Joonas Berghällin uudessa elokuvassa nähtiin dokumentaristi, joka yrittää laihtua, parantua tappavasta sairaudesta ja löytää itselleen vaimon. Miehiä ja poikia jätti paljon kysymyksiä auki. Lähdimme Berghällin luo Lappiin selvittämään, mitä ohjaajalle kuuluu puoli vuotta ensi-illan jälkeen.
Räntä on tauonnut, tien pinta kiiltää. Joonas Berghäll pitelee pinkistä ja pörröisestä ratinsuojuksesta yhdellä kädellä ja vääntää toisella autoradion nuppia. Täällä Kemin lähettyvillä kanavia löytyy vielä yllättävän hyvin, mutta kunhan päästään Louelle, valikoima supistuu huomattavasti.
Berghäll jättää Radio Pookin soimaan, poimii kukat takapenkiltä ja sanoo palaavansa kymmenen minuutin päästä. Kaiuttimista raikaa Vicky Rostin esittämä Bonnie Tyler -cover Tunnen sen täysillä taas.
"Katsotaan silmiin, aina silloin tällöin räjähtää / Katsotaan silmiin, aina silloin tällöin räjähtää"
Tänne Kemin hautuumaalle on laskettu lepoon Joonas Berghällin äiti Raija. Äiti asui viimeiset vuotensa vajaan 60 kilometrin päässä Louella omakotitalossa. Joulukuussa 2015 aika jätti 69-vuotiaasta Raijasta ja talo jäi pojalle.
Keväällä 2019 Berghäll muutti siihen asumaan.
Kuva: Otto Ponto
Joonas Berghäll, 42, on Suomen tunnetuimpia dokumentaristeja. Hänen päätyönään pidetään vuoden 2010 Miesten vuoroa, jonka Berghäll ohjasi yhdessä Mika Hotakaisen kanssa.
Elokuvassa suomalaiset miehet puhuvat saunan lauteilla elämästä. Iloista, suruista, pettymyksistä. Traumoista ja rakkaudesta.
Elokuva sai suitsutusta kriitikoilta ja yli 50 tuhatta katsojaa Suomessa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta palkitsi Berghällin ja Hotakaisen Miehen työ -palkinnolla tasa-arvon edistämisestä.
Sen jälkeen Berghäll on tuottanut elokuvia (muun muassa viime kevään Baby Jane) sekä ohjannut pitkät dokumentit Äidin toive (2015) ja Miehiä ja poikia (2019). Jälkimmäisessä nähdään huonovointinen, kuoleman portteja kolkutellut elokuvantekijä, joka haluaisi kovasti isäksi.
Lapissa on koti ja rauha.
Ajamme Louea kohti. Tätä tietä Berghäll on ajanut viimeisten puolen vuoden aikana satoja kertoja. Hänen arkensa jakautuu Helsingin ja Lapin välille. Helsingissä on tuotantoyhtiö Oktober, jota Berghäll pyörittää yhdessä tuottaja Satu Majavan kanssa. Lapissa on koti ja rauha.
Berghäll kertoo äidistään, joka työskenteli terveyskeskuslääkärinä ensin Tuusniemellä (jonne hän päätyi Helsingistä osoittamalla Suomen kartasta sokkona jotakin kohtaa), sitten Tervolassa, Kemissä ja Mikkelissä, jonne he muuttivat Berghällin ollessa ala-asteella.
Työnsä ohessa äiti auttoi paikallisia naisia, joilla oli kotona vaikeaa. Berghäll muistaa kurkkineensa portaikosta, kuinka äiti hoiti olohuoneessa naisten ruhjeita ja otti tarvittaessa yhteyttä virkavaltaan.
Äiti oli siis hyväntekijä. Hän opetti ainoan lapsensa arvostamaan naisia ja kaltoin kohdeltuja, näkemään tasa-arvon tärkeyden. Kiitos äitinsä Joonas Berghäll on nyt Suomen äänekkäimpiä tasa-arvon kannattajia.
Saavumme Berghällin kotitalolle. Se on pieni ja punainen. Pihaa reunustavat pelto ja Kemijoesta haarautuva pieni joki. Pihassa on vanha sauna ja ulkorakennus. Naapureita ei näy missään.
Berghällin elokuvista tutun Jani Tepsan tila on pellon ja metsikön takana. Tepsasta muistuttaa koivun juureen pysäköity vanha punainen traktori.
Kuva: Otto Ponto
Tupa on pieni, yksineläjälle tai likekkäin viihtyvälle pariskunnalle rakennettu. Makuuhuone, olohuone, avokeittiö, kodinhoitohuone ja pieni sauna. Olohuoneen seiniä reunustavat kirjahyllyt täynnä vanhoja, kuluneita opuksia. Ilmassa leijailee tervan tuoksu, joka paljastuu savun jäänteiksi.
– Savut tulivat sisään, kun lämmitin takkaa. Että tällainen mies minä olen, Berghäll sanoo ja nauraa.
Hän istuu nojatuoliin ja katsoo ikkunasta ulos. Tuolin paikka on valittu niin, että siitä on suora näkymä koskelle. Hiljaisuudessa pulppuamisen voi melkein kuulla.
Mies istuu nojatuolissa hymyillen. Takana kirjahylly.
Kuva: Otto Ponto
Hiljaisuus on Louella niin täydellistä, että se herkistää pienillekin rasahduksille ja kolahduksille. Berghäll ihmettelee useaan otteeseen ääniä, joihin helsinkiläinen toimittaja ei ole kiinnittänyt mitään huomiota.
Näin on hyvä, koska jos Berghäll jotain tarvitsee, niin rauhaa.
Miehiä ja poikia -elokuvassa nähdään ylipainoinen, raskaasti hengittävä äijänköriläs, joka aloittaa elämäntaparemontin. Avaa Tinder-tilin, alkaa laihdutuskuurin ja puhuu järjettömistä työtunneistaan. Ylen haastattelussa viime keväänä Berghäll sanoi vähentäneensä työmäärää huomattavasti.
Käy ilmi, ettei se pidä alkuunkaan paikkaansa.
Berghäll mäjäyttää lattiaan ruokakassin, joka on täynnä lääkkeitä. Vitamiineja, kalkkia, tulehduskipulääkkeitä ja viittä eri antibioottia. Hän syö kuussa 1650 pilleriä.
Viime kevään elokuvasta ja sen yhteydessä tehdyistä haastatteluista tiedämme tämän: Berghällin kehosta löydettiin loinen, jota epäiltiin ensin tappavaksi, mutta joka olikin lopulta tappavan loisen "pikkusisko" ja kuolisi pois muutaman vuoden sisällä. Lisäksi hänellä diagnosoitiin uniapnea.
Nyt Berghäll kertoo kuitenkin olevansa vakavasti sairas. Hänen sisällään on ”mielettömästi bakteereja, jotka pitäisi tappaa”. Mutta se ei tunnu onnistuvan.
Bakteereista ja lääkekuurista kuullaan lisää ohjaajan seuraavassa elokuvassa, jonka työnimi on Punainen ympyrä, englanniksi The Red Ring. Hän ei suostu kertomaan projektista vielä mitään, koska ei halua vaarantaa kuvauksia, mutta elokuvasäätiön tukipäätöksen yhden virkkeen kuvaus kuuluu: "Dokumenttielokuva epidemiasta, jonka vakavuuden maailma kieltää."
Ohjaaja kuuluu yhdysvaltalaiseen koekaniiniryhmään, jossa testataan erään saksalaisen antibiootin ja antabuksen yhteisvaikutuksia. Tulokset ovat rohkaisevia, mutta prosessi on vaiheessa. Berghäll kertoo syövänsä Suomen vahvimpia antibiootteja.
Bakteeri ei suostu kuolemaan, ja siihen on yksinkertainen syy: potilas ei lepää.
Näin ei voi jatkua.
Tapaamistamme edeltävänä päivänä Berghäll on pitänyt yhtiökumppaninsa Satun kanssa jälleen kriisipalaveria. Näin ei voi jatkua.
Mistä tulee tarve painaa pitkää päivää, vaikka kroppa yrittää puskea vastaan joka käänteessä?
– Kyse on selviämisestä. Tiedän miehiä, joilla on seitsemän tonnin kuukausitulot, ja edelleen ne jatkaa, mutta meillä se liittyy talouteen. Dokkaripuolen taloustilanne on älytön. Jos saataisiin mistä tahansa isompi summa, jäisin välittömästi pitkälle lomalle, Berghäll sanoo.
– Aikoinaan sitä oli vaan niin tyhmä, että tuli lähdettyä dokkaripuolelle. Kukaan ei varoittanut taloustilanteesta.
Toinenkin uravaihtoehto oli. Berghällin opinnot alkoivat lukion ja armeijan jälkeen vuonna 1996 Fellmanni-instituutin kokkikoulussa Lahdessa. Samalla luokalla oli Kalle Virtanen, joka tunnetaan nykyään Viikate-yhtyeen keulahahmona Kaarle Viikatteena. Berghälliä kiinnosti elokuva, Kallea musiikin tekeminen.
Iltaisin Berghäll uhosi kirjoittavansa, Kalle säveltävänsä.
– Itsensä kusettamista, Berghäll arvioi.
– Kun on seissyt rasvakeittimen edessä kymmenen, joskus 16 tuntia, sitä kaatuu kuin puu heti himaan päästyään. Kallen kanssa tehtiin lopulta päätös, että mä lähden opiskelemaan elokuvaa, Kalle säveltämistä.
Fellmanni-opintojen jälkeen Berghäll pääsi opiskelemaan elokuvaa ensin Voionmaan opistoon, sitten Kokkolan aikuisopistoon ja lopuksi vielä Tampereen ammattikorkeakouluun. Samalla hän toimi Viikatteen musiikkivideoiden hoviohjaajana.
Taikin ELOlle (nykyinen Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos) Berghäll ei päässyt, mutta pääsykokeista pudottuaan hän oli jo saanut elokuvasäätiöltä ensimmäisen käsikirjoitustukensa. Esikoispitkä, Mika Hotakaisen kanssa ohjattu 66-minuuttinen Valtio vapauden vei, sai ensi-iltansa Yle TV2:n dokumenttiprojektissa vuonna 2004.
Berghäll puhuu työstään paljon lukujen kautta. On katsojalukuja, budjetteja, tuloja ja menoja. Ja sitten ovat työtunnit, joita hän luettelee useaan otteeseen.
Kymmenen vuotta Voionmaan jälkeen Berghäll sai ensimmäisen vatsahaavansa. Se tuntui siltä kuin joku vetäisi puukolla mahaa auki. Lääkärin kehotuksesta Berghäll alkoi laskea kuukausittaisia työtuntejaan. Pahimmillaan hän työskenteli 345 tuntia kuussa, eli yli 11 tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa.
Keväällä 2019 Berghäll iloitsi Ylen haastattelussa tuntien tippuneen 170:ään Louelle muuton jälkeen. Tahti on kuitenkin jälleen kiihtynyt.
Dokumenttien tekeminen on yhä räpistelyä eikä Miehiä ja poikia ollut toivottu Graalin malja.
Berghäll sanoo Oktoberin myös ottaneen aiemmissa elokuvissaan tyhmiä riskejä. Miesten vuoro meni tietoisesti 70 tonnia yli kasaan haalitun budjetin, koska Berghäll halusi loppuun kohtauksen, jossa miehet laulavat Oravaisen laulun kunnianosoituksena Mikko Rissasen kuolleelle tyttärelle. Sillä kertaa riskinotto kannatti, koska elokuva oli lopulta iso hitti.
– Siitä mulla jäi päähän ajatus, että voin laittaa elokuvaan 70 tonnia omaa rahaa. Millään muulla ei ole väliä kuin elokuvataiteella. Kyllä se tulee takaisin. No, ei tullut esimerkiksi Äidin toiveesta.
Äidin toiveen budjetti oli kaksinkertainen, mutta katsojaluvut jäivät viidennekseen Miesten vuoron luvuista.
Viime aikoina Berghäll on kuvannut mainoselokuvia paikatakseen menneitä virheitä ja nostaakseen Oktoberin taloutta terveemmälle tasolle. Kahtena edellisenä kuukautena Berghäll on työskennellyt 253 ja 257,5 tuntia. Se on 8,4 ja 8,6 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, tai 11–12,9 tuntia, jos vain arkipäivät lasketaan. Kaukana ollaan Berghällin haaveesta viettää valtaosa vuodesta Louella ja saada tunnit 168:aan. Ja vielä niin, että yksi kuukausi olisi lomaa.
Ja ehkä vielä kauempana ollaan Berghällin suurimmasta unelmasta, eli isäksi tulosta.
Huoneessa on tuore lautalattia, työpöytä, sohva ja piironki, jolla on valokuvia Berghällin läheisistä. Yksi seinä on avattu lattiasta kattoon ylettyväksi ikkunaksi, josta näkee pihan ja kosken. Huoneessa on täysin hiljaista. Äänittäjän unelma, Berghäll kuvailee.
Seitsemänvuotiaana joulupöydässä Berghäll ilmoitti haluavansa isäksi. Hän järkeilee sen johtuneen isänkaipuusta. Kaikilla kavereilla oli perheessä äiti, isä ja 1–3 lasta. Berghällin kotona olivat äiti ja Joonas.
1980-luvulla yksinhuoltajaperheet eivät olleet vielä jokapäiväinen juttu. Kun koulussa tehtiin isänpäiväkortteja, opettaja päivitteli kovaan ääneen sitä, ettei Joonaksella ole isää.
– Ja siinä vielä vellottiin, siitä tehtiin numero. 'Mitäs me sinun kanssa keksittäis, kun sinulla ei ole isää.' Opettaja, mitä jos pitäisit turpasi kiinni?
Miesten vuoro syntyi Berghällin tarpeesta löytää isä, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Berghäll halusi elokuvan päättyvän isään, joka istuu lauteilla tietämättä, että vieressä istuu oma poika.
– Olisin sanonut, että tiedätkö sä, kuka mä olen? Mä olen sun poika.
Suunnitelmaa ei toteutettu. Enempää Berghäll ei halua aiheesta puhua.
Miehen mallit olivat lapsuudessa vähissä, mutta naisen mallia Berghäll sai joka suunnasta.
Miehen mallit olivat lapsuudessa vähissä, mutta naisen mallia Berghäll sai joka suunnasta. Berghällien suku on täynnä vahvoja naisia. Kummitäti Soini oli yrittäjänainen 1950-luvun Helsingissä. Mies kuoli sodassa, ja Soini eli lopun elämäänsä leskenä. Isoäiti Irma oli puolestaan rintamalla kenttäsairaalassa.
– Sillä oli munakranaatti ja pistooli. Äijiä tuli kuin sahalla poikki vedettynä, ja mummi auttoi siellä verisohjossa. Ehkä oon saanut vääränkin naiskuvan. Eihän ne kaikki ole sellaisia, että kranaatin kanssa rintamalla, Berghäll sanoo ja repeää nauruun.
Raijan, Irman ja Soinin lisäksi neljäs tärkeä nainen on Kaisa Oinas, joka oli pikku-Joonaksen hoitotäti ja äidin kollega terveyskeskuksessa. Joonas leikki Kaisan lasten kanssa Kemin sairaalan ja terveyskeskuksen käytävillä.
Kun äiti ja Kaisa päivystivät, pikkuiset olivat potilashuoneessa piilosta ja nukkuivat lääkärien taukotuvan lattialla.
– Se oli meidän Hoploppi. Siinä terveyskeskuksen aulassa kun sairaanhoitaja otti lasivitriinin takaa vastaan asiakkaat, niin pöydän alla minä söin irtokarkkeja ja luin sarjakuvia.
Berghäll kutsuu Kaisaa suojelusenkeliksi. Kaisa ilmestyy yhä aina, kun Berghäll tarvitsee tukea. Viimeksi eilen Kaisa on auttanut Joonasta saamaan savun hajun pois kammarista. Kaisa lähetteli Joonakselle tukiviestejä myös muutama vuosi sitten, kun hän oli Saksassa hoidettavana.
– Kun sä näkisit sen, niin sanoisit, ettei toi voi olla suojelusenkeli. 60 ja risat nainen, punaiset kikkarahiukset, käyttää moottorisahaa, syö makkaraperunoita ja hoitaa kaiken, ihan kaiken. Ne oli mun äitini kanssa parivaljakko. Moukarinaisia.
Kaisa oli läsnä myös, kun Berghällin äiti joutui yllättäen aivoleikkaukseen.
Tarina on kerrottu Äidin vuoro -dokumentissa. Äiti kertoi kahdeksanvuotiaalle Joonakselle, että hänestä on löydetty aivokasvain, joka täytyy leikata. 66 prosentin varmuudella hän kuolee tai tulee vihanneksena takaisin, 33 prosentin varmuudella hän selviää. Leikkaus on seuraavalla viikolla. Isovanhemmat eivät tiedä asiasta, koska heitä on turha huolestuttaa.
Koko leikkauspäivän Berghäll odotti puhelua sairaalasta Kaisan luona. Lopulta puhelu tuli ja toi huojentavia uutisia. Leikkaus oli mennyt hyvin ja äiti tulisi toipumaan.
Sairaalassa äiti oli kirjoittanut pojalleen vaaleanpunaisen kirjeen, jossa oli elämänohjeita tulevaisuudelle. Joonas ei saanut kirjettä, koska äiti selvisi leikkauksesta, mutta keväällä 2016, äidin kuoltua, haalistunut kuori löytyi Louen talon arkistoista.
Berghäll hiljenee ja pidättelee kyyneliä.
– Kirjeessä sanottiin, että mä olin kaikki kaikessa sille. Että äiti rakasti minua enemmän kuin ketään koskaan. Rakkaudella, äiti.
Nyt Berghäll kehittelee draamakäsikirjoitusta tuon tarinan pohjalta.
– Äiti kirjoittaa vuonna 1985 kirjeen pojalleen, jossa hän kuolee. Poika saa sen keväällä 2016, kun äiti on kuollut. Sisällä on pojalle ohjeet siihen, miten elää, kun äiti on poissa. Mieletön stoori. Elokuvakamaa.
Matilda. Se on Berghällin kuvitteellisen esikoisen nimi.
Matilda. Se on Berghällin kuvitteellisen esikoisen nimi.
– Pellavapäinen Matilda. Eka asia, mitä mä sille ostan, on Hugo Bossin musta puvuntakki, niin kuin isälläänkin on, Berghäll sanoo.
Hän uumoilee Matildan jääräpäiseksi naiseksi, kuten isoäitinsä ja kummitätinsä ovat. Satu jo nauraa Joonaksen olevan pinteessä, kun Matilda syntyy.
– Vaimo ja lapsi on se haave. Olisi aivan mieletöntä, kun näin tapahtuisi.
Miehiä ja poikia -elokuvassa Berghäll nähdään treffeillä helsinkiläisessä ravintolassa. Treffit eivät johtaneet lopulta mihinkään, kuten eivät parit niitä seuranneetkaan.
Berghäll sanoo ihastuvansa kerran viikossa ja kaipaavansa rakastumisen tunnetta todella paljon. Hänen edellinen "kunnollinen" parisuhteensa päättyi 11 vuotta sitten. Eron jättämää ahdistusta hän pakeni työhönsä.
Hän valittelee, että treffailuun kuuluva "lätinä" saa hien virtaamaan. Apuna on "kaksi lesvobalmentajaa", jotka auttavat naisen etsinnässä, mutta deittiformaatti turhauttaa.
– Se on liplatusta. Osaan puhua liplatusta, mutta se ei kiinnosta ketään. Ja sit mulla on viitosvaihe. Kakkonen, kolmonen ja nelonen puuttuvat välistä. Viitosvaihe on se, että aukaisen sut kokonaan, sä itket mun nenän edessä ja kerrot sun pahimmat paskat.
Myös se huolettaa, miten deittikumppani suhtautuisi kaikkiin Berghällille tärkeisiin arvoihin.
– Jos löytäisin naisen, joka diggaa tasa-arvosta, niin varmaan sille olisi ok maahanmuuttajien tasa-arvo, homojen ja lesbojen tasa-arvo sekä naisten tasa-arvo. Mutta sit kun pitäisi vielä olla ok se miesten ja poikien tasa-arvo. Niitä naisia mä pidän jumalana. Ja sellaista en ole löytänyt.
Kuva: Otto Ponto
Tuottaja Satu Majava sanoo puhelimessa, että Berghällin pitäisi ryhdistäytyä treffirintamalla. Ohjaajaa kyllä pusketaan siihen suuntaan.
– Ihmiset ovat omapäisiä. Joskus pitää olla joku tökkimässä perseeseen. Elämänkumppanin etsiminen on raskasta, siihen liittyy pettymyksiä, epävarmuutta. Eihän se maailman helpoin tehtävä ole. Helpompaa on tehdä töitä kuin etsiä kumppania.
Majava tuli Oktoberille vuonna 2013 tuottajaksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tehtiin osakas. Yhtiökumppaniaan hän kuvailee aidoksi ja välittömäksi ihmiseksi, joka kantaa muiden asioista huolta. Välillä liikaakin, niin, että lepääminen unohtuu.
Aiemmin Majava on ollut huolissaan Berghällistä, mutta nyt suunta on oikea. Hän sanoo olevansa "se nalkuttava akka", joka muistuttaa Joonasta hidastamaan. Louelle muuttaminen näyttelee siinä suurta roolia.
– Louella on mökki ja pihapiiri. Siellä täytyy tehdä kotitöitä, joilla ei ole tekemistä varsinaisten töiden kanssa, Majava muistuttaa.
Samaa sanoo "suojelusenkeli" Kaisa Oinas, joka vastaa puhelimeen uima-altaan reunalta Kanariansaarilta. Hän kuvailee Berghälliä sydämeltään maalaispojaksi.
– Joonas on Louella kuin eri mies, kun saa tehdä omaan tahtiin töitä. Siellä on ollut puuhaa pihaa muokatessa. Ruohonleikkuuta on niin paljon, että sanoin, että osta päältä ajettava. Hän sanoi haluavansa kävellä, kun samalla voi ajatella.
Joonas on Louella kuin eri mies, kun saa tehdä omaan tahtiin töitä.
Joonas Berghäll on leimaantunut Suomen näkyvimmäksi miesasiamieheksi, eikä hänen tyylinsä miellytä kaikkia. Helsingin Sanomissa kriitikko Jutta Sarhimaa kirjoitti Miehiä ja poikia -elokuvan pyrkivän "agitoimaan katsojat barrikadeille".
"Tuntuu kuin olisin Miehiä ja poikia -elokuvan panttivankina ja pääsisin pois vain jos vaadin, että kaikki menevät katsomaan sitä", Sarhimaa latasi. Hän piti elokuvan aiheita kamalan tärkeinä, mutta vierasti tapaa, jolla niitä käsiteltiin.
– Tuntuu, että mies- ja poikajuttuja ei saa oikein tuoda esille, Berghäll sanoo.
– Jos kirjoitan tyttöjen ympärileikkauksesta, mua likettää 150 ihmistä. Jos poikien, mua likettää kahdeksan. Tytöt ja naisten oikeudet kiinnostavat enemmän. Olen Unicefin kanssa puhunut paljon siitä, että järjestöt saavat paremmin rahaa, jos kuvassa on itkevä tyttö. He eivät voi tätä myöntää, mutta poika tai mies ei toimi niin hyvin.
Berghäll ei enää tunnista valkoisen heteromiehen rakenteellista etuoikeutta. Naisten osuus yliopisto-opiskelijoista Suomessa on jo vuosien ajan ollut suurempi kuin miesten. Samoin on Yhdysvalloissa. Alkuvuodesta 2018 The Independent uutisoi naispuolisia yliopistohakijoita olevan Iso-Britanniassa kolmanneksen miespuolisia enemmän.
Lukio-opiskelijoista ja valkolakin saaneista Suomessa 58 prosenttia on naisia.
Korkeilla johtopaikoilla (ja ylempänä yliopiston hierarkioissa) on yhä etupäässä miehiä, mutta niin on yhteiskunnan pohjallakin. Miehillä vaikuttaa menevän parhaiten ja huonoiten. Tähän Berghäll on halunnut kiinnittää elokuvillaan huomiota.
– Jotkut asiat pysyvät mantrana, jota ei kyseenalaisteta. Koen, että pojat ja nuoret miehet voivat huonosti tässä maassa.
Tutkimukset sanovat toista. Keväällä 2017 julkaistun Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaiset pojat olivat elämäänsä tyttöjä tyytyväisempiä. Pojista yli puolet oli elämäänsä erittäin tyytyväisiä ja vain neljä prosenttia tyytymättömiä, kun tytöistä erittäin tyytyväisiä oli runsas kolmannes ja tyytymättömiä yhdeksän prosenttia.
Berghäll huomauttaa, että poikien ja tyttöjen tavoissa vastata kyselyihin on isoja eroja.
Berghäll huomauttaa, että poikien ja tyttöjen tavoissa vastata kyselyihin on isoja eroja. Naiset tunnistavat esimerkiksi seksuaalisen häirinnän selkeästi, kun taas miehille se on niin vieras asia, ettei sen tunnistamiseen ole työkaluja.
Myös ulkonäköpaineista naisten on ehkä helpompi puhua. Miesten osalta ne ovat pitkään olleet tabu. Berghäll muistaa jo 1990-luvulla ihmetelleensä, kuinka H&M:n bikinimalliston kauneusihanteista nuristiin, mutta kun bussipysäkeille liimatuissa John Westin tonnikalamainoksissa poseerasi paidaton sixpack-mies, ketään ei tuntunut häiritsevän.
– Miltä tuntuu olla pullea poika ja nähdä, että tuo on se miesihanne, johon täytyy päästä, Berghäll kysyy.
– Kyllä mä muistan, että mun miespuoliset frendit katsoivat itseään peilistä. Paineita oli yhtä lailla.
Miehet myös opetetaan siihen, ettei ikävyyksistä kannata tehdä numeroa. Kovuus, sitkeys ja voimakkuus ovat primääriarvoja. Lääkärissä käy Berghällin Miehiä ja poikia -elokuvaa varten haastattelemien lääkärien mukaan enemmän naisia kuin miehiä, vaikka väestön sukupuolijakauma on likimain 50–50. Naiset hakeutuvat tutkimuksiin herkemmin, miehet tulevat vasta kun pää on kainalossa.
Niin kuin Miehiä ja poikia -dokumentin päähenkilö Martti Säisä. Hän oli kaveriensa kanssa hirvialueella vääntämässä kiviä pois tieltä, kun sydän alkoi reistata. Säisä jatkoi rautakangen kanssa, vaikka joutui välillä kontalleen.
Kaverit komensivat Säisän kotiin. Hän ajoi mökille, missä hän otti maasta irrottamansa kuusenkannot ja alkoi kuurata niitä painepesurilla. Ja taas piti mennä polvilleen.
Saunaa lämmittäessään Säisä sanoi vaimolleen, että hän makaa hetken tässä, ja sitten mennään saunaan. Vaimo sanoi, että nyt ei mennä saunaan vaan sairaalaan.
– Vaimo pelasti hengen sillä että lähettiin. Jos olisin jäänyt oottelemmaan, kyllä kai sitä turvetta pukkaisi kovasti, Säisä sanoo nyt.
Hän on tullut Louelle kyläilemään ja tekemään kuulua loimulohtaan ja tukkimiehen pottuja. He ystävystyivät Berghällin kanssa nopeasti dokumenttia tehdessä, ja koska Säisä asuu Simossa, näkevät he toisiaan monta kertaa vuodessa.
Säisä sanoo heillä synkanneen ensitapaamisesta lähtien. He kahvittelivat huoltoasemalla ja juttelivat pari tuntia – kaikesta muusta kuin dokumentin aiheista, koska Berghäll haluaa aina saada ensireaktiot filmille.
Berghällin herkkyys ja taipumus itkeskelyyn vaikutti Säisän mukaan heidän nopeaan ystävystymiseensä. Ehkä se auttoi myös siinä, että hän oli lopulta valmis puhumaan kameran edessä asioista, joista hän ei ollut puhunut kenellekään, edes omalle vaimolleen.
Kuva: Otto Ponto
– On tuntunut, että ihmiset eivät jaksa kuunnella, jos puhut siitä sairaudesta. Se on säälin pyytämistä. Joonas sai aukiammaan. Tosi hyvä asia, että on saanut aukiammaan. Nyt on ollu paljon helepompi kertua muille, että ei ole häpiä lähteä lääkäriin. Sydänkohtauksen ensimmäinen oire kun on yleensä kuolema. Suomalainen mies pelkää niinku ruttoa sitä, että meet lääkäriin, eikä sussa ookaan vikkaa. Ni hävettää aivan helevetisti lähteä sieltä pois, kun turhaan kävi siellä, Säisä sanoo.
– Ei oo turhia käyntejä. Joonas opetti.
Elokuvan myötä Säisä, 71, on perustanut autotalliinsa terapiakerhon, jossa hän juttelee naapurinsa kanssa elämästä. Kerhon nimi on Terapiatalli. Säisä on huomannut, että hänen ikäpolvensa miehillä on tapana peittää pahoja asioita huumorilla.
– Kun oikein kipiästi sattuu, niin koetetaan vettää huumoria päälle.
– Pitää oppia, mikä sen vitsin takana on, Berghäll täydentää.
Loimulohi ja Martin vaimon aamulla leipomat pullat on syöty. Päivä taittuu iltaan ja Berghällin täytyy ehtiä lennolle.
Loimulohi ja Martin vaimon aamulla leipomat pullat on syöty. Päivä taittuu iltaan ja Berghällin täytyy ehtiä lennolle. Seuraavana päivänä jatkuvat mainoskuvaukset Helsingissä. Louelle hän palaa vasta kuukauden päästä. Silloin lumi on varmaan jo maassa.
Berghäll sanoo Punaisen ympyrän valmistuvan 1–2 vuoden sisällä. Hän uskoo sen olevan iso juttu. Miesten vuoron tasoinen ilmiö, jolla mennään kohti Oscar-spekulaatioita.
Sen lisäksi pöydällä on kaksi fiktiohanketta. Toinen on Vaaleanpunainen kirje, toista Berghäll vie eteenpäin Portugalissa.
Tarkoitus on ollut lähteä kuvaamaan Punaista ympyrää Yhdysvaltoihin vielä tänä syksynä, mutta uupumuksestaan viisastuneena Berghäll on päättänyt lykätä reissua. Päätös ei ollut helppo.
– Kyllä mua miehenä hävettää laittaa Satulle viestiä, että perutaan Boston, perutaan New York. Petyn itseeni. Eikö vanhasta karhusta ole enää juoksemaan?, Berghäll sanoo.
– Satu on opettanut välittämään itsestäni. Toivottavasti ehdin oppia ennen kuin vietetään mun hautajaisia.
Berghällin tapa puhua haastatteluissa ja elokuvissa omista tavoitteistaan on myös tapa päästä niitä lähemmäs.
Berghäll on varovaisen optimistinen omasta tulevaisuudestaan. Hän on aloittanut lifecoachingin, joka on auttanut näkemään asioiden positiiviset puolet. Satu on tuottajana tehnyt samaa. Oliko Äidin toive floppi, kun se sai vain 11 tuhatta katsojaa? Vai oliko se ilmestymisvuotensa katsotuin suomalainen dokumentti?
– Ihmismieli on hauska, Satu Majava sanoo puhelimessa.
– Jos olet kerran uinut 50 metriä tiettyyn aikaan, koet epäonnistuneesi joka kerta kun et yllä samaan.
Berghällin tapa puhua haastatteluissa ja elokuvissa omista tavoitteistaan on myös tapa päästä niitä lähemmäs. Hän oli kesällä kuukauden tekemättä mitään, koska oli mennyt niin haastattelussa lupaamaan – vaikka pakkasikin laukkunsa jo viikkoa ennen loman päättymistä.
Treffejäkin on ollut, koska dokkarissa uskaltauduttiin Tinderiin.
Ja lopulta Berghäll uskoo siihen, että kaikki menee hyvin.
– Viime yönä pohdin sitä, että tässä kaikessa paskassa täytyy olla joku tarkoitus. Hyvä odottaa kulman takana.
Kolme viikkoa haastattelun jälkeen Berghäll lähettää tekstiviestin. Hän on palannut Louelle. Lumi on maassa ja pihaan on tullut yli 20 poron lauma.
Berghäll kertoo viettävänsä Louella marras- ja joulukuun. Helsingissä on enää kolmen päivän työkeikka, minkä jälkeen hän yöpyy Lapissa 62 vuorokautta putkeen. Työtunnit laskevat samalla ihannelukemiin 168:aan.
Naapuri puolisoineen on pyytänyt Berghällin Rovaniemelle katsomaan burleskiesitystä. "Saa nähdä jos sieltä löytyy kumppani", hän kirjoittaa.
Saa nähdä, jos nyt viimein on Joonaksen vuoro.
