Hyppää pääsisältöön

Toimittajalta: Tulevaisuuden museossa on vain yksi esine – ekokriisin pahentuessa tavarapaljous korvataan elämää säilyttävillä oivalluksilla

Hehkulamppu syttyy museon aulassa.
Hehkulamppu syttyy museon aulassa. Kuva: Johanna Aulén museot,tulevaisuus,KulttuuriCocktail

Maapallo on valtavan muutoksen kourissa. Ihmiskunnan vaikutus on sysäämässä sen uuteen vaiheeseen, jossa ilmasto kuumenee ja iso osa nykyisistä eliölajeista uhkaa kadota. Mitä museoiden pitäisi tehdä tällaisessa maailmassa? Yksi vaihtoehto on radikaali pelkistäminen, kirjoittaa KulttuuriCocktailin Teemu Laaksonen.

Jos olisin yhtään taipuvainen uskomaan salaliittoteorioihin, epäilisin, että etruskit lymyävät yhä joukossamme aikeenaan väsyttää meidät hengiltä kapistuksillaan. Näin kirjoittaa Silvia Hosseini. Hänen mielestään museot kärsivät yhdentekevästä taiteesta ja siitä, että niihin on kerätty kaikkea, mitä etruskit keksivät aikanaan askarrella.

Pölyn ylistys -nimisessä esseessään (2018) Hosseini kirjoittaa jokaisen turistin kokemasta museoväsymyksestä ja tarjoaa museoille yksinkertaisuudessaan nerokkaan ratkaisun: Parasta olisi, jos museoissa pidettäisiin esillä vain yhtä teosta kerrallaan.

Yhden teoksen museoita ei taida vielä olla, mutta siihen suuntaan kuljetaan. Esimerkiksi Kansallismuseon Suomen tarina -näyttely tiivistää itsenäisyyden ajan vain kouralliseen avainesineitä. Tai on niitä 210 kappaletta, mutta sekin on edellyttänyt kovaa raakkausta, koska Kansallismuseon kokoelmissa on kaikkiaan noin puoli miljoonaa esinettä.

Suomen tarinan esineitä ovat esimerkiksi äitiyspakkaus, koululaisten tekemät löylykauhat ja suomalaisten hevibändien kappaleet, joita voi kuunnella kuulokkeilla. Näyttelyssä ei siis ole kaikkea, vaan punnittu valikoima, joka kuljettaa museovieraan näyttelyn laatijoiden tulkitsemien merkitysten läpi.

Minkä yhden esineen valitsisit, jos olisi pakko valita vain yksi?

Museoalan ammattilaiset kokoontuivat marraskuun alussa vuotuisille teemapäivilleen. Museon tulevaisuutta käsittelevän keskustelun vetäjänä pääsin kysymään panelisteilta, minkä yhden esineen he valitsisivat museoonsa, jos olisi pakko valita vain yksi.

Kansallismuseon intendentti Eero Ehanti valitsi vuonna 1628 uponneen Vasa-laivan, jolla on oma museonsa Tukholmassa. Ehantin mielestä hienosti säilynyt jättimäinen hylky kertoo valtavasti erilaisia tarinoita esimerkiksi kaupankäynnistä, liikkumisesta ja kaikesta muusta inhimillisestä.

Helsingin taidemuseon julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola ottaisi Ellen Thesleffin maalauksen Thyra Elisabeth (1892). Tappolan mielestä salaperäinen maalaus muistuttaa, että ihmisen elämällä on lukemattomia mahdollisia suuntia. Muotokuvan nuori tyttö on välitilassa, jossa leikkaavat lapsuus ja aikuisuus, mennyt ja tuleva, aistillinen ja henkinen sekä uni ja valve. Tulevaisuus on avoin.

Luonnontieteellisen keskusmuseon suunnittelijan Anni Granrothin yhden esineen museossa olisi näytteillä stromatoliitti. Se on vuorovesivyöhykkeelle syanobakteerien kerrostama muodostelma, joka kertoo suuresta ilmastonmuutoksesta miljardeja vuosia sitten. Syanobakteerit lisäsivät yhteyttämällä hapen määrää ilmakehässä, mikä muovasi maapallosta nykyisenkaltaisen. Granrothille stromatoliitti on muistutus siitä, miten suuri vaikutus näennäisen pienillä muutoksilla voi olla.

Jos ei välitä tulevista sukupolvista, ei ole mitään syytä huoleen.

Tulevaisuuden ja kulttuuriperinnön tutkija Katriina Siivonen valitsi viljanjyvän, koska siihen kiteytyy paljon ihmisen ja luonnon aktiivisesta suhteesta. Viljat ovat avanneet tien erikoistumiselle eri alojen tuotantoon, tieteeseen ja taiteeseen. Jyvään kiteytyvät myös monet nykyiset ympäristöongelmat ilmastonmuutoksesta biodiversiteettikatoon ja maaperän köyhtymiseen. Samalla viljanjyvä “tuo leivän pöytään”.

Mitä museoiden sitten pitäisi tehdä, kun maapallo kuumenee ja lajit katoavat? Evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius vastasi teemapäivien videohaastattelussa näin:

Ei maailma kaipaa mitään pelastusta. Vaikka miten huonosti kävisi, kyllä se maailma siitä nousee. Se on aina noussut. Jos ei välitä lapsista tai lapsenlapsista tai tulevista sukupolvista, niin eihän tässä ole mitään syytä huoleen.

Eli kun puhutaan maailman pelastamisesta, tarkoitetaan ihmiskunnan pelastamista. Maapallo kyllä säilyy. Kenties ihmislajikin selviää, mutta monimutkaiset yhteiskunnat todennäköisesti eivät.

Tulevaisuuden museon tehtävä voisi olla tämä: pelasta ihmisen kulttuuri siinä määrin kuin se on pelastamisen arvoinen. Juuri tästä museoilla on vuosisatainen kokemus. Museot ovat myönteisellä tavalla konservatiivisia, säilyttäviä. Ne osaavat poimia ihmisyyden ydinhippuset talteen.

Mikael Fortelius itse toivoo, että maailma olisi vuonna 2075 erilainen kuin nyt, mutta parempi: ihminen eläisi säästeliäästi ja jättäisi tilaa biosfäärille eli kaikelle muulle elävälle.

Museon tehtävä: pelasta ihmisen kulttuurista kaikki pelastamisen arvoinen.

Myös museot voisivat karsia, valita ja yksinkertaistaa. Kun on hirveän paljon kaikkea, millään ei ole kummoista merkitystä.

Katriina Siivonen on tutkinut paljon aineetonta kulttuuriperintöä: ihmisten tietoja, taitoja ja toimintatapoja. Siivosen mukaan museoiden tulevaisuus on aineeton, ja esineiden merkitys vähenee. Hänelle museo on paikka, johon ihmiset voivat kokoontua ajattelemaan yhdessä.

Siivonen ajattelee, että ihmisissä ja heidän yhteisöissään piilee tietoa, joka pitäisi kaivaa esiin – ei vain ihmisen, vaan myös muun elollisen pelastamiseksi. Esimerkiksi jokainen saaristossa asuva ymmärtää meren voiman, sen että luonto asettaa ihmiselle rajat. Mitä kaikkea tällainen ajatus saisikaan aikaan, jos se ohjaisi koko ihmiskuntaa?

Museot ovat olleet ennen kaikkea materiaalisen menneisyyden, tutkimustiedon ja taiteen esittelijöitä. Ehkä niiden pitäisi pikemminkin olla avoimia tiloja, joissa unohdetut tai vielä keksimättömät viisaudet voivat paljastua. Silloin kysymisestä tulee tärkeämpää kuin kertomisesta. Ja tavarapaljous vaihtuu muutamiin elämää säilyttäviin oivalluksiin.

Kysymisestä tulee tärkeämpää kuin kertomisesta.

P.S. Saksan Müncheniin aukeaa tulevaisuuden museo vuonna 2025. Sen nimi on Biotopia, ja se tutkii ihmisen suhdetta muihin maapallolla eläviin olentoihin. Museo etsii lajien väliltä erojen sijaan samankaltaisuuksia. Suunnittelua johtavan professori Michael John Gormanin mukaan Biotopiassa ihminen katsoo maailmaa eläimen näkökulmasta, jotta hän museosta lähdettyään haluaisi osallistua luonnon suojelemiseen.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuricocktail