Oletko toistaiseksi välttynyt allergioilta? Jos haluat jatkossakin pitää allergiat loitolla, älä vältä mitään varmuuden vuoksi. Vastustuskykyä allergioita vastaan voi tehostaa helpoilla arjen vinkeillä.
Allergia voi puhjeta missä iässä tahansa.
– Sekä allerginen nuha että ruoka-allergiat puhkeavat yleensä jo lapsuus- tai nuoruusiässä, mutta on mahdollista, että yksittäisiä allergioita puhkeaa ihan missä iässä tahansa, kertoo dosentti, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Paula Kauppi.
Mutta mistä allergiat sitten johtuvat? Perintötekijöillä on vahvasti näppinsä pelissä: mitä allergisemmat vanhemmat tai sisarukset, sitä todennäköisemmin allergiaoireista joutuu kärsimään myös itse.
Merkitystä on kuitenkin myös ympäristötekijöillä. Yhä useampi meistä elää ympäristössä, jonka mikrobisto on liian yksipuolinen. Allergiat ovatkin lisääntyneet selvästi kaupungistumisen ja nykyisten länsimaisten elintapojen seurauksena.
– Jotta sietokyky kehittyy, pitää olla tekemisissä allergeenin kanssa, toteaa professori, lastentautien ja allergologian erikoislääkäri Erkka Valovirta.
Arjen hyvät mikrobit ovat avain allergioiden torjumiseen. Kaikki mitä syömme, juomme, hengitämme tai kosketamme, vaikuttaa siihen, kuinka helposti allergioihin sairastumme.
– Ympäristön rikas mikrobikoostumus saa elimistömme vastustamaan allergioita, kertoo Kauppi.
Omaa allergiariskiään voi pienentää muutamalla helpolla asiantuntijoiden vinkkaamalla keinolla.
– Kaikki, mikä tehostaa immuunipuolustusta yleisesti, auttaa välttämään kaikkia sairauksia ja vaivoja, myös allergioita, Kauppi selventää.
Tiesitkö tätä allergioista?
Yleisimpiä allergia- ja astmaoireiden aiheuttajia Suomessa ovat koivu, timotei, pujo, kissa ja koira. Aikuisten ruoka-aineisiin liittyvistä allergioista tavallisin on lehtipuiden siitepölyyn liittyvä ristiallergia. Varsinaisista ruoka-allergioista tavallisimmat ovat kala- ja pähkinäallergia.
Lasten ruoka-aineallergioista yleisimpiä ovat maito-, -kananmuna ja maapähkinäallergiat.
Mehiläisille tai ampiaisille allergisia on aikuisista noin 8 prosenttia, lapsista vain 0,3 prosenttia.
Allergioiden puhkeamiseen vaikuttavat sekä perintötekijät että ympäristö. Tiedetään, että luontokosketuksen heikentyminen on johtanut köyhempään mikrobistoon. Ympäristön rikas mikrobikoostumus taas ohjaa vastustuskykyämme poispäin allergioista.
5 vinkkiä, joilla vahvistat vastustuskykyä allergioita vastaan
1. Älä vältä varmuuden vuoksi
Jos saat vaikkapa ruoka-aineesta lieviä oireita, kyseisen aineen välttäminen saattaa tuntua loogiselta. Nykytiedon valossa mitään ei kuitenkaan kannata välttää varmuuden vuoksi.
– Jos kärsii vain lievistä oireista, mahdollisen allergeenin kanssa kannattaa olla tekemisissä oireiden sallimissa rajoissa. Tarvittaessa voi ottaa antihistamiinia, Valovirta sanoo.
Välttäminen ei johda sietokyvyn kehittymiseen, vaan usein päinvastoin.
Valovirta toppuuttelee myös imettäviä äitejä rajoittamasta ruokavaliotaan varmuuden vuoksi tai jos lapsella vasta epäillään allergiaa.
– Rintamaitoon erittyy ruoka-aineista äärimmäisen pieniä määriä, vain nanogrammoja, kun oireita aiheuttavat määrät mitataan milligrammoissa.
2. Liiku luonnossa ja möyri mullassa
Jo liikkuminen itsessään tekee hyvää vastustuskyvylle, puhumattakaan luonnon tarjoamasta mikrobipommituksesta.
Samoile siis metsässä, poimi sieniä ja puuhastele puutarhassa - tai harrasta kaupunkiviljelyä parvekkeella tai ikkunalaudalla. Valitse kaupan vihanneshyllystä mieluummin multaporkkanoita ja -perunoita kuin pestyjä lajitovereitaan.
3. Älä siivoa liikaa
Pieni lika voi tehdä jopa hyvää, joten turhaa kliinisyyttä kannattaa välttää. Edes allergiaperheen kotia ei tarvitse räjäyttää putipuhtaaksi, vaan tavallinen viikkosiivous ajaa asian.
Myöskään lasten kanssa ei kannata olla turhan tarkka.
– Jos tutti tippuu lattialle, sitä ei tarvitse steriloida. Huuhtelu riittää, Valovirta vinkkaa.
4. Rapsuttele eläimiä
Tutkimusten valossa tiedetään, että lapset, joiden vanhemmat ovat töissä navetassa, ja jotka ovat kosketuksissa maatilan bakteerien kanssa, eivät sairastu allergiaan yhtä herkästi kuin kaupunkilaislapset.
– Koiria ja kissoja ja muita tavallisia kotieläimiä ei ole tutkittu vielä kovinkaan paljoa, mutta näyttää siltä, että nekin tuovat kotiin sellaisia mikrobeja, jotka vahvistavat sietokyvyn kehittymistä, Valovirta kertoo.
Kotieläimiä ei tietenkään voi hankkia pahasti allergiseen perheeseen, mutta jos eläimistä saa vain lieviä oireita, niitä ei tarvitse tai edes kannata kokonaan välttää.
5. Imetä vauvaa ja aloita kiinteät ruoat suositusten mukaan
Lapsen allergioita voi tutkimusten mukaan ennaltaehkäistä parhaiten ensin täysimetyksen, ja sitten 4-6 kk iässä aloitettavan kiinteiden ruokien maistelun avulla.
Imetystä suositellaan jatkettavan kiinteiden ruokien ohella, kunnes lapsi täyttää yhden vuoden.
Lue myös: Allergiaoireista kärsii jopa 40 prosenttia suomalaisista, mutta siedätyshoitoa saa vain aniharva
Lasten koivun siitepölyallergian hoito hankaloitui – pistoskammoisille tuskaa
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
Katso Areenassa: Siedätyshoito muutti Alvan ja koko perheen elämän.
Alva Chydenius, 12, kärsi loputtoman monista allergioista, kunnes siedätyshoito muutti Alvan ja koko perheen elämän. Siedätyshoito voisi auttaa 1,5 miljoonaa suomalaista allergikkoa ja siksi se halutaan nyt kaikkien saataville.