Hyppää pääsisältöön

Vuoden Luontokuva 2019 -palkinto Ville Heikkiselle: “Hyvä luontokuva syntyy ihmisen ja eläimen välisestä luottamuksesta.”

Lapinpöllöä kuvataan luonnossa.
Kun luottamus on saavutettu, voi kohteen kanssa ottaa vaikka “selfien” Lapinpöllöä kuvataan luonnossa. Kuva: Ville Heikkinen Lapinpöllö

Vuoden 2019 Luontokuvaksi valittiin Nisäkkäät-sarjan voittaja Ville Heikkisen ”Karhu ja korppi”. 27-vuotias Heikkinen on kuvannut suomalaisia metsäneläimiä Kainuun erämaamaisemassa jo viisitoista vuotta. Miten hyvä luontokuva syntyy, ja mitkä ovat sen ainekset?

Kuhmon kupeessa, Iivantiiran kylässä talvi tekee tuloaan. Ruskasta on enää rippeet jäljellä, ja lintujen talviruokinta on aloitettu. Näissä puuhissa on myös 27-vuotias luontokuvaaja Ville Heikkinen.

– Tänään, kun lähdin linturuokintoja laittamaan, niin pähkinänakkeli oli löytänyt ruokintapaikalle. Sitä olen nyt tässä pari tuntia yrittänyt kuvata…

Pähkinänakkeli kyllä odottaa, mutta muuten on kiirettä, sillä miehen pitää lähteä etelään. Heikkinen on lähdössä Vuoden Luontokuva 2019 -palkintojen jakoon Helsinkiin.

Vuoden luontokuva 2019: Tunnelmaa, taitoa, ja sommittelua

Vuoden 2019 Luontokuvaksi valittiin Nisäkkäät-sarjan voittaja Ville Heikkisen ”Karhu ja korppi”. Tuomaristo kiitteli erityisesti kuvan tunnelmaa, teknistä taidokkuutta, ja sommitelmaa.

Karhu ja korppi metsässä.
Tuomaristo: “Tätä on luontokuvaus parhaimmillaan: tuottaa elämyksiä niillekin, jotka eivät itse pääse tuollaisiin paikkoihin.” Karhu ja korppi metsässä. Kuva: Ville Heikkinen metsät

– Paljoltihan tämä homma on tuurista kiinni – mikä eläin eteen tulee, mihin asentoon se jää ja millaisessa valossa. Ja kun on viisitoista vuotta eläimiä kuvannut, niin kyllä se kuvien sommittelu tulee jo selkäytimestä.

Kuvauspaikat löytyvät läheltä, 10 kilometrin etäisyydellä kotitalosta. Kohteena ovat tavalliset suomalaiset metsäneläimet.

– En metsästä mahdollisimman montaa lajia, vaan mieluummin keskityn tiettyyn lajiin, ja mahdollisimman hyvään kuvaan. Esimerkiksi kärppää olen nyt kuvannut viimeiset 10 vuotta. Vaan eipä sitä aivan täydellistä kuvaa taida tulla koskaan, Heikkinen tuumaa.

Melko täydellisiä kuvista on tullut, sillä kainuulaiskuvaaja pokkaa Vuoden Luontokuva -palkinnon jo toistamiseen. Edellinen tuli vuonna 2017, kohteena kärppä.

Kärppä metsässä. Vuoden Luontokuva 2017.
Vuoden Luontokuva 2017: “Talven odotus” Kärppä metsässä. Vuoden Luontokuva 2017. Kuva: Ville Heikkinen kärppä

Hiljainen nuori mies Iivantiirasta

Matka Helsingin palkintojuhliin hieman ahdistaa, sillä Ville ei välitä suurista ihmisjoukoista eikä isoista kaupungeista.

– Koko ikäni oon asunut täällä Iivantiirassa, ja kotitalossa asustelen edelleen. Kuhmon kaupunkiin on 55 kilometriä, että melkosen maalla ollaan.

Lapinpöllö lumisateessa.
Kuvauskohteina ovat suomalaiset metsän eläimet. Lapinpöllö lumisateessa. Kuva: Ville Heikkinen Lapinpöllö

Nuori mies kuvailee itseään rauhalliseksi ja hiljaiseksi. "Melkosen pitkä pinna" on hyvä piirre luontokuvaajalle.

Kysymys luontosuhteesta hiukan naurattaa luonnon keskellä kasvanutta Villeä. Kainuun kauniissa erämaamaisemassa ei luontoa tule erikseen mietittyä, sillä se on osa jokapäiväistä arkea.

– Mutta rauhoittaahan se, kun keskittyy seuraamaan jotain eläintä. Että miten se liikkuupi…

Talvi on Heikkiselle mieluisin vuodenaika, ja se näkyy myös kuvissa.

– Ihan kaikkein paras keli on -30 astetta pakkasta. Ja lunta.

Kynä vaihtui kameraksi

Ville kiinnostui linnuista jo lapsena, ja piirteli niitä pikkupoikana paperille lintukirjasta.

Kaksi kuukkelia lumihangessa.
Kuukkeli on kestosuosikki. Kaksi kuukkelia lumihangessa. Kuva: Ville Heikkinen Kuukkeli

Ensimmäiset valokuvansa hän otti äidin kameralla, oman järjestelmäkameran Ville sai 12-vuotiaana.

– Siitä lähdin kokeilemaan. Alkuvuosien kuvat olen jo poistanut – ei ne mitään kovin häävejä olleet, melkoisia töherryksiä.

Heikkinen ei ole saanut kuvaamiseen mitään koulutusta, asiat on opeteltu kantapään kautta.

– Vuoden päivät kuvasin alussa automaattitarkennuksella, kun en tuntenut kameraa. Varmasti se olis auttanu, jos olisin lukenut ohjekirjan, mutta se ei oo tiällä päin tapana.

Havainnosta on pitkä matka kuvaksi

Jokainen päivä on luonnossa erilainen, ja välillä saattaa tulla yllätyksiä. Eläimiä lähiseudulla kyllä piisaa, mutta niistä kuvien saaminen on aivan eri asia.

Kärppä lumihangella.
Kärppä on ollut kuvauskohteena jo kymmenisen vuotta. Kärppä lumihangella. Kuva: Ville Heikkinen kärppä

– Se niin riippuu keleistä ja siitä, mitä lähtee yrittämään. Kun jotain lajia seuraa vuosia, niin oppii tietämään mistä niitä löytää.

Heikkinen ei juuri muokkaile kuviaan.

– Itellä menee raja siinä, että kohdetta ei pidä siirtää toiseen paikkaan. Mutta tietysti rajaan, ja sitten terävöitykset, ja sävyjen säätö – aika pientä.

Vuoden luontokuvalle riitti rajauksen tarkentaminen, ja puiden suoristaminen – puut kun ovat aina vähän miten sattuu. Myös ilta-auringon värit saivat hieman lämpimämmän sävyn.

Kameralaitteistoa on vuosien varrella kertynyt jo liikaakin, kaikkea kun ei jaksa raahata mukanaan. Tärkein on hyvä järjestelmäkamera, ja linssejä löytyy laidasta laitaan.

– Yleensä kuvaan käsivaralta, että pääsen reagoimaan nopeasti – vaihtamaan kuvakulmaa ja sommittelua. Vakiovarusteena on 400 mm pitkä teleputki. Kojussa kuvaan tietysti jalustalla.

Ville Heikkisen viisi vinkkiä hyvään luontokuvaan

Jänis ja taustalla vihertävät revontulet.
27-vuotias Ville Heikkinen on kuvannut luontoa jo 15 vuotta. Jänis ja taustalla vihertävät revontulet. Kuva: Ville Heikkinen Jänis (saari)

1. Mene luontoon ja vietä siellä aikaa.
2. Opettele tuntemaan kohde (eläin) ja paikka.
3. Opettele kameraasi niin, että voisit kuvata sillä vaikka silmät kiinni.
4. Luontokuvauksessa tarvitaan ennen kaikkea malttia ja harjoitus tekee mestarin.
5. Kameralla ei ole alussa niin merkitystä, aloittaa voi vaikka puhelimella.

Lähelle kohdetta – tärkeintä on luottamuksen voittaminen

Eläinten kuvaajalle itse kuvaaminen on vain pieni osa kaikesta muusta.

– Enimmäkseen tämä homma on esivalmistelua – ruokintojen järjestämistä, ja paikkojen kahtelemista ja ehtimistä.

Lapinpöllö ruokkii poikastaan hiirellä.
Kun eläin luottaa, sitä pääsee lähelle. Lapinpöllö ruokkii poikastaan hiirellä. Kuva: Ville Heikkinen Lapinpöllö

Ruoka on yleensä hyvä lahjus. Eläin oppii pikkuhiljaa, että ihmisestä ei ole vaaraa, ja luvassa on helppoa ruokaa.

– Sitten kun eläimeen on saanut luottamuksen, niin sitähän pystyy kuvaamaan vaikka kuinka läheltä. Ite oon nyt jo parin talven ajan päässyt erityisen lähelle lapinpöllöä.

Kuukkelit sekä hömö- ja töyhtötiaiset voi helposti lahjoa ruualla ja kärpän Ville sai kesyyntymään lohella. Nisäkkäät ja linnut ovat mieluisimmat kuvattavat, ja kuukkeli on kestosuosikki.

Villieläimet eivät pelota, enempi huolettaa punkki

Villieläimet eivät Villeä pelota, metsässä pärjää käyttämällä järkeä – esimerkiksi hirveä kannattaa kiima-aikana varoa, ne kun saattavat olla melko arvaamattomia.

– Eipä metässä ole mitään isompaa sattunut – pintanaarmuja, kun oon tippunu puusta, ja oksan raapasuja. Muutaman kerran on tullut karhu vastaan.

Karhu lumisatessa metsässä.
Karhuja Ville kuvaa petokuvauspaikoilta Karhu lumisatessa metsässä. Kuva: Ville Heikkinen karhu

Vieraslajeista on Kuhmon seudulle eksynyt pari villisikaa.

– Muutama villisika täällä on harhaillut, mutta eivät ne täällä pärjää, kun ovat niin haluttua riistaa. Ja viimeistään ne tuupertuvat pakkasella hankeen.

Palkinnot nostavat rimaa, mutta nöyränä on mentävä

Kovin kummoisesti ei Heikkisen maailma ole palkintojen myötä muuttunut.

– No nimeähän se tuo esiin, kun palkitaan, ja esiintymisiä valokuvatapahtumissa. Ja rima nousee, ja taas tarttee parantaa laatua...

Mutta luontoa kuvatessa ei pääse ylpistymään – se kyllä palauttaa maan tasalle. Luonnon ehdoilla on kuvaajan mentävä.

Vuoden Luontokuva -kilpailu:
Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista, sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Katso kaikki palkitut 40 kuvaa: Vuoden Luontokuva 2019

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto