Hyppää pääsisältöön

Erikoisia havaintoja itsensä elämästä

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Erikoisia havaintoja itsensä elämästä

Äsken kun tutkin kalloani, niin minulla on tässä (itsestä, ”sisältä päin katsoen” nenäni päästä noin 13-14 cm itäkoilliseen, eli ylös ja melko oikealle) sellainen kallon luiden huonosti kiinni luutunut aukilekohta, josta voisi ihon läpi naurettavan helposti työntää parsinneulan aivoon tälle. Plit!

Ja kuolisi heti, kesken ajatuksen: ei ehtisi harmitellakaan vielä että voi sentään miten kävi.

(Tai sitten neula osuisi johonkin tärkeään kohtaan aivoissa, vaikkapa keskelle Split-defenssiä, niin ettei enää voisi pelata sitä Kaikki tai ei mitään -lottopeliä, vaan pitäisi soittaa neurologi Oliver Sachsille, että ”Sanokaapa, kelpo mies, kuinka nyt tulisi toimia tämän, häh häh hää?”.)

Parsinneula-ajatuksesta tuli huoli.

Entäs jos joku on sillä tavalla valtavirrasta poikkeava, että hän on linjapihdeillä työntänyt pitkää parsinneulaa perä edellä jonkin matkaa tiukkaan pyyhekumiin, tai vaikka šamppanjapullon korkkiin, niin että hänellä nyt on suurimmaksi osaksi nyrkkiin sopiva piikki-ase - vain jonkin matkaa parsinneulaa tulee ulos nyrkistä. Lähes näkymätön on se ase siis.

Eikä ole hän suotta sellaista asetta askarrellut!

Ehkä tälläkin hetkellä kulkee hän jossain pitkin katuja, tai kiertää kahvilasta kahvilaan, valmina iskemään parsinneulan aivoluiden aukileeseen jollekulle. Plit! Ja henki pois siltä.

Siksi mietin, että pitäisi ehkä askarrella alumiininpalasesta ja roudariteipistä pieni ”panssarilaastari”, joka torjuisi vankkakätisimmänkin parsinneula-antagonistin hyökkäyksen.

Mutta voi!

Laastari paljastaisi heti missä kohtaa on se paras hyökkäyskohta, kunhan vain ensin repäisee laastarin pois. Ja eikun parsinneulaa perään! => Plit!

Laittaako alumiinilaastari vai eikö laittaa?!

Rasittaa kun niin monessa asiassa on kaksi puolta.

*

Monesti sitä ajattelee, miten nöyrä on, verrattuna siihen, miten nöyrä ja vaatimaton pitäisi olla.

Kerron kansantajuisen esimerkin.

Maapallon vahvin eläin, lantakuoriainen, syö lantaa, ja kantaa jopa 1141 (!) kertaa itsensä painoista kuormaa.

Mutta samaan aikaan meikäläinen ei jaksa nostaa ilmaan edes itseä, ja syö ruokia jotka ovat paljon hienompia kuin hama vähäpätöinen lanta.

Ja silti meikäläinen valittaa, että päälaellaan on se ja se asia. Esim. että jotkut kirjoittavat sh kun pitäisi kirjoittaa š.

Mutta lantakuoriainen, pieni, hiljainen lannansyöjä-überpuurtaja, valittaako se! Ei valita se!

Niin vaatimaton on aito sankari!

Että itse on sen rinnalla varjo varjo vain.

Eikä varjoihmisistä laadita sankarilauluja, jotka kaikuvat iltanuotioilla sukupolvesta sukupolveen. (Rai rai rai! )

*

Jos rakentaa 18 metriä korkean, kaksitornisen telineen, jonka pitimien väliin asetetaan suunnaton, täysin pyöreä, valkoinen metallilätkä; oikeasta ja vasemmasta sivustaan telineisiin laakeroitu.

Ja sitten jos moottorilla tai ketjujärjestelmällä käännetään sitä pyöreää, valkoista lätkää sopivan verran vaaka-akselinsa suunnassa, niin kaukaa, kilometrin päästä katsoen se alkaakin näyttää soikealta lätkältä!

!!!

(Mutta halvemmaksi tulee tietenkin ostaa lätkä joka on jo valmiiksi soikea, jolloin telineisin ei tarvita moottoreita aikä ketjujärjestelmiä, kun lätkää ei tarvitse kääntää vinoon näyttääkseen soikealta.)

*

Ei pääsisi helposti kylään, jos tulisi taskuista koko ajan vaahtoa.

*

Luin jostain silmillä, että jos menisi keskellä pilvetöntä päivää kuivan, syvän kaivon pohjalle selälleen, niin katsoessaan ylös näkisi siellä ”putken yläpäässä” tähtiä, vaikka on päivä. Kun jotenkin hajavalo ei muka haittaisi kun on syvällä kaivossa.

Onko se totta?

Miten syvä sen kaivon pitäisi olla?

Vai onko tämäkin vain julmaa hämäystä.

Taas köyhää kansaa petetään!

*

Yritin sellaista pulmapallotehtävää ratkaista, missä on pallo, jonka sisällä on erivärisiä, jotka mulahtavat. Ja ne pitäisi asetella oikein, kokeakseen voitonriemua, kaiketi.

Mutta voi!

Oli hämärää. En millään kyennyt erottamaan sinistä ja vihreää väriä toisistaan.

Tuli mieleen japanilaiset, ja niiden kieli. Miten viisaasti ovat suunnitelleet sen!

Sana ao (青) tarkoittaa samalla kertaa sekä sinistä että vihreää.

Jos olisi sellainen kieli tällä itsellä, niin ei pulmapelatessaan päätyisi vääntelemään hämärässä käsiään itkuisena, kun ei erota vihreää ja sinistä toisistaan.

Senkun kuuntelisi radiosta renkutuksia, mulauttelisi pulmapalloa voitonriemuisena, polttaa röyhyyttäisi mahorkkaa sanomalehtisätkissä, huutaisi yöllä ikkunasta täysillä ulos, repisi tapetteja irti puukolla, ja tekisi muuta vallankumouksellista. Sellaista voisi! Jokainen!

*

. . .

*

Nyt taitaisi pitää levätä.

Arvelee

Yksi monten puolesta.

Keskustelu sulkeutuu 28.11.2019.
Keskustele

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat