Hyppää pääsisältöön

Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan. Nyt nelikon muuntautumiskykyä voi todistaa Nancy Dalbergin (1881–1949) kolmen kvarteton parissa. Jälleen kirkastuvat musiikinhistorian sameat kerrokset, kun ensimmäinen ja kolmas jousikvartetto kuullaan ensi kertaa äänitteellä.

dalberg äänitteen kansi
dalberg äänitteen kansi Nancy Dalberg

Dalbergin verraten suppeassa tuotannossa jousikvartetoilla on oma tärkeä paikkansa. Vajaan viidentoista vuoden ajanjakson aikana valmistuneet teokset ovat energistä ja jäntevää musiikkia. Dalberg osaa etevästi rakentaa vetäviä vikkeläliikkeisiä soivuuksia, leikkimäistä venkoilua ja askeltavia rauhallisuuksia.

1920-luvun loppupuolella kirjoitettu, Kodályn and Bartókin suuntaan kuikuileva kolmas jousikvartetto seilailee harmonisesti edeltäjiään arvaamattomin. Silti sama intensiivinen ja valpas ote säilyy ja huolitellut kontrapunktiset linjastot jäsentyvät selkeinä.

Äänitteen parasta antia ovat kuitenkin kaksi ensimmäistä kvartettoa, jotka puhkuvat avosointista skandinaavista romantiikkaa, raikasta resonanssia ja jämerää rytmiikkaa. Olemukseltaan molemmat teokset ovat ulospäin suuntautuneita ja näyttäviä.

Nordic String Quartet tekee jälleen arvokasta kulttuurityötä ja mainiota jälkeä tallentaessaan kiinnostavaa, mutta vähemmän tunnettua sävelistöä.

Nancy Dalberg. The String Quartets. Nordic String Quartet. Dacapo (DK 0655).

Kuuntele Uudet levyt 15.10.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Elä kuin Peppi Pitkätossu!

    Peppi Pitkätossun vinkit hyvään elämään.

    Ota mallia Peppi Pitkätossusta! Rohkeus ja positiivinen elämänasenne ohjaavat kulkuasi. Lastenkirjojen supersankari on oiva esikuva!

  • Somnium ensemble juhlii hartaasti

    Somnium ensemble juhlii hartaasti

    Hyvin balansoitua resonanssia, hartaan juhlavia tunnelmia ja korkeuksiin kurottelevia soivuuksia voidaan kuulla Somnium ensemblen tuoreella julkaisulla.

  • Karhean fuusion taitaja

    Karhean fuusion taitaja

    Mario Diaz de Leon (s. 1979) on yksi Yhdysvaltojen itärannikon vilkkaan ja innovatiivisen musiikkielämän säveltäjänimistä.

  • Tuomas Turriago peilissä

    Tuomas Turriago peilissä

    Tuomas Turriago (s. 1979) jakaa aikaansa laaja-alaisesti toimien pianistina, kapellimestarina sekä säveltäjänä.