Hyppää pääsisältöön

Berliinin muuri

– Kylmän sodan symboli kuvina

Torstaina 9. marraskuuta 1989 tunnelma Berliinissä on epätodellinen ja kaoottinen.

Ihmiset itkevät ilosta eivätkä tahdo uskoa silmiään.

Itä- ja Länsi-Berliinin välinen raja on avattu.

Muuri, joka erotti ystäviä ja perheitä 28 pitkää vuotta, on viimeinkin murtunut.

Itä- ja länsisaksalaiset juhlivat yhdessä uutta vapautta.

Mutta miksi Berliinin muuri ylipäätään rakennettiin?

Ja miksi muuri murtui juuri 9. marraskuuta 1989?

Itäsaksalaisen selityksen mukaan muurin rakensivat itäsaksalaiset muurarit ja sen tarkoitus oli estää läntisten soluttautujien pääsy itään.

Idässä muuria kutsuttiin "fasismin vastaiseksi suojamuuriksi".

Mutta Berliininmuuria ei rakennettu hetken päähänpistosta.

Jotta ymmärtäisimme, miksi muuri rakennettiin, meidän täytyy palata ajassa taaksepäin toisen maailmansodan loppuvaiheisiin.

Helmikuussa 1945 Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Iso-Britannian johtajat pohtivat Euroopan tulevaisuutta Ukrainassa Jaltan konferenssissa.

Toinen maailmansota oli vielä käynnissä, mutta Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josef Stalin olivat varmoja, että liittoutuneet kukistavat Natsi-Saksan.

7. toukokuuta 1945 Natsi-Saksa antautui ja toinen maailmansota Euroopassa loppui.

Liittoutuneiden voittoa juhlittiin riehakkaasti.

Liittoutuneisiin kuuluneista maista merkittävimmät olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto.

Toisen maailmansodan alussa Neuvostoliitto ja Saksa olivat liittolaisia, mutta Neuvostoliitto vaihtoi puolta sen jälkeen, kun Hitler yllättäen hyökkäsi maahan.

Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen.

Myös pääkaupunki Berliini jaettiin neljään osaan.

Samalla koko Eurooppa jakautui kahteen leiriin Länsi- ja Itä-Euroopaksi.

Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska olivat ideologisesti lähellä toisiaan ja kykenivät yhteistyöhön. Sosialistisen Neuvostoliiton ja länsivaltojen yhteistyö ei ollut yhtä helppoa.

Vastakkainasettelu tuntui selvimmin Berliinissä, joka oli kuin saari neuvostoliittolaisen vyöhykkeen keskellä.

Vuonna 1948 läntiset vyöhykkeet saivat oman valuutan, D-markan.

Neuvostoliitto vastasi sulkemalla kaikki tiet Berliiniin. Berliinin saarrolla (24.6.1948-12.5.1949) yritettiin painostaa länsivallat lähtemään Länsi-Berliinistä.

Länsi-Berliinin pelastamiseksi järjestettiin ilmasilta: lähes vuoden ajan kaikki ruoka, polttoaineet ja muut hyödykkeet tuotiin sinne lentokoneilla.

Parhaimmillaan Länsi-Berliiniin laskeutui kone kerran minuutissa.

Neuvostoliitto eristäytyi Länsi-Euroopasta raskaasti vartioidun rajalinjan, rautaesiripun, taakse.

23. toukokuuta 1949 kolme läntistä miehitysvyöhykettä yhdistettiin Saksan liittotasavallaksi, BRD:ksi.

7. lokakuuta 1949 perustettiin Itä-Saksa eli Saksan demokraattinen tasavalta. Itä-Saksa oli Neuvostoliiton talutusnuorassa.

Vähitellen idän ja lännen välinen raja suljettiin, mutta Berliinissä se oli vielä auki.

Vaikka Itä-Saksan viranomaiset väittivät maataan unelmayhteiskunnaksi, monet itäsaksalaiset muuttivat Länsi-Berliiniin.

Vuosina 1949-61 Länsi-Berliiniin pakeni 2,7 miljoonaa ihmistä.

Pakenijoiden joukossa oli paljon lääkäreitä, insinöörejä, opettajia ja muita korkeasti koulutettuja ihmisiä.

Berliinin muuri rakennettiin pakolaisten virran pysäyttämiseksi.

Elokuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä 1961 Länsi-Berliiniä ympäröivä raja suljettiin.

Itäsaksalaiset poliisit ja sotilaat tuhosivat teitä, levittivät piikkilanka-aitaa ja pystyttivät katusulkuja.

Idästä länteen pakeneminen ei enää onnistunut.

Muuri erotti perheitä, sukulaisia, ystäviä ja rakastavaisia toisistaan.

Rajan sulkemisesta ei varoitettu etukäteen ja moni jäi väärälle puolelle rajaa.

Muuri oli aluksi vaatimaton, mutta vähitellen sitä vahvistettiin ja idästä länteen pakeneminen kävi entistä vaikeammaksi.

Rakennuksia purettiin, ikkunoita muurattiin umpeen ja vartiotorneja rakennettiin.

Rajalle luotiin 100 metriä leveä suojavyöhyke vaikeuttamaan pakoyrityksiä.

Itäsaksalaisilla rajavartijoilla oli määräys ampua kaikki, jotka yrittivät pakoa länteen.

Muuri oli kokonaan itäsaksalaisten alueella. Länsisaksalaiset eivät voineet auttaa ihmisiä, joita ammuttiin ja jotka jäivät haavoittuneina makaamaan rajavyöhykkeelle.

18-vuotias Peter Fechter epäonnistui pakoyrityksessään ja hänet ammuttiin Checkpoint Charlien lähellä 1962.

Myös 574 rajavartijaa pakeni länteen.

Yksi heistä oli 19-vuotias Conrad Schumann.

Kuva piikkilankaesteen yli hyppäävästä Schumannista on yksi tunnetuimmista kylmän sodan ajan valokuvista.

Lokakuussa 1961 Checkpoint Charlien raja-asemalla sattui uhkaava välikohtaus.

Se sai alkunsa, kun itäsaksalainen rajavartija vaati henkilöllisyystodistusta amerikkalaiselta diplomaatilta, joka oli menossa puolisonsa kanssa teatteriin Itä-Berliinin.

Amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset panssarivaunut olivat vastakkain täydessä valmiudessa 16 tuntia ja kolmannen maailmansodan uhka leijui ilmassa.

Molemmat kuitenkin perääntyivät ja maailma sai huokaista helpotuksesta.

26. kesäkuuta 1963 John F. Kennedy piti kuuluisan puheen Länsi-Berliinissä.

Kennedy päätti puheensa sanoihin "Ich bin ein Berliner". Sanoja pidettiin viestinä siitä, että amerikkalaiset eivät aio luopua Länsi-Berliinistä.

Varsinaisen betonimuurin rakentaminen alkoi vuonna 1965.

Vuonna 1980 betonimuurilla oli pituutta yli 40 kilometriä. Muuri oli n. 3,6 metriä korkea ja 1,2 metriä leveä.

Ihmiset yrittivät pakoa länteen monilla keinoilla.

He kaivoivat tunneleita, ylittivät muurin kuumailmapallolla tai ajoivat täyttä vauhtia päin esteitä.

Muurista huolimatta noin 5000 ihmistä onnistui pakenemaan.

Vuonna 1985 Mihail Gorbatshov pyrki uudistamaan ja vapauttamaan Neuvostoliiton talouselämää ja politiikkaa.

Gorbatshov otti käyttöön käsitteet glasnost (avoimuus) ja perestroika (uudelleenrakentaminen).

Kommunististen Itä-Euroopan maiden asukkaat olivat kuitenkin tyytymättömiä ja 1980-luvun lopulla järjestelmä alkoi natista liitoksissaan. Samalla heräsi toivo Berliinin muurin purkamisesta.

Kesäkuussa 1987 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan haastoi Gorbatshovin purkamaan muurin sanoilla “Tear down this wall”.

Vuonna 1989 Euroopan rajat alkoivat avautua.

Sadattuhannet itäsaksalaiset pakenivat länteen Unkarin, Prahan ja Varsovan kautta.

Itä-Saksassa yhä useampi oli tyytymätön maan johtoon.

Syksyllä 1989 itäsaksalaisissa kaupungeissa osoitettiin mieltä demokratian puolesta.

Maanantaiset mielenosoitukset Leipzigissa houkuttelivat kerta kerralta enemmän väkeä.

DDR:n johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta 1989.

Marraskuun 4. päivänä puoli miljoonaa itäsaksalaista osoitti Berliinissä mieltään demokratian puolesta.

Marraskuun 9. päivästä tuli merkittävä päivä maailmanhistoriassa.

Kommunistisen puolueen politbyroon jäsen Günter Schabowski tuli tiedotustilaisuuteen huonosti valmistautuneena.

Hän ilmoitti vahingossa suorassa tiedotustilaisuudessa, että itäsaksalaiset voivat vapaasti matkustaa Länsi-Saksaan.

Raja-asemille kokoontui satojatuhansia ihmisiä.

Hämmentyneet rajavartijat eivät olleet kuulleet uusista määräyksistä.

Ihmiset vaativat pääsyä muurin toiselle puolelle.

Painostus oli niin kovaa, että lopulta rajat aukaistiin.

Rajan yli virtasi loputtomasti itsäsaksalaisia autoja ja ihmisiä.

Monet berliiniläiset halusivat osallistua muurin purkamiseen.

Lännen ja idän asukkaat juhlivat yhdessä rajan avautumista.

Kylmän sodan symboli, Berliinin muuri, oli viimeinkin murtunut.

Toimittaja: Sixten Björkstrand
Valokuvat: All Over Press Finland, EPA
Käännös: Raili Löyttyniemi
Grafiikka: Miro Johansson