Vanhemmuus ja perhe-elämä ovat täynnä onnea ja rakkautta, mutta myös syviä häpeän, epäonnistumisen ja riittämättömyyden kokemuksia. Yli 120 suomalaista vanhempaa paljasti Yle Akuutin verkkokyselyssä omat koskettavat häpeän hetkensä.
Oman vauvan itku nostattaa välillä silmittömän raivon. Arjen keskellä menee kuppi nurin ja yhtäkkiä sitä huomaa karjuvansa omille lapsilleen pää punaisena. Joskus iltaisin olo on niin tyhjä ja käytetty, että omaa lasta ei tahdo edes ottaa syliin. Muun muassa tällaisia koskettavia tunteita tavalliset suomalaisvanhemmat paljastivat Akuutin verkossa tekemässä kyselyssä, jossa vanhempia pyydettiin kertomaan nimettömänä vanhemmuudessa koetuista häpeän hetkistä.
Koskettavista tarinoista käy ilmi, että moni katuu vielä vuosien jälkeen tilannetta, jossa on suutuspäissään saattanut tarttua lapseen liian kovaa. Kipeimpiä ovat tunteet, joita kyselyyn vastanneet eivät ole uskaltaneet kertoa edes puolisolle tai muille läheisilleen. Kuten tunne siitä, että häpeää omaa lastaan niin, että toivoo ettei tätä olisi olemassa.
Lue mitä suomalaisvanhemmat kertovat salatuista häpeän hetkistään:
“Huusin täysiä koliikkivauvalle”
Koliikkivauvani oli huono nukkumaan, ja kun uupumus kävi liian suureksi, aloin huutaa täysillä takaisin vauvalle. Sama on käynyt myös myöhemmin kun lapsi ei millään halua nukahtaa vaikka itse on rättiväsynyt. Olen huutanut ja kiroillut lapselle sekä haukkunut tätä kauheilla nimillä päin naamaa vielä noin vuoden ikäisenä. Äiti 28, lapsia 1
Eniten koen häpeää kun kuppi menee nurin ja huudan lapsilleni pää punasena. Taannun siis heidän tasolleen enkä pysty olemaan rauhallinen esimerkiksi pukemistilanteessa, jossa olen viidettäkymmenettä kertaa sanonut, että lakki päähän ja lapsi vain värkkää. Myös tunne siitä ettei halua ottaa lasta syliin on erittäin ahdistava. Jos olet koko päivän kantanut, halannut ja huolehtinut, illalla olo on vain niin tyhjä ja "käytetty", että haluaisi vain työntää lapset pois ja olla yksin jossain komerossa. Äiti, 32, lapsia 4
Ne muutamat hetket, kun itsellä on hermokontrolli pettänyt ihan täysin ja normaalin keskustelun tai rähjäämisen sijaan onkin satuttanut lasta esimerkiksi tukistamalla tai ottamalla liian kovaa kiinni. Selitä siinä sitten lapselle, että ketään ei saa satuttaa, tai että pitää mennä kertomaan aikuiselle, jos joku kiusaa tai satuttaa, kun samanaikaisesti kalvaa hirveä syyllisyys niistä omista mokista. Eikä näitä uskalla ottaa puheeksi missään neuvoloissa tai pyytää apua itselleen, kun pelottaa, onko seurauksena kiireellinen huostaanotto vai vain pahoinpitelytuomio. Äiti 35, lapsia 2
Kun aloitan huutamisen 2- ja 4-vuotiaille lapsille, ja syyllistän heitä jostain typerästä toiminnasta, jota pieni lapsi ei kuitenkaan voi ymmärtää. Suurimpana syynä oma väsymys. Jossain vaiheessa vain oma lapsi saattaa tuntua niin ärsyttävältä, ettei kestä, kun mangutaan ja halutaan vain. Isä, 33, lapsia 2
Kun vanhempi lapseni oli 3-vuotias ja kuopus taapero, hoidin heitä kotona. Olin todella uupunut ja arki oli sinnittelyä. Esikoinen oli haastava lapsi ja mustasukkainen juuri kävelemään oppineelle sisarukselleen. Mieleeni on jäänyt hetki, kun kolmivuotias yritti jälleen kerran lyödä taaperoa, ja lyönnin estääkseni tartuin ja puristin häntä aivan tarpeettoman lujaa ranteesta. Lapsi katsoi minua vakavana ja ihmetellen, ja tajusin saman tien, että menin liian pitkälle. Kamalimmalta tuntuu, että lapsi on monta vuotta tuon jälkeenkin parissa riitatilanteessa puristanut sisarustaan ranteesta samaan tyyliin. Tilanne selvästi jäi mieleen meille molemmille. Äiti 32, lapsia 2
Vauvan itku saa joskus aikaan sellaisen raivon, että tekisi mieli heittää lapsi seinään. Tai soittaa sossuun ja pyytää huostaanottoa. Itse häpeän vanhempana ja ylipäätään eniten elämässäni sitä, että olen ollut hyvin hyvin lähellä vahingoittaa vauvaani. Äiti 30, lapsia 2
“Todella pahoina hetkinä toivon, ettei tytärtäni olisi”
Ainut tyttäreni on erityislapsi. Terveitä poikia on kolme. Olen aivan loppu ja läpeensä väsynyt siihen, että tyttären kanssa ei pysty puhumaan asioista, mistä normaalin 15-vuotiaan kanssa pystyisi. Toivon nykyään hirveän usein, että minulla olisi terve tytär. Samalla tunnen valtavaa syyllisyyttä ja häpeää, että kehtaan olla näin itsekäs. Minulla sentään on tytär, joka osaa ja pystyy moniin asioihin. On paljon ihmisiä, jotka eivät saa lapsia koskaan. Todella pahoina hetkinä toivon, ettei häntä olisi. Tämä puristaa sydämeni rusinaksi, miten voin edes ajatella näin. Tästä en puhu kenellekään, en edes miehelleni, jonka kanssa jaamme kaiken. Tunnen usein epäonnistuneeni vanhempana, koska en pysty hyväksymään tyttöä sellaisena, kun hän on, vielä 15 vuoden jälkeenkään. Tämä on asia, joka varmasti painaa mieltäni koko loppuelämän. Äiti, 43, lapsia 4
Lapsistani ensimmäinen on erityislapsi, ja arki on erittäin haastavaa. Me molemmat vanhemmat teemme kolmivuorotyötä, ja se lisää arjen haastavuutta ja uupumusta. Joskus, kun nämä negatiiviset haasteet pyörivät mielessä päivästä ja tunnista toiseen, alan tuntea negatiivisia tunteita lastani kohtaan. Joskus olen jopa sanonut, että annan hänet pois tai joku muu voi tulla hoitamaan kasvatuksen ja vietän hänen kanssaan aikaa sen pari tuntia päivässä. Minusta on kamalaa, että ajattelen näin. Ystäväni pitävät minua pullantuoksuisena superäitinä, mutta todellisuus on jotain muuta. Äiti, 29, lapsia 2
Poikani muistuttaa monin tavoin isäänsä, josta olen eronnut jo vuosia sitten pojan ollessa vasta vuoden vanha. Halveksin syvästi lapsen isää, ja onkin ollut valtava pettymys ja todella haastavaa kohdata niin monia hänen piirteitään lapsessa. Pahin pelkoni onkin, että pojasta kasvaa isänsä kaltainen luuseri. Eihän äiti saa näin ajatella! Äiti, 36, lapsia 3
“Omien lasten epäsosiaalisuus hävettää”
Lapseni harrastus on paini. Häviö kisatilanteessa tarkoittaa aina pahaa mieltä. Lapsi kiroilee, räkii, sylkee, huutaa, ulvoo ja hakkaa seiniä. Hän osoittaa mieltänsä meille vanhemmille ja valmentajille hyvin avoimesti keskellä yleisöä. Tilanne kestää yleensä hyvin kauan ja toistuu jokaisen häviön jälkeen aiheuttaen yleisöltä/kilpakumppaneilta tuijottamista ja ilkeääkin kommentointia, itselläni häpeää ja toivottomuutta. Ei aina ole helppo sanoa, että kyllä vain minun lapsihan se siinä raivoaa jälleen kerran. Haluttaa luikkia pakoon ihmisten tölläämistä ja kipeältä tuntuvia sanoja.Toinen vaihtoehto on menettää itsekin lopulta hermot ja siten antaa töllääjien rahoille vastinetta oikein kunnolla. Olen omasta mielestäni onnistunut silloin, kun pystyn olemaan tyyni ja neuvomaan lastani häviötilanteessa, vaikka se ei juuri koskaan niin ruusuista olekaan yleisön tuijottaessa episodia. Äiti, 43, lapsia
Joskus häpeän lapsiani kun tuntuu, etteivät ne ole niin sosiaalisia ja joustavia tyyppejä. Varsinkin väsyneenä olen keksinyt tekosyitä, jotta vältän kokoontumiset muiden lapsiperheiden kanssa. Meistä kun ei siellä saa instakelpoisia kuvia. Hävettää että omat lapset hävettää. Tai hävettää etten ole osannut kasvattaa niistä maailmankansalaisia. Äiti, 39, lapsia 2
Minua nolottaa, että emme osaa perheenä nauttia yhteisestä ajasta. Oman ajan tarve tai puute on varmasti yllättänyt meidät molemmat. Minulla on tunne, että puolisoni ei ymmärrä sitä panosta, minkä teen lapsemme eteen. Hän kokee omalta osaltaan myös luopuneensa useista menoista. En osannut iloita, kun sain taannoin kuulla tuttaviemme odottavan kolmatta lasta ja meillä on ollut toisiimme kireät välit jo tämän yhdenkin kanssa. Äiti, 36, lapsia 1
Puhumme perheessämme rumasti toisille. Puolisoni saattaa kutsua minua siipeilijäksi tai haukkua sukuani tyhmäksi. Hävetti hirveästi, kun olimme vanhempieni luona kylässä ja lapseni sanoi, ”teidän suku on tyhmää” tarkoittaen vanhempiani. Toisin sanoen sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot ovat aivan hukassa. Äiti, 49, lapsia 1
“Kaipaan lisää omaa aikaa, mutta en kehtaa pyytää sitä vaimoltani”
Kaipaisin enemmän omia vapaahetkiä, mutta en koe voivani pyytää sitä perheen työtilanteesta johtuen. Vaimoni joutuu jo nyt oman päivätyönsä ohella hoitamaan lastamme usein yksin, koska päivätyöni lisäksi joudun päivystämään 1-2 kertaa viikossa, jolloin tulen kotiin myöhään illalla. Lisäksi minun täytyy opiskella iltaisin. Tämän vuoksi rauhallista omaa aikaa kotona ei juuri ole. Kun en ole kiinni edellä mainituissa, lapsen kaitseminen osuu oikeutetustikin enemmän minulle, jotta vaimoni pääsee viettämään vapaahetkiään. Tällaisessa tilanteessa tuntuisi kovin itsekkäältä vaatia omaa vapaa-aikaa. Isä, 29, lapsia 1
Silloin tuntuu todella pahalta jos olen sanonut jollekin lapsista että heidän kotona tekemä kotityö ei ole tarpeeksi hyvin tehty. Kerran kun lapset valittivat jostain roskien viennistä, niin väsyneenä ja vihaisena tokaisin että "ette te täällä muutenkaan mitään hyvin tee". Sen jälkeen oli todella paha olla. Äiti 46, lapsia 3
Inhoan kotiäitiyttä. Minusta tuntuu että muutun kotona viikko viikolta huonommaksi versioksi itsestäni. Turhaudun ja ja ärsyynnyn helposti lapsiin. Saatan huutaa ja tukistaakin isompia poikia, kun meno menee välillä liian villiksi. Kun pääsen töihin, pinnani pitenee valtavasti. Tunnen itseni taas täysijärkiseksi. Lapset ovat rakkaita ja toivottuja. Hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja. Mutta oma käytös huonoina hetkinä hävettää. Äiti 27, lapsia 3
Minulla on muodollisesti ihan hyvät välit lapsiini, mutta olen ilmeisesti onnistunut kasvatuksessani itsenäistämään heidät niin, että pärjäävät omillaan elämässä. Hävettää, että lapset eivät juurikaan pidä minuun yhteyttä. En kehtaa kertoa tästä tilanteesta oikeastaan kenellekään, kun muut isovanhemmat jaksavat jatkuvasti selostaa lastensa juttuja ja heidän vierailujaan. En ole lasteni arjessa oikeastaan millään tavalla. Lastenlasten synttäreille ja isompiin juhliin minut kutsutaan, mutta lapset esimerkiksi eivät juurikaan vieraile luonani. Lapsilla on myös niin aikataulutettu elämä, että minunkin käyntini heidän luonaan jäävät todella vähiin. Äiti, 58, lapsia 3
Lue lisää vanhempien kertomuksia
Näin vanhemmat kertovat Akuutin kyselyssä häpeän hetkistään:
Silloin kun suutun, todellakin räjähdän. Huudan ja raivoan, saatan jopa paukutella ovia. Olen niin väsynyt välillä, ettei minulla ole itsehillintää ja paristi olen meinannut jopa lyödä. Välillä tunnen myös inhoa ja ärsyyntymistä vanhempaa lastani kohtaan. Oikeasti pitäisi päästä puhumaan, mutta kenelle. Hävettää omat ajatukset. Äiti, 32, lapsia 2
Hermojen menettäminen tuntuu aina jälkikäteen kamalalta. Huutaminen on mielestäni täysin epäkunnioittavaa käytöstä, joka tuntuu pahimmillaan lapsesta hyvin pelottavalta. Jälkikäteen pyydän anteeksi. Muiden vanhempien kanssa asiasta puhutaan valitettavan usein kevyesti: "Aiheutin taas trauman lapsille, hehee." Äiti, 33, lapsia 1
Joskus oman pian teini-ikäisen lapsen nokkava ja ylimielinen käytös itseäni kohtaan saa minut näkemään punaista, ja mieleni tekee ravistella lasta ja karjua typeryyksiä. Näissä tilanteissa on pakko poistua paikalta omaan rauhaan sanaakaan sanomatta, ettei tulisi tehtyä ja sanottua mitään peruuttamatonta tälle puupäälle, jota rakastan kaikella olemuksellani. Äiti, 34, lapsia 5
Kun kuopus oli vauvaikäinen, esikoinen kävi ihan kamalasti hermoille, vaikka vain halusi varmistaa että onhan hän vieläkin yhtä rakas. Pohjanoteeraus osaltani oli se, kun olin laittamassa lapsia nukkumaan ja suutuin lapselle siitä, että hän halusi rauhassa jutella hetken äidin kanssa. Äiti, 32, lapsia 2
Välillä kun lapsi tahallaan "trollaa" eli menee toistuvasti tekemään kiellettyjä asioita, saattaa nousta pintaan halu läimäyttää. Erityisesti, jos "kova ja tiukka ei" ei tahdo riittää. Vastustan fyysistä kurittamista kaikissa tapauksissa, siksi reaktioni säikäyttävät itseäni aina välillä. Äiti, 27, lapsia 1
Toisella lapsellani oli jostain syystä raivokas uhmaikä, hän potki, löi ja pyrki hajottamaan esineitä. Häpeän sitä, että en osannut hoitaa näitä tilanteita vaan vein lopulta raivoavan lapsen toiseen huoneeseen ja jätin hetkeksi sinne, jäin itse oven taakse kuuntelemaan, että koska hän rauhoittuu. Aika nopeasti lapsi alkoi itkeä ja halusi pois, jolloin otin hänet uudelleen syliin. Häpeän tätä vielä 20 vuoden jälkeen edelleen syvästi. Toinen mitä todella paljon häpeän on se kerta, kun torjuin syliini pyrkivän lapseni. En ole koskaan puhunut näistä muuta kuin näiden lasteni kanssa. Äiti, 46, lapsia 2
Vaietuimpia tunteita on katumus. Lapsiperhearki on noin 95-prosenttisesti mukavaa, mutta välillä on niitä päiviä, kun harmittaa aika ankarasti, että on ikinä tullut lapsia tehtyä. Tästä asiasta ei muiden perheellisten kanssa keskustella. Itse yritän ajatella kaikkien tunteiden olevan sallittuja ja olen riittävän hyvä vanhempi, jos tykkään pikkulapsiarjesta 95-prosenttisesti. En usko olevani ainoa vanhempi, jolle näitä katumuksen hetkiä tulee. Äiti 30, lapsia 2
Kun joskus väsyneenä nousi väkisin mieleen ajatus, että olisiko lapset pitänyt jättää hankkimatta. Hävettää nytkin kirjoittaa tuo lause. Mutta yritän ajatella että samoin kuin lapsella, myös vanhemmalla ovat kaikki tunteet sallittuja. Äiti, 38, lapsia 2
Sain lapseni nuorena, olin juuri täyttänyt 19. Olen hävennyt vanhempana olemista todella paljon, jopa siinä määrin että opiskelut aloittaessani en kertonut lapsestani mitään. Parikymppisen elämä tuntui vieraalta ja jäin ulkopuoliseksi ikätovereitteni parissa. Lapsen päiväkodissa ja koulussa olen saanut kylmää ja ylimielistä kohtelua iäkkäämiltä vanhemmilta. Vanhemmuus on ollut itselleni vuosia häpeän ja yksinäisyyden aikaa. Nykyään, kun lähestyn kolmekymppiä, on helpompaa olla äiti. Muiden mielipiteillä ei ole väliä ja olen jopa oppinut nauttimaan ajoittain muiden vanhempien seurasta. Nykyään tunnen syyllisyyttä siitä, etten osannut tarpeeksi nauttia lapseni ensimmäisistä vuosista. Lapseni on maailman paras tyyppi ja hänen kanssaan on mahtavaa. Äitiyden kulttuuri on vain niin vastenmielinen etten ole lisää jälkikasvua hankkimassa. Äiti, 29, lapsia 1
En saa 10-kuista poikaamme nukahtamaan sänkyyn. Aina kun lapsen laskee sänkyyn, hän alkaa itkeä, eikä auta muu kuin nostaa takaisin syliin ja yrittää vähän ajan päästä uudestaan. Tekee mieli huutaa ja itkeä itsekin. Välillä niin olen tehnytkin. Hävettää ja nolottaa. Isä, 34, lapsia 2
Mua hävettää kun ei koskaan uskalla laskea kavereita koulun jälkeen kylään ilman ennakkovaroitusta kun aina on niin sotkuista. Äiti 38, lapsia 3
Etätyössä on rasittavaa olla kotona. Ihanaa, kun pääsee toimistolle ja eikä tarvitse olla kotona. Kuitenkin mietin, että jos lapseni tarvitsee minua enkä halua olla käytettävissä. Äiti, 49, lapsia 1
Nuorin lapseni ei vielä viisi ja puolivuotiaana meinannut millään luopua vaipoista. kaikki mahdolliset keinot kokeiltíin, mutta vessaan ei suostunut menemään. Häpeä oli ihan hirveä. Tunsin epäonnistuneeni äitinä. Joidenkin ihmisten kommentit ja katseet vaan pahensivat tunnetta. Äiti, 34, lapsia 3
Hävettää kun en osaa olla hyvänä esimerkkinä lapsille esimerkiksi liikkuvan elämäntavan suhteen, en jaksa lähteä ulos puistoon joka päivä vaikka pitäisi. Yleensäkin oma mukavuudenhalu hävettää, pitäisi tehdä kotitöitä ja lukea iltasadut kaikille lapsille, mutta ei vaan saa aikaiseksi ja sitten katsotaan yhdessä telkkaria. Onhan sekin sentään jotain, yhdessäoloa ja läheisyyttä. Joten yritän olla itselleni armollinen. Äiti, 40, lapsia 3
Lue myös:
Kuuntele myös: Uusperhe on haaste parisuhteelle – Taru ja Mikko Meritie ovat nähneet vaivaa onnistuakseen
Vaativa vanhemmuus – Katso Yle Areenassa:
Toimittaja Tero Kyllönen tuli isäksi viime vuonna ja haluaa isänpäivän alla selvittää, miten lapsi kannattaa kasvattaa. Miten muusikko Teho Majamäki on onnistunut yhdistämään uran ja isyyden? Entä millaisia kasvatusperiaatteita ohjaaja Suvi West noudattaa?
