Hyppää pääsisältöön

Mestari-improvisoijan kantikas latinokonsertto

Gabriela Montero on tällä hetkellä Amerikan merkittävimpiä pianisteja. Tavanomaisten pianohyveiden lisäksi hänellä on kaksi supervoimaa: improvisointi mihin tahansa tyyliin sekä poliittinen aktivismi. Viime vuosina Montero on kehitellyt kolmattakin supervoimaa, säveltämistä, ja uudella levyllä hän esittää ensimmäisen pianokonserttonsa, rohkeasti paritettuna Maurice Ravelin G-duuri-konserton kanssa.

Montero / Ravel
Montero / Ravel Uudet levyt

Sieluani elähdyttää, että Montero päivittää nykyaikaan romantiikan pianovirtuoosien tavan soittaa omia ja omannäköisiä konserttoja eikä yleisessä käytössä väljähtynyttä perusohjelmistoa. Monteron mukaan konsertossa kuuluu ja saakin kuulua se, että hän on globalisoitunut, latinalaisamerikkalainen nainen, joka on kasvatettu eurooppalaisella taidemusiikilla pan-amerikkalaisin maustein. Ja toden totta - Monteron konsertossa yhdistyvät Bernsteinin ja Gershwinin muhevuus, eteläamerikkalaiset tanssirytmit ja pianistiset tekstuurit, ja kuitenkin se sopii perinteiseenkin taidemusiikkikonserttiin.

Hehkuvankirpeää pianoherkuttelua haittaa vain sävellystekninen kantikkuus. Konsertto junnaa eteenpäin palikkamaisilla fraasirakenteilla, ja tunnelmat vaihtuvat usein mutteivät orgaanisesti. Etenkin hitaassa osassa kantikkuus haittaa myös harmoniaa - soinnut ovat koskettavan kauniita, mutta etenevät liian tasaisesti suhteessa toisiinsa ja melodiaan.

Uskottavuutta Monterolta ei silti puutu - hän osaa heruttaa orkesteroinnilla, hän tietää miten musiikin saa säkenöimään, ja vaikka konsertto tyylittelee tutuilla tanssilajeilla ja tunnelmatehokeinoilla, se ei jätä muovista vaikutelmaa, vaan tuntuu henkilökohtaisesti koetulta.

Kokonaisvaikutelma olisi edullisempi ilman Ravelin G-duuri-konserttoa, jossa jazzrytmit kelluvat täydellisen orgaanisesti ja orkesterivärit vaihtuvat hellemmin. Toisaalta Ravelin konsertto todistaa, että Montero on verraton pianisti: rytmisesti jäntevä ja soinnillisesti täyteläinen.

Levyllä soittava The Orchestra of the Americas selviytyy rytmisesti vaativasta urakasta erinomaisesti, vaikka jotkut soolot liikkuvat osaamisen rajalla. Kokonaisuus on yksi vuoden riemukkaimpia pianolevyjä, ja saa toivomaan että Montero saataisiin pikapuoliin myös Suomeen. Valitettavasti sekä Etelä- että Pohjois-Amerikan poliittiset haasteet taitavat pitää hänet kiireisenä, sen verran innokkaasti ja menestyksekkäästi Montero harrastaa yhteiskunnallista vaikuttamista.

Gabriela Montero: Pianokonsertto nro 1 “Latin”. Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri. - Gabriela Montero, piano, ja The Orchestra of the Americas/Carlos Miguel Prieto. (Orchid Classics, ORC  100104)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua