Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Musiikkiopiston johtaja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle, ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan. – Osa 9/26.

Postijuna saapui Viipurin asemalle keskiviikkona 25. huhtikuuta illalla puoli seitsemältä. Jo hyvissä ajoin ennen junan saapumista, asemalaituri, aseman hallit ja suureksi osaksi myös asema-aukio olivat täyttyneet yleisöstä, joka halusi olla vastaanottamassa suurta säveltäjää.

Viipurin Lauluveikot lippuineen oli sijoittunut asemasillalle. Se kajautti tervetuliaisiksi marssin heti kun säveltäjämestarin tutut piirteet ilmaantuivat vaunusillalle. Sävelten päätyttyä kuoron puheenjohtaja, rehtori Yrjö Rosendal toivotti vieraan tervetulleeksi ja Sibeliukselle kohotettiin kolminkertainen eläköön-huuto, mihin yleisökin osallistui innokkaasti.

Yleisön osoittaessa jatkuvasti suosiotaan, Sibelius asteli asemarakennuksesta kunniakujan kautta ulos aukiolle nousten siellä odottavaan kauppaneuvos Viktor Evert Sellgrenin autoon. Mukaan tuli muutamia muita viipurilaisia ja auto kiidätti heidät kauppaneuvoksen asunnolle osoitteeseen Mustainveljestenkatu 11, minne Sibelius majoittui.

Mustainveljestenkadullakin oli kuoro odottamassa ja auton pysähtyessä Karjalan Laulu tervehti Sibeliusta Terve Suomeni maan sävelin. Sankka yleisöjoukko täytti lähikadut.

Viipurilaiset olivat innoissaan. Tulevat kaksi Sibelius-konserttia tulisivat olemaan soittokauden merkkitapaus, olihan hänen edellisestä johtajavierailustaan kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Näinä poissaolon vuosina hän oli noussut kansalliseksi sävelrunoilijaksi.

Boris Sirob oli harjoituttanut perustamansa Viipurin Musiikkiopiston orkesterin konsertteja varten. Säveltäjä itse johtaisi Kevätlaulun, Belsazarin pidot ja 2. sinfonian.

Omassa sävellystyössään Sibelius oli saanut vastikään valmiiksi 6. sinfoniansa. Sen kantaesitys oli kuultu kahta kuukautta aiemmin säveltäjän johtaessa Helsingin kaupunginorkesteria.

Ensimmäiset harjoitukset Viipurin Musiikkiopiston orkesterin kanssa pidettiin puoliltapäivin torstaina 26. huhtikuuta. Boris Sirobin orkesteri koostui Musiikkiopiston opettajista ja pitkälle edistyneistä oppilaista. Suureksi kasvanut orkesteri oli vielä kovin nuori iältään, sillä ensimmäisen konserttinsa se oli antanut vain runsaat puoli vuotta aiemmin lokakuussa.

Viipurin orkesteritoiminta oli seisahtunut Toivo Kuulan kuolemaan toukokuussa 1918. Jo keväällä 1919 paikalliset muusikot olivat saaneet koottua 60-miehisen orkesterin, joka oli onnistunut pitämään neljä konserttia, mutta siihen toiminta oli päättynyt.

Sen jälkeen oli eletty yksi konserttikausi ilman minkäänlaista orkesteria. Seuraavaksi Toivo Saarenpää oli perustanut Suomalaisen Konsertti-Orkesterin, jonka takkuinen kausi kesti vain yhden kauden 1920–1921.

Samaan aikaan Boris Sirob, jolle yksi tärkeimmistä teemoista johtamassaan Viipurin Musiikkiopistossa oli yhteissoitto, oli harjoituttanut pientä oppilasorkesteriaan. Hehkuvalla temperamentillaan Boris Sirob oli saanut lapset saapumaan harjoituksiin iltaisin ja loma-aikoina. Yhdessä harjoiteltiin tuntikausia, joskus niin pitkään, että poliisi joutui huomauttamaan soittajia liian myöhäisestä ajankohdasta.

Ensimmäisen konserttimatkansa Sirobin oppilasorkesteri teki Sortavalaan 1921. Se sai niin innostuneen vastaanoton, että Sirob jatkoi ponnistelujaan orkesterin kanssa ja matkusti seuraavana vuonna 25-jäsenisen orkesterin kanssa Lounais-Karjalaan.

Orkesterin solisteina soittivat silloin Viipurin Musiikkikoulun oppilaat, sittemmin tunnetut ammattimuusikot, 18-vuotias pianisti Mikko von Deringer, 15-vuotias pianisti Orest Bodalew ja 19-vuotias viulisti Onni Suhonen. Soittajisto täytti jo pienen sinfoniaorkesterin vaatimukset, sillä sen ohjelmassa oli muun muassa Mozartin sinfonia nro 40 g-molli.

Nämä kokemukset takanaan, Boris Sirob perusti syksyllä 1922 Musiikkikouluunsa aina vain suuremman, jo 43-jäsenisen orkesterin, ja oli nyt vastaanottamassa vierailevaa kapellimestaria, Jean Sibeliusta.

Sibeliuksen saapuessa harjoitushuoneelle, Viipurin Musiikkiopiston orkesteri tervehti tätä fanfaarilla. Johtaja Sirob lausui orkesterin puolesta lämpimät tervetuliaissanat ja huomautti hetken historiallisuudesta.

Suomen Musiikkeriyhdistyksen tervehdykset toi säveltäjä Väinö Haapalainen.

Harjoitusten jälkeen Sibelius oli kutsuttu tutustumaan Viipurin Musiikkiopistoon. Opettajat olivat järjestäneet hänen kunniakseen kahvikutsut ja musiikin kaikuessa Sibelius saatettiin aistikkaasti koristetun kahvipöydän ääreen.

Kenenkään tietämättä orkesterin harjoituksia oli kuitenkin useaan kertaan jatkettu. Syynä oli Boris Sirobin puoliso Greta Sirob, joka halusi kunnioittaa historiallista hetkeä ja kohottaa tilaisuuden luonnetta leipomalla kahvikesteille erityisen hyvän rinkelin. Pahaksi onneksi leivinuunia ei saatu riittävän kuumaksi, minkä vuoksi leipoja oli joutunut useaan kertaan pyytämään puhelimitse harjoitusten jatkamista.

Loputtomiin Sibeliusta ei kuitenkaan voitu pitää harjoituskorokkeella. Niin vain kävi, että leivinuunin lämpötila ei noussut eikä rouva Sirob saanut rinkeliään valmiiksi. Nöyrtynein mielin rinkeli jouduttiin hakemaan Torkkelinkadun varrelta Pursiaisen kahvilasta.

Kun kahvikestit päästiin lopulta aloittamaan, opettajisto esittäytyi ja piano-opettaja Eleonore Frisk piti vieraalle puheen ranskaksi.

Kahvihuoneeksi järjestetyn luokkahuoneen ikkunasyvennys oli koristeltu kukkasin, komein hortensioin ja tulipunaisin tulppaanein ja niiden keskelle oli sijoitettu säveltäjän pienoisrintakuva. Näiden yläpuolelle oli vihreisiin kehyksiin sommiteltu laakereista kaunis s-kirjain.

Sibelius nautti talon antimista ja kuunteli oppilaiden esityksiä. Pianisti Helene Nelly, Eleonore Friskin oppilas, joka oli edellisenä päivänä suorittanut loppututkinnon korkeimmin arvosanoin ja saanut 500 markan suuruisen stipendin, soitti Chopinin Poloneesin. Pieni Toivo Salovaara soitti viulua ja neiti Ellen Dobroumowa lauloi kaksi laulua. Vielä esittivät Onni Suhonen ja Mikko von Deringer Vieuxtempsin viulukonserttoa.

Torstaipäivän ohjelma ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Illalla Sibelius osallistui Karjalan Laulun konserttiin, missä häntä kohdeltiin edelleen suurena kunniavieraana. Kuoro esitti muun muassa Sibeliuksen Rakastava-sarjan, minkä jälkeen sekä yleisö että kuoro puhkesivat valtaviin suosionosoituksiin, jotka osoitettiin säveltäjälle.

Samana päivänä, torstaina, liput ensimmäiseen, lauantai-illan konserttiin olivat loppuunmyydyt muutamia seisomapaikkoja lukuunottamatta.

Seuraavana päivänä perjantaina Karjala-lehdestä saatiin lukea professori Sibeliuksen haastattelu. Siinä säveltäjä ilmaisi olevan varsin tyytyväinen orkesteriin ja erityisesti sen luojaan, taitavaan ja väsymättömään johtajaan Boris Sirobiin.

Soittaja-aines oli Sibeliuksen mukaan tehtäväänsä pystyvää ja siihen innolla käsiksi käyvää. Johtaja Sirobin työn jäljet näkyivät ilahduttavan selvinä.

Myös käyntiin Musiikkiopistossa Sibelius oli hyvin tyytyväinen. Siellä opetus oli hyvissä käsissä.

Lauantai-illan konsertin solisteina soittivat Helsingin kaupunginorkesterin soolohuilisti Michele Orlando sekä viipurilaiset taiteilijat, alttoviulisti Robert Haertel ja sellisti Väinö Raitamaa. Orkesteri oli saanut myös ulkopuolisia vahvistuksia soittaen mittavassa koossa, 56-jäsenisenä.

Hurmokselle ei ollut tulla loppua. Kapellimestarin astuessa korokkeelle, orkesteri soitti fanfaarin ja yleisö nousi seisomaan. Ensimmäisen numeron, Kevätlaulun jälkeen ryhdyttiin ojentamaan laakeriseppeleitä. Musiikkiopiston johtokunnan seppeleen ojensivat laulajatar Berta Makkonen ja asessori Jack ja heti perään ojensivat opettajien ja oppilaiden seppeleen lauluopettaja Anna Forstén ja johtaja Boris Sirob.

Musiikkeriliiton laakerilyyran kunniajäsenelle toivat liiton Viipurin osaston kapellimestari Alexander Vilkko ja säveltäjä Väinö Haapalainen. Karjalan Laulua edustivat tohtori Sarparanta ja johtaja Karjalainen ja Viipurin Lauluveikkoja arkkitehti Schulman, rehtori Rosendahl ja säveltäjä Felix Krohn.

Konsertti sai lehdissä hurmioituneet arviot.

"...Tuntui että oli pyhäpäivä, aivan poikkeuksellinen juhlapäivä. Jean Sibelius oli keskellämme ja johti itse omia sävellyksiään… Orkesteri oli kokonaisuudessaan erittäin täysisointuinen kun orkesterijoukkomme on saanut lisää kaksi fagottia, kontrabasson, oboen, huilun, viuluja... Eilinen konsertti oli meidän nuoren orkesterimme ristiminen, sillä suurempaa elämystä kuin tämä, Viipurin musiikkielämässä ei tulle koskaan." – Karjalan Aamulehti 29.4.1923

"Sinfoniakonsertti eilen illalla muodostui unohtumattaksi juhlahetkeksi läsnäolleille… Orkesterimme soitti eilen illalla kuin ei koskaan ennen… Konsertin loputtua kutsuttiin prof. Sibelius kerta toisensa jälkeen saliin suosionosoitusten kasvaessa valtaviksi." – Karjala 29.4.1923

"...Akustiikka salissa oli, kiitos täyden salillisen yleisöä, niin hyvä kuin Kansakoulun sali vain voi olla, ja sai aikaan stemmojen yhteen sulautumisen yhteissointi oli paras mahdollinen." – Wiborgs Nyheter 30.4.1923

Suitsutuksesta sai osansa myös Boris Sirob.

"...Sitäpaitsi täydellä syyllä tuli orkesterimme perustajalle, ja sen "arkipäiväiselle" ohjaajalle ja johtajalle Boris Sirobille todellisesti ansaittu kiitollisuuden osoitus mestarin ja yleisön puolelta, siitä tarmokkaasta ja väsymättömästä työstä, joka soi meille mahdollisuuden nauttia orkesterimusiikista yleensä ja viimeiseksi saada osaksemme näiden päivien korkeimman elämyksen…" – Karjalan Aamulehti 1.5.1923

"Että orkesterin työ todella on erikoisen maininnan ansainnut, todistavat ensisijassa professori Sibeliuksen kiittävät lausunnot... Ja kun säveltäjä vihdoin yleisön edessä kiitti johtaja B. Sirobia, oli kiitos yhtä vilpitön kuin rehellisesti ansaittu, sillä ilman jälkimmäisen suurta työtä orkesterimme luomisessa ja rakentamisessa, ilman hänen väsymätöntä tarmoaan ja innostavaa toimintaansa olisimme me viipurilaiset tänä päivänä vielä ilman orkesteria. Ja ennen kaikkea, ilman johtaja Sirobia ei olisi meille voitu valmistaa näitä unohtumattomia taidehetkiä säveltäjämestarimme läsnäollessa." – Karjala 1.5.1923

Sunnuntai-iltapäivän toisintakonsertti oli osa Viipurin valloituksen 5-vuotisjuhlapäivää, jonka ohjelma oli mittava. Helsingistä saapui varhaisella junalla suojeluskuntien ylipäällikkö, armeijan upseereita ja muita kutsuvieraita.

Talonomistajia ja isännöitsijöitä pyydettiin varmistamaan, että valtakunnalliset siniristiliput liehuisivat saloissa aamusta lähtien.

Sorvalin ja Ristimäen sankarihaudoille laskettiin seppeleet jo ennen juhlajumalanpalvelusta, joka pidettiin Agricolan kirkossa. Siellä laulusta huolehti kanttori Oskari Tillin johtama kuoro.

Jumalanpalveluksen jälkeen Viipurin valloituksessa surmansa saaneille sankarivainajille laskettiin seppeleet Agricolan kirkon vieressä sijainneelle sankaripatsaalle. Vanhalla urheilukentällä pidettiin iltapäivällä paraati ja kenttäjumalanpalvelus, johon saivat osallistua kaikki Viipurin valloitukseen osallistuneet.

Samaan aikaan Sibeliuksen johtaman Kansankonsertin kanssa oli Klassillisen lyseon saliin järjestetty kahvikonsertti valtaamiseen osallistuneille. Siellä soitti Viipurin Suojeluskunnan Soittokunta ja tilaisuuteen oli vapaa pääsy.

Raatihuoneella alkoi viideltä yleinen kansallisjuhlapäivällinen, missä soitti Karjalan Kaartin Rykmentin soittokunta. Seitsemältä oli vuorossa kansalaisjuhla keskuskansakoulun juhlasalissa jälleen torvisoittoineen, kuorolauluineen ja juhlapuheineen.

Kaupunginteatterissa kahdeksalta alkaneen juhlaillan pääpuhuja oli senaattori P. E. Svinhufvud, Viipurin Lauluveikot lauloi, juhlarunon esitti Eero Eerola ja teatterissa kun oltiin, esitettiin Kustaa Vilkunan historiallisesta näytelmästä Niilo Skalm ensimmäinen ja viimeinen näytös.

Liikkeenomistajia ja yksityisiä ihmisiä pyydettiin järjestämään illalla juhlavalaistus ikkunoihinsa ja koko juhlapäivä päättyi ilotulitukseen.

Professori Sibeliuksen vierailu jätti Viipuriin vahvan jäljen. Musiikkiopiston orkesterin nuori, pian yhdeksäntoista vuotta täyttävä konserttimestari Sulo Aro ei pessyt kättään pitkään aikaan käteltyään säveltäjämestaria.

Entä mitä vierailu merkitsi Sibeliukselle? Päiväkirjassaan hän ei kerro huhtikuisesta Viipurin-vierailustaan mitään. Toukokuulta löytyy merkintä: "Konsertoinut Tukholmassa, Göteborgissa, Roomassa ja Helsingissä. Suuria menestyksiä."

Ainoa Viipuriin liittyvä päiväkirjamerkintä, lakoninen toteamus löytyy viisi kuukautta myöhemmältä ajalta syyskuulta 1923: "Kirjoitin eilen mm. kauppaneuvos Sellgrenille."

Ei ole tiedossa kenen idea Sibeliuksen kutsuminen Viipuriin oli. Tuskin hän olisi saapunut kaupunkiin johtamaan pelkästään tuiki tuntematonta Viipurin Musiikkiopiston orkesteria. Kutsun on täytynyt tulla tärkeämmältä taholta, ehkä kauppaneuvos Sellgreniltä. Ehkä Viipurin vapauttamisen 5-vuotisjuhlasta haluttiin tehdä valtakunnallisesti näkyvä tapaus Jääkärimarssin säveltäjän vierailulla.

Musiikkiopiston kunnianhimoinen johtaja Boris Sirob otti kuitenkin Sibeliuksen vierailusta kaiken irti. Hänen orkesterinsa pääsi julkisuuden valokeilaan ja hän pääsi tutustumaan kuuluisaan säveltäjään.

Mutta yksi ei liittynyt ylistäjien joukkoon. Toivo Saarenpää, Boris Sirobin kilpailija ja vihamies, säveltäjä, kapellimestari ja kuoronjohtaja ei iloinnut kollegan menestyksestä.

Saarenpää ei malttanut hillitä sanaista arkkuaan, vaan sivalsi Suomen Musiikkilehden joulukuun numerossa Boris Sirobia ja tämän perustamaa Viipurin Musiikkiopiston orkesteria. Hän selosti artikkelissaan kaikki orkesterin alkutaipaleen konsertit, lukuunottamatta Sirobin johtamia, joissa hän ei omien sanojensa mukaan ollut läsnä. Vihanpito oli ilmeisen vakavaa laatua.

Saarenpää malttoi pysyä asiallisena muiden selostamiensa konserttien kohdalla, mutta Sibelius-juhlinta oli hänelle liikaa.

"Valitettavaa vain, ettei Viipuri ollut tilaisuudessa tarjoamaan prof. Sibeliukselle hänen arvonsa mukaista orkesteria teostensa esittämistä varten. Täkäläinen tilapäisluontoinen, sekalaisista aineksista kokoonpantu, kaiultaan samea ja yhteissoittoon nähden horjuva orkesteri teki melko vähäpätöisen ja avuttoman vaikutuksen prof. Sibeliuksen voimakkaan henkilön taustana, joten hänen suuripiirteinen, rikashenkinen sinfoniansa pääsi vain puolinaisessa valaistuksessa esille.... Olemme kuitenkin kiitollisia säveltäjämestarille, että hän otti vastaan viipurilaisten kutsun ja suostui johtamaan maailmankuuluja teoksiaan siksi vaatimattomin keinovaroin, kuin Viipurin orkesteri saattoi tarjota."

Yhteen Sirobin johtamaan konserttiin Saarenpääkin lopulta syksyllä 1923 osallistui. Kyseessä oli Heino Kasken teoksille omistettu konsertti, mutta ei malttanut mieltään Saarenpää vieläkään, vaan kirjoitti:

"Ihmettelemme, miksi säveltäjä oli uskonut kauniin sinfoniansa johdon hra Sirobin levottomiin ja toistaiseksi vielä verrattain vähän koetettuihin käsiin... Tunteen liiallinen tehostaminen on suomalaiselle taiteelle vierasta... Olisi epäilemättä sekä yleisön intressin kannalta että myöskin sävellykselle ollut eduksi, jos olisi saatu kuulla tämä sinfoniakin säveltäjän itsensä esittämänä samalla vakavalla, viileän miehekkäällä tavalla, millä hän johti täällä jo aikaisemminkin kuullun orkesterisarjansa."

Tekstiä kirjoittaessan Toivo Saarenpää ei vielä tiennyt, että Boris Sirobin orkesterin taru oli lopussa. Suurten Sibelius-konserttien jälkeen orkesteri palasi omaan arkeensa, joka ei ollut ruusuinen.

Olemassaolonsa aikana se oli ehtinyt pitää seitsemän sinfonia- ja yhdeksän kansankonserttia. Viipurissa toiminut Karjalan Kaartin Rykmentin soittokunnan kapellimestari Lauri Näre oli johtanut yhden kansankonsertin ja yksi kohokohdista oli ollut arvostetun Leo Funtekin kapellimestarivierailu.

Säveltäjät Väinö Haapalainen, Erkki Melartin, Leevi Madetoja ja Aarre Merikanto olivat johtaneet omia teoksiaan, sillä johtaja Sirob tiesi viipurilaisen yleisön pitävän kotimaisesta musiikista.

Aivan vuoden lopussa tapahtui vielä merkittävä kapellimestarivierailu, kun itse Robert Kajanus saatiin Helsingistä johtamaan orkesteria. Konsertti pidettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä ja sen ohjelmassa kuultiin muun muassa Beethovenin 4. sinfonia.

Vierailun yhteydessä Kajanus toi esille suuren tyytyväisyytensä orkesteriin ja myös Musiikkiopiston opetukseen.

Tapaninpäivänä oli edessä orkesterin viimeinen konsertti. Sen johtivat yhdessä Boris Sirob ja Väinö Haapalainen. Kaupungin myöntämä 30 000 markan avustus ei riittänyt peittämään orkesterin kuluja, se joutui lopettamaan toimintansa ja viipurilaiset joutuivat surullisina toteamaan olevansa jälleen ilman orkesteria.

Boris Sirobilla oli ollut taloushuolia jo aiemmin Musiikkikoulunsa kanssa. Musiikkikoulun taloudellinen tila oli alkanut muodostua uhkaavaksi jo syksyllä 1921. Huoneistovuokra, soittimien vuokrat ja opettajien palkat nielivät jatkuvasti enemmän kuin lukukausimaksuista kertyi tuloja.

Valtiolta ja kaupungilta ei saatu riittävästi avustuksia, vaikka koulu oli saanut osakseen tunnustusta.

Kun valtioneuvostolle jätetty anomus päätyi valtion säveltaidetoimikuntaan, pyysi se lausuntoa professori Erkki Melartinilta. Tämä saapui marraskuussa 1921 Viipuriin tarkastamaan Musiikkikoulua, mutta vaikka Melartin ylisti koulun opetuksen korkeaa tasoa, oli valtionavun saaminen yksityiselle laitokselle tuolloin mahdotonta.

Siksi Melartin ehdotti koulun muuttamista osakeyhtiöksi, tai vaihtoehtoisesti koululle olisi pitänyt perustaa kannatusyhdistys. Viipurilaisissa lehdissä julkaistiin joulukuun 1. päivänä 1921 Melartinin allekirjoittama vetoomus, jossa kehotettiin osallistumaan Viipurin Musiikkiopisto Oy:n perustamiseen. Vetoomus tuotti hyvän tuloksen, vaikka vuoden kuluttua osakkeista vielä 20 prosenttia olikin myymättä.

Vaikka Viipurin Musiikkikoulu oli elänyt jatkuvien taloushuolien alla, siellä oli tehty tavoitteellista ja kauaskantoista opetustyötä. Keväällä 1922, neljä vuotta koulun perustamisen jälkeen saatiin nauttia sen ensimmäisistä hedelmistä. Silloin Wilma Patomäen oppilas ja kasvattipoika, 15-vuotias pianisti Orest Bodalew suoritti ensimmäisenä Viipurin Musiikkikoulun loppututkinnon.

Kun Viipurin Musiikkiopiston Osakeyhtiön perustava kokous pidettiin 3. helmikuuta 1923, Musiikkikoulun nimi vaihtui Musiikkiopistoksi ja sen johtajaksi valittiin yksimielisesti koulun perustaja Boris Sirob.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa ja millaisia kommelluksia ja edesottamuksia Viipurin Musiikkiopistossa sattui! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Kauppaneuvos Evert Viktor Sellgrenin – jonka luokse Sibelius majoittui – komea jugend-huvila sijaitsee Venäjänsaarella muutaman kilometrin päässä Viipurin keskustasta. Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema huvila valmistui 1913 ja sen edustalla on Venäjänsaaren taistelun 1917 muistomerkki. Nykyisin Villa Sellgren on hyvin tarkkaan vartioitu, sillä syyskuussa 2017 julki tulleiden venäläisen televisiokanava Dozhdin tietojen mukaan huvila on siirtynyt Venäjän presidentti Vladimir Putinin omistukseen. Tietojen mukaan huvila on remontoitu varsin prameaksi uima-altaineen ja biljardihuoneineen, eikä sisustuksessa ole säästelty kultaa eikä marmoria. Korruptiota vastaan Venäjällä taisteleva oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on julkaissut YouTubessa lennokilla kuvattua ilmakuvaa 50 hehtaarin tiluksista. Villa Sellgrenissä kuvattiin Lenfilmin tuottama Sherlock Holmes – 1900 luku alkaa -elokuva, joka valmistui 1986. Sen jälkeen huvila pääsi rapistumaan.

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.