Hyppää pääsisältöön

Juha Itkosen kolumni: Harva pystyy kiteyttämään kolmen minuutin lauluun ihmisistä ja maailmasta yhtä paljon kuin Samuli Putro

Kirjailija Juha Itkonen kitaran kanssa rannalla
Kirjailija Juha Itkonen kitaran kanssa rannalla Kuva: Anne Hämäläinen/YLE Juha Itkonen

Viime talvena menin katsomaan Samuli Putroa Ateneumiin. Esityksen nimi oli sama kuin Putron uuden levyn: Pienet rukoukset. Putro esitti silloin vielä julkaisemattomia kappaleitaan, ja tunnelma oli herkkä ja harras. Esityksen jälkimmäisellä puoliskolla siirryttiin salista porraskäytävään. Istuin taidemuseon marmoriportailla osana ihmisjoukkoa, joka juuri sinä perjantai-iltana oli tullut nimenomaan siihen paikkaan siinä melko suuressa kaupungissa. Siinä me olimme, ja Samuli Putro ja muutama muu ihminen soittivat ja lauloivat meille. Olimme elossa kaikki, kukin omine iloinemme ja murheinemme, ja elämä oli meille kaikille yhtä lailla arvoitus. 

Koin voimallista liikutusta. Välillä oli katseltava kattoon, muuten kyyneleet olisivat tulleet. Ajattelin samalla tavalla kuin monta kertaa ennenkin vastaavanlaisissa tilanteissa: ehkä musiikki on minun uskontoni. Ehkä Jumala onkin tässä, tällaisissa hetkissä – sanoissa ja sävelissä, jotka yhdistävät ihmisiä ja nostavat meidät hetkeksi jonnekin korkeammalle, arkisen yläpuolelle.

Tavatessamme Putron kanssa keväällä Villa Vikanissa puhuimme muun muassa tästä, musiikin erikoislaatuisesta pyhyydestä. Uskonnollisesta etsinnästä, Jumalan mahdollisesta olemassaolosta tai olemattomuudesta, sillä näinkin suuret kysymykset tuntuivat Putron kanssa mahdollisilta juuri tässä vaiheessa hänen pitkää uraansa. Ympäristö oli syvällisille pohdinnoille otollinen. Istuimme laiturilla järven rannalla kevätillan viipyilevässä valossa, keskellä vasta täyteen vehreyteensä heräillyttä toukokuuta. Saunanpiipusta tuprusi savua.

Koko aikaa emme toki uineet näin syvissä vesissä. Putron kanssa on kiinnostavaa puhua melkein mistä tahansa, hän on läpeensä verbaalinen ihminen ja hänen rekisterinsä on laaja. Tarkka ja lakoninen sanoittaja on suullisessa ilmaisussaan aivan erilainen, suorastaan rönsyilevä, mutta puheen keskeltä välähtelee säännöllisesti timanttisia one linereita. Putro saa keskustelukumppaninsa sekä huvittumaan että vakavoitumaan, aivan kuten lauluissaankin.

Olet puolisoni nyt kohosi kohti taivaita ja muutti kartanon hetkeksi kirkoksi.

Jos jotain lauluntekijöiltä kadehdin niin sitä, miten sanat yhdistyvät säveliin. Monet Putron sanoitukset toimisivat luettuinakin, mutta musiikin myötä saamme aina jotain enemmän. Vikaniin hän toi mukanaan Minttu Hellstenin ja Liisa Anastasiadisin, loistavat muusikot, joiden heleät äänet olivat saaneet sydämeni muljahtamaan sijoiltaan sydäntalvella Ateneumin rappusilla. Täsmälleen samoin kävi nyt kevätvalossa Vikanin päärakennuksen olohuoneessa. Olet puolisoni nyt, yksi Putron hienoimmista kappaleista, kohosi kohti taivaita ja muutti kartanon hetkeksi kirkoksi.
Muusikko Samuli Putro puhuu flyygelin ääressä kirjailija Juha Itkoselle
Muusikko Samuli Putro puhuu flyygelin ääressä kirjailija Juha Itkoselle Kuva: Antti Kuivalainen Samuli Putro,Juha Itkonen

Hyvä kirjoittaja kirjoittaa kaikille aisteille. Tämä muistaakseni runoilija Helena Sinervon antama ohje on tallentunut mieleeni vuosituhannen alussa käymältäni kirjoittajakurssilta. Minusta tuntuu, että sanoittajana Samuli Putro noudattaa juuri sitä.

Esimerkiksi käy vaikkapa kappale Tuolla lentää pääskysiä miehen uudelta levyltä. Rakastetun asunnossa postikortit peittävät kiviseinää. Makuuhuoneen katossa on punaviinitahroja. 70-luvun lamppu luo eksynyttä valoa. Ulkona ilma on vielä hiukan viileää. Yksityiskohtien kautta hetkestä piirtyy tarkka ja tunnistettava kuva.

Vaikka Putro on ikääntyessään tietysti kypsynyt ja vaihtanut teemojaan, tämä taito on ollut hänellä alusta lähtien. Ajatellaanpa vaikka Zen Cafén hittiä Mies jonka ympäriltä tuolit viedään: ei tarvitse kuulla kuin kappaleen nimi ja näkee silmiensä edessä tällaisen miehen. Toinen Putrolla aina ollut valttikortti on ollut kyky heittäytyä lauluissaan toisen ihmisen nahkoihin. ”En ole mikään poikkeusyksilö vaan normihahmo”, hän selittää tätä itse eräässä vanhassa haastattelussaan.

Hyvä kirjoittaja kirjoittaa kaikille aisteille

En tiedä, pitääkö tämä välttämättä paikkaansa, mutta jotain harvinaisen joustavaa Putron lauluntekijänlaadussa on. Hän pystyy kirjoittamaan kappaleen itsestään poikkeavan ihmisen näkökulmasta ja vielä esittämään sen uskottavasti. Joltain sielunsa osilta lauluntekijän on oltava sekä kirjailija että näyttelijä.

Mitä siihen mahdolliseen kirjaan tulee, sellaista Putro ei keskustellessamme suomalaisille luvannut. Laulut ovat hänen rakkautensa, ja ainakin toistaiseksi ne ovat riittäneet hänelle. Hyvä niin: harva pystyy kiteyttämään kolmen minuutin lauluun ihmisistä ja maailmasta yhtä paljon.