Viipurin Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle. – Osa 5/26.
Viipurin Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Elli Tillin lapset, vuonna 1914 syntyneet kaksoset Tellervo ja Olavi ja syksyllä 1918 syntynyt kuopus, Kalevi saivat tottua siihen, että kotona soitettiin ja laulettiin koko ajan. Sen lisäksi, että kaikki perheenjäsenet harjoittelivat, kanttorin palkka oli niin pieni, että isä ja äiti joutuivat ottamaan vastaan kotona yksityisiä piano-oppilaita. Toisinaan myös vanhempien syksyllä 1918 perustama Agricolan kirkkokuoro harjoitteli Tillien kodissa.
Tillien kaikki kolme lasta ilmoitettiin myös aikanaan Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan Viipurin Musiikkikouluun. Tellervo Tilli aloitti pianotunnit opistossa 6-vuotiaana syksyllä 1920. Vuonna 1925 hän sai opettajakseen hienokäytöksisen herrasmiehen, Leipzigista juuri palanneen pianotaiteilija Sergei Kulikoffin.
Sergei Kulikoff oli syntynyt Viipurissa 23. kesäkuuta 1902. Hän oli nahkatehtailija ja kenkäkauppias Aleksi Kulikoffin neljästä pojasta nuorin. Kulikoffin venäläinen kauppiasperhe oli muuttanut Viipuriin Moskovan koillispuolelta Jaroslavista 1800-luvun lopulla.
Sisällissodan aikana keväällä 1918 punaiset ryöstivät ja hävittivät Kulikoffien tehtaan ja kaupan. Aleksi Kulikoff järkyttyi tapahtuneesta niin, että sai sydänkohtauksen ja kuoli.
Sergei Kulikoff opiskeli pianonsoittoa ensin Viipurissa Langen johdolla ja sitten Leipzigin konservatoriossa 1922-1925 Robert Teichmüllerin oppilaana. Hän opiskeli Leipzigissa myös sävellystä opettajinaan Ernst Paul ja Hermann Grabner.
Vuonna 1935 hän täydensi vielä opintojaan Pariisissa Lazare Lévy'n johdolla.
Sergei Kulikoffin ura esiintyvänä taiteilijana kaatui kuitenkin ankaraan ramppikuumeeseen.
Sergei Kulikoff toimi Viipurin Musiikkiopiston pianonsoiton opettajana vuodesta 1925 aina vuoteen 1967. Hänellä oli Viipurissa myös lukuisia yksityisoppilaita, joista monet olivat viipurinjuutalaisia.
Sergei solmi vuonna 1933 avioliiton varakkaan viipurilaisen rakennusmestarin Kaarlo Massisen tyttären Kertun kanssa. Nuori pari perusti kodin nk. Massisen taloon Kullervonkadulle.
Sergei Kulikoffia ja hänen veljiään kehotettiin suomentamaan nimensä. Vihjattiin, että venäläisellä sukunimellä he eivät saisi Suomessa töitä. Vuonna 1935 veljeksistä kaksi ”suomensi” nimensä Kulangoksi, Sergei Kulikoffista tuli Sergei Kulanko.
Tillin kaksosista Olavin soittimeksi valittiin viulu. Olavi sai ensin opettajakseen Viipurin Musiikkikoulun johtajan Boris Sirobin ja kaksi vuotta myöhemmin opettajaksi vaihtui Tatjana von Rippas.
Tatjana von Rippas oli opiskellut Pietarin keisarillisessa konservatoriossa kuuluisan Leopold Auerin johdolla. Unkarinjuutalainen Auer oli Pietarin keisarillisen Mariinski-teatterin viulisti ja keisarillisen konservatorion viulunsoiton professori. Aueria arvostettiin yhtenä oman aikansa huomattavimmista viulupedagogeista. Hänen johdollaan olivat opiskelleet muun muassa maailmankuulut viulutaiteilijat, juutalaiset ihmelapset Mischa Elman ja Jascha Heifetz. Elman oli aloittanut Auerin oppilaana Pietarissa 1902 ja Heifetz 1910.
Leopold Auer oli 63-vuotias paetessaan Venäjän vallankumousta vuonna 1918 Yhdysvaltoihin. New Yorkin Juilliard-musiikkikoulun viulunsoiton opettaja hänestä tuli 1926.
Opettajansa Auerin tavoin Tatjana von Rippas lähti Venäjältä vallankumousta pakoon. Tatjana oli 36-vuotias naimaton viulunsoiton opettaja tullessaan Viipuriin 1918. Hänen suvullaan oli Viipuriin valmiiksi kiinteät suhteet. Von Rippakset omistivat sekä kesähuvilan Papulanlahden rannalla että maatilan Viipurin pitäjässä Tervajoella.
Tatjana von Rippas oli syntynyt Pietarissa vuori-insinöörin tyttärenä 3. toukokuuta 1882. Hän kuului isänsä kautta italialaiseen perintöaateliin.
Tatjana oli käynyt kymnaasin, valmistunut 18-vuotiaana ylioppilaaksi ja ryhtynyt sen jälkeen opiskelemaan maalaustaidetta akateemikko Dimitrieff Kavkasin johdolla.
Tatjana harrasti myös musiikkia. Hänen ollessaan 24-vuotias musiikki vei voiton maalaustaiteesta. Tatjana kirjautui vuonna 1906 Pietarin keisarilliseen konservatorioon ja pääsi prof. Auerin erikoisluokalle. Tatjanan lahjakkuus ja monipuolinen sivistys herättivät Auerin huomion ja professori uskoi ulkomaalaisia oppilaitaan hänen valmennettavakseen.
Tatjanan oman uran viulistina katkaisi pitkäaikainen, parantumaton käsivamma, joka pakotti hänet keskittymään opettamiseen.
Erään tiedon mukaan paettuaan Viipuriin Tatjana olisi kutsuttu viulistiksi Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteriin ja että hän olisi aloittanut viulunsoiton opettajana Boris Sirobin Musiikkikoulussa vasta vuonna 1923. Orkesteriin Tatjana tuskin ehti mukaan, sillä se lopetti toimintansa tammikuun lopulla 1918.
Toisen tiedon mukaan Tatjanan oli määrä aloittaa opettajana uudessa Musiikkikoulussa heti syksyllä 1918, mutta henkilökohtaisista syistä hän joutui siirtämään aloittamista vuodella.
Pietarin konservatorion kasvatit Tatjana von Rippas ja Boris Sirob toivat venäläisen viulukoulun Suomeen. Venäläisen koulun ihanteita olivat hienostunut, kantava ja kaunis sointi sekä sielukas soittotapa.
Tatjana ja Boris edustivat venäläistä koulua myös kaikessa sen kovuudessa ja ankaruudessa. Oppilaan kuului käydä opettajan kanssa läpi tunteiden koko kirjo hermostuneisuudesta ja voimakkaasta pelosta onnistumisen riemuun. Opettaja ajoi oppilaan kykyjensä äärirajoille. Jos kesti soittotuntien ”piiskaamisen”, oppilaasta tuli vahva, eikä hän pelännyt enää mitään.
Rajulla pedagogiikalla oli hyvät puolensa. Oppilas harjaantui kohtaamaan muut muusikot ja yleisön. Henkisesti rankka menetelmä ei sopinut kuitenkaan kaikille oppilaille.
Tatjana von Rippas sai Suomessa huippupedagogin maineen. Hän vaati oppilailtaan ahkeraa harjoittelua, useita tunteja päivässä. Hän oli myös ankara. Tunneilla vihastuessaan hän saattoi huutaa ja käyttää kovaakin kieltä. Hän seurasi oppilasta pitkä keppi kädessään ja välillä keppi osui oppilasta nilkkaan, välillä käsivarteen.
Tatjana omisti koko elämänsä oppilailleen. Jokaista oppilastaan varten hänellä oli suuri ruskeakantinen vihko, johon hän keräsi lehtileikkeitä, oppilaan saamia arvosteluja, valokuvia, konsertti-ilmoituksia ja radioesiintymisiä.
Jos lahjakkaalle, köyhästä kodista tulevalle oppilaalle ei myönnetty Musiikkiopistosta vapaaoppilaspaikkaa, Tatjana maksoi lukukausimaksun omista rahoistaan. Hänen varakkuudestaan kertoo, että iäkkäänä hän teki Suomen Säveltäjät ry:lle miljoonalahjoituksen vuosittain jaettavaa stipendiä varten. Hän lahjoitti myös huomattavia summia Viipurin Musiikkiopistolle jaettavaksi apurahoina oppilaille.
Tatjana von Rippas oli Boriksen Musiikkiopiston tähtiopettaja. Välillä Tatjanan ja Boriksen välit kiristyivät, ja syynä oli tavallisesti se, ettei Tatjana halunnut päästää oppilaitaan Musiikkiopiston orkesteriin. Tatjanan mielestä orkesteriharjoituksiin käytetty aika oli hukkaan heitettyä, sillä se oli pois oppilaan omasta harjoittelusta.
Tillin musiikkiperheen kuopus, 6-vuotias Kalevi aloitti Viipurin Musiikkiopistossa Tatjana von Rippaksen viuluoppilaana syksyllä 1924. Kalevi edistyi erinomaisesti ja pääsi jo keväällä 1926 esiintymään opiston kevätnäytteisiin. Esityksen jälkeen johtaja Sirob tuli kehumaan poikaa ja vertasi tätä neljä vuotta vanhempaan Olaviin:
- Kuuleha sine Kalevi, jatka sine vaa viulusoitto! Koht sine ole yht hyve viuluviruoosi ku sinu veli!
Oskari Tillillä oli nuorimman lapsensa varalle kuitenkin toinen suunnitelma. Isä halusi, että lapset Tellervo, Olavi ja Kalevi muodostaisivat kotitrion. Syksyllä isän mielestä Kalevi oli tarpeeksi vahva vaihtaakseen selloon. Tatjana ja viulu jäivät, tilalle tulivat Vilho Koponen ja sello. Kahdeksan vuotias Kalevi ihastui oitis uuteen soittimeensa.
Kuoronjohtaja, Sibelius-Akatemian emeritusprofessori Matti Hyökin isä, Anton Hyökki opiskeli 1920–1930-luvuilla Tatjana von Rippaksen johdolla Viipurin Musiikkiopistossa.
Anton oli syntynyt Säkkijärvellä 31.päivänä toukokuuta 1915 nahkuri Erik ”Ierikka” Matinpoika Hyökin ja puolisonsa Sofia Simontytär Hyppäsen kuudentena lapsena ja nuorimpana poikana. Säkkijärveltä Hyökit muuttivat Viipuriin Sorvalin kaupunginosaan.
Anton sairasti lapsena tulirokon. Taudin hellittäessä jo otettaan pikkupotilas tuli auringon sokaisemaksi sillä seurauksella, että hänen oikeasta silmästään meni näkö lähes kokonaan. Se, että Anton oli puoliksi sokea, vapautti hänet armeijasta, eikä hän joutunut myöhemmin sotaan.
Antonin koulusivistys jäi vähäiseksi, mutta hän oli musikaalinen lapsi. Erik Hyökki vei Antonin näytille Musiikkiopistoon, missä poika pääsi kuuluisan venäläisen Tatjana von Rippaksen oppilaaksi.
Anton oli koko musiikkiopistoaikansa vapaaoppilas, ja jos hänelle ei myönnetty vapaaoppilaspaikkaa, von Rippas maksoi hänen lukukausimaksunsa. Kodin tuki Antonin musiikkiopinnoille oli vähäistä. Perhe oli niin köyhä, että ollessaan 12-vuotias Anton joutui menemään töihin Kukkosen musiikkikauppaan kaupanhoitaja Aki Lievosen apulaiseksi.
Talvisin Anton hiihti jään yli Sorvalista viulutunneille Musiikkiopistolle Kannaksenkatu 1:een. Huonosti suomea puhuva Tatjana komensi pojan töihin:
– Pitämäs harjoittaman, harjoittaman, harjoittaman!
Von Rippas oli sitä mieltä, ettei lahjakkaastakaan lapsesta tule mitään, ellei tätä pakoteta harjoittelemaan.
Talvisodan syttyessä 24-vuotias Anton pakeni Viipurista Helsinkiin. Hän oli jo ehtinyt lähteä pakomatkalle, kun sisaren mies Veikko Tamminen huomasi, että jotain tärkeää oli jäänyt:
- Antonin nuotit!
Nuotteja lähdettiin viemään kiireesti potkukelkalla viulistin perään. Anton oli tästä nuottiensa muistamisesta langolleen ikuisesti kiitollinen, sillä nuoteissa oli von Rippaksen sormitukset.
Anton Hyökki piti ensikonsertin Helsingissä 1942 ja toisen konsertin Turussa 1946.
Sodan aikana Hyökki tienasi elantonsa soittamalla öisin elokuvamusiikin äänityksiä filmiteollisuudelle Liisankadun studioissa ja iltaisin ravintoloissa saksalaisen Hans Appelin triossa.
Trion pianistina soitti seinäjokelainen Aune Hakanen. Appelin rohkaisemana Anton kosi Aunea, sai myöntävän vastauksen ja heidät vihittiin 1942.
Perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Keskimmäisestä Matista tuli kuuluisa kuoronjohtaja ja Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professori. Myös Matin kolmesta pojasta on tullut tunnettuja muusikkoja; Pasi ja Paavo Hyökki ovat kuoronjohtajia ja Anton Valle elektronimusiikin säveltäjä ja ohjelmistokehittäjä.
Samana vuonna 1942, kun Anton meni naimisiin, hän sai ykkösviulistin paikan Helsingin kaupunginorkesterista.
– Isä juhli pääsyään Kaupunginorkesteriin loppuelämänsä, Matti Hyökki kertoo. Sodan jälkeen hän jaksoi ooppera- ja öiset filmisoitot punaviinin ja pervitiinin voimalla.
Helsingin kaupunginorkesterissa Anton pääsi soittamaan samaan orkesteriin kuin esikuvansa viulutaiteilija Naum Levin. Antonia kahdeksan vuotta vanhempi Levin oli viipurinjuutalaisen kauppiasperheen poika. Levin oli opiskellut ensin Boris Sirobin ja Paul Tscherkasskyn oppilaana, jatkanut opintojaan eri puolilla Eurooppaa ja päätynyt Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulistiksi 1929 ja konserttimestariksi 1946.
Matti Hyökki kertoo, että sodan jälkeen isä ei käynyt enää koskaan Viipurissa. Viulutaiteilija Anton Hyökki kuoli 1993.
Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka kansakoulunopettaja Aino Siukonen huomasi muuttuvansa kukkopilliksi! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
