Hyppää pääsisältöön

Juha Itkosen kolumni: Kun ajattelen Chisun musiikkia, huomaan itse asiassa ajattelevani Suomea

Chisu
Chisu Kuva: Anne Hämäläinen/Yle Chisu

Muistan harvinaisen kirkkaasti sen hetken, kun kuulin ensimmäisen kerran Chisun Baden-Badenin. Oli pimeä lokakuun ilta ja istuin yksin autossa, matkalla kaupasta kotiin. Ai että se oli riemastuttava hetki! Ihanan reipas meininki. Ne pöljät tuttuduuduuduut. Aivan älyvapaat ja toisaalta salafiksut sanat, jotka nimenomaan laskivat leikkiä tästä murheellisten laulujen maasta. Tuli sellainen olo, että tämä nainen tekee mitä huvittaa – häntä ei pidättele mikään.

Ei ole helppoa välittää sellaista hullua riemua, jonka Chisu joissain kappaleissaan tavoittaa. Perinteisestihän Suomi on ollut enemmänkin murheellisten laulujen maata, mutta myös ilon ja onnen säveliä tarvitaan. Chisu on tarjonnut niitä meille.

Toisaalta Chisu on alusta asti tavoittanut myös elämän tummemmat sävyt. Kun ajattelen Chisun musiikkia, huomaan itse asiassa ajattelevani Suomea. Vuodenkiertoa näillä leveysasteilla: kesän tuhlailevaa valoa ja talven läpitunkematonta pimeyttä. Chisussa on näitä molempia, ääripäät ovat vahvasti läsnä.

Chisun osaamisen laajuus on häkellyttävää. Hyvin harvalla musiikintekijällä on samalla tavalla hallussaan koko tuotantoketju, laulujen kirjoittamisesta niiden toteuttamiseen studiossa ja tietenkin esittämiseen. Tavatessamme viime toukokuussa Raaseporissa, Villa Vikan -taiteilijaresidenssissa Chisu liikkui ihmeellisen joustavasti eri roolien välillä. Kolmessa osassa julkaistu Momentum-levy oli viimein hiottu valmiiksi, ja kesän keikat odottivat. Meneillään oli siis eräänlainen siirtymä studion rauhasta ihmisten ihmeteltäväksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Chisu olisi voinut keskittyä pelkästään esiintymiseen. Sekä uudet että vanhat kappaleet oli sovitettava livekuntoon. Tulevia festariesiintymisiä oli suunniteltava aivan käytännön tasolla, laskettava budjetteja ja tilattava rekvisiittaa. Ei Chisu toki kaikkea yksin tehnyt, mutta hän oli selvästi pomo, kaikki langat olivat hänen käsissään. Chisulla toisin sanoen riitti miettimistä.

Mikäli stressiä oli, ulospäin se ei näkynyt. Vikanissa laitteittaan esiintymiskuntoon viritelleestä Chisusta huokui samaa kuplivaa elämäniloa, jonka muistin sitä kymmenen vuoden takaista Baden-Badenia seuranneesta radiohaastattelusta. Chisun nauru saa muutkin nauramaan.

Luovassa työssä todella on jotain kiistattoman itsekästä: tapa, jolla itseään päätyy katsomaan ja ajattelemaan, ei välttämättä aina ole terve

Tietenkin oli myös ihmeellistä nähdä Chisun esiintyvän niin pienessä ja intiimissä tilanteessa. Hän muun muassa istahti flyygelin ääreen ja riisui Momentumin Artisti / Narsisti -kappaleen kaikista sinänsä hienoista tuotannon kerroksista ja paljasti niiden alta yksinkertaisen ja hyvin henkilökohtaisen laulun. Äkkiä oli vain nainen ja Steinway. Se riitti, siinä oli kaikki.
Chisu ja Juha Itkonen istuvat vierekkäin. Chisulla on kädessään vanha mankka.
Chisu ja Juha Itkonen istuvat vierekkäin. Chisulla on kädessään vanha mankka. Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Chisu,Juha Itkonen,Minun musiikkini

Onko artisti sitten väistämättä narsisti? Olenko minäkin sitä kirjailijana? Muun muassa tästä me Chisun kanssa keskustelimme, sillä luovassa työssä todella on jotain kiistattoman itsekästä: tapa, jolla itseään päätyy katsomaan ja ajattelemaan, ei välttämättä aina ole terve. Kirjailija ei koskaan ole samassa mielessä esiintyvä taiteilija kuin Chisun kaltainen poptähti, mutta tiedän silti jotain oman ammattini eri puolista, melkein jakomielitautisesta ristiriidasta kirjojen kirjoittamisen vaatiman yksinäisyyden ja niiden julkaisemiseen liittyvän hälyn välillä.

Chisu esimerkiksi kutsui alitajuntaa pilvipalveluksi, minä pizzataksiksi.― Juha Itkonen

Koko Minun musiikkini -sarjan kantavia ajatuksia on kohtaaminen biisintekijän ja kirjailijan välillä. Niin Chisun kuin muidenkin artistien kanssa etsin väliltämme sekä yhtäläisyyksiä että eroja, joita molempia luonnollisesti löytyy. Chisu esimerkiksi kutsui alitajuntaa pilvipalveluksi, minä pizzataksiksi. Hän kysyi minulta, miten romaani kirjoitetaan, ja minä vastasin, että juuri niin kuin hän oli ajatellutkin, peruna kerrallaan. Älkää siis ihmetelkö, jos Chisu julkaisee kohta kirjankin.

Kaikenlaisesta muustakin me puhuimme. Muutoksesta ainakin, sen pelottavuudesta ja väistämättömyydestä – Momentum-levyn suuresta teemasta. Laulujen tärkeydestä, siitä miten popkappaleet tavoittavat meidät usein juuri sellaisina elämämme hetkinä, jolloin eniten niitä tarvitsemme. Minä esimerkiksi uskon, että juuri Baden-Baden on kuluneen vuosikymmenen aikana piristänyt aika monia muitakin synkkiä syysiltoja ja tahmeasti kulkeneita tiistaipäiviä. Voi jopa olla, että niitä kallisarvoisia, pullotettavia kyyneleitäkin on vuodatettu tämän kappaleen ansiosta vähän vähemmän.