Indiana Jonesin seikkailut kommunistisessa Tšekkoslovakiassa
Tammikuussa vuonna 1989 poliisit hyökkäsivät Prahan keskusaukiolle kokoontuneiden mielenosoittajien kimppuun. Poliisi käytti kovia otteita, kyynelkaasua ja vesitykkejä. Poliiseja vastaan kamppaili myös amerikkalainen elokuvahahmo Indiana Jones. Tämä tosin tapahtui vähän myöhemmin - tšekkoslovakialaisessa tietokonepelissä.
Prahan keskusaukion tapahtumat ja poliisien väkivalta olivat alkusoittoa saman vuoden lopulla tapahtuneelle samettivallankumoukselle, joka johti kommunistien vallan päättymiseen. Mutta miten Indiana Jones päätyi tapahtumien keskelle tšekkoslovakialaiseen tietokonepeliin?
Se on erikoinen tarina, jonka pääroolissa ovat nuoret tietokoneiden ja tietokonepelien harrastajat kommunistisen puolueen hallitsemassa maassa.
Ja mitä mieltä Indiana Jones -hahmon oikeuksien omistaja George Lucas oli sankarinsa edesottamuksista Prahassa?
Tietokoneet ja sosialismi
Lännestä katsoen rautaesiripun toiselta puolelta ei näyttänyt pelirintamalla tulevan mitään mielenkiintoista. Neuvostoliitossa syntynyt Tetris oli harvinainen poikkeus säännöstä.
Mutta tämä ei tarkoittanut etteikö rautaesiripun toisella puolella olisi tapahtunut kaikenlaista kiinnostavaa.
Tšekkiläinen tutkija Jaroslav Švelch on perehtynyt 1980-luvun tšekkoslovakialaiseen tietokone- ja tietokonepeliskeneen, haastatellut silloisia harrastajia ja kirjoittanut teemasta mainion kirjan Gaming the Iron Curtain.
Vaikka olosuhteet olivat haastavat, Tšekkoslovakiassa syntyi 80-luvulla satoja tietokonepelejä ja jopa pelintekijätähtiä.
Tämä oli mahdollista, koska harrastajat saivat toimia yllättävän vapaasti, vaikka Tšekkoslovakia oli itäblokin tiukimmin hallittuja maita. Se murskasi kansalaisoikeudet ja yksityisyritteliäisyyden vieläkin tehokkaammin kuin naapurit Puola ja Unkari.
Hallinnon stereotyyppinen vihollinen oli reformistinen runoilija, joka vehkeili lännen vakoojien kanssa. Teknisen koulutuksen saaneet kansalaiset eivät olleet lainkaan niin epäilyttäviä kuin humanistit.
Tietokoneita harrastavat nuoret saivat olla melko rauhassa.
Tietokoneen metsästys
Tietokoneharrastus ei ollut helppoa, koska tietokoneita oli vaikea saada käsiinsä. Suunnitelmatalous ei toiminut, ja monista kulutustavaroista oli pulaa. Puhumattakaan niin monimutkaisesta esineestä kuin tietokoneesta.
Švelch kuvaakin tietokoneiden etsintää toimintana, johon pätivät metsästyksen säännöt: "Piti tutustua maastoon, kehittää ja omaksua erilaisia taktiikoita, tehdä yhteistyötä ja olla kärsivällinen".
Piti tutustua maastoon, kehittää ja omaksua erilaisia taktiikoita, tehdä yhteistyötä ja olla kärsivällinen.
Mikrotietokoneita oli hyvin vähän tarjolla. Jos sellaisia päätyi tšekkoslovakialaiseen kauppaan, ne olivat hyvin kalliita. Mikrotietokone pitikin yleensä hankkia lännestä, mikä oli vaikeaa. Ensinnäkin piti olla lupa matkustaa länteen, ja sellainen oli vain harvoilla etuoikeutetuilla.
Piti olla myös kovaa läntistä valuuttaa.
Mikrotietokoneen saattoi esimerkiksi ostaa henkilö, joka oli jonkin aikaa töissä jossakin sosialistisessa maassa Lähi-idässä tai Afrikassa. Kotimaahan palatessaan hänella saattoi olla matkan varrella tilaisuus käydä läntisessä kaupassa. Tosin kotimaahan saapuessa luvassa olivat vielä kodinelektroniikan kalliit tullimaksut.
Moni päätyikin mikrotietokoneen salakuljettamiseen. Tämä oli syy, miksi brittiläisestä Sinclair ZX Spectrumista tuli suosittu mikrotietokone Tšekkoslovakiassa. Se oli paitsi melko edullinen, myös pienikokoinen ja siten helppo salakuljettaa.
80-luvun puolivälissä Spectrum oli Tšekkoslovakian yleisin mikrotietokone. Vuonna 1988 maassa oli 100 000 Spectrumia, joista 84 prosenttia oli hankittu maan ulkopuolelta.
Amatöörit
Tšekkoslovakiassa kaikki mikrotietokoneisiin liittyvä toiminta oli täysin amatöörien varassa. Viranomaisia kiinnostivat vain sellaiset suuret ja tehokkaat tietokoneet, joita voitiin hyödyntää esimerkiksi teollisuudessa.
Virallisesti mikrotietokoneiden harrastamista ei tuettu mitenkään, mutta harrastajat keksivät keinoja käyttää järjestelmää hyväkseen. Erilaisten sosialististen nuorisojärjestöjen alle syntyi tietokonekerhoja, jotka saattoivat käyttää järjestöjen tiloja. Toisinaan järjestöt saattoivat hankkia tietokoneita.
Viranomaisten silmissä tietokonekerhot olivat toimintaa, josta saattoi olla myöhemmin hyötyä: niiden parissa saattoi syntyä taitoja, joille oli myöhemmin käyttöä Tšekkoslovakian teollisuuden palveluksessa.
Mutta harrastajia kiinnostivat myös tietokonepelit ja niiden pelaaminen.
Švelch kuvaa miten oppilaitosten tietotekniikan ja ohjelmoinnin opettajien oli vaikea muodostaa kantaa tietokonepeleihin. Siinä oli jotain samanlaista kuin lasten vanhempien suhteessa seksin olemassaolosta kertomiseen: tietokonepelien olemassaolo haluttiin pitää salassa mahdollisimman pitkään.
Laittomat länsipelit
Länsimaisten tietokonepelien saapumista Tšekkoslovakiaan ei kuitenkaan voinut välttää. Niitä tuli maahan laittomina kopioina esimerkiksi Puolan kautta. Erityisen suosittu väylä oli piraattien paratiisina tunnettu Jugoslavia.
Mutta Tšekkoslovakiassa ei pelkästään pelattu. Tee-se-itse-kulttuurin hengessä tietokoneita korjailtiin ja oheislaitteita tehtiin itse. Oli luonnollista, että myös pelejä tehtiin itse. Pelit nähtiin koodinpätkinä, joita harrastajat saattoivat hyödyntää vapaasti.
Ns. tekstiseikkailupelit olivat yleisiä, koska niitä oli verrattain helppoa tehdä. 8-bittisellä Sinclairilla ei saanut aikaiseksi kovinkaan näyttävää grafiikkaa. Tekstiseikkailupelit olivat suosittuja myös siksi, että niissä käytettiin tšekin tai slovakian kieltä. Englantia ei osattu kovin hyvin.
Harrastajien parissa sekä läntiset piraattipelit että itse tehdyt pelit levisivät kasettinauhoilla.
Äpäräpelit
Tšekkoslovakialaiset pelit eivät olisi syntyneet ilman läntisiä esikuvia. Läntisiä genrejä, lähdekoodeja, kuvia, rutiineja ja teknisiä ratkaisuja kopioitiin sumeilematta.
Švelch kutsuukin pelejä "äpäriksi" - niissä oli paljon lännestä, mutta silti ne olivat aivan oma juttunsa.
Yksi pelintekijöistä oli František Fuka, joka oli nähnyt Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan 80-luvun puolivälissä. Fuka päätti tehdä tekstiseikkailupelin, jonka päähenkilö on Indiana Jones.
Kaikkiaan Spectrum-alustalle tehtiin ainakin seitsemän Indiana Jones -peliä, joista kolme oli Fukan käsialaa.
Siinä missä esimerkiksi Britanniassa lahjakkaat koodarit ja pelintekijät päätyivät nopeasti peliteollisuuteen, tämä ei ollut vaihtoehto Tšekkoslovakiassa, missä ei ollut lainkaan peliteollisuutta. Pelit jäivät harrastajien väliseksi asiaksi.
Peleistä tulikin Švelchin mukaan eräänlaista kansallista digitaalista kansanperinnettä.
Yhtään kylmän sodan aikaista tšekkoslovakialaista harrastajien koodaamaa peliä ei julkaistu kaupallisesti ulkomailla.
Ei siis mikään ihme, että Indiana Jones -oikeudet omistavasta George Lucasista ei kuulunut mitään. Taloudellinen vahinko oli vähäinen.
Tšekkoslovakialaiset pelintekijät saivat rikkoa tekijänoikeuksia kaikessa rauhassa.
Shatokhin vastaan Rambo
Jutun alussa mainittu Indiana Jones Prahan keskusaukiolla -peli ei ollut František Fukan käsialaa, vaan tekijä on jäänyt tuntemattomaksi.
Pelejä tehtiin satoja, ja niiden joukossa oli myös järjestelmää kritisoivia protestipelejä. Hulvattomin esimerkki niistä on Stanislav Hrda'n Shatokhin-peli.
Päältä katsottuna ei heti huomaa, että peli ilkkuu Neuvostoliitolle, sillä päähenkilö on majuri Shatokhin, joka esiintyi ensimmäisen kerran neuvostoliittolaisessa propagandaelokuvassa vuonna 1985. Elokuva oli jonkinalainen vastine amerikkalaisille Rambo-elokuville. Siinä sankarimajuri soluttautuu yhdysvaltalaiseen sotilastukikohtaan ja torppaa CIA:n masinoiman salahankkeen.
Pelin voi periaatteessa pelata siten, että Shatokhin voittaa Rambon, mutta se on hyvin vaikeaa. Pienikin väärä liike ja neuvostoliittolainen sotasankari kuolee näyttävästi ja nöyryyttävästi amerikkalaisen Rambon käsittelyssä.
Pelissä on myös salainen osa, jossa Rambo palaa parikymmentä vuotta myöhemmin kostamaan Shatokhinille. Peli voi päättyä kahdella tavalla: Rambo tappaa Shatokhinin haarukalla tai Shatokhin tukehduttaa Rambon vanhoilla "historiallisilla" sukillaan.
"Historialliset" sukat ehkä viittaavat kommunistisen järjestelmän löyhkään.
Epilogi
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että tietokonepelit eivät olleet samettivallankumouksen innoittajina kovin merkityksellisiä. Mikrotietokoneita käytti vain vajaat kaksi prosenttia väestöstä. Mutta monelle nuorelle pelit tarjosivat keinon kritisoida vallitsevia oloja.
Pelintekijöille kävi lopulta yleensä melko hyvin. Heillä oli hyvä tekninen koulutus ja paljon kerhotoiminnan kautta syntyneitä yhteyksiä. Lisäksi he osasivat englantia paremmin kuin monet muut. Ja jos kykeni koodaamaan pelin, vaikka yksinkertaisenkin, osoitti se jo melkoisia projektinhallintakykyjä.
Kaikki nämä olivat asioita, joille oli myöhemmin käyttöä markkinataloudessa.
lähde: Jaroslav Švelch: Gaming the Iron Curtain. How Teenagers and Amateurs in Communist Czechoslovakia Claimed the Medium of Computer Games (2018)
Harri Alanne
Yle