Hyppää pääsisältöön

Harvoin tarjolla - Gluckin Orfeo ed Euridice

Christoph Willibald Gluck (1714-1787): Orfeo ed Euridice

Kun Christoph Willibald Gluck ryhtyi oopperassaan Orfeo ed Euridice (1762) uudistamaan aikansa opera serian eli vakavan oopperan käytäntöjä, hän tiesi tunkeutuvansa villinä rehottavaan tiheikköön. Opera seriat olivat kivettyneet oman ylevyytensä monumenteiksi, juonet olivat rappeutuneet vaikeaselkoisiksi tapahtumien labyrinteiksi ja tekstin ymmärrettävyys oli uhrattu tähtilaulajien virtuoosinäytösten alttarilla. Jotain oli tehtävä.
Orfeota säveltäessään Gluck oli jo kokenut mestari ja säveltänyt kolmisenkymmentä oopperaa, ensimmäkseen opera serioita mutta myös useita koomisia oopperoita. Vaikka Orfeo avasi uuden sivun hänen tuotannossaan, hän sävelsi sen jälkeen jälleen useita perinteisiä oopperoita ennen kuin palasi reformioopperaan Alcestessa (1767) ja useissa myöhemmissä teoksissaan.

Orfeo ed Euridice sai ensiesityksensä Wienin Burgtheaterissa lokakuussa 1762 osana keisari Franz I:n nimipäiväjuhlia. Vuonna 1774 Gluck muokkasi oopperasta Pariisia varten ranskankielisen version Orphée et Eurydice, jossa hän laajensi teosta ja samalla osittain peräytyi aiemman version reformioopperan ajatuksista. Tässä konsertissa kuullaan oopperan alkuperäinen Wienin-versio (Wiener Fassung).

Oopperauudistuksen monet keinot

Gluckin ja hänen libretistinsä Ranieri de' Calzabigin oopperauudistuksen keskeinen innoittaja oli venetsialaisen filosofin ja kirjailijan Francesco Algarottin vuonna 1755 julkaisema oopperaessee, jossa vaadittiin opera seriaa palaamaan perusasioiden pariin ja alistamaan sen osatekijät draaman palvelukseen. Myöhemmin, Alcesten esipuheessa, myös Gluck ja Calzabigi pukivat oman oopperareforminsa keinot selkeäsanaiseksi manifestiksi.

Monia uusista ihanteistaan Gluck ja Calzabigi toivat esiin jo Orfeo ed Euridicessa. He vähensivät tekstin toistoa aarian aikana ja luopuivat muodoltaan symmetrisistä (ABA) da capo –aarioista, koska ne olivat liian alttiita laulajien virtuoosinäytöksille. Lisäksi Gluck karsi tekstin ymmärrettävyyttä hämärtävää laululinjan melismaattisuutta eli yhden tekstitavun venyttämistä pitkiksi melodiakuluiksi. Ehkä tärkein draamaa eheyttävä ja sujuvoittava muutos oli kuitenkin se, että Gluck madalsi resitatiivin ja aarian välistä rajaa luopumalla cembalon säestämistä ns. secco-resitatiiveista ja korvasi ne orkesterisoittimien säestämillä resitatiiveilla.

Gluckin ja Calzabigin aloittamien uudistusten ansiosta oopperasta tuli kenties vähemmän hämmästyttävää ja spektaakkelimaista kuin aiemmin mutta vastaavasti myös inhimillisesti koskettavampaa ja aidommin draaman ydintä toteuttavaa. Tästä alkoi tie, joka vei Mozartin ja Weberin kautta aina Wagnerin kokonaistaideteoksen (Gesamtkunstwerk) ideaaliin saakka.

Kohti "kaunista yksinkertaisuutta"

Orfeo ed Euridice on nimetty "azione teatraleksi". Oopperan lajina se viittaa lyhyehköön, usein arvohenkilöiden juhlissa esitettävään teokseen, jossa solistien määrää on riisuttu eikä kuoroa yleensä ole mukana. Tyypillistä on myös juonirakenteeseen sisältyvä päähenkilön kamppailu houkutuksia ja vaikeuksia vastaan ja hänen kasvunsa paremmaksi ihmiseksi.
Orfeo ed Euridice vastaa kohtuulllisen hyvin azione teatralen ihanteita. Pyrkimys draamalliseen yksinkertaisuuteen näkyy paitsi teoksen juonirakenteessa myös sen ulkoisessa toteutuksessa. Solistirooleja on vain kolme, joista Orfeon roolin Gluck kirjoitti alun perin kastraatille (nykyisin usein mezzosopraano), mutta myöhemmässä Pariisin-versiossa hän korvasi sen korkealla tenorilla. Kaksi muuta solistiroolia Amore ja Euridice ovat sopraanoja. Azione teatralen peruskaavasta sen sijaan poikkeaa se, että mukana on myös kuoro.
Antiikin mytologiasta haettu aihe kuvastuu oopperan jalonkauniissa musiikissa, jossa barokkinen koukeroisuus on korvautunut klassistisella tasasuhtaisuudella, sellaisella "kauniilla yksinkertaisuudella", josta Gluck puhui Alcesten esipuheessa. Tunneasteikko on silti laaja ja ulottuu Orfeuksen pohjattoman surun tunteista raivottarien hurjuuteen. Resitatiivien, aarioiden ja kuorojen raja tuntuu usein lähes liukuvalta, ja aarioiden painopiste on virtuoosisten kuvioiden sijasta sulavalinjaisessa, tekstin ja vaihtelevien tunnetilojen ydintä ilmentävässä melodiikassa.
Kimmo Korhonen

SYNOPSIS
I näytös
1. kohtaus: Orfeus on sypressilehdossa Eurydiken haudalla ja suree nuorten paimenten ja nymfien kanssa rakastettunsa kuolemaa. Hän päättää yrittää pelastaa Eurydiken takaisin elävien joukkoon.
2. kohtaus: Amor tulee paikalle ja kertoo, että Zeus tuntee sääliä Orfeuksen kärsimystä kohtaan ja antaa tämän hakea Eurydiken Manalasta, kunhan hän ei katso rakastettuaan kertaakaan ennen kuin he ovat päässeet takaisin maan pinnalle. Hän ei myöskään saa selittää Eurydikelle käyttäytymistään.
II näytös
1. kohtaus: Orfeus on ylittänyt Kokytos-joen ja on Manalan porteilla, mutta kuolleiden valtakuntaa asuttavat raivottaret eivät halua päästää häntä sisään. Orfeus ottaa lyyransa, jota orkesterissa edustaa harppu, ja onnistuu laulullaan ja soitollaan vähitellen taivuttelemaan raivottaret puolelleen.
2. kohtaus: Orfeus on päässyt Elysioniin, autuaitten sielujen kentille, ja ihailee itseään ympäröivää kauneutta. Autuaat sielut vievät Orfeuksen Eurydiken luokse, ja rakastavaiset valmistautuvat palaamaan elävien valtakuntaan.
III näytös
1. kohtaus: Orfeus ja Eurydike ovat synkässä luolassa Manalassa. Eurydike alkaa epäillä Orfeuksen rakkautta, koska tämä ei ole suostunut edes katsomaan häneen, ja epäilee Orfeusta kauheasta salaisuudesta eikä halua enää palata elävien maailmaan. Orfeus ei voi vakuuttaa Eurydikeä rakkaudestaan, mutta lopulta hän ei enää kestä Eurydiken tuskaa ja rikkoo Zeuksen asettamaa määräystä kääntämällä katseensa Eurydikeen, joka kuolee hänen käsivarsilleen. Orfeus valittaa kohtaloaan ja toteaa, että elämä ei ole enää elämisen arvoista ilman Eurydikeä.
2. kohtaus: Amor ilmestyy paikalle ja estää Orfeusta surmaamasta itseään. Orfeuksen rakkauden syvyys koskettaa Amoria niin väkevästi, että hän päättää herättää Eurydiken jälleen henkiin.
3. kohtaus: Amorin temppelissä kuullaan lyhyen orkesterijohdannon jälkeen neliosainen balettikohtaus. Orfeus ja Eurydike saavat toisensa, ja kaikki ylistävät rakkauden jumalan voimaa.

  • Seuraavan RSO-festivaalin suunnittelee Nicholas Collon

    Kraft nousi päättyneen festivaalin yleisön suosikiksi.

    Juuri päättyneellä RSO-festivaalilla vieraili lähes 10 000 kuulijaa ja Yle Areenan sekä Yle Radio 1:n kautta konserttien verkko- ja radiolähetyksiä seurasi n. 100 000 kuulijaa konserttia kohden. Suurimmaksi yleisösuosikiksi nousi Magnus Lindbergin kulttiteoksen, Kraftin esitys.

  • Magnus Lindbergin Kraft vakuutti peruskoululaiset

    RSO konsertoi tänä vuonna 10 000:lle nuorelle

    RSO-festivaali sai vieraakseen kokonaisen peruskoulun, kun Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun 740 oppilasta kuunteli Magnus Lindbergin Kraftin kenraaliharjoituksen 25.10. Musiikkitalossa.

  • Olari Elts ja Andrea Mastroni

    22.11. konsertin esiintyjät

    OLARI ELTS Virolainen kapellimestari Olari Elts murtautui suomalaisen musiikkiyleisön tietoisuuteen voittamalla 1999 kansainvälisen Jorma Panula -kapellimestarikilpailun ja seuraavana vuonna kansainvälisen Jean Sibelius -kapellimestarikilpailun.