Ylen Rikollinen mieli -sarjassa on haluttu laittaa vanki miettimään kriminaalipsykologin kanssa sitä, miksi hän on ajautunut rikoksiin, mitä hän ajattelee teoistaan ja niiden ikävistä seurauksista.
Olemme ohjelmaa tehdessä pyrkineet toimimaan lakien ja eettisten säännösten mukaan sekä tekemään ohjelman uhreja kunnioittaen. Sarjan yhdessä jaksossa käsitellyn rikoksen uhri on järkyttynyt ohjelmasta. Tämä ei ole ollut tarkoituksemme ja olemme siitä pahoillamme. Olemme päättäneet poistaa kyseisen jakson Yle Areenasta emmekä esitä sitä toistaiseksi televisiossa.
Hyvässä organisaatiossa ohjelmien tekoprosessia pitää aina tarkastella. Niin teemme nytkin.
Uhrien ja omaisten ääni ja mielipiteet ovat oikeita ja tärkeitä, eikä ohjelma halua väheksyä niitä. Parhaimmillaan ohjelma voi lisätä ymmärrystä siitä, mikä johtaa rikolliseen elämäntyyliin ja rikoksiin. Rikollisten tekoihin johtaneita taustoja ja tapahtumia ei tarvitse hyväksyä, mutta niitä voi yrittää ymmärtää.
Ville Vilén
vastaava toimittaja, Luovat sisällöt