Hyppää pääsisältöön

RSO:n Kullervossa vain makuasioista voi kiistellä

Sibeliuksen Kullervo on Suomen musiikin merkittävin yksittäinen teos, kansallissäveltäjämme läpimurto. Kun Radion sinfoniaorkesteri levyttää Kullervon ylikapellimestarinsa Hannu Linnun johdolla, kuulijan sopii odottaa vakaasti harkittua, painokasta tulkintaa, ja juuri sellainen on Ondinen julkaisema uutuus - mutta kilpailu on kovaa, eikä täydellistä Kullervoa ole vieläkään tehty.

Sibelius / Kullervo / RSO
Sibelius / Kullervo / RSO Uudet levyt

Aiemmin syksyllä BBC:n skotlantilaisen sinfoniaorkesterin ja Thomas Dausgaardin Kullervo-levy sai tässä ohjelmassa kollegaltani Ville Kompalta suorastaan runollista ylistystä. Omiin korviini kerrosten läpikuultavuus ja tasapaino sekä fraasien suunta ja luontevuus olivat juuri niin hyviä kuin Komppa väitti - ja aivan erilaisia kuin RSO:lla ja Hannu Linnulla.

Skottilaiset löytävät partituurista rytmisesti jäntevää ja soinnillisesti erottelevaa Sibeliusta, kun taas Linnun kokonaisnäkemys on soinniltaan tumma ja uhkaava, ja rytmisesti myöhäisromanttisen lavea, mikä kenties tukee Kullervon tarinaa muttei niinkään musiikkia. Ero on selvä jo avaustahdeissa: Linnun tulkinnassa viulujen säestyskuvio laahaa, mikä kyllä avartaa musiikkia ja luo synkkää tunnelmaa, mutta etenemisen tuntu heikentyy, samoin jännite. Kaipaan Kullervon sotkuisimpiin taitteisiin rytmistä tarkkuutta ja erottelua, vaikka se joskus paljastaisikin Sibeliuksen paksun orkesterikastikkeen puutteet. Skottiversio tuntuu kauttaaltaan jämäkämmältä, mikä tosin saattaa johtua perinteen puutteesta. Suomalaisorkesterit ovat tottuneet fraseeraamaan Kullervon teemat tietyllä tavalla, josta poikkeaminen virkistää suomalaisia korvia.

Kullervo on orkesteriteos, mutta kuitenkin se seisoo ja kaatuu laulusolistien ja kuoron myötä. RSO:n levytykseen on rakennettu täydellinen kuoro yhdistämällä Polyteknikkojen kuoron perinne ja ääntämys Viron kansallisen mieskuoron teräksiseen kalskahdukseen. Myös Ville Rusanen Kullervona on loistelias. Hänen avoin, terve baritoninsa kuulostaa tumman orkesterin keskellä melkeinpä vilpittömältä poikaselta, mikä antaa hyvän särmän juonenkulkuun, mutta lopun kirouksessa Ville Rusasen volyymin rajat tulevat vastaan - Jorma Hynninen ja Usko Viitanen jylisevät orkesterin yli paremmin omilla levytyksillään.

Johanna Rusanen Kullervon sisarena on ongelmallisempi. Puheenomaisissa ja matalissa jaksoissa hän ei muistuta niinkään sisarta kuin Kullervon ilkeää emäntää, joka leipoi kiven leipään. Aiemmalla levytyksellä turkulaisten kanssa Johanna Rusasen ääni oli terveempi; nyt rekisterivaihdokset kuuluvat liikaa ja fortissimot vuotavat. Kuuntelen mieluummin skottilaisten solistia, Helena Juntusta, jonka sopraano on kevyempi mutta silti viiltävä. Kullervon sisarena Juntunen on tomera, Rusanen ilkeä.

Kahdesta hiljattaisesta levytyksestä saisin koottua omaan makuuni täydellisen Kullervon. Tumma ja uhkaava perussävy, Ville Rusanen ja kuoro RSO:lta, Skotlannista puolestaan rytminen napakkuus, fraseeraus ja Helena Juntunen. Henkilökohtaisia mieltymyksiä tärkeämpää lienee kuitenkin, että erot syntyvät vain henkilökohtaisista mieltymyksistä. Molemmissa levytyksissä soitto- ja äänitystekniset perusasiat ovat kunnossa ja tulkinnat koherentteja. Siitä vaan valitsemaan.

Jean Sibelius: Kullervo. - Johanna Rusanen, sopraano, ja Ville Rusanen, baritoni, sekä Viron kansallinen mieskuoro, Polyteknikkojen kuoro ja Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1338-5)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • C.P.E. Bachin henki löytyy myös moderneilla soittimilla

    Levyarvostelu

    Carl Philipp Emanuel Bach ei ollut enää barokkisäveltäjä, mutta musiikin historiallisesti tietoisessa nykytodellisuudessa on silti rohkea veto tehdä moderneilla soittimilla kokonaislevytys hänen teoksistaan viululle ja kosketinsoittimille. Viulisti Tamsin Waley-Cohen ja pianisti James Baillieu kuitenkin tavoittavat Bachin tunnetuimman pojan oikullisen, herkän hengen. Signumin julkaisema kolmen CD-levyn boksi on kauttaaltaan riemullista kuultavaa.

  • Harri Wessmanin lempeässä maailmassa

    Levyarvostelu

    Säveltäjä Harri Wessman täytti seitsemänkymmentä aiemmin tänä vuonna, ja siksi hänen musiikkiaan on ollut aiempaa enemmän esillä myös konserteissa - opetuskäytössähän Wessman lienee Suomen soitetuin nykysäveltäjä. Juhlavuotta somistaa myös Pilfinkin julkaisema uutuuslevy, jolla Matti Riutamaa ystävineen sukeltaa Wessmanin kitaramusiikin lempeänkirkkaaseen maailmaan.

  • Sony Classical ja huono aikakone

    Levyarvostelu

    Sellisti Jan Voglerin ja kitaristi Ismo Eskelisen uutuuslevyn otsikko Songbook vihjaa sellon laululliseen ominaislaatuun, mutta ohjelmiston ja toteutuksen perusteella levy muistuttaa vanhoista huonoista ajoista, jolloin isojen levy-yhtiöiden tähdet soittelivat sekalaista ohjelmistoa läpi, ja tuote myytiin tähden ja yhtiön statuksella. Mutta sellisti Jan Vogler ei ole tarpeeksi suuri tähti, Sony Classicalin status ei riitä ja lisäksi markkina on niistä ajoista muuttunut: yleisö odottaa levyn ohjelmistolta terävyyttä ja tulkinnalta laatua.

  • Goldberg-muunnelmat vai teekutsut?

    Levyarvostelu

    Jousisoittajat ovat pitkään pyrkineet osille kosketinsoitinmusiikin kruununjalokivestä, Bachin Goldberg-muunnelmista. Niin tekee BIS-yhtiön uutuuslevyllä myös viulisti Frank Peter Zimmermannin liidaama Trio Zimmermann. Kolmikko ei ole tyytynyt Sitkovetskin perussovitukseen, vaan soittaa oman versionsa, joka on kertoman mukaan mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle. Mutta tälläkin kertaa tyyli ja tunnelma vaikuttaa kuunteluelämykseen enemmän kuin nuottikuvan uskollisuus.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua