Hyppää pääsisältöön

Prisma: Pidä kädet ratissa! – tarkkaamaton autoilu yhä yleisempää

Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa.
Katie sai syntymäpäiviltä mukaansa matkaevästä, jonka hän syö autolla ajaessaan. Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa. Yle TV1,Prisma: Pidä kädet ratissa

TV1 keskiviikkona 6.11.2019 klo 19.00 - 19.55, uusinta maanantaina 11.11. klo 23.25, Areenassa

Päivystätkö kännykkää tai syötkö – ajaessasi? Kuinka paljon katseesi on muualla kuin tiessä?

Kun kuljettajan keskittyminen liikenteessä herpaantuu hetkeksikin, onnettomuusriski kasvaa. Jalankulkija saattaa olla kävelemässä eteen tai edellä oleva auto voi jarruttaa.

Miten ja miksi autonkuljettajan huomio harhautuu? Onko itse ajamisesta tulossa sivutehtävä älytekniikan myötä?

Ajaja luulee hallitsevansa tilanteen

Yhdysvaltalainen dokumentti Pidä kädet ratissa! asettautuu autoilijan yksityiseen maailmaan. Ohjelmassa seurataan kahdeksan kuljettajan ajokäyttäytymistä puolen vuoden ajan.

Auton sisälle asennetut kamerat ja kännykän tutkimussovellus selvittävät, kuinka usein ja miksi kuljettajan huomio herpaantuu itse ajamisesta. Miten erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan keskittymiseen?

”Ajaja luulee hallitsevansa tilanteen, kun hän siirtää katseen tiestä ja yrittää onkia jotain penkiltä tai taiteilee kannettoman kahvimukin kanssa. Kaikki nuo pikku jutut häiritsevät tarkkaavaisuutta”, sanoo testikuljettajia analysoinut liikenneturvallisuustutkija Eric Johnson.

Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa.
Aiden tykkää puuhastella auton ratissa. Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa. Yle TV1,Prisma: Pidä kädet ratissa

Automaattivaihteet tylsistyttävät?

Yhdysvalloissa suurimmassa osassa autoja on automaattivaihteet. Liikennetutkijat ovat huomanneet, että riski ikävystymiseen ja puuhasteluun ratissa kasvaa, kun kuljettajan tehtävää helpotetaan.

”En sanoisi, että meillä on tarkkaamattomuusepidemia, vaan pikemminkin huomioepidemia. Aivot eivät kytkeydy pois kuin tietokone. Haemme koko ajan jotain, mihin kiinnittää huomiota”, arvioi liikenneturvallisuustutkija Bryan Reimer.

”Euroopassa tämä ongelma ei ole niin suuri kuin Yhdysvalloissa. Syynä voi olla se, että Euroopassa ajetaan enemmän käsivaihteisilla autoilla. Käsivaihteisella ajaminen vaatii enemmän huomiota kuin automaattivaihteisella ajaminen. On hankalaa tekstata ja vaihtaa vaihdetta samaan aikaan.”

Ikävystynyt kuljettaja, jolla on lisäksi pakonomainen tarve käyttää kännykkää ja reagoida viesteihin välittömästi, uppoaa tarkkaamattomuuden vaaralliseen maailmaan.

Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa.
Nathan ajoi mielestään turvallisesti, mutta omat tulokset yllättivät hänet. Erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kuljettajan huomioon auton ratissa. Kuva: Jonathan Olson / Boyd Productions/Connecticut Public Broadcasting Yle TV1,Prisma: Pidä kädet ratissa!

Onko lentoteollisuuden virheistä opittu?

Voisiko automaattiohjaus ja muu älyteknologia tehdä ajamisesta nykyistä turvallisempaa ja vapauttaa ihmisen huomion muuhun käyttöön – myös ratissa?

Dokumentissa tutustutaan kehitteillä olevaan älytekniikkaan, josta toivotaan ratkaisua autoilun turvallisuuteen. Teknologiajätti Google testaa omia järjestelmiään, samoin ruotsalaiset kehittelevät tekniikkaa, jossa auto mukautuisi kuljettajan tarpeisiin.

Kuinka pitkälle uusiin ratkaisuihin kuten automaattiohjaukseen kannattaa luottaa? Ohjelmassa pohditaankin, onko autoteollisuus toistamassa automaatiossaan lentoteollisuuden tekemät virheet?

Distracted While Driving. Ohjaus ja käsikirjoitus: Jennifer Boyd. Tuotanto: Boyd Productions/Connecticut Public Broadcasting, Yhdysvallat, 2018.