Hyppää pääsisältöön

Suomen vaihtoehtoinen pianomusiikkihistoria

Pianotohtori Risto-Matti Marin tunnetaan paitsi taiturillisuudesta myös tutkivasta asenteesta ohjelmistoon. Uudella levyllä "Piilotettuja aarteita" Marin kirjoittaa suomalaisen pianomusiikin vaihtoehtohistoriaa - kansallisromanttisten miniatyyrien ja Sibeliuksen sijaan tarjolla on saksalaisen perusromantiikan vaikutteita ja laajempia teoksia.

Hidden Treasures
Hidden Treasures Uudet levyt

Richard Faltin, Martin Wegelius, Ilmari Hannikainen ja Einari Marvia ovat eittämättä olleet piilossa, mutta ovatko he säveltäneet aarteita? Sitä Marin ei levyotsikosta huolimatta väitä, olennaisempaa on historiallisen kuvan täydentäminen mahdollisimman hyvällä musiikilla. Musiikillisesti levyn kiinnostavinta antia on Ilmari Hannikaisen pianosonaatti vuodelta 1911. Siinä kuuluu Lisztin koulukunnan herooinen perinne mutta vain muutama skandinaavinen sävy. Marin syystäkin kehuu sonaatin hidasta osaa, jossa ihastuttavan sibeliaaninen melodia kerrankin yhdistyy pianistiseen tekstuuriin. Myös Einari Marvian sonaatti vuodelta 1945 viehättää epäsuomalaisuudellaan - Marvia kehittelee myöhäisromanttista pianotyyliä slaavilaisen täyteläisesti, mutta säilyttäen omaleimaisen raikkauden ja läpikuultavuuden.

Faltinin ja Wegeliuksen teokset kiinnostavat enemmän historiallisesti. Kun kuulee, kuinka saksalaisesti Suomen musiikkielämän varhaiset hahmot sävelsivät, Sibelius alkaa vaikuttaa entistä radikaalimmalta ja kotoinen kansallisromantiikkamme entistä suomalaisemmalta.

Risto-Matti Marin on odotetusti kotonaan levyn ohjelmistossa, joka pohjautuu romanttiseen traditioon ja on kauttaaltaan pianistista. Hänen jäntevään, suoraviivaiseen soittoonsa tulee ihastuttavaa herkkyyttä Hannikaisen sonaatin kauneimmissa kohdissa ja Wegeliuksen viattomassa keijukaismusiikissa. Vähemmän kliinisellä äänityksellä levy kenties tekisi vielä suuremman palveluksen musiikille.

Kokonaisuus on musiikillisesti ja historiallisesti muuten mielekäs, mutta Sirkka Harjunmaan jäykkä Häämarssi ja toisteinen Etydi jäävät jopa tässä seurassa kuriositeeteiksi. Viime vuonna kuolleelle pitkän linjan pianopedagogille olisi ehkä voinut osoittaa kunnioitusta muulla tavoin.

"Piilotettuja aarteita", säv. Faltin, I. Hannikainen, Wegelius, Harjunmaa ja Marvia. - Risto-Matti Marin, piano. (Alba, ABCD 446)

Kuuntele Uudet levyt 5.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua