Hyppää pääsisältöön

Muutoksen matkaopas: Riippuvuudesta voi päästä irti – äiti joi viiniä joka päivä, kunnes perhe pakotti päihdekuntoutukseen

Erja Mäki-Filppula ja Maria Jyrkäs.
Erja Mäki-Filppula (vasemmalla) kertoo Maria Jyrkäkselle, että riippuvuussairaus ei koskaan katoa, mutta sitä voi hoitaa. Erja Mäki-Filppula ja Maria Jyrkäs. Kuva: Inkeri Kuisma / Yle riippuvuus,alkoholismi,Muutoksen matkaopas,Radio Suomen Ilta,Erja Mäki-Filppula

Raitistunut alkoholisti Erja Mäki-Filppula uskoo, että Suomessa on paljon hänen kaltaisiaan viiniä tissuttelevia tavallisia naisia. Hän lopetti juomisen muutama vuosi sitten. Enää ei tarvitse ajatella alkoholia kaiken aikaa eikä herätä ankeisiin aamuihin.

Riippuvuus sanelee elämän marssitahdin. Omaa tahtoa on vaikea noudattaa, jos viina, työ, liikunta, seksi, ruoka tai joku muu riippuvuuden kohde on omaa mieltä vahvempi.

Erja Mäki-Filppula kävi Muutoksen matkaoppaassa vieraanani kertomassa, miten hänestä tajusi olevansa riippuvainen alkoholista.

Ajattelin, ettei se ketään haittaa.

Erja on ollut raittiina kaksi ja puoli vuotta. Hän kuvaa kaavaa, jota toisti viimeisenä vuotenaan ennen hoitoon menoa.

– Maanantaina aamuisin mietin, että tänään en ota yhtään mitään. Kun tulin töistä, kroppani käveli jääkaapille ja kaatoi lasin viiniä. Join sen ja ajattelin, ettei tässä ole mitään hätää, voinhan ottaa toisenkin lasillisen, ei se ketään haittaa.

Viikonloppuisin viiniä kului arkea enemmän, kun ei tarvinnut huolehtia töihin ajamisesta.

– Kaikkein rankimpia olivat aamut. Ei vain ollut huono olo vaan myös morkkis. Minkä takia piti eilen juoda taas näin paljon? Ja ajattelin, jos otan yhden oluen, niin olo parantuu. Eli kierre alkoi heti aamusta, hän kertoo.

Perhe varasi ajan päihdekuntoutukseen – Erja suuttui

Erja tissutteli viiniä 15 vuoden ajan ja uskoi, ettei viinin juoja voi olla juoppo. Eihän hän edes juonut mitä tahansa halpaa viiniä! Kävi töissä ja hoiti kotityöt. Mutta perhe oli toista mieltä.

Maaliskuussa 2017 perhe suututti Erjan varaamalla hänelle ajan päihdekuntoutukseen.

– Perhe petti minut ja haukkui alkoholistiksi, hän muistaa ajatelleensa.

Nyt hän ei kadu kuntoutukseen osallistumista.

Raitistuneena ei tarvitse enää ajatella alkoholia kaiken aikaa.

Raitistuminen on Erja Mäki-Filppula mukaan kovaa työtä. Hänelle käänteentekevää oli ymmärtää alkoholismi sairaudeksi. Riippuvuussairaudeksi, joka ei koskaan katoa, mutta jota voi hoitaa.

– Se on krooninen uusiutuva aivosairaus. Kun siitä saa aktiivisen vaiheen pois, sitä kutsutaan raittiudeksi, kuvaa Erja.

Toipuminen lähti vauhtiin, kun hän pääsi irti häpeästä. Hän ei ollutkaan luuseri, joka on epäonnistunut elämässä, vaan sairas, joka voi parantua.

Raitistuneena alkoholistina hänen ei tarvitse enää pakkomielteisesti ajatella alkoholia kaiken aikaa eikä herätä ankeisiin aamuihin. Tyttäret ovat ylpeitä äidistään, joka elää elämää, josta itse päättää.

– Juominen ja juomisen suunnittelu veivät aikaa, mutta nyt on jäänyt paljon aikaa tehdä muuta.

Haluatko tietää tarkemmin? Kuuntele keskustelumme ja kuuntelijakysymykset kokonaisuudessaan Areenassa: Millainen muutos elämään koittaa, kun riippuvuus nitistetään?

Muutoksen matkaopas Radio Suomessa ja Areenassa joka maanantai klo 19.05.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi