Hyppää pääsisältöön

"Tää on liikaa, tää on mesmeroivaa!" – Kuinka mentalisti vedätti Rikua ja Tunnaa ja miksi me ihmiset olemme niin helppoja ukotuksen uhreja? Katso Docventures Talk Show ja valaistu!

Kauden neljännessä Docventures Talk Show'ssa kuljettiin hypnoosin ja toden rajamailla, ihan kirjaimellisesti! Ihmisen heikkoudesta ja huijaamisen taktiikoista leffaklitsussa Rikun ja Tunnan kanssa keskustelivat mentalisti Jose Ahonen, skeptikko Tiina Raevaara ja markkinointiguru Jani Halme. Katso koko hämmentävä lähetys yläpuolella olevasta videosta!

Eräänä marraskuisena täysikuun yönä salaisessa leffakellarissa koettiin kummia. Docventuresin johtokaksikko Riku ja Tunna joutui myöntämään, että mentalisti Jose Ahonen onnistui lukemaan heidän ajatuksensa! (Katso kohdasta 27:40)

Mentalisti pyysi kaksikkoa valitsemaan numeron 1–100, minkä jälkeen he näkivät listasta, mitä suomalaista laulua ja ketä julkisuuden henkilöä numerot vastasivat. Tunnan numero vastasi Irwin Goodmanin Rentun ruusua, Rikun Elvis Presleytä.

Ja kas kummaa!

Mentalisti veti esiin kangaskassin, joka hänellä oli ainakin omien sanojensa mukaan ollut koko ajan ollu studiossa. Kassista Tunna nosti Rentun ruusun vinyylikannet, joiden sisältä paljastui Elviksen lp-levy!

Ei sulla voinut sataa vinyylilevyä olla mukana!

– Ei sulla voinut sataa vinyylilevyä olla mukana, Riku pohdiskeli silminnähden hämmentyneenä.

– Pakko sanoa tässä välissä, tässä ei ole ei yhtään mitään. Vedettiin, ensin minä, yhdestä sataan mitä tahansa lukuja, ja Jose pysäytti tietyllä kohdalla. Se luku oli 49. Jose näytti listasta, jossa oli 100 eri biisiä ja levyä. 49, se oli tämä. EI OLE TOTTA, Tunna sanoi, eikä tahtonut päästä tempusta yli:

– Tää on liikaa, tää on mesmeroivaa!

Vaikka Tunnaa oli jo pehmitetty hypnoosilla (Katso kohdasta 00:00), ja hän kertoi olevansa "kirkkaissa" tunnelmissa, olisi ainakin Rikun hoksottimien pitänyt toimia tavalliseen tapaan.

MITÄ SIIS TAPAHTUI?

Koska mentalisti ei suostunut paljastamaan keinojaan, kääntyivät Riku ja Tunna yleisön puoleen. Ja Docventures Chat ja Twitter vastasivat haasteeseen:

Jomppuli // klo 22:59
Jose on valinnut jo ennakkoon minkä vastauksen hän Rikulta ja Tunnalta haluaa. Sen jälkeen jää vain tehtäväksi saada miehet keskittymään haluamiin vaihtoehtoihin.

Turseli // 23:04
Mentalisti pohjustaa tempun. Käy asioita läpi, jotka johdattaa sut ajattelemaan tietyllä tapaa.

Skip Twitter post

On vaikea myöntää tulleensa huijatuksi

Huuhaa, pseudotiede, ukottajat… Miksi meidän ihmisten on niin helppo tulla huijatuiksi?

Mentalisti Ahosen mukaan siksi, että huijaaminen on harvinaista ja ihmiset lähtökohtaisesti luottavat toisiinsa. (Katso kohdasta 14:54)

Yhdellä hämmentävällä lauseella voi "resetoida mielentilan" ja pudottaa keskustelukumppanin "näytönsäästäjälle".

– Hyvä huijari pystyy käyttämään tällaista tekniikkaa sua vastaan, jolloin ei pysty ajattelemaan kriittisesti. Sen lisäksi siinä on aina kiire, jolloin sulle ei jää aikaa käyttää kriittistä ajattelua. Hyvä huijari on aina myös mukava.

Nastamuumio666 // klo 22:50
Vaikeinta on löytää tasapaino näiden välillä. Jos liikaa kyseenalaistaa kaikkea, menee ihan foliohattusekoiluksi. Mutta jos uskoo kaiken mitä kuulee, menee pyramidihuijaussekoiluksi.

Pinja1234 // klo 21:49
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".

Skip Twitter post

Skip Twitter post

Jos huijaaminen on helppoa, vaikeaa on myöntää tulleensa huijatuksi. Joskus se vie kolme varttia, joskus pidempään. Etenkin jos kyse on isoista asioista, kuten rahasta, rakkaudesta tai tunnetusta pyramidihuijauksesta Wincapitasta!

– Jos luot itsellesi todellisuuden, että Wincapita on real thing, siitä tulee massia ja puhut siitä kaikille kavereille, on hirveän vaikea romuttaa maailmankuvaa yhtäkkiä. Aika sama jossain uskonlahkossa tai vaikka jokerin kannattaja, Ahonen kuvaili.

Halme taas huomautti, että esimerkiksi mainonnassa pelimerkit ovat usein selvät: kun ihminen tietää katsovansa mainosta, hän tietää, että häntä yritetään huijata.

–Se missä mennään tosi harmaalle alueelle tällä hetkellä, varmaan poliittinen mainonta on se, jossa maailmanlaajuisesti kaikkein epäselvintä.

Tiina Raevaara ja Jani Halme Docventuresin sohvalla.
Tiina Raevaara ja Jani Halme Docventuresin sohvalla. Kuva: Sami Levo Docventures

Raevaara lisäsi, että tätä hämmentää entisestään valtava toiston määrä. Viestejä toistetaan netissä niin paljon, ettei vanhassa mediassa sivumäärä saati lähetysaika koskaan riittäisi.

–Varsinkin jos omassa kuplassa puhumassa, se viesti toistuu ja toistuu ja toistuu. Kun taas aikaisemmin saattoi kuulla kerran viikossa että kylähullu huutaa jotain kadulla.

Mitä yliluonnollista olet kokenut?

Vulimaster // klo 23:11
Onko ihmisen oma nimi ja sana "minä" vahvin suggestio ja toisto jonka ympärille koko elämän tarina muodostuu ja sen todenmukaisuutta on lähes mahdotonta kyseenalaistaa?

Illan vieraat pääsivät kertomaan, ovatko joskus joutuneet kyseenalaistamaan uskonsa yliluonnolliseen (Katso kohdasta 45:33).

– Usein kyse on sattumista, joita ei voi selittää, Ahonen vastasi.

Jani Halme taas kertoi sydäntä lämmittäneestä kohtauksesta, jolloin lupaus rukoilusta sai paatuneen insinöörinkin kropan syvään tunnetilaan.

Tiina Raevaara kielsi joutuneensa tällaisten kokemusten uhriksi, mutta kuvaili tilannetta, jossa nuorena koki hetken uskoneensa täysin ufojen saapuneen maan kamaralle. Tutkimusten mukaan stressaantunut mieli näkee useammin hallusinaatioita. Tämä sai Rikunkin tunnustamaan:

– Tässä ruuhkavuosia elävänä todellakin näen arjen hallusinaatioita! Esimerkiksi vapaailta, ei sellaista ole. Tai hyvin käyttäytyvät lapset rauhassa syömässä yhdessä aamupalaa, silloin olen jollain tapaa yliluonnollisen äärellä.

Skip Twitter post

Myös Docventures Chatissa ja Twitterissä jaettiin omia selittämättömiksi jääneitä tai suorastaan yliluonnollisia kokemuksia.

epikarhu // klo 23:20
Mut on pelkällä tuijottavalla katseella yli sadan metrin päästä houkuteltu kävelemään henkilön x luokse, joka hymyili, laittoi kätensä olkapäälleni ja helvetillinen päänsärkyni hävisi. Oliko tilanne sitten niin hämmentävä että lihasjännitys laukesi, vai oliko kyseessä yliluonnollinen ilmiö..? Haluaisin uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Skip Twitter post

Yllättävän moni keskustelija oli myös nähnyt illan dokkarisankari Olliwer Hawkin ihkaelävänä tämän loiston vuosina.

TONTTULII // klo 22:07
Olen ollut joukkohypnotisoitavana Pohjanmaalla kotikuntani Seurantalon lavalla. Kun Hakasalo tuli lähelle ja sanoi, että sinulla on niin hyvä olla, olikin niin hyvä olla, ettei koskaan aikaisemmin eikä myöhemminkään. Luokkakaveri Pekka ei meinannut herätä hypnoosista . Hakasalo sai tehdä hommia sadakseen hänet hereille. Oli jotain 1960-luvun alkua. Olin keskikoulussa.

Skip Twitter post

Skip Twitter post

Ebenhart // klo 21:02
Never stop the madness ja kohta vedetään taas!

Illan Docventures Chat-herot ovat tässä!

Docventures Chatissa nähtiin jälleen monta aiemmilta viikoilta tuttua keskustelun lietsojaa. Kauden neljännen dokkari-illan aktiivisimmat viestittelijät olivat:

  1. elllipsi
  2. Säätö-Sauli
  3. Maaginen Metsämies

Huikean hyvän keskustelun tykätyimmiksi viesteiksi nousivat nämä kolme tiivistä havaintoa illan aikana esiintyneistä tunnetuista suurmiehistä:

anonyymi1271586 // klo 21:33
Riku menestyis asmr videoilla :D
(Toim. huom. Tällainen video tehtiin jo viime kaudella ja se löytyy täältä. Pikkulinnut (Riku) lauloivat myös, että lisää tätä luvassa Rikun ja Tunnan Tube-kanavalla!)

Fox Mulderi // klo 22:29
Tunna nukahti oli niin kuiva leffa

Eh Nimittäin Hemingway // klo 22:00
Johannes Virolaisen klipissä pelottavalla tavalla jotain samaa kuin Trumpin esiintymisissä :D

Kiitos, kumarrus ja kuvitteelliset pokaalit teille ja koko muullekin chattiväelle! Illan chattijutut kokonaisuudessaan pääset yytsimään tästä:

Lue Docventures Chatin koko anti 12.11.2019!

Docventures Mode
Terrrrrrrve…
Docventureskummitus
...Tuloa jälleen Docventures Chatin pariin!
Maaginen Metsämies
Olinko se kuuluisa eka ?
pammda
Joko se on taas tiistai? Eiku keskustelemaan siis
Doc_Chat_Guru
Voiko nyt jo kirjoittaa?? 🎉🍾😍
HeiHeiHeimo
Huh huh! Taas on hurjat odotukset iltaa kohtaan. Oli sairaan hyvä blogipläjäys!
Säätö-Sauli
Lisää räkää nenään
Lexxodus
Täst se lähtee :)
Maarakertuu
Moroo
Maaginen Metsämies
Joko Viki ja Köpi on selvinny juontosessiosta ? Oli melko väsynyttä läppää jo loppuvaiheessa maratoonia..
Docventures Mode
Täällä Chatissä onkin tehty vähän mystisiä taikoja viime viikon jälkeen. Kuka huomaa mikä - siis mikä - uusi ja paljon toivottu toiminto on tänne askarreltu sitten viime näkemän?! :D
pippurimetukka
jee
violencerayo
Docventures Mode
Täällä Chatissä onkin tehty vähän mystisiä taikoja viime viikon jälkeen. Kuka huomaa mikä - siis mikä - uusi ja paljon toivottu toiminto on tänne askarreltu sitten viime näkemän?! :D
Vastaustoiminto!
YoYoDyn
Docventures Mode
Täällä Chatissä onkin tehty vähän mystisiä taikoja viime viikon jälkeen. Kuka huomaa mikä - siis mikä - uusi ja paljon toivottu toiminto on tänne askarreltu sitten viime näkemän?! :D
Se on vissiin tää lainaussysteemi
pippurimetukka
YoYoDyn
Se on vissiin tää lainaussysteemi
tää
Maaginen Metsämies
Docventures Mode
Täällä Chatissä onkin tehty vähän mystisiä taikoja viime viikon jälkeen. Kuka huomaa mikä - siis mikä - uusi ja paljon toivottu toiminto on tänne askarreltu sitten viime näkemän?! :D
Tämä
Icariusnatarius
Docventures Mode
Täällä Chatissä onkin tehty vähän mystisiä taikoja viime viikon jälkeen. Kuka huomaa mikä - siis mikä - uusi ja paljon toivottu toiminto on tänne askarreltu sitten viime näkemän?! :D
vastausnappulahan se
Maarakertuu
Tykkäämiset

UI JUMA
santtupaemiost
Pitäiskö tässä nyt sitten leffan ajan neppailla kiviä vai kattoa leffa uusiks
Docventures Mode
KYLLÄ! Violencerayo sen ensimmäisenä huomasi! Mokkamasteriin saatiin viime viikolla uudet purut, ja niiden voimalla klitsun koodisepät ovat nyt viikonlopun yli takoneet meille uutta hyvää. Saanemme esitellä: paljon pyydetty REPLY-toiminto suoraan vuodelta 1997!! Te pyysitte - leffaklitsu toteuttaa!
Docventures Mode
santtupaemiost
Pitäiskö tässä nyt sitten leffan ajan neppailla kiviä vai kattoa leffa uusiks
Kyllä me ehdotetaan että luet tätä Chattia!
HeiHeiHeimo
Onko tänään monta karvakättä moderoimassa? Eli paljon on viive ja onko modeilla virvokkeet valmiina?
Herr Direktör
Rauchbier tai 2 esiin 😎
Peräseinäjoen Peto
mikä tää nimi on
Docventures Mode
Maarakertuu
Tykkäämiset
Tykkäykset oli mukana heti versiossa 1 :D
Kikuzi
Mielenkiintoista 🤔
Peräseinäjoen Peto
silti taitaa savumerkit liikkua nopeemmin perillä kun nää chätit
Turun_Kloppi22
Testi
Tero44
Mitä juodaan?
Kostolake
Odotan huuhaa-kommentteja. Kyllä niitä tulee.
Docventures Mode
Ensin faktaa pöytään: leffana yyteröidään tänään Arthur Franckin ohjaama huikea Olliver Hawk.
REALTunnaMilonoff
BOOMMMM
Docventures Mode
Tero44
Mitä juodaan?
Äänestetään tästä kohta, eiks?
Docventures Mode
Mikä on huuhaata, mikä huijausta, mikä totta - ja mihin me haluamme uskoa? Tähän sukelletaan leffan jälkiliukkailla, klitsussa ovat paikalla silloin kirjailja Tiina Raevaara, luova johtaja Jani Halme ja mentalisti Jose Ahonen. Tyypeille voi tykitellä kysymyksiä, oivaltavimmat kysytään lähetyksessä ääneen → #kysymys
Tero44
💎💎💎💎💎
Pera42
OK lisää paskaa housuun?
KeketZu
Iltaa chattiin!
Maaginen Metsämies
Terveisiä studioonkin karvanaamalle ja vähemmän karvaiselle naamalle..
Huuhkain
Pim! Olen mukana
Turun_Kloppi22
Mnoks
Docventures Mode
Huuhkain
Pim! Olen mukana
PIM!
RokkiTepsi
Hello, se on Docventures !
JOFA-13
Moi
Tero44
Hyvä Ressut!
anonyymi212544
Moro!
Apinapapina
Tero44
Mitä juodaan?
Saleen kaljaa
Docventures Mode
Meidän tutkivan journalismin rautanyrkkimme MOT puolestaan on ottanut selvää nyt niin muodikkaista geenitesteistä. Kannattaa käydä lukemassa tämä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/12/lahetimme-koiran-ja-ihmisen-dnata-suomalaisille-geenitestiyrityksille Jutun toimittaja Kati on muuten käymässä klitsussa ennen leffaa ja tulee sitten tänne jutskailemaan kanssamme!
Säätö-Sauli
#Äänestys Rahat vai kolmipyörä?
Ponksponk
Terve!
Aniitti77
Pim! Mukana ollaan!
Docventures Mode
Aniitti77
Pim! Mukana ollaan!
PIM!
Kostolake
Olin kerran Hawkin näytöksessä katsojana. En päässyt hypnotisoitavaksi.
YoYoDyn
Tero44
Mitä juodaan?
Itellä lasissa Swannay Breweryn Orkney Stouttia
Kikuzi
Uskonto on yliluonnollista huuhaata..
anttitapsa
hoi
Nico76
Täällä taas
Herman Scherman
Pim! En usko mihinkään.
Ebenhart
Never stop the madness ja kohta vedetään taas!
Miqu
Turun leffakerho kutsuu kaiken maailman enkelit ja demonit Kasvisravintola Keitaalle leffaa katsomaan!
Fox Mulderi
Minua ei kukaan huijaa
Docventures Mode
Herman Scherman
Pim! En usko mihinkään.
PIM!
Icariusnatarius
Eikö itsessään käsitys jostain yhdestä totuudesta ole todella lapsellinen ottaen huomioon, että vaikka Platonista lähtien sitä yhtä Totuutta on etsitty niin sitä ei ole koskaan pystytty perustelemaan hyvin? Tiede itsessäänkin käytännössä on hylännyt tämmöisen ja mielummin miettii mikä on todennäköisin selitys mikä sopii parhaiten pragmaattisesti tällä hetkellä.
Tero44
Loistava aihe, kiitos äijät
Kushisama
Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä.
Sepezino
Huuhaata luvassa. Skeptinen kaikkeen, mielenkiinnolla seuraan muiden ajatuksia 😊
RokkiTepsi
Tänään on taas mielenkiintoinen aihe
JTankki97
Ihmenen on uskonut yliluonolliseen kautta aikojen se on siis osin ihmisyyttä
Faijalainen
#kysymys Onko tulevaisuuden tekoälyn maailmassa sosiaalisen pelin taitaja se THE supersankari ja Seppä Ilmarinen?
Docventures Mode
Oijoi, täällähän on taas tuttuja linjoilla! Ainakin @Icariusnatarius ja @maaginenmetsämies <3
Maaginen Metsämies
Me halutaan uskoa yliluonnolliseen tai "johonkin" tuolla puolen koska jos tämä elämä on pelkästään tässä ja sen tajuaa aidosti alkaa ahdistaa liikaa.
AndyWoods
Neljä vierasta studiossa! Kolmellakin oli vähän vaikeuksia, kun yksi (Keskisarja) jäi aika lailla paitsioon... 🤔
ATK-nainen
santtupaemiost
Pitäiskö tässä nyt sitten leffan ajan neppailla kiviä vai kattoa leffa uusiks
Tajusitko leffasta pari erikoisjuttua?
Säätö-Sauli
Ainoa huuhaa johon uskon on se, että kovanääninen huutaminen parantaa Suomen MM-joukkueen mahdollisuuksia tehdä maaleja.
HeiHeiHeimo
Docventures Mode
Oijoi, täällähän on taas tuttuja linjoilla! Ainakin @Icariusnatarius ja @maaginenmetsämies <3
Me ollaan monet jo ihan koukussa tähän! Joka kerta pakko olla mukana.
cranberry
JTankki97
Ihmenen on uskonut yliluonolliseen kautta aikojen se on siis osin ihmisyyttä
Vai olisko ihmisellä tarve selittää ympäröivää maailmaa ja "yliluonnollinen" on selitys silloin kun tiede ei vielä sellaista tarjoa?
Ulfberth
Ottakaa kisa kuka tekee parhaan hypnoottis-magneettisen katseen!
Fox Mulderi
Mitää yliluonnollisia ufoja ei ole olemassa
Docventures Mode
Hohooo, @pipsavee telkkarissa!
Tero44
Pipsaaa
Kostolake
#kysymys Onko ketään studiossa olevia hypnotisoitu?
NieminenA
Iltaa kaikille!
Haitta-apina
Yliluonnollista ei ole olemassakaan, kaikkeen löytyy selitys. Hihhulointi on vain laiska tapa selittää taikuudella sellaista mitä ei ymmärrä.
Pera42
hyvä että on Tiwtter evil corp.:lle vaihtoehto chat!
AnosOros
Kiss FM:n chätissä oli enemmän alapääjuttuja
pammda
Hyvä Pipsa!
Pokkapitää1955
Eikö yliluonnollisuus ole subjektiivinen asia, mitä MINÄ en pysty selittämään on minulle yliluonnollista. Universaalisti yliluonnollista asiaa ei mielestäni voi olla olemassa.
Icariusnatarius
Hyvä ku vastausnappula nyt tosiaan toimii. Tosi monta kertaa aikaisemmissa lähetyksissä jättänyt vastaamatta ihmisille sen takia ettei ole jaksanut alkaa etsimään nimimerkkiä
Jerby
Hyvää iltaa kaikki! Suomalaista ukkoa ei noin vain ukoteta!!
TheHoodBox
Päivä ollu iha kuraa, onneks Docventures pelastaa koulupäivän kuran sekä muiden ihmisten shaiban kohtelun :D
Doc_Chat_Guru
Docventures Mode
Hohooo, @pipsavee telkkarissa!
Hyvä Pipsa!!! 🎉
AnosOros
Hyvä Pipsa
Afroeurooppalainen
Puolukkamehu tottakai.
Origamilintu
Kuka sanoi että yliluonnollinen ei ole luonnollista?
Herr Direktör
B, koska en tiedä mitä se on
suolakurkkulover
Kombucha on ihan hirveetä
Docventures Mode
Icariusnatarius
Hyvä ku vastausnappula nyt tosiaan toimii. Tosi monta kertaa aikaisemmissa lähetyksissä jättänyt vastaamatta ihmisille sen takia ettei ole jaksanut alkaa etsimään nimimerkkiä
Joo, kyllä noi sepät takoi huolella, että saatiin tämä wörkkimään!
KeketZu
Combuchajuomaa 😅
MiehenMitta
Kombaa kehiin!
Akuleo
voi olla, että paha demoni huijaa järjestelmällisesti kaikkia aisteja, ja kaikki kokemukset maailmasta ovat valetta. Sitä ei voi mitenkään todistaa. Ainoa varma asia on, että vaikka kaikki kokemukset olisivat huijausta, niin ainakin huijattavan itsensä on pakko olla olemassa. Tästä kuuluisa lausahdus "Ajattelen, siis olen".
AnosOros
Vaimo kysyi. "Taasko sä sometat??"
Ponksponk
Maaginen Metsämies
Me halutaan uskoa yliluonnolliseen tai "johonkin" tuolla puolen koska jos tämä elämä on pelkästään tässä ja sen tajuaa aidosti alkaa ahdistaa liikaa.
Miksi se alkaa ahdistaa? Eikö sen hyväksyminen olisi helpompaa kuin yliluonnollisuuksien keksiminen?
Piscesnatareoportet
Sienimehu tietty!
Noprkl
Toisen fiktio on toisen totuus.
Maaginen Metsämies
Suomalainenhan ei usko tunnetusti mitään. Suomalainen uskoo näkymättömään mieheenkin sitten kun näkee sen...
YoYoDyn
Kissin chatissa oli monipuolisemmin ja enemmän porukkaa
Tero44
Mitä v...tun komputsa. Missä viinat?
Olkihattunukkemies
Herran siunausta kaikille chatissä kanssamme huuhaata huutaville. Illan dokkari voi olla mieltälaajentava niin laittakaa foliot pöydälle valmiiksi.
Solfeggio
Karpalomehu olisi ollut vieläkin pätevämpää...
Ipi26
mehua naamioon
Ludius
Meillä lienee tarve uskoa johonkin, koska halutaan kuulua johonkin. Joko marginaaliseen ryhmään, tai valtavirtaan. Samoin lienee tarve löytää jotain mystistä ja lohdullista tähän muuten tylsään ja lohduttomaan elämään, josta mystiikka on jo kauan sitten kadonnut.
Kukkahattuneiti
Kombucha bestt!!
Miqu
Puolukka ♥️
Pursumi
Puolukkamehu best! 💪😎
digikim
Mikä on viive?
Sinä Tässä
Juon itsekin täs kombuchaa:)
mikkelinjohtavaATK
Aikamoista, että täältä chatistakin voi ponnistaa ylöspäin! :--D
ATK-nainen
Tuleeko vastauksesta ilmoitus henkilölle? Vaikea seurata kun täällä on niin nopeita kirjoittajia
Säätö-Sauli
Puolukka on todistetusti epähuuhaata!
Turseli
Einstain-fleda tuo aina uskottavuutta 👌
Pipsavee
Hellurei ja hellät tunteet! Mikä meno?
RayNig
Docventures Mode
Joo, kyllä noi sepät takoi huolella, että saatiin tämä wörkkimään!
Ihana lisäys 💕
Pokkapitää1955
AnosOros
Vaimo kysyi. "Taasko sä sometat??"
Tää on tämmönen positiivinen some.
Docventures Mode
Tässä geenitestijuttu, ehtii lukea ennen leffaa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/12/lahetimme-koiran-ja-ihmisen-dnata-suomalaisille-geenitestiyrityksille
Mieskana
Juokaa kaljaa ♥
snede
Kissin chat..liittyykö se siihen bändiin?
Toke83
Koko elämä on illuusiota
pippurimetukka
juuri tein itselleni vihreää teetä, japanilaista arachaa
SANEEEEE
NAKKIVENE!
Trews
Puolukkamehut pöytään
temporale
puolukkamehu
NieminenA
En voinut äänestää. Vichy on juomana samoin kuin viime lähetyksessä.
Akuleo
Icariusnatarius
Hyvä ku vastausnappula nyt tosiaan toimii. Tosi monta kertaa aikaisemmissa lähetyksissä jättänyt vastaamatta ihmisille sen takia ettei ole jaksanut alkaa etsimään nimimerkkiä
Aaa näinkö vastataan? Puhelin käyttäjille pro tip: swaippaa oikealle!
Färjärvenlisbe
Lapseni 3.- ja 4.-luokkalaiset pohtivat jo nyt ET-tunnilla syvällisemmin uskomuksia, uskomista, tietoa ja todellisuutta, kuin minä ensimmäiseen kolmeenkymmeneen elinvuoteeni. Herää kysymys, kuinka älykkäitä (tai skeptisiä) yksilöitä tuleekan tuosta sukupolvesta.
JesseJuhala
C: puolukkaapuolukkaa
Icariusnatarius
Akuleo
voi olla, että paha demoni huijaa järjestelmällisesti kaikkia aisteja, ja kaikki kokemukset maailmasta ovat valetta. Sitä ei voi mitenkään todistaa. Ainoa varma asia on, että vaikka kaikki kokemukset olisivat huijausta, niin ainakin huijattavan itsensä on pakko olla olemassa. Tästä kuuluisa lausahdus "Ajattelen, siis olen".
Descartes tällä pyrki enemmänkin luomaan metodia, jolla miettiä mikä tieto on ns. niin varmaa kuin vain voi olla. Itsensä olemassaolon todistaminen ei ollut vakavasti se mitä Descartes teki. Metodi on oleellisempi kuin lopputulos tässä.
Maarakertuu
milloin docventures dokkaroi kannabista
Kalle Lapila
Tunnal on pähee kiilahattu! Mistä noita voi hankkia?
Ora_
Kyllä! Kerrankin viinat jätetty pois.
Veraaa
Alkoks tää ohjelma yhdeksältä?
Pezcu
Paradoksaalisesti nykyään on valtavasti mahdollisuuksia tarkistaa taustat ja faktat kaiken maailman käärmeöljykauppiaiden väittämistä , mutta koska faktojen tarkistaminen ja jo luodun mielikuvan tai uskomuksen purkaminen on niin hankalaa, niin moni mieluummin pitäytyy huuhaassa kuin etsisi ja uskoisi faktoja.
Kaukosäädinmies
Wau!!@
TheHoodBox
Biohakkerointi on kyllä mielenkiintoinen aihe, tuli geeneistä mieleen.
Jerby
Kombucha: huijauksien huijaus, vai onko?
Ari Kalevi
Miks viestissä on maksimi merkkimäärä 420?
Docventures Mode
ATK-nainen
Tuleeko vastauksesta ilmoitus henkilölle? Vaikea seurata kun täällä on niin nopeita kirjoittajia
Sepillä on ollut niin kiire, että tätä ei ole vielä ehditty takoa valmiiksi. Mutta älyttömän hyvä idea, laitetaan listoille!
--------1
Oon y sukupolveen, mut silti tuntuu vaikealta chättää ku kattoo telkkarii samaan aikaa 😂
Pokkapitää1955
Tero44
Mitä v...tun komputsa. Missä viinat?
Täyttä huuhaata!
Docventures Mode
Pipsavee
Hellurei ja hellät tunteet! Mikä meno?
MOROOOOOO @Pipsavee ja tervetuloa!
Surabaya
Älkää huijatko. Kuitenkin juotte kaljaa.
Lundenaari
Vitun ituhipit
anonyymi1058004
millä tohon kisaan pystyy vastaan
Mikaeli1995
Mehukas kokonaisuus taas tuloillaan 👏🏼😊
Niffuli
Toimiiko vastaustoiminto mobiililaitteilla vai pelkästään tietokoneella?
Wild_Penguin
Juokaa Kombuchaa (jos kerta ei oo kaljaa)
ATK-nainen
Odotan elokuvaa innolla, multa mennyt ihan ohi Olliver Hawk. Mites muille, onko tuttu hahmo?
anonyymi760458
Puolukkamehu
snede
Kysymys: miten näihin viesteihin pystyy vastaamaan?
Trews
Miksei äänestys näy?
KarstaTukka
<3
Jusvi
Eli samanlaatuista huuhaata nämä geenitutkimukset kuin Myers Briggsin testit
Libla
Aniitti77
Pim! Mukana ollaan!
Mentalistin tunnistaa mystisistä keltaisista linsseistä. 😎
TheHoodBox
En ole uskaltanut ottaa geenitestejä netistä tilattavana, sillä ken tietää, mihin minun DNA osaa voidaan käyttää ilman minun suostumustani? Suomen Biopankki on asia erikseen!
Kaukosäädinmies
Tää ei oo enää coolia jos ette oo huomannu
Villesok
Nykyajan lääkärit on ihan huuhaata. Ei saa kunnon hoitoa vaan hyssytellään ja jaetaan poppamies konsteja.
Mieskana
näkyykö illan leffa tässä? ekaa kertaa mestoilla..
elllipsi
anonyymi1058004
millä tohon kisaan pystyy vastaan
tää
HeiHeiHeimo
ATK-nainen
Tuleeko vastauksesta ilmoitus henkilölle? Vaikea seurata kun täällä on niin nopeita kirjoittajia
Ei näytä ainakaan vielä tulevan. Pakko vähän pysyä hollilla tai kelailla takaspäin.
Sari Pöyhönen
Tiede ei ehkä pysty kaikkea selittämään, vielä. Ja ainahan riittää selittämättömiä tai meille outoja juttuja maailmassa ja maailmankaikkeudessa. Ja tuohon kohtaan jotkut mulkvistit iskevät ja käyttävät hyväkseen, johtavat ihmisiä harhaan ja kiskovat heiltä rahat.
Vesseli1977
Uskonnot on kyllä joukkohypnoosia.
Akuleo
Icariusnatarius
Descartes tällä pyrki enemmänkin luomaan metodia, jolla miettiä mikä tieto on ns. niin varmaa kuin vain voi olla. Itsensä olemassaolon todistaminen ei ollut vakavasti se mitä Descartes teki. Metodi on oleellisempi kuin lopputulos tässä.
No tarina on hieno ja parempi tässä yleensä esitetyssä käsityksessä
Hartzoni
Tottakai juomaksi puolukkamehu, muut vaihtoehdot voi sulkea kevyesti pois. Kotimaista (toivottavasti), lähi-superfuudia!
Origamilintu
Yliluonnollisempaa kuin yksikään rajakokemus on mielestäni esimerkiksi se että tämä älylaite pystyy lähettämään jotain koodia tai signaalia eetterin kautta, parhaassa tapauksessa valtakunnaliseen tv-lähetykseen lähes reaaliajassa.
Turseli
Pyh Kiss fm chatille. Klassinen 059 ja kuka tuli?
Chappie-san
Ari Kalevi
Miks viestissä on maksimi merkkimäärä 420?
Liskomiehet käski
Docventures Mode
Veraaa
Alkoks tää ohjelma yhdeksältä?
Juu, klo 21 sharp! Jos jäi alku välistä, Areenasta löytyy!
Jotoskalle
Muutama määritelmä: Elämä; Se kiva juttu matkalla kalmistoihin.
Tsuidu
Puolukkamehua ehdottomasti!
Aavikkospuge
Suhtaudun skeptisesti henkilöä kohtaa joka kutsuu itseään skeptikoksi
AnosOros
Mahtavaa. Täällähän toimii moderointi 😁👍
Piscesnatareoportet
Mitä odotatte illan dokkarilta? Oon odottanut tämän näkemistä julkaisusta lähtien!
Ponksponk
snede
Kysymys: miten näihin viesteihin pystyy vastaamaan?
Puhelimella swaippaa oikeelle
PirkkaL
Geenitestin voi kuka tahansa tehdä, mutta tulkinta on ihan toinen juttu.
Eh Nimittäin Hemingway
Genetiikassa olisi ihan kelpo muistaa, kuinka rajallisesta saatavilla oleva tieto on, ja kuinka rajallisesti siitä voidaan johtaa mitään
Sinä Tässä
#kysymys Mitenkäs Tunna, joka näki vuosia sitten ayahuascapäissään syntymättömön lapsensa -> oliko yliluonnollista?
RokkiTepsi
Noniin. Tänään on geeninen ilta😉
Peräseinäjoen Peto
snede
Kysymys: miten näihin viesteihin pystyy vastaamaan?
en tiedä
Docventures Mode
Ari Kalevi
Miks viestissä on maksimi merkkimäärä 420?
Se tuntui sopivalta, siihen saa asiaakin vähän mahtumaan.
Heidisaa
Puolukkamehua
Maarakertuu
tää on kyllä hyvä tämä keskustelu-chätti!
Astel
Astrologiaa saa toki pilkata ja vähätellä, vähän kuin rasismia. Orjakansa palvoo länsiherrojen "tiedettä"
Madventuresfanboy
Ylilounnollista on kaikki se, mitä ei ole vielä pystytty todistamaan tieteellisesti. Se voi olla olemassa mutta ihmistietoisuus ei ole lisännyt sitä vielä maallisten asioiden listalle
Ankkala
Sinä olet Teuvo. Minä olen Oliver. Mikä sinä olet.
Jotoskalle
Elämä, sukupuoliteitse tarttuva kuolemaan johtava sauraus.
Smöldis
Mielenkiintoinen dokkarin aihe. Muistan kuinka mutsi joskus puhu Mr. Hawkista.
pammda
Turseli
Pyh Kiss fm chatille. Klassinen 059 ja kuka tuli?
Jes! Joku edes nollaviisysi-sukupolvea täällä :D
Kaukosäädinmies
Ponksponk
Puhelimella swaippaa oikeelle
Toimii
Veraaa
Oo, tää on jännittävää! :)
JohnNewerHeard
Mitä siellä kupujen alla on? Burgerit ja olutta kenties 😁
Hexi
Koko Docventures on huijausta. Keksitty peitetarinaksi sille, että Riku ja Tunna pääsee kotoa karkuun ja juomaan viinaa klitsuun!
snede
Ponksponk
Puhelimella swaippaa oikeelle
Wau... kiitos 🌼
Säätö-Sauli
sopivan herkka = hyväuskoinen
AnosOros
Ponksponk
Puhelimella swaippaa oikeelle
Ai näinkö
SANEEEEE
Mis mun koirat on?
Tuuhea
Hypnoosi ja mentaalisesti vaikuttaminen ihmisiin on mahdollista. Näillä tavoilla vaikuttaminen on reilua, jos vaikuttaminen pyrkii aidosti ja rehellisesti hyvinvointiin.
Ponksponk
Pelottaa itseä kanssa noissa geenitesteissä mihin mun dna tiedot oikein päätyvät, sen lisäksi että eivät ole luotettavia.
HRantanen
Kolmannella olet solmussa! 1...2...
Niffuli
Ponksponk
Puhelimella swaippaa oikeelle
Kiitos! 🙏
Rantamackie
Koska ei äänestystä niin täällä ... puolukkamehua
tammari
vaikee kirjootrtaa kädet ristissä hei
Maaginen Metsämies
Amerikassa on kovaa valuttaa nämä hypnoosi-papit jotka parantelee kaikenmaailman sairauksia koskemalla päähän ja manaamalla pahat pois. Uskoo ken tahtoo..
HeiHeiHeimo
snede
Kysymys: miten näihin viesteihin pystyy vastaamaan?
Mulla tuli se vastausnappi näkyviin vasta kun latasin sivun uusiksi.
Aivovaahto
Kombuchaa
Docventures Mode
anonyymi1058004
millä tohon kisaan pystyy vastaan
Kyselyyn - se on täällä aina hetkisen päällä. Pysy tarkkana! :D
OvelaSalanimi
Maailman näkeminen ainoastaan todistettujen faktojen pohjaltaa ilman minkäänlaista metafyysistä silmää kaventaa näkemystä ja ymmärrystä merkittävästi. Tieteeseen takertuminen on tietoon vihityille kauhistus.
Fiksus
Oliwer esiintyi meille armeijassa
Pokkapitää1955
Turseli
Pyh Kiss fm chatille. Klassinen 059 ja kuka tuli?
059 oli kova
rebelventures
Pokkapitää1955
Täyttä huuhaata!
Hopeavesi on paras vesi
Ulfberth
psykoosit tulilla
Jerby
Äänestys oli huijausta!
quisma88
tunsin
Herr Direktör
BOMMM, lihava myös messissä
Angelica von T
Energiat periytyvät 7 sukupolvessa
saritat
Uskomatonta. Toimi käytännössä heti.
HRantanen
”Magneetti”, pöh pöh
Epätoivo
Kuinnei tää toimi perkele
AnosOros
Ulfberth
psykoosit tulilla
Juuri näin
Lokitin
Ihminen on taitava psyykkaamaan itsensä uskon voimalla. Mielen voimalla saa tietynlaisia asioita aikaan, tietenkin tietyissä rajoissa esim. lumelääkkeet.
Docventures Mode
Niffuli
Toimiiko vastaustoiminto mobiililaitteilla vai pelkästään tietokoneella?
Toimii mobiilillakin!
samelineponen
Täällä kaksi epäleivää Tuomasta, joiden sormet oli heti yhdessä kun sanottiin kolme
Mieskana
menin psykoosiin
Sari Pöyhönen
Taas upee t-paita Rikulla! ♥️Veikko Ennala♥️
elllipsi
heti tunsin!
apetor2000
ei
Bennie
Jäykät nivelet niin hyvin vetää
satakybä
Haarukat lensi keittiöstä sormien väliin!
Ponksponk
Ei toiminut sormitemppu, mutta ehkä aphantasia vaikuttaa toimimiseen?
Trews
Helkkari. Taikuri saatana liikutti minun sormia
Blessis
Tämä Raoul Duke tunkeutui tajuntaani
Mauku
Äh, sormet lähenivät välittömästi toisiaan. Oli pelottava kokemus.
Paviaani3000
Toimi, en olis uskonut!
Perusäejä
Aloin leijumaan...
Epätoivo
Hurraa.
Säätö-Sauli
#magneetti eikö tämä ole ihan venyvyystesti?
ollijaa2
Uskomaton tunne
allura_rad
Johtuu varmaan sormien luonnolliseen asentoon hakeutumisesta ei mistään muusta.
jonasta
Saman tien meni sormet yhteen 😂
Maaginen Metsämies
Mieskana
menin psykoosiin
Psykoosit tulilla ?
Veraaa
Ei toiminut. Mutta ehkä tässä pitäisi ensin meditoida vähän. Musta tuntuu, että mä vastustin koetta. :)
Solfeggio
Ihmisen rajalliset aistit eivät takuulla kykene vastaanottamaan kaikkea tässä universumissa, esimerkkinä se, että eläimet kuulevat äänenkorkeuksia, joita ihmiset eivät.
Jotoskalle
Mikä on huijauksen ja valheen ero? #kysymys
gnothi seauton
"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeää asiaa: älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen. Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi." - Markku Siivola
Kil83
Mulla toimi samantein.. olenkohan nyt helposti manipulootavissa tai olenko jo hypnotisoitu... 😥
AnosOros
Sari Pöyhönen
Taas upee t-paita Rikulla! ♥️Veikko Ennala♥️
Ennala oli kyllä Kunkku
KeketZu
Outoa, mutta niin ne magneetit ilmestyi sormiin 😂😂
Sepezino
Itellä toimii (joskus) selällään maaten kuvottelu et raajat painaa ihan hel##tisti
liinukka13
Tsiisus. Niin ne vaan sormet toisiaan kohti liikkuivat😬😳
Pitter
Toimi👍
JukeVeikko
Ei lähde vieläkään irt...
Mieskana
Maaginen Metsämies
Psykoosit tulilla ?
on, vahvasti, kohta varmaan enemmän kun katsoo elokuvaa.. :D
vanth
Moni uskoo niihin palikoihin, jotka solahtavat heidän minuuteensa. Ts. Ihmisillä on tarve selittää itseään/maailmaa itselleen sopivilla selityksillä.
Tiituno
😍
mauri120
tunsin heti
Ovelaoliivi
Woop woop
Niffuli
Mitä ihmettä? Tunsin heti sen magneetin!
anonyymi742037
Jännää🙏
reizka55
Pitääkö meidän olla huolissamme, koska kukaan enää osaa taivuttaa sitä sanaa eri persoonissa? So. olen huolissani, oletko huolissasi jne.
HumanistiJKL
Rakastan tämmösiä twilight zone -höpötyksiä 🤓🤓
anonyymi1174643
Ei toiminut kun en omaa mielikuvitusta
NiNNu_
Toimi mullakin vaikka en moiseen oikein usko 🤯
bombaclot
Heti sormet yhdisty mitä vittusaatanaa
snede
Sari Pöyhönen
Taas upee t-paita Rikulla! ♥️Veikko Ennala♥️
Mahtava
tammari
En saanut suggeroitua magneettia sormien väliin, höh :(
Soile_k
Kil83
Mulla toimi samantein.. olenkohan nyt helposti manipulootavissa tai olenko jo hypnotisoitu... 😥
Mulla myös! Toki en edes yrittänyt vastustaa 😅
ATK-nainen
Sari Pöyhönen
Taas upee t-paita Rikulla! ♥️Veikko Ennala♥️
Niinpä! Ennala on itsekin aika mielenkiintoinen hahmo josta vois tehdä oman dokkarin!
Janicky
Käsittämätöntä. Sormet olivat kuin magneetit
Risteville
Sen jälkee kun joku lavamaagi on ton sormitempun tehny ni oon näköjään tullu sille immuuniks
Retro172
Kyllä ne lähestyi toisiaaan
pippurimetukka
onko tämä kauhuelokuva
tro1973
Spooky
AnosOros
#Kysymys Voisitteko määritellä totuuden?? Koska sehän on näkökulmasta riippuvainen
woodcock
Samantien meni kiinni..
Kaukosäädinmies
Koska nää kattoo Zeitgeistin?
Docventures Mode
Mieskana
näkyykö illan leffa tässä? ekaa kertaa mestoilla..
Jos kattelet läppärillä, näkyy vieressä. Jos kattelet chattiä kännykällä, avaa telkka/läppäri toiseksi ruuduksi!
Angelica von T
Virossa on noitakaivolla kivi jonka päälle jos laittaa käden koskematta niin sen magneettisuuden voi tuntea herkimmät. Those who are tuned.
Pseudo
Dokumentin alusta kunnon kauhuelokuva vibat.
elllipsi
hetkonen rikuko tässä puhuu
anonyymi937818
Tuntuu että ne sormet menee toisiaan kohti ihan fysiologisista syistä, eikä niinkään parapsykologisista.
Arimape
Ihme juttu sormet meni heti yhteen kuin magneetit
mikkelinjohtavaATK
Hypnotisoijat on kai samaa sarjaa kuin kaatajapapit ja kamppailulajien etätyrmääjät
snede
ATK-nainen
Niinpä! Ennala on itsekin aika mielenkiintoinen hahmo josta vois tehdä oman dokkarin!
Oliko Ennala se legendaarinen Hymy toimittaja?
Ponksponk
Te keillä magneettijuttu toimi: ette siis laittanut itse sormianne yhteen, koska teille sanottiin niin, vaan että voineet sille mitään?
elisaedwards
Olisin maailman huonoin magneetti
tokepi
onpas hyvä puhuja tässä dokumentissa
joha18
Magneetti toimi !
Docventures Mode
AnosOros
Mahtavaa. Täällähän toimii moderointi 😁👍
Juu, kaikki menee filtterin läpi!
Faijalainen
Ainoot, jotka mut hypnotisoi on toisen sukupolven henkilöt, jotka ajaa vastustamattomaan rakkauspsykoosiin
Xilityxlauta
Jos kaikki muut sormet on ristissä, niin luonnollisesti etusormetkin haluaa mennä ristiin?
Lasiasiat
Niinhän ne sormet liikkuu, kun ne hiljalleen pääsevät rennoksi kun kekittyy muuhun... Hyväksyin suggestion mutta erillään pito olisi myös käynyt raskaaksi. :D
Jenkari
Alussa pieni värähdys sormien välissä, mutta värähdys melkein heti. Mitä se tarkoittaa? 😀
JaniML
Voikun olisi helposti manipuloitava ja vietävissä, niin voisi olla elo helpompaa ilman tietoa
Icariusnatarius
ATK-nainen
Niinpä! Ennala on itsekin aika mielenkiintoinen hahmo josta vois tehdä oman dokkarin!
Käsittääkseni hänestä on jo dokkari
citygirl71
Välitön yhteys - spooky!
Pursumi
Rikulla on hyvä kertojaääni 🥰
Icariusnatarius
Icariusnatarius
Käsittääkseni hänestä on jo dokkari
Eiku ei mitään sekotin eri henkilöön!
pajapuu
Panin kovasti hanttiin, mutta kyllä sormet lähestyivät toisiaan.
ATK-nainen
Pursumi
Rikulla on hyvä kertojaääni 🥰
Joo, mut oli niin lakoninen että kesti hetki tajuta
violencerayo
Kertojalla on lievästi kuumoittunut äänensävy
Maaginen Metsämies
Rikulla On Asiaa - Televisiosarjaa odotellessa
HAMä
Löytyhän tämä chätti. On ollu niin hyvin piilotettu! 😎
Säätö-Sauli
Faijalainen
Ainoot, jotka mut hypnotisoi on toisen sukupolven henkilöt, jotka ajaa vastustamattomaan rakkauspsykoosiin
Ylemmän vai alemman sukupolven? Toisethan kyllä tykkää tunnetusti äidistä ja toiset tyttärestä.
Jepajeeee
Puhutaanko täällä pian kielillä?
Toffeepastori
Kappas onko chatti päivittynyt vai onko tämä aina ollut näin hieno, vastausviesteineen? 🤔
Lasiasiat
"Näin oli asiain laita Jeesuksenkin suhteen" välittömästi käyttöön
Docventures Mode
Hexi
Koko Docventures on huijausta. Keksitty peitetarinaksi sille, että Riku ja Tunna pääsee kotoa karkuun ja juomaan viinaa klitsuun!
Niin lähellä totuutta... :D
Akk24
Mistäs se kysely löytyy kännykällä?
apetor2000
Jos sormia pitää ko. asennossa rentona niin ne ovat yhdessä, hence menivät yhteen. Busted.
Säätö-Sauli
Idolini Ilmari K. Kurjen sanoin: AVARUUSKULTTUURI ON JO TÄÄLLÄ!
liinukka13
Mielettömän kaunista puhekieltä dokkarissa. Sitä ihanaa vanhaa suomea👌
anonyymi1174643
Tekevätkö hypnotisoijat hot readingia ennen esityksiä?
Eh Nimittäin Hemingway
Kyllä se kuumotus on nimenomaan Hakasalon äänessä ja jutuissa :D
Bennie
Toimii vieläkin, kun kokeilee. Kun on tiukat nivelet. Huuhaa.
jamppa95
Iltaa, onneks kerkesin just elokuvan alkuun vaikka missasinkin alku höpinät
Peräseinäjoen Peto
mielestäni huono kertoja valittu
Mieskana
Kekkoslovakia!
Kushisama
Säätö-Sauli
Idolini Ilmari K. Kurjen sanoin: AVARUUSKULTTUURI ON JO TÄÄLLÄ!
ajan rakenne on muuttunut
Maaginen Metsämies
Missä muuten Juhan Af Grann ? Olis pitäny saada studioon.. !
Temeli1
What would Jesus do?
teemu_in
vois vaikka katsoa uudestaan tän dokkarin ajankuluks. asia ei kiinnosta, mutta hyvä tunnelma.
Niffuli
Kushisama
ajan rakenne on muuttunut
Aika on vain illuusio
Pezcu
Kekkonen, Kekkonen,Kekkonen,Kekkonen,Kekkonen... Tämä jos mikä oli hypnoottista kuultavaa aikoinaan!
HumanistiJKL
Apua miten ihana nimimerkki "Eh nimittäin Hemingway" 😍
Docventures Mode
tokepi
onpas hyvä puhuja tässä dokumentissa
Eikös vaan!
Jotoskalle
Miten erottaa itsestä ja omista ennakkoluuloista ja tiedoista johtuva väärin ymmärtäminen ja toisen sinulle tahallisesti väärin ja virheellisesti kerrottu tarina/tieto? Väärinymmärrys kun voi johtua niin kertojasta kuin kuuntelijasta... #kysymys
snede
Toi mimmi vetää röökiä a-studiossa
Sarppa123
Toimi heti :)
Juhana Säilynoja
Dokkarin jälkeen kannattaa tsekata Elävän arkiston Hawk-tarjonta. Löytyy esim, kun hän muuttaa veden viinaksi https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/olliver-hawk-muuttaa-veden-viinaksi
Tyyne-Ilona
Ponksponk
Te keillä magneettijuttu toimi: ette siis laittanut itse sormianne yhteen, koska teille sanottiin niin, vaan että voineet sille mitään?
Itsellä sormet lähestyi toisiaan ilman turhia ajatusmittelöintiä, en siis pyrkinyt vastustamaan tai kannustamaan ajatusta vaan "tyhjensin" mieleni ja toimin kuten sanottiin.
woodcock
Komputca teetä on,pullosta päätellen..
Kaukosäädinmies
Päräyttävää hei
Ponksponk
snede
Toi mimmi vetää röökiä a-studiossa
Muutenkin oli huippu meno haastattelussa, katsoisin!
ulabanderos
Hawkista tulee mieleen joku vanhan muumilaakson asukki :D
satakybä
Oliver on hieno mies <3
jukka250
Venäläiset kulmakarvat. Oikosulku vaara
katipehkonen
Täältä löytyy siis lähetyksessä mainittu MOT:n juttu! https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/12/lahetimme-koiran-ja-ihmisen-dnata-suomalaisille-geenitestiyrityksille
HumanistiJKL
Hypnoossi, fantaassia.. miten ihanaa tämä vanhahtava suomi!
Maagi
Ollive Hawk oli esiintyessään todella voimakas persoona.
JaniML
Sulkekaa silmänne ja keskittykää ääneeni. Nyt kun avustajani on viennyt teidän lompakkonne voitte avata silmät...
Docventures Mode
HAMä
Löytyhän tämä chätti. On ollu niin hyvin piilotettu! 😎
Äääääh, voi ITKU! Miten oltaisi voitu löytymistä helpottaa? Mutta onneksi nyt löytyi.
reizka55
Ei minua kutise yhtään.
Pseudo
Tolta porukat näyttää sunnuntaiaamusin. Hypnoosi vai vuosisadan darra?
ATK-nainen
Puhutaanko nykyään vielä hypnotosoijista, vai onko virallinen nimike suggestioterapeutti?
Sepezino
#kysymys kuinkei hypnoosi toimi ikinä tv:n välityksellä?
Jenkari
Alussa pieni värähdys sormien välissä, mutta värähdys katosi melkein heti. Mitä se tarkoittaa? 😀
apetor2000
överisegikset
Jerby
Maksettuja näyttelijöitä...
Docventures Mode
Toffeepastori
Kappas onko chatti päivittynyt vai onko tämä aina ollut näin hieno, vastausviesteineen? 🤔
Ei ole aina ollut näin hieno. Kehitys kehittyy, tässäkin.
Ponksponk
Mulle toimii toi kutinahypnoosi kun joku manitsee täit
elllipsi
ATK-nainen
Puhutaanko nykyään vielä hypnotosoijista, vai onko virallinen nimike suggestioterapeutti?
puhutaan hypnotisoijista
Oli0
Itellä alkuun tuntui menevän yhteen mutta sitten sain ajatukset/kehon hallintaan.
HeiHeiHeimo
Jenkari
Alussa pieni värähdys sormien välissä, mutta värähdys katosi melkein heti. Mitä se tarkoittaa? 😀
Että pitää maksaa mentalistille lisää :-D
Icariusnatarius
Docventures Mode
Äääääh, voi ITKU! Miten oltaisi voitu löytymistä helpottaa? Mutta onneksi nyt löytyi.
Voisiko olla jotenkin selkeästi joku nappula sivustolla? Itselläkin oli joskus vaikeuksia ja piti teidän twitter fiidistä kaivaa ku en löytänyt itse sokeana ku yritin tutkia yle docventures sivustoa
Lokitin
Lavalla voisi olla turhan noloa istua ja katsoa vain ympärille ihmetellen. Helpompi leikkiä mukana ja välttää itsensä sekä hypnotisoijan nolaaminen.
Solfeggio
Aika ennen kännyköitä...hypnotisoitava porukka on heti valmiita keskittymään! Kutina?!?
Pezcu
Olliver Hawk olisi ollut oman aikansa ylivoimaisesti paras ovelta-ovelle-pölynimurikauppias tuolla hypnoottisella myyntiäänellä!
Inssinööri
Jännästi Hawk tekee hypnoosista kielletyn asian ja haluaa antaa itsestään altavastaajan kuvan.
epikarhu
Onhan toi Rikun kertojaääni ihan överi!
Uskovainen
Ponksponk
Mulle toimii toi kutinahypnoosi kun joku manitsee täit
Paranoidi parasitoosi on lääketieteellinen nimi ilmiölle
Klaus H
Toimii. Sormet yhdisty heti.
elllipsi
hypnoosihan on joidenkin lääkärikeskustenkin tunnistama hoitomuoto, käytetään pääasiassa mielenterveysongelmien hoidossa
AnosOros
Piristävää että Suomen lähihistoriasta löytyy tällainen hahmo,joka on itselleni täysin outo
Kushisama
Hypnoosi-show on pelkää teatterellista kohotusta
Maagi
Pezcu olet ihan oikeassa, Hawkin ääni oli todella hypnoottinen. Raimo Patronen teki myös hyvin vahvoja lavahypnoosijuttuja 1990 -luvulla
konnastolainen
Kyllä tuosta Rikun kertojaäänestä hypnotisoituu
teemu_in
miksi tää sätti pomppii miten sattuu
tammari
Leffan jälkeen meille varmaan kerrotaan, ettei Riku ole tätä leffaa spiikannut vaan se studion kundi hypnotisoi meidät.
Jotoskalle
epikarhu
Onhan toi Rikun kertojaääni ihan överi!
Riku hypnotisoi katsojansa... Eli muokkaa mielikuvia haluamaansa suuntaan, kuten Hawk sanoi...
Docventures Mode
katipehkonen
Täältä löytyy siis lähetyksessä mainittu MOT:n juttu! https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/12/lahetimme-koiran-ja-ihmisen-dnata-suomalaisille-geenitestiyrityksille
Ja Kati on täällä hetken kanssamme, jos haluatte esittää tarkentavia kysymyksiä päivän puheenaiheesta!
roggis2019
sormijuttu toimi 👍
mitäkummaa
Rantala on shamaani! PS. varma tieto! ;)
woodcock
Röökinpolton lopettamisessa käytetään hypnoosia..
Maaginen Metsämies
Riku on pian Suomen david attenborough
jokate
JT Aikoinaan oppikouluaikaan oltiin koululta katsomassa Hawkia Oulussa. Oli kyllä vaikuttavaa 12-vuotiaalle.
mikkelinjohtavaATK
Tää kaveri ja tän kaverin tarina kuulostaa vähän samalta kuin "supisuomalaisen" taistelulajin kas-pinin perustajan
Prinsess4Ruusunen
Sormikikka rules
JukeVeikko
Kyllä kaikki on totta.🙌
elllipsi
woodcock
Röökinpolton lopettamisessa käytetään hypnoosia..
jep ja muidenkin riippuvuuksien sekä esim. fobioiden fiksaamisessa
ATK-nainen
#kysymys: Onko se huijaamista jos joku on oikeasti parantunut/voinut paremmin hypnoosin tai jonkun, uskomushoidot ja muut ovat varmasti auttaneet niitä, jotka uskoo. Milloin
Säätö-Sauli
Ovatko Riku ja Tunnakin oikeasti Amatsonin viidakoissa oppineet esoteerisia taitoja, ja yrittävät vain piilotella tätä meiltä? Yleisöllä on oikeus tietää.
Tyyne-Ilona
Eikös porpaganda pyri jonkinlaiseen hypnotisointiin, eli mielikuvien ja -halujen luomiseen toivottuun suuntaan?
temporale
elllipsi
hypnoosihan on joidenkin lääkärikeskustenkin tunnistama hoitomuoto, käytetään pääasiassa mielenterveysongelmien hoidossa
kyllä. aiheesta on tutkimusta tehneet mm. Hannu Lauerma ja Sakari Kallio. Kirja suosituksina aiheesta mm. Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa. toisena kirjana aiheesta Lauerman kirjassa usko, toivo ja huijaus rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin
Docventures Mode
Icariusnatarius
Voisiko olla jotenkin selkeästi joku nappula sivustolla? Itselläkin oli joskus vaikeuksia ja piti teidän twitter fiidistä kaivaa ku en löytänyt itse sokeana ku yritin tutkia yle docventures sivustoa
Tallennamme sieluumme tämän. Vieläkin selkeämpi on oltava!
YoYoDyn
Kas-pin-jäbä vieraaksi Docventuresiin ehdottomasti
mikkelinjohtavaATK
mikkelinjohtavaATK
Tää kaveri ja tän kaverin tarina kuulostaa vähän samalta kuin "supisuomalaisen" taistelulajin kas-pinin perustajan
Tähän piti lisätä vielä linkki: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/01/24/mystinen-suomalainen-taistelulaji-kas-pin
Uskovainen
ATK-nainen
#kysymys: Onko se huijaamista jos joku on oikeasti parantunut/voinut paremmin hypnoosin tai jonkun, uskomushoidot ja muut ovat varmasti auttaneet niitä, jotka uskoo. Milloin
Jokainen tulee uskollaan autuaaksi
Docventures Mode
AnosOros
Piristävää että Suomen lähihistoriasta löytyy tällainen hahmo,joka on itselleni täysin outo
Oliko Hawk muille entuudestaan tuttu?
Scorpio
thetanit jylläneet vahvasti jo tuolloin
elllipsi
temporale
kyllä. aiheesta on tutkimusta tehneet mm. Hannu Lauerma ja Sakari Kallio. Kirja suosituksina aiheesta mm. Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa. toisena kirjana aiheesta Lauerman kirjassa usko, toivo ja huijaus rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin
kiitos vinkeistä, aihe on todella kiinnostava
Sarppa123
Olin 1986 katsomassa Hawkin showta. Olihan se varsin viihdyttävää.
Pipsavee
elllipsi
jep ja muidenkin riippuvuuksien sekä esim. fobioiden fiksaamisessa
Jep mut muokataanko näissäkin hoidoissa mielikuvia vain oikeaan suuntaan vai ollaanko oikeasti "hypnoositilassa"? Entäs kun tutkitaan hypnoosilla mielenterveyspuolella traumoja, joita potilas ei kykene muistamaan?
Mieskana
auttaisikohan hypnoosi alkoholismiin tai muihin addiktioihin?`
snede
Tietääkö ihminen mistään olevansa hypnotisoitu ja voiko eläimiä hypnotisoida?
Vikidilaati0
Hyvä jätkät
Tilu
En tuntenut
anonyymi1174643
Ryhmäpaine ja halu kuulua johonkin suurempaan ajaa ihmisiä toimimaan lavalla noin... Me NORMAALIT haluamme kuulua vain Docventuresin chattiin ja kuunnella kun Riku ja Tunna kutsuu meitä hyviksi ja fiksuiksi.
mitäkummaa
Rantala krapulassa flekmaattisena kertojana! :D
Inssinööri
Ammoisessa madventures jaksossa Afrikassa kirkossa uskovaiset menivät ihan sekaisin papin kosketuksesta ja manailusta. Ihmiset vain toimivat näin joukkopaineen alla.
woodcock
Oli..
Sepe-susi
Muistan lapsuudesta lehtijuttuja.
konnastolainen
Ensimmäistä kertaa kuulin ko. henkilöstä
JukeVeikko
Tuttu mies, meille eläkeläisille.
Maaginen Metsämies
On tullut Hawk jossain kirjoituksissa vastaan mutta aika vähällä huomiolla ellei ole kiinnostunut muuten vaan aihepiiristä..
elllipsi
Docventures Mode
Oliko Hawk muille entuudestaan tuttu?
kuullut joo mutta juuri muuta en tiedä
ATK-nainen
ATK-nainen
#kysymys: Onko se huijaamista jos joku on oikeasti parantunut/voinut paremmin hypnoosin tai jonkun, uskomushoidot ja muut ovat varmasti auttaneet niitä, jotka uskoo. Milloin
Viesti karkasi, uusi yritys #kysymys: onko se huijaamista jos joku on parantunut/tuntee voivansa paremmin hypnosin tam. uskomushoidon avulla. Määrittääkö rahan tekeminen ja mah. terveysriskit sen, että lasketaanko se haitalliseksi puoskaroinniksi?
Sepezino
ATK-nainen
#kysymys: Onko se huijaamista jos joku on oikeasti parantunut/voinut paremmin hypnoosin tai jonkun, uskomushoidot ja muut ovat varmasti auttaneet niitä, jotka uskoo. Milloin
On monia tapauksia, jolloin uskoon tulleessaan esim. vanki on parantanut tapansa. MUTTA ei se tee Jumalasta todellista
HumanistiJKL
En ollut koskaan kuullutkaan tästä tyypistä!
Solfeggio
Venäjän shamaaneista olisi mielenkiintoista nähdä joku dokumentti, samoin intiaanien medicine man - poppamiehistä.
Jotoskalle
Tyyne-Ilona
Eikös porpaganda pyri jonkinlaiseen hypnotisointiin, eli mielikuvien ja -halujen luomiseen toivottuun suuntaan?
Politikotkin hypnotisoivat kansaa, ja vaikuttavat vaalien tulokseen... Mikä sitten mahtaa olla sitä kiellettyä vaalivaikuttamista...??
Pezcu
Olliver Hawkin olisi kannattanut kehittää parisuhdekeksintö 'Ensitreffit Hypnoosissa'
epikarhu
Voiko olla sattumaa että viestin rajoitettu kirjasinmäärä on 420 🙈😄
Pokkapitää1955
Docventures Mode
Oliko Hawk muille entuudestaan tuttu?
Oli kattava juttu Yle Puheella aikanaan: https://areena.yle.fi/1-4464509
Maagi
Pari kertaa Hawkin esityksen nähnyt, Muutaman kerran muiden suomalaisten lavahypnoosiesityksiä; esim. Reijo Arjanmaan ja Raimo Patrosen
kettukoo
Ei tuolta areenasta ikinä mitään linkkejä löydä ku näyttävät joltai klipeiltä 😑
Libla
Tää elokuvan kertoja kuulostaa Riku Rantalalta hypnoosin alaisena. Cannot be unheard 👂🏻
Säätö-Sauli
Missä ovat nykypäivän Ior Bockit, Loirit, Siitoimet, Hawkit ja Kassiset? Ovatko radioaallet jo peittäneet alleen henkien äänet?
Maaginen Metsämies
Hitler oli varmaan aikanaan aika kova massahurmoksen eli hypnotisoinnin osaaja...
mitäkummaa
Kyllä on dokkarin tekijällä/editoijalla ollut kuvaformaatit melko hukassa kun väliin on vain pieni neliö keskellä ruutua??
Haitta-apina
Kaikki hypnoosi ei ole huuhaata. Huuhaajakson dokkariksi olisi sopinut paremmin vaikka perinteinen jumalanpalvelus, ei olisi keskustelu hyytynyt vielä huomennakaan.
woodcock
Niinkuin mentalisti kertoi toiset ovat herkempiä suggestiolle..
HumanistiJKL
Kaameeta musiikkia tässä dokkarissa 😨
violencerayo
Välillä tuntuu, että jotkut tahot voivat sanoa mitä vain ja se uppoaa ihmisiin ilman hypnoosiakin.
kallenuppunen
Olen ollut hypnoosissa,kuuleman mukaan. Itellä ei mitään havaintoa
satakybä
Pezcu
Olliver Hawkin olisi kannattanut kehittää parisuhdekeksintö 'Ensitreffit Hypnoosissa'
"Vain Hypnoosia" musiikkiohjelma
Icariusnatarius
Surettaa tosi paljon, koska Perttu Häkkinen olisi ollut täydellinen vieras tälle jaksolle...
Ponksponk
ATK-nainen
#kysymys: Onko se huijaamista jos joku on oikeasti parantunut/voinut paremmin hypnoosin tai jonkun, uskomushoidot ja muut ovat varmasti auttaneet niitä, jotka uskoo. Milloin
On jos hoito ei kuitenkaan toimi paremmin kuin placebo ja siitä on maksettu. Imo. Monet jutut kuitenkin paranevat ajan kanssa joten on vaikeaa tietää onko parantuminen ollut seurausta hoidosta.
kettukoo
Kuuntelin kans et mitä spiikkaako riku
Pipsavee
Karismaattinen henkilö toi Olliver Hawk!
JaniML
Tuo Hawkin esiintyminen on kuin suoraa herätysliikkeiden tmjs johtajien esiintymistä.
Pokkapitää1955
Säätö-Sauli
Missä ovat nykypäivän Ior Bockit, Loirit, Siitoimet, Hawkit ja Kassiset? Ovatko radioaallet jo peittäneet alleen henkien äänet?
Internet on pilannut kaiken. Hypnoosi pilalla.
mikkelinjohtavaATK
Tämä Hawk puhuu hypnoosista tieteen haarana, ettei vain ollut CIA tahi KGB agentti!
Mieskana
massahypnoosit tulille ja vallotetaan suomi!
ATK-nainen
Olavi Hakasalo vaikuttaa sen verran erikoishahmolta, että uskon hänen oikeasti olleen varma kutsumuksestaan hypnotisoijana eikä vaan huijari
elllipsi
Pipsavee
Jep mut muokataanko näissäkin hoidoissa mielikuvia vain oikeaan suuntaan vai ollaanko oikeasti "hypnoositilassa"? Entäs kun tutkitaan hypnoosilla mielenterveyspuolella traumoja, joita potilas ei kykene muistamaan?
tietääkseni ollaan ihan oikeasti jonkinlaisessa hypnoositilassa. olen myös käsittänyt, että ihminen käy hypnoosin kaltaisessa tilassa aina vaipuessaan uneen, eli kyseessä olisi vain tietty tajunnan tila, jota hypnotisoija pystyy parhaimmillaan kontrolloimaan.
anonyymi1271586
Riku menestyis asmr videoilla :D
anonyymi293352
Solfeggio
Aika ennen kännyköitä...hypnotisoitava porukka on heti valmiita keskittymään! Kutina?!?
Huru ukko sanon minä👺
tammari
Docventures Mode
Oliko Hawk muille entuudestaan tuttu?
Ei! Tää on itelle ihan uus tuttavuus nimeä lukuunottamatta. Kohtalaisen iso ukko Suomen skenessä kuitenkin kai ollut, kun eduskunnassa myöten toimia puitu.
Jotoskalle
Pipsavee
Karismaattinen henkilö toi Olliver Hawk!
Ja karisma luo uskottavuutta viestille kuin viestille, olipa se millainen ja mistä tahansa....
HeiHeiHeimo
Miten jengi ehtii lukea chattia ja seurata leffaa näin hyvin samaan aikaan. Yritän vasemmalla silmällä lukea chattiä, oikealla katsoa mitä ite kirjoitan ja kolmannella seurata mitä dokkarissa tapahtuu, mutta vaikeaa on.
Säätö-Sauli
anonyymi1271586
Riku menestyis asmr videoilla :D
Koska youtube-kanavalle madventures-ASMR?
TMO
Helmareiden peli voitti Hawkin, Vamos!
Ari Oksanen
Ei hitto mikä hörhö 😳
Ludius
Kiehtovaa. Voiko ihmistä kutsua huijariksi, jos tämä itse uskoo aidosti ja järkkymättömästi siihen mitä tekee?
Veraaa
Mitä tahansa, jos toistaa tarpeeksi monta kertaa, voi sanoa hypnoosiksi. Ja jos ei kyseenalaista. Me ollaan kaikki jatkuvasti hypnoosin alla.
Herman Scherman
Sehän on tehnyt ainakin yhen asmr-videon. Riku siis
Docventures Mode
kettukoo
Ei tuolta areenasta ikinä mitään linkkejä löydä ku näyttävät joltai klipeiltä 😑
No hö. Pitää parantaa silläkin tasolla!
Riku Rantala
Säätö-Sauli
Koska youtube-kanavalle madventures-ASMR?
Tulossa...
elllipsi
elllipsi
tietääkseni ollaan ihan oikeasti jonkinlaisessa hypnoositilassa. olen myös käsittänyt, että ihminen käy hypnoosin kaltaisessa tilassa aina vaipuessaan uneen, eli kyseessä olisi vain tietty tajunnan tila, jota hypnotisoija pystyy parhaimmillaan kontrolloimaan.
en sitten tiedä kuinka paljon tällä on tekemistä olliver hawkin kanssa..
jaakkop
anonyymi1271586
Riku menestyis asmr videoilla :D
Juutuubista löytyy rikun ASMR-pätkä
tokepi
anonyymi1271586
Riku menestyis asmr videoilla :D
sillähän on jo asmr-video. löytyy tubesta
Eh Nimittäin Hemingway
Jännä vertaus tuo lukutaito ja hypnoosi :D
Pipsavee
elllipsi
tietääkseni ollaan ihan oikeasti jonkinlaisessa hypnoositilassa. olen myös käsittänyt, että ihminen käy hypnoosin kaltaisessa tilassa aina vaipuessaan uneen, eli kyseessä olisi vain tietty tajunnan tila, jota hypnotisoija pystyy parhaimmillaan kontrolloimaan.
Kiitti vastauksesta! Täytyykin tutkia enemmän
Pinja1234
#kysymys Saako kuka tahansa hypnotisoida vai pitääkö siihen olla jotain sertifikaatteja?
Docventures Mode
Icariusnatarius
Surettaa tosi paljon, koska Perttu Häkkinen olisi ollut täydellinen vieras tälle jaksolle...
Ollaan tästä tismalleen samaa mieltä. RIP.
HumanistiJKL
Saahan sitä hörhö olla, mutta hyväuskoisten höynäyttäminen ja terveydenhoidon ammattilaisena esiintyminen ei oo cool.
kallenuppunen
Ellipsi luultavasti oikeassa, herääminen tuntui siltä, olin vain väärässä paikassa...
kettukoo
Tehkööt jengi mitä haluaa, kunhan ei rahasta huuhaalla
Icariusnatarius
HeiHeiHeimo
Miten jengi ehtii lukea chattia ja seurata leffaa näin hyvin samaan aikaan. Yritän vasemmalla silmällä lukea chattiä, oikealla katsoa mitä ite kirjoitan ja kolmannella seurata mitä dokkarissa tapahtuu, mutta vaikeaa on.
Mulle tää on nimenomaan sellainen et pystyn keskittymään. ADHD:n takia pelkkä ruudun tuijottaminen sais mut keskittymään vähemmän itse dokumenttiin.
Naemi
Karhu, tuo säyseä kiva kotieläin.
mitäkummaa
Sori vain, mutta kyllä tuon Rantalan uninen nukkumatti- selostus saa minut melkein nukahtamaan. ...zzzzz....
Mieskana
mitenköhän toi kaveri on pitäny 3 karhua lemmikkinä, tai missä?
citygirl71
Jeesus mainittu!
Sepezino
Ludius
Kiehtovaa. Voiko ihmistä kutsua huijariksi, jos tämä itse uskoo aidosti ja järkkymättömästi siihen mitä tekee?
Ei huijariksi, mutta mieleltään sairaaksi.
Maaginen Metsämies
Riku Rantala
Tulossa...
Missä viipyy Rikulla On Asiaa sarja ?
Säätö-Sauli
HeiHeiHeimo
Miten jengi ehtii lukea chattia ja seurata leffaa näin hyvin samaan aikaan. Yritän vasemmalla silmällä lukea chattiä, oikealla katsoa mitä ite kirjoitan ja kolmannella seurata mitä dokkarissa tapahtuu, mutta vaikeaa on.
Information-Era on kouluttanut minut käsittelemään dataa kahdella näytöllä kvanttitietokoneen nopeudella.
snede
Veraaa
Mitä tahansa, jos toistaa tarpeeksi monta kertaa, voi sanoa hypnoosiksi. Ja jos ei kyseenalaista. Me ollaan kaikki jatkuvasti hypnoosin alla.
Kuka hypnotisoi ja miksi?
Risteville
Jos joku on miettiny miltä kuulostaa kun Riku Rantala lukee lapselle iltasatua, niin se kuulostaa tolta.
JukeVeikko
Shamaaneja tulee ja menee...
Hurtta
60-luvulla Oliverin Hawk kutsui isäni lavalle Savonlinnan Kisalinnassa.Isäni äkkiväärä savolaisukko ei ollut helppo pala ja Oliverin passitti isäni takaisin katsomoon,kun homma ei tehonunut
Pokkapitää1955
Mut on hypnotisoitu tai tarkkaan ottaen suggeroitu aikanaan parantamaan suoritusta ja hyvin toimi. Toisaalta on todella siistiä mutta myös kuumottavaa antaa jollekin mahdollisuus asentaa rootkit omaan mieleen.
Solfeggio
anonyymi1174643
Ryhmäpaine ja halu kuulua johonkin suurempaan ajaa ihmisiä toimimaan lavalla noin... Me NORMAALIT haluamme kuulua vain Docventuresin chattiin ja kuunnella kun Riku ja Tunna kutsuu meitä hyviksi ja fiksuiksi.
Introverttien vahvuus on siinä, että he ovat ryhmäajattelun vastapainona pitäen etäisyyttä ryhmiin, eikä heillä ole tarvetta miellyttää ryhmää tai mukautua konventioihin.
ATK-nainen
Ponksponk
On jos hoito ei kuitenkaan toimi paremmin kuin placebo ja siitä on maksettu. Imo. Monet jutut kuitenkin paranevat ajan kanssa joten on vaikeaa tietää onko parantuminen ollut seurausta hoidosta.
Placebo on kyllä tutkitusti toimiva, mieli on vahva. Vaikea vetää raja huijauksen ja meditaation yms. muun itsehoidon välille, koska jälkimmäinen toimii!
woodcock
Voi kuvitella kuinka hawk kusetti massia uskovaisilta..
Riku Rantala
Risteville
Jos joku on miettiny miltä kuulostaa kun Riku Rantala lukee lapselle iltasatua, niin se kuulostaa tolta.
Totta kai. Nukkumatti tulee nopeemmin...
Paparasta
Tulee mieleen, oliko 60-70 luvut jotenkin erityisen otollisia aikoja kulttijohtajille ja "vaihtoehto" mystikoille yms. Vai onko se vaan nykyisin niin yleistä, ettei sitä huomaa
Jotoskalle
Pinja1234
#kysymys Saako kuka tahansa hypnotisoida vai pitääkö siihen olla jotain sertifikaatteja?
Eihän hypnoosi ole mikään virallistettu hoitomuoto tms. joten eiköhän sitä kuka tahansa saa kokeilla... Eriasia sitten on että onnistuuko... Esim. huijarit luovat tarinoillaan eräänlaisen hypnoosin, jolloin tarina/valhe muuttuu uskottavaksi (ainakin huijatulle)
Docventures Mode
anonyymi1271586
Riku menestyis asmr videoilla :D
KAPPAS! https://www.youtube.com/watch?v=yW6pxiGOlJg
aannisz
Onks linjoilla ketään joka olis ollu mukana Oliver Hawkin hypnoositapahtumissa? Nuo ihmiset näyttää olevan aika inessä tossa hommassa niin kiinnostais kuulla millasta siellä oli?
HumanistiJKL
Ihana tää metakeskustelu Riku Rantalan kertojaäänestä.
Jb359
mitäkummaa
Sori vain, mutta kyllä tuon Rantalan uninen nukkumatti- selostus saa minut melkein nukahtamaan. ...zzzzz....
Jospa oletkin jo hypnoosissa
elllipsi
http://pupulandia.fi/2019/10/22/hypnoosi-mita-ihmetta-se-oikein-on/
Pipsavee
Pinja1234
#kysymys Saako kuka tahansa hypnotisoida vai pitääkö siihen olla jotain sertifikaatteja?
Luulen, että tästä keskustellaan dokkarin jälkeen jälkiliukkailla 🤔 itse pidän vähän riskialttiina hypnotisointihoitoja ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta.
KeketZu
Pinja1234
#kysymys Saako kuka tahansa hypnotisoida vai pitääkö siihen olla jotain sertifikaatteja?
En oo ainakaan kuullut ikinä että joku sertifikaatti ois hypnotisoijille, kuka sellaisen edes määrittäisi ?
Ponksponk
Ludius
Kiehtovaa. Voiko ihmistä kutsua huijariksi, jos tämä itse uskoo aidosti ja järkkymättömästi siihen mitä tekee?
Mietin samaa. Eikö silloin ole kuitenkin huijari jos tuputtaa muille vahingollista uskomushoitoa, vaikka uskoisikin siihen itsekin?
Docventures Mode
tammari
Ei! Tää on itelle ihan uus tuttavuus nimeä lukuunottamatta. Kohtalaisen iso ukko Suomen skenessä kuitenkin kai ollut, kun eduskunnassa myöten toimia puitu.
Kyllä! Leffan ja Talk Show'n jälkeen kannattaa sukeltaa Elävään Arkistoon!
ManOfWealthAndTaste
Olen sitä ikäluokkaa, että lueskelin Hawkista kertovia juttuja lehdistä noin tuoreeltaan, ja ne vertaisryhmässäni (murrosikäiset sällit) aiheuttivat lähinnä naureskelua ... Jälkeenpäin ajateltuna syy taisi olla se, miten Hawk ikään kuin esiintymistyylissään heitti "amerikanoisoitumisen" puolelle ... vertailuna nimittäin mainittakoon, että samoihin aikoihin lueskeltiin Erich von Dänikenin kirjoja, ja ne menivät läpi.
Veraaa
kettukoo
Tehkööt jengi mitä haluaa, kunhan ei rahasta huuhaalla
Hei hei, politiikka ja media siis
Vibsteri
Vertaa jotain kylähullua Jeesukseen, asia selvä :D
Haitta-apina
Huuhaadokkariksi olisi sopinut paremmin vaikka videotaltiointi kouvolalaisen Naukion yhteiskoulun joulujuhlasta.
Mieskana
Vertasiko Hawk itseään jeesukseen vai miksi tämäkin pitää vetää uskonnolliseksi?
mikkelinjohtavaATK
Hurtta
60-luvulla Oliverin Hawk kutsui isäni lavalle Savonlinnan Kisalinnassa.Isäni äkkiväärä savolaisukko ei ollut helppo pala ja Oliverin passitti isäni takaisin katsomoon,kun homma ei tehonunut
Tais männä Oliver itte hypnoosiin :--D
Pokkapitää1955
Kaveri aikoinaan sanoi että hypnoosista ei hirveemmin löydy mitään opastavaa kirjallisuutta kovin helpolla.
Uskovainen
Ainakaan terveydenhuollossa ei todellakan saa tehdä yhtään mitään ilman erillisiä lisenssejä
jaffetti
Tullee mieleen unissasaarnaja. löytyy yleltä rikostarinoita historiasta
snede
Pipsavee
Luulen, että tästä keskustellaan dokkarin jälkeen jälkiliukkailla 🤔 itse pidän vähän riskialttiina hypnotisointihoitoja ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta.
Totta. Vähän kun bussikuski kipsaisi murtuneen jalan.
elllipsi
Pipsavee
Luulen, että tästä keskustellaan dokkarin jälkeen jälkiliukkailla 🤔 itse pidän vähän riskialttiina hypnotisointihoitoja ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta.
hyvä varmaan olisi, jos hypnotisoijalla olisi esim. psykoterapeutin tai psykologin koulutus, jos siis ihan ihan hoitomuotona harjoittaa
Maaginen Metsämies
KEKKONEN ! Hypnoottista settiä jos mikä..
epikarhu
Kekkonenkekkonenkekkonenkekkonen.. Kuuntelin tota äänien laskemista joskus areenasta kun en saanut unta. Toimi 😄
Dessu
vertaus ei ole paha kun sueraa millaista huuhaata uskonnot ovat
Sari Pöyhönen
Toi "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..." on jo sinänsä hypnotisointia, kaiken kansan hypnotisointia! 😂
Faijalainen
Yoga on nykypäivän hypnoosia
Jotoskalle
Tuossa Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... hypnoosissa eli tää kansakunta melkein 26 vuotta.... Melkoinen massasuggestio….
Mieskana
Tissit!
Säkinheimo-Reppuli
Dokumentin musiikki/äänimaailma saa epäilemään että minuun yritetään alitajuisesti vaikuttaa jotenkin.
ATK-nainen
Voin vaan kuvitella, miten viihdyttävä ja kummajainen Olliver oli 50-60-luvun suomessa, nyt tuskin enää uutta
Tyyne-Ilona
Miksi ihminen ajattelee, että oma ajatusmaailma on toista ylempi ja näin oikeuttaen itsensä kyseenalaistamaan toisen käsittämän totuuden ja uskon johonkin? Jokaisen mieli käsittää kaiken näkemämme aina oman kokemuspohjan perusteella, ihmisten mielikuvat ja ajatukset ovat kaikilla erit samasta tilanteesta
TheHoodBox
Kekkosesta tuli mieleen, että meikän sukukirjassa oli tekstiä missä oma sukuverellinen on ollut Kekkosen lapsenvahtina ja mieleenpainuvin lause oli:"Oliko Kekkonen kiltti lapsi? -Kyllähän sen huomaa tukastakin että välillä täyty olla tiukka."
Olkihattunukkemies
YUP hyvä hypnoosi sai minun soittolistalla lisää merkitystä
Docventures Mode
Mieskana
Tissit!
Tulossa! Pysy mukana!
Veraaa
snede
Kuka hypnotisoi ja miksi?
En siis tarkoita mitään salaliittoa. Lähinnä vaan sitä, että eikö hypnoosi ole vain sitä, että toistaa jotain asiaa monta kertaa ja uskoo siihen sokeasti? Eli ihan mikä tahansa uskomus, jota ei ole kyseenalaistettu. "Ajattelen siis olen" tai "appelsiini on oranssi" tai "minä olen hyvä matikassa". En tiedä, onko se sama asia?
PageUp
Melkoista kun uskonto menee niin syvälle tunteisiin
Lasiasiat
Kyseessähän on performanssi, teatteri, yleisön saaminen puolelleen ja sen saaminen omalle puolelle. Oliver vaikuttaa asialleen omistautuneelta taiteilijalta. Jännittävä tarina ovelasta esiintyjästä.
Kushisama
joidenkin uskontolahkojen ryhmamanaus-tilaisuudet vetää vertoja hypnoosi-showllekin
elllipsi
joku sanoi jossain että uskonnot ovat eräänlaisia joukkopsykooseja
Pursumi
Huh mitkä kulmakarvat 😮
woodcock
Olen harjoitellut itsesuggestiota ja saanut siittä apua mm..univaikeksiin..miksei sitä voi joku muu auttaa asiassa..
ulabanderos
Ei paljon GPRS tuntunu ku tommosena aikana kun kaveri kuvaa miesten pukkarissa.
violencerayo
Kekkonenkin on mielenkiintoinen ilmiö kaltaiselleni nuoremman polven edustajalle, nyky-Suomessa kun ei ole vastaavaa esimerkkiä siitä kun koko kansa nojaa vuosikymmeniä yhteen henkilöön.
KatiPauliina
Kekkosslovakia - ryhmäpsykoosi .
Icariusnatarius
Dessu
vertaus ei ole paha kun sueraa millaista huuhaata uskonnot ovat
Uskontojen typistäminen sen ymmärryksen kautta, että ne olisivat puhtaasti vain jokin selitys sille miten tuulet toimii tai elämä on syntynyt on kaukana itse asiasta. En itse kykene uskomaan, mutta ymmärrän miten monipuolisempi asia uskonto on kuin minä jotkut ateistit haluavat sen esittää.
Pipsavee
elllipsi
hyvä varmaan olisi, jos hypnotisoijalla olisi esim. psykoterapeutin tai psykologin koulutus, jos siis ihan ihan hoitomuotona harjoittaa
Jep tätä mieltä mä oon. Hypnoosi kuitenkin kajoaa käsitykseni mukaan ihmismieleen, jolloin suorittajalla pitäisi olla aihealueen koulutus ja mahdollisuus korjata mahdollisesti hypnoosissa aiheutetut ongelmat, esim. Entisten traumojen nousu.
Yte
Taisin olla 16 tai 17 kun Nummelan Työväentalolla tämä ukko asetti minut penkkien väliin niskasta ja ehkä nilkoista tai jostain siitä jäykäksi kuin kanki. Joku ukko makasi hetken päälläni koko painollaan. Isäni tätä todisti. Huh
Aavikkospuge
Ehdottomasti oma uus unelma olis päästä 60-70 -luvuille dokumenttielokuvien kuvaajaks. Timanttista matskua!
Sepe-susi
Elin 25 vuotta aikaa jolloin presidentit olivat Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.
Pezcu
Hawk olisi tehnyt tuolla lohdutusta tuovalla puheellaan miljoonia jossakin jenkeissä saarnaajana!
HumanistiJKL
Mitä tää sälli sit teki väärin? Huijasi rahnaa hyväuskoisilta? Väitti parantavansa sairaita?
Säätö-Sauli
Illan inspiroivin quote oli tuo "Olin siinä välissä päättänyt kesyttää hirven." Jos tuo onnistuu, niin kyllä minunkin pullomössöongelmani ratkeavat.
Pokkapitää1955
Veraaa
En siis tarkoita mitään salaliittoa. Lähinnä vaan sitä, että eikö hypnoosi ole vain sitä, että toistaa jotain asiaa monta kertaa ja uskoo siihen sokeasti? Eli ihan mikä tahansa uskomus, jota ei ole kyseenalaistettu. "Ajattelen siis olen" tai "appelsiini on oranssi" tai "minä olen hyvä matikassa". En tiedä, onko se sama asia?
Kuulostaa enemmän aivopesulta kuin hypnoosilta
Scorpio
pitäisi vihdoista viimein lukaista Valonkantajat
anonyymi115642
En nähnyt alusta, kuka siis tässä on tämä ”minä”-kokija?
woodcock
Heikompi arvoisten?
JukeVeikko
Kyllä kansa tietää....
DocJares
Pipsavee
Luulen, että tästä keskustellaan dokkarin jälkeen jälkiliukkailla 🤔 itse pidän vähän riskialttiina hypnotisointihoitoja ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta.
Tieteellinen hypnoosi ry toimii eettisesti ja jäseniltä vaaditaan terveydenhuoltoalan koulutus.
Angelica von T
Mieskana
Vertasiko Hawk itseään jeesukseen vai miksi tämäkin pitää vetää uskonnolliseksi?
🤔 Ehkä olet negatiivisen hypnoosin vaikutuksen alla joka on uskontojen ja sen historian vastainen. Kyllä hän viittasi siihen epäsuorasti kauttaan että Jeesus oli hypnotisoija.
bombaclot
Sekava vyyhti
teologiHKI
PageUp
Melkoista kun uskonto menee niin syvälle tunteisiin
Uskonto menee tunteisiin kyllä hämmentävän paljon. Yksi syy tähän on uskontolukutaidon puute, mikä on nousussa johtuen siitä, että ihmiset ovat sekularisaation myötä vieraantuneet uskonnosta ilmiönä.
Sepezino
Pipsavee
Luulen, että tästä keskustellaan dokkarin jälkeen jälkiliukkailla 🤔 itse pidän vähän riskialttiina hypnotisointihoitoja ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta.
En kyllä luottais lääkäriin, joka suosittelee hypnoosia
Maaginen Metsämies
miten vennamon jutut on vieläkin ihan valideja ?
Veraaa
Jos jokin lisää tietoisuutta, se on hyvä asia
Herman Scherman
Vennamo käytti näemmä ihan samanlaista retoriikkaa tv-haastatteluissa kuin persut nykyään.
Uskovainen
Icariusnatarius
Uskontojen typistäminen sen ymmärryksen kautta, että ne olisivat puhtaasti vain jokin selitys sille miten tuulet toimii tai elämä on syntynyt on kaukana itse asiasta. En itse kykene uskomaan, mutta ymmärrän miten monipuolisempi asia uskonto on kuin minä jotkut ateistit haluavat sen esittää.
Ateismi on uskonto. Ateisteilla on kovin halu tehdä käännytystyötä.
Docventures Mode
anonyymi115642
En nähnyt alusta, kuka siis tässä on tämä ”minä”-kokija?
Veikko Ennala, toimittaja.
Jb359
Tästä tuli mieleen Jonestown. Olet hypnotisoitu, PIM
Inssinööri
"Vennamon menestyksen avain on toisto" jonka jälkeen monimutkaiselle ongelmalle tarjottu yksinkertainen vastaus vennamon suusta. Eipä ole paljoa muuttunut maailma.
Jotoskalle
Sepe-susi
Elin 25 vuotta aikaa jolloin presidentit olivat Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.
Eikös vuonna 1982 vaalien teemana ollutkin valita Suomelle uusi Kekkonen.... Vai pitikö valita presidentti?
Turseli
Jos Tunna vaipuu hypnoosiin niin antakaa sille ajatus/oletus, että hän luulee olevansa Kekkonen!
Mieskana
Veraaa
Jos jokin lisää tietoisuutta, se on hyvä asia
samaa mieltä
Solfeggio
Muistan lapsuudesta Niilo Ylivainion, joka kaatoi ihmisiä parantaen heitä uskon nimissä. Tai Aino Kassisen, jota Suomen julkkikset ja poliitikot konsultoivat.
Smutka
Johnny Depp mukana
Maagi
Sepezino: Hypnoosi on erittäin käyttökelpoinen esim. tupakoinnin lopettamisessa, lentopelon tai vaikka hammaslääripelon poistamisessa, piikkikammon poistamisessa, laihduttamisessa...
ATK-nainen
#kysymys Katilta: eikö ole ihan hyviä ja hyödyllisiäkin geenitestejä, joilla voidaan ennaltaehkäistä periytyviä sairauksia tms. Mikä erottaa huijaritfirmat?
Icariusnatarius
Uskovainen
Ateismi on uskonto. Ateisteilla on kovin halu tehdä käännytystyötä.
Ateismi on uskonnon puutetta. Siihen ei sisälly mitään mitä siihen lisäät. Yksilöinä ateistit voi olla mitä tahansa. Termeistä on hyvä olla tarkka.
ulabanderos
Vennamoitahan nyt nousee ympäri maailman valitettavasti.
HumanistiJKL
Kalju puuteroitu #kekkonen
KatiPauliina
Kekkonen = presidentti
DocJares
Sepezino
En kyllä luottais lääkäriin, joka suosittelee hypnoosia
On myös hoidollisia mahdollisuuksia kunhan hypnoosi toteutetaan asiallisesti ja vasta-aiheet huomioidaan
Veraaa
Pokkapitää1955
Kuulostaa enemmän aivopesulta kuin hypnoosilta
Mitenköhän aivopesu ja hypnoosi eroavat toisistaan? Ehkä dokumentin jälkeen ohjelma voisi vastata tähän kysymykseen? :)
Kushisama
joku vois tehdä elokuvan jonka nimi olisi Jeesus - Ensimmäinen Hypnoosoija
JukeVeikko
Persut ovat Vennamon lapsia.
Docventures Mode
ATK-nainen
#kysymys Katilta: eikö ole ihan hyviä ja hyödyllisiäkin geenitestejä, joilla voidaan ennaltaehkäistä periytyviä sairauksia tms. Mikä erottaa huijaritfirmat?
Ei hitto, Kati läksi jo!
Pinja1234
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".
elllipsi
samaa mieltä tietoisuuden lisäämisestä. koski se sitten vainn itseä ja omaa elämää tai laajempaa kuvaa
Olkihattunukkemies
Kokeile tätä uusi keino 30% vähemmän rasvavatsa. Lääkäri vihaa keinoa katso viisi kuvaa. Pim olet hypnoosissa
Ponksponk
Uskovainen
Ateismi on uskonto. Ateisteilla on kovin halu tehdä käännytystyötä.
Ateismi on uskonnon puutetta, eikä minulla ainakaan ole kiinnostusta "käännyttää" ketään. Kukin uskokoon mihin haluaa!
Oli0
GPRS oli tiedonsiirtotekniikka ja GDPR oli se mitä joku haki.
violencerayo
Jos ei ymmärrä äänensä vaikutuksia, on parempi pitää ääni itsellään.
Pipsavee
Joku vois kyllä hypnotisoida mut tekeen ahkerammin kouluhommia, jos mahdollista...
Pokkapitää1955
Veraaa
Mitenköhän aivopesu ja hypnoosi eroavat toisistaan? Ehkä dokumentin jälkeen ohjelma voisi vastata tähän kysymykseen? :)
#kysymys
Herman Scherman
Jeesus ja Hitler rinnastettu. Mitähän Siitoin sanoisi?
Mieskana
Hienoa kyllä nähdä näitä dokkareita suomestakin/suomalaisista, mistäköhän Hawk oli kotoisin?
Veraaa
elllipsi
samaa mieltä tietoisuuden lisäämisestä. koski se sitten vainn itseä ja omaa elämää tai laajempaa kuvaa
Jep. Eli jos joku uskonto tai mikä vaan tuntuu siltä, että sun pitää kieltää totuus, jotta voit seurata sitä, silloin voisi kuvitella, että se ei ehkä ole oikea juttu juuri sinulle.
Säätö-Sauli
Vennamon populismi kuulostaa tutulta, aivan kuin olisin lukenut samanlaisesta puolueesta Suomen politiikan nykykentälläkin.
Tyyne-Ilona
Ihmisen mieli on kyllä hyvin voimakas asia, jota vähätellään ihan liikaa
Toffeepastori
Herman Scherman
Jeesus ja Hitler rinnastettu. Mitähän Siitoin sanoisi?
Hyräilisi.
Angelica von T
Nyt kun miettii eikös raamatussa sanota jtn että alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona. Sana tuli tietoiseksi itsestään. Dokkarissa yhdessä kohtaa Olliver sanoi siitä että sanat on se voima vai miten se meni. Sitten viittaa Jeesukseen.
anonyymi115642
Docventures Mode
Veikko Ennala, toimittaja.
Kiitos!
Mahajuttik
Voiko hypnoosi vaikuttaa itse sessiota myöhemmin? Kävin aikanaan hypnotisoijalla päästäkseni eroon tupakasta. Mitään vaikutusta ei ollut heti, parin viikon päästä loppui kuin seinään.
elllipsi
Pinja1234
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".
hypnoosia käytetään jo nykyisin psykoterapiassa hoitomuotona tai psykoterapian tukena :D
Haitta-apina
Uskonnot ovat kuolemanpelkoa helpottavaa toiveajattelua varmistettuna helvettipelotteella, sekä helppo selitys kaikelle mitä ei ymmärrä. Myös tehokas tapa kerätä taikauskoiselta kirkkokansalta rahat: "Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa!"
Uskovainen
Icariusnatarius
Ateismi on uskonnon puutetta. Siihen ei sisälly mitään mitä siihen lisäät. Yksilöinä ateistit voi olla mitä tahansa. Termeistä on hyvä olla tarkka.
Uskovaisetkin voivat olla yksilöinä mitä tahansa, joten yritetään pitää keskutelu kaikkia kunnioittavana :)
epikarhu
Säätö-Sauli
Illan inspiroivin quote oli tuo "Olin siinä välissä päättänyt kesyttää hirven." Jos tuo onnistuu, niin kyllä minunkin pullomössöongelmani ratkeavat.
Perhana että olis hieno esitellä itsensä: "Olen Hirvenkesyttäjä Karhu"
Maaginen Metsämies
Niin, nythän ihmiset on saatu katsomaan kaikkea ilmanaikaista aivotonta pa*kaa teeveestä, lamaannutaan eikä jakseta enää mitään. tämä juttu on ihan totta tänä päivänä..
Tuuhea
Vahinko, että Olliver Hawk eli Olavi Erkki Wilhelm Hakasalo ei käyttänyt taitojaan hyvään. Vertaus Jeesukseen omissa taidoissaan ja mainonta hypnoosin käytöstä sotateollisuuden menestymiseen kertoi olennaisen. Japani osti tekniikan, mutta ei ole tähän mennessä käyttänyt tekniikkaa hyödyllisesti. Näyttää siltä, että hypnoosia omissa hyötymistarkoituksessa tai haitallisesti käyttävät eivät onneksi menesty.😈
temporale
Mieskana
Hienoa kyllä nähdä näitä dokkareita suomestakin/suomalaisista, mistäköhän Hawk oli kotoisin?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olliver_Hawk
ManOfWealthAndTaste
Luin n. 15-vuotiaanan Jarl Fahlerin kirjan hypnoosista, ja kerran sitten (puoliksi huvikseni) kokeilin näitä temppuja unessa olevaan serkkuuni, ja kokeilin myös n. "posthypnoottista suggestiota", ja olin ns. lentää perseelleni, kun se näytti toimivan - en milloinkaan saanut selville, vedättikö serkkuni minua, vai toimiko se oikeasti... Scary stuff! Tämän tapauksen jälkeen olen pysynyt näistä hommista visusti erossa.
Avokaadopastamies
Nyt on tainnut Oliverilla mennä hypnoosi ja retoriikan keinot pahasti sekaisin.
Veraaa
Ponksponk
Ateismi on uskonnon puutetta, eikä minulla ainakaan ole kiinnostusta "käännyttää" ketään. Kukin uskokoon mihin haluaa!
Ateismi on eräänlainen uskonnon kaltainen uskomusjärjestelmä. Yleensä ateistin "jumala" on tiede. Tähän käännytetään monesti hyvinkin ahkerasti. :)
teologiHKI
Icariusnatarius
Ateismi on uskonnon puutetta. Siihen ei sisälly mitään mitä siihen lisäät. Yksilöinä ateistit voi olla mitä tahansa. Termeistä on hyvä olla tarkka.
Ateismi on arvojärjestelmä ja katsomus siinä missä uskonnotkin. Uskonto ei tarvitse mitään yliluonnollista ulottuvuutta ollakseen uskonto.
Säätö-Sauli
epikarhu
Perhana että olis hieno esitellä itsensä: "Olen Hirvenkesyttäjä Karhu"
Hirvikuiskaaja.
Joonanonyymi
Pinja1234
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".
Taitaa esimerkiksi psykedeelit mennä vähän tähän samaan koriin. Ja niistäkin taisi olla oma docventures-jakso tulossa!
woodcock
Rikun teemapaita Veikko Ennala kummaksuttaa,olen lukenut paljon Ennalaa ja en muista että kovin paljon hypnoosista kirjoitti..
Kukkahattuneiti
Nyt kyllä täytyy väsätä foliohattu ja ottaa toinen kalja kaapista
Pokkapitää1955
#kysymys Onko regressiohypnoosissa koetut asiat todellisia?
HeiHeiHeimo
Pinja1234
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".
Eiks se itsensä löytäminen ja tietoisuuden uuden tason saavuttaminen ole ollut jo oma juttunsa. Erilaisia guruja ja hyväksikäyttäjiä on ollut pitkään, myös yhdistettynä joogaan ja muihin juttuihin. Ja onhan se blogissakin mainittu mielen treenaajakin oma juttunsa. Kaikki muuttuu paremmaksi jos vaan ajattelet ja uskot enemmän.
Kostaja
Maagi
Sepezino: Hypnoosi on erittäin käyttökelpoinen esim. tupakoinnin lopettamisessa, lentopelon tai vaikka hammaslääripelon poistamisessa, piikkikammon poistamisessa, laihduttamisessa...
Käytetty myös apuna rikostutkinnassa ja sillä ollaan todettu saavan relevanttia tietoa tapahtumista, jotka muutoin olisivat ihmisille haastavia muistaa. Ongelmaksi ilmeisesti nousi, että relevantin tiedon seassa tuli myös paljon alitajunnasta kumpuavaa skeidaa, jonka vuoksi ei voida hyödyntää. Ihan käyttökelpoista ja todistettavaa hyötyä kumminkin monissa asioissa.
Kuhaolen
Merikarvialla on 100 aurinkoista päivää enemmän vuodessa, kuin missään muualla Suomessa. Tästä syystä porukkakin on snadisti erikoista 🙄
Dessu
Kuka uskoo mihinkäkin asiaan, uskonnoilla on ollut tarkoitus aikanaan selittää ilmiöitä. Nyt asiaa tehdään tieteen kautta. Jos joku saa moraalisesti apua uskonnosta tai muusta vastaavasta huuhaasta, niin käyttäköön. Huuhaata ei tulisi kuitenkaan käyttää vaikutuksen välineenä politiikassa tai muiden päätösten tekemiseen eli vapaus uskolle, mutya sillä ei tule olla valtaa.
Oli0
Pinja1234
Ensin oli horoskoopit, sitten muka vähän tieteellisemmät Myers-Briggs persoonallisuustestit ja nyt ihmiset etsivät geenitesteistä totuutta itsestään. Voisin hyvin kuvitella, että seuraava villitys olisi jonkinsortin hypnoositerapia, jossa ihminen saa esiin "oikean itsensä".
Muumeissakin oli se jakso missä metsässä joku tyyppi paasasi "vapaasta elämästä" jonka jälkeen paappa asui puussa.
Eh Nimittäin Hemingway
Omaan korvaan kuulostaa aika paksulta verrata hypnoosia suoraan politiikkaan tai poliittiseen kiihkoiluun, ja siten tarkastella sitä sodankäynnin välineenä. Hypnoosi sodankäynnissä tuo mieleen lähinnä Vuohia Tuijottavat Miehet.
Docventures Mode
Joonanonyymi
Taitaa esimerkiksi psykedeelit mennä vähän tähän samaan koriin. Ja niistäkin taisi olla oma docventures-jakso tulossa!
Kyl maar, tietoisuudesta puhutaan ensi viikolla! Oothan messissä silloin!
Angelica von T
Maaginen Metsämies
Niin, nythän ihmiset on saatu katsomaan kaikkea ilmanaikaista aivotonta pa*kaa teeveestä, lamaannutaan eikä jakseta enää mitään. tämä juttu on ihan totta tänä päivänä..
Natsien teknologiaa. Tv yms. Missäköhän se dokkari on hmm
Mieskana
temporale
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olliver_Hawk
Kiitos
Pezcu
Aina jotenkin hämmentynyt olo, kun joidenkin karismaattisten ihmisten karismaattisuus tuntuu ruudun ylitse jopa vuosikymmenien takaa olevilta filmeiltä. Nyt on helppo nauraa etäältä, mutta veikkaan että olisin Hawkin käsittelyssä mennyt täydelliseen hypnoosin.
Riku Rantala
woodcock
Rikun teemapaita Veikko Ennala kummaksuttaa,olen lukenut paljon Ennalaa ja en muista että kovin paljon hypnoosista kirjoitti..
Ennala on tässä kertoja, koska kirjoitti paljon Hakasalosta.
Pokkapitää1955
ManOfWealthAndTaste
Luin n. 15-vuotiaanan Jarl Fahlerin kirjan hypnoosista, ja kerran sitten (puoliksi huvikseni) kokeilin näitä temppuja unessa olevaan serkkuuni, ja kokeilin myös n. "posthypnoottista suggestiota", ja olin ns. lentää perseelleni, kun se näytti toimivan - en milloinkaan saanut selville, vedättikö serkkuni minua, vai toimiko se oikeasti... Scary stuff! Tämän tapauksen jälkeen olen pysynyt näistä hommista visusti erossa.
Hypnoosi toimii mun mielestä yllättävän hyvin jos kohdehenkilö on halukas ja vastaanottavainen. Oon itse onnistuneesti saanut exäni transsiin ja toinenkin kokeilu oli lähdellä. Onnistumis% 50 siis
Säätö-Sauli
Oli0
Muumeissakin oli se jakso missä metsässä joku tyyppi paasasi "vapaasta elämästä" jonka jälkeen paappa asui puussa.
HIITEEN VELVOLLISUUDET! MINÄ ALAN ELÄÄ VAPAATA ELÄMÄÄ!
elllipsi
HeiHeiHeimo
Eiks se itsensä löytäminen ja tietoisuuden uuden tason saavuttaminen ole ollut jo oma juttunsa. Erilaisia guruja ja hyväksikäyttäjiä on ollut pitkään, myös yhdistettynä joogaan ja muihin juttuihin. Ja onhan se blogissakin mainittu mielen treenaajakin oma juttunsa. Kaikki muuttuu paremmaksi jos vaan ajattelet ja uskot enemmän.
tätä hyödyntäviä "suuntauksia" ja aatteita on lukuisia, joista osan teho myös tutkitusti todistettu. laskisin meditaation ja mindfullnesin samaan
Mreiju
Onkohan Susan hypnotisoitu?
Tilu
Ateisteilla on tuhansia eri arvojärjestelmiä uskonnoilla1.
Sepezino
Tässä käsitellään rinnakkain kahta asiaa, ihmisen höpöhöpöhypnoosia ja ihmismielen manipulointia (en muista tieteellistä termiä)
Toffeepastori
Alkaa lähtemään kiintoisasti laukalle tämä(kin) dokkari.
Pinja1234
elllipsi
hypnoosia käytetään jo nykyisin psykoterapiassa hoitomuotona tai psykoterapian tukena :D
Niin, myös persoonallisuustestejä käytetään osana psykoterapiaa ja kyllähän genetiikkaakin tutkitaan lääketieteessä potilaiden hoidossa. Kiinnostavaa tässä on oikeiden menetelmien ja huuhaan rajapinta.
Therapon
Itsehypnoosi, meditaatio jne hienoja keinoja itseymmärrykseen, sitten erilaisuuden ymmärtämiseen. Kaikessa on hyväksikäytön mahdollisuus politiikka, uskonto, terveydenhuolto, hypnoosi. Valtasuhde ja luottamus kyseessä.
Ponksponk
Veraaa
Ateismi on eräänlainen uskonnon kaltainen uskomusjärjestelmä. Yleensä ateistin "jumala" on tiede. Tähän käännytetään monesti hyvinkin ahkerasti. :)
Tiede ei ole mikään jumala, vaan tapa tutkia ilmiöitä ja löytää todelliset syyt niille. Tieteellisesti ajatteleva ihminen voi myös samaan aikaan uskoa jumalaan tosin
Mieskana
noni! tissit! hehehee
Oli0
Säätö-Sauli
Vennamon populismi kuulostaa tutulta, aivan kuin olisin lukenut samanlaisesta puolueesta Suomen politiikan nykykentälläkin.
En tiedä etkö tiedä vai oliko tämä vitsi mutta onhan persut smpn seuraaja. Eikös se Soinikin SMPhen kuulunut myös
mieskalustoa
Dokkarin musat on kyllä täys 5/5.
Docventures Mode
Mieskana
noni! tissit! hehehee
TADAA!
MakeTheMaker
Susan kuka oli tämä nainen?
woodcock
Ai niin kirjoittikin,anteeksi huono muisti..
Pipsavee
Odotin dokkarilta mielenkiintoista henkilökuvaa ja sen kyllä sain...
snede
Oliverilla on ollu aika vahvat hirvi fantasiat
elllipsi
Pinja1234
Niin, myös persoonallisuustestejä käytetään osana psykoterapiaa ja kyllähän genetiikkaakin tutkitaan lääketieteessä potilaiden hoidossa. Kiinnostavaa tässä on oikeiden menetelmien ja huuhaan rajapinta.
jep, juuri näin
Pezcu
'Minun piti hypnotisoida Susan, mutta Susan hypnotisoi minut, ja hetken aikaa olin onnellinen'
Solfeggio
Vennamo ja Kekkonen olivat molemmat maalaisliiton suosikkipoliitikkoja 50-luvulla. Välirikon jälkeen Vennamo koki olevansa Kekkosdiktatuurin vanki. Kekkonen piti Vennamoa huijarina, jolla ei ollut totuutta edes sanakirjassa.
Mieskana
Docventures Mode
TADAA!
Poika, en ole pettymys :D
AnosOros
Hieno rinnastus Kekkoseen ja Vennamoon
Soile_k
Oli0
En tiedä etkö tiedä vai oliko tämä vitsi mutta onhan persut smpn seuraaja. Eikös se Soinikin SMPhen kuulunut myös
Joo on! Hyvä kun vaalisloganit voisi melkein napata tuolta ajalta!
Kushisama
snede
Oliverilla on ollu aika vahvat hirvi fantasiat
onneksi ei hirvi-ö fantasioita
Akuleo
Dokkari, otti nopeasti aika tiukan käännöksen
Docventures Mode
Mieskana
Poika, en ole pettymys :D
:D
Säätö-Sauli
"Everything was more important than me, especially that moose of his" - viime viikon teemaa mukaillen sanon että kyllä miehellä pitää olla harrastuksiinsa lupa.
katipehkonen
Osa geenitesteistä on tosiaan ihan luotettavia ja lääketieteessä käytössä, olet oikeassa @pinja123
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
teologiHKI
Tilu
Ateisteilla on tuhansia eri arvojärjestelmiä uskonnoilla1.
Uskonnot ovat moninaisia ja jotkin niistä voivat muistuttaa toisiaan, mutta niillä ei ole vain yhtä totuutta. Uskonnot sisäisesti myös sisältävät ristiriitaisia tulkintoja. Jokaisella yksilöllä on oma maailmankuvansa ja ihmiskuvansa, jotka ovat kokemusten muokkaamia.
Docventures Mode
Hei, meillä on klitsussa ihan mielettömän hyvä posse - jos haluatte heittää heille kysymyksiä täällä, tehkää toki niin. #kysymys vaan eteen (tai taakse)!
KatiPauliina
Ihmismieli on häilyväinen ja vaikutuksille altis - molempia niin monin eri tavoin :)
Veraaa
Ponksponk
Tiede ei ole mikään jumala, vaan tapa tutkia ilmiöitä ja löytää todelliset syyt niille. Tieteellisesti ajatteleva ihminen voi myös samaan aikaan uskoa jumalaan tosin
Hmm, totta. Mutta eivätkö uskovaiset näe jumalan samalla tavalla? Että se on perimmäinen totuus? Niin kuin ateistit näkevät tieteen?
ulabanderos
Kyllä nyt taitaa olla Oliverin Austraalianreissun Ayahuasca-tripit menny yli ja alkanu yllättäen hypnoosi sujua.
Mieskana
Docventures Mode
:D
toivottavasti ei näytetä mitään hirvi-matskua :s
elllipsi
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
käytännössä olet
DocJares
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
Ei voi
Pokkapitää1955
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
#kysymys tää on kiinnostava juttu. Epäilen että voi.
MakeTheMaker
Serkkuni puolesta kyselisin, että kuka oli tuo Olliver Hawkin nainen?
gimmu
Olavilla oli vaan hirveä ikävä.
Oli0
Veraaa
Ateismi on eräänlainen uskonnon kaltainen uskomusjärjestelmä. Yleensä ateistin "jumala" on tiede. Tähän käännytetään monesti hyvinkin ahkerasti. :)
Niin siis ateisti uskoo että ei ole Jumalaa tai mitään muuta yliluonnollista. Usko siis sekin tavallaan on.
Sepezino
Tuli pulttibois miäleen :)
Jotoskalle
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
Vielä kun kykenisi itsekin erottamaan onko minut hypnotisoitu, vai saanko ihan vapaasti itse valita... ;)
Säätö-Sauli
#geenitutkimus Itsestäni tuntuu hullulta että ihmiset luovuttavat koko geneettisen koodinsa yritysten käyttöön, ja vielä maksavat siitä.
Kushisama
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
pitää olla vastaanottavainen hypnoosille taikka sellaista
Lasiasiat
Virolainen on kuin ilmetty Donaldiño!
HumanistiJKL
Oliko toi kuvissa näkynyt nainen oikeasti Susan Barleton vai oliks tää joku näyttelijä? #kysymys
Maaginen Metsämies
#Kysymys : uskotteko että politiikka on massahurmosta tai hypnotisointia tahi muuta vastaavaa mielenhallintaa ?
Akuleo
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
Jos aktiivisesti vastustaa ei voi tulla hypnotisoiduksi, eli tavallaan pitää olla halukas hypnoosille
Docventures Mode
Mieskana
toivottavasti ei näytetä mitään hirvi-matskua :s
Noup, nyt ollaan taas Asiassa.
liinukka13
Oi, olisipa presidentillä edelleenkin se viimeinen sana ja päätösvalta, kuten oli Kekkosella aikanaan.
woodcock
Mentalisi jäbälle kyssäri,pystyisikö hän tuohon?
Veraaa
Sarppa123
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketään voi vastoin tahtoaan hypnotisoida?
Ei, mutta mitä jos ei kysy lupaa? ;)
Mieskana
#kysymys oletteko madventures sankarit kokeneet jotain hypnoosi touhuja reissatessa? toimiko? missä?
Pezcu
#kysymys miltä studioon näyttää ja tuntuu 60- ja 70-luvun poliitikot ja heidän retoriikkansa?
Eh Nimittäin Hemingway
Johannes Virolaisen klipissä pelottavalla tavalla jotain samaa kuin Trumpin esiintymisissä :D
mitäkummaa
Miten tuo Kekkonen liittyy tähän dokumenttiin???
elllipsi
Veraaa
Hmm, totta. Mutta eivätkö uskovaiset näe jumalan samalla tavalla? Että se on perimmäinen totuus? Niin kuin ateistit näkevät tieteen?
en itse ainakaan ateistina näe tiedettä (kuten en mitään muutakaan asiaa) perimmäisenä totuutena. tiede on myös erehtyväistä ja sen tarkoitus on jatkuvasti todistaa itsensä vääräksi ja kehittyä
Pipsavee
"ei löydy johtajaa jolle kaikki huutaisivat vain hyvä hyvä" sanoi Virolainen... Sauli Niinistö aika lähellä
katipehkonen
Geenitestin tehtäessä tosiaan sitoutuu siihen, että oma perimä jää yrityksille käyttöön. Tästä aiheesta lisää myös jutussa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/12/lahetimme-koiran-ja-ihmisen-dnata-suomalaisille-geenitestiyrityksille
Uskovainen
Veraaa
Hmm, totta. Mutta eivätkö uskovaiset näe jumalan samalla tavalla? Että se on perimmäinen totuus? Niin kuin ateistit näkevät tieteen?
Tiede käsittelee kysymystä ”miten” ja uskonto kysymystä ”miksi”
Icariusnatarius
Tilu
Ateisteilla on tuhansia eri arvojärjestelmiä uskonnoilla1.
Tämä ei pidä paikkansa. Uskovalla voi olla mitä tahansa erilaisia normatiivisen etiikan teorioita mitä allekirjoittaa. Ei ole poissulkevaa etiikassa jos uskoo tai ei usko. Ehkäpä arvoissa voidaan uskoa ns. "divine command theory" tyyppiseen arvo-objektivismiin (uskonto kertoo objektiiviset arvot), mutta sekään ei ole pakollista.
AnosOros
Yte
Taisin olla 16 tai 17 kun Nummelan Työväentalolla tämä ukko asetti minut penkkien väliin niskasta ja ehkä nilkoista tai jostain siitä jäykäksi kuin kanki. Joku ukko makasi hetken päälläni koko painollaan. Isäni tätä todisti. Huh
Whoot??
Ponksponk
Veraaa
Hmm, totta. Mutta eivätkö uskovaiset näe jumalan samalla tavalla? Että se on perimmäinen totuus? Niin kuin ateistit näkevät tieteen?
Tiede ei ole itse totuus vaan tapa jolla tutkitaan ja jäsennellään tietoa, jotta totuus löytyisi.
Tilu
On se vaan outoa, että uskovaiset jauhavat kutakuinkin samoja virsiään.
Soile_k
Vaikuttaisi loogiselta, että kyllä suuret johtajat on hallinnut tietyt suggestiot, joilla voi isompia massoja hallita ja ihmisten tunteita ohjata. Onko tämä "hypnoosia" vai jotain muuta? Karismaa?
Impalza
elllipsi
en itse ainakaan ateistina näe tiedettä (kuten en mitään muutakaan asiaa) perimmäisenä totuutena. tiede on myös erehtyväistä ja sen tarkoitus on jatkuvasti todistaa itsensä vääräksi ja kehittyä
Amen to that.
Akuleo
Ketkä täällä jaksaa herran vuonna 2019 vielä jauhaa ateismi vs. teismi väittelyä? Antakaa nyt jo olla ja antakaa ihmisten uskoa. Löytyy paljon typerämpiäkin maailmankuvia kuin noi kaksi
MakeTheMaker
#kysymys Onko Rikun 3. kauden näyttelijä joutunut hypnotisoiduksi tai uskooko edes hypnoosiin?
Pezcu
Eh Nimittäin Hemingway
Johannes Virolaisen klipissä pelottavalla tavalla jotain samaa kuin Trumpin esiintymisissä :D
'Make Finland Great Again!' olisi uponnut kuin häkä kansaan Virolaisen tai Vennamon suusta lausuttuna.
OvelaSalanimi
Oliko Olliver thelemiitti? "Opetan ihmiset olemaan kuin he haluavat olla" kuulostaa juuri sellaiselta lauseelta jonka voisi kuulla Aleister Crowleynkin suusta
Lasiasiat
#kysymys mitä fiiliksiä Bakasalon hiippamyssystä?
Pespes
Tiede ja uskonto vastaavat aivan eri kysymyksiin ja tarpeisiin. Niiden vertailu on lopulta aika hedelmätöntä.
Herr Direktör
Hieno pipo
Gummibeat
Vähän tulee Antti Heikkilä vibat Olliverista
Uskovainen
Mielestäni tämän Hawkin puheääni muistuttaa todella plajon Olipa kerran elämä -sarjassa esiintyviä viruksia :D
epikarhu
#kysymys Hypnoosia on käytetty lääketieteessä onnistuneesti anestesian korvikkeena? Eikö vain? Jostain itsesuggestiossa suoritetusta peukaloleikkauksesta olen lukenut, mutta mitä muita luotettavia esimerkkejä löytyy?
Sari Pöyhönen
Veikkaan, että O. Hawk oli jo omana aikanaan Hahmo isolla hoolla.
Säätö-Sauli
Pipsavee
"ei löydy johtajaa jolle kaikki huutaisivat vain hyvä hyvä" sanoi Virolainen... Sauli Niinistö aika lähellä
Minulla on luotettavaa tietoa että Sauli on osa kansainvälistä eliittiryhmää josta voitaisiin käyttää termiä "kylmäverinen." Saulin virallisesta muotokuvasta löytyy takinkauluksesta liskonsilmä.
HeiHeiHeimo
Pipsavee
"ei löydy johtajaa jolle kaikki huutaisivat vain hyvä hyvä" sanoi Virolainen... Sauli Niinistö aika lähellä
Mutta Sauli on valtakunnan isähahmo vain niin kauan kuin Sauli ei oikeasti sano mitään kantaaottavaa. Sauli on juristina siinä sairaan hyvä ja pysyy etäällä.
Tyyne-Ilona
Upee oli toi Oliverin pipo
AnosOros
Ennala taisi kirjoittaa yleisesti ottaen,Aika paljon. Kaikesta ja kaikista
jokate
Tuli tuosta"sulkekaa simänne" mieleen Doctor Whon jaksot joissa on nämmä itkevät enkeli. Siinä kiellettiin sulkemasta silmiä, tai edes räpyttämään. Onko se sitten antihypnoosia? Tosin siinä menehtyi jos räpytti.
leischka
Onks tää vaan henkilökuva vai maalaako tää dokkari jotain isompaa kuvaa jota en ymmärrä? Mihin noi Vennamo- ja Kekkospätkät liityi?
violencerayo
Eipä riittänyt sekään Kekkoselle.
Veraaa
Mun mielestä tiede on vähän niin kuin astetta sivistyneempi uskonto. Eli uskonto, jossa tehdään testejä ja vastataan kysymykseen "miten", mikä on astetta tyydyttävämpää kuin perinteinen uskonto, jossa pyydetään uskomaan ilman perusteluja.
Icariusnatarius
Uskovainen
Tiede käsittelee kysymystä ”miten” ja uskonto kysymystä ”miksi”
Uskonto käsittelee kapeasti kysymystä "miksi". Filosofia ilman rajoitteita.
teologiHKI
Veraaa
Hmm, totta. Mutta eivätkö uskovaiset näe jumalan samalla tavalla? Että se on perimmäinen totuus? Niin kuin ateistit näkevät tieteen?
Kaikki uskovaiset eivät näe Jumalaa samalla tavalla. Jokaisen tulkinta värittyy juuri kokemusten mukaan usein ja sen mukaan millaisessa ympäristössä varttuu. Myös uskovaisella voidaan tarkoittaa eri uskontojen edustajia ei vain kristittyjä.
anonyymi1174643
#kysymys Tekevätkö hypnotisoijat hot readingiä?
Sepezino
Uskovainen
Tiede käsittelee kysymystä ”miten” ja uskonto kysymystä ”miksi”
Kyllä tidekin etsii vastauksia kysymyksiin "miksi"
HeiHeiHeimo
Säätö-Sauli
Minulla on luotettavaa tietoa että Sauli on osa kansainvälistä eliittiryhmää josta voitaisiin käyttää termiä "kylmäverinen." Saulin virallisesta muotokuvasta löytyy takinkauluksesta liskonsilmä.
Saako tästä edes puhua? Eikö viime kokouksessa just sanottu asiasta.
Oli0
Säätö-Sauli
HIITEEN VELVOLLISUUDET! MINÄ ALAN ELÄÄ VAPAATA ELÄMÄÄ!
Sillä tavalla hyvä että lapsillekin näytetään kuinka ihmisiä voi suuressa määrässäkin huijata että kaikki uskoo samaan. Ihan täysin relevantti vertaus mielestäni.
Jotoskalle
Akuleo
Jos aktiivisesti vastustaa ei voi tulla hypnotisoiduksi, eli tavallaan pitää olla halukas hypnoosille
Jos pidetään kiinni Hawkin määritelmästä, niin kyllähän vastentahtoisenkin saa "pakenemaan" haluamaansa suuntaan jos on oikein taitava.... Mielikuva siinäkin muokkautuu, vaikka vastustaisi....
Mieskana
#kysymys Miten hypnotisointi on vaikuttanut nykyaikaan? miten se vaikuttaa nykyään? missä se on helpoiten nähtävissä, miksi?
Docventures Mode
Uskovainen
Mielestäni tämän Hawkin puheääni muistuttaa todella plajon Olipa kerran elämä -sarjassa esiintyviä viruksia :D
On muuten hyvä sarja!
woodcock
Ei ole mitään ateismia olemassakaan jos puhutaan kieltämisestä eli jos kiellät niin käytännössä tunnustat.saatanan palvojat ovat suurimpia uskovaisia jumalaan..
Pipsavee
HeiHeiHeimo
Mutta Sauli on valtakunnan isähahmo vain niin kauan kuin Sauli ei oikeasti sano mitään kantaaottavaa. Sauli on juristina siinä sairaan hyvä ja pysyy etäällä.
Tämäpä👍
Mika Rönkkö
#kysymys Miten skeptikko suhtautuu hypnoosiin lääketieteellisenä hoitona? Voisko olla käytössä esimerkiksi terveyskeskuksissa kivun lääkkeettömänä hoitona? Entä olisko lavahypnoosi OK viihdekäytössä, nykyisten mentalistien ohjelmissa?
snede
Tyyne-Ilona
Upee oli toi Oliverin pipo
Tollaset tulee talveksi taas muotiin
Tuuhea
Valehtelu ja huijaus ovat sukua toisilleen. Hawk ja Hakasalo onnistuivat yllättävän hyvin tässä Hypnoosin ja mentalismin käyttö väärään on valitettavan totta, vai mitä.😈
RayNig
Itsekin olen hyvin tieteellinen ja prakmaattinen jo työni puolesta. Kaiken hömpän yleensä sivuutan nopeasti. Myös Hawk on mielestäni ollut epäilyttävä. Samaan aikaan olen työntänyt oman mielen pohjille muiston, jossa itsekin oon nähnyt semmosta, etten IKINÄ uskois, jos joku kertoisi. Olin kuvaamassa tuntemalleni porukalle tapahtumaa ja tilanne tapahtui spontaanisti. Eräs mies koskematta kehenkään kaatoi koko porukan.
Niffuli
Onko ohjattu meditaatio jonkinlaista hypnoosia? Siis nää missä maataan lattialla silmät kiinni samalla ku ohjaaja puhuu rauhallisella äänellä ja sanoo kaikkea tyyliin ”tunnet kuinka jalkasi rentoutuvat”. #kysymys
Maaginen Metsämies
Nyt on kovat setit ruudussa !
TONTTULII
Olen ollut joukkohypnotisoitavana Pohjanmaalla kotikuntani Seurantalon lavalla. Kun Hakasalo tuli lähelle ja sanoi, että sinulla on niin hyvä olla, olikin niin hyvä olla, ettei koskaan aikaisemmin eikä myöhemminkään. Luokkakaveri Pekka ei meinannut herätä hypnoosista . Hakasalo sai tehdä hommia sadakseen hänet hereille. Oli jotain 1960-luvun alkua. Olin keskikoulussa.
ToveriTKU
ateismia on kahta sorttia, niitä jotka kieltävät ja niitä jotka katsovat ettei ole mitään näyttöä. Kieltäminen nyt toki on jonkinasteinen tunnustus
DocJares
Uskovainen
Tiede käsittelee kysymystä ”miten” ja uskonto kysymystä ”miksi”
The Bible shows the way to go to heaven, not the way the heavens go. Galileo Galilei
violencerayo
"Mathikäsky" oli myös erään varusmiespalvelukseni aikaisen upseerin käyttämä termi. Liekö ollut Hawkin fani.
Eh Nimittäin Hemingway
Pezcu
'Make Finland Great Again!' olisi uponnut kuin häkä kansaan Virolaisen tai Vennamon suusta lausuttuna.
Totta! Voisin kuvitella myös lähetyksessä Rikun/Tunnan päälle vastaavan paidan, jos ei ole ollut jo
Petoeläin
Hra Hakasalon verbaalinen anti on kyllä ällistyttävän laaja ja selkeä
HumanistiJKL
Uskovainen
Mielestäni tämän Hawkin puheääni muistuttaa todella plajon Olipa kerran elämä -sarjassa esiintyviä viruksia :D
Ja se myös näyttää niiltä.
Turseli
Semisti narsistisia piirteitä kaikissa näissä "poppamiehissä ja naisissa". Näillä on aina tapana antaa itselle kaiken näköisiä korkealentoisia titteleitä. Käyttäytymistieteiden professori, homeopaatti jne.
Ludius
Jos kaikki käytöksen muuttamiseen tähtäävä viestintä on hypnotisointia, niin mainonta lienee silloin hypnotisointia.
Pespes
Sepezino
Kyllä tidekin etsii vastauksia kysymyksiin "miksi"
Ei kuitenkaan eettisessä mielessä.
tammari
Siis mitä täällä nyt tapahtuu? Tai siis mitä tapahtui aikanaan? Olliver teki underground-duunia Kekkoselle? Vai kuvitteli tekevänsä? Vai wtf?
Säätö-Sauli
Turseli
Semisti narsistisia piirteitä kaikissa näissä "poppamiehissä ja naisissa". Näillä on aina tapana antaa itselle kaiken näköisiä korkealentoisia titteleitä. Käyttäytymistieteiden professori, homeopaatti jne.
Kaikkein tärkein osa kusetusta on uskottavuus.
Maaginen Metsämies
Todella demokraattista toimintaa, miksi sitä ei tapahtuisi nytkin jos kerta on onnistunut 70 luvulla ?
AnosOros
Tämä on kyllä yhteiskunnallisessakin mielessä kiinnostava dokkari
DocJares
Mika Rönkkö
#kysymys Miten skeptikko suhtautuu hypnoosiin lääketieteellisenä hoitona? Voisko olla käytössä esimerkiksi terveyskeskuksissa kivun lääkkeettömänä hoitona? Entä olisko lavahypnoosi OK viihdekäytössä, nykyisten mentalistien ohjelmissa?
Kannattaa tutustua Tieteellinen hypnoosi ry:n sivuihin lisätiedon saamiseksi
Akuleo
#kysymys, ovatko rahanvaihtokuvat aitoja vai lavastettuja? Mistä kuvat ovat?
elllipsi
Pespes
Ei kuitenkaan eettisessä mielessä.
ylipäänsä moraali ja etiikka eivät kuulu tieteen piiriin
Soile_k
Tästä dokumentissa saa populistin käsikirjan kuinka pääsee valtaan. Tuntuu nykyään esimerkiksi persut pärjäävän sillä, että ne on vaan esillä, niin joka kerta julkisuus sataa niiden kannatukseen. Onko Halla-Aho kans käynyt konsultoimassa? 🤔
Icariusnatarius
Veraaa
Mun mielestä tiede on vähän niin kuin astetta sivistyneempi uskonto. Eli uskonto, jossa tehdään testejä ja vastataan kysymykseen "miten", mikä on astetta tyydyttävämpää kuin perinteinen uskonto, jossa pyydetään uskomaan ilman perusteluja.
Tiede on tiedollinen instituutio ei uskonto, johon voimme luottaa, koska olemme luotettavasti sen rakentaneet. Minun ei tarvitse opiskella 10 vuotta biologiaa, vaan voin uskoa mitä biologi sanoo tutkimuksessaan. Instituutio on luotettava, koska se ei väitä olevan pysyvästi oikeassa. Jos joku opiskeli sitä biologiaa pätevällä tasolla niin voi kyseenalaistaa tämän instituution tutkijan väitteitä ja se on ok tieteessä.
Pespes
elllipsi
ylipäänsä moraali ja etiikka eivät kuulu tieteen piiriin
Nimenomaan
Sepezino
Pespes
Ei kuitenkaan eettisessä mielessä.
Ei niin, vaan faktan tarkistuksena
Solfeggio
Niffuli
Onko ohjattu meditaatio jonkinlaista hypnoosia? Siis nää missä maataan lattialla silmät kiinni samalla ku ohjaaja puhuu rauhallisella äänellä ja sanoo kaikkea tyyliin ”tunnet kuinka jalkasi rentoutuvat”. #kysymys
Ohjattu meditaatio on ajatuksen tietoista keskittämistä hengitykseen ja "ei-ajattelevaan" tilaan.
epikarhu
Niffuli
Onko ohjattu meditaatio jonkinlaista hypnoosia? Siis nää missä maataan lattialla silmät kiinni samalla ku ohjaaja puhuu rauhallisella äänellä ja sanoo kaikkea tyyliin ”tunnet kuinka jalkasi rentoutuvat”. #kysymys
Joskus pentuna urheiluleirillä kuunneltiin joku rentoutus cd. Puolen tunnin pätkä. Parin minuutin kohdalla käskettiin selällään maaten nostaa kädet ylös, mutta minulta meni ihan ohi käsien laskukomento.. Olin sitten 25min tassut taivasta kohti ja ihmettelin miten helvetissä tämä voi olla jonkun mielestä rentouttavaa.. 😂
Maaginen Metsämies
Soile_k
Tästä dokumentissa saa populistin käsikirjan kuinka pääsee valtaan. Tuntuu nykyään esimerkiksi persut pärjäävän sillä, että ne on vaan esillä, niin joka kerta julkisuus sataa niiden kannatukseen. Onko Halla-Aho kans käynyt konsultoimassa? 🤔
Niin meinaat että presidentti käskee mustata ihmiset ettei kansa heitä äänestäisi ?
Veraaa
#kysymys Onko teidän mielestä sanoilla kuten esimerkiksi "aivopesu" ja "huuhaa" sellaisia negatiivisia assosiaatioita, että ne estävät avoimen keskustelun aiheesta? Haittaavatko tällaiset sanat uuden oppimista?
Petoeläin
Valta ja sen jano saa ihmisen tekemään mitä tahansa, niin häikäilemättömästi kuin vain tarvitaan.
Pinja1234
elllipsi
ylipäänsä moraali ja etiikka eivät kuulu tieteen piiriin
Tutkijat sitoutuvat kyllä noudattamaan tutkimuseettisiä ohjeita.
Pokkapitää1955
elllipsi
ylipäänsä moraali ja etiikka eivät kuulu tieteen piiriin
Kröhöm eikö etiikka ole ihan filosofian perusjuttuja?
mitäkummaa
Ahaa, no nyt selvis tuo Kekkos-yhteys, Hakasalo väitti että Kekkonen olisi pyytänyt häntä avuksi, kohdallani uskottavuus -0!
elllipsi
muita joiden mielestä hawk vaikuttaa äärimmäisen pelottavalta hahmolta ja henkilöltä?£
Aavikkospuge
Median valta nousee jälleen esiin osana politiikkaa ja populismia
citygirl71
Havaittavissa samanhenkisyyttä nykypäivän erilaisiin vaikuttamisyrityksiin...very spooky, indeed!
Akuleo
Icariusnatarius
Tiede on tiedollinen instituutio ei uskonto, johon voimme luottaa, koska olemme luotettavasti sen rakentaneet. Minun ei tarvitse opiskella 10 vuotta biologiaa, vaan voin uskoa mitä biologi sanoo tutkimuksessaan. Instituutio on luotettava, koska se ei väitä olevan pysyvästi oikeassa. Jos joku opiskeli sitä biologiaa pätevällä tasolla niin voi kyseenalaistaa tämän instituution tutkijan väitteitä ja se on ok tieteessä.
Tää on lähinna textbook tieteen ideaali, joka ei todellisuudessa toteudu
Pespes
Pespes
Nimenomaan
Enkä siis ole uskovainen, enkä todellakaan hyväksy sitä, miten jotkut uskovaiset yrittävät omia moraalisuuden.
KAIPA2019
Mites media ja shokkisisältö yhdistettynä tietyn agendan syöttämiseen samaan aikaan. Tämähän on sama asia kuin traumaperäinen ohjelmointi, jota kultit ovat harrastaneet. Esim 911 yhteydessä tehdyt syötöt ja arabeihin kohdistetunut mustavalkoinen ja myyttinen informaatio, joka elää vieläkin vahvana.
reizka55
Jeesusko tuolla puhui, rakkauden kaksoiskäsky!
Pokkapitää1955
elllipsi
muita joiden mielestä hawk vaikuttaa äärimmäisen pelottavalta hahmolta ja henkilöltä?£
Creepy olisi oikea sana.
Sepezino
Petoeläin
Valta ja sen jano saa ihmisen tekemään mitä tahansa, niin häikäilemättömästi kuin vain tarvitaan.
Kuin myös raha
elllipsi
Pinja1234
Tutkijat sitoutuvat kyllä noudattamaan tutkimuseettisiä ohjeita.
jep, olinkin korjaamassa että tutkimusta tehdessä tietysti otetaan huomioon myös nuo tekijät
AnosOros
Sarvikuonojen maa MAINITTU #EläköönKasari
anonyymi231224
Kiitos rakkaat totuuden yytsijät ...rakkahin tunamonde ja puistolan lähimmäinen. Hieno dokkari, sopii hyvin tän päivän buugiin.
Petoeläin
Hakis tais tehdä aika rapsakasti säynävää käyttäytymistieteen show-kiertueillaan.
reizka55
Eihän tapostakaan saa puoltatoista vuotta nykyään.
ulabanderos
#kysymys Miksi populistit pärjäävät kerta toisensa jälkeen, oli se sitten Vennamo, Soini, Trump, Espanjan Vox tai Bolsenaro? Antiikin ajoista asti nähty että hommat menee päin seiniä. Miten tämä kierre saadaan katkaistua?
mikkelinjohtavaATK
Ihmiselle riittää anonyymiteetti ja tilaisuus tekemään mitä vain!
Veraaa
Icariusnatarius
Tiede on tiedollinen instituutio ei uskonto, johon voimme luottaa, koska olemme luotettavasti sen rakentaneet. Minun ei tarvitse opiskella 10 vuotta biologiaa, vaan voin uskoa mitä biologi sanoo tutkimuksessaan. Instituutio on luotettava, koska se ei väitä olevan pysyvästi oikeassa. Jos joku opiskeli sitä biologiaa pätevällä tasolla niin voi kyseenalaistaa tämän instituution tutkijan väitteitä ja se on ok tieteessä.
Mutta minkä varaan se on rakennettu? Mitkä ovat ne perimmäiset tieteelliset "totuudet", joita ei ole pystytty testaamaan ja silti koko tieteellinen järjestelmä on rakennettu niiden varaan?
Haitta-apina
Ei olemattomaan tarvitse mitenkään erikseen olla uskomatta. Ateistikin uskoisi, jos jumalat eivät lymyilisi niin tehokkaasti piilossa ettei niistä voi tietää mitään, joutuu vain tulkitsemaan, uskomaan ja luulemaan. Niin ja pelkäämään, sehän on se uskontojen kantava voima.
Maaginen Metsämies
Aika paksua asiaa tulee nyt tuutista, enkä ihmettele yhtään vaikka justiinsa samanlaista suhmurointia tapahtuu tänä päivänäkin..
Sari Pöyhönen
Hämmentävän Rikun kuuloinen tuo Ennala dokkarin äänenä.
Pipsavee
Pinja1234
Tutkijat sitoutuvat kyllä noudattamaan tutkimuseettisiä ohjeita.
Jep. Nykypäivänä esimerkiksi psykologia ei hyväksy kaikkia tutkimuksia, kuten stanfordin vankilakokeen kaltaisia, ja hyvä niin, vaikkakin ne kertovat aika paljon ihmismielestä.
Icariusnatarius
Akuleo
Tää on lähinna textbook tieteen ideaali, joka ei todellisuudessa toteudu
Ei tähän mahdu mun koko tieteenfilosofista käsitystä ellei hyväksyttäisi tekstimääräksi kokonaista kirjaa, mutta kyllä on PALJON muutakin mistä voisi puhua lähtien sosiaalisesta epistemologiasta erinäköisiin tieteellisiin metodeihin ja tapoihin päätellä (deduktio, induktio ja abduktio). Ideaalit on olemassa, koska parhaimmat keinot käytössä, mutta ulkoinen kaaos on kova vastusta vesittämään.
tammari
#kysymys Onko näiden Kekkos-väitteiden todenperäisyydestä minkälaista tietoa? Että olivatko esim. kirje ja kuvat todellisia vai lavastettuja?
elllipsi
Pokkapitää1955
Kröhöm eikö etiikka ole ihan filosofian perusjuttuja?
en ole täysin perillä siitä miten filosofia täyttää tieteen määritelmät ja millaista on esim. filosofinen tutkimus
Akuleo
Odotan innolla, miten dokumentin salaliitosta vedetään päätelmiä tähän päivään
Jotoskalle
Onko/voivatko TV tai elokuvat hypnotisoida ihmisen? #kysymys
Sepe-susi
Salaliittoteorioita...
Mieskana
520 damn
Docventures Mode
Sari Pöyhönen
Hämmentävän Rikun kuuloinen tuo Ennala dokkarin äänenä.
Kannattaa katso lopputekstit!
Säätö-Sauli
ulabanderos
#kysymys Miksi populistit pärjäävät kerta toisensa jälkeen, oli se sitten Vennamo, Soini, Trump, Espanjan Vox tai Bolsenaro? Antiikin ajoista asti nähty että hommat menee päin seiniä. Miten tämä kierre saadaan katkaistua?
Ihmiset kuulevat mieluummin helppoja ratkaisuja kuin epämiellyttäviä totuuksia.
Soile_k
Maaginen Metsämies
Niin meinaat että presidentti käskee mustata ihmiset ettei kansa heitä äänestäisi ?
Jäin vaan pohtimaan, kun Hakasalo ehdottaa, että Vennamon pääsy julkisuuteen pitäisi kieltää, koska ihan sama miten hän siellä sanoo, hän voittaa. Tästä tuli mieleen nykyaika ja se, että Persut hyötyvät julkisuudesta usein varsinaisesti tekemättä mitään. Eihän somen aikakaudella pressan hiljentämisen mahti käsky toimi. Ainakaan Suomessa, jossain muualla kyllä.
violencerayo
Harmittaa aina, kun en ehdi masentumaan.
woodcock
Kekkonen asui jenkeissä nimellä Nyman...
kaLevan
Uuh, illuminatiko? Lähetysvirta katkeaa juuri pariksi sekunniksi kysymyksen saitteko tämän [Kekkosen] kirjeen jälkeen. Sattumaako? Tarkistakaapa vaikka Areenasta.
RayNig
Soile_k
Tästä dokumentissa saa populistin käsikirjan kuinka pääsee valtaan. Tuntuu nykyään esimerkiksi persut pärjäävän sillä, että ne on vaan esillä, niin joka kerta julkisuus sataa niiden kannatukseen. Onko Halla-Aho kans käynyt konsultoimassa? 🤔
Mä mietin just toisinpäin. Persuja vastaan hyvin samanlailla yritetään taistella "kierosti". Ei anneta mediatilaa, koska tiedetään, että porukka kyllä mielellään kuuntelee mitä heillä on sanottavana
AnosOros
"Ajattelin ensin masentua,kunnes huomasin ettei minulla ole siihen aikaa".. Uusi tunnuslauseeni 😁
ManOfWealthAndTaste
Hypnoosiin edelleen liittyen: joku on saattanut lukea David Foster Wallacen hienon suomennetun esseekokoelman "Hauskaa, mutta ei koskan enää". Siina Wallece kertoo (muutenkin melko surrealistisesta) Karibia-risteilystä, jossa rikkaita eläkeläisiä hauskuutettiin kaikin tavoin - mukana esseen loppupuolella on myös kuvaus hieman hawk-maisesta hypnoosiesityksestä, jossa vapaaehtoisia nöyryytettiin, ja Wallacen oma muisto
Pipsavee
ulabanderos
#kysymys Miksi populistit pärjäävät kerta toisensa jälkeen, oli se sitten Vennamo, Soini, Trump, Espanjan Vox tai Bolsenaro? Antiikin ajoista asti nähty että hommat menee päin seiniä. Miten tämä kierre saadaan katkaistua?
Ihminen kaipaa vaikeina aikoina vahvaa johtajaa kertomaan "miten asiat paranevat". Karismaattisuudella tietysti osansa asiaan ja puheilla, joka ihmisen on helppo ymmärtää ja uskoa.
konnastolainen
Sari Pöyhönen
Hämmentävän Rikun kuuloinen tuo Ennala dokkarin äänenä.
Se on Riku
Lokitin
Alkaa tulla tietynlainen viba pyrkimyksestä luoda kultti.
Petoeläin
Nämä vanhat meediat, kuten raadiot, c-kasetit ja sanelimet on ihan kultaa. Aivan järkyttävän työlästä koostaa tällainen kokonaisuus. Isot propsit tekijöille.
Ulkomaankirjeenvaihtaja
Olen kyllä kuullut, että sekä Suomen että Venäjän armeijat ovat aikoinaan yrittäneet kesyttää hirviä ratsuiksi (ja epäonnistuneet), mutta en että yksi äijä olisi siinä omin voimineen onnistunut.
Turseli
Mutta missä on Juhan af Grann?
temporale
Pipsavee
Jep. Nykypäivänä esimerkiksi psykologia ei hyväksy kaikkia tutkimuksia, kuten stanfordin vankilakokeen kaltaisia, ja hyvä niin, vaikkakin ne kertovat aika paljon ihmismielestä.
Stanfordin ongelma oli siinä, että tilanne lavastettiin ja oli teatteria.
Lasiasiat
Juuh, etiikka ja moraali kuuluvat ihan kaikille ihmisille. Tai saa olla aika hönö, jos sellaiset periaatteet oppii vasta pyhiä kirjoituksia lukiessaan. Niitä on myös funtsailtu hitosti pidempään juuri tieteessä kuin missään hiippakunnissa.
Icariusnatarius
Veraaa
Mutta minkä varaan se on rakennettu? Mitkä ovat ne perimmäiset tieteelliset "totuudet", joita ei ole pystytty testaamaan ja silti koko tieteellinen järjestelmä on rakennettu niiden varaan?
Paradigmojen varaan. Paradigmat voi yksinkertaistamalla ymmärtää "koulukirjoina". Evoluutio on esim. paradigma, josta ponnistaen tietäilijät laajentavat sitä. Jos paradigma muuttuu niin tulee uusi "koulukirja", jota aletaan opettamaan. Kaikki tieteessä muuttuu myös tieteenfilosofia. Ne "perimmäiset totuudet" on luultavasti esim. tapa etsiä selitystä luonnosta eikä yliluonnollisesti, joka erottaa tieteen uskonnosta.
Tuuhea
Nykyajan Hakasalojen pitäisi muistaa, että loppu tulee lopulta huijaukseen, jossa käytetään ihmisiä hyväksi.
pippurimetukka
rip in peace...
HumanistiJKL
Miten tyhmä voi ihminen olla, ellei tajua jäävänsä kiinni ja saavansa rangaistusta siitä, että tituuleeraa itteään akateemisella arvolla, jota ei ole oikeasti hankkinut??
elllipsi
AnosOros
"Ajattelin ensin masentua,kunnes huomasin ettei minulla ole siihen aikaa".. Uusi tunnuslauseeni 😁
tää ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kn luulen tämän lauseen, valitettavasti XD
Joonanonyymi
#kysymysklitsuun Pystyisikö Ahonen halutessaan kaatamaan porukkaa Hakasalon ja stereotyyppisten ihmesaarnaajien tapaan? Mihin tuo "temppu" perustuu?
citygirl71
Hypnotisoiduin tästä chatistä ja puolet dokkarista meni förbi! 🤣🤣🤣
Pespes
AnosOros
"Ajattelin ensin masentua,kunnes huomasin ettei minulla ole siihen aikaa".. Uusi tunnuslauseeni 😁
Ei mullakaan olisi, mutta onnistuin silti 😶
elllipsi
elllipsi
tää ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kn luulen tämän lauseen, valitettavasti XD
KUN KUULEN
Mahajuttik
Eikös Urkki ollut ennustaja Aino Kassisen vakiasiakas? Mielenkiintoa siis oli ehkä myös hypnoosia kohtaan.
Solfeggio
mitäkummaa
Ahaa, no nyt selvis tuo Kekkos-yhteys, Hakasalo väitti että Kekkonen olisi pyytänyt häntä avuksi, kohdallani uskottavuus -0!
Väittihän Aino Kassinenkin omaelämäkerrassaan, että Mannerheim ja Ryti pyysivät häneltä ennustuksia, ja että Loiri oli hänen oppilaansa.
Jotoskalle
Pipsavee
Jep. Nykypäivänä esimerkiksi psykologia ei hyväksy kaikkia tutkimuksia, kuten stanfordin vankilakokeen kaltaisia, ja hyvä niin, vaikkakin ne kertovat aika paljon ihmismielestä.
Toisaalta noita epäeettisten tutkimustenkin tuloksia hyödynnetään edelleen, vaikkei toistaminen enää olekaan sallittua...
woodcock
Kannattaa lukea Tommi Liimatan kokoamia kirjoja Ennalan tuotannosta...
somevaikuttaja
#kysymys
Turdy
Showmieshän tuo Hawk oli. Hienosti osannut luoda julkisuuskuvansa raflaavilla saduilla ja tarinoilla.
hiero_MASA_
Yllättäen täälläkin puhutaan persuista.
Veraaa
Akuleo
Tää on lähinna textbook tieteen ideaali, joka ei todellisuudessa toteudu
Nimenomaan! Kiitos, että joku on kerrankin mun kanssa samaa mieltä! :D
Akuleo
Icariusnatarius
Ei tähän mahdu mun koko tieteenfilosofista käsitystä ellei hyväksyttäisi tekstimääräksi kokonaista kirjaa, mutta kyllä on PALJON muutakin mistä voisi puhua lähtien sosiaalisesta epistemologiasta erinäköisiin tieteellisiin metodeihin ja tapoihin päätellä (deduktio, induktio ja abduktio). Ideaalit on olemassa, koska parhaimmat keinot käytössä, mutta ulkoinen kaaos on kova vastusta vesittämään.
Eniten vesittävä kaaos syntyy kyllä tieteen sisällä. Tarkoitin, että kuvaamasi tiede, ei olepitäs se tiedeon, joka maailmassa toteutuu. Se on se, mitä tiede tahtoo olla. Todellisuudessa tiede on täynnä huonoja käytäntöjä, egoja, persoonia ja uria, joita ei kyseenalaisteta. Jatkuvasti tulee kohuja ja paljastuksia, koska ihmistä eikä siten ihmisyyytä saada pois tieteestä.
AnosOros
RayNig
Mä mietin just toisinpäin. Persuja vastaan hyvin samanlailla yritetään taistella "kierosti". Ei anneta mediatilaa, koska tiedetään, että porukka kyllä mielellään kuuntelee mitä heillä on sanottavana
Eihän täällä enää kukaan muu saa palstatilaa,kuin persut. Politiikka on yleisestikin typerää. Lisäksi puolueet eivät edes puhu oikeista asioista PS:n suhteen. Kukaan ei haastaa veroista, vanhustenhoidosta, infran rakentamisesta ym. Yhdestä asiasta vain...
Säätö-Sauli
Solfeggio
Väittihän Aino Kassinenkin omaelämäkerrassaan, että Mannerheim ja Ryti pyysivät häneltä ennustuksia, ja että Loiri oli hänen oppilaansa.
Loirin kohdalla ainakaan kyse ei ole pelkästä väitteestä. 4+20 vaan!
Soile_k
RayNig
Mä mietin just toisinpäin. Persuja vastaan hyvin samanlailla yritetään taistella "kierosti". Ei anneta mediatilaa, koska tiedetään, että porukka kyllä mielellään kuuntelee mitä heillä on sanottavana
Mutta eivätkö he kuitenkin pysty hyödyntämään näitä "vaientamisyrityksiä" yleensä myös omaksi hyödyksi? #yleltakatosihallaahonhaastattelu. Mutta aivan varmasti kulisseissa tapahtuu kaikenlaista hiljentymistä.
Pipsavee
Jotoskalle
Toisaalta noita epäeettisten tutkimustenkin tuloksia hyödynnetään edelleen, vaikkei toistaminen enää olekaan sallittua...
Jep sen takia mainitsinkin että niistä voisi saada hyödyllistä tietoa, mutta onneksi ei saa toteuttaa ainakaan tietyllä suunnalla maailmaa.
ulabanderos
Veraaa
Mutta minkä varaan se on rakennettu? Mitkä ovat ne perimmäiset tieteelliset "totuudet", joita ei ole pystytty testaamaan ja silti koko tieteellinen järjestelmä on rakennettu niiden varaan?
Ei sellaisia ole. Tieteessä saat kyseenalaistaa ihan mitä vaan. Jos saat vielä näytettyä, että olet oikeassa, saat pistää frakin päälle Tukholmassa. Esimerkiksi suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka olivat täysin ristiriidassa aikansa maailmankuvan kansa.
Pinja1234
elllipsi
en ole täysin perillä siitä miten filosofia täyttää tieteen määritelmät ja millaista on esim. filosofinen tutkimus
Filosofiasta kaikki tiede lähti liikkeelle, sitä pidetään tieteiden äitinä. Filosofisia kysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset moraalista ja etiikasta. Tiede usein vaan mielletään perinteiseksi luonnontieteeksi vaikka mitä tahansa asiaa voidaan tarkastella tieteen näkökulmasta. Metodit tekevät tieteen.
Icariusnatarius
Akuleo
Eniten vesittävä kaaos syntyy kyllä tieteen sisällä. Tarkoitin, että kuvaamasi tiede, ei olepitäs se tiedeon, joka maailmassa toteutuu. Se on se, mitä tiede tahtoo olla. Todellisuudessa tiede on täynnä huonoja käytäntöjä, egoja, persoonia ja uria, joita ei kyseenalaisteta. Jatkuvasti tulee kohuja ja paljastuksia, koska ihmistä eikä siten ihmisyyytä saada pois tieteestä.
Mitä ehdotat tilalle?
Sepezino
Turdy
Showmieshän tuo Hawk oli. Hienosti osannut luoda julkisuuskuvansa raflaavilla saduilla ja tarinoilla.
Suomen "man on the moon"
Lokitin
Hyvin varoi päätä kaatuessaan.
Tuuhea
Pitääkö varoa tämä ajan Olliver Hawkeja. Niitähän tuntuu olevan kaikkialla. 👿
Joonanonyymi
Solfeggio
Väittihän Aino Kassinenkin omaelämäkerrassaan, että Mannerheim ja Ryti pyysivät häneltä ennustuksia, ja että Loiri oli hänen oppilaansa.
Käsittääkseni Loiri vahvisti myös olleensa tuoreessa kirjassa.
anonyymi1174643
You can fool some of the people all of the time, and all of the people some of the time, but you can not fool all of the people all of the time.
Inssinööri
Tuohan oli yllättävä käänne leffassa!
Soile_k
Pinja1234
Filosofiasta kaikki tiede lähti liikkeelle, sitä pidetään tieteiden äitinä. Filosofisia kysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset moraalista ja etiikasta. Tiede usein vaan mielletään perinteiseksi luonnontieteeksi vaikka mitä tahansa asiaa voidaan tarkastella tieteen näkökulmasta. Metodit tekevät tieteen.
Jep! Juurikin tänä. Eettisyys on oleellinen osa relevanttia tieteellistä tutkimusta.
Veraaa
elllipsi
en ole täysin perillä siitä miten filosofia täyttää tieteen määritelmät ja millaista on esim. filosofinen tutkimus
Filosofia täyttää aika löyhästi ne tunnetut tieteen määritelmät. Filosofia on todella subjektiivista. Se on käsitteiden pyörittelyä. Se on keskustelua, joka vaan jatkuu ja jatkuu. T. Filosofian maisteri
anonyymi1266734
Huuhaata, kyllä dokventuresin taso useimmiten nykyisin kyseenalaista. Mitä tässä halutaan sanoa? Saatananpalvontaa harrastaneen sekopään juttuja. Vainoharhainen Hakasalo syytti toimittaja isääni mm.hirvensä myrkyttämisestä. Kekkosjutut samaa skeidaa
snede
Turseli
Mutta missä on Juhan af Grann?
Olis juhlavaa jos Juhan af Grann soittaisi studioon jälkiliukkaille
Docventures Mode
Miiiiiitttääääs nyt tapahtuu?
Säätö-Sauli
hiero_MASA_
Yllättäen täälläkin puhutaan persuista.
Onhan kyseessä kuitenkin ilmeisesti suomen kannatukseltaan suurin puolue, joka kaiken lisäksi jakaa mielipiteitä aika rajusti. Ei mikään ihme jos puhutaan.
Akuleo
Akuleo
Eniten vesittävä kaaos syntyy kyllä tieteen sisällä. Tarkoitin, että kuvaamasi tiede, ei olepitäs se tiedeon, joka maailmassa toteutuu. Se on se, mitä tiede tahtoo olla. Todellisuudessa tiede on täynnä huonoja käytäntöjä, egoja, persoonia ja uria, joita ei kyseenalaisteta. Jatkuvasti tulee kohuja ja paljastuksia, koska ihmistä eikä siten ihmisyyytä saada pois tieteestä.
Anteeksi typoja. Ei ole se tiede, joka maailmassa toteutuu
Pipsavee
temporale
Stanfordin ongelma oli siinä, että tilanne lavastettiin ja oli teatteria.
Aijaa noniin, oma tieto tästä liittyykin vain lukion psykologian tunneille ja tuli ensimmäisenä esimerkkinä mieleen.
AnosOros
Veraaa
Filosofia täyttää aika löyhästi ne tunnetut tieteen määritelmät. Filosofia on todella subjektiivista. Se on käsitteiden pyörittelyä. Se on keskustelua, joka vaan jatkuu ja jatkuu. T. Filosofian maisteri
Ihanaa. Mitenkähän pääsisin filosofian keskusteluihin
Petoeläin
Hakasalo oli huumaantunut itsestään.
citygirl71
#kysymys: Kuka tai mikä meitä hypnotisoi näinä päivinä?
Maaginen Metsämies
Mies eli Olliver lähti tyylilleen sopivalla tavalla..
Turseli
Kuolla kupsahti. Kelasin eka, että show-mies loppuun asti. Sit hiffasin, että show-mies loppuun asti.
Mieskana
Docventures Mode
Miiiiiitttääääs nyt tapahtuu?
Suomi gone wild :o
Ora_
Lavasti kuolemansa kaiken kansan edessä?
Mieskana
lisää tissejä, mahtavaa
hiero_MASA_
Hei perkele
ToveriTKU
Eikö tiedekin lopulta ole filosofiaa? Tai tieteellinen metodi perustuu jokseenkin ontologisesti materialismiin ja fysikalismiin, jotka ovat filosofisia käsitteitä?
AnosOros
Turseli
Kuolla kupsahti. Kelasin eka, että show-mies loppuun asti. Sit hiffasin, että show-mies loppuun asti.
Showmies loppuun asti 👍😁
tammari
Meitä on HUIJATTU!
Pipsavee
No huhhuh
Pinja1234
AnosOros
Ihanaa. Mitenkähän pääsisin filosofian keskusteluihin
Täällähän sellainen on jo käynnissä : D
Icariusnatarius
Veraaa
Filosofia täyttää aika löyhästi ne tunnetut tieteen määritelmät. Filosofia on todella subjektiivista. Se on käsitteiden pyörittelyä. Se on keskustelua, joka vaan jatkuu ja jatkuu. T. Filosofian maisteri
Filosofia on myös intersubjektiivista, koska se tutkii monen ajatusrakennelman yhteyttä ja siitä syntyvää itsetutkiskelua. Myöskin filosofialla on looginen perusta, joten en tiedä miten se nähdään subjektiivisena? Filosofia on myös kehittynyt huimasti ja nykyään todella erilaista verrattuna aikaisempiin vuosikausiin, vaikka vanhat ajattelijat yhä relevantteja.
Madventuresfanboy
Nyt on päräyttävä lopetus
elisaedwards
Kävin jääkaapilla mitä mä missasin
Sepezino
Sepezino
Suomen "man on the moon"
Eli andy kaufman
Mieskana
mitähä nappeja veti että hyyty lavalle?
Pinja1234
Icariusnatarius
Filosofia on myös intersubjektiivista, koska se tutkii monen ajatusrakennelman yhteyttä ja siitä syntyvää itsetutkiskelua. Myöskin filosofialla on looginen perusta, joten en tiedä miten se nähdään subjektiivisena? Filosofia on myös kehittynyt huimasti ja nykyään todella erilaista verrattuna aikaisempiin vuosikausiin, vaikka vanhat ajattelijat yhä relevantteja.
Juuri näin!
violencerayo
Tulipa kylmät väreet poran äänestä.
snede
elisaedwards
Kävin jääkaapilla mitä mä missasin
Oliverin kuoleman
Docventures Mode
elisaedwards
Kävin jääkaapilla mitä mä missasin
NYT oli kyllä väärä hetki sille, damn.
anonyymi1174643
elisaedwards
Kävin jääkaapilla mitä mä missasin
Hampaiden puhdistuksen.
Petoeläin
Olis kyllä helvetin kuumottavaa kohdata Hakasalo uuden elämänsä lokkina.
Aavikkospuge
#kysymys Onko tietoa kuinka paljon erilaisten älylaite sovellusten tekemisessä käytetään hypnotisoinnin keinoja?
tammari
elisaedwards
Kävin jääkaapilla mitä mä missasin
Ei tässä
Säätö-Sauli
#kirjasuositus Perttu Häkkinen - Valonkantajat. Kaikille esoterian ja salatieteen ystäville.
elllipsi
Aavikkospuge
#kysymys Onko tietoa kuinka paljon erilaisten älylaite sovellusten tekemisessä käytetään hypnotisoinnin keinoja?
tämä. en oo varma haluanko edes tietää..
Lasiasiat
Itsesuggestoi itsensä kuoliaaksi!
Maaginen Metsämies
Kovat lintusetit !
ulabanderos
AnosOros
Ihanaa. Mitenkähän pääsisin filosofian keskusteluihin
Kato ketkä opettaa yliopistolla filosofiaa, kato mitä ne on julkassu, lue siitä ja kirjoita sitten omaa tekstiä.
YoYoDyn
Aavikkospuge
#kysymys Onko tietoa kuinka paljon erilaisten älylaite sovellusten tekemisessä käytetään hypnotisoinnin keinoja?
Kyllähän Facebookin ja muiden teossa on hyödynnetty käyttäytymispsykologiaa yms. alusta asti, jotta niihin on saatu tehokkaasti koukutettua ihmisiä.
anonyymi1174643
Jos se lintu olisi ollut vielä sellainen joka puhdistaa hampaita niin olis ollut hienoa.
Solfeggio
Past lives regression: onko Suomessa ketään hypnotisoitu takaisin menneisiin elämiinsä?
DocJares
Ei ollu Haukka...
AnosOros
Säätö-Sauli
#kirjasuositus Perttu Häkkinen - Valonkantajat. Kaikille esoterian ja salatieteen ystäville.
Tämä. Lukekaa #RIPPerttuHäkkinen
--------1
Mielen voima on mieletön!! vrt Placebo tutkimuksiin
HumanistiJKL
Höpöhöpöjä horiseva seniili hammaslääkärisetä <3
Mieskana
hawk muuttui haukaksi kuoltuaan ja tuli morjestaa, asiaa
lonewol
olipa nopee
reizka55
Kaveri teki kuolemaa ja sovittiin, että hän tulee koskettamaan vasenta olkapäätäni kuoltuaan. Ei tullut...
Akuleo
Icariusnatarius
Mitä ehdotat tilalle?
Että tieteentekijät lakkaa toistelemasta ideaaleja ja uskomasta omaan ylivoimaisuuteensa. Kehittää oikeesti läpinäkyvät tutkimusmenetelmät ja julkaisu ei riipu tieteellisten julkaisujen mielihaluista
Docventures Mode
Täällä muuten Hakasalon viimeinen esitys: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/18/olliver-hawkin-hypnoosikokeita
Scorpio
Harmi kun ei ollut Xenu
Uskovainen
Icariusnatarius
Paradigmojen varaan. Paradigmat voi yksinkertaistamalla ymmärtää "koulukirjoina". Evoluutio on esim. paradigma, josta ponnistaen tietäilijät laajentavat sitä. Jos paradigma muuttuu niin tulee uusi "koulukirja", jota aletaan opettamaan. Kaikki tieteessä muuttuu myös tieteenfilosofia. Ne "perimmäiset totuudet" on luultavasti esim. tapa etsiä selitystä luonnosta eikä yliluonnollisesti, joka erottaa tieteen uskonnosta.
Nyt puhut kristinuskon erosta tieteeseen nähden
Petoeläin
Hakasalosta tuli pikkulintu. Mikä tuuri, ettei tullut kärpästä.
Mieskana
lonewol
olipa nopee
ei o häpee olla nopee
HeiHeiHeimo
Nyt on kovat odotukset keskusteluun. Mitä sanoo Jani Halme, mies jolla on kanssa hypnoottinen katse ja ääni. Tai siis ainakin silloin kun lukee pienten paikkakuntien paikallislehtien uutisia.
liinukka13
Tää musiikki dokkarissa, huh huh, huippua.
Veraaa
anonyymi1266734
Huuhaata, kyllä dokventuresin taso useimmiten nykyisin kyseenalaista. Mitä tässä halutaan sanoa? Saatananpalvontaa harrastaneen sekopään juttuja. Vainoharhainen Hakasalo syytti toimittaja isääni mm.hirvensä myrkyttämisestä. Kekkosjutut samaa skeidaa
Mikä on huuhaan vastakohta? Mitä haluaisit nähdä Docventuresissa?
Angelica von T
reizka55
Kaveri teki kuolemaa ja sovittiin, että hän tulee koskettamaan vasenta olkapäätäni kuoltuaan. Ei tullut...
Ehkä et vain tuntenut sitä. Täytyy olla taajuudellisesti sellaisessa tilassa jossa voi tuntea energiavärähtelyitä yms
Sipe
Onpa pienet tekstit 😬
Haitta-apina
Teuvo Hakkarainen todisti että tiede ja koulutus on turhaa, ja uskonto on kaiken selitys, todetessaan eskaripohjalta mm. ilmastonmuutoksesta seuraavaa: "Siellä on taivaalla aurinko ja sitten on taivaan isäkin, joka säätää ilmat". Halleluja!
Olkihattunukkemies
reizka55
Kaveri teki kuolemaa ja sovittiin, että hän tulee koskettamaan vasenta olkapäätäni kuoltuaan. Ei tullut...
Saattoi vain unohtaa kumpi olkapää oli niin ei enää kehdannut
Tyyne-Ilona
Solfeggio
Past lives regression: onko Suomessa ketään hypnotisoitu takaisin menneisiin elämiinsä?
Mielenkiintoinen aihe tämä menneet elämät
WaitWhat
Täytyy sanoa että dokkari yllätti positiivisesti, aika mahtava.
Sepezino
Luin monesti haakasalon haapasaloksi 😅
RokkiTepsi
Hyvä Äijät, tahattomia virheitä, hyvä Hawk
Pipsavee
Lintusetistä tuli mieleen.. äitini jäi aikanaan 6-vuotiaana auton alle. Ennen kuin tieto ehti siihen aikaan sairaalasta hänen vanhemmilleen, oli kummitäti soittanut ja kysynyt että onko hän jäänyt auton alle! Oli kuulemma reilu 100km päässä tapahtumapaikalta tiskatessaan nähnyt yhtäkkiä näyn, jossa ajoi autoa ja äitini punaiset kumisaappaat lensivät konepellille. Hetki sen puhelun jälkeen sairaala soitti.
Veraaa
AnosOros
Ihanaa. Mitenkähän pääsisin filosofian keskusteluihin
Pitää julkaista jotain artikkeleita jossain lehdissä niin oot inessä
Icariusnatarius
AnosOros
Ihanaa. Mitenkähän pääsisin filosofian keskusteluihin
Jos englanti sujuu niin "Philosophy Tube" tarjoaa viihteellisiä selitysvideoita yksinkertaistetusti samaten "Cuck Philosophy" mikäli viihdeteollisuuden postmoderni filosofinen tulkinta kiinnostaa. Sen lisäksi löytyy suomalainen Niin & Näin lehti mistä voi lukea eri filosofien kirjoittamia artikkeleita.
Ponksponk
100x ASMR nyt
epikarhu
Hammaslääkärin tarina oli kyllä vaikuttava tuohon loppuun. Kukaanhan ei voi tuota todistaa vääräksi. Toki sen voi kyseenalaistaa, ja laittaa sattuman piikkiin, mutta jos sisällä on lintu niin siellä on lintu. 🤔
Sepe-susi
Hieno ajankuva dokkarissa!
Fox Mulderi
Älkää ny vittikö
Lokitin
Ajattelin hetken että olipas nerokasta esittää dokumenttina huuhaata, jolla osoittaa katsojalle, kuinka tietynlainen auktoriteetti (tässä tapauksessa dokumentti) saa melko helposti uskomaan haluttuun asiaan.
violencerayo
--------1
Mielen voima on mieletön!! vrt Placebo tutkimuksiin
Tämä oli mielestäni illan leffan paras anti. Hypnootikko? Poliitikko? Kumpikin on kansan ohjailija.
HumanistiJKL
Sepezino
Luin monesti haakasalon haapasaloksi 😅
Varsinki ku se oli Hakasalo :'DD
Icariusnatarius
Akuleo
Että tieteentekijät lakkaa toistelemasta ideaaleja ja uskomasta omaan ylivoimaisuuteensa. Kehittää oikeesti läpinäkyvät tutkimusmenetelmät ja julkaisu ei riipu tieteellisten julkaisujen mielihaluista
Samaa mieltä, mutta en näe ideaalin tunnustamista poissulkevana. Toki se ei voi olla dogmaattista. Tieteenfilosofinen teorioiden punominen mielestäni silti itseisarvoista, vaikka ei toimi käytännössä täsmälleen.
ATK-nainen
Vennamon ja Kekkosen rinnalla Hawk vaikutti vähiten huijarilta
Tuuhea
Hypnoosi ja mentalismi pitää käyttää hyvään. Kuinka moni on samaa mieltä?
Fox Mulderi
Tunna nukahti oli niin kuiva leffa
Sepezino
HumanistiJKL
Varsinki ku se oli Hakasalo :'DD
Sekin vielä 😅
AnosOros
ATK-nainen
Vennamon ja Kekkosen rinnalla Hawk vaikutti vähiten huijarilta
Juuri näin
Pipsavee
Dokumentti vastasi kyllä aika hyvin mun odotuksia, mielenkiintoinen henkilökuva ja mystinen jälkimaku jäi.. huhhuh 😁
Docventures Mode
Pipsavee
Dokumentti vastasi kyllä aika hyvin mun odotuksia, mielenkiintoinen henkilökuva ja mystinen jälkimaku jäi.. huhhuh 😁
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Thias99
Beta Areena! Sounds nice!
reizka55
Olkihattunukkemies
Saattoi vain unohtaa kumpi olkapää oli niin ei enää kehdannut
Voihan se olla niinkin, mutta olin aika pettynyt, koska mielellään uskoo tuonpuoleiseen.
Ora_
Koittakaa sitä magneettisormijuttua uusiks. Ei oo hypnoosia tai mitään muutakaan. Sormet vaan vetää luonnolliseen asentoon 😀
Madventuresfanboy
#kysymys pliis vastatkaa tohon kyssärii, että kuinka paljon nää älynjatke käsikähmät suorittaa hypnoosia meihin tietämättömiin lampaisiin.
DocJares
Jäi pinnalliseksi
Kuluttajaneuvonta
Tää livetsätti kuvastaa hyvin nykypäivän keskeisintä ongelmaa. Kaikki puhuu toisilleen samasta asiasta, mutta kukaan ei kuuntele ketään. Muuten ihan toimiva.
Kukkahattuneiti
Psykoosit tulille
Vesseli1977
Miusta leffa oli vähä outo. Mutta niin taisi olla itse Olliverkin.
Maaginen Metsämies
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Ehdottomasti kiinnostavin oli tuo kekkos/vennamojuttu, Mies teki mitä teki mutta piti lopuksi vaientaa. Karua on valtapeli kaikenkaikkiaan.
Huuhkain
Eipä niitä sormia suggestio vedä yhteen, vaan jänteet :-)
Sinä Tässä
Hieno peyote-ranneke Tunnalla!
YoYoDyn
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Leffassa oli hienosti yhdistetty Hakasalon showmaailma tuolloiseen Suomen henkiseen tilanteeseen.
Jotoskalle
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Tuttu tarina, ei mitään uutta... Eikös tämä pätkä ole esitetty valtion kanavilla pari kertaa aiemminkin?
Uskovainen
Kuluttajaneuvonta
Tää livetsätti kuvastaa hyvin nykypäivän keskeisintä ongelmaa. Kaikki puhuu toisilleen samasta asiasta, mutta kukaan ei kuuntele ketään. Muuten ihan toimiva.
Suomalaista kulttuuria
Pseudo
Dokumentissa miellytti erityisesti kerrontatyyli ja nostalginen tunnelma.
elisaedwards
#kysymys jos Tunnaa ei voinu hypnotisoida suorassa lähetyksessä koska katsojat ois saattanu vaipua hypnoosiin siinä sivussa, miksei siellä muut paikallaolijat ole hypnoosissa?
Mieskana
näin tissit ja menin psykoosiin, onko tämä hypnotisointia?
anonyymi293352
Tunna yritti keksiä jotain sanottavaa😄
Simba
Kuluttajaneuvonta
Tää livetsätti kuvastaa hyvin nykypäivän keskeisintä ongelmaa. Kaikki puhuu toisilleen samasta asiasta, mutta kukaan ei kuuntele ketään. Muuten ihan toimiva.
Sitten on meitä jotka vaan kuuntelee eikä sano mitään
ulabanderos
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Mun mielestä tä oli hyvä kuva ajasta ja henkilöstä. Ei tästä mitään suuria totuuksia irronnut, mut hyvää kasaripärinää kyl.
Tuuhea
Suggestiivinen vaikutuksen käyttö on hyvää, jos sillä autetaan ihmisiä.
AnosOros
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Hämmentävä. Rinnastukset hahmojen välillä eritoten
Sepezino
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Täytyy tunnustaa, välillä putos kärryiltä ku seuras samalla mielenkiintoista chattia
Docventures Mode
elisaedwards
#kysymys jos Tunnaa ei voinu hypnotisoida suorassa lähetyksessä koska katsojat ois saattanu vaipua hypnoosiin siinä sivussa, miksei siellä muut paikallaolijat ole hypnoosissa?
He olivat hetken eri tilassa.
citygirl71
Dokkari olis voinut olla pidempi. Kaipasin diipimpää otetta. Tunnelmaltaan miellyttävän hörhö. Kiitos!
viilis05
sanoppa muuta
Sari Pöyhönen
Tsätin seuraaminen ja kirjoittaminen vie keskittymiskykyä itse dokkarin tai keskustelun katselulta... Muuten hyvä.
allura_rad
Nyt meitä katsojia yritetään ukottaa.
Uskovainen
Simba
Sitten on meitä jotka vaan kuuntelee eikä sano mitään
Joka tapauksessa dialogi on hankala laji
Lasiasiat
Kiinnostava kertomus vaikutuksesta ja vaikuttavuudesta.
Tilu
Hei hei Kekkonen ei takasin tuloa...
Solfeggio
Dokumentin sisältö ei ollut niinkään kiinnostava mutta se, miten koko homma oli koottu kasaan vanhoine uutispätkineen oli ihana aikamatka!
jokate
Docventures Mode
Mitäs muut tuumii leffasta, mikä fiilis?
Hyvä leffa, oisin kyllä katsonut vaikka ei olisi tullut tässä yhteydessä vaan ollut oma dokumentti.
Säätö-Sauli
"Vesi muuttuu koskenkorvaksi" You can make a religion out of this.
Ora_
Oli kyl parempi leffa kun viimeviikolla. Ei ollu niin hirveen masentava.
Kikuzi
Lopetin tupakoinnin hypnoosin avulla. Olin polttanut kauan ja paljon.
Leopardintaljapäällikkö
Simba
Sitten on meitä jotka vaan kuuntelee eikä sano mitään
Kaikkein ihanimpia tiituleita on just ne semmoset ketkä ei kokoajan pälpätä jotaki turhaa.
Doris1990
Leffa oli jännä ja erikoinen ja tuli kovasti Perttu Häkkistä jä hänen erikoista ja jännää ohjelmaa ikävä.
Pipsavee
oli myös näöllisesti/esteettisesti tyylikäs dokkari 👍
Jusvi
Säätö-Sauli
"Vesi muuttuu koskenkorvaksi" You can make a religion out of this.
Itsesuggeroinnilla ilmasta viinaa.
ulabanderos
"Mistä tulee totta kun ihmiset uskoo siihen?" Kelluvat valuuttakurssit... *kröhöm*
violencerayo
Yleismaailmalliset totuudet löytyvät vain matematiikasta.
uusi_tulevaisuus
Tekoälyn kehittämiseen nyt.
Maaginen Metsämies
Niin, yhteiskunta ja sivistys lakkaa olemasta justiin sillä sekunnilla kun ihmiset lopettaa uskomasta siihen.
Docventureskummitus
Säätö-Sauli
"Vesi muuttuu koskenkorvaksi" You can make a religion out of this.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/olliver-hawk-muuttaa-veden-viinaksi <-- Täältä löytyy muuten artikkeli tosta!
anonyymi1174643
Tunnan taustalla oleva juoma saa minutkin janoiseksi
Maclunkey
Kekkonen oli hyvä vertauskuva tälle auervaaralle.
Turseli
Kossua ilman krapulaa. Where do I sign?
Ponksponk
Jusvi
Itsesuggeroinnilla ilmasta viinaa.
Tästä tulee mieleen kun kerran jossakin festareilla oli jaossa homeopaattista vodkaa.
elllipsi
dokkaria katsellessa ja chattia seuratessa tuli ihan hullu nälkä
Adolf Dalton
Vettä ilman humalaa
Mieskana
elllipsi
dokkaria katsellessa ja chattia seuratessa tuli ihan hullu nälkä
samoin hahah, nälkä hypnot..
tammari
Kiitos kaikille keskustelusta, öitä!
Pipsavee
elllipsi
dokkaria katsellessa ja chattia seuratessa tuli ihan hullu nälkä
Mul on tässä usein popcornia eväänä, suosittelen :D
HeiHeiHeimo
elllipsi
dokkaria katsellessa ja chattia seuratessa tuli ihan hullu nälkä
Tämä kuluttaa todennäköisesti enemmän kaloreita kuin tekemättä jätetty salitreeni. Irtisano salijäsenyys, chattaa docventuresin jaksojen aikana!
Jotoskalle
Turseli
Kossua ilman krapulaa. Where do I sign?
Onnistuneella hypnoosilla taitaa tulla krapulakin... jos siis todella USKOO juoneensa viinaa... Mut ei taida sentään näkyä alkometrissä noi vedellä juodut promillet
Veraaa
tammari
Kiitos kaikille keskustelusta, öitä!
öitä!
Docventures Mode
tammari
Kiitos kaikille keskustelusta, öitä!
Etkö jaksa loppuun asti? Huomenna sitten Areenasta!
Säätö-Sauli
KELTAINEN SERLA FOR LIFE!
HellNoKitty
Markkinointi. Tutkia ihmisryhmiä ja etsiä heitä yhdistäviä asioita ja iskeä oikeaan paikkaan.
Pipsavee
Docventures Mode
Etkö jaksa loppuun asti? Huomenna sitten Areenasta!
Kyllä mä jaksan!!
OskarH
Kun johonkin haluaa uskoa, niin aivot kyllä sopeutuvat. Katsokaa vaikka YLE Areenasta lunelääkkeistä kertova dokumentti.
elllipsi
HeiHeiHeimo
Tämä kuluttaa todennäköisesti enemmän kaloreita kuin tekemättä jätetty salitreeni. Irtisano salijäsenyys, chattaa docventuresin jaksojen aikana!
no näin! eka kerta chatissa ja tää on kyllä ollut ihan parasta :3
JOFA-13
Missä se Oliverin pressan kirje on ? Vai onko se hävinnyt?
mestarishc
juu
Docventures Mode
Pipsavee
Kyllä mä jaksan!!
Hyvä Pipsa, go go! (y)
Mieskana
LADA psykoosi!
Turseli
Voiskohan Jose hypnotisoida mut niin, että vaimon kitinä kuulostaisi kehulta?
ATK-nainen
Eikö parasta hypnoosia ole se, että vaikutetaan tiedostamatta ihmisten käytökseen ja mielipiteisiin. Tiedä vaikka hallitus ja talousjätit käyttäisivät laaja-alaista joukkohypnoosia
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Tunnan juomassa tais olla jotain ylimääräistä. Lisäsitruunaa?
Pipsavee
HellNoKitty
Markkinointi. Tutkia ihmisryhmiä ja etsiä heitä yhdistäviä asioita ja iskeä oikeaan paikkaan.
Meidän markkinoinnin professori sanoo että markkinointi on "asiakkaiden arvostamista" mut välillä mä kyllä vähän kyseenalaistan 🤔
Faijalainen
Instahan se vasta hypnotisoi jengiä etsimään täydellistä itseään
Maclunkey
Kuka toi Dragonball Z -mies on TV:ssä?
Sepezino
Vanhois leffois vedetään röökiä jatkuvasti, teki iteki mieli tupruttaa
uusi_tulevaisuus
Metsien hiilinielut ja metsässä rentoutuminen terveyden ja hyvinvoinnin lääkkeenä sydämen sykkeeseen ja mielenterveyteen todella tärkeää. Luonto on rakas kohde ❤️, säästetään tuleville sukupolville. Ei hakata, eikä lisätä hakkuita.
Jb359
Joukkohypnoosissa ryhmäpaineella lienee suuri vaikutus. Muutama oma kaveri yleisön edessä joukon keskelle fiilistelemään mitä vaan yliluonnollista niin muut lavalla olevat lähtee tähän mukaan "koska noi muutkin". Sitten fiilistellään porukalla setelipuuta tai mitä sitten ikinä
ATK-nainen
Hah! Illan paras huijaus on 0,4l tuoppi
Marahoo
Mukava katsella, kun tyypit jotka eivät ole nähneet Oliverin souta sen paremmin kuin ajaneet Ladaakaan, esiintyvät isoina asiantuntijoina.
Uskovainen
OskarH
Kun johonkin haluaa uskoa, niin aivot kyllä sopeutuvat. Katsokaa vaikka YLE Areenasta lunelääkkeistä kertova dokumentti.
Psykoosipotilas kuullessaan ääniharhoja saa myös ihan faktisia äänielämyksiä käyrällä.
Mieskana
Jätkällä on pöllitty kyltti tossa taustalla.. haha
Herr Direktör
Bymm olette millen huntin velkaa
Säätö-Sauli
Sepezino
Vanhois leffois vedetään röökiä jatkuvasti, teki iteki mieli tupruttaa
Tupakkateollisuus on kyllä mielikuvamarkkinoinnin mestari. Saadaan ihmiset kiskomaan puhdasta myrkkyä kehoon ja tuntemaan olonsa cooliksi. Itsekin olen tähän välillä langennut.
mitäkummaa
Elokuva, eli liikkuva kuva on erittäin hyvä propagandan väline ja varmasti ainakin jossakin mielessä verrattavissa hypnoosiin, eli meitä "hypnositoidaan" tälläkin hetkellä mm. YLE tv 2:n toimesta!
uusi_tulevaisuus
Metsät tärkeitä ilmastonmuutoksen torjunnassa
Maaginen Metsämies
uusi_tulevaisuus
Metsien hiilinielut ja metsässä rentoutuminen terveyden ja hyvinvoinnin lääkkeenä sydämen sykkeeseen ja mielenterveyteen todella tärkeää. Luonto on rakas kohde ❤️, säästetään tuleville sukupolville. Ei hakata, eikä lisätä hakkuita.
Nimimerkkini tulee vajaasta sadasta hehtaarista jonka keskellä asun.. Ei ole naapureita eikä huolia murheita..
suolakurkkulover
0,4l tuoppi hopeavettä? Kyllä kiitos!
elllipsi
ATK-nainen
Hah! Illan paras huijaus on 0,4l tuoppi
ei kiitos.
ATK-nainen
Sepezino
Vanhois leffois vedetään röökiä jatkuvasti, teki iteki mieli tupruttaa
Joo, nauratti se nainen joka tuprutti menemään siinä TV-ohjelmassa missä Hakasalo oli
Turseli
#kysymys Psykoosin ja hypnoosiin ero?
Faijalainen
Influencerit = Hakasaloja idag
Pipsavee
Vaarallisinta huuhaata on just terveyteen liittyvät uskomukset. "Rokotusten sijaan lapsille hopeavettä", "masennus on asenteesta kiinni", "hammaskivenpoisto eläimelle ilman nukutusta ultrahammasharjalla"
Kuluttajaneuvonta
Jb359
Joukkohypnoosissa ryhmäpaineella lienee suuri vaikutus. Muutama oma kaveri yleisön edessä joukon keskelle fiilistelemään mitä vaan yliluonnollista niin muut lavalla olevat lähtee tähän mukaan "koska noi muutkin". Sitten fiilistellään porukalla setelipuuta tai mitä sitten ikinä
= some
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Salaliittoteorioissa on se huono juttu, että ne totta olevat hukkuu massaan.
jokate
Tuo lintujuttu tuli myös vaimolle, kun hänen isänsä oli luvannut tulla lintuna. pari päivää kuolemansa jälkeen oli talitintti koputtanut ikkunaan. Saattoi olla sattumaa, koska tintit käyvät usein koputtamassa ikkunan takana. Mutta oli kuitenkin kylmät väreet tullu.
Docventures Mode
Maclunkey
Kuka toi Dragonball Z -mies on TV:ssä?
Oijoi, kenestähän mahtaa olla kyse? Tuntomerkkejä!
suolakurkkulover
Meissä kaikissa asuu pieni Hakasalo
Uskovainen
Turseli
#kysymys Psykoosin ja hypnoosiin ero?
Psykoosi on sairaus, hypnoosi on joku muu tila
Sepe-susi
Ihmiset haluavat uskoa. Sucker born every second.
Origamilintu
Okei mikäs se vedätys täs leffassa oli, kertokaa vedätetylle :D
uusi_tulevaisuus
Koulutus arvokas asia ❤️, siitä ei leikata. Koulutukseen-, tutkimukseen- ja tieteeseen suursatsauksia. Koulutuksella oppii.
ATK-nainen
Sepe-susi
Ihmiset haluavat uskoa. Sucker born every second.
Me ollaan kaikki varmaan sucker jollekin asialle
HellNoKitty
Hypnotisoinnissa kriittinen ajattelu tärkeässä roolissa. Kaikkeen ei kannata langeta.
Paavosetä
Sanokaa mitä sanotte. Hawk ei huijari ollut. Varsin taitava showmies kylläkin alallaan. Olen itse ollut 80-luvun alkupuolella Hawkin showssa hypnotisoitavana. Varsin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus. Muuten, mitään testejä hypnoosiherkkyydestä ei ollut. Osallistujat valittiin satunnaisesti yleisöstä vapaaehtoisten joukosta.
Amileontti
Miksi elokuvassa ylipäätään nähtiin tarpeelliseksi kuvata – dramatisoida – tilanteita osaksi historiallista kertomuksen kaarta?
LordFAPPER9000
Onko mun telkkari mennyttä vai näkeekö muutkin sellaisia haaleita laitoja ruudulla?
Mieskana
ATK-nainen
Me ollaan kaikki varmaan sucker jollekin asialle
lupa myönnetty
Ponksponk
deepak chachra on yksi hyvä esimerkki tosta sanasalaatilla ihmisten hämmentämisestä. Kun tuottaa tekstiä kovalla syötöllä ja on itsevarma niin on hankala "puolustautua" järjellä
Docventures Mode
Origamilintu
Okei mikäs se vedätys täs leffassa oli, kertokaa vedätetylle :D
Ihan kaikki ei ollut sitä mitä nähtiin - tai siis näytettiin, mitä osia oli lavastettu.
tikku1669
Aikoinaan työelämässä 40vuoden työrupeamaa lopetellessa tuli vaikeat uniongelmat. Eräässä orttonin selkähoito jaksossa luennoitsija opetti itse hypnoosia. Kun herkuttelet unta
Paviaani3000
Ponksponk
deepak chachra on yksi hyvä esimerkki tosta sanasalaatilla ihmisten hämmentämisestä. Kun tuottaa tekstiä kovalla syötöllä ja on itsevarma niin on hankala "puolustautua" järjellä
Tarkoititko Deepak Chopraa?
DocJares
Uskovainen
Psykoosi on sairaus, hypnoosi on joku muu tila
Ja psykoosille alttiita tai psykoosisairaita ei saa hypnotisoida. Suuri riski psykoosin puhkeamiselle.
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Mikä idea tuossa on ollut lavastaa osa filmistä?
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
ATK-nainen
Jos suomessa olisi avoimempi asenneilmapiiri homeopatian, energiahoidon yms. muiden suhteen eikä niitä leimata hippien/hullujen hommiksi niin niitä voisi tutkia ja tarjota vaihtoehtoishoidoiksi (niinkuin esim saksassa) niin olisiko meillä parempi kyky tunnistaa huijaukset
Amileontti
Joo, "vedätys" jäi ainakin tälle katsojalle varsin epäselväksi..
Ponksponk
Paviaani3000
Tarkoititko Deepak Chopraa?
Joo just häntä haha
OskarH
Venäjän trollit toteuttavat yksilöityä massahypnoosia skaalattavasti.
HeiHeiHeimo
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Hyväuskoisena. Olenhan taas täällä.
Niffuli
Docventures Mode
Ihan kaikki ei ollut sitä mitä nähtiin - tai siis näytettiin, mitä osia oli lavastettu.
Luulin että siinä oli joku toinenkin vedätys ja jäin pohtimaan että mikä se oli :D
DocJares
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Liian luottavaisena
Maaginen Metsämies
Tässä osoitteessa ei toimi placebo tai muukaan suggestio, olen liian naiivi mihinkään sellaiseen..
Pipsavee
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Mikä idea tuossa on ollut lavastaa osa filmistä?
Varmaan haluttu testata meitä katsojia et kuinka alttiisti uskotaan dokumentin joka osa
Turseli
Win capita = "voita pääomaa" En ole penaalin terävin kynä mutta olis kellot soinu!
Lasiasiat
Yleensä pidän kriittistä linjaa, mutta joskus sitä haksahtaa ennen kuin havahtuu miettimään pidemmälle.
varjopuoli
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Joskus liikaa hyväuskoinen, joskus taas liian skeptinen kaikelle
Icariusnatarius
Yritän kokea itseni tarkoituksella hyväuskoiseksi, jotta minua olisi vaikeampi ukottaa
Sepe-susi
En enää usko niin helposti.
elllipsi
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
en pidä mutta koska jossain määrin sitä on kuitenkin, pyrin tunnistamaan tämän piirteen itsessä
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Wincapitahan "toimi oikeesti" kun nyt lähes kaikki pien"sijoittajat" saivat omansa takaisin oikeusprosessin kautta.
Sarppa123
Hawk testasi vapaaehtoiset. Ja muutamat, joita hän ei saanut suggeroitua, saivat palata takaisin katsomoon.
Tilu
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
En kumpaankaan.
Lokitin
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Mikä idea tuossa on ollut lavastaa osa filmistä?
osoittaa kuinka helppoa on saada uskomaan, kaikki ei ole siltä miltä näyttää
epikarhu
Mut vietiin jaipurissa kans fillaririkshalla mattokauppaan, korukauppaan, rättikauppaan.. Halusin vain 150m päähän rautatieasemalle ja oli ihan hirvee rippendrop.. Kävin joka kaupassa vain p*skalla. Loppujenlopuksi otin sen rikshan ja fillaroin steissille itse niin että oikea kuski istui korissa takana. En langennut huijaukseen. 😄
Ponksponk
ATK-nainen
Jos suomessa olisi avoimempi asenneilmapiiri homeopatian, energiahoidon yms. muiden suhteen eikä niitä leimata hippien/hullujen hommiksi niin niitä voisi tutkia ja tarjota vaihtoehtoishoidoiksi (niinkuin esim saksassa) niin olisiko meillä parempi kyky tunnistaa huijaukset
Eikö se riitä että niitä on jo valmiiksi tutkittu ja todettu tehottomaksi? Joten siis jo valmiiksi todettu huijauksiksi
Kuluttajaneuvonta
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Eihän se ole ihminen, jos se ei yritä kusettaa.
Faijalainen
Jätän tämän tähän: skientologia.
Uskovainen
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
en todellakaan usko helposti mitään, täytyy olla vahva näyttö ja tykkään itse tarkistaa faktoja ennen kuin kerron eteenpäin, luulisin tässä edustavani tavallista nykyajan ihmistä, uskonnostani huolimatta
violencerayo
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Haluaisin uskoa ihmisiin, mutten aina pysty.
Säätö-Sauli
Näissä jälkiliukkaissa ehdottomasti mielenkiintoisin sohvaposse tähän mennessä.
HellNoKitty
Tarpeeksi vakuuttava ihminen niin läpihän se menee. Ja ihminen on liian ylpeä otus myöntääkseen olevansa väärässä varsinkin isommissa asioissa.
WaitWhat
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Luotan liikaa ihmisiin ja ajattelen heidän haluavn vain hyvää, etenkin jos on lähipiiriin kuuluva henkilö kyseessä. Mainonnassa ja mediassa olen skeptinen lukemaani kohtaan.
Niffuli
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Kyllä! Mua on välillä vähän liiankin helppo huijata.
HumanistiJKL
Eihän se pääosan esittäjä ees näyttäny siltä Hakasalolta :D Sillä oli selkeesti tupee. Ihmettelin sen Susan Barletonin suomalaista aksenttia. Aattelin että nää lavastetut jutut kuuluikin ymmärtää rekonstruktioksi :D
HeiHeiHeimo
Turseli
Win capita = "voita pääomaa" En ole penaalin terävin kynä mutta olis kellot soinu!
Tää on jotakuinkin illan paras kommentti. Spontaani röhähdys. Eikä unohdeta Onecoinia, joka upposi samaan kohderyhmään vähän aikaa sitten.
Sepe-susi
Mihin se toimittaja katosi?
anonyymi1063557
Jos on omakohtaisia kokemuksia ns. ylikunnollisuudesta mikä liittyy fyysiseen esineeseen mikä on "tapauksen" jälkeen kadonnut, niin .....
Nastamuumio666
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Vaikeinta on löytää tasapaino näiden välillä. Jos liikaa kyseenalaistaa kaikkea, menee ihan foliohattusekoiluksi. Mutta jos uskoo kaiken mitä kuulee, menee pyramidihuijaussekoiluksi.
Fox Mulderi
Sipilä oli pahin huijari
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Pipsavee
Varmaan haluttu testata meitä katsojia et kuinka alttiisti uskotaan dokumentin joka osa
Tuo on vähän hankala juttu, kun ei pysty kovinkaan helposti tietämään, mikä "dokumentista" on totta ja mikä ei. Dokumentista tulikin tarina...
Pipsavee
Docventures Mode
Mites täällä: pidätkö itseäsi hyväuskoisena tai vaikutuksille alttiina?
Joo aika helposti. Onneks nykypäivän kouluissa korostetaan tosi paljon kriittistä lukutaitoa ja kyseenalaistamista ja tietojen vertaamista, jolloin on oppinu tosi hyvin suodattaan lukemaansa ja kuulemaansa.
Villesok
Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa!
ATK-nainen
#kysymys vieraille: antakaa esimerkkejä psykologisesta ja miksei fyysisestäkin suggestion keinoista?
Docventures Mode
Sepe-susi
Mihin se toimittaja katosi?
Katiako tarkoitat? Kati oli mukana vain ennen leffaa lähetyksessä.
Amadeus123
Hakasalon hammaslääkäri ei ollutkaan hammaslääkäri, huomasitteko? Ei hän muuten olisi niin kauan proteesia viilannut!
Pipsavee
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Tuo on vähän hankala juttu, kun ei pysty kovinkaan helposti tietämään, mikä "dokumentista" on totta ja mikä ei. Dokumentista tulikin tarina...
Näinhän se on
Maclunkey
Pyramidin tunnistaa usein siitä, että esittely alkaa lauseella: ”Tämä ei ole pyramidihuijaus”
Turseli
Noni Jose napsauta nyt jo niitä sormia ja Tunna alkaa strippaa.
Säätö-Sauli
Ihminen joka luottaa suuryrityksen pitävän huolta hänen eduistaan on yhtä viisas kuin ihminen joka luottaa ettei oma kissa tilanteen tullen popsisi häntä poskeensa #facebook
varjopuoli
Turseli
Noni Jose napsauta nyt jo niitä sormia ja Tunna alkaa strippaa.
😂
snede
violencerayo
Haluaisin uskoa ihmisiin, mutten aina pysty.
Kyllä mä uskon ihmisiin. Jotenkin on kauhea ajatus että jokainen vastaantulija olisi kusettamassa.
Sepe-susi
Mode - OK. Kiitos.
Pespes
Nastamuumio666
Vaikeinta on löytää tasapaino näiden välillä. Jos liikaa kyseenalaistaa kaikkea, menee ihan foliohattusekoiluksi. Mutta jos uskoo kaiken mitä kuulee, menee pyramidihuijaussekoiluksi.
Juu. Aika monta "realistia" tunnen, jotka suhtautuvat kaikkeen niin hartaan skeptisesti, että elävät ihan itse luomassa kuplassaan.
elllipsi
Turseli
Noni Jose napsauta nyt jo niitä sormia ja Tunna alkaa strippaa.
kelpais
Herr Direktör
Turhaa etittä, en ole FBssä
Sepezino
Oon musa-kommentista samaa mieltä!
Maclunkey
Obama + Spede = Johannes Virolainen
Tilu
ATK-nainen
#kysymys vieraille: antakaa esimerkkejä psykologisesta ja miksei fyysisestäkin suggestion keinoista?
Hokeminen, hokeneminen, toisto, toisto ja usko siihen mitä hoet ja toistat.
Jusvi
Eikös mindfulness ole myös tavallaan itsehypnoosia? Ja meditaatio muutenkin?
siilikala
Eikö ole jännä, että suomessa on on hyväuskoisille termi "sinisilmäinen" kun kuitenkin suurimmalla osalla kantasuomalaisista on siniset silmät...?
Aavikkospuge
#kysymys Missä vaiheessa vaikuttamisesta tulee manipulaatiota?
Sepe-susi
Jusvi
Eikös mindfulness ole myös tavallaan itsehypnoosia? Ja meditaatio muutenkin?
No, ei.
Lokitin
Hypnoosi=manipulointi
Origamilintu
Jusvi
Eikös mindfulness ole myös tavallaan itsehypnoosia? Ja meditaatio muutenkin?
Riippunee koulukunnasta...
FragariaVesca
HumanistiJKL
Eihän se pääosan esittäjä ees näyttäny siltä Hakasalolta :D Sillä oli selkeesti tupee. Ihmettelin sen Susan Barletonin suomalaista aksenttia. Aattelin että nää lavastetut jutut kuuluikin ymmärtää rekonstruktioksi :D
Samaa mietin minäkin.
Behemiaz
Mikä on edes totta?
Jotoskalle
Vahvistaako SoMe oikeasti kuplautumista, vai vähentääkö se sitä? Netissä sentään pääsee halutessaan myös "vastustajien" infon pariin, mutta Tiedonantajaa ei juurikaan jaettu kapitalisteille tai fasisteille, eikä heidänkään "salaisia" viestejä jaettu SKDLn väelle... ;) #kysymys
Maaginen Metsämies
Totesin muistaakseni jo ensimmäisessä lähetyksessä että tämä on minun toinen netti-tunnukseni. Ei löydy siis naamakirjoja tai sosiaalisia medioita täältä..
ATK-nainen
#kysymys: liittyykö halumme ja taipumuksemme uskoa johonkin alkukantaiseen tarpeeseen löytää meitä isompi merkitys, kuulua johonkin yhteisöön vai ulkoistaa vastuu päätöksistämme?
Haitta-apina
Jos olisi olemassa vain yksi oikea uskonto/jumala ja kaikki muut olisivat väärässä, pitäisi kys. uskonnon jollain tavalla selkeästi erottua muista vaikka taianomaisina rukousvastauksina, parempana terveytenä tms. Vaan kun ei, kaikkien uskontokuntien edustajat ovat yhtä vakuuttuneita omasta uskonnostaan, oli jumala sitten hindujen Hanuman-apina, animistien kivihenki, tai kristittyjen Jeesus. Samaa tuubaa siis kaikki.
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Pespes
Juu. Aika monta "realistia" tunnen, jotka suhtautuvat kaikkeen niin hartaan skeptisesti, että elävät ihan itse luomassa kuplassaan.
Eikö olekin erittäin vaikeaa ymmärtää tai tulkita muita, kun kaikki liikkuvat eri tasoilla ja konteksteissa kommunikaatiossaan ja ajatuksissaankin! Ehkä aito ymmärtäminen tapahtuukin täysin sivussa siitä, mitä yleisesti kai luullaan.
Uskovainen
Jusvi
Eikös mindfulness ole myös tavallaan itsehypnoosia? Ja meditaatio muutenkin?
Mindfullness on yhteen asiaan kerrallaan keskittymistä, ei sen kummempaa. Lapsi toimii mindfullness-tekniikalla elämässään, mutta aikuinen multitaskaa haitallisen paljon ja tähän tarpeeseen mindfullness tulee :)
jaffetti
Taju kankaalla on jo. Totta
Ulkomaankirjeenvaihtaja
snede
Kyllä mä uskon ihmisiin. Jotenkin on kauhea ajatus että jokainen vastaantulija olisi kusettamassa.
Ei sitä pidä stressata. Hyväksyy ihmisen jutut hänen totuutenaan, mutta on itse mukana vain niin kauan kuin itselle aiheutuva riski on siedettävä.
suolakurkkulover
HumanistiJKL
Eihän se pääosan esittäjä ees näyttäny siltä Hakasalolta :D Sillä oli selkeesti tupee. Ihmettelin sen Susan Barletonin suomalaista aksenttia. Aattelin että nää lavastetut jutut kuuluikin ymmärtää rekonstruktioksi :D
Sama täällä!
anonyymi293352
Soini oli taitava huijari😤
Ozunama
Toi lopun lintujuttu jäi mietityttämään... Erään sukulaisen uurnanlaskun yhteydessä juurikin tämän sukulaisen hautakivelle laskeutui vaalea kyyhkynen. Siinä se vaan sitten oli ihan rauhassa. Otettiin ihan kuviakin siitä. Jos joku kertoisi
Ponksponk
Jotoskalle
Vahvistaako SoMe oikeasti kuplautumista, vai vähentääkö se sitä? Netissä sentään pääsee halutessaan myös "vastustajien" infon pariin, mutta Tiedonantajaa ei juurikaan jaettu kapitalisteille tai fasisteille, eikä heidänkään "salaisia" viestejä jaettu SKDLn väelle... ;) #kysymys
Toisaalta usein se toisen puolen tieto jolle altistuu tulee samalla lailla ajattelevien filtterin läpi. Esimerkiksi fb kaveri jakaa setänsä mv-lehti päivityksen, jolloin näkee vain sekoimmat ja rasikaaleimmat toisen puolen ajatukset. Tämä vain vahvistaa omaa kuplaa
Pinja1234
Joukkohypnoosista puhuminen Hitlerin Saksan yhteydessä on arveluttavaa. Kai kansalaiset tuolloin kuitenkin olivat tietoisessa mielentilassa? Missä menee hypnoosille altistumisen ja hyvin vahvalle vaikuttamiselle altistumisen raja?
HumanistiJKL
EIII EN KESTÄ NOITA AJATUKSENLUKUTRIKKEJÄ O__o
Solfeggio
Oma asiansa on Käypä hoito-suositus homeesta oirehtiville sisäilmasairaille: annetaan niille mentaaliterapiaa! Lue: yritetään hypnotisoida potilaat uskomaan, että he ovat terveitä.
Maaginen Metsämies
Nyt haisee vedätys #nuuh
Säätö-Sauli
Hyvin ukotettu!
Icariusnatarius
Jokainen näistä on sellasia, että välivaiheet mitä temppuun tehdään on kahdessa kategoriossa: 1) se on harhautus itse faktasta 2) se on oleellinen asia millä temppu tehtiin. Joskus koko tempun välivaiheet on harhautusta, koska temppu on niin itsestäänselvä muuten.
Fox Mulderi
Sopupeli
Turseli
"Mesmeroivaa"🤣
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Silmistä näkee mitä lukee ja miten pitkän lukee. :)
anonyymi1058004
huhuhuh
Behemiaz
Silmät sielun peili, jotkut näkee niistä enemmän kuin muut
Sashimi
Säätö-Sauli
"Vesi muuttuu koskenkorvaksi" You can make a religion out of this.
Kylmät väreet
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Korvavalo sai rahoitusta valtion rahoista!
Divergenssi
Listalla oli vaihtoehtoina vain Goodman ja Presley.
JukeVeikko
Irwin on suomen Elvis
HeiHeiHeimo
Forcing on termi jolla löytyy taikatemppuihin ohjeita, eli kuinka taikuri pakottaa kohteen valitsemaan tietyn jutun. Oli se sitten kortti tai juttu listalta.
Sepe-susi
Loppuun sitten Rikun hypnoottis-magneetinen katse!
anonyymi187824
Erinomainen parituntinen narratiivisesta sodankäynnistä:
Docventures Mode
Jaa-a. Olipas temppu! Mutta mikä on kaikkien aikojen suurin ukotus?
Jomppuli
Jose on valinnut jo ennakkoon minkä vastauksen hän Rikulta ja Tunnalta haluaa. Sen jälkeen jää vain tehtäväksi saada miehet keskittymään haluamiin vaihtoehtoihin.
snede
Onko Valkee nykyajan hirvipilli?
elllipsi
Divergenssi
Listalla oli vaihtoehtoina vain Goodman ja Presley.
eikö hän juuri sanonut että ei ollut
Herr Direktör
Rammsteinin basistilla on korvavalo MOLEMMASSA korvassa
suolakurkkulover
Tulee vain mieleen Jonestown
Tuuhea
Yleisimmät muusikot. Jos harvinaisempia nimiä, ei sama tule onnistumaan.
anonyymi514748
Kiinnostaa, miksi esimerkiksi politiikassa, toisilta odotetaan vahvempaa totuudessa pysymistä kuin toisilta? #totuudenjälkeinen
Jusvi
Uskovainen
Mindfullness on yhteen asiaan kerrallaan keskittymistä, ei sen kummempaa. Lapsi toimii mindfullness-tekniikalla elämässään, mutta aikuinen multitaskaa haitallisen paljon ja tähän tarpeeseen mindfullness tulee :)
Eikös tämä sama asia ole myös kyseessä hypnoosissa, joskin itse olet se joka tavallaan suggeroi keskittymistä.
Turseli
Vappusatanen
naula
Onko vinyylilevyn väitetty parempi sundi itsesuggestiota ?
Manala
Kaikkien aikojen suurin ukotus: 9/11.
JTankki97
Olisiinäkin kegsintö. Korvavalo ? Nimenäkin kyseen alainen
Maclunkey
Korvavalo, jota myytiin apteekeissa, sai mut todella kuumaks.
Sepezino
Dockut oli nähny vilauksella irwinin ja elviksen vilauksella ennen lähetystä
Maaginen Metsämies
Kapitalismi ei kelvannut mutta vappusatanen käy ?
AnosOros
Docventures Mode
Jaa-a. Olipas temppu! Mutta mikä on kaikkien aikojen suurin ukotus?
Suurin osa sotaanlähdöistä
DocJares
Docventures Mode
Jaa-a. Olipas temppu! Mutta mikä on kaikkien aikojen suurin ukotus?
Uskontojen historiallinen valta-asema
Behemiaz
Hitler oli kaikkien aikojen ukotus
Vakaaharkinta
Meillä on apinaihmisen geenit.
nyymari
Hypnoottismagneettiset katseet tiskiin
Lokitin
Olisiko tempun taustalla tiettyä taustatutkimusta, mikä todennäköisesti olisi tuttu artisti, johon silmä tarttuu helpoiten.
YoYoDyn
Valkeen suosiota selittää sen osuminen sopivaan kohtaan syksyllä 08 alkanutta lamaa. Se tarjosi alakuloiselle teknologiakaupungille jonkinlaista toivoa ja siksi siihen haluttiin uskoa.
ATK-nainen
#kysymys: kun eläimiin (ainakaan vielä tutkitusti) tehoa hypnoosi, niin voisiko päätellä että mielen vaikuttamiseen tarvitsee aina semantiikkaa ja tunteita?
Solidmage
Taikatempun salaisuus on että Riku ja Tunna on mukana siinä,
tikku1669
Jos sinulla on nukahtamis ongelmia, ota mieleesi nuppineula ja kohdista ajatuksesi siihen neulan lempeän vihreään päähän. Alussa ajatuksesi karkailee, muutama harjoitus ilta ja kas vain alat nukahtamaan yhä nopeammin. Tämä on toiminut minulla 30 vuotta. Itse sukgestio toimii.
Lasiasiat
Behemiaz
Silmät sielun peili, jotkut näkee niistä enemmän kuin muut
Mutta millä hitolla näkee jonkun silmistä, ajatteleeko vaikka numeroa 41 vai 44? :D
elllipsi
se sormesta(?) otettava superpieni määrä verta josta muka kykenee selvittämään ties mitä, oli melkonen juttu
Jannapee
Jomppuli
Jose on valinnut jo ennakkoon minkä vastauksen hän Rikulta ja Tunnalta haluaa. Sen jälkeen jää vain tehtäväksi saada miehet keskittymään haluamiin vaihtoehtoihin.
Antaa hyvissä ajoin puheessa ja toiminnassa vinkkiä ja toistoa tietyistä numeroista jotka haluaa valittavan..
AnosOros
Kun puhutaan huijaamisesta,niin pitäisi päättää myös. Mikä on totta? #Kysymys
Maclunkey
Laserkokkeli, loistava bändinnimi
Ylermi91
Olin 70-luvulla hypnotisoitavana Oliver Hawkin lavashowssa Japanissa. Show televisioitiin ja itse katsoin myöhemmin nauhoituksen jossa Oliver mm. pisti ison neulan kämmenselän ihon läpi. Todisteena kaksi reikää muistuttivat vielä pitkään tapahtumasta.
Säätö-Sauli
Lasiasiat
Mutta millä hitolla näkee jonkun silmistä, ajatteleeko vaikka numeroa 41 vai 44? :D
treenaamalla ankarasti. Päätöksiä voi myös ohjata puhumalla esimerkiksi kasuaalisti tietyistä asioista ukotettavalle etukäteen, ja nämä ohjaavat sitten päätöksiä.
epikarhu
Aktiivisuusrannekkeet ja säätiedot on vähän sama asia. Suuntaa antavia. Silti niitä seuraa tosi moni, osa suunnittelee jopa aikataulunsa niiden mukaan.
Behemiaz
Sitä en tiedä, silmillä? Joku syvempi näkemys tai jotain, jota en osaa itsekkään selittää
HellNoKitty
Perus: sano väri ja työkalu ja se useimmiten on punainen vasara.
Turseli
Mentalisti pohjustaa tempun. Käy asioita läpi, jotka johdattaa sut ajattelemaan tietyllä tapaa.
elllipsi
Maclunkey
Laserkokkeli, loistava bändinnimi
suoraan kalliosta
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Yliluonnollinen on oikeasti luonnollista, mutta emme vaan vielä tiedä siitä oikein mitään.
Xenu
Kun ihmisen pyytää valitsemaan värin ja työkalun niin > 95 % sanoo: "Punainen vasara". Mistä lienee johtuu
Icariusnatarius
En voi kategorisesti uskoa yliluonnolliseen, koska uskon vasta siinä vaiheessa, kun perustelut on kohdillaan, jolloin se ei määritelmällisesti enää olisi yliluonnollista
Kostaja
Listalla jtn tuntemattomia/hankalan nimen omaavia artisteja sekä nuo hyvin tunnetut artistit jotka tulivat valituiksi, todnäk muutamaan kertaan. Silmät reagoivat niihin tuttuihin helpommin.
ATK-nainen
Yliluonnollinen ja henkinen on eri asia!
Pipsavee
elllipsi
se sormesta(?) otettava superpieni määrä verta josta muka kykenee selvittämään ties mitä, oli melkonen juttu
Ai esim. Hemoglobiinin? Se ei pokkaa kertoo sormesta täysin tarkka mut hyvin suuntaa-antava, yleensä lähellä totuutta. Mun hemoglobiinia seurataan puolivuosittain ja ne otetaan nykyään kaikki verikokeilla et on varmasti tarkka
RokkiTepsi
Truth is out there
Origamilintu
Solidmage
Taikatempun salaisuus on että Riku ja Tunna on mukana siinä,
En, usko koska minulle on tehty samankaltainen temppu, ihan yhtä hämmentynyt sillon olin..
Ozunama
Ozunama
Toi lopun lintujuttu jäi mietityttämään... Erään sukulaisen uurnanlaskun yhteydessä juurikin tämän sukulaisen hautakivelle laskeutui vaalea kyyhkynen. Siinä se vaan sitten oli ihan rauhassa. Otettiin ihan kuviakin siitä. Jos joku kertoisi
...jos joku vaan kertoisi, niin en varmaan itse uskoisi.
Orginal
Mahtavat keskustelijat tänään studiossa! Todella miellyttävää seurata
naula
Liian yksinkertaiset vaihtoehdot
Maclunkey
Mittaaminen on sen takia hyvä bisnes, koska olemme loputtoman kiinnostuneita omasta navastamme.
KJässi
Huomasiko kukaan Irwin Goodman - kirjaa kirjahyllyssä kun leffan ohjaajaa haastateltiin? Diippiä.
Taikakynä
Hieno lähetys käynnissä!
Spock65
Monissa tuotteissa mainitaan että se on lääkärien testaama, mutta ikinä ei kerrota oliko tulokset hyviä vai huonoja.
Sepezino
Docventures Mode
Jaa-a. Olipas temppu! Mutta mikä on kaikkien aikojen suurin ukotus?
Monia ärsyttää, mut suurin vedätys on uskonto
Uskovainen
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Yliluonnollinen on oikeasti luonnollista, mutta emme vaan vielä tiedä siitä oikein mitään.
Juuri näin!! Eihän ”kaikkea ole vielä keksitty”
snede
Yliluonnollinen on ilman muuta totta. Oikeastaan se on luonnollinen johon meidän käsityskykymme ei vielä riitä.
Säätö-Sauli
En usko yliluonnolliseen, mutta uskon siihen että täysin luonnolliset ilmiöt jotka eivät ole vielä meidän selitettävissä saattavat hieman yliluonnolliselta vaikuttaa. Internet olisi ollut 200 vuotta sitten yliluonnollisen ilmiön tasoinen konsepti.
Kukkahattuneiti
En saanut kysymystä
Jakejeejee
Korvavalojen tarina ei todellakaan päättynyt. Samat yrittäjät tekevät nyt menestyvää sormusta.
Faijalainen
Sekava haastis
Docventures Mode
Orginal
Mahtavat keskustelijat tänään studiossa! Todella miellyttävää seurata
Olemme samaa mieltä!
Pipsavee
HellNoKitty
Perus: sano väri ja työkalu ja se useimmiten on punainen vasara.
Jep mut sit kun tiiät kysymyksen niin olit ovela ja sanoit jonkun "vihreä porakone"
elllipsi
Spock65
Monissa tuotteissa mainitaan että se on lääkärien testaama, mutta ikinä ei kerrota oliko tulokset hyviä vai huonoja.
tai vaikka kuinka monta lääkäriä tähän testiryhmään kuului
Peetu337
Ei ole olemassa yliluonnollista. Jos löytyy jotain "yliluonnollisena" pidettävää, niin lopulta sille löytyy luonnollinen selitys. Esim salama oli alunperin jumalien vihaa jne
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
KJässi
Huomasiko kukaan Irwin Goodman - kirjaa kirjahyllyssä kun leffan ohjaajaa haastateltiin? Diippiä.
En.
tekashi69
En saanut äänestää :( Meni tosi nopeasti pois ruudusta ne vaihtoehdot
Andy17
Goebbels otti oppia aikoinaan Edward L. Bernaysin kirjasta Propaganda (1928). Tänään sosiaaliset mediat (”big tech”) ja suuryritykset, mediakonsultit, päättäjät jne. Onko meillä enää vapaata tahtoa tai kykyä kyseenalaistaa?
Taikakynä
Menikö polli jo?
nyymari
❤️
Äänetön tyyny
Missä äänestys?
Tuuhea
Myydään ihmelääkettä kuin villissä lännessä. Kannattaa tarkistaa.
Heltsuu
Kyllä uskon yliluonnolliseen. Mielestäni sitä ei selitetä tuulen voimalla että kaapin ovet aukeaa täysiä auki aivan itsestään. Sisällä ei tuule.
epikarhu
Ei ole yliluonnollisia asioita. On vain overstanding asioita. 👍
Säätö-Sauli
Pipsavee
Jep mut sit kun tiiät kysymyksen niin olit ovela ja sanoit jonkun "vihreä porakone"
Näin tiedon hankkiminen auttaa välttämään ukotetuksi tulemista, kannattaa siis olla utelias!
Maaginen Metsämies
En ole koskaan nähnyt mitään epäluonnollista tai yliluonnollista mutta en silti sano etteikö sitä voisi olla ? Ei vain ole osunut vielä kohdalle..
Behemiaz
On olemassa yliluonnollista.
Solidmage
Onko noiden peukkujen saaminen hyvä juttu? Paina tuosta jos on ----------------------->
Lasiasiat
Jouduin vastaamaan gallupiin joskus, sillä vaikka olen vakaa ateismiin kallistuva agnostikko, aloin itkeä kumppanille isoisäni kuolemaa kun puhelimeen tupsahti viesti. Ajattelin sen olisivan liian ironista jos se nyt olisi juuri siitä johtuvaa, mutta hetken päästä puhelimeen tarttuessani selvisi, että juuri siitä oli kysymys. Kokemus oli hämmentävä.
Docventures Mode
tekashi69
En saanut äänestää :( Meni tosi nopeasti pois ruudusta ne vaihtoehdot
Se oli tosi vähän aikaa vaan auki. Ensi kerralla pidempään.
LeeaH
Hyväuskoisuuden vastakohta = kyynisyys. Hmmm
Aikuinenmiäs
Mullaki meni äänestys ohi
anonyymi118499
Missä tuohon kysymykseen voi vastata?
kallenuppunen
Vissä vatussa äänestys?
Taikakynä
Onko mahdollista saada vielä äänestys ruutuun?
Ponksponk
Nuha menee usein itsellään ohi joten valkosipulit villasukissa tuntuu toimivan joka kerta!
Hoodlamb
Vaikea sitä on toisaalta olla uskomattakaan, koska kaikenlaista kuumottavaa shittii tapahtuu vähän väliä jossain. Ja ne on monen ihmisten kokemia välillä yhtäaikaisesti, joten on useempi todistaja ja tuskin kaikilla on päässä jotai vinksinvonksin.
ATK-nainen
Juuri näin! Monesti ihmisten vaivat voisi hoitaa ihmiskontaktilla ja läheisyydellä
LordFAPPER9000
Oliko polli lumetta
Kostaja
Mistä tollasia Veikko Ennala-fanipaitoja saa?
Origamilintu
Sepezino
Monia ärsyttää, mut suurin vedätys on uskonto
Mutta entäs itämaan _tietäjät_ eivät uskoneet vaan tiesivät...
TiikerinLoikka
Onkos tämä chat nyt korvannut faksin?
DocJares
Väitteen taustalla on usein se, että empaattisemman vastaanoton saa (ehkä) useammin huuhaan parista. Ja lääkäriltä voi saada myös ikäviä uutisia.
Docventures Mode
Äänetön tyyny
Missä äänestys?
Se meni jo. Tässä pitää olla nopee.
jokate
Minusta nuo aktiivisuusrannekket ja -sormukset enempi lisää kuin vähentää stressiä.
Jotoskalle
Orginal
Mahtavat keskustelijat tänään studiossa! Todella miellyttävää seurata
Jep. Syntyy ihan oikeaa keskustelua... mitä monina iltoina jää joojoo-henkilöiltä syntymättä...
John Cataja
Paras terapeutti on ollut mun fysioterapeutti. Sen kanssa oli hyvä puhua.
tekashi69
Uskon telepatiaan koska sen olen kokenut. Mutta se onko se yliluonnollista vaiko vain ihan luonnollista saa kaikki määrittää itse.
--------1
Cmoon onhan mielellä edelleen ihan mieletön voima!!!
Xenu
Olisiko älypuhelimen näkeminen 50-luvun asukille yliluonnollinen kokemus?
ManicSerpent
En usko yliluonnolliseen. Kaikkeen löytyy tieteellinen selitys.
JTankki97
Totta yliluonnolisessa sekä hengisessä on suurikin ero. Mites filosofiassa sekä hengisyydessä jotain samaa historiassa ajatellen. Taloustietessä ja taloudessakin sekä taloushuijauksissa samoja puolia siinähän se. Vähän kuin komunismi ei toimi niin toinikohan sit kapitalimikaan ikuisesti
ISK
Ihmisten tieteenlukutaito on kyllä huolestuttavan heikoissa kantimissa. Ihan perusasiat ovat hukassa, kuten mitä tarkoittaa tieteellinen konsensus ja mikä vaikutus tutkimuksella X siihen on. Ongelma on myös media, joka saattaa tiivistää monisatasivuisen tutkimuksen yhteen raflaavaan otsikkoon. Vain harva viitsii käydä perehtymässä tutkimukseen otsikon taustalla.
Docventures Mode
Solidmage
Onko noiden peukkujen saaminen hyvä juttu? Paina tuosta jos on ----------------------->
Jos niitä saa tarpeeksi, pääsee tuohon tykätyimmät listalle ihan automaagisesti!
Jakejeejee
Terveydenhuollon ammattikäyttöön on omat mittalaitteet ja testit. Niiltä vaaditaan myyntilupa. Kodinkonekaupassa ei näitä näe.
Turseli
Yhdeksän kymmenestä hammaslääkäristä suosittelee tätä. Jo 5 vuotiaan kysyin mutsilta, että mitens se yks?
Maclunkey
Spock65
Monissa tuotteissa mainitaan että se on lääkärien testaama, mutta ikinä ei kerrota oliko tulokset hyviä vai huonoja.
Tai ”Terveysvaikutteinen”. Hampurilainenkin on terveysvaikutteinen. Ei vaan vaikuta hyvään suuntaan.
kongar
Oliko Veikko Ennala lähimenneisyyden Perttu Häkkinen?
naula
Onko plasebo = hyvät vibat ?
Behemiaz
Nää ihmiset ketkä sanoo että uskovat jos näkevät, eivät silti uskoisi jos näkisivät, vaan yrittäisivät sen selittää järjellisesti
Astel
Käsittämätöntä että homeopatiaa ja astrologiaa mollataan. Todella syrjivää ja loukkaavaa.
Uskovainen
Spock65
Monissa tuotteissa mainitaan että se on lääkärien testaama, mutta ikinä ei kerrota oliko tulokset hyviä vai huonoja.
Yleensä sanotaan esim shampoosta että ”kliinisesti testattu” mikä käytännössä tarkoittaa että tyypit kokeilivat ja pitivät hyvänä, ei kovin tieteellinen tapa todentaa tehokkuutta
Paviaani3000
Jakejeejee
Korvavalojen tarina ei todellakaan päättynyt. Samat yrittäjät tekevät nyt menestyvää sormusta.
Mainostetaan tutkittuna ja luotettavaa tietoa antavana, mutta jos kyseisen tutkimukseen tutustuu niin selviää että kyseinen tutkimus ei laajuudeltaan ja tuloksiltaan mainosväitteitä tue. Ourasta oli kyse.
nyymari
Docventures Mode
Se meni jo. Tässä pitää olla nopee.
Ohh zhizzle, kiiruhtakaa toverit
Kaverukset
Juokaa jo tuo Kyro-Longdrink!
anninymous
Agnostisismi on asia, ei tarvii olla joko-tai
Kirsten65
Uskon yliluonnolliseen...
KatiPauliina
Kuinkas ne aktiivisuusmittareiden kolmansille osapuolille myydyt "itsenäisten henkilöiden" tiedot!!? Nyt kyllä... aina jonkun hivenen folioo olla pitää.
Pipsavee
ATK-nainen
Juuri näin! Monesti ihmisten vaivat voisi hoitaa ihmiskontaktilla ja läheisyydellä
Tuntuu myös et eläinkontakti on nykyihmisille tärkeä, siks on ihanaa et meillä on nykyään koulukoiria, kirjastokoiria, vanhusten taloilla vierailevia kissoja, poneja, koiria... ! Pitäisi olla enemmänkin, jos vaan ihmiset siihen halukkaita eikä oo terveydelle vaarallista
kallesas
Onhan jo yliluonnollista että ihminen ja elämä yleensä on tällä telluksella
siilikala
Lumeleikkauksetkin toimii, jossain tiededokkarissa kerrottiin. No nyt Riku siitä mainitsikin.
HeiHeiHeimo
Siihen polvileikkaukseen liittyi fysioterapia. Eli tutkimuksen core oli se että se fysioterapia ilman sitä leikkausta oli yhtä tehokas.
DocJares
Ja sitten on myös nosebo
hydRane
Chatruutu pomppaa koko ajan jonnekin puoliväliin. Hyvin testaa hermoja.
snede
Onhan yliluonnollinen tavallaan kovin lohduttava ajatus.
hm23
Paniikkihäiriö on esimerkki tilanteesta, jossa mieli menee järjen yli
ATK-nainen
#kysymys: voisiko klitsulaiset kertoa oman kokemuksen missä uskonut tai joutunut kyseenalaistamaan oman uskonsa yliluonnolliseen?
Docventures Mode
TiikerinLoikka
Onkos tämä chat nyt korvannut faksin?
Juu. Riku heitti faksin ikkunasta ulos ja siirryimme kertaheitolla tulevaisuuteen!
Vulimaster
Onko ihmisen oma nimi ja sana "minä" vahvin suggestio ja toisto jonka ympärille koko elämän tarina muodostuu ja sen todenmukaisuutta on lähes mahdotonta kyseenalaistaa?
Jusvi
Tuli pahimmista ukotuksista mieleen timanttien hinta!
rebelventures
Mikä määritellään yliluonnolliseksi? Ehkä se on vain sellaista luonnollista, mitä emme vielä ymmärrä
Kuuntytär
Uskon yliluonnolliseen, se on mielestäni luonnollista. Se ei tarkoita että kaikkeen hörhöyteen tarttee uskoo. Mutta itsellä tapahtunut niin paljon ns outouksia etten voi sanoa etteikö jotain olisi olemassa. Miten voimme väittää että avaruudessa on mustaa ainetta ja sitä ei näy. Mutta ns kummittuksiin ei uskota. Sähköä ei nähdä eikä radio aaltoja mutta nykyään tiedetään että ne on olemassa ja pystytään mittaamaan.
Angerfiz
Telepatia on hyvinkin todellista. Havaittu psykedeelien kanssa toimiessa
Taikakynä
Kaikkea tiede ei pysty selittämään. Esim.ajattelet jotain tyyppiä, ja sit se soittaa sulle. Johtuiko siitä, että ko.tyyppi "sai" ajatuksesi, vai aloitko ajattelemaan ko.tyyppiä, koska hän ajatteli sua o_O
elllipsi
Uskovainen
Yleensä sanotaan esim shampoosta että ”kliinisesti testattu” mikä käytännössä tarkoittaa että tyypit kokeilivat ja pitivät hyvänä, ei kovin tieteellinen tapa todentaa tehokkuutta
mietityttää kuinka moni nykyaikainen shampoo on sitten huono, sen tarkoitus on pestä enkä ole koskaan käyttänyt shampoota joka ei pesisi
HeiHeiHeimo
HeiHeiHeimo
Siihen polvileikkaukseen liittyi fysioterapia. Eli tutkimuksen core oli se että se fysioterapia ilman sitä leikkausta oli yhtä tehokas.
Tässä vielä uutinen siitä lumeleikkaus-tutkimuksesta: https://yle.fi/uutiset/3-7001162
Maclunkey
Docventures Mode
Juu. Riku heitti faksin ikkunasta ulos ja siirryimme kertaheitolla tulevaisuuteen!
Heti faxista shoutboxiin! Seuraavaksi portaali!
Ponksponk
Taikakynä
Kaikkea tiede ei pysty selittämään. Esim.ajattelet jotain tyyppiä, ja sit se soittaa sulle. Johtuiko siitä, että ko.tyyppi "sai" ajatuksesi, vai aloitko ajattelemaan ko.tyyppiä, koska hän ajatteli sua o_O
Mutta kuinka usein olit ajatellut samaa ihmistä ja hän ei soittanut?
Maaginen Metsämies
Miten Uri Geller ja lusikat #Kysymys
naula
Ja sitten lasi liikkui...:P
Vakaaharkinta
Minuus on yksi hurjimmista harhoista. Tietoisuuden luomaa yksilöön sitoutunutta illuusiota.
Toffeepastori
Docventures Mode
Juu. Riku heitti faksin ikkunasta ulos ja siirryimme kertaheitolla tulevaisuuteen!
"In the year two thousand, in the year twoo thousaaaand!"
--------1
Nimenomaan jokainen kattoo elämää niiden omien tapojen/lapsuudessa saatujen ohjeiden mukaan ja sit tulkitaan toisia sen "oman todellisuuden kautta
snede
Kuuntytär
Uskon yliluonnolliseen, se on mielestäni luonnollista. Se ei tarkoita että kaikkeen hörhöyteen tarttee uskoo. Mutta itsellä tapahtunut niin paljon ns outouksia etten voi sanoa etteikö jotain olisi olemassa. Miten voimme väittää että avaruudessa on mustaa ainetta ja sitä ei näy. Mutta ns kummittuksiin ei uskota. Sähköä ei nähdä eikä radio aaltoja mutta nykyään tiedetään että ne on olemassa ja pystytään mittaamaan.
Hyvä kommenti 👏
Haitta-apina
Sana "yliluonnollinen" viittaa fysiikan lakien ulkopuolelle jäävään taikuuteen tai henkimaailmaan. Se mitä emme vielä tiedä tai emme osaa (vielä) tieteen keinoin selittää, ei erittäin todennäköisesti ole yliluonnollista, mutta annamme sille silti usein yliluonnollisen selityksen.
Sari Pöyhönen
Kosketus ja hoivan, empatian saaminen vaikealla tai kivun hetkellä voi varmasti auttaa, jos ei muuta niin henkisesti. Mutta ei sillä kaikkia sairauksia tai vaivoja paranneta!
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Ydintieto hämärtyy ja fraktaalit vääristyy galaktisten voimien vaikutuksesta.
Taikakynä
Ponksponk
Mutta kuinka usein olit ajatellut samaa ihmistä ja hän ei soittanut?
Kyllä kyllä. Tässä kyse telepatiasta. Tästä löytyy ihan youtubevideoitakin, kuinka se mahdollista toimia. Ei toimi aina
DocJares
Taikakynä
Kaikkea tiede ei pysty selittämään. Esim.ajattelet jotain tyyppiä, ja sit se soittaa sulle. Johtuiko siitä, että ko.tyyppi "sai" ajatuksesi, vai aloitko ajattelemaan ko.tyyppiä, koska hän ajatteli sua o_O
Ihmisellä menee päivässä valtava määrä ajatuksia joista ei jää muistijälkeä. Sitten kun tuollainen sattuma osuu kohdalle, tuntuu se yliluonnolliselta.
naula
Älykkyys ja tiedon puute eivät ole sama asia
Pipsavee
Ihan superhyvä kysymys ATK-nainen!!
bawwaww
Hömmets, missasin kyselyn
Sepezino
"yliluonnollisuus" on myös monesti omakohtaista sattumaa
KuulumisiaJärviSuomesta
Miksi en uskoisi johonkin yliluonnolliseen, kuten Jumalaa. On helpompi uskoa, että elämän synty ei ole vain sattumaa. Mahdollisuudet elämän syntyyn maapallolla on vain ehkä yksi kymmenistä miljoonista. Lisäksi joskus on käynyt joitakin mahdottomia asioita, kuin että jokin on kuullut unessa asioita, joita hänen maassaan ei ole voinut kuulla, kuten että mene sinne ja sinne ja tapaat kristittyjä, vaikka kielletty usko.
vuorinenkpa
Viime aikojen suurin ukotus on Elvis Irwinin vaatteissa.
Jotoskalle
Yliluonnollinen = Tarve selittää se mitä ei muuten kykene ymmärtämään... Eli Tiedekin tekee/tutkii/selittää yliluonnollisia ilmiöitä.
Angerfiz
Mites astrologia ja horoskoopit ? Kaikki uskonnothan perustuvat astrologiaan...
Taikakynä
Sitä ei voi pakottaa
Aikuinenmiäs
Joskus puhuttiin kaverin kanssa, että mitäköhän henkilölle x kuuluu kun ei oo näkyny monee vuoteen. 15min keskustelusta se henkilö tulee vastaan ja kertoo kuulimisistaan. Yliluonnolista vai sattumaa?
Pitter
Aikaisempien elämien terapia hypnoosin avulla olisi hyvä Dokkari aihe...
Faijalainen
#kysymys onko deja vu:ta koskaan tutkittu? 🧐
Pespes
Miksihän tuntuu niin hankalalta hyväksyä, ettei yksilön älykkyys vaikuta taikauskoisuuteen? Löytyisikö studiosta tähän näkemystä?
JaniML
Ei sitä uskota yliluonnolliseen, mutta tiettyjä numeroita ei voi vaihtaa esim. lotossa, kun jos ne tulisivat seuraavalla kerralla voisi se aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksiakin.
whatsername
Ei ole kauaa, kun Suomessakin uhrattiin hengille ja luotettiin luonnonvoimiin. Se ei ollut turhaa huuhaata vaan tapa järjestää ja selittää epävarmaa maailmaa.
Docventures Mode
Maclunkey
Heti faxista shoutboxiin! Seuraavaksi portaali!
Eiks tässä ole vähän sellaisia viboja? https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/57-6A3zpzWVa
Sepezino
Sepezino
"yliluonnollisuus" on myös monesti omakohtaista sattumaa
Onko sattumaa, et tuo puhuu sattumasta, ku kirjoitin sattumasta?
Pipsavee
Faijalainen
#kysymys onko deja vu:ta koskaan tutkittu? 🧐
Eiks se oo niin et toinen aivolohko tiedostaa asian ensin ja toinen vasta jälkeen vai oonko ihan väärässä?
Vakaaharkinta
Ei ole sattumia, on vain hienovaraista johdattelua
Maaginen Metsämies
Jos asia ei ole järjellä tai tieteellä selitettävissä muodostetaan uskonto ja noitavainot.
Tilu
Aikuinenmiäs
Joskus puhuttiin kaverin kanssa, että mitäköhän henkilölle x kuuluu kun ei oo näkyny monee vuoteen. 15min keskustelusta se henkilö tulee vastaan ja kertoo kuulimisistaan. Yliluonnolista vai sattumaa?
Sekä, että!
Taikakynä
DocJares
Ihmisellä menee päivässä valtava määrä ajatuksia joista ei jää muistijälkeä. Sitten kun tuollainen sattuma osuu kohdalle, tuntuu se yliluonnolliselta.
Kyse ei sattumasta. Sitä mahdollista harjoittaa, jos sulla vahva yhteys ko.ihmiseen. Ei toimi ventovieraiden kanssa, eikä sitä voi käyttää tietynlaisena "työkaluna", mutta telepatiaa se on
Säätö-Sauli
KuulumisiaJärviSuomesta
Miksi en uskoisi johonkin yliluonnolliseen, kuten Jumalaa. On helpompi uskoa, että elämän synty ei ole vain sattumaa. Mahdollisuudet elämän syntyyn maapallolla on vain ehkä yksi kymmenistä miljoonista. Lisäksi joskus on käynyt joitakin mahdottomia asioita, kuin että jokin on kuullut unessa asioita, joita hänen maassaan ei ole voinut kuulla, kuten että mene sinne ja sinne ja tapaat kristittyjä, vaikka kielletty usko.
Jos Jumala on olemassa, on hän varmasti täysin luonnollinen olio joka joutuu noudattamaan universumin luonnonlakeja. Meidän rajallisen tajuntamme ulkopuolella hän tosin voi olla.
Astel
Väärä tämä itsestäänselvyyksien ja virheellisten näkemysten dikotomia, parempi olisi arkirealiteetin ja rajattoman potentiaalin.
KuulumisiaJärviSuomesta
Millään uskoon tai uskontoon liittyvällä ei pitäisi manipuloida. Hengellinen väkivalta on henkistäkin väkivaltaa. On kuitenkin uskon ja uskonnonvapaus järkevissä maissa. Jokainen uskoo johonkin, vaikka poliitikkoon, itseensä, äitiinsä, enkeleihin, Johdatukseen, kohtaloon, sattumaan...
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Faijalainen
#kysymys onko deja vu:ta koskaan tutkittu? 🧐
Joo. Aivot kertoo virheellisesti, että oot jo kokenut jotain vaikka et ollutkaan. Fake news.
skettunen
Irwinin levy mukana lähetyksessä. Sattumaako vai yliluonnollista.
anonyymi187824
Ravintolassa tuntematon nuorempi nainen tarttui käteen, kertoi kysymättä menneestä sillä tarkkuudella, ettei moisia detaljeja voi "keksiä" ja ennusti silloisen tulevaisuuden, nyt jo historian, kylmäävän osuvasti. Se on hämmentänyt jo 20 vuotta.
hm23
Olisi uskomaton sattuma, jos jonkun muunkin syntymäpäivä täällä olisi 21. tammikuuta.
hude
Olemme kaikki delfiinien simulaatiossa. Ehkä....
naula
Voisi sanoa että tämä mentalisti uskoo voivansa manipuloida aina ja kaikkia.
HumanistiJKL
Pelkoa ja inhoa Docventures-studiossa, kun ton mystikkosällin kakkuloita kattoo. Makee tyyli!
ISK
Ihmismieli hakee selityksiä myös sellaisille asioille, joille ei mitään selitystä ole.
siilikala
En usko yliluonnolliseen, sen sijaan ihmettelen välillä elämän pieniä täydellisiä sattumia. Mutta ne on tosiaan sattumaa, ja niissä ihmetyttää vain se, että jokin on epätodennäköistä, mutta sattuu silti.
Muan Hemuli
Ensimmäinen kerta on sattuma, toinen kerta yhteensattuma, kolmas kerta systemaattista vaikuttamista trollitehtaalta.
ATK-nainen
Isäni on henkeen ja vereen insinööri MUTTA myös uskossa - kertoo mielestäni siitä, ettei usko ole rationaalista vaan inhimillinen ja tunteellinen tarve
Iijoen vonkamies
Itsemietiskelyhoito on jees, toisen ohjaama mindfulness on liki rikos.
Behemiaz
Pespes
Miksihän tuntuu niin hankalalta hyväksyä, ettei yksilön älykkyys vaikuta taikauskoisuuteen? Löytyisikö studiosta tähän näkemystä?
Ehkä jo on se kaikki tietävä ja näkevä "tekoäly" joka on kaikki näkevä jumala
elllipsi
nään toistuvasti samanlaisia unia kuin paras kaverini ja se tuntuu aina yhtä kummalliselta kun unet ovat todella monimutkaisia ja hämmästyttävän lähellä toisiaan paikkoja myöten
JukeVeikko
Ei se ollut Irwinin levy, vaan kansi.
Angerfiz
Dejavu on käsittääkseni sitä, että olet tekemässä/ ajattelemassa jotain tiettyä asiaa ja kun koet Dejavu tunteen, teet saman asian toisessa todellisuudessa samaan aikaan. Multiversumijuttuja..
Ykä Immonen
Homeopatia olisi mielenkiintoinen keskustelunaihe Docventuresissa.
John Cataja
Tämä tarina on tosi: Samalla hetkellä kun sain vedettyä lipun puolitankoon mummoni muistoksi, juoksi mummon koira häkistään karanneena luokseni. En ymmärrä kuinka se sai häkin oven auki.
Turseli
Kerran baari-illan jälkeen päätin oikaista metsän poikki kotiin kun tiesin, että vaimo odottaa kiukkusena. No keskellä tätä metsää näin yhtäkkiä kirkkaan valon. En heti tajunnut, että mikä se oli, joten päätin mennä lähemmäksi katsomaan. Suureksi ylläkseni huomasin, että se oli paikallisen pubin valo, joten päätin tutkia vielä muutaman verran.
DocJares
Taikakynä
Kyse ei sattumasta. Sitä mahdollista harjoittaa, jos sulla vahva yhteys ko.ihmiseen. Ei toimi ventovieraiden kanssa, eikä sitä voi käyttää tietynlaisena "työkaluna", mutta telepatiaa se on
Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa. Itse en tuota selitystä niele
Tilu
KuulumisiaJärviSuomesta
Millään uskoon tai uskontoon liittyvällä ei pitäisi manipuloida. Hengellinen väkivalta on henkistäkin väkivaltaa. On kuitenkin uskon ja uskonnonvapaus järkevissä maissa. Jokainen uskoo johonkin, vaikka poliitikkoon, itseensä, äitiinsä, enkeleihin, Johdatukseen, kohtaloon, sattumaan...
Pyrin olemaan uskomatta mihinkään ja annan vain % asioiden todennäköisyyteen.
Tietäjä 90
Olen hieroja ja huomasin kyvyn välittää "energiaa". En kertonut asiakkaille ja silti asiakkaat kysyivät miksi heille tuli ihmeellinen yliluonnollinen olo. Ja monet vaivat ovat parantuneet .
Maclunkey
Noin joka kuudes suomalainen uskoo horoskooppeihin. Tätä on joskus pelottavaa ajatella.
Pipsavee
elllipsi
nään toistuvasti samanlaisia unia kuin paras kaverini ja se tuntuu aina yhtä kummalliselta kun unet ovat todella monimutkaisia ja hämmästyttävän lähellä toisiaan paikkoja myöten
Mulla taas mun ja parhaan kaverin kuukautiset kulkee synkassa samaan aikaan :D ne aikanaan siirry samalle ajalle ja näin on tapahtunut muillekkin. Mikä selittää?
Taikakynä
DocJares
Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa. Itse en tuota selitystä niele
Älä minuabusko. Youtubesta löytyy, kuinka lähettää telepaattinen viesti
Sienimias
Lopun lintu juttu on todella hämärä koska aikalailla tasan vuosi sitten menetin ystäväni ja kämppää tyhjentäessä hänen asunnossa oli lintu ja kun hänen äiti kutsu poikansa nimellä lintua tuli se tämän kaverin äidin käsille ja lähti vasta kun se vietiin ikkunalle ja kaverin äiti sano et "poikani voit mennä, olet nyt vapaa" äitinsä on todella uskonnollinen mutta tämä poika ei ollut.edelleen vaikee käsittää tapahtunutta
Andy17
Ongelma on kun uskovaiset (esim. helluntai) menevät yliluonnollisilla uskomuksillaan päättämään asioista puolestamme.
Sepezino
Arjen hallusinaatiot:naapurikassa vetää aina nopeammin
Kuluttajaneuvonta
Kuinka monta tyyppiä tätä modee?
Unihalvaantunut
Vakaaharkinta
Minuus on yksi hurjimmista harhoista. Tietoisuuden luomaa yksilöön sitoutunutta illuusiota.
Mielenkiintoinen aihe kyllä! Sanoisin että minuus on osaltaan myös sosiaalisesti konstruoitu, se on meille opetettu. "Mielikuvituksen luomaa todellisuutta".
ATK-nainen
Jos totuuden ja tieteen rajat menevät siinä missä ihmisen kyky ja kapasiteetti ajatella, niin ajatelkaa mitä kaikkea on vielä löytämättä!
Astel
Mitä kutsumme todellisuudeksi on kuitenkin lopulta tämän biologisen kojeen projisio.
Annika-73
Eikö sattuma ole yliluonnollisita?
Jotoskalle
ATK-nainen
Isäni on henkeen ja vereen insinööri MUTTA myös uskossa - kertoo mielestäni siitä, ettei usko ole rationaalista vaan inhimillinen ja tunteellinen tarve
Toisaalta uskontokin on vain tapa selittää asioita. Kristinuskossa sanotaan mm. "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen" Toisin sanoen kadulla tulee jatkuvasti jumalankuvia vastaan... Tai joku selittää sen niinkin että pitäkää toisistanne huolta... Eikä Lääkärikään oleiki jumalaa, vaan itseasiassa on sellainen...
elllipsi
Pipsavee
Mulla taas mun ja parhaan kaverin kuukautiset kulkee synkassa samaan aikaan :D ne aikanaan siirry samalle ajalle ja näin on tapahtunut muillekkin. Mikä selittää?
meillä myös! tälle oli muistaakseni joku tieteellinen selityskin :D
Docventures Mode
Turseli
Kerran baari-illan jälkeen päätin oikaista metsän poikki kotiin kun tiesin, että vaimo odottaa kiukkusena. No keskellä tätä metsää näin yhtäkkiä kirkkaan valon. En heti tajunnut, että mikä se oli, joten päätin mennä lähemmäksi katsomaan. Suureksi ylläkseni huomasin, että se oli paikallisen pubin valo, joten päätin tutkia vielä muutaman verran.
Moderaattoripossea naurattaa tämä, paljon. Go Turseli!
epikarhu
Mut on pelkällä tuijottavalla katseella yli sadan metrin päästä houkuteltu kävelemään henkilön x luokse, joka hymyili, laittoi kätensä olkapäälleni ja helvetillinen päänsärkyni hävisi. Oliko tilanne sitten niin hämmentävä että lihasjännitys laukesi, vai oliko kyseessä yliluonnollinen ilmiö..? 🤔 Haluaisin uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Maaginen Metsämies
Linnuksi muuttuminen on tosi vanha suomalainen juttu, Tukkijätkistä tuli aina käki poistuessaan..
Angerfiz
#maclunkey lue joskus horoskoopeista muualta kuin Iltalehdestä niin saatat yllättyä
Ponksponk
Pipsavee
Mulla taas mun ja parhaan kaverin kuukautiset kulkee synkassa samaan aikaan :D ne aikanaan siirry samalle ajalle ja näin on tapahtunut muillekkin. Mikä selittää?
Joskus kuullut puhetta siitä miten toisen naisen kainalosta erittyvä tuoksu voi muokata omaa kuukautiskierron toisen rytmiin. Siis että olisi olemassa ns alfa-hajuisia naisia :D
pasipasifi
Revontulet olivat yliluonnollisia ennen. Sen jälkeen niihin liittyvät äänet. Uskon yliluonnollisiin asioihin - ennen kuin niihin löydetään luonnollinen selitys. Vieläkin selitys puuttuu monelta ilmiöltä mm. pallosalamalla.
Kesamies-67
Onko pelko vähän niikun uskomista yliluonnoliseen? Suuri osa peloista on ihan turhia...
Jusvi
Ei ole olemassa yliluonnollisia asioita, on vain gravitaation luoma sattumalukugeneraattori joka on niin suuri, että lähes kaikkien asioiden tapahtuminen on varmaa kun aikaa kuluu riittävästi.
Haitta-apina
Sattuma on uskovaiselle usein rukousvastaus, siitäkin huolimatta että täsmälleen samanlaisia asioita tapahtuu myös ateisteille, rukoilematta.
JTankki97
Näin hän se on väsyneen hallusinaatioida nähdään kun riittävästi olaan valvottu tai tressitakia. Totta lääkäreitä suomeen kaikkialle lisää 1 ihmistä kohden 4 lääkäriä
Pipsavee
elllipsi
meillä myös! tälle oli muistaakseni joku tieteellinen selityskin :D
No niin munkin muistaakseni! Täytyy varmaan kaivaa internetin ihmeellisestä maailmasta se :D
Docventures Mode
Kuluttajaneuvonta
Kuinka monta tyyppiä tätä modee?
Meitä on riittävästi. Tuntuuko tämä siltä?
DocJares
Pipsavee
Mulla taas mun ja parhaan kaverin kuukautiset kulkee synkassa samaan aikaan :D ne aikanaan siirry samalle ajalle ja näin on tapahtunut muillekkin. Mikä selittää?
Tuo on kauan tunnettu ilmiö tiiviisti yhdessä olevien naisten keskuudessa ja yhtenä teoriana on feromonien vaikutus.
Sashimi
Uskonasioista on ”tehty” noloa ja oletus on että johonkin yliluonnolliseen uskova henkilö ei ole älykäs
naula
innternet vähentää aitoa kohtaamista samaan aikaan puskee informaatiota jonka oikeellisuudesta ei ole takeita.
mikkelinjohtavaATK
ATK-nainen
Jos totuuden ja tieteen rajat menevät siinä missä ihmisen kyky ja kapasiteetti ajatella, niin ajatelkaa mitä kaikkea on vielä löytämättä!
Tässähän männäviikkoina on tullut uutisia uusista kvantti-ATK-laitteista, jotka toimii!
Säätö-Sauli
Docventures Mode
Meitä on riittävästi. Tuntuuko tämä siltä?
Riippuu siitä kuinka nopeasti oma viesti menee läpi.
Jotoskalle
Docventures Mode
Meitä on riittävästi. Tuntuuko tämä siltä?
Toisinaan epäilen onko todella niin... ;) =P
Tuuhea
Puoskareita löytyy terveyskeskuksistakin ja vääriä diagnooseja.
Uskovainen
Ongelma on se että ihmiset haluavat aina että LÄÄKÄRI hoitaa niiden kaikki asiat! Lääkäri on vain lääketieteen asiantuntija eikä mikään ihmeparantaja ja terapeutti. Muut asiantuntijat ovat muista aihepiirejä varten. Esim just nämä ruokavaliot sun muut kohtaamiseen liittyvät terveysasiat
Tietäjä 90
Onko studio väki itse koittanut vaihtoehto hoitoja ja tiede tutkinut? Ja vaikka osa huijareita onko kaikki?
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Jusvi
Ei ole olemassa yliluonnollisia asioita, on vain gravitaation luoma sattumalukugeneraattori joka on niin suuri, että lähes kaikkien asioiden tapahtuminen on varmaa kun aikaa kuluu riittävästi.
Millä todennäköisyydellä just sinä koet jonkun tällaisen äärimmäisen epätodennäköisen jutun, vai onko aika edes relevantti tähän keskusteluun.
Pipsavee
Ponksponk
Joskus kuullut puhetta siitä miten toisen naisen kainalosta erittyvä tuoksu voi muokata omaa kuukautiskierron toisen rytmiin. Siis että olisi olemassa ns alfa-hajuisia naisia :D
Ei vitsi :D täähän voi olla totta
Lonely_Planet
Hyvä!
Angerfiz
Sattuma on illuusio. Kaikki tapahtuu syystä
Sipulisti
Yliluonnollisuus on sekä sanana että käsitteenä negatiiviparadoksi.
Sari Pöyhönen
Sille hierojalle: hieronta auttaa moneen vaivaan ilman mitään yliluonnollista ☺️
ATK-nainen
Kiitos modeille, hyvää ja ripeää duunia!
Säätö-Sauli
Täällä taas ensi viikolla!
Maaginen Metsämies
Olin televisiossa, 15 minutes of famet meni siinä..
Pomppiduu
Miksi näistä asioista edes keskustella? Joka tietää, tietää. Joka ei tiedä, ei tiedä. On täysin mahdotonta toisen saada toisen kokemusta. Ei näistä asioista tarvitse tehdä totuudellista linjausta, totuus kun on eri ihmisille eri. Jokainen eläköön omansa mukaan 😊
bawwaww
Ihanaa ❤️ Iltasatu
HeiHeiHeimo
Huikea ilta taas. Tässä on tunnelmaa ja tunnetta, vaikka aamulla väsyttää. Kenen viesti jää illan vikaksi?
anymous898
Biopsykokosiaalinen paradigma!
Sepezino
Jahas et sama teema jatkuu viikon päästä? Okei, hyvää yötä!
Säätö-Sauli
Kas aiempi kirjasuositukseni!
Pipsavee
Kiitti kaikille keskustelusta! Ensviikolla nähdään taas! 🤘🤘
elllipsi
kiitos mahtavasta keskustelusta tyypit & hyvää yötä!
Ponksponk
Nopeasti menee viestit läpi! Ainut toive olisi saada tietoa siitä minkä perusteella viesti ei mene
ISK
Varmin huuhaan merkki: "Tämä hoito on auttanut monia." Toisin sanoen mitään tieteellistä näyttöä toimivuudesta ei ole.
Taikakynä
Sepezino
Jahas et sama teema jatkuu viikon päästä? Okei, hyvää yötä!
Ei, vaan huomenna radiossa
epikarhu
Jälkiliukkaat oli kyllä hyvä. Rikun ääni runoa lukiessa ei vain ole yhtä hypnoottinen kuin dokkarissa...
Docventures Mode
Oijoi, mieletöntä settiä täällä! KIITOS!!!!
bitcoinit_ei_rahoita_sotaa
Ponksponk
Nopeasti menee viestit läpi! Ainut toive olisi saada tietoa siitä minkä perusteella viesti ei mene
Jos eivät ole tarpeeks relevantteja, aihe meni jo vähän ohi, tai jos ne vaan on laadultaan heikompia kuin haluttu.
Maclunkey
Hyvä te! Ens viikkoon!
Docventures Mode
Nyt antakaa palautetta meille mm. REPLYSTÄ! https://docventures-live.yle.fi/kysely
Docventures Mode
Ja ensi viikkoon, parhaat!
HeiHeiHeimo
Paras jälkisetti tällä kaudella kyllä!
Sepezino
Moi kaikille!
jokate
kiitos
Jotoskalle
epikarhu
Jälkiliukkaat oli kyllä hyvä. Rikun ääni runoa lukiessa ei vain ole yhtä hypnoottinen kuin dokkarissa...
Paitsi että oli pitoa...
Dissodoktor
Oli mukava ilta. kiinnostavaa olin kuunnella mitä ihmiset illan leffasta tykkäsi.
Riku Rantala
Kiitos kaikille! Tunna edelleen hypnoosipäissään!
Angerfiz
Kerran yläasteella keskellä yötä monen tunnin xboxin pelaamisen ja usean energiajuoman jälkeen kaveri totesi että "talikko on ankka" ja tipahti siihen paikkaan. Öitä!
Äänetön tyyny
Hyvää yötä ja pää tyynyyn rauhallisin mielin!

Uusimmat sisällöt - Docventures