Hyppää pääsisältöön

Julia Wolfen vangitseva oratorio

Yhdysvaltalaisen Julia Wolfen (s. 1958) viime vuonna valmistunut oratorio Fire in my mouth on kirjoitettu naiskuorolle, tyttökuorolle ja orkesterille. Noin tunnin kestoinen teos sai ensi ensiesityksensä tänä keväänä ja kuullaan onneksi tuoreeltaan myös äänitteellä.

wolfe äänitteen kansi
wolfe äänitteen kansi Julia Wolfe

Teoksen järkyttävänä lähtökohtana on vuonna 1911 syttynyt tehdaspalo New Yorkissa. Muutamassa minuutissa kolmessa kerroksessa olevan tehdas oli roihuavien liekkien vallassa. Työntekijät, joista suurin osa nuoria maahanmuuttajia, olivat lukittuna sisälle, koska tehtaan ovet pidettiin suljettuina luvattomien taukojen estämiseksi. Ainoana ulospääsykeinonaan osa ihmisistä hyppäsi ulos ikkunasta kahdeksan, yhdeksän, jopa kymmennen kerrosta alempana olevalle jalkakäytävälle. Yksikään ei selvinnyt. Kun tulipalo oli saatu haltuun puolitoista tuntia myöhemmin, olivat kaikki tehtaan 146 työntekijää kuolleet.

Wolfen oratorio rakentuu neljästä ilmaisullisesti toisiaan tukevasta osasta. Kerronta alkaa työntekijöiden maahan saapumisesta, jatkuen tehtaan työolosuhteiden kuvailun ja protestien kautta itse paloon, päättyen kuolleiden nimien luettelemiseen.

Wolfe on etevästi taltioinut ajan hengen ja luonut oikean tunnelman tapahtumille. Sointivärikasaumista rakentuu hypnoottista Louis Andriessen -vaikutteista toisteisuutta, joka välillä saa levottoman ja kaoottisemman muodon, kun kuorot sekoittuvat orkesterimassaan.

Teoksen läpikuunteleminen on järisyttävä ja voimallinen kokemus.

Julia Wolfe. Fire in my mouth. The Crossing -kuoro, Young People's Chorus of New York City, New York Philharmonic, joht. Jaap Van Zweden. Decca Gold.

Kuuntele Uudet levyt 12.11.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.