Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

Maestro Sakari Oramo palaa kotiin kapellimestarien kouluttajaksi – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros kapellimestari Sakari Oramosta.
Lassi Rajamaan piirros kapellimestari Sakari Oramosta. Lassi Rajamaan piirros kapellimestari Sakari Oramosta. Sakari Oramo,Lassi Rajamaa

Kapellimestari Sakari Oramo aloittaa tammikuussa 2020 Sibelius-Akatemian orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professorina. Akatemialla ollaan syystä onnellisia; on poikkeuksellista, että Oramon kaltainen kansainvälinen ja kysytty kapellimestari ottaa kutsun vastaan ja omistautuu viideksi vuodeksi koulutukselle.

– Ihmettelen aina tätä hiljaisuutta ja rauhaa, kun palaan Lontoon hälystä. Tätä oikeastaan kaipaan Suomesta eniten, jos perhettä ei lasketa mukaan, kapellimestari Sakari Oramo huokaisi haastattelijalleen Musiikkitalon kahvilassa muutama vuosi sitten.

Maailmalla menestynyt suomalainen huippukapellimestari oli haastatteluhetkellä oma hyväntuulinen, tasapainoinen itsensä. Ei ylimielinen, ei ylpeä tai yli-innokas, vaan henkilö, joka tietää, mitä tahtoo. Sakari Oramo tunnetaan kapellimestarina, joka saa muusikot ylittämään itsensä, hän osaa tehdä tavoitteesta yhteisen.

Musiikkisuku

Sakari Oramo syntyi Helsingissä 26. lokakuuta 1965 musiikintutkija Ilkka Oramon ja pianotaiteilija Liisa Pohjolan perheeseen. Molemmat vanhemmat ovat toimineet myöhemmin Sibelius-Akatemiassa professoreina, isä musiikin teorian professorina ja äiti pianonsoiton professorina. Sakarin pikkusisko on cembalisti Anna-Maaria Oramo.

Liisa Pohjola ja Sakari Oramo esiintyvät Kokkolan Raatihuoneella 2015.
Äiti ja poika, Liisa Pohjola ja Sakari Oramo esittivät Sibeliuksen viulukappaleita Kokkolan Raatihuoneella Oopperakesässä 2015. Liisa Pohjola ja Sakari Oramo esiintyvät Kokkolan Raatihuoneella 2015. Kuva: Päivi Karjalainen / Kokkolan Oopperakesä Liisa Pohjola,sakari oramo

Äidin puolelta Sakari Oramo kuuluu pohjalaiseen Pohjolan musiikkisukuun. Hänen serkkujaan ovat viulisti Jukka Pohjola, säveltäjä Seppo Pohjola ja edesmenneet basisti Pekka Pohjola, sellisti Matti Pohjola ja huilisti Olli Pohjola.

Sakari oli 7-vuotias, kun hän innostui todenteolla viulunsoitosta. Hän opiskeli viulua Sibelius-Akatemiassa Ari Angervon johdolla.

Kapellimestaridebyyttinsä hän suoritti 10-vuotiaana Yleisradion TV 1:n Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmassa - kumisaappaat jalassa!

Kapellimestari Sakari Oramo katsoo Arto Nyberg -ohjelmassa 2005 otetta itsestään Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmassa 1979
Sakari 10-vuotiaana, jolloin hän suoritti kapellimestaridebyyttinsä Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmassa. Katso video artikkelin lopussa. Kapellimestari Sakari Oramo katsoo Arto Nyberg -ohjelmassa 2005 otetta itsestään Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmassa 1979 Kuva: Yle kuvanauha Sakari Oramo,kapellimestari,kapellimestarit,1979,2005,kuvakaappaus,Viuluviikarit musiikkimaassa

– Näin jälkeenpäin ajatellen oli itsestään selvää, että minusta tuli muusikko, mutta silloin lapsena se ei ollut lainkaan selvää, Oramo on kertonut myöhemmin.

Hän kävi ranskalaista koulua, oppi täydellisesti ranskaa ja valmistui ylioppilaaksi 1984.

Avantilainen!

Ollessaan 18-vuotias 1983 Sakari Oramo oli kapellimestarien Jukka-Pekka Sarasteen ja Esa-Pekka Salosen, huilistiserkkunsa Olli Pohjolan ja muiden nuorten muusikoiden kanssa perustamassa kamariorkesteri Avantia!.
Avantista! alkoi ura konserttimestarina, minkä lisäksi Oramo toimi Avanti!-kvartetin ykkösviulistina. Avantissa! Oramo oppi valmistamaan nopeasti vaikeita ohjelmistoja missä tahansa kokoonpanossa.

Hän on tunnustanut ikävöivänsä Avantin! legendaarisia alkuaikoja, varsinkin serkkunsa Ollin villejä ideoita:

– Kaikenlaisia hulluja juttuja, kuten ”Avanti alamäessä”. Siinä oli valtava ymmärrys siitä, mitä musiikkielämä silloin tarvitsi.

Kymmenen vuotta vanhempi Jukka-Pekka Saraste antoi harjoituksissa sysäyksen Oramon kapellimestarin uralle:

– Kerran Jukkis antoi puikon kouraan ja sanoi, että johdas tuosta vähän.

Perhe

Vuonna 1988 Sakari Oramo solmi avioliiton koloratuurisopraano Anu Komsin kanssa.

– Anun kanssa tapasimme jo kymmenvuotiaina musiikkileirillä. Menimme nuorina naimisiin.

Taiteilijapariskunta on pystynyt yhdessä yli 30 vuotta. Oramo sanoo, ettei epäsäännöllistä, kiireistä muusikon elämää ymmärrä muu kuin toinen muusikko. Pariskunnalla on kaksi poikaa, Taavi ja Leevi. Taavi Oramo on valinnut ammatikseen musiikin, hän on klarinetisti, laulaja ja kapellimestarilupaus.

Kapellimestari Sakari Oramo orkesteriharjoituksissa 1998.
Sakari Oramo vuonna 1998 jolloin hänet valittiin Birminghamin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. Kapellimestari Sakari Oramo orkesteriharjoituksissa 1998. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Sakari Oramo

Panulan luokalla

Sibelius-Akatemian jälkeen Sakari Oramo jatkoi viuluopintojaan Utrechtin konservatoriossa Hollannissa Viktor Libermanin johdolla. Radion sinfoniaorkesterin vuorottelevaksi konserttimestariksi hänet valittiin 1991.

Orkesterityön ohessa Oramo opiskeli Jorma Panulan luokalla Sibelius-Akatemiassa kapellimestariksi. Innostava Panula antoi paljon hyviä neuvoja ja opetti tekniikoita. Erityisesti hänen kokonaisvaltainen kiinnostuksensa orkesterielämään teki vaikutuksen nuoreen Oramoon.

– Hän antoi opiskelijalle paljon vastuuta heti, kun tämä oli valmis. Panula korosti koko ajan asennetta, sitä että pitää olla kunnioittava ja kohtelias. Tosin hän ei kyllä itse aina ollut tästä kovin hyvä esimerkki.

Oramo osallistui myös Atso Almilan ja venäläisten maestron Ilja Musinin kapellimestarikursseille. Diplomin hän suoritti 1992 ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Radion sinfoniaorkesterin kapellimestariksi. Radio-orkesterin ylikapellimestari oli tuohon aikaan Jukka-Pekka Saraste.

Sakari Oramo on kertonut, että harjoitukset ja konsertti ovat ajallisesti vain pieni osa kapellimestarin työtä. Orkesterin eteen ei voi mennä valmistautumattomana.

– Suurin osa kapellimestarin työstä on yksinäistä opettelua, partituurien lukemista, tutustumista oheismateriaaliin, kirjoihin ja taiteeseen, jotka liittyvät kulloiseenkin musiikkiin.

Kapellimestarisuosikit

Omista kapellimestarisuosikeistaan Oramo on maininnut ehdottomana ykkösenä Jevgeni Mravinskin (1903–1988), joka johti Leningradin filharmonikkoja 50 vuotta, aina kuolemaansa asti.

– Mravinski oli aivan uskomaton, intensiivinen, suurenmoinen muusikko. Hän oli samalla hyvin klassinen ja tasapainoinen tulkitsija, niin Shostakovitshin kuin Beethovenin ja Brahmsinkin parissa.

Toiseksi Oramo nostaa itävaltalaisen Carlos Kleiberin (1930–2004).

– Kleiber oli erikoislaatuinen ja hermoherkkä taiteilija. Häntä on äärimmäisen kiinnostava katsoa ja kuunnella.

Kolmanneksi Oramo on nimennyt itseensä ehkä eniten vaikuttaneen Paavo Berglundin (1929–2012):

– Berglundissa oli parasta hänen uskomaton hiomistyönsä, hienosäätönsä. Se oli parhaimmillaan aivan timanttia ja tosi epäitsekästä. Hän oli suuri persoona ja oli hienoa saada olla tekemisissä hänen kanssaan.

Birmingham, Helsinki ja Tukholma

Vuonna 1998 Sakari Oramo nousi kansainvälisten kapellimestarien kärkijoukkoon, kun hänet nimitettiin Birminghamin sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi. Sir Simon Rattlen saappaisiin astuminen oli suuri haaste. Oramo johti Birminghamissa kymmenen vuotta, vuoteen 2008.

Syksyllä 2003 hän aloitti Sarasteen jälkeen Radion sinfoniaorkesterin seitsemäntenä ylikapellimestarina.

Oramosta oli tullut nopeasti kansainvälinen huippukapellimestari, jolla oli kysyntää maailmalla. Kun 2005 varmistui, että Helsinkiin rakennettaisiin Musiikkitalo, Oramo oli valmis jatkamaan sopimustaan Suomessa. Musiikkitalon valmistumisen odottamisesta radio-orkesterin kanssa tuli Oramolle mielenkiintoinen, inspiroiva aika.

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo toukokuussa 2011 menossa viimeisiin harjoituksiin Kulttuuritalolle.
Oramo menossa viimeisen kerran pitämään orkesteriharjoitusta Kulttuuritalolle toukokuussa 2011. Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo toukokuussa 2011 menossa viimeisiin harjoituksiin Kulttuuritalolle. Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Sakari Oramo
Sakari Oramo harjoittaa Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran Kulttuuritalolla toukokuussa 2011.
RSO ja Oramo ja viimeinen harjoitus Kulttuuritalossa. Sakari Oramo harjoittaa Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran Kulttuuritalolla toukokuussa 2011. Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Sakari Oramo,radion sinfoniaorkesteri

Vuonna 2008 lopetettuaan Birminghamistä Oramo ryhtyi Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi. Hän johtaa Tukholmassa edelleen ja nykyinen sopimus on voimassa kesään 2021.

Helsinki vaihtuu Lontooseen

Monet hämmästyivät, kun Oramo ilmoitti lopettavansa Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina kevään 2012 jälkeen. Viimeisenä suurena urakkanaan hän oli totuttanut Radion sinfoniaorkesterin soittamaan uuden konserttisalin akustiikassa. Musiikkitalossa oli soitettu vasta yksi konserttikausi, syksy 2011 ja kevät 2012.

– Kun on pitkään tehnyt yhden porukan kanssa, syntyy uria, joilta on vaarallista poiketa. On otettava uusi alku, Oramo perusteli lähtöään toimittaja Minna Lindgrenille.

Kapellimestari Sakari Oramo, viulutaiteilija Janine Jansen ja Radion sinfoniaorkesteri toukokuussa 2012.
RSO:n ylikapellimestarin Sakari Oramon jäähyväiskonsertti toukokuussa 2012. Solistina viulutaiteilija Janine Jansen. Kapellimestari Sakari Oramo, viulutaiteilija Janine Jansen ja Radion sinfoniaorkesteri toukokuussa 2012. Kuva: Jukka Lintinen / Yle Sakari Oramo,Janine Jansen
Sopraano Anu Komsi tervehtii puolisoaan kapellimestari Sakari Oramoa Radion sinfoniaorkesterin konsertin jälkeen toukokuussa 2012.
Anu Komsi ja Sakari Oramo Musiikkitalon taiteilijalämpiössä. Sopraano Anu Komsi tervehtii puolisoaan kapellimestari Sakari Oramoa Radion sinfoniaorkesterin konsertin jälkeen toukokuussa 2012. Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Sakari Oramo,anu komsi
Professori Ilkka Oramo onnittelee poikaansa Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramoa jäähyväiskonsertin jälkeen toukokuussa 2012.
Professori Ilkka Oramo tervehtii poikaansa jäähyväskonsertin jälkeen. Professori Ilkka Oramo onnittelee poikaansa Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramoa jäähyväiskonsertin jälkeen toukokuussa 2012. Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Sakari Oramo,Ilkka Oramo

Uusi alku koitti Lontoossa, kun Oramo valittiin helmikuussa 2012 Britannian yleisradioyhtiön BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. Hän oli johtanut BBC:n ykkössinfoniaorkesteria vain kerran aikaisemmin, mutta tehnyt lähtemättömän vaikutuksen muusikoihin - ja päättäjiin.

Heinäkuusta 2013 lähtien Oramo on BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vastannut maailman suurimman klassisen musiikin festivaalin, Lontoon Proms-konserttien kohokohdista. Hän on ensimmäisenä suomalaisena johtanut Royal Albert Hallissa Promsien päätöskonsertin Last Night’in. Oramo on ihastuttanut brittiyleisöä niin ohjelmistovalinnoillaan kuin hyväntuulisella lavasäteilyllään.

Syksyllä 2015 Oramon sopimusta BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina jatkettiin kesään 2020.

BBCn sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo & Last Night of the Proms 2014.
Sakari Oramo Proms-konsertissa Royal Albert Hallissa. BBCn sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo & Last Night of the Proms 2014. Kuva: Chris Christodoulou bbc proms

Sakari Oramo johtaa Proms-festivaalin perinteistä viimeistä iltaa Lontoon Royal Albert Hallissa 14.9.2019. Ohjelmassa on Daniel Kidanen teoksen "Woke" kantaesitys sekä mm. Manuel de Fallan, Georges Bizet'n , Giuseppe Verdin ja Jacques Offenbachin musiikkia. Unohtamatta tietenkään Henry Woodin, Thomas Arnen, Edward Elgarin tai Hubert Parryn kestoklassikoita. Laulusolistina on amerikkalainen mezzosopraanpo Jamie Barton.

Pitkien suhteiden kapellimestari

Sakari Oramo on halunnut toimia ylikapellimestarina, sillä hän on kiinnostunut tekemään orkesterien kanssa pitkäjänteistä työtä.

– Olen ehdottomasti tuttujen orkestereiden mies. Minusta on kiva rakentaa orkesteria pitkällä tähtäimellä, muuttaa työtapoja, saada muusikot kuuntelemaan toisiaan ja ymmärtämään roolinsa kokonaisuudessa. Tykkään johtaa aika laajaa ohjelmistoa. Hyvä kantaohjelmisto pitää yllä ja kehittää muusikoiden soittotaitoa.

Tästä huolimatta hän on ehtinyt johtaa kymmeniä orkestereita Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mm. Wienissä, Berliinissä, Pariisissa, Amsterdamissa, New Yorkissa, Chicagossa, San Franciscossa, Minnesotassa.

Kokkola

Syksyllä 2013 kansainvälinen huippukapellimestari yllätti ryhtymällä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi ja Kokkolan Oopperan kapellimestariksi. Oramo oli yksi Kokkolan Oopperayhdistys ry:n perustajia yhdessä Kokkolasta kotoisin olevan laulajapuolisonsa Anu Komsin kanssa.

Sakari Oramo johtaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria 2014.
Sakari Oramo harjoituttaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria Kokkolassa 2014. Sakari Oramo johtaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria 2014. Kuva: Yle Sakari Oramo

Oopperayhdistys lopetti toimintansa kaupungin taloudellisen tuen puutteeseen. Oramon sopimus Kamariorkesterin kanssa päättyi keväällä 2019.

Sibelius-Akatemian kapellimestariluokka saa uuden professorin

Maalikuussa 2017 Sibelius-Akatemia saattoi julkistaa iloisen ja yllättävän uutisen; Sakari Oramo oli valittu orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professoriksi kaudelle 2020–2024.

Oramo aloittaa professorina tammikuussa 2020 ja seuraa tehtävässä kesällä 2019 eläkkeelle jäänyttä Atso Almilaa. Tähän mennessä Sibelius-Akatemian kuuluisan kapellimestarikoulutuksen professoreina ovat toimineet Jorma Panula, Pertti Pekkanen, Eri Klas, Leif Segerstam ja Atso Almila.

Sibelius-Akatemialla ollaan syystä onnellisia. On poikkeuksellista, että Oramon kaltainen kansainvälistä uraa tekevä, arvostettu ja kysytty kapellimestari ottaa kutsun vastaan ja omistautuu koulutuksen kehittämiselle.

Oramo on tehnyt opetustyötä aikaisemmin muun muassa Birminghamin ja Uuden-Englannin konservatorioiden sekä Tukholman kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun orkesterien kanssa ja toiminut myös nuorten kapellimestarien mentorina.

Miksi Oramo halusi tulla professoriksi Sibelius-Akatemiaan? Nimitysuutisen yhteydessä hän perusteli:

– Sibelius-Akatemia on säilyttänyt asemansa yhtenä maailman johtavista orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen opinahjoista jatkuvan kehittämisen ansiosta. Toimiminen nuorten, asiaan sen vaatimalla vakavuudella suhtautuvien opiskelijoiden kanssa merkitsee vuosikymmenien aikana kertyneen tietotaidon asettamista seuraavien sukupolvien palvelukseen.

Lue Sakari Oramon äidistä pianotaiteilija Liisa Pohjolasta hänen syntymäpäivänään 9. heinäkuuta.

Lue Sakari Oramon puolisosta sopraano Anu Komsista hänen syntymäpäivänään 9. tammikuuta.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Lähteet ja linkit
Kluukeri, Iina: Kapellimestari Sakari Oramo tahdittaa viimeisen kerran kamariorkesteria taiteellisena johtajana. Yle Uutiset 8.2.2019.
Lindfors, Jukka & Yli-Ojanperä, Elina: Oramoa tarvitaan, jotta orkesteri pystyy soittamaan yhtenäisesti. Yle Elävä arkisto 23.2.2012.
Lindgren, Minna: Hän-henkilökuvassa kapellimestari Sakari Oramo: ”Olen lähtökohdiltani elitisti”. Suomen Kuvalehti 23.12.2012.
Sakari Oramo.
Sakari Oramo professoriksi Sibelius-Akatemiaan. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 24.3.2017.
Tiikkaja, Samuli: Sakari Oramosta tulee Sibelius-Akatemian kapellimestariprofessori – seuraa tehtävässä Panulaa, Segerstamia ja Almilaa, jotka nostivat suomalaisen kapellimestari­koulutuksen maailman kärkeen. Helsingin Sanomat 24.3.2017.
Väliaho, Riitta: Suvereeni Sakari Oramo. Yle Klassinen 10.11.2014.
Wikipedia: Sakari Oramo.

Katso ja kuuntele
Mahler, Gustav: Sinfonia nro 7 e-molli. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo. Musiikkitalo 27.3.2019.

Hillborg, Anders: Beast sampler & Schuller, Gunther: Eine kleine Posaunenmusik. Radion sinfoniaorkesteri, joht Joht. Sakari Oramo, sol. Darren Acosta, pasuuna. Musiikkitalon 19.5.2017.

Ennen kävelylenkille lähtöä Sakari Oramo ja puolisonsa Anu Komsi tankkaavat energiaa aamiaispöydässä. Aamiaisen aikana jutellessa selviää muunmuassa se, miksi Jorma Panula laittoi torvet Sakari Oramon kantapäiden alle. Entä millä tavoin Harrbådan neito vauhditti Anu Komsin juoksulenkkiä? Ja mikä on asia, jota Sakari Oramo inhoaa yli kaiken? Sunnuntaikävelyn vieraana tällä kertaa viisikymppisiään vast'ikään viettänyt huippukapellimestari Sakari Oramo ja hänen vaimonsa, oopperalaulaja Anu Komsi. Toimittajana Sanna Kojo.

.

Viuluviikarit musiikkimaassa-sarjan lapsiesiintyjät Réka Szilvay, Linda Lampenius, Sakari Oramo, Janne Söderblom ovat nyt näkyvällä paikalla Suomen musiikkielämässä. Géza Szilvay kertoo mistä ohjelmaidea sai alkunsa. Vuonna 1979 valtavan suosion saavuttaneen televisio-ohjelmasarjan 'Viuluviikarit musiikkimaassa' lapsiesiintyjät muistelevat nyt aikuisina kokemuksiaan ohjelman tekemisestä ja kertovat itsestään. Réka Szilvay, Linda Lampenius, Sakari Oramo, Janne Söderblom ovat nyt näkyvällä paikalla Suomen musiikkielämässä.