Hyppää pääsisältöön

Juha Itkosen kolumni: Sannin teksteissä tunteet ovat suuria mutta unelmat yllättävän tavallisia.

Kirjailija Juha Itkonen kitaran kanssa rannalla
Kirjailija Juha Itkonen kitaran kanssa rannalla Kuva: Anne Hämäläinen/YLE Juha Itkonen

Kirjoitin ensimmäiset tarinani alle kouluikäisenä. Mummin ja ukin luona oli kirjoituskone, joka jostain syystä veti minua puoleensa magneetin lailla. Kun nyt aikuisena ajattelen nykyistä ammattiani, se tuntuu melkein pelottavalla tavalla ennalta määrätyltä. Oliko minulla edes mahdollisuutta valita?

Suurin piirtein saman ikäisenä pieni Sanni Kurkisuo kirjoitti hänkin. Vuonna 2001, kahdeksanvuotiaana, hän jopa voitti Napero-Finlandian tarinallaan Lintu, joka halusi laulaa. Se kertoo pienestä linnusta, jonka lauluääntä kaikki inhoavat. Surullisena ja yksinäisenä lintu lähtee kauas merille ja törmää matkallaan merihirviöön, joka puolestaan ei osaa puhua. Lintu ja merihirviö ystävystyvät. Merihirviöstä tulee linnun manageri ja ilmeisesti myös taiteellinen yhteistyökumppani. Heidän bändistään tulee hyvin suosittu. Lintu on löytänyt lauluäänensä, merihirviö puhekykynsä, eikä kukaan ole enää sitä mieltä, ettei lintu saisi laulaa.

Sadun sisältö tuntuu suorastaan hurjalta. On aivan kuin ilmeisen tarmokas ja lahjakas lohjalaistyttö olisi aavistanut jotain omasta tulevaisuudestaan. Jotain hänen sisällään kyti. Jokin siemen oli jo itämässä. Kohtalo on suuri sana mutta tulee väkisinkin mieleen.

Tuskin kenellekään suomalaiselle artistille on tapahtunut niin paljon, niin nopeasti ja niin nuorena kuin Sannille. Kun tapasimme toukokuussa Villa Vikanissa, näytin hänelle videoklipin esikoisalbumin jälkeisestä Emma Gaalasta vuodelta 2014. Sanni vaikutti aidosti häkeltyneeltä katsellessaan viisi vuotta nuorempaa itseään. Kokonainen uusi maailma oli vasta äskettäin avautunut tälle kaksikymppiselle naiselle, ja hän yritti käsittää, miten siinä toimitaan. Hämmennys näkyy suuriksi revähtäneistä silmistä.

Sanni ja Juha Itkonen tutkivat kirjaa
Sanni ja Juha Itkonen tutkivat kirjaa Kuva: Antti Kuivalainen Sanni,Juha Itkonen

Tässä maailmassa Sanni on elänyt siitä lähtien. Sen on täytynyt olla erikoinen ympäristö kasvaa aikuiseksi. En tiedä, millaista on olla koko kansan poptähti, mutta sen tiedän, että vähäisemmänkin julkisuuden perimmäinen kokemus on tietynlainen yksinäisyys. Sen kanssa Sannin on ollut opeteltava elämään, ja minusta se kuuluu hänen lauluissaan.

Sannin tähänastiset sanoitukset kertovat lapsuudesta irtautumisesta ja varhaisesta aikuisuudesta, näin jälkikäteen ajatellen kadehdittavan ihmeellisestä mutta myös omalla tavallaan vaikeasta elämänvaiheesta kahden- ja kolmenkympin välillä. Tekstien arkisuus on mielenkiintoista. Musiikkibisnestä kommentoivia kappaleitakin löytyy, mutta huomattavan usein käydään Alepassa tai Ikeassa, ihan niin kuin meistä monilla on tapana käydä.

Hei kevät -kappaleessa posti tuo kotiin myös "Lindorffeja". Luin jostain kommentin, jossa Sannin tulkittiin tällä viittauksella yrittävän epäuskottavasti asettua tavallisen rahattoman kansalaisen asemaan. Voihan toki niinkin ajatella, mutta kokemuksesta tiedän, että "Lindorffeja" saapuu myös luonteeltaan hajamielisten ja epäjärjestelmällisten ihmisten, esimerkiksi kirjailijoiden koteihin.

Minä kuulen kyseisessä kappaleessa samoja sävyjä kuin monissa muissakin Sannin lauluissa, irrallisuutta ja kaipuuta tavallisuuteen. Kun Sannin laulun kertoja sanoo voivansa tehdä ihan mitä vaan, hän sanookin voivansa lähteä vaikka opiskelemaan. Mitä vaan ei siis tarkoita mitään holtitonta seikkailua – unelmat ovat pikemminkin pieniä ja saavutettavan kuuloisia.

Saatan ylitulkita, mutta ajattelen tämän johtuvan siitä, että Sannin suuri ja eniten unelmalta vaikuttava unelma, se josta hän kirjoitti profeetallisen satunsakin, on toteutunut. Sen jälkeen se ei enää voi olla unelma vaan siitä tulee jotain muuta, ristiriitaista ja sekavaa todellisuutta, josta Sannin laulut ovat syntyneet.

Haikea duuri on surullisempi kuin molli

Neljätoista vuotta sitten kirjoitin kirjan, jossa oikeastaan oli kyse juuri tästä, unelmien hinnasta. Tässäkin tapauksessa teksti kiirehti elämän edelle: kuvittelin asioita, jotka myöhemmin omakohtaisesti tulisin tietämään. Siinä vaiheessa vielä haaveilin olevani kirjailija. Nykyään olen, hyvässä ja pahassa.

Kävi ilmi, että Sanni oli lukenut Anna minun rakastaa enemmän -romaanin. Se tietenkin imarteli minua ja lievitti jännitystä, jota hänen nuoruutensa ja menestyksensä sai minut tuntemaan. Minulla oli mukanani kirjan kirjoittamisen aikaan pitämäni muistivihko. Sen kanteen olin listannut teesit, joita kirjan oli tarkoitus noudattaa. ”Haikea duuri on surullisempi kuin molli”, yksi niistä kuului. Sanni oli samaa mieltä. Hei kevät.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuricocktail