Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.– Osa 2/26.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin konserttikausi käynnistyi syksyllä 1914 verkkaisesti. Kaupunkiin vastikää asettunut armenialainen viulisti Boris Wolfson-Sirob ilmoitti orkesterin alkamista odotellessaan antavansa viulutunteja lokakuun 16. päivän Karjalassa.
Boris mainitsi ilmoituksessa olevansa professori Leopold Auerin oppilas. Tieto ei tarkkaan ottaen pitänyt kuitenkaan paikkaansa. Boriksen opettaja Pietarin keisarillisessa konservatoriossa ei ollut kuuluisa professori Auer, vaan professori Nalbandjan. Kun todellinen Auerin oppilas, Tatjana von Rippas muutamaa vuotta myöhemmin pakeni vallankumousta Viipuriin, Boris joutui oikaisemaan levittämänsä väärän tiedon.
Ilmoittaminen Karjalassa kannatti. Samalla, kun Boris soitti viulua Musiikin Ystäväin Orkesterissa ja suoritti vapaaehtoisena asepalvelustaan Viipurin linnassa hän ryhtyi opettamaan. Viipurista löytyi kolme huippulahjakasta pikkupoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kaikki kolme opiskelivat Boriksen johdolla ja kaikki tekivät merkittävät urat suomalaisessa musiikkielämässä myöhemmin.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kontrabasistin Toivo Johannes Aron esikoispoika Sulo oli syntynyt Dresdenissä 1904. Sulo Aro oli vasta 11-vuotias, kun hän antoi ensikonserttinsa Helsingissä 31. lokakuuta 1915. Nuorta viulistia säesti Helsingin Työväentalon juhlasalissa Oskar Merikanto.
Konsertin ohjelmassa oli muun muassa Mendelssohnin viulukonsertto kokonaan ja Vieuxtempsin virtuoosinen Le Rossignol.
Vastaanotto oli varautunut. Konserttiohjelmaa moitittiin liian vaikeaksi. Poika ei ollut vielä Mendelssohnin konserton tasolla, tulkinta puuttui. Arvostelun kärki kohdistui ennen kaikkea opettajaan, Boris Sirobiin.
Sulo Aro jatkoi 1921–1922 opintojaan Leipzigin konservatoriossa Walther Davissonin johdolla, minkä jälkeen hän opiskeli Pariisissa Léon Nauwinckin ja Berliinissä Georg Kulenkampffin – Boriksen entisen opettajan – johdolla.
Vuosina 1922–1923 Sulo Aro toimi Viipurin Musiikkiopiston 43-jäsenisen sinfoniaorkesterin konserttimestarina. Kun Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri tammikuussa 1929 aloitti uudelleen toimintansa, Aro kiinnitettiin ykkösviulun toiseksi soittajaksi.
Toisen maailmasodan jälkeen Sulo Aro toimi muun muassa Radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina 1953–1963.
Boriksen toinen huippuoppilas, Onni Suhonen oli syntynyt Haminassa 1903. Onni oli sukua viipurilaiselle Tillin musiikkiperheelle. Hänen äitinsä Ida oli Viipurin Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin sisar. Oskari ja Elli Tillin musikaaliset lapset, viulisti Olavi, pianisti Tellervo ja sellisti Kalevi olivat Onnin serkkuja.
Onni Suhonen jatkoi opintojaan 1924–1926 Budapestin musiikkikorkeakoulussa Jenö Hubayn mestariluokalla. Vuosina 1928–1929 hän opiskeli Pariisissa Léon Nauwinckin ja Lucien Capet’n johdolla, minkä jälkeen hän palasi Viipuriin ja toimi Musiikkiopiston viulunsoiton opettajana aina talvisodan syttymiseen marraskuussa 1939.
Sodan jälkeen Onni Suhosesta tuli Sibelius-Akatemian arvostettu viulunsoiton opettaja ja Suomen 1960-luvun nimekkäimmän jousikvartetin, Suhonen-kvartetin harjoittaja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa tulevat kapellimestarit Okko Kamu, Ari Angervo ja Juha Kangas.
Asiallinen ja vakavamielinen Onni Suhonen herätti viipurilaisessa kauppaneuvos Harry Wahlissa erityistä luottamusta. Wahl oli arvosoitinten keräilijä ja Suhosesta tuli hänen uskottunsa.
Wahl oli ostanut ennen ensimmäistä maailmansotaa Lappeenrannasta Lamposaaren sahan. Maailmansodan syttyminen kesällä 1914 ja satamien sulkeminen olivat isku Suomen sahateollisuudelle. Kun useimmat sahat joutuivat sulkemaan ovensa, sahaus Lamposaaressa jatkui. Neljä vuotta myöhemmin, kun sota oli ohi, Wahl oli ainoa, jolla oli suuret varastot sahatavaraa myydä ja hintaan, jonka hän saattoi itse määrätä.
Harry Wahlista tuli nopeasti rikas mies, ja isältä peritty arvokas Balestrieri-viulu innosti hänet keräämään arvosoittimia. Pian sodan jälkeen vuonna 1918 hän osti ensimmäisen Stradivariuksensa.
Wahl käytti viulukaupoissaan useita asiantuntijoita, muun muassa serkkuaan kirurgian tohtori Richard Faltinia, joka omisti myös Stradivariuksen. Viipurissa Wahlin toinen luottohenkilö Onni Suhosen ohella oli sellisti Väinö Raitamaa.
Boriksen kolmas huippuoppilas Naum Levin tuli Viipurin saksanjuutalaisesta kauppiasperheestä. Naum oli syntynyt Viipurissa 1907 ja esiintynyt ensimmäisen kerran julkisesti 5-vuotiaana. Borikselta Naum siirtyi pian kuuluisan pietarilaisen viulutaiteilijan Paul Tsherkasskyn oppilaaksi. Tsherkassky oli onnistuttu saamaan pariksi kaudeksi Musiikin Ystäväin Orkesterin konserttimestariksi.
Maaliskuussa 1923 Naum Levin esiintyi Raatihuoneella Venäjältä Paenneiden Suomalaisten Seuran soitannollis-taiteellisessa iltamassa, minkä jälkeen hän jätti Viipurin ja matkusti jatkamaan opintojaan Budapestiin Jenö Hubayn mestariluokalle.
Naum Levin oli 18-vuotias, kun hän esiintyi Sibeliuksen viulukonserton solistina säveltäjän 60-vuotisjuhlassa joulukuussa 1925.
Vuonna 1929 Levinistä tuli Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulisti, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan vielä Pariisissa, Berliinissä, Wienissä ja Lontoossa.
Naum Leviniä vaivasivat terveydelliset ongelmat. Häneltä puuttui toinen keuhko ja talvisodan aikana paetessaan pommisuojaan hän loukkasi toisen polvensa. Jalkaan tuli luutuberkuloosi ja se jouduttiin amputoimaan useamman kerran sodan aikana Tukholmassa.
Toisen maailmansodan aikana Levin ei tuntenut juutalaisena oloaan turvalliseksi Kaupunginorkesterissa, sillä muusikoiden joukossa oli saksalaismielisiä kansallissosialismin kannattajia. Levin on kertonut kaiken varalta kantaneensa orkesteriharjoituksissa pistoolia taskussaan.
Sodan jälkeen 1946 Naum Levin valittiin Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestariksi. Eläkkeelle jäätyään 1966 hän jatkoi uraansa viulunsoiton opettajana Viipurin Musiikkiopistossa Lahdessa.
Lue mitä kapellimestari Jukka-Pekka Saraste kertoo opettajastaan Naum Levinistä ja venäläisestä viulukoulusta tämän artikkelin lopussa!
Syyskuussa 1915 Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin tulevaisuus näytti jälleen uhatulta. Lokakuun alussa Leevi Madetoja kutsuttiin kuitenkin Viipuriin jatkamaan työtään kapellimestarina. Madetoja jatkoi saman tien matkaansa Pietariin kiinnittämään lisää soittajia. Tällä matkallaan hänen onnistui saada Viipuriin konserttimestariksi kuuluisa Paul Tsherkassky ja soolosellistiksi tämän veli Leonid Tsherkassky.
Ykkösviulun toiseksi soittajaksi Madetoja valitsi Boris Sirobin.
Madetojalla oli lupa kiinnittää orkesteriin vain 16 soittajaa. Kirjeessä puolisolleen kirjailija L. Onervalle hän harmittelikin:
– Soita siinä sitten sinfonioita!
Konserttikausi alkoi jälleen myöhässä. Lokakuun 17. päiväksi ilmoitettu ensimmäinen konsertti piti peruuttaa, sillä pietarilaissoittajat eivät olleet vielä saapuneet Viipuriin.
Madetojan jälkeen syksyllä 1916 kapellimestariksi tuli säveltäjä Toivo Kuula. Madetojan tavoin Kuula oli Borikselle entuudestaan tuttu Robert Kajanuksen Kotimaisen orkesterin apulaiskapellimestarina.
Myös Kuula joutui lähtemään värväysreissulle Pietariin ja jälleen avajaiskonsertti myöhästyi. Orkesterissa oli määrä olla 21 soittajaa, mutta lopullinen kokoonpano oli vain 17 soittajaa. Aluksi konserttimestarikin puuttui. Myöhemmin syksyllä tehtävään lupautui Heikki Kansanen, joka oli parhaita suomalaisia viulisteja.
Marraskuussa tilapäinen konserttimestari sairastui juuri, kun Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin konsertin oli määrä alkaa. Samaan aikaan Hotelli Finlandiassa vietettiin Boris Sirobin ja Greta Ollbergin häitä. Kesken hääjuhlan sulhanen kutsuttiin eteiseen. Siellä seisoi pulaan joutunut kapellimestari Kuula, joka kysyi, voisiko Boris lähteä tuuraamaan konserttimestaria.
– Odottakaa hetkinen, niin tiedustelen suostuuko vaimoni, Boris vastasi Kuulalle.
Morsian antoi luvan. Sulhanen lähti Kuulan mukaan, soitti konsertin ja palasi juhlimaan häitään.
Boriksen nuorikko Greta eli Anna Margaretha Ollberg oli syntynyt Turussa 2. tammikuuta 1893. Hänen äidinkielensä oli ruotsi, ja ruotsista tuli myös Sirobien kotikieli.
Gretan äiti Anna Maria Ollberg omisti vanhan kodikkaan Hotelli Finlandian Punaisenlähteenkadun ja Repolankadun kulmassa. Jonkin aikaa tämä menestyvä liikenainen omisti myös Viipurin linja-autoaseman ravintolan, jota piti hänen toinen tyttärensä Ellen Kari miehineen.
Greta oli saanut keväällä 1911 päättötodistuksen Ruotsalaisen tyttökoulun eli Fruntimmerskolanin viidenneltä luokalta. Fruntimmerskolanin tyttöjä pidettiin Viipurissa tyylikkäinä ja tavoiteltavina – ja viileinä ja ylpeinä.
Greta oli hauskannäköinen, piirteiltään säännöllinen, hymyilevä, vaalea ja uhkea. Joidenkin mieleen hän toi Wagnerin oopperoiden germaaniset naishahmot.
Huhtikuun 6. päivänä 1914 Greta saanut poikavauvan, Willyn. Ei ole tietoa, miksi poikaa ei kastettu, oliko syynä kenties se, että lapsi syntyi avioliiton ulkopuolella.
Kun Boris oli tullut Viipuriin 1914, hän oli vuokrannut huoneen Repolankatu 9:stä. Aivan naapurissa, Repolankadun ja Punaisenlähteenkadun kulmassa sijaitsi Hotelli Finlandia. Boris ei ole voinut olla panematta merkille samoilla kulmilla liikkuvaa vaaleaa Gretaa vauvoineen. Eikä Greta ei ole voinut kulkea ohi huomaamatta eloisaa eksoottista viuluniekkaa.
Boriksen ja Gretan hääjuhlassa marraskuussa 1916 oli mukana Gretan kaksi ja puolivuotias Willy-poika. Avioliiton solmimisen jälkeen poika sai Boriksen sukunimen, hänestä tuli Willy Sirob. Nuori perhe perusti kotinsa Hotelli Finlandian yksityiseen ylimpään kerrokseen.
Armenialainen viulisti Boris Sirob oli kotoutunut Viipuriin. Huhtikuun 27. päivänä 1920 hän anoi Suomen kansalaisuuutta, ja se myönnettiin hänelle kaksi kuukautta myöhemmin 21. kesäkuuta.
Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteella on yhä piironginlaatikossa Viipurin Musiikkiopiston opintokirja vuodelta 1961. Hän oli 6-vuotias, kun tapasi Boris Sirpon. Viipurin Musiikkiopiston entinen johtaja oli tullut vierailulle Lahteen uudesta kotipaikastaan Portlandista, Yhdysvaltain Oregonista.
– Minut kutsuttiin kansliaan, missä Sirpo istui. Hän katsoi käsiäni ja sanoi, että Heimolle pitää antaa myös vasta-alkajia.
Viulutaiteilija Heimo Haitto oli tulossa Amerikasta opettajaksi Viipurin Musiikkiopistoon Lahteen.
Saraste kertoo, että hänen omalla isoisällään oli osuutta siihen, että torniolainen veturinkuljettaja Aaro Haitto vei talvella 1935 poikansa Sirpon luo Viipuriin. Isoisä, Tornion kanttori Väinö Ruoranen oli kuullut 9-vuotiaan Heimon soittavan ja todennut sen jälkeen Aaro Haitolle:
– Anna pojan mennä Viipuriin!
Syksyllä 1963 Jukka-Pekasta tuli puolestaan Heimo Haiton oppilas.
– Hän harjoitteli kolmannen kerroksen luokassa, ja muistan hyvin, miten hän soitti sitä viuluaan. Haitto oli Suomen oloissa aivan käsittämätön lahjakkuus.
Jukka-Pekkaa itseään ei viulunsoitto kiinnostanut lainkaan, ja Haittokin oli sitä mieltä, ettei pojan olisi kannattanut ryhtyä soittamaan viulua. Jukka-Pekka oli jo pitkälle edennyt pianisti, joka myös sävelsi ja improvisoi.
– Yleensä viulutunti päättyi siihen, että Heimo antoi minulle 50 penniä ja sanoi: ”Mee sie ostamaa jäätelöä ihtelleis!”
Opiskelua Haiton johdolla kesti vain vajaan vuoden, sillä viulutaiteilija ei viihtynyt Lahdessa kauaa. Vuosikymmeniä myöhemmin Heimo Haitto kertoi Sarasteelle pikaisesta lähdöstään:
– Ku miulle tuli niin ikävä lähteä.
Haiton jälkeen Jukka-Pekka opiskeli pari vuotta Tatjana von Rippaksen oppilaan Sakari Sunnan johdolla. Vuonna 1966 opettajaksi tuli Helsingin kaupunginorkesterin eläkkeelle jäänyt konserttimestari, entinen viipurilainen Naum Levin.
– Kaikkien näiden opettajien, Sirpon, Rippaksen ja Levinin metodit olivat jotain sellaisia, ettei niistä edes pysty puhumaan. Nykyään ihmiset eivät voi kerta kaikkiaan ymmärtää, millaista se oli.
Naum Levin edusti Sirpon ja von Rippaksen tavoin venäläistä viulukoulua, jonka tunnetuin edustaja oli unkarinjuutalainen Leopold Auer, Pietarin keisarillisen konservatorion viulunsoiton professori.
Naum Levin oli äärimmäisen sitkeä, peräänantamaton opettaja, mutta kova luu oli myös pieni Jukka-Pekka.
– Levin läpsi minua kovasti, Saraste muistelee ja näyttää miten häntä läimäyteltiin sormille ja käsivarsille. Oppilaita koulutettiin kuin koiria.
Mikä saattoi olla idea ankaran metodin takana?
– Jos koiralle aiheutetaan kipua, se muistaa, Saraste tietää.
Metodi ei sopinut kuitenkaan kaikille oppilaille.
– Siellä oli aika monta sellaista, joiden hermot eivät kestäneet. Vaikka olin paljon nuorempi kuin muut, jouduin toimimaan joskus ”terapeuttina”.
Jossain vaiheessa Jukka-Pekan isä sai tarpeekseen.
– Isä sanoi, että nyt riittää, pois sieltä! Silloin Levin soitti meille kotiin ja sanoi, että haluaisi tulla käymään. Isä, joka oli vapaan kasvatuksen apostoli, haukkui hänet ja sanoi, ettei tuollaisilla konsteilla nykyään enää opeteta. Levin kuunteli ja ehdotti sitten, että isä antaisi pojan itse päättää. Minut kutsuttiin sinne ja Levin kysyi: ”Tuut sie miulle?”
Jukka-Pekka Saraste kävi 9-vuotiaasta tupakkaa tupruttelevan Naum Levinin viulutunneilla yli kymmenen vuotta. Hän vietti jopa kesälomiaan viulunsoiton opettajan huvilalla Lohjansaaressa:
– Olin siellä monta viikkoa yksin rääkättävänä. Joka aamu aloitin ennen kuin Levin heräsi. Sitten soitettiin skaalat ja etydit. Pari tuntia opiskeltiin yhdessä, loppuaika oli vapaata.
Sarasteelle jäi Lohjansaaresta hyvät muistot.
– Oli pieni moottorivene, jolla sain käydä ajelemassa. Levinin tyttärenpoika oli kaverina.
Jukka-Pekka Saraste oli päättänyt jo 12-vuotiaana, että hänestä tulisi kapellimestari. Viulu oli vain väline päästä mukaan orkesteriin. Saraste otti koulun rennosti, kävi luokatonta lukiota, soitti viulua ja kävi keikoilla Lahden kaupunginorkesterissa.
– Kun täytin 19 vuotta, päätin lopettaa. Muutin Helsinkiin, mutta ennen lähtöäni haukuin Levinin, Saraste nauraa.
Sitten kapellimestari vakavoituu.
– Naum Levinin 70-vuotispäivillä syyskuussa 1977 tutustuin Jorma Panulaan. Siitä alkoi tie kapellimestariksi.
Viipurinjuutalainen viulutaiteilija Naum Levin kuoli 5. kesäkuuta 1978. Levin oli perheellinen mies, mutta myös suuri hurmuri. Hautajaisissa arkulle laski tulipunaisen ruusun laulajatar Aulikki Rautawaara.
Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka maaliskuun 1917 vallankumous Venäjällä herätti suomalaisissa toivon ja mitä sitten tapahtui! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
