Hyppää pääsisältöön

Taidepedagogi Marjatta Levanto:
Taide on totta

Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseenkin. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle eli yleisötyölle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. 

Etelä-Helsingissä hissittömän talon viidennestä kerroksesta löytyy taidehistorioitsija ja museopedagogi Marjatta Levannon koti. Seinänlevyisten parvekeovien läpi avautuu näkymä yli eteläisen kaupungin kattojen.

Kodin tunnelma ja ilmapiiri vievät satunnaisen vierailijan ranskalaiseen kaupunkimiljööseen. Taidekirjoja löytyy niin hyllyistä kuin pöydältäkin. Viimeisin kirjaprojekti on parhaillaan käynnissä.

Marjatta Levanto on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisena taidehistorioitsijana ja on edelleen innostunut aiheesta:

- Mikään ei ole todempaa kuin taide. Jokaisella on oikeus nähdä se sellaisena kuin sen kokee, hän sanoo painokkaasti.

- Ihmisille, jotka ajattelevat että ”kun minä en tätä ymmärrä, niin minä en voi tästä puhua” tai ”minulle on ihan turha näyttää, kun minä en tästä mitään ymmärrä” tulee saada selväksi, että se mitä näet ei ole oikein tai väärin, vaan se on sinun kokemuksesi ja sillä tavalla taide on totta, hän kuvailee.

Ryssän kakara ja muita kamaluuksia

Marjatta Levanto on syntynyt ja asui varhaislapsuutensa Porin seudulla Ulvilassa. Kaikki kolme sisarusta syntyivät viiden vuoden sisällä. Äidillä oli kova työ perheessä, sillä rakennusmestari isä kulki sotien jälkeen ympäri Suomea korjaamassa vaurioituneita rakennuksia kuten erilaisia tuotantolaitoksia.

- Äidillä oli myös rankkaa sen takia, että hän oli tullut juuri ennen sotaa vapaasta Virosta. Hän ei koko elämänsä aikana päässyt siellä käymään. Hän kuoli ennen kuin Viro vapautui. Elin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kodissa, jossa Viron lippu oli puolitangossa pöydällä, kuvailee Marjatta Levanto lapsuuden kodin tunnelmia.

Äidillä oli kova työ perheessä, sillä rakennusmestari isä kulki sotien jälkeen ympäri Suomea korjaamassa vaurioituneita rakennuksia.

Viro oli äidille kadotettu paratiisi, jonne hän ei koskaan päässyt takaisin, vaikka hänen sisaruksensa ja sukunsa siellä asuivat. 

- Äiti pelkäsi, että hänet lähetetään takaisin, vaikka pelolle ei ollut perusteita. Eniten äitiä kuitenkin loukkasi se, että meitä koulussa kutsuttiin ryssän kakaroiksi, muistelee Marjatta Levanto maaseudun lasten hurjinta loukkausta.

Pieni enkeli löysi taiteen

Marjatta Levanto tunnetaan parhaiten kutsumanimellä Puti Levanto ja nimellä on virolainen tausta.

- Sain nimen vauvana, ja se on virolainen väännös ‘pienestä enkelistä’. Nimen alkuperä on joskus nolostuttanut, mutta koska minua on aina ja joka paikassa kutsuttu Putiksi, niin tunnistan sen paremmin kuin Marjatan, hän sanoo.

Taiteeseen Marjatta Levanto kertoo tutustuneensa jo kotonaan kirjojen kautta. Isä osti taidekirjoja, ja niiden kuvat jäivät vahvasti mieleen.

Taidekirjojen kamalimmat kuvat kiehtoivat lapsuudessa Marjatta Levantoa.

- Avasin kirjat sellaisista kohdista, missä oli ne hirvittävimmät kuvat. Yksi niistä oli Ilja Repinin maalaus, missä Iivana Julma tappaa poikansa ja toinen oli Rembrandtin teos, jossa puhkaistaan Simeonin silmät. Näiden kuvien jälkeen halusin vain nähdä lisää, kertoo Marjatta Levanto ensikosketuksestaan taidekirjoihin.

Lapset yllättivät museolehtorin

Taidehistorian opintojen jälkeen Marjatta Levanto päätyi pian museoiden kiehtovaan maailmaan. Kun Ateneumiin perustettiin ensimmäinen museolehtorin virka, Marjatta Levanto haki sitä. Hänet valittiin virkaan vuonna 1973.

Ensimmäisinä vuosina museolehtorina Marjatta Levanto hämmästeli sitä että museossa ei käynyt lapsia. Niinpä hän päätti kutsua Helsingin Kruununhaasta Vironniemen päiväkodin lapset ja hoitajat museoon. Kaikki kahdeksankymmentä tulivat.

- Seisoin Ateneumin ylätasanteella ja näin kuinka pienten ihmisten lauma kurahaalarit vyötärölle solmittuna vyöryy sisään. Kun lapset lähtivät kapuamaan portaita ylös, he ykskaks lysähtivät portaille ja alkoivat katsoa portaissa olevia fossiileja, hän kuvailee.

- Etukäteen valitsemani Edelfeltin Luxemburgin puisto lapsineen ei kiinnostanut heitä pätkääkään, hän muistelee museolehtorin ensimmäistä kokemusta lapsista museossa.

Lapsille suunnattuja taidekirjojen ei ollut

Materiaalin ja lapsille suunnattujen kirjojen tarve oli huutava, ja niinpä Marjatta Levanto huomasi ennen pitkää suunnittelevansa paikkaavansa tämän puutteen. Peruslähtökohtana kirjallisissa töissä oli aikuisten ja lasten yhteisten taidekokemusten jakaminen.

Toimiessaan nelisen vuotta Pariisissa Suomen Ranskan-instituutin johtajana Marjatta Levanto halusi ennen kaikkea tuoda esille suomalaisten taiteilijoiden töitä.

Suomen Ranskan-instituutin johtajana Marjatta Levanto sai käyttää laajaa taidehistorian osaamistaan.

- Siellä minulla oli mahdollisuus hyödyntää kaikkia niitä kokemuksia ja asiantuntemuksia, mitä olin kerännyt suomalaisesta taiteesta. Tein myös Museu d’Orseylle heidän kokoelmistaan lapsille suunnatun kirjan, ja se oli aikamoinen haaste, muistelee Puti Levanto.

Niin syntyi kirja Taidetta yötä päivää yhdessä Julia Vuoren kanssa