Hyppää pääsisältöön

Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Viipurilaisen kanttori Oskari Tillin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi vuonna 1928.
Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin musikaaliset lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi ilmoitettiin kaikki Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan Viipurin Musiikkikouluun. Viipurilaisen kanttori Oskari Tillin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi vuonna 1928. Kuva: Kalevi Tillin perhearkisto Viipuri

Viipurin Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

Kihlapari Elli Ahokas ja Oskari Tilli 1908 seuranaan Ellin pikkuveljet.
Kihlapari Elli Ahokas ja Oskari Tilli vuonna 1908. Kihlaparin "esiliinoina" morsiamen pikkuveljet. Kuorolaulaja ja lausuja Elli Ahokas oli kotoisin Parikkalasta. Haminalainen Oskari suomensi Tilly-sukunimensä Tilliksi. Kihlapari Elli Ahokas ja Oskari Tilli 1908 seuranaan Ellin pikkuveljet. Kuva: Kalevi Tillin perhearkisto kuvitus

Viipurin Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Elli Tillin lapset, vuonna 1914 syntyneet kaksoset Tellervo ja Olavi ja syksyllä 1918 syntynyt kuopus, Kalevi saivat tottua siihen, että kotona soitettiin ja laulettiin koko ajan. Sen lisäksi, että kaikki perheenjäsenet harjoittelivat, kanttorin palkka oli niin pieni, että isä ja äiti joutuivat ottamaan vastaan kotona yksityisiä piano-oppilaita. Toisinaan myös vanhempien syksyllä 1918 perustama Agricolan kirkkokuoro harjoitteli Tillien kodissa.

Kanttori Oskari Tillin perhe vuonna 1920.
Oskari, Kalevi, Olavi, Elli ja Tellervo Tilli vuonna 1920. Kanttori Oskari Tillin perhe vuonna 1920. Kuva: Auli Taipaleen o.s. Mankosen perhealbumi perheet

Kaikki kolme lasta ilmoitettiin myös Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan Viipurin Musiikkikouluun. Tellervo oli 6-vuotias, kun hän aloitti syksyllä 1920 pianotunnit 18-vuotiaan pianotaiteilijan, hienokäytöksisen herrasmiehen Sergei Kulikoffin johdolla.

Väliotsikko: Pianotaiteilija Sergei Kulikoff
Väliotsikko: Pianotaiteilija Sergei Kulikoff kuvitus

Sergei Kulikoff oli syntynyt Viipurissa 1902. Hän oli nahkatehtailija ja kenkäkauppias Aleksi Kulikoffin neljästä pojasta nuorin. Venäläinen Kulikoffin perhe oli muuttanut Viipuriin 1800-luvun lopulla Moskovan koillispuolelta Jaroslavista.

Sisällissodan aikaan keväällä 1918 punaiset ryöstivät ja hävittivät Kulikoffien tehtaan ja kaupan. Aleksi Kulikoff järkyttyi tapahtuneesta, sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Viipurilainen kauppias Kulikoffin perhe 1910. Perheen nuorimmasta pojasta tuli pianotaiteilija Sergei Kulanko.
Viipurinvenäläinen nahkatehtailija ja kenkäkauppias Aleksi Kulikoff perheineen vuonna 1910. Neljästä veljeksestä nuorin, tuleva pianotaiteilija Sergei Kulanko pöydän ääressä merimiespuvussa. Viipurilainen kauppias Kulikoffin perhe 1910. Perheen nuorimmasta pojasta tuli pianotaiteilija Sergei Kulanko. Kuva: Meri Saarnilahti-Beckerin perhealbumi. Sergei Kulanko

Lahjakas nuori pianisti Sergei Kulikoff opiskeli ensin Pietarissa ja sen jälkeen muun muassa Saksassa ja Ranskassa. Ura esiintyvänä taiteilijana kaatui kuitenkin ankaraan ramppikuumeeseen. Sergei toimi Viipurin Musiikkiopiston pianonsoiton opettajana vuodesta 1920 ja opetti myös yksityisesti. Monet hänen yksityisoppilaistaan olivat viipurinjuutalaisia.

Sergei solmi avioliiton varakkaan viipurilaisen rakennusmestarin Kaarlo Massisen tyttären Kertun kanssa. Nuori pari perusti kodin nk. Massisen taloon Kalervonkadulle.

Sergei Kulikoffia ja hänen veljiään kehotettiin suomentamaan nimensä. Vihjattiin, että venäläisellä sukunimellä he eivät saisi Suomessa töitä. Veljistä kaksi piti venäläisen nimensä, kaksi ”suomensi” nimensä Kulangoksi. Niin Sergei Kulikoffista tuli Sergei Kulanko.

Pianotaiteilija Sergei Kulanko ja hänen kolme veljeään.
Kauppias Kulikoffin pojat 1920-luvulla. Pianotaiteilija Sergei Kulanko oikealla. Pianotaiteilija Sergei Kulanko ja hänen kolme veljeään. Kuva: Meri Saarnilahti-Beckerin perhealbumi. Sergei Kulanko
Väliotsikko: Pietarin arvostettu prof. Auer
Väliotsikko: Pietarin arvostettu prof. Auer kuvitus

Tillin kaksosista Olavin soittimeksi valittiin viulu. Olavi sai ensin opettajakseen Viipurin Musiikkikoulun johtajan Boris Sirobin ja kaksi vuotta myöhemmin opettajaksi vaihtui Tatjana von Rippas.

Tatjana von Rippas oli opiskellut Pietarin keisarillisessa konservatoriossa kuuluisan Leopold Auerin johdolla. Unkarinjuutalainen Auer oli Pietarin keisarillisen Mariinski-teatterin viulisti ja keisarillisen konservatorion viulunsoiton professori. Aueria arvostettiin yhtenä oman aikansa huomattavimmista viulupedagogeista. Hänen johdollaan olivat opiskelleet muun muassa maailmankuulut viulutaiteilijat, juutalaiset ihmelapset Mischa Elman ja Jascha Heifetz. Elman oli aloittanut Auerin oppilaana Pietarissa 1902 ja Heifetz 1910.

Leopold Auer oli 63-vuotias paetessaan Venäjän vallankumousta vuonna 1918 Yhdysvaltoihin. New Yorkin Juilliard-musiikkikoulun viulunsoiton opettaja hänestä tuli 1926.

Väliotsikko: Tatjana von Rippas pakenee Viipuriin
Väliotsikko: Tatjana von Rippas pakenee Viipuriin kuvitus

Opettajansa Auerin tavoin Tatjana von Rippas lähti Venäjältä vallankumousta pakoon. Tatjana oli 36-vuotias naimaton viulunsoiton opettaja tullessaan Viipuriin 1918. Hänen suvullaan oli Viipuriin valmiiksi kiinteät suhteet. Von Rippakset omistivat sekä kesähuvilan Papulanlahden rannalla että maatilan Viipurin pitäjässä Tervajoella.

Tatjana von Rippas oli syntynyt Pietarissa vuori-insinöörin tyttärenä 3. toukokuuta 1882. Hän kuului isänsä kautta italialaiseen perintöaateliin.

Tatjana oli käynyt kymnaasin, valmistunut 18-vuotiaana ylioppilaaksi ja ryhtynyt sen jälkeen opiskelemaan maalaustaidetta akateemikko Dimitrieff Kavkasin johdolla.

Tatjana harrasti myös musiikkia. Hänen ollessaan 24-vuotias musiikki vei voiton maalaustaiteesta. Tatjana kirjautui vuonna 1906 Pietarin keisarilliseen konservatorioon ja pääsi prof. Auerin erikoisluokalle. Tatjanan lahjakkuus ja monipuolinen sivistys herättivät Auerin huomion ja professori uskoi ulkomaalaisia oppilaitaan hänen valmennettavakseen.

Tatjanan oman uran viulistina katkaisi pitkäaikainen, parantumaton käsivamma, joka pakotti hänet keskittymään opettamiseen.

Erään tiedon mukaan paettuaan Viipuriin Tatjana olisi kutsuttu viulistiksi Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteriin ja että hän olisi aloittanut viulunsoiton opettajana Boris Sirobin Musiikkikoulussa vasta vuonna 1923. Orkesteriin Tatjana tuskin ehti mukaan, sillä se lopetti toimintansa tammikuun lopulla 1918.

Toisen tiedon mukaan Tatjanan oli määrä aloittaa opettajana uudessa Musiikkikoulussa heti syksyllä 1918, mutta henkilökohtaisista syistä hän joutui siirtämään aloittamista vuodella.

Väliotsikko: Venäläinen viulukoulu tulee Suomeen
Väliotsikko: Venäläinen viulukoulu tulee Suomeen kuvitus

Pietarin konservatorion kasvatit Tatjana von Rippas ja Boris Sirob toivat venäläisen viulukoulun Suomeen. Venäläisen koulun ihanteita olivat hienostunut, kantava ja kaunis sointi sekä sielukas soittotapa.

Tatjana ja Boris edustivat venäläistä koulua myös kaikessa sen kovuudessa ja ankaruudessa. Oppilaan kuului käydä opettajan kanssa läpi tunteiden koko kirjo hermostuneisuudesta ja voimakkaasta pelosta onnistumisen riemuun. Opettaja ajoi oppilaan kykyjensä äärirajoille. Jos kesti soittotuntien ”piiskaamisen”, oppilaasta tuli vahva, eikä hän pelännyt enää mitään.

Rajulla pedagogiikalla oli hyvät puolensa. Oppilas harjaantui kohtaamaan muut muusikot ja yleisön. Henkisesti rankka menetelmä ei sopinut kuitenkaan kaikille oppilaille.

Boris Sirob johtaa Viipurin Musiikkiopiston orkesteria 1926.
Boris Sirob johtaa Viipurin Musiikkiopiston lapsiorkesteria 1926. Boriksen ja Tatjanan välit kiristyivät silloin, kun Tatjana ei päästänyt oppilaitaan Boriksen orkesteriin. Boris Sirob johtaa Viipurin Musiikkiopiston orkesteria 1926. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo
Väliotsikko: Tähtiopettaja Tatjana von Rippas
Väliotsikko: Tähtiopettaja Tatjana von Rippas kuvitus

Tatjana von Rippas sai Suomessa huippupedagogin maineen. Hän vaati oppilailtaan ahkeraa harjoittelua, useita tunteja päivässä. Hän oli myös ankara. Tunneilla vihastuessaan hän saattoi huutaa ja käyttää kovaakin kieltä. Hän seurasi oppilasta pitkä keppi kädessään ja välillä keppi osui oppilasta nilkkaan, välillä käsivarteen.

Tatjana omisti koko elämänsä oppilailleen. Jokaista oppilastaan varten hänellä oli suuri ruskeakantinen vihko, johon hän keräsi lehtileikkeitä, oppilaan saamia arvosteluja, valokuvia, konsertti-ilmoituksia ja radioesiintymisiä.

Jos lahjakkaalle, köyhästä kodista tulevalle oppilaalle ei myönnetty Musiikkiopistosta vapaaoppilaspaikkaa, Tatjana maksoi lukukausimaksun omista rahoistaan. Hänen varakkuudestaan kertoo, että iäkkäänä hän teki Suomen Säveltäjät ry:lle miljoonalahjoituksen vuosittain jaettavaa stipendiä varten. Hän lahjoitti myös huomattavia summia Viipurin Musiikkiopistolle jaettavaksi apurahoina oppilaille.

Viulupedagogi Tatjana von Rippas 80-vuotispäivänään 1962.
Tatjana von Rippas 80-vuotispäivänään 1962. Muotokuvan on ottanut Matti Hyökki. Sodan jälkeen Tatjana von Rippas jatkoi viulupadagogina Viipurin Musiikkiopistossa Lahdessa. Viulupedagogi Tatjana von Rippas 80-vuotispäivänään 1962. Kuva: Matti Hyökin arkisto. Tatjana von Rippas

Tatjana von Rippas oli Boriksen Musiikkiopiston tähtiopettaja. Välillä Tatjanan ja Boriksen välit kiristyivät, ja syynä oli tavallisesti se, ettei Tatjana halunnut päästää oppilaitaan Musiikkiopiston orkesteriin. Tatjanan mielestä orkesteriharjoituksiin käytetty aika oli hukkaan heitettyä, sillä se oli pois oppilaan omasta harjoittelusta.

Väliotsikko: Isä Tilli haluaa kotitrion
Väliotsikko: Isä Tilli haluaa kotitrion kuvitus

Tillin musiikkiperheen kuopus, 6-vuotias Kalevi aloitti Viipurin Musiikkiopistossa Tatjana von Rippaksen viuluoppilaana syksyllä 1924. Kalevi edistyi erinomaisesti ja pääsi jo keväällä 1926 esiintymään opiston kevätnäytteisiin. Esityksen jälkeen johtaja Sirob tuli kehumaan poikaa ja vertasi tätä neljä vuotta vanhempaan Olaviin:

- Kuuleha sine Kalevi, jatka sine vaa viulusoitto! Koht sine ole yht hyve viuluviruoosi ku sinu veli!

Oskari Tillillä oli nuorimman lapsensa varalle kuitenkin toinen suunnitelma. Isä halusi, että lapset Tellervo, Olavi ja Kalevi muodostaisivat kotitrion. Syksyllä isän mielestä Kalevi oli tarpeeksi vahva vaihtaakseen selloon. Tatjana ja viulu jäivät, tilalle tulivat Vilho Koponen ja sello. Kahdeksan vuotias Kalevi ihastui oitis uuteen soittimeensa.

Sorvalin silta Viipurissa 1920-1930-luvuilla.
Sorvalista Saunalahteen ja Linnansaareen johtava Vartiaisen kivisilta. Sorvalin silta Viipurissa 1920-1930-luvuilla. Kuva: Hugo Jokinen / Museoviraston historian kuvakokoelma Viipuri
Väliotsikko: P.S. Matti Hyökki kertoo
Väliotsikko: P.S. Matti Hyökki kertoo kuvitus

Kuoronjohtaja, Sibelius-Akatemian emeritusprofessori Matti Hyökin isä, Anton Hyökki opiskeli 1920–1930-luvuilla Tatjana von Rippaksen johdolla Viipurin Musiikkiopistossa.

Anton oli syntynyt Säkkijärvellä 31.päivänä toukokuuta 1915 nahkuri Erik ”Ierikka” Matinpoika Hyökin ja puolisonsa Sofia Simontytär Hyppäsen kuudentena lapsena ja nuorimpana poikana. Säkkijärveltä Hyökit muuttivat Viipuriin Sorvalin kaupunginosaan.

Anton sairasti lapsena tulirokon. Taudin hellittäessä jo otettaan pikkupotilas tuli auringon sokaisemaksi sillä seurauksella, että hänen oikeasta silmästään meni näkö lähes kokonaan. Se, että Anton oli puoliksi sokea, vapautti hänet armeijasta, eikä hän joutunut myöhemmin sotaan.

Antonin koulusivistys jäi vähäiseksi, mutta hän oli musikaalinen lapsi. Erik Hyökki vei Antonin näytille Musiikkiopistoon, missä poika pääsi kuuluisan venäläisen Tatjana von Rippaksen oppilaaksi.

Kukkolan musiikkikauppa Viipurissa 1927-1930.
Kukkolan musiikkikauppa Musiikki-Soitin Oy sijaitsi Viipurissa Kolikkoinmäellä osoitteessa Suurikatu 13. Myymälänhoitaja Aki Lievosen kanssa poseeraavat valokuvaajalle 5-vuotias Pentti Kukkola ja 12-vuotias kauppa-apulainen Anton Hyökki vuonna 1927. Kaupan kassasta hävisi rahaa. Varkaudesta epäiltiin nahkurin poikaa. "Hyö eppäiliit miuta!", mielensä pahoittanut Anton kertoi kotona ja jätti apulaisen tehtävät. Varkaaksi paljastui myöhemmin omistajan 5-vuotias Pentti. Kukkolan musiikkikauppa Viipurissa 1927-1930. Kuva: Matti Hyökin arkisto. musiikkiliikkeet

Anton oli koko musiikkiopistoaikansa vapaaoppilas, ja jos hänelle ei myönnetty vapaaoppilaspaikkaa, von Rippas maksoi hänen lukukausimaksunsa. Kodin tuki Antonin musiikkiopinnoille oli vähäistä. Perhe oli niin köyhä, että ollessaan 12-vuotias Anton joutui menemään töihin Kukkosen musiikkikauppaan kaupanhoitaja Aki Lievosen apulaiseksi.

Talvisin Anton hiihti jään yli Sorvalista viulutunneille Musiikkiopistolle Kannaksenkatu 1:een. Huonosti suomea puhuva Tatjana komensi pojan töihin:

– Pitämäs harjoittaman, harjoittaman, harjoittaman!

Von Rippas oli sitä mieltä, ettei lahjakkaastakaan lapsesta tule mitään, ellei tätä pakoteta harjoittelemaan.

Kevättutkinto Viipurin Musiikkiopistolla 1930-luvun puolivälissä.
Kevättutkinto Musiikkiopistossa 1930-luvun puolivälissä. Silmälasipäinen opiskelija jonon viimeisenä on Anton Hyökki. Pöydän ääressä johtaja Boris Sirob ja laulunopettaja Olavi Nyberg. Oven vieressä pianonsoiton opettaja Sally Westerdahl. Kevättutkinto Viipurin Musiikkiopistolla 1930-luvun puolivälissä. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo
Anton Hyökki ja viulistiystävä Viipurin Taidemuseon portailla noin 1937.
Viipurilaisviulistit, parhaat ystävykset Anton Hyökki ja Eino "Epe" Kaartinen ovat ostaneet uudet kevättakit ja hatut 1937. Takit olivat erinomaista laatua. Epen takki palveli vielä hänen Vilho-veljeäänkin tämän kuolemaan saakka 1961. Anton Hyökki ja viulistiystävä Viipurin Taidemuseon portailla noin 1937. Kuva: Matti Hyökin arkisto. Viipuri

Talvisodan syttyessä 24-vuotias Anton pakeni Viipurista Helsinkiin. Hän oli jo ehtinyt lähteä pakomatkalle, kun sisaren mies Veikko Tamminen huomasi, että jotain tärkeää oli jäänyt:

- Antonin nuotit!

Nuotteja lähdettiin viemään kiireesti potkukelkalla viulistin perään. Anton oli tästä nuottiensa muistamisesta langolleen ikuisesti kiitollinen, sillä nuoteissa oli von Rippaksen sormitukset.

Viulutaiteilija Anton Hyökki noin 1946.
Viulutaiteilija Anton Hyökki piti ensikonsertin 1942. Viulutaiteilija Anton Hyökki noin 1946. Kuva: Lahden konservatorion arkisto viulisti

Anton Hyökki piti ensikonsertin Helsingissä 1942 ja toisen konsertin Turussa 1946.

Sodan aikana Hyökki tienasi elantonsa soittamalla öisin elokuvamusiikin äänityksiä filmiteollisuudelle Liisankadun studioissa ja iltaisin ravintoloissa saksalaisen Hans Appelin triossa.

Viulisti Anton Hyökki mukana ravintolaorkesterissa 1940.
Anton Hyökki ravintolaorkesterin viulistina 1940. Viulisti Anton Hyökki mukana ravintolaorkesterissa 1940. Kuva: Matti Hyökin arkisto. orkesterit

Trion pianistina soitti seinäjokelainen Aune Hakanen. Appelin rohkaisemana Anton kosi Aunea, sai myöntävän vastauksen ja heidät vihittiin 1942.

Perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Keskimmäisestä Matista tuli kuuluisa kuoronjohtaja ja Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professori. Myös Matin kolmesta pojasta on tullut tunnettuja muusikkoja; Pasi ja Paavo Hyökki ovat kuoronjohtajia ja Anton Valle elektronimusiikin säveltäjä ja ohjelmistokehittäjä.

Pariskunta pianisti Aune Hyökki ja viulisti Anton Hyökki 1943.
Aune ja Anton Hyökki musisoivat Messeniuksenkadun kodissaan Helsingissä 1943. Pariskunta pianisti Aune Hyökki ja viulisti Anton Hyökki 1943. Kuva: Matti Hyökin arkisto. viulisti
Pariskunta pianisti Aune Hyökki ja viulisti Anton Hyökki 1944.
Hyökin muusikkopariskunta vuonna 1944. Pariskunta pianisti Aune Hyökki ja viulisti Anton Hyökki 1944. Kuva: Matti Hyökin arkisto. viulisti

Samana vuonna 1942, kun Anton meni naimisiin, hän sai ykkösviulistin paikan Helsingin kaupunginorkesterista.

– Isä juhli pääsyään Kaupunginorkesteriin loppuelämänsä, Matti Hyökki kertoo. Sodan jälkeen hän jaksoi ooppera- ja öiset filmisoitot punaviinin ja pervitiinin voimalla.

Helsingin kaupunginorkesterissa Anton pääsi soittamaan samaan orkesteriin kuin esikuvansa viulutaiteilija Naum Levin. Antonia kahdeksan vuotta vanhempi Levin oli viipurinjuutalaisen kauppiasperheen poika. Levin oli opiskellut ensin Boris Sirobin ja Paul Tscherkasskyn oppilaana, jatkanut opintojaan eri puolilla Eurooppaa ja päätynyt Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulistiksi 1929 ja konserttimestariksi 1946.

Matti Hyökki kertoo, että sodan jälkeen isä ei käynyt enää koskaan Viipurissa. Viulutaiteilija Anton Hyökki kuoli 1993.

Muusikot Anton Hyökki ja Arvi Pitkänen Torkkelinpuistossa 1930-luvulla.
Iloiset viipurilaisviulistit Anton Hyökki ja Arvo Pitkänen Torkkelin puistossa 1930-luvun lopulla. Kameran takana prof. Andrej Rudnev. Muusikot Anton Hyökki ja Arvi Pitkänen Torkkelinpuistossa 1930-luvulla. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Viipuri

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka kansakoulunopettaja Aino Siukonen huomasi muuttuvansa kukkopilliksi! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Sorvalin kivisilta talvella noin 1920.luvulla.
Sorvalin silta. Sorvalin kivisilta talvella noin 1920.luvulla. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Keskustelu sulkeutuu 12.12.2019.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?