Hyppää pääsisältöön

Natsi-Saksa yritti kahmia Suomen kallioperän rikkaudet - pelastukseksi koitui Outokummun neuvokas johtaja

Saksan ilmavoimien paraati vuonna 1937.
Saksa tarvitsi suomalaisia metalleja sotateollisuudessaan. Saksan ilmavoimien paraati vuonna 1937. Kuva: L'Illustration, Sygma, Suomen Kuvapalvelu Adolf Hitler,Hermann Göring

Suomesta tuli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä merkittävä kaivosmaa Outokummun ja Petsamon malmiesiintymien ansiosta. Niiden kuparia ja nikkeliä himoitsi myös natsi-Saksa. Miten Suomi onnistui suojelemaan kallioperänsä rikkauksia saksalaisilta?

Suomi oli 1930-luvulla erikoisessa tilanteessa. Suomi oli ollut pitkään kaivosteollisuuden heittopussi, josta ei kovasta etsimisestä huolimatta löytynyt merkittäviä esiintymiä. Yhtäkkiä Suomi olikin kiinnostava kaivosmaa.

Samaan aikaan Saksassa alkoi kolmannen valtakunnan kausi Hitlerin johdolla.

Saksan taloutta ryhdyttiin voimakkaasti keskittämään ja raaka-aineiden tuotantoa turvaamaan. Seuraavan suursodan ratkaisun nähtiin riippuvan siitä kenellä on hallussaan strategiset raaka-aineet.

Suomen kallioperästä näitä strategisia raaka-aineita näytti löytyvän yllättävän paljon.

Kamppailu jalostusasteesta

Toisen maailmansodan alla etenkin nikkelin ja kuparin merkitys entisestään kasvoi. Kuparia käytettiin ammuksissa. Panssarivaunujen ja lentokoneiden valmistuksessa tarvittiin nikkeliä.

Jatkosodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla. Samalla Suomi myös myi metallejaan Saksalle.

Saksa kuitenkin halusi pitää Suomen nimenomaan raaka-aineiden tuottajana ja jalostaa sotateollisuustuotteet itse. Myös Suomen etu oli jalostaa metalleja itse, koska silloin ne hyödynsivät Suomea enemmän.

Tilanne oli haastava: vaikka Saksan kanssa taisteltiin yhdessä Neuvostoliittoa vastaan, saksalaisten kanssa jouduttiin samalla kamppailemaaan suomalaisten metallien jalostusasteesta.

Tuon kamppailun eturintamassa oli Outokummun johtaja, hyvin verkostoitunut ja taitava kaivosinsinööri Eero Mäkinen.

Outokummun johtaja Eero Mäkinen
Eero Mäkinen vuonna 1950. Outokummun johtaja Eero Mäkinen Kuva: CC BY 4.0 Kuvaaja Rembrandt / Museovirasto Eero Mäkinen

Kaivosjohtaja näki ennalta sodan lopputuloksen

Dosentti Panu Nykänen on perehtynyt suomalaisen kaivosteollisuuden historiaan. Nykäsen mukaan Eero Mäkinen näki sodan lopputuloksen aikasemmin kuin useimmat muut.

Viimeistään välirauhan aikana Eero Mäkisen arkistosta löytyy muistiinpanot, laskelmat siitä, että Saksan metalliteollisuus ei voi tällä tuotannolla, mikä heillä on hallussaan, tulla toimeen kovin montaa vuotta.― Panu Nykänen

Tämä näkemys varmasti osaltaan vaikutti siihen, että Mäkinen pyrki hillitsemään Saksan pyrkimyksiä kahmia suomalaiset raaka-aineet itselleen.

Itsenäisyyshenkiset kaivosinsinöörit

Eero Mäkisen strategian juuret olivat kuitenkin paljon pidemmällä kuin toisen maailmansodan ajassa.

Eero Mäkisestä tuli Outokummun johtaja 1920-luvulla. Hän oli yksi monista suomalaisista itsenäisyyshenkisistä insinööreistä, jotka halusivat kehittää Suomen kaivos- ja metalliteollisuutta koko maan hyväksi.

Kaivosten hyödyn haluttiin jäävän Suomeen.

Tämä ei ollut kuitenkaan helppoa toteuttaa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomi oli ollut kaivosteollisuuden heittopussi, josta ei tuntunut millään löytyvän merkittäviä esiintymiä. Tämän vuoksi kaivososaaminen oli hiipunut, eikä maassa ollut pääomaa kalliiseen kaivostoimintaan.

Kun tilanne sitten muuttui Outokummun ja Petsamon myötä, niiden malmeja kärkkyi moni iso tekijä, joilla osaamista ja pääomaa riitti.

Outokummun kaivos
Outokummun kuparikaivos vuonna 1942. Outokummun kaivos Kuva: SA-Kuva Outokummun kaivos

1900-luvun alkupuolella kaivos- ja metalliteollisuudessa oli kaksi valtavaa toimijaa: kuparimarkkinoita piti hallussaan saksalainen Metallgesellschaft ja nikkelimarkkinoita monikansallinen INCO.

Ne olisivat mielellään ottaneet haltuunsa suomalaiset raaka-aineet ja hoitaneet jatkojalostuksen muualla.

Metallit ja suursodan enteet

Outokummusta tuli 1930-luvulla Eero Mäkisen johdolla valtionyhtiö. Imatralle rakennetun suuren kuparitehtaan ansiosta kuparista saatu hyöty jäi entistä enemmän Suomeen.

Mutta Petsamon nikkelin louhimiseen ei valtiolla ollut varaa. Suomi teki sopimuksen INCO:n brittiläisen tytäryhtiön The Mond Nickel Companyn kanssa. Suomi sai toki malmista korvauksen, mutta suurin hyöty valui kansainväliselle suuryhtiölle.

Samaan aikaan suursodan enteet nähtiin Suomessakin. Suomalaiset havahtuivat siihen, että tarvitaan kuparitehdas valmistamaan ammusten osia omaan tarpeeseen. Outokummun kuparielektrolyysi- ja värimetallituotetehdas perustettiin Poriin vuonna 1937.

Samana vuonna perustettiin Outokumpu Oy:n Säätiö vuoritekniikan, metallurgian ja geologian opetuksen ja tutkimuksen edistämistä varten.

"Jotain äärimmäisen huonoa on tapahtumassa"

Eero Mäkisen pahat aavistukset tulevasta saivat vahvistusta ennen sodan alkua.

Mäkisellä oli hyvät yhteydet saksalaiseen Metallgesellschaft-konserniin. Konsernin johdossa oli juutalaistaustainen Mertonin perhe, joka siirrettiin syrjään vuonna 1938. Natsi-Saksan talouskoneisto otti konsernin haltuunsa ja asetti johtoon kolmannen valtakunnan edustajat.

Panu Nykäsen mukaan tämä oli varoittava merkki suomalaisille metalliteollisuusmiehille.

Tämä on ollut aika kova varoitus siitä, että mitä on tulossa. He tunsivat henkilökohtaisesti nämä ihmiset, joista osa pakeni sitten Englantiin, osa joutui keskitysleirille, ja tämä on varmasti herättänyt huolta ja mielikuvan siitä, että jotain äärimmäisen huonoa on tapahtumassa.― Panu Nykänen

Kuparia ja nikkeliä vietiin Saksaan pakkoraossa

Saksan sotatalous tarjosi periaatteessa rajattomat markkinat suomalaiselle kuparille ja nikkelille.

Saksalle myytiinkin Outokummun jalostettua kuparia. Saksa neuvotteli myös Petsamon nikkelin ostamisesta jo syksyllä 1939. Petsamo oli kuitenkin vielä brittiläisen yhtiön hallussa.

Tilanne muuttui talvisodan jälkeen, kun Suomi päätti turvautua tiukemmin Saksaan. Suomi tarvitsi metallikaupan vientituloja, eikä metalleja kyetty viemään turvallisesti muualle kuin Ruotsiin ja Saksaan.

Kuparin valmistusta vuonna 1942.
Outokummun Imatran kuparitehdas vuonna 1942. Kuparin valmistusta vuonna 1942. Kuva: SA-Kuva Kuparin valmistus,Imatran kuparitehdas

Vuonna 1940 Suomi teki Petsamon nikkelistä sopimuksen saksalaisen I.G. Farbenin kanssa. Samalla riitaannuttiin brittien kanssa.

Petsamon nikkelikään ei riittänyt tyydyttämään Saksan tarvetta. Saksalaisten kanssa tehtiin sopimus myös Nivalan nikkelikaivoksen avaamisesta ja rikasteen toimittamisesta Saksaan.

Jos Suomi olisi kyennyt louhimaan ja jalostamaan nikkeliä itse, siitä saatu hyöty olisi ollut suurempi.

Saksa vaati lisää kuparia

Vuonna 1942 Saksa esitti Outokummun kuparikaivoksen tuotannon nopeaa kasvattamista oman metallipulansa tyydyttämiseksi. Valtio myöntyi tähän, mutta tuotantoa ei suinpäin ryhdytty kasvattamaan.

Suomen etu ei ollut se, että Outokummun kupari olisi kulutettu nopeasti lähinnä Saksan sotateollisuuden tarpeisiin. Eero Mäkinen jarrutti hanketta, mutta teki kuitenkin tilanteen poliittisen arkaluonteisuuden vuoksi tarkat laskelmat siitä kuinka kauan tuotannon kasvattamiseen menisi.

Berliinissä asiaa pidettiin tärkeänä ja Helsinkiin lähetettiin vaikutusvaltainen lähetystöneuvos Karl Schnurre. Schnurre oli aiemmin vastannut Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimukseen liittyvästä taloudellisesta osuudesta.

Outokummun tuotannon kasvattaminen ei toteutunut Saksan toivomalla tavalla. Pullonkaulaksi muodostui työvoimapula. Suurten investointien lisäksi olisi tarvittu paljon ammattitaitoista työvoimaa, josta suuri osa oli rintamalla.

Kaivosmiehet menossa hissillä alas kaivokseen.
Kaivosmiehiä Outokummun kuparikaivoksella vuonna 1942. Kaivosmiehet menossa hissillä alas kaivokseen. Kuva: SA-Kuva Outokummun kuparikaivos

Työvoimapulaan vedoten Suomi onnistui torppaamaan muitakin Saksan vaatimuksia. Saksalaisia kiinnosti myös Otanmäestä vuonna 1938 löytynyt rautamalmi.

Sodan aikana saksalaiset yrittivät painostaa Suomea käynnistämään raudantuotannon. Suomalaiset ilmoittivat, että tämä ei onnistu koska kaikki miehet ovat rintamalla.

Todennäköisesti tämä ei kuitenkaan ollut ihan totta. He eivät halunneet käynnistä Otanmäen kaivoksen toimintaa. Tiedettiin jo viimeistään alkuvuodesta 1944, että sota tulee päättymään suhteellisen piankin, ja haluttiin että Otanmäen kaivos on sitten sodanjälkeisen Suomen talouselämän perustana, niin kuin sitten tapahtuikin.― Panu Nykänen

Mäkisen onnistunut strategia

Vuonna 1943 Suomi ryhtyi tekemään rauhantunnusteluja Yhdysvaltojen kautta.

Jatkosodan päättänyt välirauhansopimus solmittiin Neuvostoliiton kanssa vuonna 1944. Samalla Suomi menetti Petsamon Neuvostoliitolle. Suomessa kuitenkin nähtiin, että kaivosteollisuudesta tulee merkittävä tekijä maan tulevaisuudessa.

Toisen maailmansodan jälkeen Outokummun johdolla kaivosteollisuus siivittikin koko metalliteollisuuden ja Suomen talouden nousua.

Panu Nykäsen mukaan Eero Mäkisen toteuttama Outokummun tuotannon maltillinen kehittäminen kotimaisin voimin, ja koko prosessi halliten, osoittautui onnistuneeksi strategiaksi.

Vaihtoehto olisi ollut suomalaisten metallimalmien sumeilematon käyttö Saksan sotateollisuuden tai monikansallisten yritysten hyväksi.

Junkers-syöksypommittajia.
Saksalaisia Junkers Ju 87 -syöksypommittajia. Junkers-syöksypommittajia. Kuva: Presse Bild Centrale Junkers Ju 87

lähteitä:
Panu Nykänen: Itsenäisyyden takuut. Poliittinen metallurgia Suomessa 1920-luvulta toisen maailmansodan loppuun. Tekniikan Waiheita 1/16.
Panu Nykänen: Jos kultaa kaivannet. Outokumpu Oy:n Säätiön vuoritekniikan, metallurgian ja geologian opetuksen ja tutkimuksen edistämistä varten 1937-2010.

Mitä metalleja Suomen kallioperästä on hamuttu muutaman viime vuosisadan aikana? Kuka metalleja on etsinyt ja louhinut? Kuka niistä on hyötynyt?
Kuuntele 3-osainen Metallijahti-radiosarja, joka johdattaa kuningas Kustaa II Aadolfin 1600-luvun suomalaisista hopeakaivoshankkeista nykyiseen kaivosbuumiin.

Lisää ohjelmasta

Lue myös - yle.fi:stä poimittua