Hyppää pääsisältöön

Vuoden 2019 Varjo-Yrjö-tunnustuksen sai Jyrki Laiho

Kuvassa Jyrki Laiho kädet puuskassa
Jyrki Laiho Kuvassa Jyrki Laiho kädet puuskassa Kuva: © Jesse Keinonen Varjo-Yrjö

Yleisradion Jazzradion myöntämän Varjo-Yrjö 2019 -tunnustuksen sai porilainen, Validi Karkia -klubeja ja jazzkonsertteja kotikaupungissaan vuodesta 2011 lähtien järjestänyt Jyrki Laiho. Varjo-Yrjö 2019 -tunnustuksen saaja julkistettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1.11.2019.

Tilaisuudessa jaettiin myös Suomen Jazzliiton vuosittainen Yrjö-palkinto, jonka sai pianisti Riitta Paakki. Lisäksi Jazzliitto kunnioitti Ylen pitkäaikaista jazztuottajaa Veli-Pekka Heinosta Andania-elämäntyöpalkinnolla.

Varjo-Yrjö-tunnustuksen saanut porilainen Jyrki Laiho on järjestänyt Validi Karkia -klubeja sekä jazzkonsertteja kotikaupungissaan vuodesta 2011 lähtien, useissa erilaisissa esiintymispaikoissa ympäri vuoden. Laihon ansiosta sadat suomalaiset muusikot ovat saaneet esiintymismahdollisuuden Porissa festivaalikauden ulkopuolella, ja aika ajoin Validi Karkian ohjelmisto on tarjonnut paikallisille musiikin ystäville myös nimekkäitä kansainvälisiä artisteja. Jyrki Laihon musiikkimaku on ihailtavan raja-aidaton ja samanlainen henki on leimannut aina myös Validi Karkian linjaa. Klubien ja konserttien lisäksi Laiho vetää vuonna 2002 perustettua, uutta suomalaista jazzia ja underground-musiikkia julkaisevaa Karkia Mistika Recordsia.

Varjo-Yrjö on Yleisradion Jazzradion antama tunnustus sellaiselle suomalaisen jazzkentän henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan edesauttanut kotimaisen jazzkulttuurin olemassaoloa, esimerkiksi parantanut suomalaisten jazzmuusikoiden edellytyksiä luoda ja tehdä taidettaan. Varjo-Yrjö-tunnustus on jaettu vuosittain vuodesta 2003 alkaen. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet mm. Annamaija Saarela, Koko Jazz Club, Digelius Music, TUM Records ja Maarit Kytöharju.

Yle Radio 1:n Jazzklubin kuvituskuva, mies soittaa saksofonia klubiravintolassa
Yle Radio 1:n Jazzklubin kuvituskuva, mies soittaa saksofonia klubiravintolassa Jazzklubi,Yle Radio 1

Ylen radion jazzohjelmien kotikanava on Yle Radio 1
Sunnuntai-iltaisin Jazzklubissa seurataan kotimaista ja kansainvälistä jazztarjontaa sekä esitellään jazzin parissa työskenteleviä artisteja. Kello 19.02 alkavassa Jazzklubissa kuullaan mm. Yleisradion omaa jazztuotantoa, konserttinauhoituksia koti- ja ulkomailta, jazzmuusikoiden henkilökuvia sekä uusia ja vanhoja jazzlevyjä kolmeen eri settiin jaettuna pakettina. Eri setit ovat kuunneltavissa Yle Areenassa radiolähetyksen jälkeen 30 vuorokauden ajan.
  • Millaista kiltteyttä olet kohdannut?

    Mikä edistää tai estää kiltteyttä?

    Mitä kiltteys on sinun mielestäsi? Millaista kiltteyttä olet kohdannut? Miten se on vaikuttanut sinuun? Millaisia kiltteyden tekoja olet itse tehnyt ja miten niihin on suhtauduttu? Mikä edistää tai estää kiltteyttä? Arvostetaanko kiltteyttä vai nähdäänkö se sinun mielestäsi kielteisenä ominaisuutena? Miksi? Onko kasvatuksessasi korostettu kiltteyttä?

  • Millaisia kokemuksia sinulla on kärsimyksestä?

    Miten kärsimys on vaikuttanut sinuun?

    Miten kärsimys on vaikuttanut sinuun? Millaisia tunteita kärsimys on herättänyt sinussa? Kohtaatko kärsimyksen herättämät tunteet vai pyritkö välttelemään niitä? Miten olet selviytynyt kärsimyksestä? Oletko oppinut jotain niistä? Mitä? Millä tavoin kokemukseesi kärsimyksestä on suhtauduttu? Millaista tukea olet saanut tai toivot muilta? Kärsimys on osa elämää.

  • Musiikkitoiveista totta! Mitä haluaisit kuulla ja jakaa muiden kanssa?

    Toiveista totta Yle Radio 1:ssä lauantaisin klo 11.

    Millainen musiikki antaa sinulle voimaa, valoa tai lohtua? Yle Radio 1 kerää suomalaisten mielimusiikkia soitettavaksi. Toiveista totta -ohjelma vastaa ihmisten haluun jakaa poikkeusolojen herättämiä tunteita ja kokemuksia. Ohjelma koostuu musiikista, jota suomalaiset juuri nyt haluaisivat kuulla. Lisäksi ohjelmaan pyydetään tarinoita tai muistoja toiveiden takaa.

  • Keskustele tässä perintöasioista

    Suomalainen perintö: Yhä enemmän yhä harvemmille

    Asuntomarkkinoiden kahtiajakautuminen näkyy myös perinnöissä - siinä missä yksi perii arvokkaan kaupunkiasunnon, toinen saattaa saada vaivoikseen autiotalon syrjäseudulta. Miten perinnönjakoa voi suunnitella? Milloin on syytä tehdä testamentti? Vieraina emeritusprofessori Urpo Kangas ja verolakimies Tuomo Lindholm Veronmaksajat ry:stä.