Hyppää pääsisältöön

Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Modernistisäveltäjä Ernest Pingoud oli äidin puolelta Viipurin Sesemanneja. - Kielitieteilijä Andrej Rudnev toimi "Viipurin satakielen" Frida Sergejeffin säestäjänä. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

Venäjän vallankumous Pietarissa 1917.
Vallankumousmarssi Pietarissa 1917. Venäjän vallankumous Pietarissa 1917. Kuva: Kansan Arkisto Venäjän vallankumous

Andrej Rudnevista tuli vuoden 1918 lopulla yllättäen viipurilainen. Pietarin keisarillisen yliopiston aasialaisten ja mongolialaisten kielten professori, yli toistakymmentä kieltä hallitseva 40-vuotias kielinero Rudnev tienasi leipänsä jatkossa opettamalla latinaa Viipurin lyseoissa. Vielä tärkeämmäksi leipäpuuksi Rudneville tuli hänen rakkain harrastuksensa musiikki.

Andrej Rudnev syntyi varakkaaseen pietarilaiseen aatelisperheeseen vuonna 1878. Hänen isänsä Dmitri Fjodorovitsh Rudnev oli keisarillisen henkivartiokaartin eversti.

Andrej oli kielellisesti erityislahjakas. Hän opiskeli yliopistossa aasialaisia, erityisesti mongolialaisia kieliä ja sai hoidettavakseen mongolian ja kalmukin kirjallisuuden professuurin vuonna 1903.

Pietarin pääkatu Nevski prospekt 1868-1881.
Pietarin valtakadulla Nevski prospektilla oli leveyttä niin, että kuusi vossikkaa mahtui kääntymään rinnakkain. Pietarin pääkatu Nevski prospekt 1868-1881. Kuva: Albert Felisch / Lappeenrannan museot Nevski prospekt
Väliotsikko: Rakkaus viipurilaiseen Aliceen
Väliotsikko: Rakkaus viipurilaiseen Aliceen kuvitus

Eversti Rudnevin perhe oli viettänyt kesiä vuodesta 1894 Viipurin lähellä Horttanan kartanolta vuokraamassaan huvilassa. Kesälomillaan Andrej oli tutustunut kartanon tyttäreen, itseään kolme vuotta nuorempaan Alice Brunouhin. Rakastunut Andrej päätti opiskella ruotsin kielen, sillä suomalaisen Alicen kotikieli oli ruotsi. Tutkimusmatkoillaan Mongoliassa Andrejn nähtiin kulkevan ruotsin sanakirja taskussaan.

Andrej Rudnev ja Alice Brunou vihittiin avioliittoon 1908. Seuraavana vuonna perheeseen syntyi poika Aldar Alexander ja 1911 tytär Kira Maidary.

Väliotsikko: Leskikeisarinnan ja Suomen ystävä
Väliotsikko: Leskikeisarinnan ja Suomen ystävä kuvitus

Andrejn ja Alicen kulttuurikodissa Pietarissa järjestettiin musiikki-iltoja säännöllisesti, tutut muusikot kokoontuivat joka viikko musisoimaan isännän kanssa. Nuotistosta löytyi muun muassa Toivo Kuulan ja Armas Järnefeltin sävellyksiä. Kun leskikeisarinna Maria Fjodorovna kuuli Rudnevin ystävien esittämänä Järnefeltin Kehtolaulun, siitä tuli oitis hänen lempikappaleensa.

Andrej Rudnev oli Suomen ystävä. Toisen sortokauden aikana 1909–1910 hän työskenteli muun muassa Leo Mechelinin perustaman Finljandija-lehden toimitussihteerinä.

Vuonna 1916 Rudnev nimitettiin Pietarin keisarillisen yliopiston ylimääräiseksi professoriksi. Syyskuussa 1918 uudet vallanpitäjät eli Pietarin valtionyliopiston neuvosto valitsi hänet "mongolilaisen ja kalmukkilaisen" kirjallisuuden varsinaiseksi professoriksi.

Väliotsikko: Äiti ja sisko jäivät Pietariin
Väliotsikko: Äiti ja sisko jäivät Pietariin kuvitus

Alice Rudnev ja lapset olivat muuttaneet levottomasta Pietarista jo vuoden 1917 puolella Alicen kotikaupunkiin Viipuriin. Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen raja oli auki. Andrej hoiti professuuriaan Pietarissa ja kävi säännöllisesti tapaamassa perhettään Viipurissa.

Loppuvuodesta 1918 Andrejn vieraillessa Viipurissa raja suljettiin yllättäen. Andrej ei päässyt enää kotiin Pietariin. Sinne jäivät hänen laajat kirjastonsa, nuotistonsa ja tieteelliset aineistonsa.

Pietariin jäivät myös Andrej Rudnevin äiti ja sisar. Andrej ei saanut heihin enää koskaan yhteyttä.

Professori Andrej Rudnew kotonaan Viipurissa 1931.
Professori Andrej Rudnev tutkii nuotteja kotonaan Viipurin Harmaidenveljestenkadulla 1931. Seinältä katsoo Beethoven. Professori Andrej Rudnew kotonaan Viipurissa 1931. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Andrej Rudnev

Itsenäistyneessä Suomessa Etsivä Keskuspoliisi seurasi maahan asettuneiden venäläisemigranttien liikkeitä. Karjalankannaksella ja Viipurissa toimi useita emigranttien taistelujärjestöjä, salaisia aseellisia ryhmiä, jotka taistelivat bolshevismia vastaan ja jotka sekä suunnittelivat että toteuttivat terrori-iskuja Neuvosto-Venäjällä. Suomalaisviranomaiset katsoivat emigranttien vastavallankumouksellista toimintaa läpi sormien.

Etsivän Keskuspoliisin arkistosta löytyy lukuisia dokumentteja Andrej Rudnevista. Niiden mukaan Rudnev oli monarkisti ja osallistui muun muassa Longor-seuran hallituksen jäsenenä vastavallankumoukselliseen toimintaan. Poliisin tietojen perusteella Rudnevilla ei ollut Viipurissa taloudellisia huolia, sillä hän omisti Heinjoen Kämärän kylässä maatilan ja huvilan.

Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan.
Etsivä Keskuspoliisi seurasi Viipurissa emigranttien liikkeitä. Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan. Kuva: Etsivä Keskuspoliisi Valpo / Kansallisarkisto etsivä keskuspoliisi
Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan.
Andrej Rudnevin nimi pulpahtaa esiin poliisin arkistoista mm. upseerien venäjän kielen opettajana. Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan. Kuva: Etsivä Keskuspoliisi Valpo / Kansallisarkisto etsivä keskuspoliisi
Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan.
Andrej Rudnev kuului Etsivän Keskuspoliisin mukaan aktivistien Longor-seuraan monarkistisena jäsenenä. Etsivän keskuspoliisin asiakirjan sivu, Andrej Rudnev mainitaan. Kuva: Etsivä Keskuspoliisi Valpo / Kansallisarkisto etsivä keskuspoliisi
Lehtileike 17. helmikuuta 1922 kertoo venäläisestä Patarouvasta.
Helmikuussa 1922 kaupungin musiikkielämässä oli merkkitapaus, kun viipurinvenäläiset esittivät Tshaikovskin Patarouva-oopperan. Lisan osan lauloi Frida Sergejeff ja Hermanin Enrico Arensén. Andrej Rudnev osallistui tähän hyväntekeväisyystapahtumaan soittamalla pianoa 6-miehisessä orkesterissa. Lehtileike 17. helmikuuta 1922 kertoo venäläisestä Patarouvasta. kuvitus
Väliotsikko: Kielimiehestä tulee musiikkimies
Väliotsikko: Kielimiehestä tulee musiikkimies kuvitus

Boris Sirob tarjosi Rudneville, joka oli taitava pianisti, tunteja syksyllä 1918 perustamassaan Viipurin Musiikkikoulussa. Rudnev ryhtyi opettamaan säveltapailua, kamarimusiikkia ja pianoyhteissoittoa. Pianoyhteissoitossa soitettiin professorin johdolla sinfonioita kahdella pianolla 4-kätisesti tai 8-kätisesti ja usein prima vista eli ilman etukäteisharjoittelua. Rudnev ryhtyi hankkimaan uusia nuotteja Pietariin menetettyjen tilalle. Itse hän sovitti pianolle muun muassa Sibeliuksen sinfoniat.

Viipurin Musiikkiopiston oppilaita prof. Andrej Rudenevin kotona 1934.
Musiikkiopiston oppilaita viettämässä iltaa prof. Rudnevin kotona Harmaidenveljestenkadulla 9. syyskuuta 1935. Vaalea silmälasipäinen poika kuvassa on viulisti Anton Hyökki. Antonin vieressä oikealla tuleva pianotaiteilija Dmitri Hintze. Antonista toinen vasemmalla tuleva pianotaiteilija Rakel Levin (o.s. Steinbock). Viipurin Musiikkiopiston oppilaita prof. Andrej Rudenevin kotona 1934. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Andrej Rudnev

Andrej Rudnevista tuli myös Fazerin konserttitoimiston Viipurin asiamies. Hän järjesti kotimaisille ja kansainvälisille taiteilijoille esiintymisiä Viipuriin, muun muassa valiokonserttien sarjan, jossa toimi toisinaan itsekin pianistina.

Pianotaiteilija Nikolai Orlov ja Andrej Rudnev puistonpenkillä Viipurissa noin 1930-luvulla.
Emigrantit pianotaiteilija Nikolai Orlov ja Andrej Rudnev levähtivät hetken Torkkelin puistossa vuonna 1931. Orlov teki vuosina 1925–1939 Suomeen viisi konserttimatkaa. Pianotaiteilija Nikolai Orlov ja Andrej Rudnev puistonpenkillä Viipurissa noin 1930-luvulla. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Andrej Rudnev

Rudnev ryhtyi Viipurissa myös musiikkiarvostelijaksi. Hän kirjoitti sekä Wiborgs Nyheteriin että Karjalan Aamulehteen, siihen asti kunnes lehti 1924 lopetettiin. Kriitikkona hän puolusti uutta musiikkia ja korosti, kuinka tärkeää oli, että konserttiohjelmissa oli uusia teoksia. Boris Sirob omaksui tämän Rudnevin ajatuksen ja sijoitti konsertteihinsa usein suomalaisten säveltäjien uusia teoksia.

Nykysäveltäjistä Andrej Rudnev suosi erityisesti ystäväänsä, Pietarista vallankumousta Viipuriin paennutta modernistia, Ernest Pingoud’ta.

Nuori säveltäjä Ernest Pingoud
Modernistisäveltäjä Ernest Pingoud. Nuori säveltäjä Ernest Pingoud Ernest Pingoud
Väliotsikko: Rakkaus porilaiseen Ninaan
Väliotsikko: Rakkaus porilaiseen Ninaan kuvitus

Vuonna 1915 nuori säveltäjä Ernest Pingoud oli lähetetty suorittamaan asepalvelustaan Venäjän armeijan joukko-osastoon Pohjanmaalle. Kävellessään venäläisten sotilaiden joukossa Porin kadulla Pingoud kuuli erään neitosen kommentoivan ystävättärelleen hänen poikkeavaa ulkonäköään. Porilaisneitosten yllätykseksi Pingoud vastasi kohteliaisuuteen täydellisellä ranskalla. Niin 28-vuotias Ernest Pingoud teki 17-vuotiaaseen Nina Rosenlewiin lähtemättömän vaikutuksen.

Säveltäjä Ernest Pingoud ja puolisonsa Nina o.s. Rosenlew.
Ernest ja Nina Pingoud pianon ääressä. Säveltäjä Ernest Pingoud ja puolisonsa Nina o.s. Rosenlew. Kuva: Alexander Pingoud'n kotiarkisto. Ernest Pingoud

Kosmopoliitin säveltäjän Pingoud’n ja upporikkaan toimitusjohtajan Hugo Rosenlewin Nina-tyttären kohtaaminen Porin kadulla johti kolme vuotta myöhemmin 1918 avioliittoon. Pingoud pakeni Pietarista vallankumousta Suomeen ja asettui Ninan kanssa asumaan Tienhaaraan, muutama kilometri Viipurista luoteeseen. Myöhemmin pariskunta muutti Viipurin Hietalan kaupunginosaan.

Väliotsikko: Ernest Pingoud’n viipurilaiset juuret
Väliotsikko: Ernest Pingoud’n viipurilaiset juuret kuvitus

Ernest Pingoud oli syntynyt Pietarissa 14. lokakuuta 1887. Hänen isänsä Guido Pingoud oli Pietarin saksalaisen evankelis-luterilaisen Pyhän Katarinan seurakunnan kirkkoherra. Guido Pingoud oli voimakastahtoinen mies ja ankara ja vaativa isä.

Ernestin äiti Emelie Sesemann kuului viipurinsaksalaiseen Sesemannien sukuun. Pingoud’n kotikieli oli saksa. Äidin puolelta Ernest oli sukua muun muassa Fredrik Paciukselle ja Erkki Melartinille.

Ernest oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kesät Viipurin lähellä Sesemannien sukukartanossa Tikkalassa. Kartanon naapurissa asui kesäisin maailmankuulu venäläinen pianotaiteilija Aleksandr Siloti, joka oli myös säveltäjä ja kapellimestari. Siloti oli opiskellut aikanaan Franz Lisztin johdolla, ja hänen serkkunsa oli Sergei Rahmaninov.

Aleksandr Silotista tuli Ernest Pingoud’n ensimmäinen pianonsoiton opettaja. Ernestin musiikkiopintoja vaikeutti hänen isänsä jyrkkä asenne. Guido Pingoud ei halunnut missään tapauksessa, että hänen pojastaan tulisi muusikko. Ernest joutui käymään pianotunneilla ja harjoittelemaan läksynsä isältä salaa.

Väliotsikko: Ystävä Aleksandr Siloti
Väliotsikko: Ystävä Aleksandr Siloti kuvitus

Silotista Pingoud sai sekä ystävän että ymmärtäjän. Helmikuussa 1917 Siloti johti Pietarissa Pingoud’n ensimmäisen pianokonserton kantaesityksen.

Siloti nimitettiin Mariinski-teatterin intendentiksi 1918, mutta vielä samana vuonna hän pakeni perheineen vallankumousta Suomen kautta Englantiin.

Venäläinen pianotaiteilija Aleksandr Siloti.
Pianotaiteilija Aleksandr Siloti oli Ernest Pingoud'n tukija ja ymmärtäjä. Venäläinen pianotaiteilija Aleksandr Siloti. Aleksandr Ziloti

Ernest ja Nina Pingoud antoivat Silotin mukaan esikoispojalleen nimeksi Alexander, ja pianotaiteilijasta tuli lapsen kummi. Siloti tuli myös kuuntelemaan, kun Ernest piti maaliskuussa 1920 kolmannen sävellyskonserttinsa Helsingissä.

Vuonna 1921 Silotin pakomatka jatkui Englannista Yhdysvaltoihin, ja vuonna 1925 ollessaan 62-vuotias hän aloitti New Yorkin Juilliard-musiikkikoulun pianonsoiton opettajana.

Väliotsikko: Nuori Pingoud etsii itseään
Väliotsikko: Nuori Pingoud etsii itseään kuvitus

Päästyään ylioppilaaksi 1906 Ernest Pingoud matkusti Leipzigiin, missä hän opiskeli vuodet 1906–1909 Leipzigin konservatoriossa Hugo Riemannin johdolla musiikin teoriaa ja Max Regerin oppilaana sävellystä. Reger piti Pingoud’ta yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan. – Muutamaa vuotta myöhemmin 1912–1914 Regerin johdolla opiskeli nuori suomalainen modernisti Aarre Merikanto.

Musiikin lisäksi Ernest Pingoud opiskeli useita aineita useissa saksalaisissa yliopistoissa. Hän luki teologiaa, vuoritiedettä, filosofiaa, kielitiedettä, fonetiikkaa ja Saksan kirjallisuutta. Hänen väitöskirjansa Goethestä hylättiin, koska alku-Faustista oli löytynyt uutta lähdemateriaalia, jota Pingoud ei tuntenut.

Pingoud palasi Pietariin 1911 ja uhmaten isänsä tahtoa jatkoi piano-opintojaan Pietarin keisarillisessa konservatoriossa. Hänen opettajinaan olivat muun muassa Anton Rubinstein, Nikolai Rimski-Korsakov ja Aleksandr Glazunov.

Pingoud opiskeli musiikkia, kirjoitti musiikkiarvosteluja St. Petersburger Zeitungiin ja Russkaja Muzykalnaja Gazetaan, opetti saksaa Pietarin keisarillisessa Ksenia-tyttökoulussa ja ryhtyi säveltämään. Hän kirjoitti kamarimusiikkia, jousikvartettoja ja sonaatteja. Palattuaan asepalveluksesta Suomesta 1917 hän sävelsi ensimmäiset teoksensa suurelle orkesterille.

Venäjän vallankumous Pietarissa 6.3.1917.
Vallankumoukselliset Pietarin kadulla 6. maaliskuuta 1917. Venäjän vallankumous Pietarissa 6.3.1917. Kuva: Kustannusliike Vapaus / Museoviraston historian kuvakokoelmat helmikuun vallankumous (1917)

Orkesteriteosten säveltäminen jatkui kuumeisesti Pingoud’n paettua vallankumousta Suomeen 1918 ja asetuttua nuorikkoineen Viipuriin.

Pingoud asui Viipurissa vuodet 1918–1922. Hän ei osallistunut aktiivisesti kaupungin musiikkielämään, toisin kuin emigranttiystävänsä Andrej Rudnev. Pingoud ei opettanut Sirobin uudessa Musiikkikoulussa eikä kirjoittanut musiikkiarvosteluja, vaan keskittyi säveltämään orkesterille.

Väliotsikko: Sävellyskonsertti järkytti kuulijat
Väliotsikko: Sävellyskonsertti järkytti kuulijat kuvitus

Heti ensimmäisenä Suomen syksynä 16. marraskuuta 1918 Ernest Pingoud piti Helsingissä ensimmäisen sävellyskonserttinsa. Hän johti itse Helsingin kaupunginorkesteria, ja hänen ensimmäisen pianokonserttonsa solistina soitti Ernst Linko. Kirjalliset aiheet ja symbolismi leimasivat ohjelmaa. Pianokonserton lisäksi kuultiin Prologue symphonique, Danse macabre ja La dernière aventure de Pierrot.

Pianotaiteilija Ernst Linko 1926.
Pianotaiteilija Ernst Linko, Ernest Pingoud'n pianokonserton solisti. Pianotaiteilija Ernst Linko 1926. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Ernst Linko

Pingoud’n rohkea, radikaali sävelkieli oli järkytys helsinkiläiselle konserttiyleisölle ja arvostelijoille. Vain pianokonsertto edusti ohjelmassa perinteisempää, Lisztiin ja Rahmaninoviin viittaavaa tyyliä. Arvostelijat kiittivät Pingoud’ta siitä, että hän hallitsi orkesterin ilmaisukeinot, mutta moittivat äärimmäisyyksien tavoittelusta. Yrjö Kilpinen nimitti Pingoud’ta “musiikinmullistajaksi” ja Bengt Carlson luonnehti hänen tyyliään kaoottiseksi ja luotaantyöntäväksi.

Ymmärtämätön kritiikki oli järkytys säveltäjälle, joka oli tottunut avarakatseisempiin musiikkinäkemyksiin. Pingoud, sivistynyt suurkaupunkilainen ja valpas keskustelija tarttui kynään ja kirjoitti arvostelijoilleen vastineen.

Nuori säveltäjä Ernest Pingoud.
Ensimmäisen sävellyskonsertin vastaanotto Helsingissä syksyllä 1918 oli järkytys Ernest Pingoud'lle. Nuori säveltäjä Ernest Pingoud. Ernest Pingoud

Ernest Pingoud ei lannistunut, vaan järjesti toisen sävellyskonsertin Helsingissä vain kolme kuukautta myöhemmin, 12. helmikuuta 1919. Ohjelmassa olivat uutuuksina Un Chevalier sans peur et sans reproche eli Ritari peloton ja nuhteeton ja Mysterium.

Kolmannessa sävellyskonsertissa Helsingissä maaliskuussa 1920 kuultiin kantaesityksenä ensimmäinen sinfonia ja runoelma Sammuneet soihdut eli Flambeaux éteints, joka tunnetaan myös nimellä Les aveugles.

Neljännessä sävellyskonsertissa helmikuussa 1922 uutuuksina olivat Profeetta ja toinen pianokonsertto.

Pianotaiteilija ja säveltäjä Ilmari Hannikainen.
Pianotaiteilija Ilmari Hannikainen vieraili Viipurissa keväällä 1922 esittämässä Pingoud'n ensimmäisen pianokonserton. Pianotaiteilija ja säveltäjä Ilmari Hannikainen. Kuva: Museovirasto - Musketti Ilmari Hannikainen

Maaliskuussa 1922 tapahtui Ernest Pingoud’n harvinainen esiintyminen Viipurin musiikkielämässä, kun pianotaiteilija Ilmari Hannikainen vieraili kaupungissa. Hannikainen esitti Pingoud’n ensimmäisen pianokonserton, ja säveltäjä avusti soittamalla itse orkesteriosuuden toisella flyygelillä.

Väliotsikko: Pois Viipurista vaikka Turkuun
Väliotsikko: Pois Viipurista vaikka Turkuun kuvitus

Vaikka Viipuri oli Pingoud’lle tuttu äidin suvun kotikaupunki, hän halusi sieltä pois. Tärkeä syy lienee ollut se, ettei Viipurissa ollut orkesteria. Vuonna 1898 aloittaneen Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin toiminta oli päättynyt kapellimestari Toivo Kuulan kuolemaan toukokuussa 1918.

Jo 1920 Pingoud oli hakenut kapellimestarin paikkaa Turusta, muttei tullut valituksi. Vuonna 1922 hän muutti perheineen Turkuun, missä toimi pari vuotta musiikinopettajana ja kirjoitti esseitä Åbo Underrättelser -lehteen.

Ernest Pingoud säveltää.
Ernest Pingoud sävellystyössä. Ernest Pingoud säveltää. Ernest Pingoud

Vuosina 1922–1923 Pingoud oleskeli pitkään Berliinissä ja suunnitteli mahdollisesti siirtymistä kokonaan Saksaan. Hän sai Berliinissä valmiiksi kolmannen pianokonserttonsa ja piti 22. maaliskuuta 1923 Berliinin filharmoniassa sävellyskonsertin. Ohjelmaan sisältyi uutuutena kolmas pianokonsertto solistina Leonid Kreuzer, Ritari peloton ja nuhteeton, ensimmäinen sinfonia, Profeetta ja Danse macabre.

Pingoud oli saanut Suomen kansalaisuuden 1918, mutta esiintyi Berliinissä venäläisenä ja pietarilaisena säveltäjänä. Sävellyskonsertti sai hyvän vastaanoton, mutta siitä ei tullut kansainvälistä läpimurtoa, jota säveltäjä toivoi.

Väliotsikko: Pingoud’n ymmärtäjät vähissä
Väliotsikko: Pingoud’n ymmärtäjät vähissä kuvitus

Kiihkeällä, hermoherkällä Ernest Pingoud’lla oli Suomessa vain harvoja ymmärtäjiä. Hänen vahvimmat tukijansa olivat emigranttiystävä Andrej Rudnev ja kirjailija Ralf Parland. Viipurissa 1914 syntynyt Parland, joka oli äitinsä puolelta Sesemanneja ja siis sukua Ernestille, kirjoitti Pingoud’n taiteesta useita esseitä.

Suomalaisista säveltäjistä Pingoud’n hengenheimolainen oli oman ekspressionistisen tyylinsä luonut modernisti Väinö Raitio. Raitio asui Viipurissa Pingoud’n jälkeen vuosina 1926–1932.

Vuonna 1923 Pingoud haki toistamiseen kapellimestarin paikkaa Turusta, mutta jälleen turhaan. Seuraavana vuonna hän muutti Helsinkiin, missä hänestä tuli Helsingin kaupunginorkesterin intendentti.

Väliotsikko: Pingoud villitsee Viipurissa 1936
Väliotsikko: Pingoud villitsee Viipurissa 1936 kuvitus

Marraskuussa 1936 Ernest Pingoud saapui vierailulle entiseen kotikaupunkiinsa Viipuriin. Kaupungissa oli jälleen sinfoniaorkesteri, sillä Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri oli aloittanut toimintansa uudelleen tammikuussa 1929.

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Marraskuun 19. päivänä järjestetyn sinfoniakonsertin ohjelma sisälsi Tshaikovskin viulukonserton solistina unkarilainen Thamas Magyar, Ernest Pingoud'n sinfonian nro 3 vuodelta 1927 ja orkesterirunoelman Les Aveugles eli Sokeat. Sokeat oli kuultu jo Pingoud'n kolmannessa sävellyskonsertissa 1920. Viipurissa Pingoud johti itse omat teoksensa, ja viulukonsertossa kapellimestarina toimi Boris Sirpo.

Säveltäjä Ernest Pingoud 1930-luvulla.
Ernest Pingoud 1930-luvulla. Säveltäjä Ernest Pingoud 1930-luvulla. Ernest Pingoud

Konserttia edeltävänä iltana Karjalan toimittaja tapasi Pingoud'n tämän ystävän Andrej Rudnevin "taideaarteita täynnä olevassa taiteilijakodissa", missä säveltäjä kertoili teostensa taustoista. Kolmannen sinfoniansa hän oli omistanut ystävälleen kapellimestari Leo Funtekille. Orkesterirunoonsa Sokeat Pingoud oli saanut aiheen Pietarista kadunvarrella istuvalta sokealta kerjäläiseltä, joka pyysi ohikulkijoilta almuja ja hyräili omaa sävelmäänsä. Teoksella oli myös kirjallinen tausta:

– Mitä sävellykseeni Sokeat tulee, niin aiheen siihen sain mainion tshekkiläisen kirjailijan Max Brodin samannimisestä teoksesta. Siinä olen yrittänyt kuvata sokean näkyjä, jotka hän voi tajuta sisäisinä, ei maallisilla silmillä nähtyinä. Olen omistanut tämän teoksen suurelle ystävälleni Georg Schnéevoigtille, joka kyllä näkee melkein liikaakin, Pingoud kertoi Karjalalle.

Viipurilainen viulisti Olavi Tilli vuonna 1933.
Olavi Tilli (1914–1986), Tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin vanhempi poika, suoritti Viipurin Musiikkiopiston loppututkinnon Tatjana von Rippaksen johdolla 1933 ja toimi viulistina Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa. Viipurilainen viulisti Olavi Tilli vuonna 1933. Kuva: Lahden konservatorion arkisto viulisti

Pingoud’n musiikki teki voimakkaan vaikutuksen Tillin musiikkiperheen 22-vuotiaaseen viulistiin Olaviin. Kalevi Tilli on muistellut vuosia myöhemmin, kuinka otettu isoveli oli Pingoud’n modernismista:

– Kieltämättä Pingoud’n Pietarissa saamat vaikutteet kuvastuivat voimakkaasti hänen musiikissaan. Muistan hyvin tuon säveltäjän Viipurin konsertin, josta nyttemmin edesmennyt veljeni Olavi oli suorastaan hurmaantunut. Hän piti Pingoudin musiikin suuruudesta ja voimasta, sen äärimmäisen uudenaikaisesta tyylistä ja tunnelmien purkauksista.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka viulisti Tatjana von Rippas, kuuluisan professori Leopold Auerin oppilas Pietarin konservatoriosta pakeni Viipuriin! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!Lue myös Ernest Pingoud'n myöhemmistä vaiheista Musiikin syntymäpäiväkalenterista 14. lokakuuta.

Viipuri noin 1921.
Viipuri noin 1921. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?