
Strömsön keittokirja Vegevalinta on nyt valmis – lataa tästä käyttöösi yleisön parhaat ohjeet arjen kasvisruokiin
Strömsössä alkoi tänä syksynä Vegevalinta-kampanja, jossa keräsimme ohjeitanne parhaisiin arjen kasvisruokiin. Runsaan osanottonne ansiosta saimme yli 150 ruokaohjetta! Nyt
voimme tarjota teille valitut palat niistä.
Kirjan tavoitteena on tuoda esiin helppotekoisia hyvän mielen kasvisruokia. Kirjassa on noin 30 ruokaohjetta. Ne vaihtelevat vartissa valmistuvista pikaillallisista pitkään kasvisruokien parissa ravintolassa ja kotona työskennelleen Strömsön kokki Anders Samuelssonin monimutkaisempiin ruokaohjeisiin.
Keittokirjan voi ladata itselleen klikkaamalla artikkelin alalaidassa olevaa kuvaa. Sisällysluettelosta voit klikata suoraan niihin ohjeisiin, jotka kiinnostavat juuri sinua.
Kukaan meistä, kirjan toimitukseen osallistuneista, ei ole kasvissyöjä. Vegevalinta on kuitenkin ehdottomasti inspiroinut meitä muuttamaan ruokailutottumuksiamme ja madaltanut kynnystä
syödä enemmän ruokaa, joka on hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle.
Kokeile vaikkapa Tarja Huntuksen herkullista kukkakaalipizzaa.
Testaa Karin Ljung-Hägertin papuquesadilloja.
Tai valitse Hanna Kuusisalon helppo pinaatti-kikhernecurry.
Vihreä joululahja
Haluatko oivan joululahjan ystävälle, joka tarvitsee lisäinspiraatiota arkisiin kasvisruokiin? Silloin voit ladata kirjan verkosta ja tulostaa sen, tai tilata tulostuksen paremmalla paperilaadulla.
Vegevalintaa saa jakaa vapaasti
Kaikkien kirjan tekoon osallistuneiden keskeisenä ajatuksena on, että jaettu ruokailo on kaksinkertainen ruokailo – toivomme, että myös sinä omaksut tämän ajatuksen.
Toivomme myös, että kirja lisää kiinnostustasi kokata vihreämmin ja että löydät ainakin yhden ruoan, jolla voit uudistaa ruokarepertuaariasi.
Tee Vegevalinta – se on ainakin ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.