Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

Piirikytkentälevy
Piirikytkentälevy piirilevy

65-tuumainen rullattava televisio. Unen laatua seuraava otsapanta. Led-valon avulla toimiva lähiverkko. Älylaite, jolla voi pitää yhteyttä kotona yksin olevaan lemmikkiin. Muun muassa nämä uudet tekniset keksinnöt esiteltiin vuoden 2019 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa, Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa.

37 vuotta sitten, vuonna 1982, samassa tapahtumassa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Ehkä enemmän kuin nuo edellä mainitut laitteet yhteensä. Tuo laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Ja se valloitti maailman.

Commodore 64:ää myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana optimistisimpien arvioiden mukaan jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Commodore 64 on edelleen kaikkien aikojen eniten myyty yksittäinen tietokonemalli. Ja meillä suomalaisilla on syytä olla ylpeitä siitä, että meillä kuusnelosia myytiin asukaslukuun suhteutettuna eniten koko maailmassa.

Meillä tuo laite, kuusnepa, kuusnelkku tai ceekuusnelonen, maksoi markkinoille tullessaan kolmisen tuhatta silloista markkaa. Myöhemmin hinta hieman laski, lähemmäs kahta ja puolta tonnia, eli se oli tuohon aikaan suhteellisen edullinen laite. Esimerkiksi samoihin aikoihin Suomessa markkinoille tullut IBM:n PC eli Personal Computer maksoi meillä noin 23 000 markkaa. Eli hinta oli noin kymmenkertainen Commodore 64:ään verrattuna.

Ei siis mikään ihme, että kuusnepasta tuli niin suosittu. Ja se oli käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia.

Commodore kuusnelosen äänipiiri tunnetaan nimellä SID. Siinä on kolme äänigeneraattoria eli värähdyksiä tuottavaa oskillaattoria, ja kolme ohjelmoitavaa niin kutsuttua verhokäyrägeneraattoria, yksi jokaiselle oskillaattorille. Siinä on neljä aaltomuotoa: kolmio, saha, pulssi ja kohina. Ja kaikille oskillaattoreille yhteinen päästösuodatin. Eli kaikki tarpeellinen elektronisen musiikin tuottamiseen, koko kahdeksanbittisen soundin mahtavassa laajuudessa.

Kahdeksanbittisestä musiikista saa ehkä parhaan mielikuvan, kun muistelee, millaista oli tietokonepelien musiikki 1980-luvun puolivälin tienoilla. Se oli sitä rätisevää ja piipittävää konemusiikkia, johon monet kyllästyivät nopeasti, mutta toiset taas ihastuivat ikihyviksi. Ja uskokaa tai älkää, monet tekevät vieläkin musiikkia Commodore kuusnelosella.

8 Bits High on suomalainen ryhmä, joka tekee musiikkiaan vain ja ainoastaan Commodore kuusnelosia käyttäen, ja samalla todistaa sen, että kuusnepa-musiikin rajoitukset ovat enemmänkin mielikuvituksessa kuin laitteistossa sinänsä. Tai että 8-bittisen äänen rajoitukset voi kääntää taiteelliseksi voitoksi.

8 Bits High -kokoonpanon tuplavinyylijulkaisu First Two Albums sisältää nimensä mukaisesti kaksi 8 Bits High -albumia: Eight Hits By 8 Bits High vuodelta 2017 sekä The Very Best of 8 Bits High vuodelta 2019.

35 vuotta sitten, vuonna 1984, tuolloin 18-vuotias amerikkalaisnuorukainen Sam Rosenthal äänitteli kotonaan neliraitanauhurillaan uutta musiikkia. Hän oli jo julkaissut kolme kasetillista musiikkia, mutta nyt oli suunnitelmissa aivan oikea vinyylilevy. Omakustanne, mutta albumi kuitenkin. Sam oli harras elektronisen musiikin fani, kuunteli tuolloin esimerkiksi Tangerine Dreamia, Brian Enoa, Orchestral Manouvers In The Darkia ja Kraftwerkia, kuten monet muut hänen kaltaisensa.

Albumi nimeltä Tanzmusik ilmestyi 250 kappaleen painoksena ja yllättäen painos myytiin loppuun. Vuonna 2012 eräs italialainen levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen, edelleen vinyylinä, 500 kappaleen painoksena. Tuokin painos myytiin loppuun. Ja nyt, vuonna 2019, Tanzmusik on julkaistu remasteroituna digitaalisena download-julkaisuna, joten nyt sitä pääsee kuuntelemaan täälläkin päin.

J. Koho jatkaa vuodenaikateemaisia kasetti- ja digijulkaisujaan, ja kuten ehkä arvaatkin, nyt on vuorossa Syys.

Meriheini Luodon Metsänpeitto 2 on jatkoa vuonna 2017 ilmestyneelle Metsänpeitto -albumille. Uudella levyllä ovat Metsänpeitto-teoskokonaisuuden osat kuudesta kymmeneen, ja tämän kakkososan myötä Metsänpeitto saa myös päätöksensä. Nyt sävellysten sarja on kokonaan kuultavissa.

Albumi on äänitetty Karjaan keskiaikaisessa kivikirkossa ja se on äänitetty binauraalisesti eli se toimii parhaiten kuulokkeilla kuunneltuna. Meriheini Luoto soittaa viulua ja hänen sooloviuluaan säestää kirkon tilassa liikkuva muusikkoryhmä, joka soittaa muun muassa puuhuiluja, viuluja ja lyömäsoittimia. Myös ihmisääntä käytetään. Lähestymistapa on hyvin improvisatorinen ja lopputulos on paikoin intensiivinen, paikoin taas hauras ja herkkä.

Antero Mentu on kitaristi, jonka jotkut saattavat muistaa Avaruusromusta kolmentoista vuoden takaa, vuodelta 2006, jolloin kuunneltiin Ambient Kouvola 2006 - tapahtumassa äänitetty Antero Mentun kokoonpanon konsertti. Hänen nykyinen kokoonpanonsa on nimeltään Antero Mentu Landscaping Team, ja uusi albumi on nimeltään The Many Adventures of Sunshine Sally. Hyvin ilmavaa ja kirkkaan kuulasta musiikkia.

Rumpali ja säveltäjä Olavi Louhivuoren luotsaama Oddarrang on elokuvallista ja tunnelmallista instrumentaalimusikkia esittävä kokoonpano. "Olemme soittaneet yhdessä 15 vuotta, joten tässä bändissä muusikkous ja ystävyys ovat kuin kolikon kaksi puolta", sanoo Olavi Louhivuori. Yhtyeen ensialbumi ilmestyi vuonna 2006, ja nyt on käsillä viides albumi, nimeltään Hypermetros. Levyn nimi on muuten johdettu kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa mittaamatonta tai valtavaa.

MPH eli Maguire, Pyne & Hewins on brittiläinen trio, joka ilmoittaa soittavansa ehdottomasti vain ja ainoastaan improvisoitua musiikkia: completely improvised music. Taxonomies-albumin instrumentaatio on aika huikea: Hammond-urut ja piano, lyömäsoittimet ja sähkökitara ynnä elektroniikka. Ja musiikki, siitä voi hyvin käyttää erästä toisaalta tuttua ilmaisua: something completely different.

BONUS: Ghostbusters! Karaoke-versio! Aito C64-toteutus! Laula mukana:

AVARUUSROMUA 20.10.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:
8 BITS HIGH: Go Electro! (First Two Albums: The Very Best of 8 Bits High)
8 BITS HIGH: Kuuma Kuutonen (First Two Albums: The Very Best of 8 Bits High)
SAM ROSENTHAL: Lookout Point (Tanzmusik, 1984)
J.KOHO: Syys 2 (kasetti- ja digijulkaisu)
MERIHEINI LUOTO: Metsänpeitto IX (Metsänpeitto 2)
ANTERO MENTU LANDSCAPING TEAM: Sunflowers (The Many Adventures of Sunshine Sally)
ODDARRANG: Blackstarr (Hypermetros)
MPH: False Jasmine (Taxonomies)
HEIKKI LINDGREN & RAUNO NIEMINEN: Kullervon harharetket - osa - (julkaisematon)

  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

  • Avaruusromua: Musiikki on kummallinen asia!

    Musiikki virkistää aivoja.

    Kummallista on se, miten me vastaanotamme musiikkia ja miten se vaikuttaa meihin. Musiikkia kuuntelevan ihmisen aineenvaihdunta ja aivojen verenkierto vilkastuvat. Musiikki vaikuttaa hengitykseen, lihasjännitykseen, verenpaineeseen, pulssiin, ihon sähkönjohtavuuteen sekä elimistön hormonipitoisuuteen. Kiinnostavaa on se, kuinka moneen paikkaan hermoimpulsseiksi muuttuneet äänet kulkevat meidän aivoissamme. Musiikki virkistää aivoja. Kokeillaanko? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri