Hyppää pääsisältöön

RSO:n Kullervossa vain makuasioista voi kiistellä

Sibeliuksen Kullervo on Suomen musiikin merkittävin yksittäinen teos, kansallissäveltäjämme läpimurto. Kun Radion sinfoniaorkesteri levyttää Kullervon ylikapellimestarinsa Hannu Linnun johdolla, kuulijan sopii odottaa vakaasti harkittua, painokasta tulkintaa, ja juuri sellainen on Ondinen julkaisema uutuus - mutta kilpailu on kovaa, eikä täydellistä Kullervoa ole vieläkään tehty.

Sibelius / Kullervo / RSO
Sibelius / Kullervo / RSO Uudet levyt

Aiemmin syksyllä BBC:n skotlantilaisen sinfoniaorkesterin ja Thomas Dausgaardin Kullervo-levy sai tässä ohjelmassa kollegaltani Ville Kompalta suorastaan runollista ylistystä. Omiin korviini kerrosten läpikuultavuus ja tasapaino sekä fraasien suunta ja luontevuus olivat juuri niin hyviä kuin Komppa väitti - ja aivan erilaisia kuin RSO:lla ja Hannu Linnulla.

Skottilaiset löytävät partituurista rytmisesti jäntevää ja soinnillisesti erottelevaa Sibeliusta, kun taas Linnun kokonaisnäkemys on soinniltaan tumma ja uhkaava, ja rytmisesti myöhäisromanttisen lavea, mikä kenties tukee Kullervon tarinaa muttei niinkään musiikkia. Ero on selvä jo avaustahdeissa: Linnun tulkinnassa viulujen säestyskuvio laahaa, mikä kyllä avartaa musiikkia ja luo synkkää tunnelmaa, mutta etenemisen tuntu heikentyy, samoin jännite. Kaipaan Kullervon sotkuisimpiin taitteisiin rytmistä tarkkuutta ja erottelua, vaikka se joskus paljastaisikin Sibeliuksen paksun orkesterikastikkeen puutteet. Skottiversio tuntuu kauttaaltaan jämäkämmältä, mikä tosin saattaa johtua perinteen puutteesta. Suomalaisorkesterit ovat tottuneet fraseeraamaan Kullervon teemat tietyllä tavalla, josta poikkeaminen virkistää suomalaisia korvia.

Kullervo on orkesteriteos, mutta kuitenkin se seisoo ja kaatuu laulusolistien ja kuoron myötä. RSO:n levytykseen on rakennettu täydellinen kuoro yhdistämällä Polyteknikkojen kuoron perinne ja ääntämys Viron kansallisen mieskuoron teräksiseen kalskahdukseen. Myös Ville Rusanen Kullervona on loistelias. Hänen avoin, terve baritoninsa kuulostaa tumman orkesterin keskellä melkeinpä vilpittömältä poikaselta, mikä antaa hyvän särmän juonenkulkuun, mutta lopun kirouksessa Ville Rusasen volyymin rajat tulevat vastaan - Jorma Hynninen ja Usko Viitanen jylisevät orkesterin yli paremmin omilla levytyksillään.

Johanna Rusanen Kullervon sisarena on ongelmallisempi. Puheenomaisissa ja matalissa jaksoissa hän ei muistuta niinkään sisarta kuin Kullervon ilkeää emäntää, joka leipoi kiven leipään. Aiemmalla levytyksellä turkulaisten kanssa Johanna Rusasen ääni oli terveempi; nyt rekisterivaihdokset kuuluvat liikaa ja fortissimot vuotavat. Kuuntelen mieluummin skottilaisten solistia, Helena Juntusta, jonka sopraano on kevyempi mutta silti viiltävä. Kullervon sisarena Juntunen on tomera, Rusanen ilkeä.

Kahdesta hiljattaisesta levytyksestä saisin koottua omaan makuuni täydellisen Kullervon. Tumma ja uhkaava perussävy, Ville Rusanen ja kuoro RSO:lta, Skotlannista puolestaan rytminen napakkuus, fraseeraus ja Helena Juntunen. Henkilökohtaisia mieltymyksiä tärkeämpää lienee kuitenkin, että erot syntyvät vain henkilökohtaisista mieltymyksistä. Molemmissa levytyksissä soitto- ja äänitystekniset perusasiat ovat kunnossa ja tulkinnat koherentteja. Siitä vaan valitsemaan.

Jean Sibelius: Kullervo. - Johanna Rusanen, sopraano, ja Ville Rusanen, baritoni, sekä Viron kansallinen mieskuoro, Polyteknikkojen kuoro ja Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1338-5)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua