Hyppää pääsisältöön

Että minustako isä? – Amazonin sademetsässä ja Atacaman aavikolla sitä oli hyvä miettiä

Etelä-Amerikka oli aina kiehtonut minua. Jo Etelä-Amerikan kartta lupasi seikkailuja inkojen Andeilla, tutkimatonta viidakkoa, vesiputouksia ja suola-aavikoita, jäätiköitä, sekä elämyksiä lattarikaupungeissa. Siis kaikkea muuta kuin mielikuvani isyydestä ja lapsiperheen arjesta. En kaivannut elämääni kurahaalareita, lukujärjestyksiä ja vastuuta muista.


Etelä-Amerikan kartta, piirroskuva, jossa käärmeitä, lintuja ja valaita




Etelä-Amerikan kartta, piirroskuva, jossa käärmeitä, lintuja ja valaita
Etelä-Amerikka

35-vuotiaana olin päätynyt elämässäni pisteeseen, jossa nuoruuteni ei käynyt enää syyksi olla tekemättä lapsia. Viimeiseksi linnakkeeksi keksin omasta mielestäni todella pätevän syyn. Puolustauduin sillä, etten ollut koskaan käynyt edes Etelä-Amerikassa, vaikka olin lukenut c-kieleksi espanjankin. Sain vastauksen: ”No, mene ja käy siellä sitten, jos se siitä on kiinni.”


Joitain kuukausia viimeisen linnakkeeni piirittämisen jälkeen lähdin kolmen kuukauden reppumatkalle Etelä-Amerikkaan.

Suurin osa noin 13 tuhannen kilometrin reppureissusta meni busseissa, muutaman kerran lensin - ja liftasin siellä missä uskalsin.

Joskus välillä sademetsässä, öisen eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan tai buenosairelsilaisen baarin kulmassa mahdollisuus isäksi tulemisesta tuli mieleen. Että minustako isä? -ajatus tuntui sekä absurdilta että turvallisen kaukaiselta. Amazon-joen varrella sademetsän keskellä sijaitsevaan Perun Iquitos-kaupunkiin ei ole teitä.


Iquitosiin pääsee vain lentäen tai jokilaivalla.


Joki aurinkoisen pinjametsän ohi




Joki aurinkoisen pinjametsän ohi
Etelä-Amerikka,jukka kuosmanen

Kaupungin joissain kortteleissa vanhemmat miehet istuivat kaduilla dollariniput käsissään pikkupöytien äärellä. Ymmärsin, että koska kokaiinikauppaa käydään dollareilla niin jossainhan nekin pitää vaihtaa paikalliseksi valuutaksi

– ja toisaalta paikallisen valuutan paras inflaatiosuoja on käteinen dollari.

Amazon-joen varrella asuvat lapset esittelivät illalla torilla paikallisiakin ihmetyttäneen käärmenäytöksen. He käsittelivät isohkoja käärmeitä ja huokailuttivat toriyleisöään niitä hartioillaan ja käsillään pitämällä.

Esitystä olisi voinut mainostaa kyltillä: Pieniä lapsia ja isoja käärmeitä!


ihmisiä ja kojuja ja tavaran myyjiä aukealla




ihmisiä ja kojuja ja tavaran myyjiä aukealla
Etelä-Amerikka,jukka kuosmanen

Iquitosin rähjäisestä satamasta hyppäsin Amazonin yläjuoksulle menevään siipirataslaivaan. Laivalla uteliaiden pikkupoikien kysellessä päämäärääni viittoilin etäälle sademetsään ja kerroin heille meneväni Pacaya-Samirian luonnonsuojelualueelle katsomaan koskematonta viidakkoa kaikkine eläimineen.

Pikkupojat olivat yhtä mieltä siitä, että viidakossa on vaarallista ja sinne kuolee. Ei kuulemma kannattaisi mennä.

Laivan kansilla nukuttiin riippumatoissa.

Ennen Lagunasia laiva joutui trooppisen ukkosmyrskyn keskelle. Minusta myrsky ei ollut kovin paha, mutta paikalliset pelkäsivät laivan kaatumista ja laittoivat pelastusliivejä päälle.

Tiesin, että osaan uida hyvin, mutta tajusin, että rinkkani ei kyllä laivan kaatuessa pysy pinnalla. Sain itseni kiinni ideasta, että jos otan yhdet liivit myöhemmin itselleni, niin voin ehkä sitoa ne rinkkaani kiinni.

Pelokkaiden lasten silmien alla häivähdyksenomaisen idean typeryys tuli onneksi nopeasti selväksi. Kukaan ei nähnyt valkoista 35-vuotiasta miestä sitomassa pelastusliiviä omaisuutensa ympärille. Eikä laivakaan kaatunut.

Puukanootilla Pacaya-Samirian luonnonsuojelualueelle.

Perun Länsi-Amazoniassa sijaitsevassa Lagunasin kylästä sain oppaan ja hänelle apulaisen, joilla oli valtuudet mennä suurelle Pacaya-Samirian luonnonsuojelualueelle. Retken hinnan sopimisen ja ruokavarastojen ostamisen jälkeen olimme valmiita lähtemään puusta veistetyllä kanootilla sademetsän sydämeen.

Päivien mittaan matka taittui viidakossa jokea pitkin kanootilla ja välillä aina lyhyitä matkoja sademetsään poiketen ja siellä kävellen. Näin joka päivä runsaasti toivomiani eläimiä: papukaijoja, kaimaaneja, hämähäkkejä, manaatin, jokidelfiinejä, sammakoita, apinoita, ison anacondan ja muita käärmeitä.


Viidakossa kalasaalis ja sen nuotiolla paisto




Viidakossa kalasaalis ja sen nuotiolla paisto
Kuva: Jukka Kuosmanen
Etelä-Amerikka

Yöt nukuttiin taivasalla puihin viritettyjen sadepressujen ja hyttyssuojien sisällä.

Opas vakuutti, että alueella ei ollut jaguaareja.

Puuman jäljet löysimme ja opas näytti kuinka machete-veitsellä puolustaudutaan puumaa vastaan. Minulla ei kyseistä veistä ollut, eikä myöskään minkäänlaista halua sellaista puuman kanssa kokeilla.

Kissapetojen sijaan opas pelkäsi sademetsässä luonnonsuojelualueella kovasti muita ihmisiä. Salametsästäjien mahdollinen kohtaaminen olisi johtanut ilmeisen ikäviin seurauksiin.


Joki Amatzoniassa




Joki Amatzoniassa
Etelä-Amerikka,Amazon

Opas pesi retkipäivien mittaan itseään machete-veitsi kädessään joessa, mutta minä en uskaltanut. En pelännyt vedessä mahdollisesti olevia anacondia tai kaimaaneja vaan bakteereja ja loismatoja, jotka menevät ihon alle.

Loisiin tai mikrobeihin ei oppaan tarjoama machete-veitsi olisi auttanut.

Viidakossa sain luontokokemuksena myös muutamia vuorokausia kestäneen ripulin. Leiristä piti lähteä tämän takia korrektisti kauemmas yksin tarpeille.

Kokemus oli monella tavalla eksoottinen. Olla ihan yksin viidakossa kaiken kasvuston, liaanien, lankkujuuripuiden ja lehvästön keskellä. Etsiä sopiva paikka ja yrittää ennen kyykkäämistä katsoa, ettei maassa ole hämähäkkejä tai käärmeitä. Reisitaskuhousut sivuun maahan ja tarpeitten jälkeen aina housuille voimakas ravistelu.

Joskus kaikki housujen sisään ehtineet nilviäiset lähtivät jo ravistelemalla pois.

Joskus vasta ikävämmin housujen ollessa jo jalassa.

Viidakkoretken jälkeen palasin Lagunasin kylään odottelemaan jokilaivan kyytiä kohti Amazonin yläjuoksua.

Kylässä majoituin hökkelirakennuksessa, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Myöhemmin laskin, että viidakkoretken, jokilaivan ja parin vuorokauden bussimatkan jälkeen olin tehnyt oman pesemättömyysennätykseni 9 vuorokautta.

Limassa kävellessäni sisään ulkomaisten nuorten suosimaan hostellin yhteismajoitukseen, haisin siltä mistä tulin. Tunsin itseni vähintään Amazonin viidakosta vuosikymmenien takaa palanneeksi, jo 1900-luvun alkupuolella kadonneeksi, brittitutkimusmatkailijaksi Percy Fawcettiksi.

Alpakka vai laama? Inka tietää vaan ei kerro.

Perun Cuscossa Andien vuoristossa Inkavaltion aikaisilla raunioilla käydessäni minulta kysyttiin museoalueen lipunmyynnissä klassinen korruptiomoraalin mittaava kysymys: kuitilla vai ilman?

En ensiksi asiaa ymmärtänyt, mutta sitten tajusin, että ilman kuittia puoleen hintaan. Laskin summan euroiksi ja varmistin myyjältä, ettei toista lippukontrollia isolla useita raunioita kattavalla alueella enää ole.

Muutamien eurojen säästön takia löysinkin itseni inkaraunioiden keskeltä ilman kuittia. Vähän ajan kuluttua hävetti.

Siinä missä inkat hävisivät taistelunsa konkistadoreille, hävisin minä korruptionvastaiset periaatteeni.


Perulaislapsia kansallispuvuissa ja laama




Perulaislapsia kansallispuvuissa ja laama
Etelä-Amerikka,jukka kuosmanen

Muutamasta albumin kuvasta muistan kuinka nopeasti ja halvalla periaatteeni oli myyty 3800 metrissä.


Vehreä laakso perussa matkalla Punoon




Vehreä laakso perussa matkalla Punoon
Etelä-Amerikka,Jukka Kuosmanen,Peru

Chileen Iquiquen kaupunkiin ja pian kohti aavikkoa!


Laivoja lahdella




Laivoja lahdella
Kuva: Jukka Kuosmanen
Etelä-Amerikka,Jukka Kuosmanen

Atacaman aavikko - Pan American Highway

Olen aina ollut vaikuttunut Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat elokuvan kohtauksesta, jossa Ruma Eli Wallach kävelyttää Hyvää Clint Eastwoodia pitkin autiomaata ilman vettä. Kostoksi ja keskinäisten välien selvittelyn tasoittamiseksi Eli Wallachin Ruma jättää Eastwoodin hahmon yksin täysin ilman vettä autiomaahan.


Jukka Kuosmanen Atacaman aavikolla




Jukka Kuosmanen Atacaman aavikolla
Etelä-Amerikka,jukka kuosmanen

Halusin elokuvan useita kertoja nähneenä tietää millaista autiomaassa on kävellä yksin. Miltä hiljaisuus, kuiva ilma ja kuumuus tuntuvat.

Kuinka aurinko porottaa suola-aavikon reunalla kuin ihailemassani westernissä.

Jätin Chileen saavuttuani Tyynenmeren rannikon toistaiseksi taakse ja päätin liftata Chilen pohjoisosista maailman kuivimman paikan Atacaman autiomaan klassista Pan American Highwayta pitkin. Varasin mukaani reilusti juomista ja hedelmiä.


Atacaman autiomaassa hiekkaa ja teräviä kallioita




Atacaman autiomaassa hiekkaa ja teräviä kallioita
Etelä-Amerikka,Atacama,jukka kuosmanen

Pian huomasin, että lähes ainoat autot, jotka tiellä ajoivat, olivat chileläisille kaivoksille menevät rekat. Saattoi mennä reilu tuntikin ilman yhtään ohi ajavaa autoa. Olin oikein tyytyväinen.

Autiomaassa oli hiljaista, kuivaa ja seikkailun tuntua.

Sain kuitenkin muutamia kyytejä henkilöautoihin. Kuljettajat esittäytyivät poikkeuksetta kaivosinsinööreiksi.

Matkan varrella osuin peltihökkeliasuntojen ja -hallien ympäröimälle huoltoasemalle, jossa istui vanhempia miehiä kahvilla. Täydensin asemalla vesipullovarastoani ja tervehdin miehiä.

Yksi miehistä piti, suomalaiselle kulkijalle vieraskoreasti, Keke Rosbergia maailman parhaana kilpa-autoilijana. Ihmettelin kuinka he edes tiesivät kuka Keke Rosberg oli. Tiesin, että Keken poika Nico ajoi jo jossain sarjassa kilpaa ja sanoin miehille, että odottakaahan poikaa.

Sittemmin Nicon voitettua maailmanmestaruuden muistin formuloita seuraavat miehet autiomaan yksinäisellä huoltoasemalla ja mietin muistivatkohan hekin liftarin vuosien takaa.


Atacaman autiomaassa hiekkaa kallioita ja Pan-American Highway




Atacaman autiomaassa hiekkaa kallioita ja Pan-American Highway
Etelä-Amerikka,Atacama,Pan-American Highway,jukka kuosmanen

En tajunnut kysyä miehiltä kävivätkö he ajamassa huoltoaseman vieressä kulkevaa Pan American Highwayta pitkin sen loputtoman tyhjillä suorilla kilpaa.

Minä ainakin olisin ajanut – ja varmaan Kekekin.

Autiomaan jälkeen etelämpänä odotti pääkaupunki Santiago de Chile ja sen toukokuinen syksy.

Tajusin kyllä syyn vuodenaikaan, mutta silti se hämmästytti ja yllätti. Puistojen ruska ja tippuneita lehtiä kaduilla toukokuussa. Eteläisen pallonpuoliskon maailma alkoi oikeasti olla väärin päin.

Chile on aina ollut minulle sotilasjuntan ja Augusto Pinotchetin maa. Luin koko ajan kaupunkia diktatuurin ajan kautta. Kaupungilla kävellessäni mietin, mikä patsas muistutti paikallisia mistäkin, mitkä sanomalehdet myyntikojuissa olivat minkin puolueen kannattajia. Vieläköhän yliopistolla oli töissä joku 1970-luvun puolivälissä ollut,

joka muistaisi kuinka opiskelijoita katosi ja murhattiin.

Erikoinen kokemus syksyisestä kaupungista oli myös katolilaiseen nuorisokulttuuriin törmääminen. Istuessani yksin puiston penkillä keskellä päivää, tajusin että kaikilla muilla penkeillä istuvat ihmiset suutelivat ja kiehnäsivät toisiaan. Paikalliset nuoret olivat valloittaneet keskeisellä paikalla, mutta julkisilta katseilta piilossa olevan puiston iltapäivällä itselleen.

Paikalliset nuoret olivat valloittaneet julkisilta katseilta piilossa olevan puiston itselleen.

Päättelin paikan valinnan ja toiminnan luonteen liittyvän katolilaisuuteen ja kasvatukseen. Kotona oli seurustelut ja suuteleminen todennäköisesti kielletty, eikä omia autoja nuorilla selvästikään ollut.

Penkeillä nuoret kiehnäsivät avoimesti toisinaan kuin minua ei olisi ollut lainkaan. Varsinaista seksiä ei harrastanut kukaan, ei ainakaan iltapäivällä. Silti näky oli surrealistinen. Jotkut parit nousivat penkeiltä ja kävelivät pois puistosta. Ilmeisesti takaisin kouluun tai kotiin. Toiset valloittivat vapaat penkit ja aloittivat.

Katolilainen Fellini olisi tehnyt puistosta hienon kohtauksen elokuviinsa. Minä vain katselin.


Santiago de Chilen kattonäkymä




Santiago de Chilen kattonäkymä
Etelä-Amerikka,Santiago de Chile,jukka kuosmanen

Tulimaan Torres del Painen kansallispuistossa vaelsin ja telttailin viisi päivää.

Etelä-Amerikan eteläkärjessä sijaitsevassa Tulimaan Torres del Painen kansallispuistossa tein viiden päivän vaelluksen.

Jäätiköiden, lumihuippuvuorten, kirkkaiden pikkujärvien ja vaihtelevan maaston lisäksi mukaan tuli kaksi kanssani sattumalta täsmälleen saman reittisuunnitelman tehnyttä vaeltajaa, vähän liian painava rinkka, teltta ja muonaa.

Onneksi juomaveden sai suoraan jäätiköiltä virtaavista vuoristopuroista.

Paikallisessa maastokartassa oli Lago Nordenskjöld -niminen järvi. Amerikkalainen ja australialainen matkakumppani kysyivät minulta pohjoismaisen nimen taustaa. Luulin, että koillisväylän purjehtinut A. E. Nordensijöldhän se varmaankin oli päässyt sillekin kartalle. Olin väärässä.

Vuosia myöhemmin minulle selvisi, että kartalla oli tietenkin hänen sukulaisensa, Etelämannertakin kolunnut, tutkimusmatkailija Otto Nordenskjöld. Erehdykseni seurauksena maailmalla varmaan vieläkin kaksi varsin mukavaa vaelluksen ystävää kertoo koillisväylän purjehtijan A. E. Nordeskiöldin maineesta Tulimaan karttaa myöten.


Lumihuippuisia vuoria Torres del Painen kansallispuistossa




Lumihuippuisia vuoria Torres del Painen kansallispuistossa
Torres del Painen kansallispuisto,Etelä-Amerikka,Jukka Kuosmanen

Päädyin Ushuaiaan - Argentiinan Lieksaan.

Maailman eteläisimmän kaupungin mainetta kantavassa Ushuaiaa ympäröivät hienot lumihuippuiset vuoret. Sataman edessä oli Charles Darwinia kuljettaneen laivan mukaan nimensä saanut Beagle-kanava.

Silti paikka muistutti olemukseltaan hämmästyttävän paljon pohjoiskarjalaisia pikkukaupunkeja. Niitä, joissa olin kasvanut. Aamuisin oli pari astetta pakkasta, taloja siellä täällä ja päivät lyhyet. Mieleen tulivat Ilomantsi tai Lieksa marraskuun alussa. Vieressä reilun tuhannen kilometrin päässä ei kuitenkaan ollut Siperia vaan Etelämanner.

Etelä-Amerikan maisemia ja teitä oli takana jo reilut 8000 kilometriä.

Lähdin kohti myyttistä Patagoniaa sekä lämmintä pohjoista enemmän kuin hyvillä mielin.

Valdesin niemimaalla pääsin haistamaan valaan hengityksen.

Argentiinan Puerto Madrynin kaupungin lähellä olevan Valdesin niemimaan edustalta löysin hylkeiden luita ja polkupyöräretkellä näin kuinka valaat uivat edestakaisin pitkin merenlahtea. Valasretkellä meidät turistit vietiin sitten veneellä niin lähelle ryhävalaita, että niiden hengityksen pystyi haistamaan.

Haisi pahalta.


Valaan pyrstö näkyy turkoosin meren pinnan alla




Valaan pyrstö näkyy turkoosin meren pinnan alla
Etelä-Amerikka,valaat,jukka kuosmanen

Pampalla matkustin rekan kyydissä liki 800 kilometrin matkan Buenos Airesiin.

Dinosaurusten luista ja fossiileista tunnetuksi tulleen Patagonian jälkeen liftasin pampan halki Bahía Blancasta Buenos Airesiin.

Pääsin rekan kyydissä koko vajaan 800 kilometrin matkan. Kuski kertoi ajavansa huonekaluja sisämaasta rannikolle ja oli nyt matkalla takaisin pääkaupunkiin. Pitkän matkan keskustelujen aikana mukava argentiinalainen rekkakuski ei millään meinannut uskoa, että niin vauras maa kuin Suomi ei ollut koskaan pelannut jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.


Rekkakuski autossaan Pampalla Etelä-Amerikassa




Rekkakuski autossaan Pampalla Etelä-Amerikassa
Etelä-Amerikka,Pampa,jukka kuosmanen

Pampan halki ajaessaan kuljettaja ehdotti, että minäkin olisin välillä ajanut. Tasaisilla suorilla teillä se olisi kuulemma hyvin helppoa, ja hän saisi levätä. Tien varrella mahdollisesti oleva poliisin ratsia ja ajatus argentiinalaisesta putkasta auttoivat minua kieltäytymään rekkakuskin töistä.

Välillä kuski löi aina rekkansa jarrut ihan pohjaan ja juoksi puumailan kanssa autosta ulos tiellä näkyvien pienten jänistä muistuttavien, mutta paljon hitaampien eläinten perään. Niiden liha oli kuulemma oikein hyvää.

Niiden liha oli kuulemma oikein hyvää.

En koskaan saanut selville, mitä suloisen näköiset loputtoman Pampan ruohopuskien sekaan pakenevat eläimet olivat. Yhtään niistä ei ilokseni saatu sillä matkalla kiinni.

Buenos Airesissa en voinut vastustaa kiusausta.

Menin puhelinkoppiin ja katsoin kuinka paljon saksalaisia sukunimiä nimiä luettelosta löytyi.

Tiesin, että Argentiinaan ja Buenos Airesiin pakeni toisen maailmansodan jälkeen paljon natseja. En kuitenkaan silti soittanut yhdellekään saksalaisen sukunimen omaavalle buenosairesilaiselle ja kysynyt olisiko suvussa natseja, voitaisiinko tavata ja jutella tästä historiallisesti kiinnostavasta seikasta, joka kaupunkiin liittyy.


Jukka Kuosmanen Buenos Airesin kadulla, valkosipulinn myyjä ja värikäs kulmatalo; kolmen kuvan kooste




Jukka Kuosmanen Buenos Airesin kadulla, valkosipulinn myyjä ja värikäs kulmatalo; kolmen kuvan kooste
Buenos Aires,Etelä-Amerikka

Niagaraa suuremmat Foz do Iguaçun putoukset


Foz do Iguaçunissa Iguassun putokset Etelä-Amerikassa




Foz do Iguaçunissa Iguassun putokset Etelä-Amerikassa
Etelä-Amerikka,Foz do Iguaçu,jukka kuosmanen

Buenos Airesista jatkoin matkantekoa Uruguayhin ja sieltä sitten Brasiliaan Foz do Iguaçun putouksille. Niagaraa suurempien todella vaikuttavien putouksien jälkeen kävin kääntymässä joen toisella puolen olevan Paraguayn Ciudad del Esten kaupungissa.

Kaupungin luonne syntyy jonkinnäköisen vapaakaupan ja salakuljetuksen risteymästä. Rajajoen ylittävää puoli kilometriä pitkää siltaa pitkin mennään edestakaisin kuin ostoskadulla kuunaan. Takseina toimivat moottoripyörät, eikä passeja kysele kukaan.

Rynnäkkökivääreillä varustetut sotilaat heilauttivat kättä ja moottoripyörät lähtivät liikkeelle.

Paraguayn puolella meno näytti jo päivällä siltä, että ennen pimeää kannattaa kaltaiseni gringon olla jossain sisällä tai takaisin Brasilian puolella. En uskaltanut ottaa paikasta kuin muutamia yleiskuvia. Ajattelin, etteivät nämä kauppamiehet kaipaa kameraa. Enkä minä varsinkaan näiden kavereiden huomiota.


Näkymä Paraguayn Ciudad del Esten kaupungissa




Näkymä Paraguayn Ciudad del Esten kaupungissa
Etelä-Amerikka,Paraguay,Ciudad del Este,jukka kuosmanen

En ole koskaan ymmärtänyt aution rannan viehätystä turistin näkökulmasta.

Miksi etsiä autiota rantaa - ja pilata se sitten.

Itse kävin häiritsemässä eksistentiaalisten isyysongelmieni kanssa Brasiliassa pienehkön saaren rannalla ravun elämää.

Ketään muita en rannalla muutamaan päivään nähnyt. Pari päivää riitti Robinsonin ymmärtämiseen.

Lähdin Rio de Janeiroon.

Rio de Janeiro tuntui maineensa veroiselta kaupungilta, jossa väärään paikkaan menevä turisti pääsee nopeasti ainakin rahoistaan. Vääriä paikkoja tuntui olevan vähän siellä täällä.

Joitain niistä näin, kun lähdin kerran koko päiväksi kaupungin laitamille kävelemään vain verkkarit ja vanha paita päällä. Taskussa bussi- ja ruokarahaa, sekä pieni kompassi, jolla pidin perussuunnat suhteellisen hallussa isossa kaupungissa.

Rion kuuluisien rantojen, faveloiden ja kiihkeän kaupungin liikenteenkin pysäyttäneen olympiatulta kantaneen jalkapallolegenda Pelén näkemisen jälkeen lähdin Etelä-Amerikasta kotia päin.

Kolmen kuukauden ja reilun 13 tuhannen kilometrin Etelä-Amerikan reppumatkasta on kulunut nyt jo 15 vuotta.

Isäksi tulin reilu vuosi matkalle lähdön jälkeen.

Palaan matkan käänteisiin ja muistoihin usein kartalla, pääni sisällä ja läheisiltäni kysyttäessä varmasti rasittavan usein myös ääneen.

Samaa matkaa ei elämässä voi tehdä uudestaan, mutta joskus haaveilen siitä, kuinka kuopuksen itsenäistyttyä palaan Rioon ja jatkan sieltä Brasilian rannikkoa pitkin kohti Amazon-jokea.

Hyppään yläjuoksulle menevään siipirataslaivaan ja löydän itseni taas sademetsän sydämestä.

Toimittaja Jukka Kuosmanen Good bye Lenin -kyltin vieressä
Toimittaja Jukka Kuosmanen Good bye Lenin -kyltin vieressä Kuva: Jukka Kuosmanen Jukka Kuosmanen,Etelä-Amerikka