Docventuresin seitsemäs kausi pärähti käyntiin raivorehellisellä keskustelulla urheilumaailman väärinkäytöksistä ja kulttuurin ongelmista. Omia kokemuksiaan avasivat ex-huippu-urheilijat Manuela Bosco ja Olivia Tuuva, sekä videohaastattelussa Kiira Korpi. Tiukkaa dataa keskusteluun toi nuorisotutkija Mikko Salasuo. Viesti oli yhteinen: muutos alkaa nyt!
Kauden ensimmäisellä viikolla leffakellarin aiheena oli #metoo ja keskustelussa pureuduttiin siihen nimenomaan urheilun ja liikunnan parissa.
Keskustelu käynnistyi samalla kysymyksellä, johon maailman paras yytsijäyhteisökin sai ottaa kantaa uudessa Docventures-chatissa: Mitä tunteita #metoo on sinussa herättänyt? Kapteeni Rantala aloitti tunnustuksella (Katso kohdasta 06:05):
– Täytyy myöntää, että syyllisyys ja häpeä on meikäläisessä se tunne. Ei johdu siitä, mitä olen tehnyt, vaan siitä ehkä mitä en ole tajunnut, Riku tilitti.
– Te puhuitte, että ymmärrätte tämän rakenteen, tämän mekanismin. Mä väitän, että hyvin iso osa miehistä on ymmärtänyt tämän vasta sitten, kun tästä on alettu puhua julkisesti.
Mikko Salasuo ymmärsi Rikun fiiliksiä. Hän kuitenkin ajatteli, ettei häpeä ole oikea tunne niille, jotka eivät itse ole syyllistyneet väärintekoihin. Rakentavampaa on iloita siitä, että saa elää tässä ajassa ja edistää näiden rakenteiden julkisuuteen tuomista ja muuttamista.
Uudessa Docventures Chatissa sekä myös tutusti Twitterissä oltiin samoilla lijoilla.
Salmiakkipommi klo 23:42 Kulttuurin muutos on osa asenteiden muutosta. Kulttuuri muuttuu esim tällaisilla keskusteluilla ja sitten vaatimalla muutoksia rakenteisiin. On oltava väyliä kertoa epäasiallisesta käytöksesta. On oltava keinoja puuttua siihen On oltava johtajia, jotka osaavat johtaa uudessa kulttuurissa.
Hatsa_88 klo 23:09 Vuosien varrella olen usein hävennyt miten me miehet käyttäydymme työyhteisössä, jossa enemmistö on miehiä. Rasvaiset jutut ja kaksimielinen vitsailu olivat vielä kymmen vuotta sitten arkipäivää, onneksi nykypäivänä asiaan on herätty ja rasvaisiin juttuihin puututaan. Välillä ihan oksettaa, miten naisista puhutaan objekteina. Ammattitaito harvoin nousee keskiöön, enemmän puhutaan ulkonäöstä.
Manuela Bosco kuvaili osuvasti sitä, mitä vallan väärinkäyttöä ja häirintää kohdanneet usein tuntevat.
– Minulla tuo häpeä toiselta puolelta, olen nähnyt ja kokenutkin jotain. Ei ole ollut riittävän tietoinen, riittävän rohkea, riittävän jotain, että olisi osannut puuttua, sanoa, että toi on väärin.
Manuela ja tirehtööri Milonoff olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että #metoo herättää myös toivoa siitä, että tämän päivän lapset saavat elää erilaisessa maailmassa. Olivia Tuuva komppasi heitä.
– Näidenkin ihan hirveiden hirmutekojen pitää tulla valoon että voidaan korjata pikkuhiljaa. Sitä kohti mennään. Muutos on nyt alkanut, ei voida jossitella että miksi ei ole tullut aiemmin. Nyt on nyt, Olivia sanoi illan kohudokkariin Untouchable viitaten.
Uusi internet paransi maailmaa puheella
Keskustelu kävi kuumana myös, kuten Tunna asian ilmaisi, Docventuresin "uudessa internetissä", tuossa asiallisen keskustelun tyyssijassa. Illan tykätyimmät kommentit tiivistävät hyvin keskustelun timanttisen tason:
cranberry klo 22:37 Mikä siinä on, että kun mies sanoo jotain niin porukka ajattelee että joo näin se täytyy olla. Mutta kun nainen sanoo jotain, peräänkuulutetaan yhtäkkiä objektiivisuutta ja sanotaan että ei saa uskoa sokeasti? Miksi nainen on edelleen joidenkin ihmisten mielestä lähtökohtaisesti epäluotettava?
Miehet ry klo 22:27 Aika karulta tuntuu nämä "eihän ahdistelu ennen ollut mikään ongelma" ja "muistikuvat voi vääristyä ajan saatossa ja muuttua kielteisiksi" -kommentit. Kyllä se ahdistelu on aina ollut ongelma ja kielteinen kokemus ihmiselle, joka on joutunut sen uhriksi.
Twitterissä keskustelua vietiin myös niin sanotusti nextille levelille.
Karu maailma on toivottavasti muuttumassa
Studiossa jaettiin sekä omakohtaisia kokemuksia että tutkimustietoa siitä, millainen maailma urheiluharrastus voi pahimmillaan olla nuorelle. Olivia avasi omia kokemuksiaan taitoluistelun huippuryhmissä, joissa hän urheili alle 10-vuotiaasta alkaen (Katso kohdasta 20:17):
– Koin että ei missään vaiheessa uralla itse koettu ihmisenä, vaan oli jotenkin urheilun väline. Ja valta näkyi niin, että saattoi jäädä ilman valmennusta, ja miten koen "seksuaalisen hyväksikäytön", miten puhuttiin painosta ryhmän edessä... Koin sen vääryytenä jo silloin, mutta mitä siinä tekee nuorena yläasteikäisenä? Ei mitään.
Olivia TuuvaOlivia Tuuva Docventuresin sohvallaKuva: Sami LevoDocventures
Myös Docventures Chatissa jaettiin kokemuksia aiheesta:
siilikala klo 23:20 Harrastuspiirissäni kaikki katsoi vierestä ja tiesi valta-asemassa olevan miehen ahdistelevan nuoria tyttöjä yli vuosikymmenen, ennen kun muutama uhri uskalsi nostaa syytteen ja tekijä tuomitttiin 2 vuodeksi vankilaan alaikäisten hyväksikäytöstä. Ei käynyt itselläkään mielessä nostaa syytettä. Nyt asiasta puhutaan ja moni katuu miksei puuttunut.
Inssinööri klo 23:37
Urheilussa pukukoppi oli täynnä sen verran voimakkaita persoonia jotka kiusasivat ja alistivat muita. Valmentaja ei puuttunut tarpeeksi kovasti, vaikka näki kiusaamista, koska kiusaajat olivat myös joukkueen parhaat pelaajat.
raatikainenjouni 23:21 Manuela puhuu asiaa! Urheilun ulkopuolellakin hypermaskuliininen selviytyjyys- ja sankaruuspainoinen jätkäkulttuuri syö elintilaa herkkyydeltä ja tunteista puhumisen vaikeus estää nuorelta asioiden käsittelyn yhteisössä, ja sitä kautta oman minän sisällä. Kuinka paljon tämä korreloi elokuvan aiheen kanssa, en osaa sanoa. Seksuaalista väkivaltaa se ei oikeuta, mutta epäilemättä sitä normalisoi.
Docventuresin eksklusiivisessa videohaastattelussa Kiira Korpi (katso kohdasta 45:30) totesi, että nyt vasta aletaan kunnolla kyseenalaistamaan sitä, mitä huipulle pääseminen ja mitä menestys ovat – ja ovatko ne sen arvoisia, että ihmiset ovat uransa jälkeen raunioina.
– Ydinongelma on, että urheilija nähdään tuotteena, josta yritetään leipoa kaikki irti ja kun se urheilu-ura on päättynyt syystä tai toisesta, tuote on käytetty loppuun ja sitä ei enää tarvita, Korpi tiivisti.
Millaisia tuloksia voitaisiin saada aikaan turvallisessa ympäristössä, kysyi Manuela (katso kohdasta 26:29).
– Tuntuu käsittämättömältä, että urheilumaailma tulee 40 vuotta vaikka lääketiedettä tai psykiatriaa jäljessä. Jos ajatellaan huippu-urheilijaa, yksikään tutkimus ei tue sitä, että pelon ilmapiirissä tulisi parasta tulosta.
Juuri tätä kulttuuria Mikko kritisoi illan aikana kovin sanoin ja sai ex-urheilijat nyökyttelemään vimmatusti (Katso kohdasta 38:00). Yli 90 prosenttia harrastaa liikuntaa jossain vaiheessa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, mutta silti Mikon näkemuksen mukaan ei ole järjestelmää, joka on rakennettu tunnistamaan näitä ongelmia.
Mikko SalasuoTutkija Mikko Salasuo Docventuresin sohvalla. Kuva: Sami LevoDocventures
Mikko puhui "urheilun hyvän kertomuksesta", joka pitää sisällään ajatuksen, että urheilu itsessään on niin ylevää ja kasvattavaa, että ei tarvi kysyä semmosia kysymyksiä. Tätä pidetään yllä sillä, että ikäviä asioita ei tuoda esille ja ilmitulevia kohuja väistellään. Hänen mielestään media tukee tätä.
– Luvataan koko ajan, että asiat paranee, tulee yksi projekti ja se loppuu. Ei näihin suhtauduta sellaisella vakavuudella mitä nämä asiat on, Mikko sanoi.
Riku kysyi Olivialta, onko niin sanottu vallan verkosto käynyt vastaiskuun hänen ulostulojensa jälkeen.
– Tuntuu ehkä että on, ei ole tullut fiilistä, että mahtavaa, että tulet asian kanssa esiin, nyt lähdetään muuttamaan näitä. Enemmän väistelyä ja täyttä kiistämistä. Keskustelussa sekoitettu paljon että eikö saa vaatia mitään urheilijalta vastaan henkistä väkivaltaa käyttävä valmennus, Olivia vastasi.
Ja kuten LazZ Docventures-chatissa linjasi, asia koskee koko yhteiskuntaa.
LazZ klo 23:46 Kuten sanottu dokkarissa, asia koskee kutakuinkin kaikki aloja. Puhukaa ihmeessä urheilusta, sillä siihen kykenee potentiaalisesti suurin osa väestöstä ottamaan yhteyttä. Asenteiden muutos on ainut pätevä keino, lapsien kautta muutos kaikista väkevin.
Jäikö Chat kokematta? Ei hätää, löydät sen täältä:
Docventures Chatin anti 22.10.2019
Docventures Mode
Terve...
10
Docventures Raattori
...tuloa!
10
HeiHeiHeimo
Nyt on mahtavaa. Ihan täpinöissä. Hyvää leffailtaa kaikille, vaikka aihe on vakava.
9
anonyymi1223294
Kivaa katsoo
3
Doc_Chat_Guru
Moi! Saako tähän jo kirjoittaa?
2
Kiaaawk
Mitäs kettuA
1
anonyymi576461
Kyllä &...
1
bawwaww
Öyh öyh! Iltaa
2
Maaginen Metsämies
Testataan tunnuksen toimivuus...
2
max62
🙋♂️
0
Mika_Natunen
uff
0
Docventures Mode
@Maaginen Metsämies on oikealla asialla! Vaihtakaapahan kaikki kunnon nikit kohdilleen!
2
anonyymi1229207
Moi kaikki!
0
tutkia
Pitäkää hauskaa yle areenan parissa
0
lonewol
testi
0
rippedRed
Mikä mun tunnus on
0
Maaginen Metsämies
Elämäni toinen tunnus internetin maailmaan, ikinä, mihinkään..
0
bawwaww
Havaitsin juuri viestin maksimimerkkimäärän ja naurahdin
5
Janne72-
Tt
0
Midveska
Ei
1
Meuras
Jaahas, jaahas
0
pertti4050
Jou
1
Subwoofered
Hyviä iltoja kaikille!
5
rippedRed
Miten vaihdetaan nimi
0
Häkis
Mikäli tää o?
0
Docventures Mode
Niin, ja täällä sitten vaihdatte sitä nimeä (on helppoa): https://tunnus.yle.fi/
1
Jesse Raatikainen
Taitaa toimia tämä? Vierailin vuonna 2012 Venetsian elokuvajuhlilla. Olin ollut samassa näytöksessä Harveyn kanssa, mutta en nähnyt häntä. Hän sen sijaan oli kaverini takana.
8
Ikumen
Nyt on nickit kohdallaan. Bring it on
6
Asian tuntia ukkeli
Trollit pysykööt poissa
0
Pelti
Oorait
0
Docventures Mode
Muistakaa vielä sellainen homma tässä ennen VIRALLISTA STARTTIA, että lähetykseen pääsee parhaiten, kun on kunnollinen nimi laadittuna :D
2
HeavyMetalSamurai
Nyt lähti sano Annikki Tähti
1
Viltteri150
Rok on👍
0
sephirot71
Hauskaa iltaa kaikilli Docventures paras!
1
Jamboree99
Terve mieheen ja tasa-arvoisesti myös naiseen.
0
Herra Laitinen
Pöö!
0
AitoPasilanMies
Testi testi
0
Toimintalohko
Ei vielä saa kirjoittaa....
0
Jamboree99
Hyvä idea tää chat
5
murhahaara
Test
0
Hako_la
juu juu
0
Zere
Hei
1
Saisse
Paikalla
0
Behemiaz
Voi veljet
0
Kiero_Savolainen
Iltoo herrasväelle
0
Häkis
Trollit tulee Pietarintehtaalta samase mikä kommentti hässäkkä on menossa.
2
KiinalainenTaikaTatti
JummiJammi
0
Saisse
Saa nähä miten pelittää
0
Oddisslajos88
Tää on törkeän hyvä idis tää chat
1
Heehaw
Jännää!
0
Docventures Raattori
Terse kaikki! Aluksi vähän löysempää modea, mutta jengin lisääntyessä tiukennetaan PÖÖt ja MÖÖt pois chatista!
15
Maaginen Metsämies
Nimimerkkini juontaa ihan käytännön elämään, tästä on jokasuuntaan vähintään 5 kilometriä metsää ennenkuin on jotain muuta asutusta. Hyvät välit naapuriin siis..
4
Susikoira Lassie
Jännittää niin
0
Zere
Tää kyllä hyvä sarja 👍
0
Toimintalohko
Asiallista kieltä pitää käyttää... Hyvää leffailtaa kaikille.
0
Franco Un-American
Just DocPointissa. Täällä näytettiin ERITTÄIN hieno dokumentti Push, joka kertoo siitä kuinka markkinat valtaavat asumisen ympäri maailmaa. Nyt keskustellaan siitä miten tämä näkyy Suomessa.
0
anonyymi576461
Alan kyllä seurata & nyt on hyvä kun saa keskustella myös tekijöitten kanssa kun ennen se oli rajoitettu kun Kommunismia ei ollut kuin Kiinassa Cuupassa ja Koskelan linja-auto varikolla Helsingissä! Nyt saa ajatella vapaasti niinkuin Jussi Halla aho & ei viedä Tikkurilan putkaan!
0
Risteville
Nonni! Tästä se jälleen lähtee!
0
anonyymi1253278
Moi
0
Huuhkain
Yytsimet vireessä, antaa palaa
1
kuumotus_kake_
Joku vei mun käyttäjänimen, oli pakko lisää perään alaviiva
1
Ora_
Miten tätä ajetaan?
0
qplash
Testing
0
anonyymi404581
Hah
0
Antti Anomyymi
Spammia kännykkään
2
Kerrosefekti
Rock!
1
digikim
Kuuleeko Pasila?
2
Behemiaz
Syksyn pelastus
1
Jamboree99
Vielä kun saisi chatin näkyyn myös kukoruututilassa niin avot
0
Franco Un-American
Tää Push olisi huippu dokkari Docventuresiin!
1
Viltteri150
Missä Areenassa löytyy striimi? Suorat?
1
Säätö-Sauli
Onko 420 merkin postiraja kannanotto allekirjoittaa kk2020-kansalaisaloite?
3
Minä-mies
Bring it on
2
Hu__mi
Seinäjoen leffakerhosta moro, toimiiks tää
12
dzimzi
Oh yeah!
0
Kerrosefekti
No nyttt se alkaa!¡!!!
2
Tietämättömyyttäänköhän
Ai että, tästä se alkaa
2
pammda
Jee keskustelua
2
kreettas
testaus..
2
Fretu420
Säätö-Sauli. On.
3
Midveska
Joo suorat
1
Raiderstig
Jes! Hyvää alkanutta syksyä kaikki Docventures fanit!!!
2
Kerrosefekti
Täpinöissänsä
1
Jonku
Noniiiiiiin, sedät käy iholle, niillä leikkaa kiinni!
2
Waltton94
Lets go!
2
Docventures Mode
@viltteri150 - striimit Areenasta vaikka läppärillä (y)
2
bawwaww
Jahans, telkkari jumittaa pelikonsolin puolella, mut seuraan keskustelua läpällä ja sitte myöhemmin katon areenasta meiningit
1
Olkihattunukkemies
Täällä jälleen!!
0
Maaginen Metsämies
Television paras kontentti alkoi nyt !
0
Saisse
Saaks täällä kiroilla vittu
2
Säätö-Sauli
Hienoa. Poistun parvekkeelle ja palaan seuraamaan ohjelmaa ylentyneessä mielentilassa.
2
suenpentu
Lasi viiniä, paahdettuja munakoisoja ja savutofua, Ilta voi alkaa! Tätä on taas odotettu!
6
Jamspe
Hoi o/
0
Tuovila T
Eli saako tätä chattia näkyy samaan aikaan liven kanssa?
1
Kil83
Kumia ja hikeä, siitä on Docventures tehty!!! Let's go!!
0
Taikuri-Luttinen
SKÄDÄM!
0
Hirmuinen Albert
Luetteko vielä twitteriä?
2
pkseutulainen
Mitä
0
Vesseli1977
Jes. Vihdoin alkaa.
0
anonyymi576461
Docventures on asiaa Terv. Kepu Pullonen!
0
Kaarnavenekeissi
Rikulla mukit mukana, perus alkomaholisti
0
Harmaa valoastalo
4 croissanttia ja kahvi
0
Inkeri Alatalo
messissä!
0
JarnoGW
Kelpaa.
0
JayKushman
Coco coco myy blossii
1
Docventures Mode
@saisse Vain hyvin vähän, pystytään varmaan ilmaisemaan ilmankin itseämme. Paitsi jos on ihan järjettömän kovaa asiaa.
4
Behemiaz
Kaljat auki
0
Mango83
Jes!
0
ano_nyymi1
No nyt!
0
jarze
Hienoa että alkoi taas
0
Midveska
Hmm. Melko hitaasti tulee viestit läpi
0
Kerrosefekti
Kausi 7 - 1 lähetys. Kuumottaako?
0
Skinnyboy
Urologi #metoo
0
digikim
Ohjaako Inari?
0
Jonku
Ohhoh rajulla vitsillä Riku sisälle!
0
Niko23
Huomiseen tenttiin lukeminen vai docventures 🤔
4
Veerggy
Aika jännää olla mukana
0
Fretu420
Säätö-Sauli, onks priimaa?
0
inventori
HurrAa!
0
NiNNu_
\o/
0
cottonhead
Jes
0
Oddisslajos88
Perhana. Yritä nyt vääntää torttua ku ohjelma alko
2
Docventures Mode
@HirmuinenAlbert - kyllä luetaan Twitteriäkin, tietty!
4
bawwaww
Tuovila ei ainakaa tällä mun pädillä :’(
0
Janipaavali
Häh
0
Vesseli1977
Valvoja. Paljo viive?!
5
7NtnTpr
Woop Chatti toimii!
0
TheHoodBox
Voi pojat. Tätä ollaa odoteltu. Päheetä että tämmönen Chat ominaisuus tälle kaudelle tehty
4
Karl Haakana
Valtakunnanjohtaja hyväksyy!
2
MiesVaillaVarjoa
Mitä? Nytkö se jo alkoi?!
0
Esaijas Ranstakka
Keskustelevatko Riku ja Tunna studiovieraittensa kanssa myös hyvästä ystävästään Ari Lahdenmäestä?
Jee, tätä on odotettu, että docventures jatkuu taas!
0
Jyri Kivimäki
Nättiä! 🔥
1
Jonku
Miksi keskustelussa on urheilu keskiössä? En valita, mutta mietin syytä.
3
Ipexidexi
Nyt on kyllä oluen paikka 😋🍺
4
anonyymi1261265
ovela keino ylellä saada jengi luomaan yletunnuksen.nyt oli pakko itsekin sortua
11
Trooperi
Metoo, aikamme syöpä. Odotan innolla dokumenttia ja oman mielipiteeni muutoksia.
6
Skinnyboy
Chat ruletti pyörii
2
Stumpix
Toimiiko. Toimii
0
Herman Scherman
Toimisko nyt
0
jarze
Paras ohjelma
1
JayKushman
Hipsteri huuhaata
1
anonyymi947918
Mielen kiintosa
0
Kummari
Jee, tätä on odotettu! Valoa syksyn pimeyteen.
1
Adolfina Mielivalta
Hahaha
0
Midveska
Rikun paita on 5/5
4
Nuuksion Kameli
#methree aina kun on valtaa on vallan väärinkäyttäjiä
0
Studiovieras1
❤️😂
15
Docventures Mode
Hei huom kaikki! Chattiä ja lähetystä voi katsoa läppärillä yhdessä ja toimii pädeissäkin pääosin vaakamuodossa.
3
Säätö-Sauli
Muunsukupuoliseksi itsensä tunnustava seurustelukumppanini kertoo Etelä-Pohjanmaan peruskoulun liikuntatuntien olleen yksi elämänsä paskimmista kokemuksista.
2
PC Rajansa silläkin
Nautinollista iltaa kanssaihmiset!
0
Umeetoretna
Täällä ollaan.
0
anonyymi1226229
Zohva perunat 😀
0
tuula59
Uusi täällä😋
0
Salimine
Rikul aikas äijä paita taas
1
Mydal
Dokkarijuoma kylmänä, joko mennään?
0
digikim
Me ollaan julkkiksia!
1
Esaijas Ranstakka
Tukkimiehen pöytäkirja käyttöön, miten monta kertaa Ari Lahdenmäen nimi mainitaan tässä lähetyksessä
1
pkseutulainen
Miksi saa sanoa sohvaperunaksi?
0
Hessuhopopo
Stuntti seis! Juodaanko sielä vettä?
2
Lasuu
Chatti mainittu! Torille!
2
Icariusnatarius
#metoo koskettaa kaikkia paikkoja missä valtaa käytetään. Valta korruptoi ja sen takia ainoa ratkaisu on miettiä millä tavalla sitä voidaan laajentaa useammalle eikä niin, että se on vain yhden käytettävissä. Hyvät johtajat ei pysy hyvinä johtajina ellei rakenteita muodosteta torjumaan väärinkäytöksiä.
2
anonyymi776152
Rip fax
9
Maaginen Metsämies
Miksi ette ihan oikeasti tee "Rikulla on asiaa" ohjelmaa tähän kylkeen, oli niin kovaa settiä että huh huh..
6
JOFA-13
Hienoa taas täällä.
2
Kaukamoinen
Riku ja Tunna tilattu!
2
Harmaa valoastalo
Olen osa historiaa
4
Käristyskupolikuumotus666
Juontaja paljon viive tjtjtjtj
7
Olkihattunukkemies
Täällä on kaljat aina valmiina
1
jerrypantteri
Rikulla Suomen suurin t-paita kokoelma? 🤔
4
--------1
Jee
0
JayKushman
Ei saatana madventureski myyny ittensä jo joka tuubiin, huuhaata
0
putki
Snabu!!
1
anonyymi1081279
Manuel Bosco ja Domino-keksi efekti. Menikö ihan oikein?
Kahvia väelle että ei saa unta ees keakiyön jälkeen.
0
johanlustig
voiko kysyä vierailta kysymyksiä
0
jamppa95
Mikä on snabu? :d
0
Risteville
Chätti edelleen beta-versio?
0
Jani36110
Jee D O C V E N T U R E S on Back , parasta mitä YLE verolla on koskaan saanut 📺‼️❤️
15
jerrypantteri
Hart-Sport?! 🤔 Klassinen!
2
pamibambi
👍
0
dzimzi
Eih luulin, että kyse on siitä mitä mä juon! Muutan ääneni: SNABU! :)
0
mlah
Sami Hedberg on ollu oman aikansa juttu
4
Piscesnatareoportet
Tulevaisuus on täällä
3
anonyymi776152
Missä twitch hymiöt FeelsWeirdMan
5
Rupsupeppu
Oletko Riku koskaan ahdistellut naisia? Myönnä vain, jos olet, niin olet rohkea.
5
Pokkapitää1955
Demokratia toteutu, minua on manipuloitu, snabu voittaa
1
Docventures Mode
@johanlustig - kyllä voi kysyä! Laita #kysymys, niin löydetään hienosti!
8
TopiasLasse
Nyt on todella huikeaa, kun on jo livechatit pelissä! 5/5!
9
HerraRamo
Joskus on ikävä baari tupakointia. Nyt on ikävä baari höyryttelyä
3
Ludius
Tätä on ollut taas ikävä. ♡
0
JanneToivoniemi
Rikun paidan painatus on wanha
0
BlastAttak
Riku ota paita pois!
2
Midveska
Jos vihree urheilujuoma ei oo absinttia niin petyn
11
qplash
Olut ja Hartsport!
1
Satai
Hieno uudistus tämä chat :)
3
Paskaa
ai jai riku
0
Mikko Peltoniemi
Mestoilla!
0
Jonku
Snabua huiviin!
0
Pave_
Rikulle vihreetä
1
jazami
Mikä on suomeksi snabu?
4
inventori
Eräs vihreä urheilujuoma = vihreä kuula -battery?
3
Nommi
Spurdo spärde sprölölööö :-------Dddd
0
Jamboree99
Huh aika makeet olla tällee mukan täs homas ja noi vastaa viel suoras lähetykses
1
Ande2
Koita tässä nyt seuraa ohjelmaa ja chattia samaan aikaan
15
Ano7316
Aaaaa D here we are ✌️💚
0
zat
Pieni pettymys ettei ollut perinteistä aiheeseen liittyvää introa. Ne oli upeita
10
minnalainen
Miksei teksti tv-chatti?
17
melamela
Tätä on odotettu
1
Herra Laitinen
Mulla ei chatti-ikkuna pysy mukana, vaan väliilä jää tiettyyn paikkaan ja täytyy scrollaa alas.. Mistähän johtunee
2
digikim
Chat - koko rahalla asiaa!
3
EetuE
Valvoja oot ihQ!
6
TheHoodBox
#kysymys MeToo kampanjan kautta tuotu seksuaalihäirintää esille, miksei trans sekä seksuaalivähemmistöön kohdistuvasta ahdistelusta puhuta yhtä lailla?
19
sanomaton
Snabu eli snapsi?
9
Yleistarkastaja
KallioE Kohta vedetään taas!
3
Supergroove
Riku ja Tunna, idolini! (patsas vielä hankkimatta)
2
Päivänsäde66
Neitsyys chattiin rikottu
2
Koire
Joo missä twitch emotet
6
Rozea
Wau pääsenkö nyt ohjelmaan mukaan
1
RokkiTepsi
Snabulla tietty. Rock
0
Karvapöllö
Ohjaajan höpötys korvanappiin kuuluu läpi!
14
Turdy
Ko va!
3
Sipulisti
Jäätävä porina täällä. Pakko laittaa chatti kiinni, että voi keskittyä tuohon kunnon keskusteluun, ennen kun (jos) se tälläkin puolella alkaa..
5
Simpauttaja94
eräs vihreä urheilujuoma, jota uimahallista ostettiin poikkeuksetta urheilusuorituksen jälkeen.
3
Hexi
Mukavaa syksyä kaikille!
24
Ikumen
Uskon että polttomoottorien käyttö häviää
5
anonyymi366657
Nyt on laatu ohjelmaa pitkään aikaan👌🏽👍🏼
6
Maglu
Metoo luvjuu
1
Lartsenekkeri
Tuo kossu hartsportti 💪
1
Oddisslajos88
Ennen hais rööki baarissa. Nykyisin hien ja parfyymien sekoitus,oksennus, perse ja schaisse
12
olavi6
Chat löytyy, kova! Enään puuttuu rantalentisjuontaja ja puhuva pää.
5
Maaginen Metsämies
15 minutes of fame just there
0
neepu
Mitä mä kirjotan tänne chättii et pääsen telkkarii ja must tulee kuuluisa?
1
anonyymi1249034
Viestiäsi käsitellään...
6
Anylo
Valvoja, paljon viive?
9
Donkinke
#kysymys millä helkkarilla kerkeen sekä chattaan että tsiigaan dokkaria? Neuvoo
26
pkseutulainen
Saako olla miäs enää?
3
Allitorvi
Jesss docventures 👍 on odotettu
3
Auringonhattu
Metoo on tosi monella alalla vasta tulossa
4
Wal3
Wazza kaikki!
2
Ralppa
Piti laittaa oikein luurit päähän mut siltikään ei ihan saa selvää kaikista ohjaajan komennoista. Laittakaa vähän vielä lisää volaa niihin!
4
Paviaani3000
Harttttsporttia!
5
Dmuz
Mutta millane snabu ois kyseessä ?:o
0
Edv3ntti
#kysymys voisitteko sekoittaa kaikki juomat keskenään ja arpoa yhden henkilön juomaan sen?
2
Mangonator
Miten tätä ajetaan
1
Paavo_Paniikki
#kysymys Voidaanko pelata #metoo tyyliin tv-rantalenttistä Riku Rantalan juontamana ruudukolla?
Liian hektistä tämä elämä nykyään, kun pitäisi samaan aikaan katsoa ohjelmaa, seurata keskustelupalstaa, kirjoittaa sinne ja juoda kaljaa.
8
Docventures Mode
Jaaha, juomat alkaa olla valittu: Snabu voitti vaivoin vihreän juoman, 45% teistä äänesti sitä.
39
anonyymi293352
Pitkästä aikaan jotain hyvää
0
Nyh757tis
Yleverolle vastinetta!
5
Midveska
Snabu eli suomiräpin kummisetä vai oliks se snagu
1
mokke2
Tunnalle joku penalti tosta kiusaamisesta.
0
PC Rajansa silläkin
Menee silmätkieroon kun yritää molempia seurata samaan aikaan.
8
max62
Miksi olen Max62 🙈
6
Latetsy
Hart sporttia tietenki
0
jaakkop
Chatti 5/5 nyt maistuu salami
0
JackOfHelsinki
Tätä on odotettu👍👍ja ottakaa snabu🇫🇮
3
jannu2
Snabu
0
Hoppha64
olenko suorassa lähetyksessä
5
anonyymi212544
Mukana ollaan.!
1
Afroeurooppalainen
Missä teatteritila???
1
Säätö-Sauli
@koire Vanhan koulun ASCII-emojit on huomattavasti sielukkaampia :D xD :---D ;_; ;)
2
Judge Dredd
Kovempia rankkuja tässä maassa kaivataan
2
Veke78
Kahvi☕
4
RayNig
Virheen myöntämisen jälkeen ei saisi enää syyllistää. Riku pyysi jo anteeksi ja silminnähden tunsi häpeää. Ei silloin enää pidä lyödä enempää. Silloin kiitetään anteeksipyynnöstä.
9
Perusäejä
Hello Docworld!
1
anonyymi77682
Kiva olla mukana 👍
3
fitjussi
Onhan täällä parempi keskustella kuin Facevitunbookissa.
5
elämäm koulu
En ollut kirjautunut aikoihin tänne, ihmettelen nimimerkkiäni
6
cranberry
Yle Tunnusta on tuputettu joka käänteessä. Tarvittiin Docventures-chat että taivuin luomaan sen.
27
JariViljemaa
Chat rullaa sen kovaa vauhtia, että miten tässä pitäisi pysyä mukana 😅 Kova startti Docventuresilla! 🙌🏻
4
Kalastaja_onni
#kysymys voiko täältä chatistä saada bännit?
7
anonyymi1229991
Onko tämä chatti moderoitu?
1
Soile_k
Meni ihan ohi että Docventures alkaa! Avasin onneksi television. 😅
0
Hainge
ei pysty chattaa ja yrittää yytsii dokkarii
2
Höttispöttis
Mistä Riku ostaa noin siistei paitoi?
2
VuorinenMusic
Mukava nähdä taas kuumotusjäbä ja Salasuo saman katon alla
0
Hirmuinen Albert
Toivottavasti dokumentti on hyvä!
0
KatjaB
Jee docventures <3
1
RokkiTepsi
Snabul aloitetaan! Rock
1
Docventures Mode
@Kalastaja_onni: voi saada bännit. Helpostikin ;)
21
Pallohukassa
Mielenkiintoinen aihe👍🏻
0
anonyymi47799
Allekirjoittakaa kk2020 tänään!
14
tokepi
Mukavasti luo yhteisöllistä kisastudiotunnelmaa tämä chat
19
siilikala
No nyt mentiin nextille levelille kun minä adhd-diagnosoitu en pysty keskitymään senkään vertaa tuohon ohjelmaan kun pitää samalla vilkuilla chättiä ja koiraki pieras justiinsa
16
HerraRamo
Tämä Weinstein keissi pistää ajattelemaan sitä että miten paljon vastaavaa porukkaa on vielä. Ja muuallakin kuin elokuva alalla. Pelottavaa
9
Tetukka
kuka on Suomen Weinstein?! #kysymys
6
Serafiinaa
Go Girls!! 👌
2
Antoski82
Ostan sähköauton kun caruna lopettaa riistohinnat sähkönsiirrosta
3
Itämerenisoisä
Rikulla taas aika tappava t-paita!
2
ZenOfPrkl
järjestetty tulos, kainsainvälisiä valvojia ei ollut paikalla, mä en luota ton läpinäkyvyyteen
1
Nessumaster
#kysymys Oliko hyvät snabut?? :)
1
Aavikkospuge
Älypahka aktivoitu ja valmiina valistumaan. Tärkeä aihe ja kova alotus kaudelle! Kiinnostaa myös nähdä nouseeko Epsteinin keissi esiin keskuteluissa tai dokkarissa
4
BURNS BART BABY 420
mitäs täällä nyt pitäis sit tehdä
1
Tumpura 2
Ompa makee paita Rikulla
1
mikkelinjohtavaATK
Mikäs sen docventures adminin nimimerkiks nyt tuli kun sitä kysyttiin somessa??
2
Docventures Mode
Teitä on täällä ihan kauheesti! Tiukennetaan vähän linjaa nyt - älkää siis hermostuko jos kaik ei mene läpi. Hyvää keskustelua studioon haetaan nyt teiltä, arvon yyteröitsijät <3
62
Vilpe94
Keskiviikko pakolliseksi pekkaspäiväksi docventuresin ajaksi !
13
Doc_Chat_Guru
Jeeeeee chatti on ihana!! 🎉🍾💕
3
Supergroove
Onko #metoo:sta puhuttu tasa-arvoisesti?
7
Harmaa valoastalo
#kysymys saisko dokkareihin 5 min taukoja jolloinka vois kirjoittaa lisää kysymyksiä? Tai käydä kusella.
11
Doc Ka_t_ri
Vuonna 1994 poistui maininta avioliitosta ja vasta vuonna 1998 tunnistettiin että mieskin voi olla raiskauksen uhri.
12
Juhahei
Ei tästä chatista saisi omaa appsia tai tuon Yle Areenan kylkeen? Kätevämpää mm kirjautumisen osalta kuin tämä selain
7
Paskaa
Illan elokuva oli esitelty osuvasti jo Radio sodomassa: "Kulttuurikomerossa Aira-Mari Raitahauta-Haaparauta kertoo #metoon vaikutuksista ikuisen talven elokuvatarjontaan."
6
Ulfberth
kato mutsi mä oon tv:ssä
2
PC Rajansa silläkin
Hyvää dokkaria kaikki, nyt chat sulki nii voi keskittyä.
5
Geezers
#metoo tuntuu olevan punainen vaate monelle, mutta miksi? Eihän epäkohtien osoittaminen voi tarkoittaa, että tasa-arvon parempi toteutuminen olisi joltain toiselta pois?
9
Kimanu
#kysymys Voitteks ihan hetkeksi laittaa pauselle tän kun pitäisi safka laittaa valmiiksi?
6
Maisalmi
Hyvä riku ja tunna👍 keep up the good work
54
Oddisslajos88
Karsastuksessa omat hyvät puolensa. Toinen silmä tuijottaa töllöä toinen chattia.
26
Zaginton
No niin paras osuus ohi, nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna raataa oravanpyörässä #hajotkaaloskaan
1
Latetsy
Tä chat tulee lähtemään viel aivan käsistä. Samaa luokkaa twitchin chatin kanssa
1
Katjuskan
Tärkeä aihe. Onneksi tästä on puhuttu niin paljon, että nykyään on jo helppo huomauttaa kun ylitetään raja. Enää ei voi paeta vitsien taakse, ns. pitää sitä vähän leikkiä kestää
5
Kettukettu1973
me too on vasta alussa
0
Saisse
Kännykät pois ja keskittykää dokkariin
3
Siimaeläin
Näin faksin huoneen kulmassa. Varmaan salaa toimiikin.
2
Mies- ja naiskatsoja
Hyvää iltaa kaikille meidänkin puolesta
1
RokkiTepsi
Tulee mieleen että kuin moni on joutunut syyttömänä #metoo kampanjan uhriksi?
12
Rau-Man
Meneekö nää viestit perille ollenkaan?
2
Maaginen Metsämies
"pesällä" eteneminen nyt ei ole ollut oikeasti kenellekkään mikään salaisuus, se että siitä nyt kaivettiin tämä koko ilmiö on nyt sitten jutun aihe enempikin..
3
AJrvi
Tällä kaudella voisitte ottaa vieraita, jotka ovat toistensa ja teidän kanssa eri mieltä.🤔
18
qplash
Huh tää alku on suoraa kuin Mulholland Drive
2
Sipsipussi
Älkää nyt käsittäkö väärin mutta miksi nuorisotutkija Salasuo raahataan aina keskustelemaan urheilusta?
7
neepu
Voisko yle ott mainoskatkot käyttöön että ehtis käydä jääkaapilla ja vessassa
4
Jarzan
Ohhoh. Bassot jyhmii. Subbari pois.
3
Bodhimon
Red Pill hei, mix sitä ei näytetä? Liian arka aihe interaktiivisessa paatoksessamme....
4
HasaMattiLoiro
Laittaa sauna lämpiämään ;D
7
ErikMeskanen
Tuli huomautus puhelimeen, että Docventures chat on nyt auki. Onko uusi kausi nyt vai alkanut? Luulin, ettei tänä syksynä tuu. Mikä on tämän illan aihe?
4
Itämerenisoisä
Joo keskiviikko pekkaseksi! KANNATAN!
3
Yleistarkastaja
#kyssäritakaa Tuleeko yle puhe lähetys siis huomenna vai olenko käsittänyt väärin
3
K_Iida
Oon niin ilonen, et Docventuresiin valitaan ajankohtaisia aiheita ja tuodaan dokkari-genreä laajasti esiin ❤️
9
Sörkanmetrontiukkaovipumppu
Docventures on yhteinen työpaja kaikille, jotka haluaa olla rakentamassa oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta!
3
cranberry
@Supergroove mitä tarkoitat tasa-arvoisuudella?
0
TUNTURILLOS
Aamen äijät. Somen hyljättyäni olen palannut. Kiitän televisiohaamuja siitä, että tämä kaikkeuden paikallaan pitävä ohjelma on palannut silmiimme ja mieliimme. Ystävällismielisesti, Tunturi
3
BURNS BART BABY 420
ootteko kattonu himo läski homer simpsons jaksoa kannattaa kattoo nopee
16
Libla
Mitenkäs sattuikin että viestin maksimipituus on 420 :D
18
bawwaww
#kysymys Aloitetaanko Weinstein-juomapeli? Shotti aina ku hänet mainitaan
6
Brownies
Muistakaa allekirjoittaa kansalaisaloite kannabiksen dekriminalisoinnista: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4360 Ps. Sitten me kaikki sukupuoleen ja uskomuksiin katsomatta (kuitenkin alle 20 vuotialta kielletty) saisimme nauttia alkoholia paremmasta ja vaarattomammasta lääkkeestä/päihteestä ilman tuomitsemista! #Metoo #kk2020 #kieltolakikumoon
20
Soikkiis
En pidä syksyistä, mutta onneksi on Docventures: jotain hyvääkin tässä harmaudessa.
4
Docventures Mode
@yleistarkastaja ja muutkin, kyllä ollaan livenä huomenna Yle Puheella. Klo 15. Olehan kuulolla!
11
Taikuri-Luttinen
Harvey Weinsteinia on kiitetty Oscar-gaalan puheissa vuosien aikana 34 kertaa - useammin kuin Jumalaa.
13
Jonku
Ihanaa, että elän aikaa, jolloin ällötykset saadaan vastuuseen teoistaan jaa kunnioitus baisia kohtaan paranee! #parempimaailmakaikille
9
Häkis
Jännä tää meetoo, koska aina media nostaa naisia esiin. (Varmaan enemmän hetkiä häirintään. Mut mitenkä lihaa syövät valkoihoiset hetero miehet? Itse ajan välillä taksia eikä ole 1 tai 2 kertaa, kun humalassa oleva nainen joutui jostain yms... Oon siel tienaamaan leipää enkä kopeloitavan.
10
Miehet ry
#metoo'sta ja sen suhteesta miehiin oli vastikään hyvä juttu NYT-liitteessä. Lukusuositus!
7
Leo Selovuori
Unpopular opinion, kun haluut tulla kuuluisaksi oma himosi sokaisee sut ja siinä harhassa et pidä omia rajojasi tiukkana ja tällästä hyväksikäyttöä tapahtuu.
9
Vilpe94
Kunnon tekniikkaa syrjitään kun kaikki hoidetaan nykyään älylaitteilla. Faksi parka :(
4
Höttispöttis
Ootte kyl ihmiset sekasin kun toivotte mainoskatkoja
7
pkseutulainen
Keinot vaihtuvat, valta pysyy...
1
digikim
Alkoiko illan dokkari jo?
2
Yleistarkastaja
Loistava työpäivä tulossa huomenna siis klo 15 eteenpäin
1
Koire
Meinaa hirmu pitkään kestää viestien läpimeno, ei kerkeä kommentoida ajallaan!
3
Pipsavee
Miten seurata samaan aikaan dokumenttia, chattia ja jalkapalloa?🤔
5
Surma
Red Pill ois kyllä kiinnostava ja sais hyvää keskustelua
2
Persona non grata
Ei tietenkään voi olla hyvä, että käyttää asemansa väärin saadakseen mitä haluaa, Mietin suostumisen kynnystä. Ajat muuttuu hitaasti.
6
ollipursi
Weinstein on sika mieheksi #dockventures. Mutta kyllä miehenkin raiskaus on rikos #himtoo.
13
Peräkammari
Siis puol ysin uutisiakaan en kato livenä, mut tätä on pakko!
2
Afroeurooppalainen
Viestiä käsitellään sen verran pitkään että otan pitsan uunista kunhan tämän viestin kohtalo on päätetty.
11
Ammattiloukkaantuja
Semmoinen idea chattiin, että moderointia odottavan viestin voisi itse perua. Näin hätäisesti keksityn viestin voisi ottaa takaisin (jos ehtii) ja muokata siitä vähän paremman. #meta
19
Kettukettu1973
tasa-arvo on kaikkien etu
2
KolmiSilimänenKoira
Miltähän MeToo-kortti näyttää?
5
nyymari
#metoo all the way, mutta #meplease myös?
2
PalloSorsa
Mitä faxille on tapahtunu?
3
CarSal
Häkis!!! Tiedän tunteen! Työpaikalla vanhemmat naiset on aika hurjia nuorempia miehiä kohtaan. Onko se ihan ok. En tarkoita että aihe ei olisi tärkeä. Mutta kaikella on kaksi puolta.
10
MHirvonen
Docventures ja illallinen. Homma toimii
3
Sibale
Tästä miehestä sitten tehtiin koko maailman sylkykuppi! Ihmettelen vaan että minkä takia pitää amerikan menoa täällä Suomessakin seurata
11
OEFP19
Madventures, madcook, docventures. Nyt on jo asiaa!!
3
Oddisslajos88
On tää hienoa. Saa kuunnella radiosta keskiviikkona ja ennen lähetyksiä YouTubessa matskua ja sit itse kliimaksi tiistaina. Tää on parasta niin kauan ku jatkuu
5
El cartelo
Missä ne ammattiloukkaantujat on?
0
Docventures Mode
@ammattiloukkaantuja Tosi hyvä idea, pannaan kehityslistalle, jossa on monta muutakin juttua jo rivissään. Palautelomakekin laitetaan tulemaan :D
13
Miehet ry
Jos tänne saa linkata linkkejä, tässä äsken mainittu Nyt-liitteen #metoo ja miehet -teksti: https://www.hs.fi/nyt/art-2000006273419.html
2
Icariusnatarius
En ymmärrä kommentteja siitä, että ikään kuin tässä ei ollenkaan välitettäisi miehistä jos puhutaan Weinsteinista. Niin miten se ihmeellisesti kääntyy siihen, että ikään kuin miesten seksuaalisella ahdistelulla ei ole väliä? Kyllä te viestijät varmasti itsekkin tiedätte tän oman vilpillisyytenne näissä kommenteissa.
11
Kalastaja_onni
Kai tässä jossain välissä keskustellaan myös tästä #metoo meiningin huonoistakin puolista? Esim. Siitä että syyttömänkin henkilön maine voidaan pilata ja hänet voidaan tuomita jo sosiaalisessa mediassa ennen kuin asiaa selvitetään oikeudenkäynnissä jossa tuomio kuuluisi antaa.
11
Kettukettu1973
kaikkialla maailmassa tasa-arvo on mennyt takapakkia viime vuosina. Mm. maailman naisjohtajat ovat puhuneet tästä
3
Phototupe
Mikä ei pysty laittaa viestiä?
1
Trooperi
Metoo on/oli ajojahti, joka johti monen syyttömän ja myöskin syyllisen uran lahoutumiseen.
10
Yelmalion
Mr. Weinstein sai/saa mitä ansaitsi omalla kieroutuneella vallankäytöllään, eikä tällaista käytöstä voi hyväksyä! Ei naisia, eikä ketään kohtaan sukupuolesta riippumatta.
7
vilpero
Ääks ja kääks - meneekö tämä nyt siihen että illan dokkari tarttee katsoa etukäteen, että ehtii seuraamaan somekanavia samaan aikaan!? Ei ehdi kaikkea!
8
Hildegaard123
@häkis kyllä ne miehetkin nostetaan esiin
4
Docventures Mode
@Miehet Ry toimivia linkkejä tänne ei saa. Eikä kuviakaan vielä.
5
Sibale
@Trooperi puhuu asiaa! Huono seksi ei ole raiskaus eikä se että ruma mies puhuu naiselle ole ahdistelua!
25
Harmaa valoastalo
#meta jos teillä on aikaa kehittää tätä, niin tekoäly voisi tässä kirjoittaessa tuoda näkyviin samoja sanoja sisältäviä kommentteja jotta osaisi lopettaa ajoissa #kysymys #ehdotus #vähemmäntoistoa
10
Bodhimon
setämies -puhunta on paksua seksuaalista vallankäyttöä äärifemakoiden puolelta
6
Harvey13
Päälliköt ei välitä
2
El cartelo
Onko vielä täysi rinkinkirunkku pystyssä? #Metoo ja silleen, mutta missä se paljon puhuttu tasa-arvo miehiä kohtaan? Eikö olisi sopivaa lopettaa sortamasta valkoista heteromiestäkin, vai eikö se vaan toimisi niin? Hienosti saatu taas vasemmistolaiset sorretut ääneen tässä ohjelmassa
8
GicGer
Onneksi on useampi näyttö, kaikki keskustelukanavat saa näkyviin kerralla
5
Arjusska
Ei on ei!
6
Ethrald
Eli haasteena. Oliko #meetoo -liikkeellä varjopuolia? Oliko Vääriä ilmoituksia?
8
Leo Selovuori
Mikä siinä on kun sorretut nostetaan esiin niin valkoset heteromiehet alkaa itkemään omastaan?
13
Asian tuntia ukkeli
Rikun aloituksesta tuli mieleen, että millä perusteella yksittäisiä ihmisiä voidaan leimata ahdistelijoiksi menneisyydessä tehdyistä asioista, jotka tekohetkellä olivat "hyväksyttävämpiä" kuin nykyään? Raiskaukset ja selkeät rikokset ovat toki asia erikseen.
17
anonyymi212544
Vaikee keretä seurata molempia. Jospa tässä harjaantuu;)
0
Säätö-Sauli
@sibale ei silloin jos se tapahtuu molempien tahdon mukaisesti. Ensimmäinen ei tarkoittaa ei, ja yleensä kyllä on hyvin selkeästi ymmärrettävä sana.
3
Surma
Tulee murheellinen olo tätä katsoessa. Toivottavasti ihmiset oppii kunnioittamaan toisiaan enemmän.
6
mikkelinjohtavaATK
Tää chättiikkuna pitäis saada koko ruudun tilaan niinku vanhoissa kunnon chateissä oli aikanaan. Nyt viestit viuhuu välillä liian nopeasti ohi..
5
anonyymi1081279
40 vuoden jälkeen joku tulee esille asian kanssa?
1
K_Iida
Järkyttävää miten kieroa ja laskelmoitua Weinsteinin toiminta oli. Ensin viattomasti sanoo että on vain yksi huone varattuna ja lopulta käy käsiksi. Manipuloivaa ja oksettavaa.
16
kiitos19420Neverforget
Louie CK:ssa menee #metoon raja aivan kuten MC Vittumeitsissä menee wikipedian raja
5
Docventures Mode
@elcartelo HUOM HUOM, meidän kolmas leffa on Miehiä ja poikia, ja silloin ollaan kyllä miehen ytimessä ns. big time.
21
cranberry
Te jotka ulisette urien tuhoutumisesta ja siitä että joku syytönkin voi joutua #metoo:n vanavedessä vaikeuksiin: olen pahoillani, mutta se on pisara meressä sen rinnalla, miten monet on tulleet raiskatuksi ja ahdistelluksi, ja heitä ei joko ole uskottu tai sitten eivät ole edes uskaltaneet kertoa tapahtuneesta.
37
Jartsan38
No nyt
2
Phototupe
Oli muute kiva se Rikun Hannu Karpo imitaatio Tubessa 👌🏻
1
BlastAttak
Kiss.fm:än chatti oli parempi ku tää
6
Jarzan
Valkoiset sorretut miehet voi ehkäpä tehdä oman leffan heidän sorrostaan. Miksi Harvey Weinstein dokkarissa pitäisi puhua valkoisen heteromiehen sorrosta?
24
Kalastaja_onni
#kysymys kuinka monta moderaattoria täällä on ja ketä ne on👀
6
anonyymi812816
mistä tiedät mikä prosentti on syytön
1
RokkiTepsi
Nyt katsotaan dokkarii
0
Säätö-Sauli
Kumpi on pahempaa? Raiskaajan uran tuhoutuminen vai uhrin itsetunnon ja henkilökohtaisen koskemattumuusoikeuden tuhoutuminen?
9
Brownies
Epäkohtiin, syrjintään ja kiusaamiseen pitää puuttua! Mutta tärkeää on muistaa ettei tuomita liian herkästi ja ettei etujen ajaminen syrji tai loukkaa muita. #peace #metoo
2
Kushisama
valkoisen heteromiehen kirous
2
Kettukettu1973
Suomessakin on aina katseltu sivusta, kun tyttöjä lääpitäänj ja ahdistellaan viimeistään 10-vuotiaasta lähtien. Se on maan tapa. Ohje on yleensä "älä välitä" tai "sellaista se on". Ei saa olla.
11
Metsämies96
Vaikeaa kestittyä chattiin ja leffaan samaanaikaan
3
jyri6
Tuomittiinko Wein(er)stein jo jostain, vai pääsikö se käärme luikertelemaan?
2
machomaik
Tässä on kyse perspektiivistä
1
anonyymi1174643
Siis ymmärrättekö te miehet että miltei jokaista naista on ahdisteltu ja häiritty? Nyt ei oikein lennä toi että "kuulin että kummin kaiman serkun jotakin oli syytetty väärin" peruste... Kun tässä on ihan oikea ongelma joka koskee miltei kaikkia naisia. Ei kummin kaiman serkun tuutua. Vaan meistä miltei jokaista.
27
Icariusnatarius
Ei näitä ihmisiä kiinnosta, että tulee myös dokkari miesten asioista myöhemmin. Tää on samaa rataa kuin natsit, jotka haluavat vain kysyä kysymyksiä siitä miten eugeniikka toimii. Tarkoituksena on vain hälistä täällä eikä millään tavalla yrittää edes ymmärtää mistä tässä dokkarissa tai keskustelussa on kysymys.
7
Docventures Mode
@Kalastaja_onni: Täällä on 3 ikionnellista karvakättä ja muutama varmistuskin vielä päälle. Docventuresin taustatiimiä kaikki tyystin.
8
pkseutulainen
Kyllä se vaatii pokkaa myöntää tulleensa hyväksikäytetyksi. Etenkin julkisesti. Moni sortuu selittelyyn, useampi kieltää. Mutta ihminen on ihminen, ei voi tietää miten itse suhtautuu ennenkuin osuu kohdalle. Silloin otetaan ihmisestä mittaa. Ei miehestä eikä naisesta.
12
Sipsipussi
Söin tänään Nutellaa lusikalla suoraan purkista eikä minulla ole edes kuolemanpelkoa.
6
CarSal
Ja mikä syyllinen
0
PC Rajansa silläkin
Tietääkö kukaan onkos tuo veli Harveyn kaltainen vai pitikö matonsa piilossa?
2
OEFP19
Yhdysvalloissa tosiaan käynnistettiin suuri etsintä Hollywoodissa. #metoo nosti esiin suuria määriä seksuaalisia ahdisteluja Hollywoodin studiolla ja luulen että monet mies näytteliät menettivät rooleja tekaistuissa syytteissä, mutta onneksi taisivat jäädä kiinni ne oikeatkin rikolliset. Ehkä jossain vaiheessa tulee se #himtoo.
1
MHirvonen
Olenko ainoa, joka miettii tätä asiaa enemmän valta-aseman väärinkäyttönä seksuaalisen hyödyn tavoittelemisena?
9
Sibale
@cranberry sekö on siis oikein että syyttömiä miehiä rangaistaan muiden sikailusta?
12
siilikala
Olen nainen ja tajusin vasta tänä kesänä miten #metoo koskee minuakin,oli ulkopuolinen olo kun alkuun puhuttiin vain julkkisten, näyttelijöiden yms.kokemuksista ja minusta oli itsestäänselvää että kaikkihan me naiset on sitä koettu baareissa ym.Mutta myös harrastuksessani, liveroolipeleissä, sitä oli ja on edelleen mutta nyt siihen on alettu vihdoin puuttua ja sitä varten on nimetty tukihenkilöitä joille kertoa.
33
Maaginen Metsämies
#Modet : Pitäkää huoli että "rikulla on asiaa" sarja jatkuu ! Kommentoin saman youtubeen ja kommentistani näemmä on pidetty kovin suuresti..
5
Kettukettu1973
seksuaalinen väkivalta on aina vallankäyttöä
11
kiitos19420Neverforget
Jopa mua on ahdisteltu ja mä oon mies. Sekä miesten ja naisten toimesta.
11
Säätö-Sauli
@anonyymi1174643 Luulisi että jokaisella on elämässään joku tärkeä nainen, suosittelen kysymään heiltä ovatko kokeneet ikinä lääppimistä tai häiristää. Luulen että silmät aukeaa jos vielä asiaa epäilee.
13
teemu21
Nykyajan hypernopeassa rapa roiskuu, paska lentää ja sivullisilta uhreilta ei voi välttyä. Tätä ei tietenkään saisi hyväksyä.
2
JoppeU
Ovelaa muuten, miten Harvey ja Miramax profiloituivat nimenomaan koko kansan elokuvantekijöinä ja marginaalien esilletuomiseen. Siten heidän luokseen virtasi nimenomaan alastatuksessa olevia ihmisiä, joita on helpompi käyttää hyödyksi 🤔
8
Pipsavee
Miten täälläkin keskustelu kääntyy pääosin siihen että "miten miehet tästä kärsivät", kun huomio pitäisi kohdistaa siihen miten naiset ja tytöt kärsivät tästä jatkuvasti ja päivittäin ja se voi tuhota heidän koko loppuelämänsä?
29
Icariusnatarius
@sibale on siis oikein ettei syyllisiä rangaista? Varmaan näet kuinka hieno argumentin rakennus tämä on
3
Jesse Raatikainen
Raikasta, että dokumentti valottaa myös sitä kuinka hyviä työssään Weinsteinit olivat. Levittivät ja tuottivat lukuisia loistavia elokuvia.
6
anonyymi378679
Toivon, että dokkarissa tai illan aikana kerrotaan myös siitä rouvasta joka oli METOO:n eturintamassa ja narahti itse pojan hyväksikäytöstä ja yrityksestä maksaa poika hiljaiseksi. Ihan vain sen takia ettei tulisi sellainen tunne, että vain miehet syyllistyvät moiseen;)
0
Sepe-susi
Nuorena kun olin ns kaunis poika, kusipäät ahdisteli. Nyt kun olen ruma keski-ikäinen mies saan olla rauhassa.
3
cranberry
@Sibale en sanonut että se on oikein. Ei tietenkään ole. Se on vaan mittaluokaltaan paljon pienempi ongelma kuin ahdistelun ja hyväksikäytön uhrien kärsimys ja se että heitä ei kuulla eikä uskota, eikä asioihin puututa.
9
kiitos19420Neverforget
#metoo on ihan sika hyvä MYÖS siinä mielessä että kartoitetaan internetin omankäden oikeuden rajoja.
6
Kalastaja_onni
@anonyymi1174643 Tämähän toki riippuu siitä, että minkä kukakin määrittää häirinnäksi.
2
Kettukettu1973
olin juuri työpalaverissa asiakkaan luona. Minua vastapäätä oli iso kalenteri, jossa nuori tyttö esitteli silikonirintojaan ja alapäätään. Ei tuntunut mukavalta tehdä töitä ja puhua asiaa keskustelussa, jossa olin ainoa nainen
19
Ethrald
Kyselyyn. Ihmiset vaikenevat siksi, koska ihmiset...eivät ole kovinkaan älykkäitä.
0
CarSal
Ei ihme, että tarvitaan Tinderiä. Ihmiset kun ei kohta uskalla lähestyä ravintolassa tai harrastuksen parissa tuntematonta ihmistä. Kun tietää, että se voi olla vastenmielistä toisesta. Mä rakastuin naiseen, joka tuli ravintolassa hiplaan mun pakaroita. En kokenut tulleeni ahdistelluksi. Ehkä jos olis naama miellyttäny niin sitten olisin loukkaantuu, ja pitäny epäasiallisena käytöksensä.
6
Sibale
@Icariusnatarius kyllä syyllisiä pitää rangaista. Mutta tässä menossa on heitetty syyttömiäkin bussin alle. Millä perusteella?
4
Mr Poopy Butthole
Eikö ne lopulta ole hiljaiseksi jätettyjä uhreja myös joiden ohi joku on kiitänyt käyttäen seksiä saadakseen roolin? Onhan sekin väärin että pätevämmän ohi joku häikäilemättä menee ohi käyttäen seksiä työkaluna.
3
Docventures Mode
Upeeta huomata, että teitä on täällä paljon. Todella paljon. Nyt kun ollaan tutustuttu, keskitytään illan teemaan, #metoohon. Hienoja ajatuksia teillä jo nyt.
22
pkseutulainen
Ei tämä ole sukupuolikysymys. Tämä on moraalikysymys.
21
Kirushi94
Jos kerran toi ensimmäinen uhri oli tehnyt jo alussa selväksi nukkumisjärjestelyistä, ei pitäisi olla mahdollista ymmärtää vääriä signaaleita. Harvey voimakas tahto ja sitä käyttäminen on ollut nähtävästi hänen mielestään oikeutettavaa käyttää myös ihmisiin
2
Pokkapitää1955
@CarSal Tinder on kyllä toisaalta myös saatanasta #kaveriltakuulin
3
RommiPommi112
Voimakkaat henkilöt yhteiskunnassa pääsevät kuin koira veräjästä mitä tulee ahdisteluihin sun muuta synteihin, tavallinen tallaaja ottaa sitten siitä syyttömänä sen leiman ...
0
Pipsavee
Ihmiset eivät vaikene siksi etteivät olisi älykkäitä, vaan siksi että "vallassa olevat" voivat viedä heiltä kaiken halutessaan. Naiset eivät uskaltaneet vastustaa harveyta koska hän olisi voinut tuhota teidän uransa ja taloutensa.
10
cranberry
CarSal, se että just sä et kokenut tuota ongelmaksi ei tarkoita että vastaavaa käytöstä yleisesti pitäisi hyväksyä
3
JoppeU
@CarSalIhan hyvin on lähestyminen onnistunut ilman lääppimistäki. Varsinkin naiset usein arvostaa sitä, kun heitä kohdellaan älyllisinä ihmisinä.
6
Maappi
Samaa jargonia näyttäis chatin perusteella keskustelu yhä olevan. Eipä toki yllätä.
2
jamppa95
Joo, tää chat hommeli oli kyllä mukava lisäys tähän ohjelmaan! :)
6
MHirvonen
Kysymys; Saako Docventuresille lähettää etanapostilla mustavalkoisella musteella kirjoitetun kirjeen?
4
Kalastaja_onni
@anonyymi1174643 Toki jokaisella pitäisi olla tilannetajua ja jokainen tilanne on erilainen, mutta tosiaan häirinnän määrittäminen on vaikeaa myös miehille jos kaikilla on siitä erikäsitys.
1
Kettukettu1973
nykyään ulisijamiehet itkevät, ettei naisille enää uskalla puhua. Olen itse mies ja puhun naisille ihan samaan tapaan kuin ennenkin - niin kuin ihmisille puhutaan. Ongelma lienee niillä, jotka eivät osanneet alun perinkään suhtautua naisiin kuten ihmisiin. Omassa kaveripiirissäni ketään ei pelota puhua naisille ihan samalla tavalla kuin ennenkin.
20
K_Iida
On tärkeää puhua tästä aiheesta, koska Harveyta vastaan oli nostettu kanna seksuaalisesta väkivallasta ja ex-työkaveri kuvailee sitä ”ikäväksi välikohtaukseksi”. Mielestäni metoon tärkein opetus on, että pitäisi osata ja uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä!
7
sanomaton
Tämä aihe on yksi syy miksi pelkään äidiksi tuloa yli kaiken - entä, jos saankin tytön. En kestäis sitä että oma tyttäreni joutuis käymään läpi sen saman ahdistelun ja väkivallan, jota itse olen tyttönä ja naisena joutunu elämässäni kokemaan.
11
KoiKarppi
@cranberry ei, ei todellakaan ole vain pisara meressä, että syytöntä syytetään tai jopa rangaistaan niinkin hirvittävästä teosta kuin raiskaus.
5
John Cataja
Opiskelijamaailmassa olisi paljon paljastettavaa...
9
REALTunnaMilonoff
Mahtavaa nähdä että chätti on liekeissä! Wohoo!
28
Leo Selovuori
Ultimaattisesti musta #metoo on erinomaisen hyvä asia ja liittyy ihmiskunnan tietoisuuden kasvuun ja pistää pohtimaan omassa elämässään kaikenlaisia valta suhteita. I love it
7
YkäSONN1
Samaa hommaahan on vuosia tehty hollywoodissa. Sama oravanpyörä jatkaa pyörimistään
2
Docventures Mode
@mhirvonen KYLLÄ TODELLAKIN SAA laittaa myös kirjepostia. Ole hyvä vaan.
5
Rosy 666
Ihan järkyttävää et joku voi hallita noin voimakkaasti ja kohdistaa sitä vieläpä naisiin. Ei meitä kuulu kohdella esineinä vieläkään tänä päivänä..
5
Jesse Raatikainen
Olin vuonna 2012 Venetsian elokuvajuhlilla. Olin ollut samassa näytöksessä Harveyn kanssa, mutta en nähnyt häntä. Hän sen sijaan aplodeerasi elokuvan jälkeen kaverini takana.
5
Säätö-Sauli
@Kalastaja_Onni Millainen käsitys tilanteesta pitää olla ettei ymmärrä toisen haluttomuutta paritteluriitteihin?
11
saritat
Ein on riitettävä. Ei on aina ei. Riippumatta sukupuolista.
19
TUNTURILLOS
”Sitä joko kesti tai lähti.” En usko, että tämä asia on muuttunut. Oli kyse metoosta tai muusta. Se saa vain uusia ja erityisiä piirteitä. Jos haluaa nöyryyttää, nöyryyttää. Tai ahdistella. Keskustelu on tietenkin avaus ja kammottavan ilmiön julkiseksi tuonti, mutta kaikki eivät ole rohkeita. Yleisen keskustelun helpottaminen ylipäätään avaa sitä, että ihmiset uskaltavat puhua. Olemme oikealla tiellä kuitenkin.
15
cranberry
@KoiKarppi edelleen kyse mittakaavasta, ei siitä kuinka traagista joku asia on henkilökohtaisella tasolla
2
Kushisama
Elämä ei kohtele aina lempeästi... ja jos joku tuntuu hyvältä... ei vältämättä ole hyvää... lähes usein
2
Miehet ry
On haitallista "esittää huolensa" siitä, että #metoo poikisi vääriä ilmoituksia samalla kun tutkimukset kertovat, että suurin osa seksuaalisen väkivallan eri muodoista jää tyystin ilmoittamatta. Ongelma ei ole ilmoituksissa vaan niiden puuteessa.
23
Ethrald
Naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin. Sanotaan vaikka näin, että kohtele heitö kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
3
Hildegaard123
Hirveintä seksuaalisessa häirinnässä on sivustaseuraajat jotka uhraa ystävyyssuhteita sillä perusteella että ei uskalla ottaa kantaa ja vastustaa väärintekijää. Se satuttaa eniten.
13
Kalastaja_onni
@säätö-sauli Ei häirintä tarkoita aina parittelua.🤔
7
Sibale
Tämä on asiallinen pohdinta: miksette ikinä ota ohjelmaan ihmisiä, jotka oikeasti haastaa näkökantoja?
16
hänsolo
@sanomaton Olen miettinyt samaa, etenkin kun en tiedä miten voisin varmistaa että lapseni tietäisivät että kaikesta saa kertoa, sillä itse olen pitänyt niin paljon piilossa
6
cranberry
@sibale koska eipäs-juupas -kilpahuutoa ei jaksa kuunnella kukaan, eikä se edistä mitään
3
RommiPommi112
@Sibale Samaa itsekkin ajattelen useasti kun katson Docventuresin jaksoja... Olisi kiva saada enemmän näkökulmia keskusteluihin.
6
siilikala
Häpeä ja oma humalatila jota on hyödynnetty törkeästi miesten taholta, se on ollut syy vaikenemiselle, syyttänyt itseä että mitäs join liikaa ja olin helppo saalis, helppo huijata tai raahata mukaan.
11
Ethrald
Ja ei ole haitallista esittää, että #meetoo-liike poikisi haitallisia ilmoituksia. Niitä on jo ilmennyt. Kuinka monta viatonta haluaisit rangaistavan, jotta esim. Murhat saataisiin loppumaan?
1
El cartelo
Miksi #metoo on siirtynyt jotenkin naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustamiseen, eikö pitäisi kuitenkin muistaa MOLEMMAT sukupuolet? Viimeksi oli niin että #metoo käsiteltiin myös miesten kokemaa ahdistelua
12
JoppeU
Vaikka meillä on täällä hirveen hyvä ja kattava peruskoulu, niin kauhean arvostettava olisi, jos siellä opetettaisiin niinkin pitkä j vaikea ja monimutkainen sana kuin "ei"
1
OEFP19
Itse olin elokuva tuomarina Saksassa vähän aikaa sitten tuomari ryhmässämme oli 3 naista ja 3 miestä. Mitään ei ollut puhetta #metoo kampanjasta, mutta sen sijaan yhdysvalloissa oli. Mietin itsekkin mistä on kysymys, mutta onneksi docventures valaisee.
0
CarSal
JoppeU onnistuu lähestyminen, sanoinkin että minua lähestyttiin niin. En minä sitä tehnyt, et tainnut lukea loppuun.
0
lohikärmes
Liian monen miehen suusta kuulee nykyään etteivät he enää uskalla lähestyä naisia meetoon takia. Se on surullinen lieveilmiö muutenkin tässä jo näin introvertin kansan sisällä.
11
Allunaattori
Hitto tuli äänestys ja vahingossa painoin lukematta :( Mitä kysyttiin?
0
YLEiskari
Paniikissa oleva ihminen ei välttämättä kykene sanomaan edes sitä kuuluisaa eitä.
18
pavele
Tämmösiä rahamiehiä ja tyranneja ihmiset nuoleskelee. Luulevat että saavat tehdä mitä haluavat.
1
Kettukettu1973
no pitää olla tyhmä mies jos ei osaa lähestyä naista kuten ihmistä lähestytään
8
Hildegaard123
@joppeu seksuaalista häirintää esiintyy tilanteissakin missä eitä ei voi sanoa. Miten sä sanot ei kun joku huutelee sulle tai oot tilassa mistä et voi poistua ja on painostava
10
R45putin
@cranberry, edistää enemmän kuulla muitakin näkökulmia kuin vaan yhtä josta kaikki ovat samaa mieltä
3
mikkelinjohtavaATK
Illan teemaan ja urheiluun liittyen: Monesti junioriurheilu on täysin vapaaehtoisten varassa. Tällöin monesti innokkaimmat saavat helposti vapaat kädet toteuttaa itseään..
0
cranberry
@lohikärmes, jos ainoa tapa jolla kykenisi lähestymään toista ihmistä on seksuaalinen ahdistelu, niin hyvä vaan että jättää lähestymättä
12
YkäSONN1
Nykyaikana kaikki on vaa niin kauhee herkkänahkasia ihmisiä. Tietenkin on väärin vastoin tahtoa mutta vähä kimurantti tilanne on jos suostumuksella on tehty "sitä". Paha tietää tosi tapahtumia kun en ollut paikalla todistamassa
0
Vlasopa
Kunnioittakaa toisianne. Naisia ja miehiä
5
Timpax
Häirintä on todellista. Olen kuunnellut useampiakin kaveripiiriini kuuluvien naisten kertomuksia siitä että heitä on häiritty työpaikalla ja facessa. Myös yhdistelmiä siitä että työkaveri on kaveripyynnön jälkeen alkanut häiritä. Dick pickkejä on saanut useampikin. Ainakin omalla kohdalla todisteet puhuu puolestaan että syytökset on tosia ja he eivät uskalla tuoda esille kun on sana sanaa vastaan.
6
Leo Selovuori
lohikärmes ei se nyt niin surullista ole oikeasti...
1
TheHoodBox
#kysymys Entä miehiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu? On tapauksiakin joissa naiset ahdistelevat miehiä, cis-miehet toisia miehiä sekä transmiesten ahdistelu/raiskaukset.
2
Pipsavee
#metoo koskee enimmäkseen naisia siksi, että liike on lähtenyt naisten rohkeasta toiminnasta nimenomaan miesten jatkuvaa häirintää vastaan. On myös fakta, että naiset kokevat huomattavasti enemmän häirintää kuin miehet. Myös miehiä häiritsevät tilastoissa enemmän toiset miehet kuin naiset. Silti olen samaa mieltä, että meidän täytyy suojella yhtälailla kaikkia häirinnältä.
5
Pahakasvi
Minusta on ihanaa asua Suomessa, pienessä maassa, joka pystyy paljon nopeammin reagoimaan vääryyksiin, kuin isoissa maanosan kokoisissa maissa. imho
0
herrahattupää
Kuinkakohan monta salaista sopimusta hollywoodissa yleisesti tehdään?
1
Kettukettu1973
onko joku oikeasti sitä mieltä, että naisten lapsuudesta asti alkava jatkuva ahdistelu, lääppiminen ja syrjintä ovat ok?
8
Ethrald
Eli. Ihmiset ovat vaiti koska pelkäävät tai eivät välitä.
0
ano_nyymi1
@lohikärmes Totta tuokin, mutta enemmän metoo on auttanut ymmärtämään vastakkaista sukupuolta ja heidän kokemuksiaan
0
Mace1337
Pitäiskö teidän mielestä ilmoittaa raiskauksesta poliisille, vaikka raiskattu ei tätä haluaisi?
2
hänsolo
Syitä vaikenemiselle: häpeä siitä etten uskaltanut sanoa vastaan, oma humalatila, liika sinisilmäisyys. Nykyään mietin, miksi aina haemme asioita joita uhri olisi voinut tehdä toisin? Mahdollisen vaaratilanteiden jatkuva väistely vie elämältä, uusilta kokemuksilta ja ihmisiin tutustumiselta hyvin pian ilon.
13
K_Iida
@YLEiskari täysin samaa mieltä. Siksi olisikin tärkeää, että suostumus perustuisi siihen, että osapuolet sanoisivat ”kyllä”.
1
anonyymi1174643
Minä en vaan ymmärrä mikä siinä on uhkaavaa kun pyydetään että älä koske jos en anna lupaa, älä alenna minua ihmisenä koska o Ihan sama kumpaa sukupuolta on. Pahoittelen siis aiempaa naisnäkökulmaa, minulla kun on kokemusta vain siitä.
8
Kushisama
Miehen fyysinen rakenne voi olla erilainen kuin naisen... mutta tekekö se hänestä vahvan ja naisessa heikon?
3
anonyymi1261455
Kehitysehdoitus: Mahdollisuus viitata/vastata tiettyyn viestiin. Sillei vaikka että kun klikkaa viittausta niin saa alkuperäisen viestin näkyviin. Tällä hetkellä todella ärsyttävä kelata ylöspäin aina kun joku vastaa toiselle käyttäjälle.
18
Sarapova
@lohikärmes luulisi jokaisen tajuavan miten lähestyä toista ihmistä ilman, että tekee seksuaalista häirintää ja pelkoa meetoosta.
8
Allunaattori
@Pahakasvi ja silti Suomessa esiintyy Euroopan maista toisiksi eniten parisuhdeväkivaltaa
2
sanomaton
@hänsolo Niinpä, tuntuu että pahoinpitelijäni vei minulta sanat puhua aiheesta. Miten pystyisin suojelemaan omia lapsia, jos en vieläkään pysty ees itte puhumaan asiasta?
4
JoppeU
@Hildegaard123 Todellakin! Viesti lähti etuajassa, kun piti vielä lisätä siihen, että myös toisten henkilökohtaisen tilan kunnioitus pitäisi opettaa ja väkivallan määritelmää laajentaa ihmisten mielissä niin, että se kattaa myös henkisen ja sosiaalisen väkivallan.
4
Säätö-Sauli
@Mace1337 Vaikea kysymys, mutta mielestäni itse menisin ellei uhrilla olisi todella vakuuttavaa ja painavaa syytä jota joutuisin kunnioittamaan.
1
nyymi989
Uhkailu, kiristys & lahjonta, samanlaisia tapauksia löytyy myös urheilun puolella
3
Satu Kurvinen
Joku vinkkasi, että opiskelijamaailmassa olisi tutkittavaa. Areenasta löytyy parikin dokkaria aiheesta: https://areena.yle.fi/1-50089180
3
Pipsavee
@mace1337 riippuu uhrista ja tilanteesta. Yleensä kannattaa aina ajatella uhrin edun mukaisesti.
2
Sibale
Voidaanko sitten puhua siitä, että miten niitä naisia pitäisi lähestyä ettei siitä tule ahdistavaa kummallekaan?
7
Belxi
Miten tämmöinen menisi Suomessa? Tarkoitan siis että ei kai rahalla voi raiskausta sopia? Toivottavasti ei, jos voi niin muutosta tarvitaan.
2
Docventures Mode
Äsken kyseltiin, mitkä asiat SINUN mielestäsi ylläpitävät vaikenemisen kulttuuria tehokkaimmin? Näin te mietitte tästä asiaa, sosiaalinen paine on useimpien mielestä suurin syy siihen:
Sosiaalinen paine 55%
Taloudellinen riippuvaisuus 20%
Oman hyödyn tavoittelu 14%
Karismaattinen tekijä 11%
21
sam1nk
@Mace1337, ilman muuta. Raiskaus ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää, ja jokainen raiskaus on tuomittava.
5
CarSal
@Kettukettu1973 Ei! Kenenkään ei pitäisi tulla ahdistelluksi tai pahoinpidellyksi.
4
TopiasLasse
Toisen ihmisen lähestyminen ei ole sukupuolisidonnaista. Toista ihmistä, yksilöä, lähestytään kunnioituksella kontekstista riippumatta.
33
Kirushi94
Ei miesten tarvitse pelätä lähestyä naista metoon takia, kannattaa vain miettiä mitä suustaan päästää. Eli mahdollisuus käydä ihan normaalia keskustelua ja olla myötätuntoinen ja ottaa huomioon toinen, myöskin kunnioittaa toista, mikä pitäisi olla ihan kaikille ihan selvä juttu?
26
Pipsavee
Naisia voi lähestyä vaikka sanomalla kohteliaasti "hei".
18
Hildegaard123
@Belxi ei voi sopia rahalla paitsi jos ei vie asiaa poliisille
1
Mediapeli
Tämä nyrkkisääntö on edelleenkin voimassa: kun kättäydyt asiallisesti, ei tarvitse pelätä syytteitä.
18
Kettukettu1973
ei naisen kanssa kommunikointi ole sen kummempaa kuin miestenkään
10
Satu Kurvinen
Tsekatkaa tämäkin, jos kiinnostaa tematiikka, järkyttävä raiskaustarina yliopistomaailmasta, enää 4 pvää Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4584614
3
Amileontti
Ymmärsinkö oikein, Zelda ja kumppanit ottivat vaitiolorahat ja jälkeenpäin tuskailevat miten haastavaan paikkaan heidät sopimuksella ajettiin??
2
Docventures Mode
@anonyymi1261455 Kiitos kehitysideasta, katotaan jos saataisiin jo ensi viikolla tämä ominaisuus pihalle! Tästä linkistä pääsee muuten muutkin antamaan kehitysehdotuksia vaikka heti: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeI0j7EPgdFeM0nVJjDsCdF9xxTvGXl1AfP3c_W-3YzXUx6PQ/viewform
8
MHirvonen
Turvallinen tapa lähestyä naisia on suklaarasia yhdessä kädessä ja elokuva toisessa. Tai pehmosydän/pehmoeläin kädessä. Tai sanoa ääneen "Tahtoisin haata ja mahdollisesti suudella otsaasi jos tämän sallit."
3
Miehet ry
YLEiskari on oikeassa: Tukholman Karoliniska institutetin tutkimuksen mukaan jopa 70% raiskauksen uhreista "jäätyy" kauhusta eikä pysty ainakaan fyysisesti vastustamaan tekoa. Samalla fyysisen vastarinnan tekeminen, ruhjeet ym. ovat keskeisimpiä todisteita raiskaustapauksia tarkastellessa oikeudessa. Voi kysyä, onko tällaisella lähtökohdalla helppoa tehdä ilmoitusta rikoksesta ja aloittaa todella raskas prosessi.
16
Pokkapitää1955
Voimia kaikille ahdistelusta ja syrjinnästä kärsineille <3
15
cranberry
Tästä näkökulmien monipuolisuudesta: ei se edellytä sitä että studiossa on (kärjistäen) feministi ja sovinisti. Asioista voidaan keskustella eri näkökulmia pohtien myös siten, että keskustelijat allekirjoittavat tietyt yhteiset taustaoletukset, kuten tässä että naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on todellinen ja vakava ongelma ja #metoo merkittävä positiivinen tekijä sen esille tuomisessa.
11
Kettukettu1973
terve ja täysiälyinen mies osaa kyllä lähestyä naista ilman pelkoa ahdistelusyytteistä. T. mies
27
SigmundPettersson
Vallitseeko täällä jokin ennakkosensuuri? En ole saanut viestejäni julkaistua ja ääntäni kuuluviin lukemattomista yrityksistäni huolimatta...
5
ZenOfPrkl
Harveyn kaltaisten äijien kohdalla ihmetyttää, miten niiden kaverit ei puutut niiden toimintaan. Tarrantinokin väitti pokkana ettei tiennyt mistään ongelmista mitään aikanaan, mutta vähän vaikea nähdä miten mies, joka kehuu kavereilleen sillä kuinka omistaa Buffalon poliisit ei kerskuisi jurripäissään noilla sikailuillaan. Uhrien pelon ja kyvyttömyyden ymmärtää, Harveyn lähipiirin ei.
24
Säätö-Sauli
Esimerkiksi baarissa seuraa hakiessa hyvä idea on kysyä haluaisiko tyyppi lähteä juomaan kanssasi drinkin tai tanssimaan. Jos vastaus on ensimmäisellä kerralla ei, kannattaa malttaa pari tuntia ja kysäistä sama kohteliaasti vielä kerran. Jos vastaus on yhä ei voi toivottaa hyvää illanjatkoa. Ei tule varmasti minkäänlaisia väärinkäsityksiä.
4
TUNTURILLOS
Tiesivätkö ”jumalaakin enemmän kiittävät” tähdet, mitä taustalla tapahtuu? Uskon, että tiesivät.
4
John Cataja
Valta-aseman väärinkäyttöä on tässä maailmassa vähintään yhtä paljon kuin oikeinkäyttöä
1
pavele
@Amileontti täs pitäis tietää että Yhdysvalloissa asianajaja voi suositell ottamaan rahat parhaana mitä saadaan aikaan
4
Soile_k
Voi kyllä sanoa että Harveylla on ollut kunnon verkostot...
0
Pipsavee
Miten ihmeessä teillä on tapana lähestyä naista, jotka pelkäätte saavamme ahdistelusyytteen? Silloin kannattaa miettiä omaa lähestymistapaa ennen kuin lähestyy.
37
Pahakasvi
Sigmund taitaa olla aika suosittu tämä chaätti :)
5
JoppeU
Oman vallan ymmärrys hämärtyy suurilla taiteilijoilla varsinkin jos heillä on vapaat kädet tehdä mitä haluavat. Kun on opittu olemaan itsenäisiä ja ilmaisemaan oma tahto ja runnomaan se läpi, olettaa, että automaattisesti myös kaikki muut sanovat asiansa selkeästi. Tämä Weinstein keissi tietenkin ihan hyvin
1
pkseutulainen
Nyky-yhteiskunta on liian seksiorientoitunutta. Niin moni asia arvotetaan seksualisuudella kun oikeasti muitakin arvoja on. Elokuvissa ja tv-sarjoissa seksualisuus nostetaan omaan arvoonsa ja se on yleensä suurin yhteinen tekijä hahmon onnistumisen mittaamisessa. Onko ihme, että se muodostuu yhteisössä ongelmaksi?
1
kiitos19420Neverforget
@MHirvonen et voi yleistää "naisten" tai muunkaan ihastuksesi kohteen tarpeita. Toisen kunnioittaminen on tarpeen - ei alentuva käyttäytyminen jotta biologinen tarve tulee täytettyä.
4
hänsolo
Miksi naiset täytyy tässäkin keskustelussa eritellä omaksi lajikseen jonka käsittely vaatii oman ohjekirjan? Ei naisia tarvitse käsitellä kuin koiria joille tarvitsee ensin ojentaa käsi haisteltavaksi. Toista kunnioittava käytös ei pitäisi olla vaikeaa.
36
Leo Selovuori
Karisma pointti on myös hyvä, usein ihmiset joilla on valtaongelmia kuten harvey, ovat hyvin karidmaattisia, ja nimenomaan karisman kautta uivat ihmisten liiveihi...
4
Leopardintaljapäällikkö
Miksi kaikki lähestymiskeskustelu olettaa, että lähtökohtaisesti olisi miehen rooli lähestyä? Ehkä olisi tarve myös tarkastella tällaista kulttuurillista olettamaa. Omien kokemusteni mukaan naisilla suomessa on kyllä tsempin paikka lähestymisrintamalla.
34
KAIPA2019
Amerikassa rahalla usein selviää, mikä edesauttaa rajan ylityksiin. Miljonäärit usein kokevat olevansa kaiken yläpuolella. Weinsteinin ja Epsteinin ympyröissä pyöri paljon silmäätekeviä prinsseistä lähtien irstailemassa.
2
MakeTheMaker
Kuullaanko tässä ollenkaan Weinsteinejä?
4
Uiski123
#kysymys onko dokumentteihin mahdollista saada ruotsinkielisiä tekstityksiä?
5
Kalastaja_onni
Suostuin, mutta myöhemmin en ois halunnutkaan suostua.
5
Skinnyboy
Naiset kohtaavat enemmän ahdistelua kuin miehet. Sitä ei varmaan voi kiistää. Harmi vaan että näissä asioissa uskotaan melko sokeasti naisen sanaan ja pahimmassa tapauksessa syytön mies saattaa saada leiman jostain mitä ei ole tehnyt. #kysymys, onko #metoo hylännyt rehdit miehet?
3
Docventures Mode
Yleisesti modelinjasta: tänään puhutaan #metoosta, ei aiheen vierestä. Ja @MakeTheMaker, myöhemmin leffassa kuullaan myös Weinsteinia ääninauhalla.
12
Pipsavee
Ei naisilla ole suomessa "tsempin paikka lähestyä". Naiset saavat lähestyä tai olla lähestymättä kuten miehetkin, kaikkia kunnioittaen. Keskustelu miehen lähestymisestä täällä siksi, koska moni ei tiedä miten naista lähestyä.
14
Mediapeli
Eniten olen huolissani lapsiin ja nuoriin kohdistuneesta seksuaalista häirinnästä, joka on roimassa kasvussa somen myötä. Mutta edelleenkin lapsia/nuoria häiritään myös "perinteisin menetelmin". Tiedän kotikaupungistani kaksi tapausta, jossa toisessa miesopettaja puristi samassa hississä olleen teinitytön persettä ja rintoja ja toisessa naisliikunnanopettaja vietti mielellään aikaansa tyttöjen pukkarissa...
19
Härkäpäällikkö
Mielenkiintoinen dokumentti. Tuo esille miten helposti valta muuntuu väkivallaksi ja vallan väärinkäytöksi väärissä käsissä. Kai tilaisuus tekee varkaan kun vallan väärinkäyttöä voidaan piilotella tiettyyn pisteeseen asti itse vallan avullakin.
8
JoppeU
Toisaalta naisilla on lähestymisestä aina pieni riski ja ääni takaraivossa, joka sanoo "Entä jos tää tyyppi onkin joku hullu joka lähtee sitten ahdistelemaan tai jahtaamaan tai vaatimaan seksiä, koska "ihan selvästi halusi vaan sitä""
9
Pinja1234
Surullista on, että noita Harveyjä on lähes joka alalla. Jos häirinnän nostaa esiin, saattaa pilata omat etenemismahdollisuutensa.
15
TUNTURILLOS
Dokumentti osoittaa, miten valta väärällä tavalla käytettynä tuhoaa niin paljon ja niin laajasti. Enemmän kuin koskaan nytkin. Edelleen mietin, mikä oli se viimeinen niitti, että joku halusi puhua?
5
Makke420
Mitä mieltä tapauksesta Louhimies? Hänelle löytynyt paljon puolustelijoita joiden mielestä hänet on ristiinnaulittu, esim Sarasvuo
4
saritat
Olisi muuten todella mielenkiintoista nähdä vastaava dokumentti Bill Cosbysta. Nyt jälkeenpäin on kerrottu, että asiasta oli ollut huhuja vuosikymmeniä. Mikä on tämä vaikenemisen ja asian sivuuttamisen mekaniikka? Tästä voisi puhua dokumentin jälkeisessä keskustelussakin!
13
Icariusnatarius
@leopardintaljapäällikkö ehkä kuka tahansa saa itse päättää lähestyykö vai ei ihmisiä? Ei tässä ole kenelläkään tsemppaamisen paikkaa paitsi niillä, jotka eivät osaa olla seksuaalisesti ahdistelematta ihmisiä.
5
Jotoskalle
Sama riski ja varoitus on takaraivossa myös miehillä.. "entäs jos tämä nainen onkin joku hullu joka myöhemmin syyttää ties miestä"...
8
Sibale
Muistakaa naiset ja kunnon miehet, ettei kaikki miehet ole tällaisia!
11
Pahakasvi
Leoparditalja... Kyllä minulle -70 s, edelleen on takaraisvossa , että mihen tulee thedä ensi askel , kodista opittua luulen.
4
Trooperi
Ihmiset olettavat liikaa ja kysyvät liian vähän. Valta sokaisee ja raha antaa mahdollisuuden.
6
Jägermeister Eckhart
Ei kuulla Weinsteinien haastatteluja
6
Korjula Vesa
toisaalta hyvä että sksistisii vitsejä/heittoja heitellä miten sattuu. mutta itse hiemaan kaipaan ronskimpiakin heittoja porukassa. tuovat rentoutta, mutta nimenomaan oikeassa porukassa
6
Pipsavee
Suomessa parisuhdeväkivalta ja vallankäyttö suhteissa ovat todella yleisiä, jolloin ymmärrän että moni sellaista kokenut ei välttämättä uskalla helposti lähestyä muita yrittääkseen uutta suhdetta.
13
Sörkanmetrontiukkaovipumppu
#metoo tarvitaan, jotta tulevaisuudessa status, valta tai verkostot eivät suojele rikoksentekijöitä.
15
TUNTURILLOS
Kokonaisuutta ajatellen, mikä tai kuka on seuraava, joka paljastaa vastaavan kokonaisuuden? Se on ajan kysymys.
4
RommiPommi112
@Pahakasvi siinäpä se , vanhat opit kaakkoon ja matoa koukkuun niin saattaa ujo tavallinen kaveri olla todella otettu jos hänellä tehdään aloite :)
3
Eh Nimittäin Hemingway
Seurapiiritoimittajan kommentti kuvaa omalta kapealta osaltaan sitä, mikä rapakontakaisessa bisneksessä nähdään normaalina ja mikä ei. Tai ainakin nähtiin
11
Jotoskalle
Totta tuokin Pipsavee, mutta onkohan yleisempää vai harvinaisempaa se parisuhdeväkivalta Suomessa kuin USAssa?? Toisaalta vallankäyttäjä ei läheskään aina ole mies, vaan myös nainen käyttää usein ns. henkistä väkivaltaa...
2
KAIPA2019
Elämme pilliinviheltäjien aikaan, jolloin kaikenlaiset mafiaverkostot alkavat pikkuhiljaa murtua. Eyes wide shut meno alkaa hyytyä.
10
Rosy 666
Tollaset pitäis vaan saada lopetettua ja meitä naisia ei sais sortaa.. vaan kuunnella eikä pyyhkäistä maton alle ongelmia..
4
JoppeU
Toisaalta tässä Weinstein-keississä on sekin puoli, että kun paljastuu tällainen aivan äärimmäisen härski tapaus, siitä lievemmät tapaukset jäävät piiloon ja tekijät aattelee "No mutta enhän mää kuitenkaan mikään Weinstein ole, huh ei tarvitse muuttaa käytöstä".
23
Yelmalion
Ei tee mieli mennä käymään tinderissä hetkeen =P
6
Pahakasvi
surullista katsottavaa
4
Ludius
Tää on kyl kamalaa katsoa, kun ymmärtää tuommosen järkyttymisen, jossa menee vaan lukkoon. Ja et sen takia sit käydään vaan kohtelemaan kuin esinettä.
11
Jägermeister Eckhart
Tottakai sitä jokainen nyt tuomitsee tuommosen Weinsteinin kaltasen tyypin helposti, mutta kuinka moni meistä rehellisesti voi sanoa, ettei olisi täysi sika itsekin jos olisi ollut tuollasessa valta-asemassa kuin Weinstein on vuosikymmeniä ollut? Jos ei nyt tuon luokan sika, niin jollain tavalla henkisesti korruptoitunut kuitenkin
6
RommiPommi112
Tietääkö kukaan, että onko Weinstein nyt lukkojen takana vai vapaana?
9
Hildegaard123
Oksettaa kyllä kovasti
12
RokkiTepsi
Sanattomaksi vetää
6
Pipsavee
@jotoskalle pitää paikkansa. Kaikenlainen henkinen/fyysinen vallankäyttö on väärin ja ikävää - inhottavan yleistä. Siihen en osaa ottaa kantaa onko USAssa vai Suomessa enemmän parisuhdeväkivaltaa, sillä sen mittaamisvälineistö ei tuota täysin vertailukelpoista tietoa ja molemmissa maissa moni tapaus jää tietämättä
3
JOFA-13
Harmi ,että suurin osa tuollaisista pääsee kuin koira veräjästä.
17
Miehet ry
Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan noin kolmasosa 8.-9.-luokkalaisista ja toisella asteella opiskelevista tytöistä on kohdannut häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua viimeisen vuoden aikana. Seksuaalista väkivaltaa on kokenut joka kymmenes. Noin 80 prosenttia kaikista suomalaisista naisista kertoo tulleensa joskus seksuaalisesti ahdistelluksi. Tämän ilmiön #metoo on tehnyt ainakin osittain näkyväksi.
19
Satu Kurvinen
On tämä musta aivan järkyttävää katsottavaa. Alkaa kelailla kaikkia näkemiään leffoja, joissa Weistein on ollut tuottajana...että minkälaisessa paineessa kuvauksissa on oltu. Ihan hirveää...
9
mikkelinjohtavaATK
Ei ole kaukana tuon weinsteinin touhut sarjamurhaajien touhuista 🤔
4
K_Iida
Mielenkiintoista huomata miten nää naisten tarinat on lähes samanlaisia. Harveyn manipulointi taktiikat ja mitä uhrit ajatteli ennen, aikana ja jälkeen ahdistelun. Harvey tiesi oman valtansa ja käytti sitä häikäilettömästi hyväkseen.
16
anonyymi77682
On ne ollut rankkoja nuo tapaukset mihin nämä naiset on joutunut. Kaikeksi onneksi tämä tyyppi klo kuitenkin kiinni ja ei pysty jatkamaan tekojaan.
4
Yelmalion
Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa
28
Sibale
Kyllä pitäisi tulla raiskaustuomio vaikka olisi väkivaltaa käytetty. Jos on väkivaltaa käytetty niin sitten kovennettuna! Näin on marjat
4
Tsuidu
Sika Niska Lima Nuljaska. Piste.
9
Pokkapitää1955
Seksin kiristäminen myös muulla kuin fyysisellä väkivallalla on tietenkin myös raiskaus.
36
13S
Nään ja kuulen itseni noista naisten katseista ja puheista. Raiskauksen uhrina tää ei oo mikään kevyt pätkä pahasta miehestä, vaan paljon suuremmasta ongelmasta.
33
jerrypantteri
Hollywood-sontaa! Onhan ton meiningin aina tienny, vaikka ei oo tienny. 🤔
1
Säätö-Sauli
@jofa-13 Toivottavasti ja onneksi jo pikkuhiljaa muutos syntyy ja tulevaisuudessa eivät enää pääse.
1
plusmiinusnolla
Se ongelma on kun ei uskota uhreja. Henkilöllä liian hyvä ja puhtoinen status joka on vaikea rikkoa
5
RommiPommi112
@JOFA-13 Harvey voi olla vain jäävuorenhuippu... mitä tulee ainaskin Yhdysvaltoihin.
2
Lartsenekkeri
Montakohan ”Harveyta” Suomesta ja Euroopasta löytyy tai tullee vielä löytymään? Miramaxin ellut on kyllä hyviä, uskomatonta ajatella että tuollainen sika on ollu siellä puikoissa.
4
YkäSONN1
Täytys osata puolustautua, eikä olla hiljainen hyväksyjä. Nää dokumentin naiset jotenki antaa sen kuvan et ei pystyny tekemään mitään. Aina pystyy sanomaan ei
5
Keskus Telija
Raiskaus on väkivaltaa pahimmillaan ihan itsellään.
13
XiRu
Kyselyyn, ehdottomasti. Kiristys ym.
1
Vlasopa
On muutakin väkivaltaa kuin fyysinen
3
Satumami
Henkinen väkivalta on jopa paha
1
RayNig
Hirveä äijähän tuo vaikuttaisi olevan. Hyväksikäytöstä huolimatta tosi hyviä leffoja, eikä se sitä muuta. Mutta onneksi tuli esille!
0
Amileontti
#kysymys, millaista väkivaltaa? Vainko fyysinen? Painostuskin on henkistä väkivaltaa, jolla pyritään manipuloimaan toinen tahtosi alle. Luovuttamaan.
3
JOFA-13
Suututtaa kun itse vaikka ajaa tutkaan 10 km liian kovaa ,niin poliisit ripittävät sinua kuin suurrikollista. Sitten on tälläistäkin olemassa . Meneekö rangaistukset oikein?
2
Tattattaa
En osannut vastata äänestyskysymykseen, koska en tiennyt tarkoitettiinko väkivallalla vain fyysistä väkivaltaa vai sisälsikö se myös henkisen väkivallan (uhkaukset, kiristys tmv.)?
5
Mazzzaman30
Hyvä esimerkki vallan väärinkäytöstä, kun sitä keskittyy liikaa tärkeässä asemassa olevalle henkilölle.
7
saritat
Väkivallan käyttö ei voi olla raiskauksen mittari. Onko uhrin (yleensä naisen) todella tehtävä niin paljon vastarintaa, että "turpiin tulee"? Miten tuollaisesta voi toipua? Entä miten luottaa systeemiin joka vaatii tuollaista? Eikö meillä jokaisella olekaan oikeutta oman ruumiimme koskemattomuuteen? Mutta hyvä että kysyitte asiasta!!
11
Sauria
Tässä valossa näyttää creepimmältä Daniel Day-Lewisin heitto youtube videossa jossa hän sai jonkun kriitikoiden palkinnon, "Harvey. If I keep thanking you People think we're having an affair." ja Hollywoodin kerma nauroi isosti. Vaikutti siltä, että Weinsteinin teot olivat yleisesti täysin tiedossa jo vuosia ja niille vain naureskeltiin.
3
Kushisama
Seksi ei ole tie elokuvatähteyteen ja että pääse naisnäyttelijäksi Hollywoodiin
1
OnnellinenPulla
Harveyn ja osan muun vallan väärinkäyttäjän kohdalla yhdistää neron leiman myytti: suurena nerona on oikeus tehdä enemmän kuin mikä olisi normaalisti sallittua jos se on uuden läpimurron kannalta "välttämätöntä". Se ei pelkästään vähättele uran eteen tehdyn työn määrää, se nostaa ihmisen turhan korkealle pallille.
3
Mydal
Monesti kuullut ”en olis ikinä siitä uskonut, oli aina minulle/muille niin mukava, ettei nyt olis liioittelua?” Siksi näistä pitää pitää ääntä.
4
TheHoodBox
Vaikka olenkin alle 160cm pituinen mies, olen pysäyttänyt kaupungilla ja busseissa naistiin kohdistuvan ahdistelun muilta miehiltä. En pelkää jos "häviäisin nyrkkitappelussa" pahoin vammoin, mutta jonkun on tehtävä jotain.
18
R45putin
Näissä keisseissä on vaan hankalaa syylliseksi osoittaminen, mitenkä lähdet todistamaan toista syylliseksi kun asia menee sana sanaa vastaan tilanteiksi
1
TUNTURILLOS
Ymmärrän myös ristiriitaisuuden ajatuksen heiltä, jotka työskentelivät Weinsteinin tai kaltaisiensa kanssa. Sitä en ymmärrä, että silmät suljetaan, kun totuus tai tietoja tulee julki.
4
JoppeU
Harvey tuotiin esiin ja sai paljon negatiivisuutta, mutta toivottavasti myös ihmiset, jotka peittelivät tätä ja muita tapauksia, potevat edes omantunnon tuskia.
9
Leopardintaljapäällikkö
Aiheesta mielestäni tekee ongelmallisen juuri sen saama mediahuomio. Jos aikakautenamme haluaisi pelata hahmon ulos poliittiselta kentältä, niin syytökset seksuaalisesta ahdistelusta ja pedofiliasta ovat siihen keino niiden aikaansaaman tunnereaktion vuoksi.
4
pelle54321
Rahan vallastahan tuossa on kyse ja sairaudesta...
1
cranberry
Mielenkiintoinen, hälyttävä ja surullinen huomio siitä miten seksuaalisen väkivallan uhrikin käsittää raiskauksen: hän ajattelee raiskauksena vasta penetraatiota, suuseksiin pakottaminen on ilmeisesti jotain muuta. Miksi suuseksiin pakottaminen ei olisi raiskaus siinä kuin yhdyntään pakottaminen?
9
Pipsavee
Raju kysymys Docventures: "onko raiskaus tuomittava myös ilman väkivaltaa". Jokainen raiskaus on väkivaltaa. Ei ole raiskautta ilman väkivaltaa.
24
Trooperi
Kamalintahan tässä on äskeinen äänestys. Ei väkivalta ole todellakaan määritys raiskaukselle, mutta miten rajatapauksissa todistat sana sanaa vastaan ja ketä pitäisi uskoa, jos asioita mennään ruotimaan oikeuteen. Onko valta sittenkin naisilla?
9
kiitos19420Neverforget
@JOFA-13 rangaistukset ei kyllä mene oikein
3
Behemiaz
Vallasta juopuu
2
plusmiinusnolla
Autonominen hermosto jäätyy. Ei ole silloin tahdon voimasta kiinni
1
Hildegaard123
Suomessa tuomion voi onneksi saada myös ilman väkivaltaa. Onneksi
1
Vlasopa
Ja huhut lietsoo että naiset olisi saanut roolin sohvan kautta. Mutta ilmeisesti pakottamalla sohvalle. :(
2
Sipulisti
Kun maailma on valmis parempaan ja tasa-arvoiseen "pokauskulttuuriin", tosimiehet löytävät supernaiset kaiken takana.
2
Aslnj
Dokkarin tilanteita ei saa arvioida tämän päivän mittapuun mukaan eli miten voi toimia #metoo: jälkeisenä aikana vaan mikä oli silloin ns. normaalia. Lyhyessa ajassa iso muutos!
3
RayNig
Muistakaa että muisto ja kokemus muuttuu jälkikäteen. Vaikka nautit leffasta 2h ajan, mutta loppu ei toimi tai on kliseinen, niin muistat leffan paskana. Meidän kokemukset muuttuu samanlailla elämän aikana
10
lightwithin
Kaikki Hollywoodissa tiesi. Vuonna 2013 (4 vuotta ennen ensimmäisiä syytöksiä ja #metoo-liikettä) Seth MacFarlane oli jakamassa parhaan naisen sivuosa-Oscarin ja kuorta avatessa sanoi: ”Congratulations, you five ladies no longer have to pretend to be attracted to Harvey Weinstein.”
20
Ora_
Miettikää et Harvey on vielä pientä verrattuna noihin Saudi-Arabian tyylisten maiden rikkainpiin. Ne voi oikeesti tehdä siellä ihan mitä vaan eikä kukaan mahda mitään.
19
Jägermeister Eckhart
Docventures vois myös joskus näyttää sellaisen dokkarin kuin "Open Secret" jossa käsitellään Hollywoodin pedofiliaa, se on vielä sairaampaa settiä kuin tää Weinstein-case
8
RommiPommi112
@theHoodBox Propsit siitä, ite en taida pystyä moiseen
1
Riku Rantala
Näiden uhrien kertomuksiin voi todella eläytyä - siihen miten ja miksi tilanteisiin on päädytty. Näitä ei ole juuri kuultu ainakaan tässä mittakaavassa ennen #metoo’ta. Hirveää ja välttämätöntä kuultavaa.
21
JackOfHelsinki
On surullista, kuinka vaikutusvaltaiset ihmiset pystyvät jatkamaan tällaista toimintaa vuosikausia, joita dokumentissa on tullut ilmi. Vielä ihmeellisempää on se, että mustamaalataan tai hiljennetään uhkailulla, koska kyseessä on vakava asia ja siihen täytyy saada stoppi nopeammin kuin Weinsteinin tapauksessa.
4
Latetsy
Oikeudenkäynti käydään 6.1.2020 New Yorkissa.
17
jamppa95
Tuli mieleen, mun mielestä avioliiton sisäisiäkin raiskauksia pitäis ottaa vakavammin esille. Vaikka on naimisissa ja toinen osapuoli ei halua seksiä niin on sekin raiskaus jos käskyttää toisen siihen.
28
Satu Kurvinen
Hallelujah, tutkiva journalismi, ja oikea media. Kiitos.
24
TheHoodBox
Tästä tulee vahvasti samoja tunnekuohuja kuin Leaving Neverlandista. Oksettavaa vihaa ja surua
9
Lallileipäjuusto
Kamalaa tuossa on se, ettei tarvitse olla psykologista profiilia esim. sosiopaattina. Tarvitaan vain juopuneisuus vallasta ja moraalittomuutta.
7
cranberry
Yhteiskunnallinen keskustelu on varsinkin nykyaikana mediavälitteistä. Jos mediahuomio on ongelma, missä tämä keskustelu pitäisi käydä, jotta asia oikeasti otettaisiin vakavasti ja saataisiin aikaan yhtä ravisteleva kulttuurinmuutos kuin nyt? Vai olisiko kuitenkin kyse siitä, että oikeasti ei haluta minkään muuttuvan, ja siksi se mediahuomio tuntuu niin ikävältä?
4
Docventures Mode
Tässä äskeisen kyselyn tulokset: Tulisiko raiskaustuomio napsahtaa myös niissä tapauksissa, joissa tekijä ei ole käyttänyt väkivaltaa?
Kyllä 79%
Ei 5%
En tiedä 16%
33
Leo Selovuori
Se että kaikki tiesi ja mitään ei tehty, uhreja ei kuunneltu on sairain juttu koko tarinaa
19
Ora_
@Pipsavee väkivallalla uhkaaminen ei ole väkivaltaa. Raiskata voi ilman väkivaltaakin. Ja voihan sitä uhkata muillakin asioilla.
0
TUNTURILLOS
Kaikki tässä dokkarissa. Piste.
2
Eh Nimittäin Hemingway
On aika paksua vihjailla, että ei olis kannattanut lähteä hotelliin tuon näköisen kaverin kanssa. Olisiko ollut ok jos ulkonäkö olisi ollut luokkaa Clooney? Myönnän, etten itsekään olisi varmaan lähtenyt minkään näköisen veijarin huoneeseen, mutta mielestäni sillä elvistely ei tee asiaa paremmaksi, varsinkaan kun en vastaavassa tilanteessa koskaan ole ollut.
18
Kettukettu1973
elämme maailmassa, jossa edelleen naisen asema on surkea ja naisiin suhtaudutaan lähinnä seksiin tarkoitettuna lihana tai leluna
9
13S
Raiskaus ei ole seksiä, vaan väkivallan muoto.
22
Pipsavee
Ei, raiskata ei voi ilman väkivaltaa, sillä raiskaus itsessään on väkivaltaa.
30
JoppeU
MeToon tärkein anti on kuitenkin se, kuinka niin moni ihan tavan kansalainen ymmärsi enemmän tämän ilmiön laajuudesta ja ymmärsi että.on saattanut itsekin olla ahdistelija
13
OEFP19
Montako uhria on tullut esille #metoo kampanjassa? Montako vielä ilmoittautuu? Kuinka pitkälle tämä vielä menee?
1
Kushisama
Valta-asema on viina... sopii joillekin.... muttei ihan kaikkille
3
Scorpio
Mitenköhän Epsteinin case etenee?
4
Leo Selovuori
Hei onneksi on näitö docventures iltoja, on niin tärkeä pohtia juttuja yhdessä! Leaving neverland aiheutti kuukaudien mittaisen prosessin ja varsinkin ne asiantuntijat ja uhrit siellä studiolla. Kiitos tärkeästö työstä...
10
Jägermeister Eckhart
Joo no, veikkaan että raiskaajia ja niitä tapa-ahdistelijoita ei kiinnosta kakan vertaa mitkään metoot tai naistenmarssit, niitä tulee aina olemaan
5
K_Iida
Huomaa miten vaikeaa Harveyn ahdisteluun on ollut puuttua jos hän on aivan raivohullu ja hakkaa avoimesti toimittajaa, joka yritti puollustaa naista ja se ei silti päädy julkisuuteen!
16
RokkiTepsi
Kun Valta nousee nuppiin, luulet että pääset kaikesta vallalla ja rahalla. Todellisuus hämärtyy. Diagnoosi: Laitos Hoitoon Leikkimään Sheriffiä pieneen koppiin
2
Ludius
Valtavasti kuvia ja todistajia. Mitään ei tule julkisuuteen.
4
Kettukettu1973
opettakaa lapsianne kohtelemaan kaikkia ihmisiä hyvin sukupuolesta riippumatta. Työpaikalla ei kommentoida perseitä ja tissejä tai leuhkita seksikokemuksilla. Toista ei kosketella luvatta
22
nyymari
Huhhuh valta voi vähän kihahtaa hattuun
1
Miehet ry
Aika karulta tuntuu nämä "eihän ahdistelu ennen ollut mikään ongelma" ja "muistikuvat voi vääristyä ajan saatossa ja muuttua kielteisiksi" - kommentit. Kyllä se ahdistelu on aina ollut ongelma ja kielteinen kokemus ihmiselle, joksaon joutunut sen uhriksi.
59
Lallileipäjuusto
Mielestäni raiskaus-rikosnimikkeen sijaan voidaan puhua ihmiskaupasta, ottaen huomioon manipulaatiot ja valheet, joilla paremmin tietämättömiä nuoria naisia hyväksikäytettiin. Raiskaus terminä liittyy mielestäni aina väkivaltaan, mutta tällainen manipulaatio voisi täyttää pikemminkin ihmiskaupan kriteerit.
3
JoppeU
Who watches the watchmen? Mitä tehdä, kun šeriffi onkin paha? Joskus näihin piireihin syntyy oma yhteiskuntansa, jossa on omat lait ja niita valvoo he, joilla on valtaa.
6
Puawo the willjami
Valtaa saa taidolla ja taidot voi opetella, mutta se kuka osaa käyttää valtaa oikein, sen osaa vain tietyt ihmiset
3
JOFA-13
RIKU ja Tunna on kiertänyt paljon maailmaa. Mitäköhän he ovat nähneet tämän aiheen tiimoilta eri maissa?
7
Jonku
Toivottavasti KUKAAN, ei kukaan, mitenkään syytä näitä uhreja tässä dokkarissa. "Mitäs meni, mitäs teki", näissä tapahtumissa on tasan yksi syyllinen ja se on Harvey Weinstein.
43
Satumami
Siis henkinen väkivalta on jopa pahempaa kuin fyysinen,koska sitä et pysty mustelmilla todistamaan tapahtunutta. Eikä edes psykiatri usko kertomaa. "Onkohan kaikki tuo tapahtunut? Kuulostaa epätodellista." Sekä paljon myöhemmin olen saanut kuulla uudelta tuttavuudelta "Tuo on vain sinun kertomus tapahtuneista, mutta mitä sinä teit jotta mies on reagoinut noin?" Joten,kun vastaanotto on ollut tälläistä. Ole hiljaa!!!
21
Aslnj
@Kettukettu1973 Kuuluu hyvään kotikasvatukseen. On aina ollut kunniassa.
3
TUNTURILLOS
Ja aivan kaikki liittyy aivan kaikkeen. Edelleen. Vaikka sitä ei haluaisi nähdä. Lasikaton merkitys on monenlainen.
3
Pokkapitää1955
@Jonku Joo ja osasyyllisiä ovat myös ne jotka antoivat tän tapahtua.
5
Olkihattunukkemies
Mikä on se tyhjiö ihmisessä mitä vallan väärinkäytöllä yritetään täyttää? Eihän se voi olla vain ahneus?
5
Jägermeister Eckhart
Absolute power corrupts absolutely vai miten se män
2
Kalastaja_onni
"He yrittivät torjua huhuja vaitiolosopimuksilla" No miksi niitä sitten solmitaan, rahan takia.
3
Pipsavee
On muutenkin kuvottavaa, miten raiskauksen uhreja kommentoidaan syyllistävästi esim. Vaatetuksen/humalan jne. Takia. Ainoa syyllinen on raiskaaja, ei ikinä uhri.
25
Sariann3
Dokkaria seuratessa väkisin alkaa pohtia Harveyn taustaa ja kotioloja tarkemminkin. Toki sitä dokumentissakin hieman sivuttiin.
3
hänsolo
Olen onneksi viimeisen parin vuoden aikana päässyt näkemään itse kuinka paljon keskustelu on avautunut ja kuinka paljon enemmän siihen on tullut ymmärrystä, koska asiasta vaikenemisen ja hyssyttelyn sijaan on opeteltu kuuntelemaan ja myöntämään omat virheensä.
5
OEFP19
Rikulle ja Tunnalle kysymys. Onko maailmalla tullut nähtyä paljon #metoo asioita jo ennen kun #metoo alkoi?
4
RayNig
@Miehet ry En sanonut enkä tarkoittanut, että muistot vääristyvät. Muistutin normaalista ilmiöstä, että ihmisen kokemus tapahtumista muuttuu ajan saatossa. Joka ikinen muisto on subjektiivinen ja oleellinen osa sitä on sen kokija. Muistot ja kokemukset muuttuu, koska ihminen muuttuu. Tämä ei vähennä yhtään Harweyn hyväksikäytön paskuutta, eikä se ole sen tarkoitus.
3
JoppeU
Tuo ruudussa näkynyt Ronan Farrow on kirjoittanut erinomaisen kirjan "Catch and Kill: Lies, Spies and a Conspiracy to Protect Predators" joka taustoittaa aivan erinomaisesti sitä, kuinka nämä tyypit pääsevät pälkähästä.
13
Ludius
Meille ei riitä mikään. Halutaan aina jotain. Veikkaisin, että ne joilla on valtavasti kaikkea, on myös enemmän sellaisia haluja joita ei pelkällä rahalla tai vallalla voi laillisesti saada. Pelkkää keittiöpsykologiaa ja mutuilua tämä, mutta kuitenkin. Kiehtova ajatus.
2
Jotoskalle
Vallankäytöstä puhuttaessa pistää myös miettimään, että millaista valtaa nämä naiset käyttävät kertoessaan mielipiteitään, muistojaan ja tarinoita. Onko valta kihahtanut hattuun? Mikä on rienauksen, syytöksen ja kertomuksen ero? Onko syytös/väite aina = objektiivinen totuus? Toisinaan myös valta houkuttelee mm. seksikumppaneita.
4
anonyymi769287
Dokkarin naisten tarinoista sai erityisesti hyvän kuvan siitä, kuinka erilaiset uhkaaviksi koetut sanat/lauseet voivat jo viedä tilanteessa toimintakyvyn. Olen ymmärtänyt, että juuri tämän vuoksi uhrit yleensä syyllistävät itseään, ja myös monet muut syyllistävät uhreja siitä, etteivät he pistäneet tilanteessa vastaan
14
Itämaan Indiaani
Vaikeaa ja ahdistavaa katsottavaa.Onhan tämä silti nähtävä.Valitettavaa että näitä ns. oman maailmansa tai oman alansa kuninkaita on ollut varmaankin kaikkina aikoina kaikkialla. Lienee kai niin että niin kauan kuin valta ja raha keskittyy vain harvoille..niin tällainen kulttuuri ei loppune koskaan?
11
Kushisama
Rahalla saa ja hevosella pääsee... vai miten se menikään
1
Lallileipäjuusto
Weinstein on selvästi ennen valta-asemaansa epäonnistunut seksuaalisissa lähestymisissään ja ego oli selvästi kuin hauras teelehti ja tällaisen valta-aseman saatuaan hän antoi sen purkautua pahimmalla mahdollisella tavalla.
5
huaweiiiiii
takuulla oli samanlaista menoa jo silloin, kun hollywood oli vasta lapsenkengissään.
4
R45putin
Aina kun luulee kaiken nähneensä niin heitetään vielä älyttömämpi ja pelottavampi kierre, aivan kauhistuttavaa katsoa
4
Yelmalion
Rahalla saa, mutta saako sittenkään kaikkea? ..ja nyt ei puhuta rakkaudesta.
3
Pipsavee
Kiitos kirjavinkistä @joppeU ! 👍
6
Esimerkillinen kansalainen
Luulenpa että Harvey kärsii jostain ultimaattisesta narsismin tasosta ja tämän lisäksi hänellä lienee joku muukin nimettävä oireyhtymä. Kun ei kerran kavereitakaan osaa hankkia eikä pitää.
7
Latetsy
Ymmärränkö nyt oikein, että Harveyn teot paljastuivat vasta kun hän ei enää ollutkaan Hollywoodin isoin nimi/tuottaja eli ei enää paskakaupungin sheriffi. Pistää miettimään ketkä vallan kahvassa nyt ovat ja keitä ei uskalleta nyt paljastaa.
32
John Cataja
Toivottavasti näytätte myös positiivisia dokkareita, jotka saavat aikaan muitakin kuin vihantunteita.
4
sanomaton
@Kalastaja_onni Ne solmittiin pakon edessä, naisilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Henkinen väkivalta lamaannuttaa ihmisen, "you put on a happy face but inside feel like you're dying."
5
Quupuu
@pipsavee juuri näin. Tuo vähättely estää myös sen, ettei naiset uskalla kertoa kokemuksistaan.
7
cranberry
Mikä siinä on, että kun mies sanoo jotain niin porukka ajattelee että joo näin se täytyy olla. Mutta kun nainen sanoo jotain, peräänkuulutetaan yhtäkkiä objektiivisuutta ja sanotaan että ei saa uskoa sokeasti? Miksi nainen on edelleen joidenkin ihmisten mielestä lähtökohtaisesti epäluotettava?
64
Kirsten65
Näköjään rahalla saa valtaa. Huh...
1
Trooperi
Latetsty, tuo oli erittäin hyvä kysymys. Täytyy muistaa, että huipulla tuulee.
3
RommiPommi112
Tarpeeks rahaa on valtaa ikävä kyllä
5
Lallileipäjuusto
Muistakaa, ettei Harveyn tarvitse kärsiä mistään mielisairaudesta. Kaikki pystyvät hirviömäisiin tekoihin. Muistakaa esimerkiksi Adolf Eichmann, joka oli päävastuussa holokaustin toteutuksesta. Hän ei täyttänyt minkään mielenterveyden häiriön kriteeriä. Ei tarvita narsismia, psykopatiaa, tarvitaan vain oikeat olosuhteet.
11
Kettukettu1973
me ihmettelemme tätä Hollywood-touhua, mutta vastaavat tyypit toimivat eri aloilla Suomessakin pomoina firmoissa - pankeissa, oppilaitoksissa, raksalla, sairaaloissa jne.
7
Maaginen Metsämies
Ei se kyllä koskaan ole mikään uutinen ollut että rahalla saa valtaa ja muita lieveilmiöitä..
6
hänsolo
@cranberry Haluaisin myös tietää mistä on lähtenyt ajatusmalli, jonka mukaan nainen ei voi ajatella loogisesti ja katsoa asioita objektiivisesti, vaan elää pelkällä tunteella?
12
Kushisama
"Olen kuuluissa... voin tehdä mitä haluan" ei ole hyvä puolustus kun tekee jotain väärin
3
Pipsavee
@cranberry sulla on tosi hyviä pointteja kokoajan 👍👍 oot aivan oikeassa
7
Sibale
Oiskohan vaikka niin että on objektiivinen totuus olemassa?
2
Latetsy
@trooperi toivon todella että huipulla tuulee niin kovaa että saadaan nämä niljakkaat sinne minne he kuuluvat.
4
Docventures Mode
@johncataja, tässä lista tulevista Docventures-leffoista, ei niistä kaikista (ehkä) pelkästään vihaiseksi tule: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/09/19/puhu-enemman-luule-vahemman-riku-rantala-ja-tunna-milonoff-laittavat-kaiken Mutta hyvän mielen dokkariksi Pingviinien matkaa suosittelemme kovasti.
25
cranberry
@lallileipäjuusto, erittäin tärkeä pointti. Muutkin kuin narsistit, psykopaatit ja sosiopaatit tekevät hirveitä asioita, ei siihen tarvita kuin sopiva valta-asema ja kulttuuri ja itsekkyyttä.
2
Kaukamoinen
Iso arvostus Ronanille tutkimustyöstä, joka jatkui ison rahan uhkailusta, agenteista & huippujuristeista huolimatta. Totuus voitti lopulta!
6
plusmiinusnolla
@cranberry koska maailma on rakennettu miehille? *köh* patriarkaatti *köh* valtarakenteinen ongelma
5
Esimerkillinen kansalainen
Miten Usassa voi muuten olla tuommoiset ihmeelliset sopimukset valideja lain edessä... Nämä esim: "Jos kerrot että raiskasin sut, sä joudut vankilaan. Mähän sut tässä maksan hiljaiseksi. "
6
TUNTURILLOS
Nyt on vahva dokkarin lopetus. ❤️
4
Lallileipäjuusto
Ja on olemassa heitä, jotka väittävät naisia epäluotettaviksi, mutta otettava huomioon myös että kyseessä on rikos johon on todella vaikea saada konkreettista todistetta. Väärintekijä halutaan varmasti vastuuseen, mutta kukaan ei halua pilata syyttömän elämää. Harvey on tietty syyllinen, mutta muistakaa, ettei raiskauksen rikosprosessi ole koskaan helppo.
14
pkseutulainen
Rahalla saa ihan mitä vaan. Rehellisyydellä pilkan.
2
cranberry
@plusmiinusnolla, saattoivat olla retorisia kysymyksiä nuo aiemmassa viestissäni...
4
JoppeU
Myös yksi hyvä puoli tässä keississä on myös, ettei se jäänyt uutismaailman päiväperhoksi, vaan siitä on kehkeytynyt juttu josta puhutaan vielä pitkään paljastumisen jälkeen.
11
Pipsavee
Jep. On väärin, että väärintekijöiden sanotaan usein olevan mielenterveysongelmaisia, vaikka tosiasiassa eivät ole. Leimaa ikävästi oikeasti mielenterveyden sairauden kanssa kamppaileva, joita Suomessakin on ikävä kyllä paljon.
4
Puawo the willjami
rahalla saa, hevosella pääsee
2
Sebastian Mäki
Höpöhöpö. Rahalla ei saa rakkautta. Se noita rikkaita psykoja justiinsa vituttaa
4
Sariann3
@lallileipäjuusto @cranberry olen kanssanne samaa mieltä. Tässä juurikin kyse sopivan tilaisuuden hyväksikäytöstä ja valta-aseman hyödyntämisestä. Silti kiinnostaisi kuulla enemmänkin Harveyn taustoista vaikka kyse ei välttämättä ole mistään psykiatrisesta diagnoosista.
5
Jotoskalle
No Cranberry ainakin tässä Metoo tapauksessa on pikemminkin ollut niin, että naisen oletetaan aina olevan oikeassa ja puhuvan totta, ja mies, etenkin jos arvostelee tai esittää kritiikkiä jää kuulematta ja mies ns. nauretaan ulos keskustelusta. Kuinka monta valetta menee tässä asetelmassa läpi kritiikittä kammottavien totuuksien "imussa"? Eikä syytetyllä ole mitään oikeutta? Weinstein vain valehtelee kaikesta?
5
K_Iida
”Kaikki tekevät virheitä. Ansaitsen toisen mahdollisuuden” eiköhän ne Harveyn mahdollisuudet ole käytetty jo useamman kerran...
15
OEFP19
Hyvä että jotkut #metoo rikolliset jää kiinni. Toivottavasti eivät pääse jatkamaan sitä samaa toimintaa.
3
RokkiTepsi
Se siitä sheriffistä, mutta onko yksi monista? Tätä emme tiedä. Valitettavasti
4
jannu2
Varsinainen ”sheriffi”!
3
Ludius
Tavallaan kun näissä nostetaan eri ihmishirviöitä pinnalle, niin meillä on aina kiire lyömään jotain diagnooseja tms. leimoja niihin yksilöihin, että saataisiin eroa niihin ja meihin. Koska ei haluta ajatella, että itse voitaisiin tehdä vastaavia tekoja. Tärkeää olisi joskus miettiä omaakin käytöstä ja miten ehkäistä omalta kohdalta, tai itselle läheisten kohdalta vastaavien tilanteiden syntyä.
30
Sebastian Mäki
Älkää jääkö katteleen paskaa, ellette halua, että se pesiytyy pahemmin nurkkiinne
3
Tattattaa
Mutta miten tämä menee. Kelpasivatko tälle miehelle siis vain näyttelijättäret tai vastahakoiset kaunottaret -- miksei hän ostanut itselleen seuraa? Ylpeyskö salli raiskaamisen ja ahdistelun, mutta ei rehellistä seksin ostoa toisen alan ammattilaisilta?
8
Pipsavee
@jotoskalle ei pidä mielestäni paikkaansa. Monet naiset ovat tehneet hirveästi töitä saadakseen todistusaineiston kuntoon sillä välin kun miehiä on pidetty "hyvinä tyyppeinä". Onneksi todistusaineisto on saatu kasattua, muuten heitä ei välttämättä uskoisi ja "hyvät tyypit" jatkaisivat menoaan..
14
TUNTURILLOS
Median mahti nyt. Huomattavaa myös, miten se vaikeni aiemmin. Muutos ja muutoksen tekijät.
2
YkäSONN1
Eise mitään tuomioo kumminka saa. Pari miltsiä sakkoo ja lämmintä kättä.
2
Pokkapitää1955
@RokkiTepsi Mielestäni voidaan että voidaan olettaa että kyse on ilmiöstä. Muita vastaavia on olemassa.
5
Vlasopa
Niinpä... Järjestelmä mahdollisti kaiken tämän
2
Docventures Mode
Sitten kohti illan keskustelua... Lähettäkää lepakkoluolaan kyssäreitä #kysymys. Relevanteimmat pääsevät suoraan lähetykseen.
25
K_Iida
@ Tattattaa Harvey varmasti ajatellut että ansaitsee seksiä/vilauttelua jne palkkioksi näiltä naisilta kun on heitä auttanut. Toki se on myös statuskysymys kun kauniita naisia käsipuolessa.
1
Satu Kurvinen
KOVA DOKKARI! HUH!
10
PC Rajansa silläkin
Ihmisluonto mahdollisti tämän!
3
Zaliah
Raiskauksessa ei ole kyse seksistä, vaan vallasta. Siksi seksin ostaminen tai vapaaehtoinen seksi ei riitä näille.
32
cranberry
@jotoskalle, ei #metoo ole missään vaiheessa ohittanut normaaleja oikeusprosesseja. Edelleen tuomioita seksuaalirikoksista on vaikeaa saada, kun näytön saaminen on niin vaikeaa.
13
HellNoKitty
Mikä on median vastuu?
6
Pipsavee
@tattataa luulen että kyse on ollut vallanhalusta. Toisen alan ammattilaiseen ei ole samaa valtaa, kuin oman alan ammattilaiseen, jonka uran voi tuhota hetkessä vaikutusvallallaan.
5
TUNTURILLOS
Niin siis. Pointtihan on siinä, ettei tämä ilmiö poistu. Tärkeintä on lisätä sitä, että ihmiset uskaltavat puhua oli yhteisö mikä tahansa. Se ei tapahdu nopeasti. Se on meidän kaikkien tehtävä ja mahdollistettava.
4
kettulakettu
Jännä miten tällaiset Weinsteinin kaltaiset, valta-asemaa pitävät fyysiset/henkiset hyväksikäyttäjät löytää AINA selityksen ja oikeutuksen omalle käytökselleen. Hyväksikäyttäjä osaa aina kääntää syyn ja vastuun uhrille. Aina hyväksikäyttäjältä löytyy työpaikka, puoliso, lapsia, jne jonka mainetta uhrin pitääkin yhtäkkiä ajatella. Avainjuttu on et hyväksikäyttäjä ei hyväksy sitä, että hän olis tehnyt jotain väärin.
11
JoppeU
Hirveää on myös, että kaikki eivät ole häirinnästä selvinneet. Koko ajan ihmisiä ympäri maailman on kuollut stressin takia joko sairauksiin tai oman käden kautta. Häirintä ja ahdistelu on henkilökohtainen tragedia ja vaikeuttaa elämää.
12
plusmiinusnolla
Tätähän ongelmaa pitäisi lähteä purkamaan niin että Opetetaan koulusta lähtien kunniottamaan rajoja
5
Maglu
After #metoo, voin edelleen todeta metoo. Eli työsarkaa ahdistelun lopettamisen kanssa riittää.
5
RommiPommi112
Todella hyvät soundtrackit tässä dokkarissa on kyllä. Pysäyttävää kamaa!
4
hänsolo
@Jotoskalle Kyllä nämäkin uhrit ovat saaneet rutkasti kritiikkiä ja epäilyksiä osakseen, jos olet yhtään keskustelua seurannut. Vuosikausia asenne on ollut miehiä suosiva ja mahdollistanut vallan tehdä tälläisiä tekoja.
7
pammda
Olipa pysäyttävä dokkari. Taas kerran.
11
Ospi97
Miten tämä keskustelu saataisiin käyntiin Suomessakin? #kysymys
13
TheHoodBox
Pahoittelut copypastesta: #Kysymys #MeToo kampanjan kautta tuotu seksuaalihäirintää esille, miksei trans sekä seksuaalivähemmistöön kohdistuvasta ahdistelusta puhuta yhtä lailla?
2
Puawo the willjami
#kysmys saako rahalla ja pääsekö hevosella
0
Sashimi
Monet kirjoittelee kuinka #metoo -kampanjaa käytetään väärin ja valheellisesti, mutta mielestäni tärkeämpää on tämä siitä tuleva hyöty
5
Rosy 666
#kysymys mitä jos omalle kohdallesi sattuisi tämä? Mitä tekisit?
0
Fitness Guru
PUSSY RIOT!
2
Maaginen Metsämies
#Kysymys : Miten tästä eteenpäin, uskotaanko sosiaalista mediaa suoralta kädeltä vai vaaditaanko ensin jotain muuta todistetta että jotain väitettyä on tapahtunut ?
2
Marya26
Eikä ne tuomiot niin kovia ole...
0
Sebastian Mäki
Mikä on sivusta katsovien ihmisten vastuu? Aika paljon näkyy tyyppejä, jotka ei noudata Kantin kategorista impratiivia ja kerää sillä paljon kärsimystä yhteisöönsä
2
Ville_
#kysymys on mitä tällä hetkellä tapahtuu mitä porukalla kauhistellaan 2040? Mikä on 2040 meeto?
5
Docventures Mode
Tässä tännekin linkki tuohon mainittuun peliin: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/22/luuri-taynna-sontaa-ahdistavia-viesteja-ja-puheluita-tuntemattomista-numeroista
16
JackOfHelsinki
Aika omahyväinen kuva tuli dokumentin muodossa tuosta "sheriffistä"
4
Dmuz
Spekulointeja mistä moinen käytös voisi saada alkunsa ? #kysymys
0
Kalastaja_onni
#kysymys Mikä erottaa itsensä myymisen ja rahaa vastaan hiljaa olemisen?
3
cranberry
#kysymys miksi meillä on niin kova tarve lyödä tekijään narsistin tai psykopaatin leimaa, kun kuulemme hirveistä väkivallanteoista?
4
XiRu
@Tattattaa eivätkö maksulliset ole periaatteessa samassa asemassa? Tuskin suurin osa heistä nauttii tilanteesta
0
praqueen
Kyllä piti nieleskellä sekä itkua että oksennusta.. Tämä on kaikkea muuta kuin taputeltu. #metoo
12
PC Rajansa silläkin
Mutta muistakaamme että jos joku syyttää jotain se automaattisesti tarkoita että se on totta. Ei tuomita ennen todisteita!
2
Säätö-Sauli
Toisella näytöllä pyörii Angry Boys.
0
Paavo_Paniikki
#kysymys #metoo miten tällainen vallankäyttö näkyy esim hyväksikäyttävissä ja jopa väkivaltaisissa parisuhteissa?
0
Leopardintaljapäällikkö
Tämä dokumentti ja #metoo myös laittaa muiden alojen Weinsteinit ottamaan muistiinpanoja ja välttämään tekoja, joista edelliset jäivät kiinni. Perusteellinen muutos tarpeen?
0
Sesm0
#kysymys pitäisikö tällaisista tapauksista puhua ennaltaehkäisevästi työyhteisöissä, tai jotenkin muuten, että saataisiin tilanteet radikaaliin laskuun
3
Esimerkillinen kansalainen
#KYSYMYS : Voisiko vallan hyväksikäyttäjille laittaa lain edessä raskautetun tuomion esimerkiksi työpaikalla tapahtuviin ceisseihin?
2
Docventures-leffakerho Vosdoc
Miten Weinstein onnistui hiljentämään tabloidit riideltyään toimittajan kanssa juhlissa? #kysymys
1
Mowgl1
Mitäs tälle kaverille nykyään kuuluu?
0
TUNTURILLOS
#kysymys Tunturi kysyy: milloin ja mistä tulee muutos? Kiitos jengi kokonaisuudesta! Muutetaan tää shitti ny!
1
erkkinimimerkki12345
Voinko lukea näitä kommentteja jälkikäteen?
3
Keskus Telija
Pahinta näiden raiskausten ja ahdistelujen ohella on se, että tämä ihmishirviö ei edelleenkään myönnä tehneensä mitään väärää. "I' ve been a good Guy!"
4
Harmaa valoastalo
Dokkarin aikana pari tuttua miestä pyöri mielessä. Heillä ei ole sellaista normaalia taitoa lukea toisen eleitä ja perääntyä ajoissa. He myös välttelevät katsekontaktia.
1
Janne_Iijalainen
Aika pitkään sai sheriffi huseerata ennen kuin jäi kiinni, tappeluita kadulla ja vastaavaa. Se ettei niitä kuvia julkaistu missään on aika hurjaa.
6
Icariusnatarius
Mitkä valtarakenteet pitää purkaa ja miten, jotta seksuaalinen ahdistelu ei voi tapahtua salassa näin pitkään? #kysymys
3
Sebastian Mäki
Kun psykopatialle antaa tilaa, sen aukon täyttää psykopaattisen ajattelumallin pohjalta syntyvä toiminta. Lakatkaa ihailemasta niitä "vahvoja" miehiä toopet :)
2
Nyymi1111
#kysymys tietääkö kukaan studiossa Kuinka paljon tällaista tapahtuu Suomessa?
4
Docventures Mode
@erkkinimimerkki12345 Kyllä, huomenna ilmestyy juttu, josta pääse nämä yytsimään jälkikäteen.
8
JoppeU
#kysymys Kuka voisi kaikille jo lapsesta asti opettaa henkilökohtaisen tilan rajat ja toisen ihmisen huomioon ottamisen ja kuuntelemisen?
4
Latetsy
@thehoodbox #metoossa puhutaan ihan kaikesta ahdistelusta oli kyseessä trans tai seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö. Ei tarvitse erikseen omaa keskustelua
0
RommiPommi112
@cranberry, Helpompi ajatella asiaa tai kaveria, jos hänet leimataan vaan MT-vikaseksi, vaikka meissä kaikissa on mahdollisuus olla hirviöitä elämän varrella...
0
Tom ja Jerry
Ei tämä.ole sukupuolikysymys tämä on moraalikysymys
12
Nessumaster
Harveyn tapauksen innoittamalla MeToo -kampanja ajaa tärkeää asiaa antamalla toivoa kaikille seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kokeneille. Nykypäivänä kuitenkin sosiaalisen median mahti on suunnaton niin positiivisessa, kuin negatiivisessakin mielessä. Mitä mieltä olette siitä, että somessa saatetaan "julkisesti lynkata" henkilöitä ilman varsinaisia oikeudessa päteviä todisteita?
12
tomaonvarma
Harveyn tapauksessa on kyse ihmisestä joka hakee hyväksyntää ja käyttää valtaansa väärin keinoin. Taustalla voi olla monia henkilökohtaisia ongelmiakin. Monilla ökyrikkailla sama ongelma kun ei tarvi tehdä rahan eteen sinänsä töitä niin se tuo vääränlaisen ylemmyyden tunteen ja ajaa alistamaan toisia ihmisiä
5
Miia Nahkuri
Pelottavan tuttua niin monella tavalla. Näitä verkostoja on kaikkialla.
3
cranberry
@PC ei myöskään automaattisesti epäillä kaikkia, jotka esittävät syytöksiä, jotka rikkovat vallitsevaa kulttuuria.
4
anonyymi553652
Naisvaltaisilla aloilla myös miehet kohtaavat naisilta häirintää.
10
Tom ja Jerry
Entä sitte Vatikaani?
4
mojobaa
Huh, aika diippi peli!
2
Kaukamoinen
Harvey Weinstein on malliesimerkki patologisesta rahanvallasta & Hollywoodin moraalisesta rappiotilasta. Tulevana tyttären isänä, teen kaikkeni jottei yksikään nainen joudu häirinnän tai väkivallan kohteeksi!
11
OEFP19
#kysymys Riku ja Tunna aiheesta #metoo. Olitteko törmänneet tähän aiheeseen matkoillanne maailmalla? Jos olette nii mitä tunteita se herätti?
9
Säätö-Sauli
CAPS LOCK PÄIVÄN KUNNIAKSI #METOO:STA ON HYVÄ PITÄÄ MELUA, ÄLÄ JÄTÄ TÄTÄ TÄHÄN DOKUMENTTIIN.
#kysymys miten voimme luoda turvallisemman maailman, että naiset uskaltaisivat tuoda paremmin häirinnän ja ahdistelun/väkivallan esiin ilman pelkoa leimautumisesta tai lisääntyvästä väkivallasta?
9
Hu__mi
Mietin vaan mitä vielä korkeammalla valtapelissä tapahtuu..
1
Lallileipäjuusto
Toisten rajojen lisäksi lapsille pitää opettaa myös välittävää, tervettä kosketusta toiseen. Miten ja milloin toiseen saa koskea. Se opettaa oikeanlaista herkkyyttä, joka on omiaan ehkäisemään tällaista.
5
KnifeP
Tätä se on kaikilla aloilla ja piireissä, joissa enemmistö ihmisistä on lampaita. 😑
3
PekkaNg
#kysymys mitä voi tehdä jos joskus sivusta todistaa moista? Miten tälläiseen tulee puuttua ja miten uhria voisi auttaa oikein niin kunnioittavasti ettei vahingoita uhria enempää?
3
Eiminunhäpeä
Seksuaalinen hyväksikäyttö on sosiaalisesti hankala tilanne. Itse koin lapsena useamman vuoden hyväksikäyttöä esimerkkejä asioista mitä on todettua;
4
Teamoo
Pelissähän kävi, kuin oikeastikkin eräälle ystävälle oikeasti
0
sanomaton
#metoo herätti minussa raivoa, koska en uskaltanut osallistua kampanjaan, vao
0
tiistai_murekepäivä
Ahdistavaa katottavaa. Niin kuin muutkin on sanonut, pelottaa ajatella mitä kaikkea kukaan ei koskaan saa tietää.
3
Tom ja Jerry
DOKUMENTTI HERÄTTI ENEMMÄN KYSYMYKSIÄ KUIN ANTOI VASTAUKSIA. Esim. INSTITUUTIOT JOTKA KÄYTTÄVÄT VALTAANSA LAPSIIN?
3
peikkoboi
itellä on paraillaan menossa huonompi kausi ja en osaa kuvailla kuinka tärkeeltä tuntuu istua tässä suljetun osaston sohvalla ja kattoo tv:stä kuinka tuollainen hirviö voi jäädä kiinni ja menettää voimansa t: lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista selviäjä
20
Marya26
#kysymys Sairastuttaako valta?
0
dosibjrn
Pelko aika vahvasti läsnä tässä #metoo kontekstissa. Miehet ei uskalla kommentoida, koska bad rappia tulee joka tapauksessa, naiset ei uskalla kommentoida elokuvassa esitetyistä syistä.
4
PC Rajansa silläkin
@cranberry ei toki mutta sitä tahtoisin välttää että ihmisten urat tuhoutuvat ennen kun todetaan väiteittä todeksi. Sosiaalinen media lynkkaa heti kun vasta on syytetty.
1
Latetsy
@cranberry ei tietenkään saa epäillä kenenkään syytöstä lähtökohtaisesti, mutta suomessa on käytössä "syytön kunnes toisin todistetaan" -malli
2
Docventures Mode
KyMillaisia tunteita #metoo on sinussa herättänyt? Raivoa ja turhautumista 43%
Syyllisyyttä ja häpeää 5%
Ei mitään 14%
9
Pagi
Kautta historian, on maailma tyranneja ollut...
1
MiesVaillaVarjoa
@Olivia millaisia kokemuksia sinulla on valmennustyössä häirinnästä tai valta-aseman väärinkäytöstä?
1
anonyymi120002
Mites toi median toiminta?! Niin pitkää kun HW pystyy tunkee 💵 lehtii kynät on hiljaa. Kun paljastaminen tuo todennäköisesti lisää 💵 kassaa alkaa yhtäkkiä moraalikin löytyä sieltä penaalista.
4
Docventures Mode
... Ja Iloa ja toivoa 38% Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
9
Säätö-Sauli
@tom ja Jerry hyvän dokumentin kuuluu herättää kysymyksiä, nyt on motivaatio ottaa aiheesta syvemmin selvää.
1
12345Marika
Terveisia ravintola-alalle toivottavasti sielläkin joskus päästään pois keskiajalta
16
tsuibatsaiba
Miten lähtisit puuttumaan ulkopuolisena tai uhrina pitkään jatkuneeseen häirintään? #kysymys
2
gardemumma
Seksuaalisuus on väkevä energia! Heräsi kysymys, että ovatko naiset aina uhreja? Weinsteinin kohdalla ilmeisesti.
4
Uiski123
Iso syö aina pienen. Onneksi pienet voivat kasvaa isoksi kun heitä on tarpeeksi paljon. #Docventures
3
Sannilainen
Jokaisen pitää perustella itselleen tekonsa ja löytää teoilleen oikeutus. Harvey (ja monet muut) kokevat varmasti käyvänsä jotain yhdessä sovittua vaihtokauppaa jossa naiset saavat osansa Harveyn sädekehästä ja hän saa pienen palkinnon siitä. Ongelma on tosiaan se että monet miehet kokevat tämän olevan ihan reilua. Edelleen.
7
Kettukettu1973
Milloin Suomessa aletaan todella penkoa firmojen, urheiluseurojen ja julkisten organisaatioiden toimintaa? Naisten syrjiminen, halveksinta ja seksuaalinen häirintä ovat arkipäivää.
8
Sebastian Mäki
Minä olen koko elämäni elänyt epäillen ihmisiä juuri siksi, koska tämä kaikki on minun näkokulmasta ollut niin näkyvää
3
Astamaija
Toivoisin ettei näissä #metoo -kampanjoissa unohdettaisi miehiä ja poikia, myös he saavat osansa ahdistelusta. Miksei tästä puhuta, vaan naisten kokemukset ovat niin paljon räikeämmin framilla?
15
Valkoinen ritari
Oli kyllä mieltä avaa filmi.
3
Tsuidu
Sairas mieli ja valta-asema = Karmiva yhdistelmä.
3
Puawo the willjami
#kysymys mikä on normia ja mikä poikkeusta? jossain muualla poikkeus voi olla normia
5
ArttuTimonen
#kysymys Miten keskustelun alussa mainitut vallanpitäjien verkostot, jotka mahdollistavat muiden alistamisen saataisiin revittyä palasiksi tai käännettyä näitä vallanpitäjiä vastaan? #vosdoc
0
Dmuz
Jotenki tostaki hepusta tuli mielee mr. Fisk daredevilistä. Rahalla saa ostettua melkein kaken
1
SaviorS
Tuntuu, että ihmiset, jotka puhuu #metoon menneen liian pitkälle, on itse niitä kiusaajia, jotka ei ymmärrä miltä oma käytös voi tuntua toisesta ihmisistä.
6
John Cataja
Mitä tänne saa postailla? Vaikuttaa että sensuroitte asiallisia kommentteja.
12
Sesm0
Asioista pitäisi puhua avoimesti muuallakin kuin somessa. #metoo keskustelut työpaikkojen taukotiloihin!
9
Ammattiloukkaantuja
Vastasin vikaan kyselyyn "Ei mitään" mutta kun mietin uudestaan, niin kyllä sieltä syyllisyyttä & häpeää alkaa löytymään menneisyydestä.
0
Herra Laitinen
Tuli dokkarista mieleen, kuinka tärkeää olisi uskaltaa puhua kun tuntee, että jotain väärää tapahtuu. Suurin syy puhumattomuuteen on PELKO jostakin - Pelko rahan menettämisestä, pelko aseman menettämisestä, pelko "kunnian" menettämisestä, pelko mistä tahansa, mitä saattaa tapahtua kun puhuu totuuden. Hienoa, että #meetoo on rohkaissut naisia puhumaan.
5
nyymi12345678
Tuota raivoa ja turhautumista selittää varmasti se, että moni ei tiedä mikä heidän paikkansa tässä keskustelussa on ja kuuluuko heidän ottaa kantaa
2
Vlasopa
Mutta missä menee ns. hyvän maun raj.
0
Ainolouhi
Onkohan maailmassa yhtään tyttöä, joka ei ole kokenut häirintää??
12
TUNTURILLOS
Juuri näin. Kun asia nousee esiin, sitä on vietävä eteenpäin. Oikeutetun järkytyksen jälkeen on tärkeää, ettei asia hautaudu.
0
Maaginen Metsämies
Sairas mieli yleensä haluaa hakeutua valta-asemaan. Se takaa sitten niitä mahdollisuuksia toteuttaa omia sairaita juttujaan.. Nerous ja hulluus -> niiden raja on ohut..
1
Käristyskupolikuumotus666
Hyvä että miehenä tullut keskustelun myötä skarpattua vähän omaa äxöniä! Nastaa olla vähemmän slaikka.
8
cranberry
@latetsy, syytön kunnes toisin todistetaan ei estä syytöksen esittämistä julkisesti. Se koskee tuomioistuimia, tuomiota ei saa antaa ilman näyttöä. Metoo ei millään lailla ohita sitä.
6
Misoppi
Tuli ihan oksettava olo kun tuota dokkaria katto, on meillä kyllä sairasta porukkaa täällä maan päällä..
7
Pagi
Asetelma toistuu koko yhteiskunnassa!
5
P_a_u_p_a_u
Toivottavasti tämä voimaannuttaa kaikkia jotka kohtaavat syrjintää millä osa-alueella tahansa nousemaan ja vastustamaan vainoojiansa. Sekä sivustakatsojia toimimaan passiiivisuuden sijaan !
20
Ulfberth
Että mua naurattaa et vielä nykyään on porukkaa mitkä ei kestä poliittisessa keskustelussa feminismiä yhtään, ja varsinkin jos ne kuvittelee vielä olevansa miehiä.
10
PERTTU666
#kysymys Siinä missä MeToo on toivottu ja tarvittu ulostulo, onko se liian räväkkä? Herättääkö se siis liikaa ns. reaktanssia, eli vahvaa vastareaktiota, näin polarisoiden keskustelua? Onko keskustelu aiheesta kohta pelkkää öyhötystä puolin ja toisin?
4
Docventures-leffakerho Vosdoc
Mitä konkreettista Suomen urheilupiireissä voisi tehdä, jotta vallan väärinkäyttö ei jatkuisi? #kysymys
9
Docventures Mode
@JohnCataja, ajatuksena on se, että pysytään aiheessa ja eikä mollata suotta. Jos viestejä on paljon, vain osa pääsee läpi, jottei olla aivan tukkeessa.
16
Eiminunhäpeä
Äh viesti karkasi ! Mutta; 11-vuotiaana kun oikeudenkäynti oli päällä oli luokkatoverit isä sanonut tyttärelleen että olen vietellyt sen miehen. Olin ollut 6-vuotias kun hyväksikäyttö alkoi. Myös tekijän tunnustuksen jälkeen terapeutti totesi minulle "jos nyt näin olisi tapahtunut niin..." Keskustelu jäi lyhyeksi, koska luottamus suhdetta ei syntynyt. Syyllistäminen on läsnä ja häpeä on läsnä, enää en häpeä.
19
Aavikkospuge
Odotan aikaa, jolloin tämä #metoo kupla puhkeaa urheilussa. Yksittäisiä tapauksia on noussut jo esiin, mutta asia on vielä tabu varsinkin joukkueurheilussa
14
Jotoskalle
Pipsavee Vähintään yhtä tärkeää on opettaa/miettiä miten epäillyt ja syytökset esitetään niin ettei pelkkä syytös leimaa syytettyä ennen kuin asia on tutkittu ja selvitetty. Myös aiheeton syytös on vakava loukkaus ja ahdistava ja ahdisteleva toimenpide.
4
anonyymi1261499
#kysymys MIkä ajaa ihmisiä tavoittelemaan valtaa muiden ihmisten kustannuksella ja muita alistamalla?
1
visa-forsblom
#metoo teki sen että minäkin näen ja tunnistan ahdistelun paljon selvemmin. Sen myötä olen myös huomannut miten valtavan paljon sitä tapahtuu koko ajan, missä tahansa. Sen takia ihmiset kokee raivoa ja turhautumista, vaikka iloa ja toivoa on yhtälailla, ja ehkä samasta syystä.
6
Puawo the willjami
Näin miehenä sanon ja olen ylpeä: Mielummin tossun alla, kuin taivas alla
6
jamppa95
Toi oli hyvä peli, hienoa että neuvoitte mitä tehdä jos joutuu tuollaisen häirinnän kohteeksi! 👍
3
K_Iida
#kysymys Miten käytännössä korjataan näiden ahdistelijoiden ja häiritsijöiden asenteita muutetaan? Onko ainoa vaihtoehto kestää ja toivoa, että seuraava sukupolvi osaa käyttäytyä?
1
Hildegaard123
Muutoksen täytyy tapahtua myös naisilla, eikä vain miehillä. Liian monta kertaa olen itekkin kokenut sen että kertonut naispomolle miesasiakkaan toimista ja takasin saatu kommentti on se että hah sellainen se vain on.
0
Latetsy
@cranberry ei ohitakkaan lain edessä. Sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa ohittaa.
1
PC Rajansa silläkin
Ihana Kiira!
14
anonyymi998973
Tietoisuuden nostamisen lisäksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä hyväksynnän ja hyssyttelyn kulttuurin lopettamiseksi. Ehdolliset ja muutaman vuoden vitsikategoriassa liikkuvat tuomiot seksuaalirikoksista ovat yksi hyväksynnän ja hyssyttelyn kulttuuria ylläpitävistä voimista.
1
Mikko Peltoniemi
Nyt pistää Kiira aika tiukkaa settiä.
14
JukeVeikko
Arvostus rohkeita naisia kohtaan kasvaa, myös miesten keskuudessa. Kiitos siitä!
8
sepasepa
On vaan niin surullista että ihmiset mielistelee tyypejä jolla on Näennäistä valtaa, kysymys on itsekkyydestä. NÄITÄ WEINSTEINEJA ON JOKA NURKALLA. HIENOO TIETYSTI ETTÄ JOKU PELLE PELOTON USKALTAA aukasta suunsa. Mutta nää toisin ajattelijat on vähemmistö. Valitettavasti.
4
Ricetoe
Hyvää keskustelua kaikkien osalta, hyvä että asiat selviää!!
1
Docventures Mode
Kiiran, Manuelan ja Olivian mietteitä voi lukea lisää täältä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/22/metoon-pitaisi-seuraavaksi-mullistaa-urheilu-tata-toivovat-urheilu-uransa
7
dyykkis
Kokeilin peliä, itse olen saanut paskaa niskaan internetin anonyymistä likakaivosta. Tiedän miltä se tuntuu, miesten kesken asian voisi ratkaista takapihan poikahaleilla.
1
anonyymi218301
#kysymys Miten hierarkisisia ympäristöjä kuten esim. työpaikkoja voidaan muuttaa niin, että häirinnästä ja haitallisista malleista voitaisiin AINA kertoa ilman pelkoa oman paikkansa menettämisestä?
3
Puawo the willjami
GO KIIRA
4
Harmaa valoastalo
#kysymys voitteko tuottaa dokkarin jossa joku tavallinen ihminen käräyttää vastaavia tekoja tehneen pitkäaikaistyöttömän (ilman nimiä varmaankin)? Weinstein rikkaana ja kuuluisana ei herätä sääliä.
3
myrkki
Asia on tärkeä, mutta dokkari oli liian Harveyn maalaamista hirviöksi. Hyvä, että tästä puhutaan, toivottavasti ei pelkästään naispuolisista uhreista.
4
Lallileipäjuusto
Systeemin en usko valitettavasti muuttuvan. Vaatisi perinpohjaista muutosta kapitalistiseen järjestelmään, ettei tämä olisi mahdollista.
0
cranberry
@perttu666, kuka metoon ns. aloittajapuolella öyhöttää? Millä tavalla? Pitäisikö näistä asioista keskustella ihan vaan silleen hiljaa ja varovasti, ettei kenellekään vaan tule paha mieli eikä mitään tarvitse oikeasti muuttaa?
8
Pinja1234
Sukupuoleen perustuvaan syrjintään, vähättelyyn ja ahdisteluun tottuu niin hyvin, että alkaakin ajatella että sellaista se vain on ja se tulisi vain kestää. Lopulta unohtaa, että tällaisessa toiminnassa on jotain vikaa, koska se on niin osa arkipäivää.
13
VeskuHei
Kiira on fiksu ja rohkea
3
TUNTURILLOS
Meidän Kiira superrohkea. Ollut aina. ❤️
9
anonyymi826630
Olin joskus hetken valta-asemassa roolittamaan ihmisiä unelmatehtäviin. Sain suoria seksitarjouksia naisilta. Näihin en suostunut, mutta joku muu asemassani olisi saattanut suostua. Tämä ei ole puolustuspuhe miehille, vaan kertomus miten syvällä systeemissä tämä on.
11
Trooperi
Oliko metoo vasta puoliksi käsitelty asia? Tulisiko miestenkin herätä?
1
Hanko1
Samanlainen vaikenemiskulttuurihan on myös koulukiusaamisessa, kossa kiusaamisesta julkisesti puhuminen voi aiheuttaa vain lisää ongelmia ja siksi monet vaikenee.
9
Lasuu
Sosiaalinen media antaa kaikille äänen kertoa näistä kokemuksista, mutta mahdollistaa myös väärien syytösten leviämisen, jolloin maine menee ennen kuin mitään on todistettu.
6
praqueen
Spot on! Missä on #lastenmetoo? #rikotaanhiljaisuus
9
hänsolo
@K_Iida ahdistelijoiden ja häiritsijöiden asenteita ei useinkaan saada muutettua, vaan ympäröivän yhteisön asenteita ja läpinäkyvyyttä. Eli ahdistelun ei tulisi olla mahdollista.
3
Huuhkain
Angry Boys -peli oli pelottavan todenmukainen
13
PC Rajansa silläkin
Yksikin tapaus on liikaa!
2
Vlasopa
Kiira sanoi hienosti; Yleisempää naisia kohtaan tai sitten vaan miehet ei raportoi asiasta
3
Ledos
Hurjia lukuja. Todella silmiä avaavaa
1
Lartsenekkeri
Urheilussakin valmentajalla on valtaa, varsinkin joukkueurheilussa. Jos oot vilttiketjussa, niin ei sieltä helpolla nousta esille.
1
Docventures Mode
Olette jo tähän mennessä puhuneet tosi tärkeistä asioista. Tiukka kysymys: Millaista häirintää sinä olet nähnyt tai kokenut urheilun maailmassa? Oletko?
11
KarimBorhu
Onko niin etteivät naiset tunnista omaa seksuaalista valtaansa, eivätkä muka osaa sitä käyttää?
11
Siimaeläin
Ehdottaisin semmosta MeToo käsimerkkiä jolla vois uhatuksi itsensä kokeva ihminen varottaa mahdollista hyväksikäyttäjää omasta pelostaan. Vähän niinku semmonen vampyyrintappoase jonka voi ottaa esiin ja muistuttaa kaikkien epäoikeutta kokeneiden voimalla hyvästä käytöksestä ja siitä mitä huonokäytöksisyydestä voi seurata. Esim molempien käsien etu ja keskisormet päällekkäin vähän ku häshtägiks!
9
Aslnj
Noi Salasuon kommentit ovat olleet ihan timanttia. Vankkaa punnittua pohdintaa!
6
ManOfWealthAndTaste
Hyvä dokkari tärkeästä asiasta, tietenkin. Hienoisesti siinä oli jenkkisävy myös mukana siinä mielessä, että eräällä tavoin tarinan sankariksi nousivat peräänantamattomat journalistit, mikä toi mieleen takavuosilta tunnetumman kaadon, ts. presidentti Nixonin ja ns. Watergate-jupakan. Ei siinä mitään, maassa maan tavalla. No tietenkin rohkeutta osoittivat eniten nämä esiin tulleet naiset. Vaatii Amerikassa rohkeutta.
1
Kalline
@Hanko1 pointti koulukiusaamisesta on niin totta! Samaa valta-asemien väärinkäyttöä ja kieroutunutta kulttuuria esiintyy valitettavasti paljon myös työpaikkakiusaamisen kautta. #docventures
1
Afroeurooppalainen
Todella fiksu tutkija. Hyvin sanottu.
8
vili92
Olen käynyt aikuisiällä vuosia terapiassa kilpaurheilujoukkueessa tapahtuneen kiusaamisen takia. Kiusaaja oli valmentaja ja joukkuekaverit peesasivat.
3
Pipsavee
@jotoskalle, kyllä, kukaan ei ole syytön ennen kuin toisin todistetaan. Mutta kommentillani puutuin siihen, että naiset jotka ovat tuoneet ahdistelun ilmi, ovat kulkeneet vaikean tien.
1
Mietiskelijä444
Twittiä lainatakseni tämä ei ole sukupuolikysymys, vaan valta ja moraalikysymys... Mun tuntemat miehet ainaki ei oo muuta tehnykään ku puolustanu, ollu empaattisia, pahoillaan uhrien puolesta ja halunnu puuttua, ihan niinku kuka vaan hyvä ihminen, ihan sama mies vai nainen. Pahat ihmiset sen sijaa on pysyny pahoina ihmisinä, ihan sama mies vai nainen.
10
Millamau
sanattomaksi veti illan dokkari. Tää näytti niin kongreettisesti miten pieni on yksi ihminen, kun vastassa on valtaa pitävien suuri ja häikäilemätön koneisto.
7
Scorpio
Saa nähdä kuinka pitkään USA:n yliopistourheilusysteemi saa temmeltää ja hyväksikäyttää nuoria aikuisia. Raha ja valta siinäkin vääristänyt koko systeemin toiminnan.
3
Hatsa_88
Vuosien varrella olen usein hävennyt miten me miehet käyttäydymme työyhteisössä, jossa enemmistö on miehiä. Rasvaiset jutut ja kaksimielinen vitsailu olivat vielä kymmen vuotta sitten arkipäivää, onneksi nykypäivänä asiaan on herätty ja rasvaisiin juttuihin puututaan. Välillä ihan oksettaa, miten naisista puhutaan objekteina. Ammattitaito harvoin nousee keskiöön, enemmän puhutaan ulkonäöstä.
13
whitelake
Olin huonoin urheilu harrastuksessa pienenä ja se oli ok jättää minut ulkopuolelle kaikessa ja sai jopa kiusata myös valmentajan puolesta, että "vahvistuu siitä sitten"..
5
Jerzy
Miehenä naisvaltaisella alalla työskentelevänä, olen saanut muutamankin kerran muistuttaa naispuoleiselle kollegalle olevani perheellinen. Toki se ei ole sulkenut itseltäni työtehtäviä. Silti toivon ettei #meetoo-kampanja kohdistu vain miehiin vaan epäeettiseen vallan käyttöön.
10
PC Rajansa silläkin
#kysymys meillä opettaja tuli suihkuun tarkistaan että kaikki paikat pestään. Se oli kaikista ahdistavaa.
2
PERTTU666
@cranberry erittäin hyvä nosto! Vähän provosoiva kommentti ja ’öyhötys’ lienee sanana hieman väärä. Yritin nostaa kommentilla esille lähinnä ainakin itse havaitsemaani suurta eroa näkökulmissa, joka ei mahdollista toimivaa dialogia. Tarvitaan jokin silloittava tekijä, jolla saadaan polarisoidun ympäristön eri puolet vuoropuheluun!
1
Renttahelekku
Mitä jos Harvey Weinstein todetaan syyttömäksi? T:oikeusvaltio
12
Vuosi1977
Oma avomieheni vei minulta mielenterveyden (jouduin lopulta työkyv.eläkkeelle) raiskattuaan minut, ts. ei uskonut vaikka huusin ”Ei!” moneen kertaan, vaan lopulta voimakkaampana käytti voimaa ja ”teki temppunsa”. Tästä on lähes 15 v. aikaa, mutta edelleen muistan miten romahdin ja jäin makaamaan sänkyyn mielessäni ajatus:”Rakkaus ei raiskaa”. Siitä seurasi sairastuminen, ero, vasta nyt ymmärrän trauman jatkuvan...
14
Sariann3
Urheilussa kupla vielä vahvasti läsnä. Omakohtaisia kokemuksiakin löytyy aikuisiällä aloitetun uuden harrastuksen parista, harjoituksissa minua sekä ystävieni ulkomuotoa kommentoitiin sopivaksi tai epäsopivaksi lajiin. Tuntuu käsittämättömältä, että sellainen kommentointi oli yleisesti hallilla kaikkien tiedossa ja jopa vanhempien leidien osalta sai puolustelua. Kommentointi lamaannutti vaikka koen olevani sanavalmis
4
allura_rad
Omilta futisajoiltani muistan että teini-ikäisten poikien joukkue oli ehkä toksisin ympäristö ikinä. Naisia ei arvostettu kovinkaan korkealle pukukopissa.
6
Puawo the willjami
Itse olen kokenut miehenä murrosiän vaihteessa sen, että olin liian aikainen fyysisissä muutoksissa.. kiusattu siitä 6-9 luokalle asti peruskoulussa.
4
Tyyne82
Minua ahdisteltiin sählykentällä, ihan niin että pelikaveri laittoi jossain nurkkatilanteessa käden perseelle. Tein asiasta ilmoituksen ja viisaat miehet ehdotti että menen aina samalle puolelle tän tekijän kanssa jotta ei tule vastakkainasettelua. Miehet ei koskaan tule ymmärtämään tätä pohjamutia myöten.
6
Atanasia54
Meidän kaikkien tulisi herätä huomaamaan, että emme käyttäisi toisia ihmisiä välineinä omiin itsekkäisiin tarkoituksiimme, se on kaikki hyväksikäyttöä. 😢
2
Herra Laitinen
Oliko Weinsteinkin tunnelukossa? Hänhän halusi aina vaan lisää ja kenties ei koskaan kokenut olevansa tarpeeksi..
0
Latetsy
Vastauksena moden kysymykseen. En 15v aikana kokenut koskaan häirintää itseäni kohtaan urheilu-urallani. Ehkä olen ollut onnekas.
0
OEFP19
Amerikassa elokuva alalla pelottavan paljon seksuaalista ahdistelua. Jos otit esille niin maineesi tahrattiin.
0
Rikotaan hiljaisuus
Lasten Me Too on aikuisten asia. Ei anneta hiljaisuuden rikkoa lasta.
8
RoosaOfLapland
Tässä leffassa näkyy selvästi raiskauskulttuuri. Toivottavasti tämä herättää ihmisiä suhtautumaan asiaan vakavasti ja kaikenlainen metoo-läppä seksismin yhteydessä alkaisi loppumaan.
6
Ulfberth
Katsoin tän Weinstein dokkarin kokonaan. Täytyy kyllä sanoa että tämä dokkari avarsi maailmankatsomustani ja käsitystäni. Vittu et alkoi oksettamaan tämä valkoisten miesten "me voidaan tehdä naisille mitä halutaan"-kulttuuri.
10
Kalline
@Mietiskelijä444 Niinpä. Sukupuolella ei ole väliä, jos jokin ihmisen empatiakyvyssä on pielessä. Olen nähnyt ja kokenut itse työpaikkakiusaamista sekä naisten että miesten taholta - esimiesten ja työkavereiden tekemänä. Vaikenin, sitten kerroin puolet totuudesta, mutta lopulta asetelma kääntyi niin, että koin itse olevani syyllinen kaikkeen. Sama ongelmallinen asetelma toistuu #metoo -tapauksissa.
5
Salmiakkipommi
Asenteet ja valta-asemat opitaan todella nuorina, jo murkkuiässä. Niistä on vaikea oppia pois. 12-vuotiaana alkoi ensimmäiset vihjailevat puheet, ja alkoi oppia sedät ja kaverien isät jotka saavat olon kiusalliseksi. 15- vuotiaana harrastuksissa opittiin keiden setien kanssa kanssa ei kannata jäädä yksin. Sama yliopistossa esim proffien kanssa. Näiden vikkeläkäsisten sutkauttelijaäijien väistelystä tuli normaalia.
12
Marya26
Onko maine mielenyerveyttä tärkeämpää säilyttää?
4
tiistai_murekepäivä
Niin kauan kuin valmentajat ja vanhemmat ei välitä lapsilleen oikeita arvoja, ei positiivista vertaispainetta pääse syntymään. Siks on tärkeetä, et tääkin ohjelma on olemassa ja herättää keskustelua!
4
Skimba85
@allura_rad Riippuu varmaan pitkälti porukasta joukkueesta. Hyvissä porukoissa harvemmin moista ongelmaa ilmenee.
0
sanomaton
Todistuksen taakka on sillä, joka venettä keinuttaa... Pätee niin koulukiusaamiseen, urheiluun kuin valtaa pitäviin. Mistä uhri löytää voimaa lähteä taistelemaan hiljenemisen kulttuuria vastaan? #kysymys
9
jallukola88
Eikö jääkiekon SM-liigaan haluttu laittaa mikrofonit vaihtoaitioihin, mutta valmentajat eivät halua niitä tähän "pyhään" paikkaan. Ettei vain pelättäisi sitä, että henkinen väkivalta otteluiden aikana paljastuisi koko kansalle?
10
Perushiihtäjä
Nykyään käytetään ihmisiä ja rakastetaan esineitä joten kunnioitusta ja arvostusta ei ole kanssaihmisille.
2
qplash
@Marya26 maineen menettäminen voi helposti aiheuttaa mielenterveyden menettämistä. Ei se tärkeämpää ole.
1
Hevineiti
En ymmärrä miksi enemmän miehet yöhöttää tästä aiheesta, koska nimenomaan nyt metoon kanssa on mahdollisuus vihdoin tuoda kaikki epätasa-arvoinen kohtelu julki. Ja viestinä juuri on, ettei seksuaalista ahdistelua tarvitse hävetä (ei naisen ei miehen) vaan rohkeasti tuoda julki omat kokemukset.
19
cranberry
@Marya26, erittäin hyvä kysymys.
1
Christama
Minua on ahdisteltu nuoresta saakka rintojeni takia. Mietin aina miksi häpesin kroppaani ja yritin peitellä itseäni. Aiemmin naureskelin vaivaantuneena, kun miehet saattoivat tarrata kiinni minuun ja kommentoida isoon ääneen minua julkisilla paikoilla. Metoon myötä ymmärsin, että se ei ole minun syy! Ja se ei ole oikein. Nykyään nousen puolustamaan itseäni joka kerta! Tätä siis tapahtuu yhä.
17
XiRu
Onko pojan kokema läski-kommentointi yhtä vakavaa kuin tyttöjen ulkonäön kommentointi? Omasta mielestä on. Olen yli 30v ja edelleen se nakertaa itsetuntoa...
8
Valkoinen ritari
En itse miehenä uskaltaisi jakaa tunteitani muuta kuin jollekin todella luotettavalle henkilölle. Tarvitaanko miesten tunteiden jakamiselle oma kamppanja?
5
Puawo the willjami
#kysymys pitäisikö lasten/ala-ikäisten valmentajilla olla sosionomin koulutus
1
Ricetoe
Mielenkiintoiset vieraat saatu lähetykseen!
11
Divergenssi
Bosco mainitsi että miehet ei uskalla puhua tunteistaan. Jos päällimmäinen tunne sattuu olemaan että haluan noita 16-vuotiaita urheilijatyttöjä niin nykyaikana taitaa olla viisastakin olla hiljaa... Seppo Räty ei vaiennut tunteistaan.
5
ZeroOne
Tässä studiokonseptissa on hienoa, että vieraiden annetaan puhua loppuun asti. Kärsimättömämpi juontaja olisi keskeyttänyt vieraita jo monta kertaa. Kiitos Riku & Tunna!
20
Dmuz
Vakavia aiheita ja hyvä että tuodaan näitä esille! Mutta samalla ihmetyttää, että jos koskaan ei koe mitään epämielyttävää, niin ei koskaan myös opi kestämään ns. Painetta elämässä. Tietenkin rajansa on kaikella!
3
anonyymi666058
Miksihän koululiikunnassakin vielä annetaan oppilaitten valita joukkueet. Samat tarinat vuodesta toiseen miten olit aina se viimeinen ja se vei liikuntakipinän. Eikö tähän saataisi jo muutos et opettaja jakaa joukkueet.
5
hef
Valtaosa miehistä ei ahdistele naisia. Merkittävä osa naisista on kokenut ahdistelua. Eli häärääkö muutama prosentti miehistä kaiken tämän?
4
Pipsavee
Yläasteella minulla oli liikunnassa miesopettaja, jonka mielestä oli oiva vitsi heittää kolmelle 14-vuotiaalle tytölle, että "tiesittekös että miehen kiveksen halkeaminen sattuu paljon enemmän kuin synnytys?". Kysymys tuli aivan yhtäkkiä aiheeseen liittymättömänä, ja olimme hiljaa, sillä tilanne oli niin kiusallinen ja nolo, ettemme tienneet mitä sanoa.
4
Aavikkospuge
Nuorten kilpaurheilussa nuoren painostuksessa ja "tuottellistamisessa" on usein mukana valmentajan lisäksi myös vanhemmat
1
Fugu
Ei kenenkään lapsen ulkonäköä saa tai voi kehua siinä mielessä oletpa oikein kun näytät tuolta. Ei itseasiassa edes aikuisen
6
Sepe-susi
Hoitajan työssä nuoret naishoitajat ovat hätää kärsimässä näitten kähmijävaarien kanssa. Mieshoitajana sain sitten hoitaa nämä tapaukset.
19
Millamau
Lasten ja nuorten harrastuksissa pitäisi olla isommat vaatimukset valmennuksen laadulle. Monissa lajeissa valmennus on niin huonolla tolalla, että välillä pelottaa päästää omaa lasta mukaan. En haluaisi kieltää lapselta harrastuksia, mutta välillä mietityttää, mitä harrastuksissa tapahtuvat negatiiviset asiat tekee lapsen psyykkeelle pitkän ajan kuluessa.
3
Marya26
Avasin koulukiusaamisesta suuni. Minua itseäni alettiin kiusata, jätettiin tyystin kyläkoulun porukan ulkopuolelle. Että se suun avaaminen...
11
Jani36110
Tässä Puhutaan valtakunnan ravintoketjun huipulla olevista aihioita , Huippu-urheilijoista , Ja elokuva alan ongelmista . normaali Työelämässä esimies-alainen suhde 100-0 olisi miljoona Tarinaa kerrottavana , vain Rohkealla puhumisella nämä saadaan Jalostetua Ihmisten tietoisuuteen ja sitä kautta tulemme Kollektiivisesti muuttumaan Lajina paremmaksi toisia kohtaan
4
Ora_
@Hevineiti just niinhän se on. Kun kaikki uskalletaan tuoda julki niin saadaan muutos aikaan.
4
sparta92
Pärjääkö maailmalla urheilussa enää, jos urheilijaa ei uhrata lajille valmentajien toimesta? #kysymys
0
Miehet ry
Kiitoksia kaikille keskusteluista! Pidetään tärkeää teemaa myös jatkossa esillä ja puututaan aina kaikkeen häirintään kun sellaista kohdataan, eiks vaan! 💪
14
Kalline
Kun lapsista puhutaan, pitäisi avata keskustelua myös siitä millaista seksuaalikasvatusta lapsille annetaan ja minkä ikäisenä? 5-luokkalaisen kohdalla voi olla jo liian myöhäistä. Lasten pitää oppia, että omia rajoja saa puolustaa ja millainen käytös aikuiselta ei ole ok. Monesti lapsi ei uskalla sanoa ei, jos aikuinen tai muuten ”korkeammassa” asemassa oleva lähestyy häntä väärällä tavalla.
22
Midimus
Positiivistä huomata, että chattikeskustelua ei viedä puolustusmielessä harhaan kommentilla "ei kaikki miehet tee moista". Jokainen nainen (ainakin Suomessa) tuntee enemmän miehiä, jotka eivät ajattele olevansa oikeutettuja kohdella naisia alempina.
11
Puawo the willjami
Miehet eivät uskalla puhua tunteistaan, koska jos he puhuvat suoraan, lytätään heidät kasaan miesten puolelta ja naiset kokevat suoran sanan pelottavaksi ja uhaksi
9
Esajussi
Vaari sanoo, ettei mikään ole muuttunut. Ei vain leffa, ei urheilu, ei kotikaan. Tämä on jopa kotona. Ja vanhuksilla.
1
eccehomo
Tärkeä teema. Kuitekin uhrutuneet ja uhriutuneiden piuolustajat ovat muyös vallan käyttäjiä. Heihin ei saa koskea, koska he ovat uhreja. Lähes tulkoon kaikki sodat ovat syttyneet uhriutuneiden kpstosta. Pahinta on, että uhriutunut helposti oikeuttaa oman toimintansa. On paljon tärkeämpiä moraalisia kriteerejä, kuin oma loukatuksi tuleminen. Jokaisen toimittajan tulisi lukea "Uhritumisen kulttuuri"-kirja.
6
SJW96200
Kaksinaamaisuus myös erittäin valitettavaa. Samat miehet ja jätkät jotka kohtelee naisia tai tyttöjä huonosti uhkailevat muita miehiä ja jätkiä jos joku yrittää jotain omille lapsille tai siskoille, äiteille jne.
3
siilikala
Harrastuspiirissäni kaikki katsoi vierestä ja tiesi valta-asemassa olevan miehen ahdistelevan nuoria tyttöjä yli vuosikymmenen, ennen kun muutama uhri uskalsi nostaa syytteen ja tekijä tuomitttiin 2 vuodeksi vankilaan alaikäisten hyväksikäytöstä. Ei käynyt itselläkään mielessä nostaa syytettä. Nyt asiasta puhutaan ja moni katuu miksei puuttunut.
9
Yelmalion
#metoo kampanja on parasta mitä on tapahtunut suffrage kampanjan jälkeen !
4
Pipsavee
Samaa mieltä kuin @miehet ry! Kiitos kaikille tosi hyvästä mielenkiintoisesta keskustelussa chatissa! Keskustelu tietty hyvää myös TV:ssä!
5
Ebenhart
Hei! Voisitteko siirtyä jälleen puhumaan itse aiheesta. <3
5
Midimus
Viesti karkasi vajavaisena: Jokainen nainen kuitenkin pelkää niitä miehiä, jotka kuvittelevat olevansa ylempiä
0
Uiski123
Kauheinta on kun aikuiset urheilevat lastensa kustannuksella.
0
hänsolo
@Kalline Hyvä pointti! Minulle kerrottiin jo alle kouluikäisenä miten lisääntyminen toimii, mutta seksin määritelmästä, omista rajoista, ahdistelusta ja raiskauksista en muista ohjeistusta saaneeni.
1
raatikainenjouni
Manuela puhuu asiaa! Urheilun ulkopuolellakin hypermaskuliininen selviytyjyys- ja sankaruuspainoinen jätkäkulttuuri syö elintilaa herkkyydeltä ja tunteista puhumisen vaikeus estää nuorelta asioiden käsittelyn yhteisössä, ja sitä kautta oman minän sisällä. Kuinka paljon tämä korreloi elokuvan aiheen kanssa, en osaa sanoa. Seksuaalista väkivaltaa se ei oikeuta, mutta epäilemättä sitä normalisoi.
9
Misoppi
Vakavia aiheita ja hyvin tärkeitä mistä pitäski puhua #Metoo peace & love kaikille 🙏🏻❤️
2
pippurimetukka
Yksi lähetyksen pääkysymyksistä taisi olla että onko #metoo mennyt liian pitkälle? Tässä on vielä hyvä huomioida uudestaan se että #metoo on paljon laajempi asia kuin Harvey Weinsteinin rikokset. Liikkeen tarkoitus on antaa ääni naisille ja pitää ääntä kaikkea ahdistelua ja hyväksikäyttöä vastaan. Ongelma on siinä kun ääntä käytetään väärin. Syyttömistäkin miehistä tehdään hyväksikäyttäjiä.
14
Puawo the willjami
Muistan ku riku ja tunna kävi meidän lukiossa kertomassa retkistää ja katoin heti et jumankauta haluun tulla samanlaisiks ku noi !! Tossa on 2 täydellistä mieskuvaa suomalaisille miehille !!
13
Sepe-susi
Valta pitää aina kyseenalaistaa.
2
Dmuz
Rikun ja tunnan ruoka ksp ! :D hyvä että piiskasitte toisiaan syömään vasten tahtoaan <3
3
AxelLiljeblad
Nyt olis hyvä hetki palata asiaan
2
Sari Pöyhönen
Ei sais antaa valtaa kellekään liikaa vaan jakaa valta ja asema tasaisesti. Ehkä se auttaisi edes vähän...?
3
Fugu
teini-ikäiset ja lapsetkin ovat solidaarisia toisilleen, vaikka tietäisivät jotain mikä on väärin saattaa se jäädä vain heidän välilleen.
5
anonyymi1261831
Valmentajien ymmärtämättömyys siitä, kuinka lapsia tulisi käsitellä, ei rajoitu pelkästään huippu-urheiluun. Itselläni on traumoja ihan tavallisesta junnu-urheilusta.
2
Leopardintaljapäällikkö
Ei kaikki miehet ole lukossa. Sellaisen väitteen toistelu vahvistaa ajatusta, että näin olisi. Sellainen väite on myös väylä alakouluikäisten poikien kepittämiseen, joiden käytöstä tulkitaan naisopettajan perspektiivistä. Kenellä on oikeus määritellä siis mikä on oikeanlainen tapa verbalisoida tunteita. Eivät kaikki naisetkaan osaa tunteistaan puhua.
6
Vlasopa
Todellakin luottamus. Mutta jos luottaa sokeasti. Pystytään sinä käyttämään miten vaan hyväksi.
0
MiesVaillaVarjoa
Kysymys: Mihin suuntaan urheiluvalmennusta sitten tulisi viedä? Mikä olisi tehokkaampaa kuin ryhmäpaine ja alistaminen?
4
Sebastian Mäki
Ihmisen täytyy oppia soturiksi ja parantajaksi ja meidän tulee auttaa muita saavuttamaan tämän tavoitteen. Se edellyttää ponnistelua ja lepoa.
0
plusmiinusnolla
Täytyy luoda turvallinen tila ja kommunikoida
4
Oikolukuhirvi
Mä olin parikymppisenä kolmisen vuotta parisuhteessa naisen kanssa joka käytti mua kohtaan taloudellista, seksuaalista ja fyysistä vakivaltaa. Kun pakenin tämän naisen väkivaltaa ulos, ja soitin poliisit, poliisit dismissas täysin mun kohtaaman väkivallan välittömästi ku tää muija näytteli itkemistä. Melkein jouduin ite boseen.
28
Trooperi
Metoo oli hieno asia, joka antoi mahdollisuuden osoittaa syyttävällä sormella, mutta oliko se liikaa?
3
Magarooni
Viihdemaailma vaatii rahaa. Aina vaan enemmän. Urheilu on viihdettä, elokuvamaailma pyörittää viihdettä etc. Ei pitäisi ihmetellä näitä ilmiöitä. Mitä enemmän rahaa on pelissä sen rujompia temput ovat.
1
6 kaup osa
Mikä on lasten valmennuksessa vanhempien vastuu? Keskustelua tästä kiitos.
1
Jani36110
Tossa tikittää seuraava 💣pommi että me miehet jotka olemme Oppineet vaikenemaan jo pikku pojasta asti ja olemme oppineet normin yrittää olla miehinen mies ja sitä taakkaa kannamme mukanamme , tämä porukka kun Uskoltaa tulla ulos kaapeista , sillon Kolisee ja kovaa
17
Inssinööri
Muistan lukioiässä lähihoitajakaverini puhuivat, kuinka työssäopissa oli ihan normaalia, että vanhukset kourivat, mutta minkäs teet. vaipat on saatava vaihdettua ja realistisesti kukaan ei pysty tekemään asialle mitään. Vanhus saattaa olla muistisairas, tai muutenkin jo mennyttä muutaman kuukauden päästä.
5
Amileontti
Vartijana, uniformussa, julkisella paikalla sain osakseni seksuaalisia ehdotuksia ja esineellistämistä tuntemattomilta naisilta. En kuitenkaan joka tilanteessa kokenut tilanteita ahdistavina, toisinaan häiritsevinä, rasittavina.. Varmastikin sosiaalinen asema -kysymys...
17
VeskuHei
Docventures rocks
8
Ora_
@pippurimetukka oon miettiny tota samaa. Jos syyttömästä miehestä tehdään hyväksikäyttäjä somessa, niin maine ja ura menee jo ennen mitään oikeudenkäyntejä.
9
mikko170
Miehenä tunsin oksetusta leffasta. Karmeaa katsottavaa ja tuo on olemassa oleva ilmiö muuallakin Hollywoodissa. Minulla on 2 tyttölasta ja hirvittää millaiseen maailmaan he ovat astumassa. Olen kovasti kiitollinen #metoo:sta mutta se ei vielä riitä. Meidän kaikkien (ja meidän miehien ennen kaikkea) pitää pystyä parempaan. Ja minun isänä opettaa tyttöjä potkaisemaan munille sen verran kovaa että ”kivekset halkeaa”.
32
Docventures Mode
KESKEN PARHAAN KESKUSTELUN osui nakkisormi väärälle näpyttimelle. Sori! Jatketaan!
41
Säätö-Sauli
Exäni aikanaan löi minua, esti minua lähtemästä kotoani ulos kävelylle rauhoittumaan istumalla oven eteen itkemään ja estämään lähtöni, heittänyt minua täysin voimin langattomalla hiirellä. Tämä keskustelu herätti ajattelemaan asiaa.
3
Maaginen Metsämies
Ehdin jo miettiä että mitähän nyt kun sensuuri iski ½ tuntia etuajassa..
6
Leo Selovuori
Nyt on vierailla hyvää pointtia!
2
Docventures Mode
Ei se ole sensuuria, se on MOKA hyvä @MaaginenMetsämies. Mutta mennään eteenpäin tästä huolimatta.
9
allura_rad
Kulttuuri urheilussa olisi varmasti vähemmän toksista, jos pojat ja tytöt urheilisivat enemmän yhdessä.
6
Säätö-Sauli
@itseni lisätietotani olen siis mies ja seurustelin naisen kanssa.
0
MarieMakeinen
tässä yksi nyt 270 kiloinen ei niin iloinen poika, joka pistettiin liikuntatunneilla katsomoon aina
0
petjav
Someräpylä selkeesti ruosteessa 😉
11
Sebastian Mäki
Olisi kovin tärkeää, ettei esitettäisi väitteitä nykytilasta ikäänkuin ne olisivat ikuisia totuuksia. Se opettaa avuttomuuteen.
0
Sipulisti
Henkinen väkivalta on voimakkaana oletusarvona, kannusteena, eteenpäin menevässä kasvavassa maailmassa. Näin on ollut niin kauan kun on ollut elämää. Pelko on väkevä juuri-impulssi. Saatamme kuitenkin nyt olla aikakauden alussa, jonka aikana pelosta opitaan ammentamaan enemmän positiivista, tähän astisen negatiivisuuden täydentämiseksi. Työelämässä olisi keskityttävä todella paljon henkisen väkivallan karsimiseen!!!
0
Puawo the willjami
Ylä-asteella oli normia että mies opettaja tuli katsomaa ettei pojat haise ja suihkussa käydään, jos ei käydä tehdään wilma merkintä.. ei ollut tyttöjen pakko suihkussa käydä
3
tiistai_murekepäivä
Valmentamisessa on kyse johtamistaidoista. Kuka tahansa hyvä johtaja tietää, että yleisesti ottaen porkkana on parempi kuin keppi.
5
Icariusnatarius
Ei voi olla niin, että valmentajan tai ohjaajan ainoa keino saada tuloksia on paineistaminen, uhkailu tai muu vastaava tapa. Toivottavasti osaisi hakea ammattinsa puolesta muitakin keinoja, joita kyllä löytyy roimasti.
0
jerrypantteri
Hei nyt lähti taas jutut laukalle! Urheilu on oikeesti ihan hyvä juttu!
1
Maaginen Metsämies
Koulupihan pahin #notme kokemus, jää joukkueenvalinnoissa aina viimeiseksi seisomaan ja toiset sanoo "onko tuo pakko ottaa?"
5
MarieMakeinen
sukupuolitettu liikunta tappoi mun mielenkiinnon liikuntaan
6
HeliKoo
Tuli sielua riipivä olo tästä dokkarista. Kyyneleet nousi silmiin ja olin jo aikeissa nousta ja mennä kylpyhuoneeseen niitä peittelemään - kunnes tajusin, että hiljenemisen kulttuuri alkaa juuri niin. #metoo
9
pkseutulainen
Kaikki eivät pääse edes urheilun pariin, lahjakkuus puuttuu.
1
jerrypantteri
Onks täs aiheena nyt joku urheilun dissaaminen? Pitäis jonkun puhuu puolesta eikä kaikkien vaa dissaa!
6
Divergenssi
Seksuaalinen ahdistelu tuntuu seuraavan mahtimiehiä. Tuleeko voimakkaan tahdon mukana erottomattomana voimakas halu?
3
Mikko Peltoniemi
Kyllä media kirjoittaa urheilun ikävistä asioista. Niitä voi kutsua myös tosiasioiksi. Mutta seuraheeboille ne ovat ikäviä. Ja näiden juttujen jälkeen heebot kertovat toimittajalle, että nyt meni luottamus.
0
Puawo the willjami
Peruskoulussa oli normaalia jos se kova painia jäbä oli kipeenä jonku polven tahi nivelrikon takia, mut jos joku muu "ei urheilia" oli kipeä flunssan takia oli hän nyhverö
4
Rikotaan hiljaisuus
"Mitä serkumpi, sen herkumpi" hän sanoi ja yritti pussata. Avasin auton oven ja huusin heipat. Ällöä. Olin yläasteella, hän täysi-ikäinen. Hänellä oli auto. Olihan se siistiä tulla koululle jonkun tuomana. Kukaan ei tietäisi, et tää "nuori mies" olis jotenkin sukua. Se ei kyllä ollu edes serkku, mutta pikkuserkkujen kautta jotain. Ja jotenki hän tykkäs meistä teinipimuista ja auttoi hankkimaan alkoholiakin...
0
kristiinaolivia
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä ahdistelusta olisi mielestäni hyvä myös puhua enemmän. Itse transnaisena koen usein olevani vapaata riistaa kun miesten ahdistelu on nii yleistä. Monilla on ajatus, että koska olen transnainen niin minua saa vapaasti kosketella ja jopa vaatia seksiä. Transnaisia fetisioidaan vahvasti. Asiasta on myös vaikea puhua koska monet heteromiehet kieltävät pitävänsä transnaisista.
9
lightwithin
Urheilumaailma on jälleen yksi esimerkki väärästä vallankäytöstä. Mutta se ei ole ainoa. Jälkilöylyt voisi avata nyt teemaa laajemmastikin.
1
cranberry
@jerrypantteri, ei tässä ole kyse siitä onko urheilu itsessään hyvä vai huono asia, vaan urheilun sisällä vallitsevasta kulttuurista
0
allura_rad
Yläasteella opettaja laittoi pesäpallossa huonoimmat pojat pelaamaan tyttöjen kanssa. Silloin tuntui normaalilta nykyään on mahdotonta hyväksyä.
3
Zeff G
Miksi siellä ei ole yhtään valmentajaa?
4
Salmiakkipommi
Kun myrkyllisen kulttuurin on omaksunut, siinä vain yrittää pärjätä. Onhan se nurinkurista, että väärän käytöksen ääneen sanominen on kiusallista ja hiljaa hyväksyminen on ok. Siksi #Metoo'n kaltaiset liikeet on pelastus meille laumasieluille. On turvallisempaa kertoa kaltoinkohtelusta osana joukkoa.
19
6 kaup osa
Valmentajatkin pyrkivät huipulle ja siinä valmennettavat ovat välineitä ja valmentajien osaaminen ja koulutus ei sisällä pedagogiikkaa ja psykologiaa eikä sosiologiaa
5
Docventures Mode
@ZeffG, studion Olivia on valmentaja nykyisin.
5
Totuuden pasuuna
Journalisti Timo Innanen yritti herätellä keskustelua naisjalkapallon ahdisteluista, mutta hänet hiljennettiin nopeasti esim. homofobiaan vedoten. Urheilun avoimuudessa on todellakin vielä paljon tekemistä.
5
Sari Pöyhönen
Voisiko joukkueet liikuntatunneilla vaikka arpoa? Vai tehdäänkö niin jo kenties? 😊
4
JukeVeikko
Kaikki pelaa, vai parhaat pelaa . Valmentaja päättää.
4
kettulakettu
Sen sijaan että pelotellaan tyttöjä pahoista miehistä, keskitytään mielummin poikiin: kasvatetaan pojista empaattisia ja toisia ihmisiä arvostavia. Ja tietysti ihan joka sukupuolta edustava tulisi kasvattaa arvostamaan kanssaeläjiään, mutta tähän asti pojilta on oikeutettu huonoa käytöstä näillä ”pojat on poikia” sutkautuksilla. Ei, vaan jokainen, poikakin, voi katsoa peiliin ja ottaa toiset huomioon.
17
Puawo the willjami
tytöt pelasivat ringetteä tai luistelivat kaukaloa ympäri, pojat pelasivat lätkää kaukalossa.. #2000luvunyläaste
6
pkseutulainen
Miksi kyseessä on vain ns. menestyneet ihmiset? Kyllä tavallinen tallaaja, joka ei ole lööpeissä, joutuu kohtaamaan näitä samoja ongelmia.
1
Sebastian Mäki
Sukupuolitettu liikunta vahvisti jo olemassaolevia stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolesta. Minuakin ärsytti joutua viettämään tarpeettoman pitkiä aikoja öyhöttäjä-jätkien kanssa. On vaikeaa olla tulematta samankaltaiseksi ja samaan aikaan saada hyväksyntää. Lähes mahdotonta
3
Avokaadopastamies
Ravintola-alalla työskennelleenä ihmettelin aina joidenkin miesten, kuin naistenkin taipumusta kohdistaa seksuaalisia heittoja tarjoilijalle palvelutilanteessa. Palvelin usein esimerkiksi usein näin toimineita miehiä, kun naiskollegani ei tuntenut pystyvänsä jatkamaan tarjoilua. Ongelma ei ole vain "mahtimiehien".
9
Pokkapitää1955
Etiikka pakolliseksi aiheeksi kouluihin ja ruvetaan opiskelemaan miten voi toimia moraalisesti ja tuetaan tätä hyvettä.
10
Docventures Mode
Arvon yyteröitsijät: Millaisia keinoja SINÄ ehdotat muutoksen vauhdittamiseksi?
5
Pahakasvi
Edelleen urheilun pitäisi olla hauskaa
1
Inssinööri
Urheilussa pukukoppi oli täynnä sen verran voimakkaita persoonia jotka kiusasivat ja alistivat muita. Valmentaja ei puuttunut tarpeeksi kovasti, vaikka näki kiusaamista, koska kiusaajat olivat myös joukkueen parhaat pelaajat.
0
lemonshark
Valtarakenteet ulottuvat työ- ja harrastusmaailman lisäksi esimerkiksi perhe- ja muihin suhteisiin. Itse olen mm. kokenut vuosia sitten alaikäisenä seksuaalista väkivaltaa silloin "fanittamani", aikuisen julkisuuden henkilön käsissä. Tapaus ei juuri tämän "jäätymisreaktion" vuoksi ole lain silmissä raiskaus, enkä näin ollen ole siitä puhunut. Toivottavasti pystyn siihen terapiassa. Tapahtunut varjostaa elämääni aina.
4
Icariusnatarius
Löytyy paljon tutkimuksia siitä, että urheilijat on menestyneet juuri sen takia, että ovat voineet kokeilla rauhassa monia erilaisia lajeja. Sellainen jokaikinen tunti tähän yhteen asiaan kaiken kustannuksella ei vaikuta olevan tutkimuksien mukaan pakollista menestykseen.
0
Ulfberth
Valkoisen miehen ylivalta on valitettavan totta myös media-alalla. Tarvitaan ehdottomasti enemmän vähemmistöryhmien edustajia myös viihdealalle.
4
Zeff G
Ok, asenne ymmärretty.
0
Valkoinen ritari
Minusta valmentajan/opettajan pitäisi olla ihailtava hahmo. Jos haluaa valmentaja ylpeäksi, ajaa se minusta parhaaseen suorituskykyyn. Olen itse kokenut tämän molemmilta puolilta. Yläkoulussa panostin kunnolla yhteiskuntaoppiin loistavan ja positiivisen opettajan ansiosta. Olen itse myös työelämässä huomannut positiivisuuden toimivan paremmin painostamisen sijaan.
2
Itä meidän
Sama yhtälö kuin nuorten urheilussa, löytyy esim klassisessa musiikissa jossa harjoitusmäärän on valtava pienelle ihmiselle ja samat aihealueet kun mitä tässä kuultu. Oma kokemus on, kun sain teini-iässä riittävää omaa ajattelua, soitin irtosi kädestä, enkä palannut.
2
pkseutulainen
Muutos tapahtuu silloin, kun ihmiset tajuavat olevansa kaltaisiaan. Ei ylempänä tai alempana.
1
Minnie11
Kyllä on hienoa metoo tässä ajassa. Olin aikaani edellä 70-luvulla ratsastusurheilussa. Aika ei ollut vielä kypsä. Lajin parissa olevat aikuiset eivät uskoneet kun kerroimme seksuaalisesta häirinnästä valmentajan taholta.
1
Elbba
Kaikki tiedostavat ongelman mutta kukaan ei kykene tekemään sille mitään
3
Ammattiloukkaantuja
Jos ottaisi yhteyttä vanhaan naisystävään ja pyytäisi anteeksi omaa tyhmyyttään, uhka vai mahdollisuus?
19
allura_rad
Harrastejoukkueita joissa ei tavoitteilla ole mitään merkitystä pitäisi olla enemmän.
3
Ricetoe
Urheilu on esimerkki väärästä vallankäytöstä, mutta se ei ole ainoa osa-alue. Jälkilöylyt voisi avata nyt teemaa laajemmin.
Vuoden 2018 urheilutoimittaja Timo Innanen nosti esille suomalaisen joukkueurheilun seksuaalihäirintätapauksia ja SUEK käynnisti selvityksiä. Onko Salasuolla mahdollisesti tietoa näistä SUEKin selvitysten tuloksista?
2
Lartsenekkeri
Säännöt toimintakulttuurista valmennuksessa pitää kirjata kaikille luettavaksi. Sillon tiedät mihin lapsesi valmennettavana sitoutuu.
1
Avokaadopastamies
@Ammattiloukkaantuja tuolla voit tehdä toiselle niin arvokkaan teon, ettet edes pysty sitä koskaan ymmärtämään
1
Annonymi65
Eiköhän kannattaisi kuitenkin muistaa, että valtaosa valmennustoiminnassa nuorten kanssa toimivista ovat mukana rakkaudesta omaan lajiin ja vilpittömin tarkoituksin nuorten hyväksi. Nyt tuntuu keskustelunne perusteella, että kaikki toimivat väärin.
0
Puawo the willjami
kiusattuna lukioon asti muistan hetken lukiosta: itse pelasin lätkää puumailalla, enkä komposiitilla.. muut pilkkasivat että oonko ysäriltä kun puumaila kädessä.. luokan opettaja joka OIKEASTI piti kurin sanoi muille: " Jos ei muilla ole lihasta puumailaa kädessä pitää, voi hallilta lähteä"
7
Valkoinen ritari
Kaikkien pitäisi muuttua
4
Itä meidän
Voiko koko iän valmennuskoneistossa ja nk vanhan maailman prässissä ollut urheilija olla ylipäätään hyvä valmentaja? Totta kai urheilija osaa urheilla, mutta osaako käsitellä ihmistä?
1
Sipulisti
Meidän kaikkien asenteiden pitäisi muuttua, on oikea vastaus
2
Kane
Minkä vedon Riku on hävinnyt kun on tollainen paita päällä
2
MarieMakeinen
sukupuoli jaoittelu pois kaikesta liikunnasta
5
cranberry
Muutoksen vauhdittamiseen tarvittaisiin ehkä seuraavaksi miesten julkista, laajaa keskustelua mieheydestä ja maskuliinisuudesta. Toksisen maskuliinisuuden kriittistä tarkastelua ja purkamista. Tunteista ja tarpeista puhumista. Kun mieskuvaa ravistellaan kunnolla, voi myös naisiin kohdistuva väkivalta vähitellen vähentyä.
10
artotm
Häirinnän ja ahdistelun tunnistaminen pitäisi ottaa jo varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa esille paremmin vaikka aiheena se pidetäänkin vielä vanhempien vastuulla.
7
marginaalista
Tunnekasvatusta ja toisen asemaan samaistumista kehittävää toimintaa kouluihin ja myös aikuisille, työpaikoille!
9
Afroeurooppalainen
Meidän kaikkien tulee muuttua parempaan päin.
2
pkseutulainen
Onko urheilu ainoa harrastus?
3
Freesoulgirl
Kiitos Tunna ja Riku että pidätte esillä erittäin tärkeää keskustelunaihetta. Vahva arvostus! 💪🏼☺️
6
dosibjrn
Jokainen puuttuu niihin seksistisiin työpaikalla tai muualla kuultuihin paskoihin läppiin vaikka edes sanomalla "Anteeksi, sanotko uudestaan, kuulin varmaan väärin.", jotta nää valta-sedät tajuaa et tää nyt vaan ei oo enää ok.
16
anonyymi1261854
Keskustelu painottuu todella paljon syyllistäen valmentajiin. Syy ei ole yksin heissä. Vanhemmat aiheuttaa valmentajille lisäpaineita (joita kohdistuu heihin muutenkin todella paljon monelta suunnalta) koska tällaisten keskustelujen pohjalta vanhemmat epäilevät jokaista valmentajien toimintatapaa. Ero pitää tehdä kilpailullisen toiminnan ja henkisen väkivallan välille, ne on eri asia.
4
Salmiakkipommi
Kulttuurin muutos on osa asenteiden muutosta. Kulttuuri muuttuu esim tällaisilla keskusteluilla ja sitten vaatimalla muutoksia rakenteisiin. On oltava väyliä kertoa epäasiallisesta käytöksesta. On oltava keinoja puuttua siihen On oltava johtajia, jotka osaavat johtaa uudessa kulttuurissa.
4
PakenevatHiusrajat
Leikki takaisin urheilun piiriin. Parhaat urheilijamme ovat sellasia, jotka ovat vapaa-ajallaan harrastaneet huvikseen, kavereiden kanssa koska harrastaminen on hauskaa. Ja sen kuuluisi olla. Valitettavasti monelle se ei enää ole hauskaa siinä vaiheessa, kun mukaan tulee valmentava ja vaativa auktoriteetti. Shokki on suuri monelle.
1
Gambinapiru
Valmentajilla pitäisi ehdottomasti olla pedagoginen koulutus jos valmentaa lapsia ja nuoria
2
Olli1987
Voittamisen anatomia -kirjassa kuvattiin Aki Hintsan valmentamismetodit ja kokonaisvaltainen hyvinvointimalli. Siinä hyvä lähtökohta urheilun valmentamiseen ja muuhunkin elämään.
1
Säätö-Sauli
#kysymys Itse huomasin omassa judoseurassani miten paljon hyvää fiilistä ja yleistä tasa-arvon tunnetta seuran sisäinen kulttuuri edusti. Vanhat partasuut mustan vyön satakiloiset sedät korostivat budokulttuurin kulta-aikaa mukailevaa keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä, ja kyllä se junioirista SM-mitalisteihin näkyi.
4
Haukiputaanmies
Kyllä, kaikki lähtee asenteista, muut asiat seuraa mukana!
3
Avokaadopastamies
Lapsen on hyvä antaa kokeilla erilaisia harrastuksia, joista valita mieluisin/mieluisimmat. Tämän jälkeen sidosryhmien tulee rohkaista, ohjata ja kannustaa eteenpäin. Ei pakottaa.
1
VeskuHei
Urheilu otetaan liian vakavasti. Ilon kautta!!
4
Pahakasvi
ei urheilun tulee olla edelleen hauskaa, imo
0
PIV
Onkohan niin, että urheilu on stereotyyppisin kulttuuri kaikista. Pitäisiköhän herätä?
3
Pipsavee
Meidän pitää puuttua asenteisiin kaikilla elämän aloilla
6
Mietiskelijä444
Pahantekijöiden ikäväksi ja muiden onneksi kännyköiden äänityssovellukset on keksitty
4
Sipsipussi
Surkea docventures aloitus: näytetään dokumentti Hollywoodin suurimmasta perverssistä ja sen jälkeen keskustellaan urheilusta. Mitä ihmettä?
18
TS_N92
Joukkueurheilun johdon vallan käyttöä pitäisi tutkia. Varsinkin naisjoukkueurheilun arvostus on todella olematonta joissakin lajeissa mikä näkyy mm. Huonommissa treeniajoissa, sponsoreissa, tukikysymyksissä etc...
1
Elbba
Ollaan kaikki mieluummin osa ratkaisua kuin ongelmaa
2
anonyymi378679
Suomi vaihtaa klassisen valmennuksen pehmeään valmennukseen ja häviää 2040 jääkiekon mm-kisoissa virolle 6-0
0
Harvey Weinstein
Moni ehdottaa vastaukseksi valkoisen miehen korvaamista vähemmistön edustajalla johtotehtävissä. Kyllä se valta juovuttaa vähemmistöryhmän edustajatkin eli tuskin auttaa. Ylipäätään pitäisi korruptiota saada laskettua, niin että alemmalla portaalla olevat saisivat vapaasti äänensä kuuluviin.
2
Timideforttis
Itse en näe, että seurojen kulttuurin muutos on ratkaisu. Tai se on vaikea ratkaisu, sillä seurojen sisäinen toiminta voi olla niin laajalla skaalla.
7
Nyymi1111
Kun puolustat heikompaa, se tekee sinusta vahvemman niin sisäisesti kuin yhteisössä. Se kuka uskaltaa puolustaa toista, kertoo ihmisestä paljon. Uskalla auttaa toista!
8
Pokkapitää1955
Mahtava chätti, kiiiitooooos!!!1
13
PIV
Ei ole nais-mies-kysymys.
4
XiRu
Vielä menee muutama vuosi, että johtohenkilöiden ja valmentajien asenne muuttuu ja opettavat nuoria oikeeseen asenteeseen
3
PC Rajansa silläkin
Kiitos kakille illasta. Hyvää yötä.
8
Sebastian Mäki
Meidän pitäisi oppia iloitsemaan siitä, että saamme palautetta, jopa kritiikkiä. Ellei tätä mekanismia ole, sorrumme defensiivisiin toimintamalleihin
4
Latetsy
@Gambinapiru jo nyt on iso pula valmentajista ja suurinosa valmentajista valmentaa harrastuksena. Joten pedagoginen koulutus on järjetön ajatus
3
MiesVaillaVarjoa
Kiitos! Loistavaa, täysin mahtavaa keskustelua!
4
hyvän makuinen
Jos ihminen arvoittaa itseään ja toisia vääristyneellä tavalla ei ole yllättävää, että myös tavat jotka siihen johtavat ovat myös sairaita.
2
Puawo the willjami
riku ja tunna on äijiä, ei siitä muuhu pääse 👌🏻
7
jamppa95
Kiitos kaikille! :)
4
Pipsavee
Loistava chatti !! Kiitos kaikille
7
Sipsipussi
Miksi Salasuo ei vastannut Rikun erittäin hyvään kysymykseen liittyen mm. LIITU-tutkimukseen jossa todistettiin, että lapset eivät lopeta harrastamista liian kilpailun takia?!
1
Pahakasvi
kiitos, hyvää yötä
4
Truth100
Mahtavaa että vieraat ovat ottaneet kantaa näihin asioihin. Upeaa keskustelua. Kunpa tämä leviäisi kaikille aloille. Myös tavallisille työpaikoille. Nyt työnantaja on vapaa kiusaamisesta, kun he ovat aloittaneet tapaamiset lääkärin kanssa, vaikka sitä on jatkunut vuosia.
3
Satumami
#miksi urheilu-uutisoinnissa lajit ovat niin sukupuoli rajoittunutta? Esimerkiksi nainen kilpailee "mies-lajia"?
2
LazZ
Kuten sanottu dokkarissa, asia koskee kutakuinkin kaikki aloja. Puhukaa ihmeessä urheilusta, sillä siihen kykenee potentiaalisesti suurin osa väestöstä ottamaan yhteyttä. Asenteiden muutos on ainut pätevä keino, lapsien kautta muutos kaikista väkevin
2
Ora_
Olis sen Miehet ry:n kommentin voinu kans lukea. Oli vaan yks peukku vähemmän...
3
Kihumaster
Seurojen arvoihin on kirjattu yleensä hienoja arvoja. Kunnianhimoinen valmentaja unohtaa nämä arvot hyvin nopeasti eikä vapaaehtoistyötä tekevän valmentajan tekemiseen halia kukaan puuttua.
0
anonyymi284028
On järkyttävää ajatella että nuoret ja toki aikuiset joutuvat kokemaan sellaisia asioita joita ei pitäisin ja vielä sellaisen asian parissa mistä tykkää ja haluaa menestyä. Esimerkiksi jalkapallossa olen törmännyt siihen että valmentaja on käyttänyt väkivaltaa pelaajia kohtaan kauluksista nostamista yms. Tätä ei pitäisi tapahtua! Kaikki on saman arvoisia kukaan ei ole kenenkään yläpuolella!
2
Harmaa valoastalo
Mäki alan tupakoimaan
3
Neviz
Jotenkin aina unohtaa kuinka hyvä docventures on. Tämmöistä lisää televisioon
4
Misoppi
Kiitos kaikille näemme ens tiistaina ❤️
7
Zazuli
Mahtava ja avartava keskustelu!!! Kiitos!
4
Avokaadopastamies
Docventures on sitä aitoa televisiota.
2
Docventures Mode
Rakkaat ihmiset, KIITOS KIITOS KIITOS hienosta keskustelusta! Heittäkää vielä palautetta meille ennen ansaittuja yöunia: https://docventures-live.yle.fi/kysely
11
Valkoinen ritari
Miksi tupakka?
5
Freesoulgirl
Suurin osa miehistä ei ole ahdistelijoita, mutta suurin osa ahdistelijoista on miehiä. 🤔
5
Puawo the willjami
asiallista keskustelua! kiitos että sitä löytyy vielä suomesta !!
7
Mietiskelijä444
Kiitos Riku ja Tunna, vieraat ja Ylen studioväki mahtavasta ohjelmasta! :)
9
SJW96200
Jatkan kuten ennenkin sillä puolustan aina "heikompaa" jopa "oman henkeni uhalla"
2
XiRu
Hyvää yötä!
4
Auringonpaiste61
Loistava ja ajankohtainen aihe ohjelmassa...taas jälleen! KIITOS Riku ja Tunna ja aktiiviset katsojat!
4
plusmiinusnolla
Kiitos 💜
2
Säätö-Sauli
Hyvä iltasatu, Kiitos Riku-Setä!
3
mitä kuka89
riku tunna best kitoooos
3
Mikko Peltoniemi
Kiitti tyypit!
2
Orginal
Helvetin hyvä jakso!
2
Salmiakkipommi
Ei ollut yks tai kaks kertaa, kun tänään itkin. Dokkarin aikana ja tämän keskustelun aikana. Ehkä toivoa vielä on.
10
RokkiTepsi
Hyvää yötä ja kiitos
5
Docventures Mode
KIITOS! Olette kyllä aivan parhaita, ei me tietysti vähempää odotettukaan.
28
Docventures Mode
Oli muuten melkein 1200 viestiä täällä. Ootte aika timantteja <3
Kun puhutaan huumeiden käytöstä, oikeasti puhutaan ihmisten elämistä. Tämä kävi Docventuresin pop up -talk show'ssa selväksi: chatissa ihmiset jakoivat kipeitä kokemuksiaan ja kävivät tiukkaa debattia huumepolitiikasta.
Docventuresin erikoislähetyksessä puhutaan huumepolitiikasta
Toipuva addikti, ylikomisario, A-klinikan toimitusjohtaja ja THL:n tutkimusprofessori kertovat tässä jutussa eriävät näkemyksensä siihen, pitäisikö huumeidenkäyttäjiä rangaista. Kaikilla heillä on kuitenkin yhteinen huoli: huumeisiin liittyvät ongelmat kasvavat ja jotain pitäisi tehdä pian.
Puoli vuotta sitten Toipuva addikti havahtui.
Docventuresin erikoislähetyksessä puhutaan huumepolitiikasta
Äskettäin muutossa törmäsin vanhaan valokuvaan. Seison siinä tumma puku päällä, vakavana kahden kaverini kanssa, arkun äärellä. Arkussa makasi entinen tyttöystäväni. Samana keväänä hän olisi täyttänyt 25 vuotta.
En tiennyt mitä oli tapahtunut. Tuskin kukaan tiesi. Sanottiin, että hän oli ollut kuivilla jo jonkin aikaa, kun Helsinkiin oli tullut lasti poikkeuksellisen vahvaa heroiinia.
Erikoislähetys pisti Docventures Chatin höyryämään kuin peltikaton ilmastokriisin jälkeisenä ikuisena kesäpäivänä. Studiossa löylyä keskustelun kattokiukaalle heittivät ilmastoaktivisti Ellen Ojala, Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskanen ja päätoimittaja Hanna Nikkanen Long Play Median ympäristömuutoksen erikoistoimituksesta.
Neljä syytä, miksi joitakin miehiä tasa-arvopuhe ärsyttää.
Miehet ahdistuvat, kun naiset tai sukupuolivähemmistöt vaativat oikeuksiaan. Netissä roihuaa naisviha. Toimittaja Riku Rantala ja SAK:n entinen tasa-arvovastaava Tapio Bergholm kertovat neljä syytä, miksi joitakin miehiä tasa-arvopuhe ärsyttää.
Opettajaseminaarissa misseyttä pidettiin säädyttömänä.
Anna-Kaisa Ylikotila väittelee tänään opettajankoulutuksen tiukasta moraalista. Hänen mukaansa etenkin naisten pukeutumiseen kiinnitetään edelleen erityistä huomiota.
"Nykypäivän valmentaja ei ole jumala", sanovat urheilijat.
Vallan väärinkäyttöä, vähättelyä, seksuaalista häirintää... Ex-urheilijoiden mielestä on korkea aika, että myös urheilussa aletaan puhua vaikeista asioista suoraan ja rehellisesti. Ja sitten mentäisiin eteenpäin kohti parempaa valmennuskulttuuria.
Vallitseeko urheilun ympärillä vaikenemisen kulttuuri?
Tiesitkö, että huipulle tähtääviltä, vaativien taitolajien tyttöurheilijoilta on laajalti kielletty poikaystävät? Tai että valmentajansa raiskaamia urheilijoita löytyy useasta lajista Suomessa, ja että useampi jalkapalloilija on lopettanut uransa seksuaalisen häirinnän takia? Docventuresin Riku Rantalalla on asiaa #metoo:sta ja urheilusta!
Var femte i åldern 15–29 har utsatts på grund av deras kön.
Könsnormer har ett starkt fotfäste i vårt moderna samhälle. När våra fysiska kroppar sätts i gång och vi utmanar varandra sticker skadliga könsstereotyper upp sina fula huvuden. Det här har föreningen Plan tagit tempen på.
FN:s generalsekreterare Antonio Guterres varnade på måndag att de framsteg som gjorts gällande jämställdhet är på väg att försvinna ”rakt framför ögonen på oss”. Guterres sade att det kommer att ta tre århundraden före det råder jämställdhet mellan könen.
– Jämställdheten är allt längre bort. Med den nuvarande utvecklingen räknar UN Women (FN:s jämställdhetsorgan) att den ligger 300 år framåt i tiden, sa Guterres i ett tal i FN:s generalförsamling.
Kvinnornas position i samhället har förbättrats de senaste årtiondena. Men det är svårt för en del unga män att bita i det sura äpplet som heter jämställdhet, visar ny forskning.
EU-förhandlare har för första gången enats om att införa könskvotering för kvinnor i börsbolagsstyrelser i alla 27 medlemsländer. "Det är på tiden att vi krossar glastaket", säger Europeiska kommissionens ordförande Ursula von der Leyen.
Kun puhutaan huumeiden käytöstä, oikeasti puhutaan ihmisten elämistä. Tämä kävi Docventuresin pop up -talk show'ssa selväksi: chatissa ihmiset jakoivat kipeitä kokemuksiaan ja kävivät tiukkaa debattia huumepolitiikasta.
Docventuresin erikoislähetyksessä puhutaan huumepolitiikasta
Toipuva addikti, ylikomisario, A-klinikan toimitusjohtaja ja THL:n tutkimusprofessori kertovat tässä jutussa eriävät näkemyksensä siihen, pitäisikö huumeidenkäyttäjiä rangaista. Kaikilla heillä on kuitenkin yhteinen huoli: huumeisiin liittyvät ongelmat kasvavat ja jotain pitäisi tehdä pian.
Puoli vuotta sitten Toipuva addikti havahtui.
Docventuresin erikoislähetyksessä puhutaan huumepolitiikasta
Äskettäin muutossa törmäsin vanhaan valokuvaan. Seison siinä tumma puku päällä, vakavana kahden kaverini kanssa, arkun äärellä. Arkussa makasi entinen tyttöystäväni. Samana keväänä hän olisi täyttänyt 25 vuotta.
En tiennyt mitä oli tapahtunut. Tuskin kukaan tiesi. Sanottiin, että hän oli ollut kuivilla jo jonkin aikaa, kun Helsinkiin oli tullut lasti poikkeuksellisen vahvaa heroiinia.
Erikoislähetys pisti Docventures Chatin höyryämään kuin peltikaton ilmastokriisin jälkeisenä ikuisena kesäpäivänä. Studiossa löylyä keskustelun kattokiukaalle heittivät ilmastoaktivisti Ellen Ojala, Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskanen ja päätoimittaja Hanna Nikkanen Long Play Median ympäristömuutoksen erikoistoimituksesta.
Docventuresin erikoislähetyksessä 2.2. I Am Greta -dokkari.
Greta Thunberg nousi maailman tietoisuuteen syksyllä 2018, kun hän aloitti perjantaiset koululakot ilmastotietoisuuden nostamiseksi. Juuri 18 vuotta täyttänyt aktivisti on ehtinyt tavata liudan maailman päättäjiä sekä innoittaa ja vihastuttaa jopa maailman vaikutusvaltaisempia päättäjiä. Lue kuusi sitaattia, jotka piirtävät kuvaa koko maailman tuntemasta ilmastoaktivistista.
Docventuresin erikoislähetyksessä 2.2. I Am Greta -dokkari.
Muutama viikko sitten inboxiin alkoi kilahtaa raivokkaita viestejä. Olimme juuri kertoneet, että Docventures esittää yhdessä Docpointin kanssa uunituoreen Greta Thunberg -seurantadokumentin I Am Greta. Viesteissä sain kuulla, että teemme virheen.
Huh huh mitä uskontunnustuksia! Docventuresin kauden viimeinen Talk Show kävi henkilökohtaiseksi, kun pyhyyden kokemuksia avasivat Tunnan ja Rikun kanssa filosofi Esa Saarinen, uskontotieteilijä Teemu Taira ja noita Miika Vanhapiha. Ota näyttösi ja käy Talk Show'n äärelle!
Missä pyhyyttä koetaan? Rikun kysymys sytytti keskustelun!
”Soosista Hän noussut on!” – Lentävän Spagettihirviön Kirkko parodioi uskontoa, mutta sillä on myös vakava sanoma
Suomen uskontoja luokittelevien viranomaisten mielestä Lentävän Spagettihirviön Kirkko ei ansaitse virallisen uskonnon asemaa eikä vakavampaa pohdiskelua sen suhteen.
Tinder, kaupungistuminen, polypallo – pariutuminen tai pitäisikö sanoa jopa romantisaatio on muuttunut viime vuosikymmeninä huimalla tahdilla. Mutta miten ja minne ollaan menossa? Docventures Talk Show nautti ymmärryksen lisäravinteita tutkimusprofessori Anna Rotkirchin, evoluutiopsykologian tutkija Markus J. Rantalan ja tietokirjailija Mirja Hämäläisen kanssa.
Palvotut pickup-artistit opettavat miehille, miten nainen pokataan. Maailmanlaajuisen bisneksen tuloksena syntyy parempaa itsetuntoa ja yhden yön suhteita, mutta myös naisvihaa, esineellistämistä, ahdistelua ja salavideoita.
Olin parikymppisenä varsin ujo suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen, enkä ole käsittääkseni koskaan pokannut ketään. Minua kiinnostivat kirjallisuus ja fiftarimusa. Kampasin näyttävän rasvistortun otsalleni ja nojailin tupakkapaikoilla seiniin läpi nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni. Minulla oli naispuolisia kavereita, mutta aloitteen teko romanttisessa mielessä oli minulle pelottava ajatus. Muistan, miten yksinäisyys sattui. Se oli täysin fyysiseen kipuun rinnastettava tunne.