Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

Viimeinen akateemikko Joonas Kokkonen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Joonas Kokkosesta.
Joonas Kokkonen valittiin Uuno Klamin jälkeen viimeiseksi musiikin edustajaksi Suomen Akatemiaan 1963-1991. Kokkosella oli harvinaisen vaikutusvaltainen asema suomalaisessa musiikki- ja kulttuurielämässä. Lassi Rajamaan piirros akateemikosta. Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Joonas Kokkosesta. Joonas Kokkonen,Lassi Rajamaa

Säveltäjä Joonas Kokkonen oli viimeinen musiikin edustaja Suomen Akatemiassa. Suuri yleisö muistaa hänet Viimeiset kiusaukset -oopperasta. Kokkonen oli vallankäyttäjä, joka omien laskujensa mukaan vaikutti samaan aikaan 40 eri instituution johtokunnassa.

Suuri yleisö tuli tuntemaan säveltäjä Joonas Kokkosen syyskuussa 1975, kun Suomen Kansallisooppera kantaesitti hänen ainoan oopperansa Viimeiset kiusaukset. Kiusauksista tuli Kokkosen pääteos ja tunnetuin sävellys.
Ooppera pohjautuu säveltäjän pikkuserkun Lauri Kokkosen samannimiseen näytelmään, joka kertoo körttiläisen herätysliikkeen johtajan, maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen elämästä.

Viimeiset kiusaukset Lontoossa 1979.
Suomen Kansallisooppera vei Viimeiset kiusaukset Lontooseen 1979. Kiitoksissa mm. kapellimestari Ulf Söderblom, Paavo Martti Talvela, säveltäjä Joonas Kokkonen ja Riitta Ritva Auvinen. Viimeiset kiusaukset Lontoossa 1979. Kuva: Suomen Kansallisooppera Joonas Kokkonen

Ooppera saa uutta yleisöä

Saman vuoden 1975 kesäkuussa Savonlinnan Oopperajuhlilla oli saanut kantaesityksensä Joonas Kokkosen oppilaan, Aulis Sallisen ensimmäinen ooppera Ratsumies. Kolme vuotta myöhemmin 1978 kantaesitettiin Sallisen toinen ooppera, Ilmari Kiannon romaaniin pohjautuva Punainen viiva. Nämä Sallisen ja Kokkosen oopperat aloittivat 1970-luvun puolivälissä suomalaisen oopperan suuren nousukauden.

Jos työväenluokkainen yleisö täytti Sallisen Punaisen viivan katsomon, saapui herännäisyleisö bussilasteittain Bulevardille katsomaan Kokkosen Viimeisiä kiusauksia. Monet herännäisyysliikkeen jäsenistä, joille ooppera oli tähän saakka ollut syntiä, tulivat nyt ensi kertaa elämässään oopperataloon.

Yleisö yhtyy Paavo Ruotsalaisen kuolinvirteen

Kokkosen suhteellisen perinteinen sävellystyyli edisti Viimeisten kiusausten kansansuosiota. Säveltäjä sisällytti oopperaansa Paavon virren, joka oli herännäisyleisölle tuttu. Viimeiset kiusaukset kosketti yleisöään syvästi hengellisyydellään, ja oopperan loppukohtauksessa yleisö yhtyi veisaamaan päähenkilön Paavo Ruotsalaisen kuolinvirttä.

Viimeisten kiusausten suureen suosioon vaikutti myös Paavo Ruotsalaisen nimiroolin ensimmäinen esittäjä, basso Martti Talvela, jota ajatellen Kokkonen oli roolin kirjoittanut.

Viimeiset kiusaukset sai ennätysmäärän esityksiä. Ooppera oli useana kesänä peräkkäin Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa ja Kansallisooppera vei Kiusaukset vierailulle Tukholmaan, Osloon, Lontooseen, Wiesbadeniin, Zürichiin, New Yorkiin ja Itä-Berliiniin.

Musiikin tutkija Erkki Salmenhaara on kirjoittanut Kokkosen musiikillisesta ajattelusta:

– Kokkosen musiikin rakenteellisia periaatteita ovat Palestrinalta ja Bartókilta omaksuttu horror vacui -prinsiippi ja niin sanotun kultaisen leikkauksen matemaattisen suhteen käyttäminen hierarkkisten rakennetasojen sommittelussa. Tyhjyyden kammo ilmenee melodiikassa suurten intervallien jättämien "aukkojen" täyttämisenä. Kultainen leikkaus säätelee erityisesti oopperan Viimeiset kiusaukset muotorakennetta näytösten välisistä mittasuhteista aina pienrakenteen tasolle saakka.

Säveltäjä Joonas Kokkonen, ohjaaja Sakari Puurunen ja lavastaja kuvanveistäjä Mauno Hartman.
Viimeisten kiusausten TV-kuvausten tauolla Yleisradion studiolla Tohlopissa vuonna 1984. Vasemmalla oopperan lavastaja, kuvanveistäjä Mauno Hartman, säveltäjä Joonas Kokkonen ja ohjaaja Sakari Puurunen. Säveltäjä Joonas Kokkonen, ohjaaja Sakari Puurunen ja lavastaja kuvanveistäjä Mauno Hartman. Kuva: Antero Tenhunen / Yle Joonas Kokkonen

Juuret Savossa

Joonas Kokkonen syntyi Iisalmessa 13. päivänä marraskuuta 1921 kauppias Heikki Kokkosen ja puolisonsa Maria Partasen viidentenä poikana ja kuopuksena.

Joonas oli 5-vuotias, kun perhe muutti Järvenpäähän. Poika pärjäsi hyvin koulussa, harrasti urheilua ja ryhtyi 15-vuotiaana soittamaan viulua. Kolme vuotta myöhemmin viulunsoitto päättyi, kun Joonas joutui onnettomuuteen mäenlaskukilpailussa. Vasen käsi murtui, eikä luutumisen jälkeen taipunut enää viulunsoittoasentoon. Joonas oli soitellut myös omin päin pianoa ja kehittynyt niin hyväksi pianistiksi, että pääsi 18-vuotiaana Sibelius-Akatemiaan Ilmari Hannikaisen oppilaaksi.

Kun talvisota alkoi marraskuussa 1939, Joonaksen koulunkäynti keskeytyi. Sodan aikana hän toimi erilaisissa vartiointitehtävissä. Rauhan tultua keväällä 1940 hänet julistettiin ylioppilaaksi seitsemänneltä luokalta ilman ylioppilastutkintoa.

Syksyllä 1940 samalla, kun Joonas aloitti varsinaiset opintonsa Sibelius-Akatemiassa, hän kirjoittautui myös lukemaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistoon.

Jatkosodan alkaessa Joonas Kokkonen joutui sotaväkeen. Hän toimi tykistössä aliupseerina ja välillä myös pianistina viihdytysjoukoissa.

Ensimmäisinä sotavuosina Joonas seurusteli runoilija Anja Vammelvuon kanssa. Kun suhde päättyi, Joonas rakastui sodan keskellä kenraalimajuri Einar Mäkisen tyttäreen Maireen, joka oli rintamalla konttorilottana. Joonas ja Maire solmivat avioliiton 1943. Perheeseen syntyi kolme lasta, Jarmo vuonna 1944, Leena 1946 ja Iikka 1950.

Sodan jälkeen Joonas Kokkonen opiskeli sekä musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa että pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1948 ja aloitti samana vuonna teoriaopettajana Sibelius-Akatemiassa.

Vuonna 1949 Joonas Kokkonen suoritti pianodiplomin Ilmari Hannikaisen johdolla, ja piti seuraavana vuonna ensikonsertin. Vuonna 1950 Kokkosesta tuli Sibelius-Akatemian musiikinteorian ja -historian lehtori.

Vaikutusvaltainen kriitikko

Kokkonen alkoi toimia musiikkiarvostelijana jo opiskeluaikanaan. Vuodet 1946–1948 hän kirjoitti Ilta-Sanomiin, vuodet 1948–1951 Kauppalehteen ja vuodet 1951–1957 jälleen Ilta-Sanomiin.

Ilta-sanomien ohessa hän toimi 1954–1956 Uuden Musiikkilehden päätoimittajana. Tässä tehtävässä Kokkonen käytti vaikutusvaltaansa ja sai aikaan Helsingin Sanomien nuoren radikaalin musiikkitoimittajan Martti Vuorenjuuren erottamisen. Syynä oli se, että Vuorenjuuren suomentama Alfred Einsteinin Musiikin historia jouduttiin käännösvirheiden vuoksi vetämään pois kirjakaupoista.

Ilta-Sanomien jälkeen Kokkonen toimi vielä vuodet 1957–1963 Uuden Suomen musiikkiarvostelijana.

Säveltäjä

Ensikonsertin jälkeen Kokkosen kiinnostus siirtyi pianonsoitosta säveltämiseen. Hän opiskeli sävellystä Akatemiassa muun muassa Sulho Rannan, Selim Palmgrenin ja Aarre Merikannon johdolla.

Säveltäjä Joonas Kokkonen.
Ensikonsertin jälkeen Joonas Kokkonen siirtyi pianonsoitosta säveltämiseen. Säveltäjä Joonas Kokkonen. Kuva: Yle Joonas Kokkonen

Säveltäjä Kokkonen lukeutui suomalaisessa musiikissa toisen maailmansodan jälkeiseen säveltäjäpolveen. Joukosta astui vuonna 1946 ensimmäisenä esiin ensimmäisellä sinfoniallaan Einar Englund.

– Tuon konsertin jälkeen olimme kaikki englundiaaneja, Kokkonen on muistellut myöhemmin.

Kokkosen lähipiiriin kuuluivat pianotaiteilija, musiikin tutkija Erik Tawaststjerna, musiikintutkija Timo Mäkinen, säveltäjä ja musiikkipedagogi Matti Rautio sekä säveltäjä ja monipuolinen musiikkivaikuttaja Seppo Nummi.

Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Joonas Kokkonen piti 1953. Samana vuonna päättyi hänen ensimmäinen avioliittonsa. Seuraavana vuonna 1954 Kokkonen solmi avioliiton Else-Maj Heljon kanssa. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Merja-Riitta 1955 ja Arja-Maija 1958.

Suppea tuotanto

Englundin edustama uusklassisuus lakkasi pian kiehtomasta Kokkosta, ja varhaisten kamarimusiikkiteosten jälkeen hän kääntyi kohti dodekafoniaa. Dodekafonisen kauden pääteokset olivat kaksi ensimmäistä jousikvartettoa ja sinfoniaa sekä Sinfonia da camera ja Opus sonorum. Festival Strings Lucernen tilaama Sinfonia da camera oli Kokkosen kansainvälinen läpimurto.

Joonas Kokkosen sävellystuotantoa on luonnehdittua monipuoliseksi, mutta suppeaksi. Sen runko on Viimeisten kiusausten, kamarimusiikkiteosten, sellotaiteilija Arto Norakselle 1969 omistetun sellokonserton – joka on säveltäjän ainoa konsertto – lisäksi neljä sinfoniaa. Kokkosen tiedettiin työskennelleen viidennen sinfonian parissa aina viimeisiin elinvuosiinsa asti, mutta sinfonia ei koskaan valmistunut.

Musiikin tutkija, kriitikko Seppo Heikinheimo on luonnehtinut muistosanoissaan Joonas Kokkosen tyyliä, jonka tärkein peruspiirre on musiikillisen ajattelun tiukka loogisuus, suorastaan karuus:

– Kokkosen orkesteri soi aina ilmavana ja läpikuultavana; siinä ei ole turhia täyteääniä, vaan jokaisella nuotilla on kudoksessa paikkansa, jota ei käy muuttaminen. Tässä suhteessa Kokkosen musiikissa näkyy J. S. Bachin vaikutus, jota hän piti oppi-isistään tärkeimpänä.

Professori, akateemikko ja vallankäyttäjä

Vuosina 1958–1963 Joonas Kokkonen toimi Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa Aulis Sallinen, Paavo Heininen, Erkki Salmenhaara, Henrik Otto Donner, Pehr Henrik Nordgren, Mikko Heiniö ja Harri Wessman.

Vuonna 1963 Kokkonen nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi, ja vielä akateemikkonakin hän jatkoi opetustyötä – ilman erillistä korvausta.

Akateemikkona Kokkonen otti vakavasti tehtävänsä oman alansa edistäjänä. Hän osallistui musiikki- ja kulttuuripoliittiseen keskusteluun kirjoitusten, puheiden ja radioesitelmien muodossa. Kokkosella oli harvinaisen vaikutusvaltainen asema suomalaisessa musiikkielämässä. Hän toimi kymmenien instituutioiden luottamustehtävissä. Sellaisia olivat muun muassa Suomen Säveltäjät, Teosto, Sibelius-Akatemia, Suomen sinfoniaorkesterit, Suomen Musiikkineuvosto, Pohjoismaiden säveltäjäneuvosto ja Suomen kulttuurirahasto.

Selastajapäivien päättäjäiset 9.6.1965, Joonas Kokkosen seurassa Rakel Wihuri.
Selostajapäivien päättäjäiset ravintola Adlonissa kesäkuussa 1965. Akateemikko Joonas Kokkosen pöytäseurana kauppaneuvos Rakel Wihuri. Selastajapäivien päättäjäiset 9.6.1965, Joonas Kokkosen seurassa Rakel Wihuri. Kuva: Yle Joonas Kokkonen

Puolisonsa Maijan kuoleman jälkeen 1979 Joonas Kokkonen solmi kolmannen avioliittonsa vuonna 1980 Anita Pakoman kanssa.

Joonas Kokkonen kuoli sydäninfarktiin Järvenpäässä 74-vuotiaana 2. lokakuuta 1996.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Lähteet ja linkit
Hako, Pekka: Voiko varjo olla kirkas. Joonas Kokkosen elämä. Ajatus. Jyväskylä 2001.
Heikinheimo, Seppo: Joonas Kokkonen. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 2.10.1996.
Lindfors, Jukka: Massahurmos ja musiikkimaku. Yle Elävä Arkisto 8.9.2006.
Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Joonas Kokkonen. Musiikkikirjastot.fi. Heinäkuu 2015.
Salmenhaara, Erkki: Kokkonen, Joonas (1921-1996). Kansallisbiografia 6.9.2001.
Wikipedia: Joonas Kokkonen.

Katso ja kuuntele
Martti Talvela laulaa kaksi monologia Joonas Kokkosen oopperasta Viimeiset kiusaukset. Esitys on taltioitu RSO:n YLE 50-vuotta juhlakonsertissa 1976. Kapellimestarina on Okko Kamu.

Kokkonen, Joonas: Requiem. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, Musiikkitalon Kuoro, valm. Jani Sivén, sol. Johanna Rusanen-Kartano, sopraano, ja Ville Rusanen, baritoni. Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti. Musiikkitalo 6.12.2018.

Keskustelu sulkeutuu 20.12.2019.
Keskustele