Hyppää pääsisältöön

Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Nuori viulisti Boris Wolfson (myöh. Sirpo), Viipurin linna ja rautatieasema.
A sielttähä mine ole Itä-Kiinast, jos te tietä miss se on, Boris vastasi uteliaille karjalaisille, jotka kyselivät hänen syntyperäänsä. Nuori viulisti Boris Wolfson (myöh. Sirpo), Viipurin linna ja rautatieasema. kuvitus

Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

Viipurin kauppatori ja Pyöreä torni.
Viipurin kauppatori ja vanha tykkitorni "Paksu Katariina" juurellaan myyntikojut eli narikat, jotka purettiin pois 1910-luvulla. Kaupungin puisto-osasto säilytti tornissa työkalujaan. Paksu Katariina uhattiin purkaa, mutta pelastui, kun arkkitehti Uno Ullberg suunnitteli siitä Viipurin Teknillisen Killan toimesta ravintolan. Pyöreä tornin ravintola avattiin marraskuussa 1923. Viipurin kauppatori ja Pyöreä torni. Viipuri

Boris Wolfson eli Sirob – vuodesta 1935 Sirpo – oli Viipurin katukuvassa lähes 30 vuoden ajan eksoottinen, etelämainen ilmestys; kihartava musta tukka, ruskeankeltainen iho, tummat pippurisilmät, kaareva nenä ja pienet mustat viikset. Boris oli keskikokoinen ja vartaloltaan eteenpäin kumartuva. Eloisat kädet säestivät puhetta, jonka nopeudessa hän voitti jopa vilkkaat viipurilaiset.

Nuori viulisti Boris Sirpo.
Armenialainen viulisti Boris Wolfson. Nuori viulisti Boris Sirpo. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo

Boriksen erotti Torkkelinkadulla jo matkan päästä. Hän oli yksi viipurilaisia taiteen ruhtinaita – heitä oli Viipurissa useita. Hän oli impulsiivinen herra, joka ei oppinut 27 vuoteen puhumaan suomea, vaan solkkasi omaa sekakieltään.

Kun uteliaat karjalaiset kyselivät, mistä hän oli kotoisin, Boris vastasi:

– A sielttähä mine ole Itä-Kiinast, jos te tietä miss se on.

Oliko Boris todella Itä-Kiinasta? Joidenkin tietojen mukaan Boris Osipovitsh Wolfson syntyi Vladikavkazissa Kaukasiassa, nykyisessä Ossetiassa 3. päivänä huhtikuuta 1893. Etsivän Keskuspoliisin Valpon arkistojen mukaan Boriksen syntymävuosi on 1892 ja syntymäpaikka Kolpina Pietarin naapurissa.

Etsivän Keskuspoliisin arkistokortti Boris Wolfsonista.
Boris Wolfsohn Etsivän Keskuspoliisin arkistossa. Etsivän Keskuspoliisin arkistokortti Boris Wolfsonista. Kuva: Etsivä Keskuspoliisi Valpo / Kansallisarkisto kuvitus

Boriksella oli Viipurissa sekä innokkaita kannattajia että ankaria vastustajia. Hänestä kerrottiin kaskuja, joissa naurettiin hänen huonolle suomelleen ja omituiselle ääntämiselleen. Häijyimmät tekivät pilaa hänen alkuperästään ja nimestään.

Syynä siihen, ettei Boris hallinnut kunnolla vieraita kieliä, saattoi olla se, ettei hän ollut käynyt kouluja. Viulunsoitto oli vienyt lahjakkaan pojan varhain mukanaan.

Boris oli viimeisiä herrasmiehiä Viipurissa, jotka vielä 1920- ja 1930-luvuilla suutelivat naisia kädelle. Hän teki sen joustavasti ja täysin luonnollisesti.

Katariinankatu Viipurissa ennen raitiovaunuja.
Katariinankatu, myöhempi Linnankatu ennen raitiovaunuja. Katariinankatu Viipurissa ennen raitiovaunuja. Kuva: Åbo Akademin Viipuri

Kun Boris tapasi kadulla ystävänsä teatterinjohtaja Arvi Tuomen, hän syleili ja suuteli tätä poskille. Pidättyväisen Tuomen nähtiin ottavan aina silloin pari askelta taaksepäin.

Boriksen rajallisesta suomen kielestä Tuomi on kertonut, että sanoi Borikselle mitä tahansa, hän tirkisteli kumppaniaan silmiin, kallisti päätään puolelta toiselle ja supisi huolestuneesti:

– Olemmeko jo niin pitkällä? Niin pitkällä?

Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Boriksen isän nimi ja sukunimi saattoivat olla moskovalaiselta kauppiaalta, joka oli ottanut hänet kasvattipojakseen. Isä saattoi olla yhtä hyvin moskovalainen lääkäri, ja on mahdollista, ettei Boriksella ollut isästään mitään tietoa. Boris ei kertonut lapsuudestaan edes lähimmille ystävilleen. Sen mitä kertoi, hän väritti sellaisella huumorilla, ettei kuulija pystynyt luomaan tapahtumista selkeää kuvaa.

Kun Boris vuonna 1912 saapui ensimmäisen kerran Suomen suuriruhtinaskuntaan, ensin Helsinkiin ja pari vuotta myöhemmin Viipuriin, hänen sukunimensä oli Wolfson. Nimi esiintyy myös muodossa Wolfsohn.

Wolfson kuulosti juutalaiselta, ja innosti viipurilaiset arvuuttelemaan Boriksen syntyperää. Varsinkin 1930-luvulla hänen mahdollisesti juutalaiset juurensa kiinnostivat kovasti. Eräälle vastaan taistelevalle muusikolle, joka erityisesti halusi korostaa hänen juutalaisuuttaan, Boris vastasi:

– Olen pahoillani, ettei minulla ole kunnia kuulua tuohon lahjakkaaseen kansaan. Olen nimittäin armenialainen.

Uskonnoltaan Boris oli kreikkalaiskatolinen.

Viipurin juutalaiset eivät kuitenkaan tyytyneet Boriksen selityksiin, vaan halusivat, että hänet kirjattaisiin virallisesti heidän yhteisönsä jäseneksi. He kääntyivät jopa kaupungin poliisimestarin puoleen pyytäen tätä selvittämään Boriksen etnisen taustan. Poliisimestari Juuso Miettinen kuului kuitenkin saman herrakerhon jäsenenä Boriksen ystäviin ja jätti tutkintapyynnön omaan arvoonsa.

Väliotsikko: Nuoren Boriksen oppivuodet
Väliotsikko: Nuoren Boriksen oppivuodet kuvitus

Vuonna 1902 Boris hyväksyttiin Moskovan konservatorioon opiskelemaan sekä viulunsoittoa professori Jan Hrimalyn että sävellystä Mihail Ippolitov-Ivanovin johdolla.

Ennen kuin jatkoi 1907–1911 viuluopintojaan Pietarin keisarillisessa konservatoriossa professori Nalbandjanin oppilaana, Boris ehti opiskella viulua, sävellystä ja orkesterinjohtoa myös Berliinissä ja Wienissä opettajinaan Georg Kulenkampff, Franz Schreker ja Otakar Ševčík.

Jos tavallinen koulu jäikin väliin, Boris näki maailmaa, nautti kuuluisien maestrojen opetusta ja oppi harrastamaan kulttuuria ja taiteita.

Väliotsikko: Helsingissä syttyy orkesterisota 1912
Väliotsikko: Helsingissä syttyy orkesterisota 1912 kuvitus

Boriksen saapuessa Helsinkiin 1912 suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa oli käynnissä orkesterisota. Sodan osapuolina taistelivat kapellimestarit Robert Kajanus ja Georg Schnéevoigt, jotka eivät mahtuneet samalle korokkeelle.

Robert Kajanus, 56-vuotias professori, säveltäjä ja kapellimestari oli suomalaisen musiikkielämän pitkäaikainen keskeinen vaikuttaja. Hän oli perustanut Helsingin Orkesteriyhdistyksen eli Suomen ensimmäisen sinfoniaorkesterin 1882 sekä orkesterin yhteyteen sinfoniakuoron ja orkesterikoulun. Monien tehtäviensä lisäksi Kajanus hoiti kunniavirkaa; hän oli Helsingin yliopiston musiikinopettaja.

Viipurissa syntynyt 40-vuotias Georg Schnéevoigt oli Kajanuksen orkesterikoulusta valmistunut sellisti. Hän oli Saksasta Suomeen muuttaneen alankomaalaisen sotilaskapellimestarin Ernest Bernhard Schnéevoigtin poika. Georg Schnéevoigt oli jatkanut opintojaan Keski-Euroopassa muun muassa Leipzigissa ja orkesterisodan syttyessä hänen kansainvälinen uransa oli hyvässä nousukiidossa.

Nuori säveltäjä Leevi Madetoja.
Kajanuksen apulaiskapellimestari Leevi Madetoja kiinnitettiin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestariksi Viipuriin 1914-1916. Nuori säveltäjä Leevi Madetoja. Kuva: W. Dufva Oulu Leevi Madetoja

Molemmat kapellimestarit perustivat vuonna 1912 Helsinkiin omat sinfoniaorkesterinsa, Kajanus Kotimaisen orkesterin, jonka apulaiskapellimestareina toimivat säveltäjät Leevi Madetoja ja Toivo Kuula, ja Schnéevoigt Helsingin sinfoniaorkesterin. Helsingissä oli soittajapula, ja Schnéevoigt kiersi Venäjällä ja Baltiassa värväämässä soittajia omaan orkesteriinsa.

Säveltäjä Toivo Kuula vuonna 1908.
Kajanuksen apulaiskapellimestari Toivo Kuula tuli Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestariksi Viipuriin Leevi Madetojan jälkeen syksyllä 1916. Säveltäjä Toivo Kuula vuonna 1908. Kuva: Alavuden kaupunki Toivo Kuula

Tieto avoimista työpaikoista Helsingissä kiiri Pietarin keisarilliseen konservatorioon ja viulunsoiton opiskelija Boris Wolfsonin korviin. Kajanuksen nimi ei ollut Borikselle suinkaan tuntematon. Konservatorion käytävillä hän oli tutustunut Lilly Kajanukseen, kapellimestarin viehättävään tyttäreen, joka opiskeli Pietarissa harpunsoittoa.

Boris ja opiskelukaverinsa Mitja Itkins lähtivät Helsinkiin ja pestautuivat viulisteiksi Kajanuksen orkesteriin. Kotimaisen orkesterin riveistä Boriksen ja Mitjan erotti muista soittajista univormusta; nuorukaiset käyttivät Pietarin keisarillisen konservatorion oppilaspukua, kirkkaansinistä pitkää sinelliä, jonka rintamuksessa hopeanapit kiiltelivät kahdessa rivissä.

Väliotsikko: Orkesterisotaa seuraa maailmansota
Väliotsikko: Orkesterisotaa seuraa maailmansota kuvitus

Mitja viihtyi Kotimaisessa orkesterissa vain yhden konserttikauden 1912–1913. Boris jäi Helsinkiin vielä toiseksi vuodeksi, kevään 1914 loppuun.

Heinäkuun 30. päivänä kantautui Euroopasta mullistavia uutisia; Itävalta-Unkari oli julistanut sodan Serbialle. Venäjän osana Suomi joutui mukaan sotaan. Samaan aikaan, kun suomalaiset pelkäsivät saksalaisten maihinnousua, Kajanuksen orkesterin kaikki 35 saksalaista soittajaa joutuivat palaamaan pikaisesti kotimaahansa.

Sanomalehti Karjalan etusivu 30.7.1914.
Viipurilainen sanomalehti Karjala 30.7.1914. Sanomalehti Karjalan etusivu 30.7.1914. kuvitus

Kun saksalaisten sotalaivat eivät ilmestyneetkään Suomen rannoille, uskallettiin syyskuun lopulla avata jälleen koulut. Vähitellen teatterit ja orkesterit aloittivat toimintansa. Ilmapiiri oli kuitenkin jännittynyt. Kirjeet sensuroitiin, hinnat kallistuivat, illat pimenivät, mutta katulamppuja ei saanut sytyttää.

Syksyllä 1914 orkesterisota oli kuitenkin ohi. Kajanuksen ja Schnéevoigtin orkesterit yhdistettiin ja syntyi Helsingin kaupunginorkesteri. Maestrot johtivat vuorotellen ja ilmapiiri jatkui kireänä. Saksalaisten soittajien poistuttua jäljelle oli jäänyt kirjava joukko. Konserttien taiteellinen taso luisui alaspäin, arvostelijat haukkuivat ja muusikoiden palkkoja laskettiin.

Boris Wolfson ei jäänyt taistelemaan paikasta Helsingin kaupunginorkesterissa, vaan siirtyi lähemmäs entistä kotikaupunkiaan Pietaria, Viipuriin.

Väliotsikko: Juna tuo Boriksen Viipuriin
Väliotsikko: Juna tuo Boriksen Viipuriin kuvitus
Viipurin rautatieasema noin 1913.
Arkkitehti Herman Geselliuksen suunnittelema Viipurin rautatieasema valmistui 1913. Viipurin rautatieasema noin 1913. Kuva: Museovirasto - Musketti Viipurin rautatieasema

Matka Helsingistä Viipuriin taittui kätevästi yöpikajunalla. Astuessaan Viipurin asemalaiturille ja kulkiessaan komean edellisvuonna valmistuneen asemarakennuksen läpi Boris Wolfson tunsi tulleensa suurkaupunkiin. Helsinki sai hyvin samannäköisen Herman Geselliuksen ja Eliel Saarisen yhdessä suunnitteleman aseman vasta neljä vuotta myöhemmin 1918.

Torkkelinkatu Viipurissa 1914.
Vilinää ja vilskettä Torkkelinkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä. Torkkelinkatu Viipurissa 1914. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri

Viipurilaiset tunnettiin uutuudennälkäisinä kulttuurin ja viihteen suurkuluttajina. Kaupungissa oli tarjolla runsaasti konsertteja, taidetta, teatteria ja huvituksia. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin sinfoniakonserttien lisäksi pidettiin resitaaleja, kuorokonsertteja ja kirkkokonsertteja. Viipurin Taiteenystävät järjestivät taidenäyttelyitä ja pitivät yllä piirustuskoulua.

Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulun oppilaita 1914.
Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulun nuoria taiteilijoita juhlatuulella vuonna 1914. Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulun oppilaita 1914. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri

Kaupungissa toimi kaksi teatteria, Viipurin Maaseututeatteri ja Viipurin Työväen Teatteri. Uusimmat mykkäelokuvat pyörivät elokuvateattereissa kera kabaree-ohjelmien. Ravintoloissa ja kahviloissa salonkiorkesterit viihdyttivät asiakkaita.

Viipurilaiset olivat tyylitietoista väkeä ja tarkkoja pukeutumisestaan. Teatterin ensi-iltoihin sonnustauduttiin frakkiin ja iltapukuun. Ravintoloihin astuttiin sisään näyttävästi sekä syötiin, juotiin ja seurusteltiin juhlallisesti orkesterin säestyksellä.

Viipurin Seurahuone.
Viipurin Seurahuone kuului kaupungin ykkösravintoloihin. Viipurin Seurahuone. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Viipuri

Elokuvateattereissa näyttelijät esittivät laulua, tanssia ja kupletteja ennen filmin alkua ja väliajalla. Tästä joku närkästyi ja kirjoitti lehden yleisönosastoon:

– Onko teatterissa yhtään näyttelijää, avustajaa tai kulissimiestä, joka ei esiintyisi jossain elävien kuvien teatterissa? Niissä ne laulavat ja tanssivat. En tiedä teatterin raha-asioita ja palkkoja, mutta nykyinen lainaussysteemi on lopetettava, tai muutettakoon nimi Maaseututeatteri Maaseudun varieté- ja viisulaulajien välitystoimisto oy:ksi.

Viipurilaiset suorastaan rakastivat näyttelijöitään. Suosituimpia olivat operettitähdet, jotka esitysten päätteeksi hukutettiin kukkasiin.

Eine Laine Viipurin Maaseututeatterin operetissa Valssiunelma 1917-1918.
Aloitteleva näyttelijätär Eine Laine teki läpimurtonsa Viipurin Maaseututeatterissa Oscar Strausin operetissa Valssiunelma. Eine Laine Viipurin Maaseututeatterin operetissa Valssiunelma 1917-1918. Viipurin Kaupunginteatteri
Viipurin vanhan teatteritalon yleisöä 1916.
Teatteritalon täysi katsomo. Viipurin vanhan teatteritalon yleisöä 1916. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Viipurin 1832 rakennettu Teatteritalo.
Viipurin Teatteritalo on rakennettu 1832. Viipurin 1832 rakennettu Teatteritalo. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri

Maaseututeatteri toimi 1832 valmistuneessa Anders Fredrik Granstedtin suunnittelemassa Teatteritalossa, samassa korttelissa Raatihuoneen ja Seurahuoneen kanssa. Katsomossa oli kaksi parvea ja väreinä hallitsivat punainen ja kulta. Kun yleisö astui teatteriin paraatipuolelta, näyttelijät luikahtivat työpaikalleen takakautta, lauta-aidassa olevan portin ja takapihan läpi.

Viipurin teatterilaiset juhlivat pukuhuoneessa noin 1916.
Maaseututeatterin henkilökunta juhlii näyttelijöiden lämpiössä. Viipurin teatterilaiset juhlivat pukuhuoneessa noin 1916. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri

Vanhassa Teatteritalossa Boris Sirob tuli johtamaan 1920–1930-luvuilla lukuisia oopperaesityksiä. Hänen tavoitteenaan oli esittää oopperat aina mahdollisimman pitkälle omin, viipurilaisin voimin.

Viipurilaiset musiikinystävät kärsivät siitä, ettei kaupungissa ollut kunnollista konserttisalia. Sopeuduttiin ajatukseen, että konserttitalon vuoro tulisi uuden taidemuseon ja uuden kirjaston jälkeen. Sinfoniakonsertit pidettiin 1885 rakennetun Keskuskansakoulun juhlasalissa ja pienimuotoisemmat kamarikonsertit Raatihuoneella.

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Boris Wolfsonin konsertti tulossa Raatihuoneelle. Wiborgs Nyheter 27.10.1915. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus
Väliotsikko: Musiikin Ystäväin Yhdistyksen orkesteri
Väliotsikko: Musiikin Ystäväin Yhdistyksen orkesteri kuvitus

Viipurin Musiikin Ystäväin yhdistys oli perustettu vuonna 1894. Yhdistyksen ensimmäisen 18-jäsenisen orkesterin kapellimestarina aloitti Robert Moser ja 1898 johtajaksi saatiin viisi vuotta saksalaisissa oopperataloissa vaikuttanut kapellimestari ja säveltäjä Armas Järnefelt. Järnefeltiä seurasivat kapellimestareina Juho Leino, Leo Funtek, Erkki Melartin ja Ilmari Weneskoski. Syksyllä 1914 kapellimestariksi tuli säveltäjä Leevi Madetoja, joka oli Borikselle entuudesta tuttu Kajanuksen orkesterin apulaiskapellimestari.

Myös Viipurissa orkesteri oli toiminut pitkälle saksalaisten soittajien varassa, jotka maailmansodan sytyttyä olivat joutuneet pakenemaan maasta. Kunnianhimoiselle, nälkäiselle nuorelle miehelle, Boris Wolfsonille tarjoutui tilaisuus päästä soittamaan etupulttiin, mikä saattoi olla tärkeä syy hänen siirtymiselleen Helsingistä Viipuriin.

Muusikot kiinnitettiin orkesteriin aina kaudeksi kerrallaan. Soittajien määrä ja konserttikauden pituus vaihtelivat. Kaikki riippui orkesteriyhdistyksen taloudellisesta tilanteesta eli kaupungin avustuksesta. Boris valittiin Viipurin Musiikin Ystävien Orkesteriin aina ykkösviulun toiseksi soittajaksi, ei koskaan konserttimestariksi.

Väliotsikko: Viulisti sotilaspuvussa
Väliotsikko: Viulisti sotilaspuvussa kuvitus

Boris Wolfson oli tullut Karjalankannaksen kosmopoliittiin rajakaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää, saksaa, joskus jopa ranskaa. Viipurilaiset olivat välitöntä väkeä, heidän seurassaan Boris oli heti kuin vanhojen tuttujen parissa.

Musiikin Ystäväin Orkesterissa Boris löysi ystävän kontrabasisti Toivo Johannes Arosta eli Ukko-Arosta, joka oli asunut 1900-luvun alussa Dresdenissä.

Viulisti Sulo Aron isä Toivo Johannes Aro eli Ukko-Aro.
Toivo Johannes Aro, josta käytettiin nimeä Ukko-Aro oli viipurilainen monitoimimies, itseoppinut sellisti ja kontrabasisti ja Viipurin Varuskuntasoittokunnan kapellimestari. Ukko-Aro pukeutui omaperäisesti, hänellä oli jalassaan pitkät, reisiin ulottuvat saappaat ja housuissaan nahkainen sotilasvyö, johon oli laitettu lenkkejä vasaroita ja pihtejä varten. Samat asusteet hänellä oli myös konserteissa frakin alla. Viulisti Sulo Aron isä Toivo Johannes Aro eli Ukko-Aro. Kuva: Terttu Harjun kokoelma Sulo Aro
Viipurin torviorkesteri 1900-luvun alussa.
Wiborgs Hornorkester eli Viipurin torvisoittokunta. Ukko-Aro torvi sylissä toisessa rivissä oikealla. Viipurin torviorkesteri 1900-luvun alussa. Kuva: Terttu Harjun kokoelma Viipuri

Venäjä oli sodassa, eikä Boris ollut suorittanut vielä asepalvelustaan. Ukko-Aron neuvosta hän ilmoittautui kiireesti palvelukseen, sillä vapaaehtoiset saivat esittää toivomuksen palveluspaikastaan. Boris sai komennuksen venäläisen divisioonan esikuntaan Viipurin linnaan. Palvelusaikanaan hän joutui puhaltamaan välillä messinkitorveen, mutta onnistui pitämään ykkösviulistin paikkansa Musiikin Ystäväin Orkesterissa. Sinellin sijasta Boriksen erotti nyt muista soittajista sotilasunivormu.

Borista kehotettiin hankkiutumaan myös eroon saksalaisesta sukunimestään. Hän vaihtoi sukunimensä Sirobiksi kääntäen etunimensä takaperin. Niin Boris Wolfsonista tuli Boris Sirob. Uusi sukunimi vakiintui vähitellen. Vielä vappuna 1918 hän konsertoi Lahdessa kaksiosaisella nimellä Wolfson-Sirob.

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi mitä tapahtui, kun Boris laittoi Karjala-lehteen ilmoituksen ja kohtasi vaalean viipurilaisen kaunottaren!

Viipurin linna 1900-luvun alussa.
Viipurin linna 1900-luvun alussa. Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Keskustelu sulkeutuu 12.12.2019.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?