Sanoittaja ei saa rahaa työstään, ellei biisistä tule hittiä
Sanoittajista on musiikkialalla huutava pula, mutta samalla osa heistä ei saa työstään kunnollista korvausta.
Suomalaisartistit jakautuvat kärjistetysti kahteen ryhmään: niihin, jotka kirjoittavat itse biisinsä sekä niihin, joiden biisit kirjoittaa joku muu.
Esimerkiksi Antti Tuiskun, Abreun, Isac Elliotin, Pete Parkkonen ja Robin Packalenin taustalla on yksi tai useampi ammattilainen, joka kirjoittaa kappaleet yhdessä artistin kanssa biisileireillä tai co-write -sessioissa.
Kirjoittajatiimi muodostuu usein tuottajasta, artistista ja sanoittajasta tai toplinerista, joka vastaa biisin “pihvistä” eli melodiasta ja sävelestä sanoitusten ohella.
Osa sanoittajista, kuten Vesala, Toni Wirtanen ja Vilma Alina, tekee muille kirjoittamisen ohella myös omaa artistiuraansa, osa keskittyy puhtaasti sanoittamaan kappaleita muille. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi Tiina Vainikainen, Janne Rintala ja Lilli Loiri-Seppä.
Eturivin artistille kirjoittamaan pääsemisen voisi kuvitella olevan päätoimiselle sanoittajalle jättipotti.
– Tiedän tyyppejä, joilla on mennyt enemmän rahaa työhuoneen vuokraan kuin mitä he ovat saaneet Spotify-ykkösistään, sanoittaja Saara Törmä toteaa.
Törmä on työskennellyt viimeiset 12 vuotta täysipäiväisenä sanoittajana, ja hän on kirjoittaja esimerkiksi Antti Tuiskun Mä hiihdän ja Hyökyaalto sekä Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -hittien takana. Vaikka hän on nykyään yksi maamme tunnetuimpia sanoittajanimiä, otti aikansa, ennen kuin pophittien tekstittäminen alkoi taata hänelle elannon.
Kyllä mille tahansa päivän duunin tekemään tulleelle sähkömiehelle normaalisti maksetaan siitä.
Kotimaisella musiikkialalla on nimittäin rakenteellinen ongelma: kappaleita tehdään kovempaa tahtia kuin koskaan aikaisemmin, mutta varmaa elantoa bisnes ei kuitenkaan takaa kuin osalle tekijöistä.
Valmiista biisistä maksetaan tuotantopalkkio ainoastaan sen tuottajalle. Se tarkoittaa, että kappaleen sanoittajat, säveltäjät ja sen esittäjä saavat tekemästään työstä korvauksen käytännössä vain, mikäli kappale päätyy radiosoittoon.
Kun tuottaja myy valmiin kappaleen artistille, hän saa siitä kertakorvauksen. Sen jälkeen tuottaja luopuu kaikista oikeuksistaan biisiin, paitsi jos hän on osallistunut myös kappaleen sävellys- tai sanoitustyöhön.
Kappaleen alkaessa soida radiossa sen tekijät saavat palkkion tekijänoikeuskorvauksina vasta paljon myöhemmin. Tullakseen toimeen sanoittajan tulee käytännössä rahoittaa biisinkirjoitustyönsä muilla töillä tai velaksi elämällä, mikä ei ole luoville aloille poikkeuksellista.
– Kyllä mille tahansa päivän duunin tekemään tulleelle sähkömiehelle normaalisti maksetaan siitä, Törmä sanoo.
"Anna Puun Säännöt rakkaudelle -biisissä on mun mielestä tosi hieno teksti. Tykkään tosi tunteellisista jutuista", Saara Törmä kuvailee yhtä suosikkisanoitustaan.
Hankalasta ansaintalogiikasta huolimatta sanoittajiksi etsitään koko ajan uusia tekijöitä.
Taitavista sanoittajista on jopa huutava pula. Näin Suomen sanoittajayhdistys otsikoi tiedotteensa Syksy 2019 -kilpailusta, jossa on tarkoitus etsiä uusia, suomalaisia sanoittajalahjakkuuksia.
Vain radiohiteillä pystyy elättämään itsensä, mutta kuitenkin Spotify on tosi iso osa tuota kenttää tällä hetkellä.
Pula johtuu pitkälti musiikkibisneksen aiempaa kiivaammasta julkaisutahdista: albumikokonaisuuksien sijaan keskittyminen on pitkälti sinkkujulkaisuissa ja striimihiteissä.
– Sykli on vähän lyhyempi, jolloin tarvitsemme uuden hyvän biisin heti vanhan perään, Mökkitie Records -levy-yhtiön toimitusjohtaja ja tuottaja Olli Saksa sanoo.
Saksa on yksi sanoituskilpailun päätuomareista ja levy-yhtiöpomo esimerkiksi Arttu Wiskarin takana.
Hän tunnistaa mistä Törmä puhuu todetessaan, että kokoaikaiseksi tekstittäjäksi ryhtyminen on hyvin riskialtista. Aloitteleva artisti voi elättää itseään esimerkiksi keikkailemalla, mutta sanoittajille samanlaista lisätienistiä alan sisällä on harvoin tarjolla.
Vasta useamman vuoden tekemisen jälkeen Törmä pääsi tasolle, jolla hän tiesi radiossa soivien kappaleidensa tuovan hänelle riittävästi tuloja elämiseen. Sen myötä hän saattoi keskittyä puhtaasti uusien biisien kirjoittamiseen.
– Tuo on ihan aito ongelma, sanoo Saksa.
Saksa toteaa olevansa huolissaan siitä, miten sanoittamisen rakenteista saataisiin sellaiset, että ne kannustaisivat tekijöitä alalle. Hänen mukaansa tällä hetkellä käytössä oleva järjestelmä on syntynyt vuosikymmenten saatossa ja on peruja ajasta, jolloin artistin toimeentulo perustui levymyyntiin.
Erityisen hankalaa laulunsanoittajana itsensä elättämisestä tekee musiikin kuuntelemisen digitalisoituminen: verkkopalveluiden kautta saatavat tulot jäävät miljoonastriimeilläkin vähäisiksi.
– Vain radiohiteillä pystyy elättämään itsensä, mutta kuitenkin Spotify on tosi iso osa tuota kenttää tällä hetkellä, Saksa toteaa.
Anssi Kelan Puistossa on tehnyt Olli Saksaan ison vaikutuksen. "Se on ehkä yksi onnistuneimmista teksteistä, jonka olen ikinä kuullut".
Koko musiikkibisnes on tällä hetkellä kuuntelutapojen muutoksen vuoksi murrosvaiheessa, joka vaatii toimia suuremmilta järjestöiltä. Saksan mukaan Teosto onkin jo ottanut asiaan kantaa ja esimerkiksi Youtuben kautta on alettu tienata paremmin.
Toisaalta hän uskoo, että harrastuksesta ammattiin siirtyminen vaatii alalla kuin alalla uhrauksia: suurin osa tälläkin hetkellä menestyneistä kirjoittajista on repinyt menestyksensä selkänahastaan.
Hän lisää, että menestyvät sanoittajat kyllä tienaavat alalla leipänsä: parhaassa tapauksessa yksi hittibiisi voi tuottaa tekijöilleen lähemmäs sata tuhatta euroa.
Saksa sanoo, että esimerkiksi Arttu Wiskarin suurimmat biisit ovat tuoneet artistille ja hänen tekijätiimilleen vuosien varrella kuusinumeroisia summia.
Kiinnostaako kirjoittaminen enää ketään?
Tavalliselle musiikinkuluttajalle tekijät artistin taustalla ovat harvoin tuttuja, mutta viime vuosina mediassa on alettu puhua aiempaa enemmän Jurekin, Hank Solon ja Jukka Immosen kaltaisista tähtituottajista. Sanoittajat maamme isoimpien hittien takana ovat valtaosalle edelleen vieraita.
Myös musiikkibisneksessä huomio on kiinnittynyt sanoittajia enemmän tuottajiin, mikä tuottaja-säveltäjä Immosen mukaan voi johtua siitä, että tietokoneiden ansiosta biisien tuottamisen harjoittelemisesta on tullut huomattavasti aiempaa helpompaa.
Hän uskoo, että puhtaasti tekstittäjäksi henkilöityminen on nykypopissa sen sijaan harvinaista.
Siksi Immonen kutsuukin sanoittamista biisinkirjoittamisen kuninkuuslajiksi: hyviä sanoittajia tarvitaan aina. Hän tietää, kuinka tärkeä hyvä teksti on, sillä hän on tuottajahahmo esimerkiksi monien Anna Puun, Sunrise Avenuen ja Jenni Vartiaisen hittien takana.
Jukka Immonen uskoo, että Alman kansainvälinen menestys sanoittajana toimii hyvänä esimerkkinä myös nuoremmille kirjoittajille.
Oma vaikutuksensa tuottajien ja sanoittajien väliseen epäsuhtaan saattaa olla suomalaisen laulun kirjoittamisen muutoksessa. Sanoittaja Törmä uskoo, musiikki oli joitakin vuosikymmeniä sitten tekstilähtöisempää kuin nyt.
Perinteisesti esimerkkinä vaikuttavasta suomalaisesta lyriikasta nostetaankin erityisesti 1980-luvulla vaikuttaneet suomirockin suurnimet, kuten Juice Leskinen ja Gösta Sundqvist.
Jos saa tehtyä yhden biisin, sitä vastaan on aina tosi monta huonoa biisiä.
Kirjoittaminen ei myöskään kiinnosta suomalaisia enää samalla tavalla kuin ennen. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan sen harrastaminen on vähentynyt huomattavasti kaikissa väestöryhmissä viimeisen viidentoista vuoden aikana.
Kyse voi olla perinteisen kirjoittamisen vanhahtavuudesta, Immonen epäilee.
– Sellainen klassinen tekstinkirjoittajan juttu nähdään silleen, että istut himassa kirjoittamassa pelkkää lyriikkaa johonkin runomittaan. Kyllä se tuntuu vähän ehkä vaikealta nykypäivään.
Siitä huolimatta sanoittajana kehittyminen vaatii nimenomaan istumista ja kirjoittamista, sillä kukaan ei synny hyvänä kirjoittajana, Immonen huomauttaa.
Törmä on samaa mieltä. Kirjoittajana kasvaminen ja mahdollinen menestys vaativat myös kykyä sietää omaa keskeneräisyyttään.
– Jos saa tehtyä yhden biisin, sitä vastaan on aina tosi monta huonoa biisiä, Törmä sanoo.
Hän tiivistää, että sanoittajana menestyminen vaatii paitsi kovaa työtä ja sokeaa uskoa omaan tekemiseen, myös oikeat kontaktit. Se, että Törmä sai kappaleensa Antti Tuiskulle, vaati ensin jalan oikeiden ovien väliin saamista.
Ensimmäisen ison biisin läpi saamisen jälkeen oman paikan vakiinnuttamisesta tuli jo helpompaa.
– Niin kuin tässä elämässä tosi usein menee, tuossakin oli valitettavasti tietynlaisista suhteista kyse, että joku tunsi jonkun.
Siihen myös Suomen sanoittajayhdistys kilpailullaan pyrkii: luomaan kontakteja uusien sanoittajien, tuottajien ja artistien välille. Sen sijaan, että uudet sanoittajat taistelisivat kappaleiden saamisesta jo tunnetuille nimille, voi kilpailun myötä syntyä myös uusia tekijätiimejä vielä nousevien artistien ympärille.
Sanoituskilpailun tuomarina toimiva Saksa uskookin, että hyvät tekijät ovat jo olemassa, mutta heidät pitää vain löytää.
– Ne tekijät ovat tuolla jossakin, mun ja meidän alan tehtävä on tuoda ne kansalaisten kuultavaksi.
Artikkelin kuvat: Nelli Kenttä