Hyppää pääsisältöön

Ahmas ottaa urut vakavasti

Fagotisti-säveltäjä Harri Ahmaksen musiikki on yleensä mukavaa kuultavaa ja soittimellista. Pidän hänen leppoisan värikkäistä puhallinkappaleistaan, mutta Ahmas välttelee modernismin harmaita alueita menestyksekkäästi myös suuren mittakaavan teoksissa, etenkin konsertoissa. Urkutohtori Jan Lehtolan levytystehtaan uutuustuote esittelee nyt Ahmaksen urkuteokset, ja niiden perusteella Ahmas ottaa urut vakavasti, ehkä liiankin.

Harri Ahmas / Organ Music
Harri Ahmas / Organ Music Uudet levyt

Levyn varhaisin teos, Chorale e fughetta, on vuodelta 1980. Käyrätorvisti Petri Komulaisen ja Jan Lehtolan tilaamat Neljä bagatellia ovat vuodelta 2004, laaja urkusonaatti vuodelta 2015 ja vanhaa koraalia pirstova Hymnus interruptus vuodelta 2013.

Absoluuttisen musiikin parissa Ahmaksella on tapana luodata syviä ja tummia vesiä, olkoonkin että hänen harmoniansa ovat sointuisia ja muotonsa perinteisiä. Syvyyttä ja tummuutta tasapainottava musikanttius pääsee levyllä parhaiten esiin bagatelleissa. Petri Komulaisen sävykäs, dynaaminen ja pitkälinjainen käyrätorvi antaa inhimillistä kosketuspintaa, kun taas urut tuntuvat etäisen uhkaavilta huolimatta monipuolisista rekisteröinneistä.

Puhtaat urkukappaleet kuulostavat karummilta, ja vihjaavat, että hälyt, hengitys ja herkkyys ovat pitäneet Ahmaksen musiikin minulle mielekkäänä; on kuin hänen luontainen ilmaisunsa vaatisi enemmän ja suorempaa läsnäoloa kuin mihin urkuri parvella koneensa ääressä pystyy. Lehtola rekisteröi tummanpehmeitä sävyjä korostaen, ilmavasti ja välillä rohkeastikin, urkusonaatti sisältää intensiivisiä ja herkkiä hetkiä, ja Hymnus interruptus kehittyy ihastuttavan vääjäämättömästi, mutta ainakin minun sieluni pysyy musiikista yhtä kaukana kuin seurakunta urkuparvesta. Kenties Lehtola kokee tilanteen urkujen äärestä aivan toisin, kenties urut eivät ole Ahmaksen musiikille paras kanava tai kenties hän tinkimättömänä ammattilaisena pystyy vielä kehittämään urkuilmaisuaan suoremmaksi ja inhimillisemmäksi.

Harri Ahmas: Neljä bagatellia käyrätorvelle ja uruille; Chorale e Fughetta; Hymnus interruptus; Urkusonaatti. - Petri Komulainen, käyrätorvi, ja Jan Lehtola, urut. (Toccata Classics, TOCC 0525)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Alakotilan takuuraikkautta mandoliinilla

    Levyarvostelu

    Taidemusiikin ja nykykansanmusiikin rajamaa versoo yhä runsaammin mielenkiintoista musiikkia, ja ahkerin puutarhuri siellä on säveltäjä, sovittaja, kosketinsoittaja ja pedagogi Timo Alakotila. Vuonna 2014 hän sävelsi konserton pitkäaikaiselle yhtyekaverilleen, mandoliininsoittaja Petri Hakalalle, ja nyt kun teos on saatu levytettyä, siitä saattaa tulla suomalaisten kamariorkesterien keskuudessa yhtä suosittu kuin Alakotilan Concerto grossosta.

  • Kitaristi Janne Malinen kuljettaa punaista lankaa halki vuosisatojen

    Levyarvostelu

    Uuteen levyyn asti olen pitänyt Janne Malista luovana mutta tolkullisena kitaristina. Nyt hän kuitenkin yhdistää kolme teosta, joilla ei ole mitään yhteistä: Piazzollan kaksoiskonserton kitaralle ja bandoneonille, Weissin luuttukonserton klavikordisäestyksellä sekä niiden välissä Tommi Kärkkäisen konserton sähköisesti käsitellylle silent-kitaralle. Levyn kuunneltuani pidän Janne Malista entistä luovempana mutta edelleen tolkullisena. Rohkeudesta ja ilmaisun pakosta syntyvä punainen lanka tikkaa kokonaisuuden yhteen.

  • Toimiiko kuoro saamelaisuuden tulkkina?

    Levyarvostelu

    Laajan Saamenmaan musiikista ja kulttuurista riittäisi syvää innoitusta myös valtakulttuurin taidemusiikille, etenkin nyt kun kulttuurien kohtaamisesta on siivottu räikeimmät virheet. Pohjoinen huippukuoro Erik Westbergs Vokalensemble on omistanut uuden levynsä saamelaisvaikutteiselle musiikille. Joikun ja kamarikuoroilmaisun yhdistäminen ei ole helppoa, mutta tulos kuulostaa yllättävän luontevalta, innoittuneelta ja saamelaislähtöiseltä.

  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri toteuttaa Wiljami Niittykosken vision

    Levyarvostelu

    Kaustisen Salonkylässä asunut, vuonna 1985 kuollut Wiljami Niittykoski oli keskeinen hahmo siinä kehityksessä, jonka tuloksena kaustislainen viulunsoitto on nyt maailmanperintökohde. Salonkylän Sibelius oli kasvanut pelimanniperinteeseen mutta myös alueelle suodattuneeseen taidemusiikkiin, ja sävelsi sielunsa tunnot kappaleiksi, joita Kaustisella yhä soitetaan. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on nyt tehnyt tämän kansanomaisen sävelaarteiston pohjalta levyn, joka toteuttaa Niittykosken genrerajatonta musiikkinäkemystä tyylikkäästi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua