Hyppää pääsisältöön

Punkpappi Nuusa Niskala möykkää ja tanssii pahan olon ulos sekä saarnaa rakkauden sanomaa: “Julmuuksien aikana lempeys on todella poliittinen ja radikaali teko”

Nuusa Niskala hymyilee ikkunan edessä.
Nuusa Niskala hymyilee ikkunan edessä. Kuva: Sari Casal/ Yle nainen,Nuusa Niskala

Nuusa Niskala ei näytä stereotyyppiseltä papilta. Hän on nuori räiskyvä nainen, jolla on paljon sanottavaa. Lisäksi hän on anarkisti, joka laulaa hc-punkbändissä. Niskala on sopusoinnussa itsensä ja eri puoliensa kanssa, mutta sitä eivät kaikki hyväksy.

“Tajuatko, että johdat ihmisiä harhaan? Tulet vastaamaan tästä aikojen lopussa.”

“Kirkko levitti evankeliumia miekalla ja vaikutti noitavainoihin ja inkvisitioon. Miten voit olla mukana sellaisessa instituutiossa?”

“Ei pappi voi näyttää tuolta.”

Niskala on joutunut vastaanottamaan epäasiallista kommentointia vähän joka puolelta. Aina joku kokee, että hän on vääränlainen tai väärässä paikassa. Se on raskasta. Varsinkin kun hän on ottanut selvää ja pohtinut asioita joka kantilta – sekä anarkismissa että teologiassa. Eikä niiden tarvitse olla toisiaan poissulkevia asioita, vaikka niin ennakkoluuloisesti ajatellaan.

Nuusa Niskala silmät kiinni lähikuvassa.
Nuusa Niskala silmät kiinni lähikuvassa. Kuva: Sari Casal/ Yle nainen,Nuusa Niskala

Nuusa Niskala asui lapsena perheensä kanssa Oulun kaupungin vuokra-asunnossa. Pihapiirissä oli enimmäkseen poikia, joiden kanssa hän leikki mielellään. Kunnes ei enää kelvannutkaan mukaan lumisotasille. Se tuntui hämmentävältä. Hän jäi ulkopuolelle vain siksi, että oli tyttö.

1990-luvulla lapsuuttaan eläneen Nuusa Niskalan, tuolloin hän tosin oli vielä Sanna Parkkinen, verkkokalvoille on painunut uutiskuvia lama-ajasta, leipäjonoista ja kuokkavierasjuhlista. Mieleen on jäänyt myös nouseva eläinoikeusliike.

Herkkä lapsi reagoi vahvasti epäoikeudenmukaisuuksiin, olipa kyse sitten eläinten huonosta kohtelusta tai leikkien ulkopuolelle jättämisestä. Hän esimerkiksi pohti, olikohan mummun ja papan pihapiirissä asuva kehitysvammainen tyttö tosi yksinäinen. Lisäksi hän jätti lihan pois ruokavaliostaan varhaisessa teini-iässä.

Kirkko ja uskonto eivät näkyneet kotona millään tavalla. Mummu tosin opetti iltarukouksen, mutta se oli vain keino saada vilkas lapsi nukkumaan.

Rippikouluun Niskala suostui ainoastaan siksi, että vanhemmat lupasivat ostaa uuden kameran, jos hän suorittaisi velvollisuuden muiden ikätoveriensa tavalla.

– Ajattelin, että kameran takia kannattaa kärvistellä viikko.

Punk oli kiihkeää ja aggressiivista. Olin vaikuttunut.

Eikä hengellinen herätys todellakaan tapahtunut rippileirillä. Uskonto ei ollut kiinnostavaa. Mielikuva uskonnosta ja uskovaisista oli Oulussa vahvan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuoksi hyvin rajoittava. Kaikki kiva oli kiellettyä. Kuten musiikki, joka oli Niskalalle intohimo jo varhain.

Esimerkiksi 8-vuotiaana hän oli kerännyt kaiken mahdollisen tiedon The Beatlesista. Musiikin lisäksi taustojen ja ajankuvan ymmärtäminen tuntui tärkeältä. 10-vuotiaana hän löysi perheensä kirjahyllystä Deborah Spungenin Nancy-kirjan. Se oli ensikosketus punkin maailmaan.

Niskalan äiti tosin varoitteli, että hän oli vielä liian nuori lukemaan teosta. Päättäväinen lapsi kuitenkin piilotti kirjan koulureppuunsa ja luki sitä välitunneilla.

Kirja kertoo nuorena kuolleen Nancy Spungenin traagisen tarinan, mutta samalla siinä käsitellään punkin syntyä ja alkuaikoja. Spungen seurusteli Sex Pistolsin basistin Sid Viciousin kanssa, ja häntä kohdeltiin julkisuudessa lähinnä narkkarina ja bändärinä.

Niskala muistaa elävästi myös Suosikki-lehden mukana tulleen punk-liitteen. Kuvissä näkyi esimerkiksi Nina Hagen ja lähes alaston Wendy O. Williams lavalla.

– Se oli kiihkeää ja aggressiivista. Olin vaikuttunut.

Nuusa Niskala katsoo kameraan.
Nuusa Niskala katsoo kameraan. Kuva: Sari Casal/ Yle nainen,Nuusa Niskala

Siitä alkoi Niskalan salapoliisityö punkin maailmaan. Netti ei ollut vielä yleisessä käytössä, joten levyjä piti etsiä kirjastoista ja Fazerin katalogeista.

Teksti-tv:n kirjeenvaihtoilmoituspalstan kautta löytyi samanhenkisiä nuoria, joiden kanssa Niskala vaihtoi mielipiteitä punkbändeistä ja puhui paikallisten nuorisotalojen meiningistä.

Yläasteella punkkarikavereita tuli myös koulun kautta. Aluksi yhdessä lähinnä hengailtiin, mutta toimelias Niskala halusi myös perustaa bändin.

– Sanoin, että nyt ruvetaan tekemään. Ei me osattu soittaa, mutta sillä ei ollut väliä. Me oltiin tosi äkänen bändi.

Punkissa Niskalaa kiehtoivat voimakkuus, kantaaottavuus ja yhteisö. Ja ne ovat tärkeitä edelleen.

Punk on poliittista, ja musiikin vanavedessä tuli aatemaailma. Niskala etsi jatkuvasti lisää tietoa myös yhteiskunnallisista asioista ja anarkismista.

– Halusin selvittää, miten maailmamme on rakentunut, miten täällä eletään, kuinka voisi olla parempi. Miten voisimme toimia, että ihmiset, eläimet ja luonto eivät kärsi.

Näitä samoja teemoja Niskala pohtii jatkuvasti myös papin ammatissaan.

Eräällä sateenkaaripapilla oli valtavan iso merkitys siinä rohkaisutyössä, mitä hän teki. Hän uskoi, että minusta on tähän.

Papiksi ryhtyminen ei ollut pikkujuttu. Niskala oli pitkään karsastanut valtarakenteita, evankelisluterilaisessa kirkossa niitä on vielä jäljellä liikaakin. Historia ja teologia kuitenkin kiinnostivat.

Hänen oli tarkoitus valmistua historian ja katsomusaineiden opettajaksi, mutta niin ei käynytkään. Teologia oli valtavan kiinnostavaa. Niskala tajusi, miten laajasti kristillinen perintö on vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin, kertomusperinteeseen, taiteeseen, ihan kaikkeen.

Kesäteologina hän tapasi hyvin erilaisia pappeja kentällä. Joidenkin kanssa hän koki hengenheimolaisuutta.

– Heidän ajattelussaan näkyi hyvää radikaaliutta. Esimerkiksi eräällä vanhemmalla sateenkaaripapilla oli valtavan iso merkitys siinä rohkaisutyössä, mitä hän teki. Hän uskoi, että minusta on tähän.

Niskala ei kokenut koskaan mitään valaistumisen ja autuuden hetkeä, jossa kaikki olisi kirkastunut. Sen sijaan tietopohja lisääntyi jatkuvasti. Hän alkoi ajatella, että ehkä evankelisluterilaisessa kirkossa on sittenkin hänen hengellinen kotinsa.

– Huomasin, että pystyn oikeasti allekirjoittamaan niitä asioita. Paljon on myös sellaisia juttuja, jotka ovat vaikeita, joita en voi hyväksyä. Mutta jos löytää sen olennaisen… Ja tätä työtähän teen koko ajan.

Nuusa Niskala rukoilee ristin äärellä.
Nuusa Niskala korostaa, että kristinusko on rakkaudesta syntynyt liike. Nuusa Niskala rukoilee ristin äärellä. Kuva: Petteri Lappalainen, kuvakaappaus dokumentista Pappi. Punkkari. Anarkisti. pappi (heraldiikka),Nuusa Niskala

Niskalalle kristinusko on radikaali armorakkauden ja toivon liike, jossa saa olla sellainen kuin on. Lisäksi siinä toimitaan yhdessä toisten kanssa, kaikki tasavertaisina.

– Se on voima, joka muuttaa mua henkilökohtaisesti. Mutta sen täytyy muuttaa mua myös yhteiskunnallispoliittisesti toimimaan yhteisön hyväksi.

Ammatin vaikeat puolet liittyvät historian painolastiin ja valtarakenteisiin.

– Ne liittyvät instituutioon. Siihen, mitä ihmiset ovat tuoneet mukanaan. Ei niinkään ajatukseen, millainen Jumala on.

Niskala uskoo, että kristinuskon ytimessä on paljon muutosvoimaa ja ennen kaikkea toivoa, jota tässä ajassa tarvitaan.

Hän vierasta norsunluutorneja, joista julistetaan jotain yhtä totuutta tai kansankirkon ajatusta.

– Se on aivan muinaisjäänne. Ehkä jotkut siitä vielä fantasioivat, jossain tynnyrissä eläneet.

Heidät, jotka siunauksen haluavat, pitää siunata. En näe sille teologisesti mitään estettä.

Niskala harmittelee, että kirkosta esille nousevat usein ajasta jäljessä olevat kannanotot, jotka aiheuttavat suurta vahinkoa. Välillä tuntuu, ettei kirkko uudistu muun maailman mukana. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen epätasa-arvoinen kohtelu on aiheuttanut joukkopakoa kirkosta.

– On paljon hierarkiaan ja valtaan kietoutunutta oikeassa olemisen tarvetta. Ylläpitävyyttä, jolle ei ole perusteluja. Usein se kietoutuu puheeseen perinteisistä perhearvoista, omasta kansakunnasta ja miesten ja naisten rooleista.

Niskala huomauttaa, ettei teologia synny tyhjiössä tai ole taivaasta sellaisenaan pudonnut. Se on kokoajan ollut myös ajassa elävä ja tulkinnoille altis. Kaikille seurakuntalaisille pitäisi olla yhtäläiset oikeudet. Tämä pätee myös avioliittoon siunaamiseen.

– Heidät, jotka siunauksen haluavat, pitää siunata. En näe sille teologisesti mitään estettä.

Sitä paitsi kristinusko on rakkaudesta syntynyt liike. Opetuksessa korostetaan, että se joka miekkaan tarttuu, miekkaan hukkuu. Vihaa ei voiteta vihalla.

– Tämmöisenä julmuuksien aikana lempeys on todella poliittinen ja radikaali teko.

Niskalakaan ei ole välttynyt vihapuheelta. Hän ei jätä sen takia mitään tekemättä, vaikka välillä pelottaa. Alanvaihto on kuitenkin käynyt mielessä.

– Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen miettinyt, pitäisikö tehdä jotain ihan muuta. Voisi ruveta vaikka rakentamaan hirsitaloja. Mitä tahansa.

Nuusa Niskala keikalla yleisössä.
Nuusa Niskala käy vapaa-ajallaan mielellään keikoilla.. Nuusa Niskala keikalla yleisössä. Kuva: Petteri Lappalainen, kuvakaappaus dokumentista Pappi. Punkkari. Anarkisti. punkkarit,Nuusa Niskala

Niskala uskoo yhteistyön voimaan, ei kuplautumiseen ja poteroihin. Nyt yhdessä toimimiselle olisi tarvetta, kun koko luomakuntamme on vaarassa. Parhaimmillaan kirkko voisi toimia alustana positiiviselle joukkovoimalle.

Joukkojen kokoamisessa oppia voisi ottaa vaikkapa punk-yhteisöstä ja anarkismista.

– Siitä, miten lähdetään rakentamaan ruohonjuuritasolla yhdessä toisten kanssa. Kuuntelemalla ja arvostamalla. Uskon, että niin kristinuskokin on lähtenyt liikkeelle. Yhteisöistä, joissa ruokaillaan yhdessä, ja myös jaetaan omaisuus aika tasaisesti toisten kanssa. Ja siitä lähdetään toimimaan.

Kirkossa on paljon hyvääkin, jota ei tarvitse muuttaa. Seurakunnissa kohdataan jatkuvasti ihmisiä syvien tunteiden äärellä, niin surussa ja hädässä kuin ilossakin.

Työssään Niskala arvostaa juuri näitä kohtaamisia. Niiden muistaminen saa jaksamaan myös huonompina hetkinä. Esimerkiksi silloin, kun joku kieltäytyy ehtoollisesta vain siksi, että hän on sitä jakamassa.

Nuusa Niskala laulaa lavalla punaisissa kohdevaloissa.
Seurat-bändi keikalla oululaisessa Ykän Pubissa. Nuusa Niskala laulaa lavalla punaisissa kohdevaloissa. Kuva: Petteri Lappalainen, kuvakaappaus dokumentista Pappi. Punkkari. Anarkisti. punkkarit,Nuusa Niskala

Nykyään myös oma turvaverkko on lähellä. Niskala on palannut kotiseudulleen Ouluun, jossa työskentelee diakoniapappina.

Vapaa-ajallaan hän muun muassa laulaa Seurat-nimisessä hc-punkbändissä. Osa kappaleista on saanut inspiraationsa virsistä, mutta yhtye ei julista kristillistä sanomaa. Joukkoon mahtuu monenlaista näkemystä, ja yksi bändin jäsenistä on ateisti.

Ystävien ja läheisten läsnäolo on huojentavaa. Pahan olon saa myös purettua ihan eri tavalla.

– Mulla on mahdollisuus käydä säännöllisesti möykkäämässä tai tanssimassa se ulos. Saan olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan olla. Se on valtava voimavara.

Ja positiivistakin palautetta papin työstä tulee. Paras kohteliaisuus on ollut hyvin maanläheinen.

– Että sähän ootkin ihan tavallinen. Jos et sinä siellä olisi, niin kuka siellä sitten olisi.

Nuusa Niskala on pääosassa dokumenttielokuvassa Pappi. Punkkari. Anarkisti. Katso dokkari alta:

Keskustelu sulkeutuu 18.11.2019.
Keskustele