Elämänilon, päivien imun ja motivaation hiipuminen iskee usein salakavalasti. Työt pitäisi kuitenkin jaksaa hoitaa, vaikka hammasta purren. Työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola sanoo, että uupunut tarvitsee täyskäännöksen.
Uupunut työntekijä on kuin kanarialintu entisajan hiilikaivoksessa. Kun lintu lakkasi laulamasta tai pökertyi, kaivosmiehet tiesivät hapen olevan loppumassa ja pelastautuivat.
Samalla tavalla työpaikoilla pitäisi olla herkkänä, vinkkaa työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola.
– Sillä kun yksi uupuu, niin silloin on meneillään jotain sellaista, joka tulee kuormittamaan muitakin.
Liisa kertoi Muutoksen matkaoppaassa, että hänelläkin on omakohtainen kokemus loppuunpalamisesta, uupumisesta, burnoutista – miten tätä ilmiötä halutaankaan kutsua. Parikymmentä vuotta sitten tuli selittämättömiä kipuja ja unihäiriöitä eikä muisti toiminut.
Ne ovat tyypillisiä oireita.
Keho ja mieli varoittavat ylikuormittumisesta. Ensimmäinen merkki on hurja väsymys, johon eivät vapaapäivät tai loma auta. Tämä voi Liisan mukaan kestää vuosikausia, koska ihmiset sinnittelevät ja sopeutuvat krooniseen ylirasituksen tilaan.
Toinen merkki on, että uni alkaa häiriintyä, koska stressihormoneja on kehossa ympäri vuorokauden. Kierre on valmis.
Moni työssään uupunut sinnittelee ja syyttää itseään
Moni uupunut ei osaa osoittaa hetkeä, jolloin asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan. Ajatukset kiertävät kehää, mutta ratkaisua on vaikea löytää. Niinpä työssään uupunut sinnittelee ja syyttää itseään.
Apua voi hakea vaikkapa työterveyshuollosta. Liisa Uusitalo-Arolalle ratkaisevat sanat sanoi neurologi, jonka luokse hän oli mennyt saadakseen selityksen oireilleen. Neurologi oli tajunnut, mistä oikeasti oli kyse.
– Voin kyllä koputella sinua niin, että sinulle tulee tunne, että olet ollut lääkärissä. Mutta kyllähän tämä on vaan niin, että sinä olet ihan puhki, muistelee Liisa lääkärin sanoja.
Lopulta hän irtisanoutui ja ryhtyi yrittäjäksi. Nyt hän kirjoittanut kirjan Uuvuksissa, koska niin moni on samassa tilanteessa eikä tiedä, miten uupumisesta voi lähteä toipumaan.
Asiat, jotka luovat työhyvinvointia, myös estävät työuupumusta
Liisa Uusitalo-Arolan mukaan uupumista ei ehkäistä sillä, että tehdään vähemmän töitä vaan sillä, että inhimilliset perustarpeet toteutuvat työssä
– Asiat, jotka luovat työhyvinvointia, samalla estävät työuupumusta. Kun johtaminen on hyvää, työn mitoitus on kunnossa ja ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi, niin silloin työ kannattelee ja on voimavara.
Toipumisen alkuun tarvitaan kolme askelta
Vaaditaanko aina täyskäännös elämässä, jotta ei päätyisi samaan tilanteeseen uudelleen? Työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola vastaa kyllä. Uupumus suorastaan pakottaa kysymään, mitä haluaa elämältä.
– Jotta ihminen toipuu uupumuksesta, muutosta on tapahduttava kolmella tasolla, hän listaa.
- Omat ajattelutavat ja toimintamallit pitää muuttaa. Tähän ihmisellä itsellään on valta.
- (Työ)ympäristössä pitää jotain muuttua, sillä jos palaa ihan samaan tilanteeseen, ajautuu helposti entisiin rooleihin.
- Varsinkin toipumisen alkuvaiheessa pitää keksiä tapoja rauhoittaa kehon ja mielen ylireagointia. Hyvä arkinen konsti tasoittaa sykettä löytyy liikkumisesta luonnossa.
Puhuimme enemmänkin uupumuksen tunnistamisesta ja työantajan roolista. Haluatko tietää tarkemmin? Kuuntele keskustelumme ja kuuntelijakysymykset kokonaisuudessaan Areenassa: Voiko uupumuksen kautta löytää uuden alun?
Muutoksen matkaopas Radio Suomessa ja Areenassa joka maanantai klo 19.05.
Lisää ohjelmasta
- Muutoksen matkaopas: Sisututkija Emilia Lahti kertoo, miten sisun avulla elämässä voi saavuttaa isoja asioita
- Muutoksen matkaopas: "Ihmisillä on kiire ja liikaa tavaraa" – kodin epäjärjestyksen selättäminen vaatii lähes aina roinan vähentämistä, mutta sukkia ei tarvitse viikata
- Muutoksen matkaopas: Jaana Toikkanen vaihtoi aikuisena ammattia – nyt hän neuvoo muita seuraamaan unelmiaan