Hyppää pääsisältöön

Bruce Painen hyväntuulista kitaramusiikkia

Brasiliassa syntynyt, Portugalin ja Saksan kautta Uuteen-Seelantiin rantautunut, kitaristi Gunter Herbig on päässyt uusiseelantilaista kitaramusiikkia esittelevässä julkaisusarjassaan sen kolmanteen osaan. Tällä kertaa Herbigin huomion kohteena on kitaristi-säveltäjä Bruce Painen (s.1963) laatimat lauhkeudet.

paine äänitteen kansi
paine äänitteen kansi Naxos

Raaputellako intrumentin kieliä vaiko näppäillä, kas siinä pulma, miettii moni nykysäveltäjä alkaessaan kirjoittaa uutta kitaramusiikkia. Bruce Paine on valinnut sen vaikeamman tien luoden soivuuksia kitaran kielistöä näppäillen. Paine etsii lempeää ilmaisuaan oman instrumenttinsa heikkoudet ja vahvuudet ymmärtäen, samalla kuuntelemaan herkistyen.

Mitä lähemmäs nykypäivää äänitteellä tullaan, sitä kiinnostavammaksi Painen sävelistö muuttuu. Oman maansa kulttuuriperimästä ammentava sävelistö muodostaa rauhallisesti ja ajattomasti lipuvan sävelvirran. Etenkin viime vuonna valmistuneet Oakura Chimes sekä Neljä maorilaista kansanlaulua tekevät vaikutuksen, kun kirkkaat huiluäänet, verkkaiset melodiat ja vahvat myötävärähtelyt jaksoilevat ennalta-arvaamattomasti.

Herbig soittaa vapautuneesti ja letkeästi. Muodostuu rento ja kiireetön hyvän olon tunne.

New Zealand Guitar Music, Vol. 3. Bruce Paine. Gunter Herbig, kitara. Naxos (8.574121).

Kuuntele Uudet levyt 12.11.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.

  • Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Säveltäjä Juha Leinonen (s. 1956) rakentaa teoksiaan usein jykevästi vyöryvän liike-energian sekä selkeästi piirtyvien musiikilisten hahmojen ja kokonaismuotojen varaan.