Hyppää pääsisältöön

Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.

Cd-levyn kansi
Cd-levyn kansi CD-levyt

Karakterikappaleet, kuten Chopinin masurkat, Schumannien romanssit ja fantasiakappaleet tai Mendelssohnien Sanattomat laulut syntyivät käytännöllisesti katosen tilauksesta 1800-luvun porvariston ajanvietteeksi. Ne oli tarkoitettu amatöörienkin ulottuville, löytyihän jokaisesti hyvin varustetusta kodista jo silloin piano. Edelleen, Spotify-aikana ne viehättävät, paitsi harrastelevia pianotaiteilijoita, myös levyltä kuunneltuna tai netistä suoratoistettuna sointiviihteenä – edellä mainittujen lisäksihän muun muassa Griegin Lyyriset kappaleet ovat musiikillisesti täyspainoisia, lyhyydessäänkin suuria.

Denis Kozhuhinin soitossa on syvyyttä ja henkeä, joka vetää vertoja romanttisen runouden tai realismin maalaustaiteen pyrkimyksille. Sanotaan että Mendelssohn itse suosi nopeita tempoja, ja vaikkei se toki tarkoita, että hänen musiikkiaan tulisi aina soittaa nopeasti, soisi romanttisen jarruttelun lisäksi myös kiihdytettävän fraasien käydessä kohti huippujaan. Tässä suhteessa Kozhuhin jättää rubatonsa hieman puolitiehen Sanattomissa lauluissa, joissa maneerisuuteen taipuva viipyily tekee paikoin raskaan vaikutelman.

Kysymys on toki makuasiasta, eihän Kozhuhinin soitossa ole kömpelyyden hiventäkään. Tunnelmien karakterisointi, helmeilevän säestyksen, laulavan melodian ja riuskempienkin hetkien hallitut pirskahtelut tulevat maukkaasti tulkituiksi. Griegin Lyyriset kappaleet, jotka syntyivät enemmän ihmisten iloksi kuin taiteen syvimmiksi saavutuksiksi, tekevät vähintään yhtä hyvä vaikutelman kuin Mendelssohnin puolta vuosisataa varhaisemmat laulut. Yhteinen piirre, yhden tunnelman, karakterin hienovarainen käsittely, välittyy Kozhuhinin tulkinnoissa miellyttävästi.

Edvard Grieg: Lyyrisiä kappaleita. Felix Mendelssohn: Sanattomia lauluja. Denis Kozhuhin, piano. Pentatone. (PTC 5186734)

Kuuntele Uudet levyt 22.10.2019, toimittajana Ville Komppa.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.

  • Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Säveltäjä Juha Leinonen (s. 1956) rakentaa teoksiaan usein jykevästi vyöryvän liike-energian sekä selkeästi piirtyvien musiikilisten hahmojen ja kokonaismuotojen varaan.