Hyppää pääsisältöön

Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa). Hän pakeni Etelärannasta kohti eteläistä kantakaupunkia.

Kaksi helsinkiläistä poliisia, ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo yrittivät pidättää ryöstäjän. Poliisit eivät osanneet aavistaa, että kyseessä oli hengenvaarallinen väkivaltarikollinen. Christensenin kertoman mukaan hän pakotti aseella uhaten poliisit maahan, kun toinen poliiseista kyseli autosta ryöstäjän tuntomerkkejä. Hän päätti ampua poliisit, jotta pääsisi jatkamaan pakomatkaa.

Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmassa tapahtuneen surmatyön jälkeen Christensen jatkoi matkaansa Pietarinkadulla olleeseen asuntoon, ja samana päivänä hän onnistui pääsemään junalla Hämeenlinnaan.

Poliisilla kesti useita päiviä saada selville, kuka teon takana oli.

Christensenin onnistui paeta läpi poliisin piirityksen Etelä-Helsingistä. Hän matkusti junalla Hämeenlinnaan, jossa asui Hotelli Vaakunassa. Poliisille tulvi vihjeitä sadoittain ympäri Etelä-Suomea. Ratkaiseva vihje tuli hämeenlinnalaisesta apteekista. Christensen oli asioinut apteekissa, ja reseptissä ollut nimi paljasti hänet. Apteekin farmaseutti kuvaili miestä fiksuksi ja kohteliaaksi. Surmaaja ei vaikuttanut henkilökunnasta millään tavalla epäilyttävältä. Christensen oli asioinut apteekissa ensin ruotsiksi ja vaihtanut myöhemmin englantiin.

Surmaaja oli nähnyt nimensä teksti-tv:stä ja aavisti, että nyt hän on jäämässä kiinni. Christensen poistui hotellin takaovesta, ja poliisi otti hänet kiinni parinsadan metrin päässä hotellista. Mies ei ehtinyt tehdä vastarintaa, eikä hänellä ollut mukanaan asetta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Steen Christensenin elinkautiseen vankeuteen poliisimurhista. Hän joutui myös maksamaan surmattujen omaisille satoja tuhansia markkoja. Tuomion syyksi luetut rikokset olivat ampuma-aserikos, törkeä ryöstö ja kaksi murhaa.

Christensenin arvioitiin olleen teon tapahtuessa täydessä ymmärryksessä. Hän ampui viisi laukausta kohti puolustuskyvyttömiä poliiseja. Mielenterveyslausunnossa korostettiin Christensenin älykkyyttä, pinnallisen sulavaa käyttäytymistä, empatian puutetta, heikkoa turhautumisen sietokykyä ja arvaamatonta väkivaltaisuutta. Nämä perusteet tekevät rikollisesta erityisen vaarallisen.

Christensen istuu tuomiotaan tanskalaisessa vankilassa.

Lue lisää:

Rikostarinoita Suomesta: Tehtaankadun poliisisurmat

Keskiviikkona 22. lokakuuta 1997 kello 02.43 Helsingin poliisilaitoksen hälytyskeskus sai ilmoituksen, että hotelli Palacessa on tapahtunut ryöstö. Pian ryöstön jälkeen paljastui, että kaksi järjestyspoliisin konstaapelia oli surmattu lähellä hotellia.

Helsingin poliisilaitoksen hälytyskeskukseen ilmoituksen tehnyt vartija ilmoitti, että hotelli Palacessa on tehty ryöstö.

Kommentit