Hyppää pääsisältöön

Mestari-improvisoijan kantikas latinokonsertto

Gabriela Montero on tällä hetkellä Amerikan merkittävimpiä pianisteja. Tavanomaisten pianohyveiden lisäksi hänellä on kaksi supervoimaa: improvisointi mihin tahansa tyyliin sekä poliittinen aktivismi. Viime vuosina Montero on kehitellyt kolmattakin supervoimaa, säveltämistä, ja uudella levyllä hän esittää ensimmäisen pianokonserttonsa, rohkeasti paritettuna Maurice Ravelin G-duuri-konserton kanssa.

Montero / Ravel
Montero / Ravel Uudet levyt

Sieluani elähdyttää, että Montero päivittää nykyaikaan romantiikan pianovirtuoosien tavan soittaa omia ja omannäköisiä konserttoja eikä yleisessä käytössä väljähtynyttä perusohjelmistoa. Monteron mukaan konsertossa kuuluu ja saakin kuulua se, että hän on globalisoitunut, latinalaisamerikkalainen nainen, joka on kasvatettu eurooppalaisella taidemusiikilla pan-amerikkalaisin maustein. Ja toden totta - Monteron konsertossa yhdistyvät Bernsteinin ja Gershwinin muhevuus, eteläamerikkalaiset tanssirytmit ja pianistiset tekstuurit, ja kuitenkin se sopii perinteiseenkin taidemusiikkikonserttiin.

Hehkuvankirpeää pianoherkuttelua haittaa vain sävellystekninen kantikkuus. Konsertto junnaa eteenpäin palikkamaisilla fraasirakenteilla, ja tunnelmat vaihtuvat usein mutteivät orgaanisesti. Etenkin hitaassa osassa kantikkuus haittaa myös harmoniaa - soinnut ovat koskettavan kauniita, mutta etenevät liian tasaisesti suhteessa toisiinsa ja melodiaan.

Uskottavuutta Monterolta ei silti puutu - hän osaa heruttaa orkesteroinnilla, hän tietää miten musiikin saa säkenöimään, ja vaikka konsertto tyylittelee tutuilla tanssilajeilla ja tunnelmatehokeinoilla, se ei jätä muovista vaikutelmaa, vaan tuntuu henkilökohtaisesti koetulta.

Kokonaisvaikutelma olisi edullisempi ilman Ravelin G-duuri-konserttoa, jossa jazzrytmit kelluvat täydellisen orgaanisesti ja orkesterivärit vaihtuvat hellemmin. Toisaalta Ravelin konsertto todistaa, että Montero on verraton pianisti: rytmisesti jäntevä ja soinnillisesti täyteläinen.

Levyllä soittava The Orchestra of the Americas selviytyy rytmisesti vaativasta urakasta erinomaisesti, vaikka jotkut soolot liikkuvat osaamisen rajalla. Kokonaisuus on yksi vuoden riemukkaimpia pianolevyjä, ja saa toivomaan että Montero saataisiin pikapuoliin myös Suomeen. Valitettavasti sekä Etelä- että Pohjois-Amerikan poliittiset haasteet taitavat pitää hänet kiireisenä, sen verran innokkaasti ja menestyksekkäästi Montero harrastaa yhteiskunnallista vaikuttamista.

Gabriela Montero: Pianokonsertto nro 1 “Latin”. Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri. - Gabriela Montero, piano, ja The Orchestra of the Americas/Carlos Miguel Prieto. (Orchid Classics, ORC  100104)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • C.P.E. Bachin henki löytyy myös moderneilla soittimilla

    Levyarvostelu

    Carl Philipp Emanuel Bach ei ollut enää barokkisäveltäjä, mutta musiikin historiallisesti tietoisessa nykytodellisuudessa on silti rohkea veto tehdä moderneilla soittimilla kokonaislevytys hänen teoksistaan viululle ja kosketinsoittimille. Viulisti Tamsin Waley-Cohen ja pianisti James Baillieu kuitenkin tavoittavat Bachin tunnetuimman pojan oikullisen, herkän hengen. Signumin julkaisema kolmen CD-levyn boksi on kauttaaltaan riemullista kuultavaa.

  • Harri Wessmanin lempeässä maailmassa

    Levyarvostelu

    Säveltäjä Harri Wessman täytti seitsemänkymmentä aiemmin tänä vuonna, ja siksi hänen musiikkiaan on ollut aiempaa enemmän esillä myös konserteissa - opetuskäytössähän Wessman lienee Suomen soitetuin nykysäveltäjä. Juhlavuotta somistaa myös Pilfinkin julkaisema uutuuslevy, jolla Matti Riutamaa ystävineen sukeltaa Wessmanin kitaramusiikin lempeänkirkkaaseen maailmaan.

  • Sony Classical ja huono aikakone

    Levyarvostelu

    Sellisti Jan Voglerin ja kitaristi Ismo Eskelisen uutuuslevyn otsikko Songbook vihjaa sellon laululliseen ominaislaatuun, mutta ohjelmiston ja toteutuksen perusteella levy muistuttaa vanhoista huonoista ajoista, jolloin isojen levy-yhtiöiden tähdet soittelivat sekalaista ohjelmistoa läpi, ja tuote myytiin tähden ja yhtiön statuksella. Mutta sellisti Jan Vogler ei ole tarpeeksi suuri tähti, Sony Classicalin status ei riitä ja lisäksi markkina on niistä ajoista muuttunut: yleisö odottaa levyn ohjelmistolta terävyyttä ja tulkinnalta laatua.

  • Goldberg-muunnelmat vai teekutsut?

    Levyarvostelu

    Jousisoittajat ovat pitkään pyrkineet osille kosketinsoitinmusiikin kruununjalokivestä, Bachin Goldberg-muunnelmista. Niin tekee BIS-yhtiön uutuuslevyllä myös viulisti Frank Peter Zimmermannin liidaama Trio Zimmermann. Kolmikko ei ole tyytynyt Sitkovetskin perussovitukseen, vaan soittaa oman versionsa, joka on kertoman mukaan mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle. Mutta tälläkin kertaa tyyli ja tunnelma vaikuttaa kuunteluelämykseen enemmän kuin nuottikuvan uskollisuus.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua