Hyppää pääsisältöön

Wilhelmiina Vihreälehto, 20, kärsi kivuliaista yhdynnöistä, kunnes syyksi paljastui yleinen, mutta vaiettu vulvodynia – “Kun vihdoin pystyin nauttimaan seksistä, se oli tosi hyvä fiilis”

Hymyilevä nainen nojaa talon seinään, katsoo kameraan.
Hymyilevä nainen nojaa talon seinään, katsoo kameraan. Kuva: Yle / Tommi Parkkinen Akuutti

Koko kehoa viiltävä kipu, kosketuksen pelko ja itsetunto-ongelmat. Tätä kaikkea voi aiheuttaa vulvodynia, johon sairastuu arviolta viisitoista prosenttia naisista jossain vaiheessa elämäänsä. Wilhelmiina Vihreälehto, 20 ja Viivi Sihvonen, 29, kuuluvat tuohon joukkoon ja he haluavat, että aiheesta uskallettaisiin puhua.

– Ajattelin, että seksin kuuluukin aluksi sattua ja annoin asian olla, Wilhelmiina Vihreälehto, 20, muistelee.

Hän sai vulvodyniadiagnoosin marraskuussa 2017, mutta kivut varjostivat seksielämää jo ensimmäisestä yhdynnästä asti.

Kerran kipu yltyi yhdynnän aikana niin kovaksi, että Wilhelmiina joutui keskeyttämään tilanteen kokonaan.

– Se tuntui siltä kuin joku olisi tökkinyt puukolla tai neulalla.

Vaikka kipu sai kropan täydelliseen jännitystilaan, yhdynnän keskeyttäminen tuntui Wilhelmiinasta inhottavalta.

– Oli vaikea kertoa kumppanille, ettei enää pysty, kun en yhtään tiennyt mikä minussa on vikana.

 Wilhelmiina Vihreälehto nojaa puun runkoon.
Wilhelmiina Vihreälehto nojaa puun runkoon. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle Akuutti,Wilhelmiina Vihreälehto

Kivuista huolimatta Wilhelmiina ei uskaltanut hakea apua.

– En ollut kuullutkaan tällaisesta asiasta ja mua pelotti, että mitä sieltä löytyy.

Lopulta silloisen poikaystävän rohkaisu sai Wilhelmiinan hakeutumaan gynekologin tutkimuksiin.

– Vanupuikolla paineltiin kipupisteitä emättimen alueella ja ulkosynnyttimissä ja mullahan oli ne kaikki tosi aggressiivisen kipeät.

Tutkimuksen tehnyt lääkäri epäili, että Wilhelmiinan kohdalla vulvodynia on monien tekijöiden summa.

– Gynekologin mukaan syynä saattaa olla jatkuva hiivatulehduskierre. Mulla on ollut pienempänä tosi paljon virtsatulehduksia, mikä on myös voinut laukaista sen.

Pahiten kivut iskivät päälle kuitenkin vasta, kun Wilhelmiina aloitti e-pillerit 16-vuotiaana.

Vulvodynia

  • Vulvodynia tarkoittaa oireyhtymää, jossa esiintyy ulkosynnyttimien kipua ja kirvelyä. Pitkäkestoista kiputilaa kutsutaan vulvodyniaksi silloin, kun sen aiheuttaja ei ole mikään tunnettu sairaus ja lääkärin tutkimuksessa ulkosynnyttimien alue on ulkoisesti terveen näköinen.
  • Vulvodynian yleisin oire on yhdyntäkipu. Vulvodyniakipu voi tuntua myös tamponia laitettaessa tai gynekologista tutkimusta tehdessä. Sitä voivat aiheuttaa myös housun sauma, pitkään istuminen, kireät housut tai pyöräily.
  • Vulvodynian tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta. Myötävaikuttavia tekijöitä voivat olla hermotulehdustila, perinnölliset tekijät, psyykkiset tekijät, yhdistelmäehkäisy, hiivatulehdukset tai aiemmin koettu seksuaalinen trauma.
  • Eri tutkimusten mukaan jopa lähes viisitoista prosenttia naisista kärsii vulvodyniasta jossain vaiheessa elämäänsä.
  • Vulvodynia on yleisin yhdyntäkipujen aiheuttaja 18–40-vuotiailla naisilla.

Lähteet:
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Päivi Tommola
Fysioterapeutti, seksuaaliterapeutti, terveystieteiden tohtori Minna Törnävä
Terveyskirjasto
Vastaanotolla vulvodyniaa sairastava nainen – Mitä minun tulisi tietää ja taitaa?

Vulvodynian aiheuttaja jää usein epäselväksi

Myös Viivi Sihvonen, 29, kuvailee yhdyntäkipuja viiltäviksi ja vertaa tunnetta puukoniskuun.

Hänen kohdallaan vulvodynian taustat ovat jääneet vielä enemmän arvailujen varaan.

Hän kuitenkin itse tunnistaa tekijöitä, jotka ovat voineet vaikuttaa vulvodynian syntyyn.

– Se miten olen suhtautunut omaan seksuaalisuuteen. Multa löytyy jonkinlaista traumahistoriaa. Luulen, että joku asia triggeröi sitä traumaa.

Viivi Sihvonen katsoo kameraan, taustalla puun oksia.
Viivi Sihvonen katsoo kameraan, taustalla puun oksia. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle Akuutti,Viivi Sihvonen

Syyt voivat olla myös fyysisiä ja lopputulos monista eri tekijöistä.

­– On siihen voinut liittyä myös se, että olen pessyt pimppiä saippualla. Emätinhän pesee itse itsensä, vesi riittää, Viivi arvelee.

Viivi ja Wilhelmiina eivät ole ainoita, joille vulvodynian syyt ovat jääneet osin arvailujen varaan. Vaikka vaiva on varsin yleinen, sen syntymekanismia vasta tutkitaan.

Yhdyntä kuin puukonisku? – Yhdyntäkipu on vaiettu vaiva, joka voi lopettaa seksin ja saada naisen elämän umpisolmuun

Mistä vulvodynia johtuu?

Tarkkaa yksittäistä aiheuttajaa vulvodynialle ei tunneta. Tutkimus sairauden ympärillä on kuitenkin lisääntynyt maailmanlaajuisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Päivi Tommola.

Asiantuntijat ovat löytäneet joukon tekijöitä, joiden arvellaan olevan yhteydessä vulvodynian kehittymiseen. Tällaisia voivat olla mahdollisesti hermotulehdustila, perinnölliset tekijät, psyykkiset tekijät, yhdistelmäehkäisy, hiivatulehdukset tai aiemmin koettu seksuaalinen trauma.

– Nämä tekijät ovat tutkitusti yleisempiä vulvodyniaa sairastavilla naisilla, kertoo väitöstutkimuksen aiheesta tehnyt Tommola.

Taustalla hermotulehdustila?

Vulvodynian taustalla saattaa olla emättimen imukudoksen hälytystila.

Tutkijat ovat hiljattain löytäneet emättimen eteisen alueelta imukudosjärjestelmän, joka on eräänlainen emättimen aukkoa ympäröivä puolustuskudos. Vastaavanlaista imukudosta löytyy kaikkien sellaisten alueiden limakalvoilta, joista on reitti sisään elimistöön, mm. suusta, keuhkoputkista ja suolistosta.

– Yksi teoria on, että vulvodyniasta kärsivillä potilailla imukudos on aktivoitunut ja jollain lailla hälytystilassa. Alueen hermot ärtyvät ja alkavat aistimaan kipua, vaikka niiden pitäisi aistia kosketusta. Kyseessä on siis tietynlainen hermotulehdustila.

– Lisäksi kipu aiheuttaa paljon muuta lihasjännitystä, henkistä stressiä, ahdistusta ja mielipahaa. Siitä tulee niin sanottu kipukierre.

Kyseessä on kuitenkin vasta teoria, eikä esimerkiksi sitä tiedetä, mikä imukudoksen aktivoitumisen aiheuttaa.

Perimä vaikuttaa?

Alttius pitkittyneille hermotulehdustiloille ja vulvodynialle voi olla jo perimässä.

– Tarvitaan ensin alttius ja sitten tekijä, esimerkiksi hiivatulehdus ja nuorena aloitettu yhdistelmäehkäisy, joka aiheuttaa emättimen imukudoksen puolustusreaktion.

– Lisäksi tarvitaan myötävaikuttava tekijä, esimerkiksi kivun aiheuttama ahdistus, pelko ja niistä johtuva lihasjännitys, joka pitää kipua yllä niin, että se kroonistuu, kertoo Tommola.

Myös ihmisten taipumus aistia kipua on erilainen.

– Joillakin on valikoitunut sellainen geenipaketti, että he tuntevat kipua herkemmin kuin toiset.

– Myös aivokuorella on joillakin tapahtunut sellaista herkistymistä, että kaikki kipu tuntuu pahemmalta kuin aikaisemmin.

Psyykkiset tekijät

Taipumus masennukseen ja ahdistuneisuuteen ovat tutkimusten mukaan yleisempiä vulvodyniapotilailla kuin muilla, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Päivi Tommola.

Nämä persoonallisuuspiirteet voivat altistaa kipukierteelle.

– Jos kipua pelkää ja kipu aiheuttaa kantajassaan voimakkaan ahdistusreaktion, on kipu herkkä pahenemaan entisestään ja kroonistumaan.

Myös taipumus katastrofoida kipua on vulvodyniaa sairastavilla yleisempää kuin muilla.

– Kivun katastrofointiin taipuvainen pelkää, että olemassa oleva kipu on kohta vielä kovempaa, tai ettei se tällä kertaa menekään ohi. Hän saattaa myös pelätä, että tuntee kipua sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole tuntenut kipua aiemmin.

Yhdistelmäehkäisyvalmisteet ovat riskitekijä

Yhdistelmäehkäisyvalmisteen aloitus nuorena ja niiden pitkäaikainen käyttö ovat riskitekijöitä.

Useat gynekologit ovat havainneet, että potilas, jolla ei ole aikaisemmin ollut yhdyntäkipuja kokee kipuja muutaman kuukauden tai puoli vuotta yhdistelmäehkäisyn aloituksen jälkeen.

– Ihan tarkkaa mekanismia ei tiedetä, vaikka erilaisia tutkimuksia on tehty siitä, mitä hormonireseptoreille tapahtuu.

Joillekin potilaille yhdistelmäehkäisyn lopettaminen on ratkaisu vulvodyniaan.

– Noin 15 prosenttia potilaista kokee huomattavan kivun lievittymisen, mahdollisesti kokonaan parantumisen, kun he ovat lopettaneet yhdistelmäehkäisyn käytön.

Hiivatulehduksesta vulvodynia?

Tärkein altistava tekijä vulvodynian puhkeamiseen on Päivi Tommolan mukaan yllättävän tuttu vaiva.

– Vulvodyniaa sairastavilla on taustalla enemmän toistuvia hiivatulehduksia. Heillä on myös puolustusjärjestelmässä sellaisia geenejä, jotka herkistävät heitä saamaan helpommin hiivatulehduksen tai pitkittyneen hiivatulehduksen.

– On hyvin tavallista, että on pitkittynyt hiivatulehdus, jonka johdosta tulee yhdyntäkivut, jotka muista myötä vaikuttavista syistä johtuen jäävät päälle.

– Jos hiivatulehdus hoidetaan oikein tarmokkaasti ja menestyksekkäästi pitkällä hoidolla, niin jotkut naiset tulevat aika paljon parempaan kuntoon.

– Lisäksi tiedetään, että yhdistelmäehkäisy lisää hiivatulehdusriskiä.

Kumppanin suhtautumisella valtava merkitys

Vulvodyniadiagnoosin jälkeen Viivi sai lähetteen fysioterapeutille.

Viivi kokee, että sai nopean avun kipusähköhoidosta, jota hän teki fysioterapeutilta saamallaan sähköhoitolaitteella kotonaan.

Kipusähköhoitoa voidaan antaa antureilla joko suoraan emättimeen tai alaselän ristiluun kautta, josta lähtee hermotus lantionpohjaan ja emättimeen. Hoidon tarkoituksena on vaimentaa kipuärsykkeen toimintaa emättimessä.

Lisäksi Viivi vaihtoi kaikki pesuaineet luonnonmukaisiin tuotteisiin, vältti liiallista vulvan suihkuttelua, käytti kookosöljyä pari kertaa päivässä emättimen alueella, teki venytysharjoituksia ja lantionpohjalihasten jumppaa.

Myös kipulääkkeitä tai pientä annosta mielialalääkkeitä voidaan käyttää kipujen hoitamiseen, mutta niitä Viivi ei halunnut.

– Lähdin siedättämään itseäni. Tein aika kivuliaita asioita itselleni tahallaan ja kokeilin, mitä kestän. Se oli tärkeää ja mulle se toimi tosi hyvin.

– Painelin kipupisteitä ja pyrin tekemään niitä jollain tavalla säännöllisesti. Toisaalta koin myös elintärkeäksi välillä päästää irti. Elämä on muutakin kuin vulvodyniaa.

Viivi Sihvonen nojaa puun runkoon.
Viivi Sihvonen nojaa puun runkoon. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle Akuutti,Viivi Sihvonen

Lisäksi Viivi kokee saaneensa tilanteeseen suurta helpotusta uudesta parisuhteesta.

– Jonkinlainen taakka putosi harteilta, kun kerroin kumppanille, että mulla on vulvodynia ja hän oli asian kanssa okei ja tiesi mistä puhun.

– Pystyin olemaan rauhassa sen asian kanssa, että okei, mua voi sattua. Tuntui, että voin lopettaa emätinyhdynnän kesken, jos haluan. Ja yllätyin toden teolla, kun emätinyhdyntä uuden kumppanin kanssa ei sattunutkaan.

Kumppanin suhtautumisella on Viivin mukaan valtava merkitys siinä, miltä seksi tai yhdyntä tuntuu, vaikka lämmin suhtautuminen ei yksin poista kipua.

Aina kumppani ei kuitenkaan osaa suhtautua tukevasti ja rohkaisevasti vulvodyniadiagnoosiin. Tästä on kokemusta myös Viivillä.

Vulvodynia vahingoittaa seksuaaliterveyttä ja heikentää elämänlaatua

Viivi Sihvonen on ollut myös tilanteessa, jossa hänen joitakin kuukausia tapailemansa henkilö ei osannut olla hänen tukenaan. Diagnoosi oli tuolloin tuore.

– Itselle tuli sellainen olo, että minulla on nyt tällainen vika kehossa ja minun pitää nyt tehdä asioita sen eteen, jotta toiselle ei tulisi paha mieli, koska en pysty antamaan sitä tietyntyyppistä seksiä, mitä toinen tahtoo.

Kumppanin ja pariskunnan yhteinen suhtautuminen vulvodyniaan ja sen hoitoon onkin keskeisessä roolissa naisen toipumisen kannalta, kertoo vulvodyniasta johtuvista yhdyntäkivuista väitellyt fysioterapeutti ja seksuaaliterapeutti, terveystieteen tohtori Minna Törnävä.

Jos parisuhteessa molemmilla osapuolilla on ollut tahtotila löytää keinoja kivuttomaan seksiin, ovat hoidot tehonneet naisille nopeammin.

Ajatellaan, että kun en kerran voi seksiä harrastaa, niin kuka mun kanssa haluaisi olla.

Vulvodyniaa sairastavan voi olla vaikea luottaa toisen ihmisen kosketukseen. Itsetyydytys, itserakastelu on siksi tärkeä osa itsehoitoa.

– Yhdyntäkipuja kokevat helposti sulkevat seksin totaalisesti pois elämästään. Siksi seksistä on tärkeä hakea nautintoa eri keinoin. Itsetyydytyksellä voi oppia ne kohdat ja tavat koskettaa, jotka eivät tuota kipua ja joista saa nautintoa. Luottamalla omaan kosketukseen, lisääntyy kosketusluottamus myös toiseen, Törnävä kuvailee.

Kipujen hoitamisen lisäksi vulvodynian hoidossa olisi tärkeää keskittyä myös yhdyntäkipujen psyykkisiin vaikutuksiin, sillä niiden on todettu heikentävän pariskunnan molempien osapuolien elämänlaatua ja seksuaaliterveyttä.

Monet naiset sanovat, että he ovat vähän niin kuin kämppäkavereita kumppaninsa kanssa.

– Vulvodyniakipujen vuoksi jotkut eivät halua solmia parisuhdetta. Se vaikuttaa erityisesti siihen, miten nainen tuntee itsensä naisena. Ajatellaan, että kun en voi seksiä harrastaa, niin kuka mun kanssa haluaisi olla.

Myös muu läheisyys saattaa vähentyä parisuhteessa minimiin.

– Halailu, silittely tai suutelu jää pois, koska pelätään, että se saattaakin johtaa tähän epämiellyttävään asiaan, joka tuo kipua. Tulee sellainen sanaton sopimus, ettei kosketa toisiinsa. Monet potilaat sanovat, että he ovat vähän niin kuin kämppäkavereita kumppaninsa kanssa, Minna Törnävä kertoo.

Äärimmillään vulvodynia johtaa jopa lapsettomuuteen.

– Lasta ei saada luomusti aikaan, koska yhdyntä ei onnistu. Lapsettomuuspoliklinikalla käy jonkin verran vulvodyniapotilaita tämän vuoksi.

Seksuaaliterapia auttoi avaamaan lukkoja

Vulvodynian aiheuttama kuorma on Wilhelmiina Vihreälehdollekin tuttua.

– Itsellä on ollut se häpeä jotenkin niin iso asia tässä. Olen ajatellut, etten ole täysin nainen, koska en pysty seksiin ja koska se sattuu.

 Wilhelmiina Vihreälehto makaa maassa syksyn lehtien keskellä, silmät kiinni, hymyillen.
Wilhelmiina Vihreälehto makaa maassa syksyn lehtien keskellä, silmät kiinni, hymyillen. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle Akuutti,Wilhelmiina Vihreälehto

Seksiä kohtaan muodostui henkinen lukko. Aina kun läheisyys kumppanin kanssa oli etenemässä seksiin, Wilhelmiina perääntyi ja meni paniikkiin.

– Pelkäsin, että kivut onkin taas yhtä kovia, vaikka sinänsä se kipu itsessään ei enää pelottanut, vaan se, että taas tämä epäonnistuu.

– Seksistä tuli vaikea asia itselle. Siihen yhdisti aina kivun, vaikka sen pitäisi olla nautinto.

Kun vihdoin pystyin nauttimaan seksistä ensimmäisen kerran, se oli tosi hyvä fiilis.

Helpotusta Wilhelmiina sai seksuaaliterapiasta.

– Siellä opin ymmärtämään, etten ole ainoa vulvodyniaa sairastava ja ettei tämä ole maailmanloppu.

Seksuaaliterapian lisäksi Wilhelmiinan vulvodyniaa hoidettiin lopettamalla yhdistelmäehkäisyvalmisteiden käyttö ja aloittamalla hermokipulääkitys sekä fysioterapia.

 Wilhelmiina Vihreälehto
Wilhelmiina Vihreälehto Kuva: Tommi Parkkinen/Yle Akuutti,Wilhelmiina Vihreälehto

Nyt Wilhelmiina elää kivutonta elämää.

– Kun vihdoin pystyin nauttimaan seksistä ensimmäisen kerran, se oli tosi hyvä fiilis. Tuli tosi vapautunut olo.

– Lopultakin tunsin, että pystyn hallitsemaan kroppaani, eikä vulvodynia enää määrittele mua.

Viivi Sihvonen puolestaan kokee, että hänen kohdallaan seksuaalineuvonta unohdettiin kokonaan.

Kokemus johti hänet kuitenkin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi.

Työssään Viivi haluaa keskittyä erityisesti siihen, miten vulvodyniasta puhutaan. Vulvodyniaa sairastavan naisen pitää ensin ymmärtää, ettei hänen seksuaalinen hyvinvointinsa riipu kumppanin suhtautumisesta, vaikka sillä onkin merkitystä.

Tämä lähtökohta joskus ammattilaisiltakin hämärtyy.

– Kumppanilla on aika paljon valtaa määrittää sitä, onko nainen hyvä vai ei. Vulvodynian hoitamisessa kyse ei ole ainoastaan kivun poistamisesta vaan naisen näkemisestä täydellisenä, kokonaisena ja hyvänä myös seksuaalisesti.

Viivi Sihvonen makaa maassa, silmät ummessa, ympärillä lehtiä ja sammalta.
Viivi Sihvonen makaa maassa, silmät ummessa, ympärillä lehtiä ja sammalta. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle Akuutti

Omien kokemusten ja seksuaalineuvojaopintojen sekä -työn myötä myös Viivin oma suhtautuminen seksiin on muuttunut.

– Tänä päivänä suhtaudun seksiin todella eri tavalla kuin vulvodyniadiagnoosin saatuani. Seksi on täynnä mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Emätinyhdyntä on vain yksi seksitapa muiden joukossa.

– On tärkeää tuoda esille myös positiivisia näkövinkkeleitä ja sitä, että nainen on kokonainen kivusta huolimatta, Viivi Sihvonen painottaa.

Vulvodynian hoito

  • Vulvodynia vaatii usein moniammatillista portaittain etenevää hoitoa. Hoitojen tarkoituksena on löytää luottamus omaan ja toisen ihmisen kosketukseen, jotta esimerkiksi gynekologiset tarkastukset ja yhdynnät onnistuisivat jatkossa.
  • Tulehdus voi pahentaa vulvodynian oireilua, jolloin tulehduksen hoitaminen voi helpottaa oireita.
  • Kipuja voidaan helpottaa puudutusgeelillä tai erilaisilla kipulääkkeillä.
  • Sairastuneista 15 prosenttia kokee kivun huomattavan lieventymisen tai jopa parantumisen yhdistelmäehkäisyn poisjättämisen jälkeen.
  • Lantionpohjan lihaksiston harjoitteilla voidaan opetella lihasten supistamista ja rentouttamista.Tämän avulla tietoisuus emätintä tukevasta lihaksesta lisääntyy ja jännitysreaktioita on helpompi hallita.
  • Itsetyydytys on tärkeä itsehoidon muoto, koska yhdyntäkipuja kokevat sulkevat helposti seksin kokonaan pois elämästään. Itsetyydytys on turvallinen keino löytää ne kohdat ja tavat koskettaa, jotka eivät tuota kipua, vaan nautintoa.
  • Emättimestä löydettyjä kipupisteitä voidaan totuttaa kosketukselle ns. karaisuhoidolla eli epäherkistymisharjoituksilla, joita tehdään sormilla tai erilaisten välineiden kuten laajenninpuikkojen avulla.
  • Emättimen laajennustekniikoista voi olla apua, jos alueen lihas- ja sidekudos on hyvin tiukkaa. Harjoituksia voidaan tehdä sormella, laajennuspuikoilla tai vibraattorilla, tavoitteena on venyttää kireyttä pikkuhiljaa. Pieni värinä saattaa myös helpottaa kipua.
  • Kipusähköhoidolla voidaan vaimentaa kipuärsykkeen toimintaa emättimessä. Hoitoa annetaan antureilla joko suoraan emättimeen tai alaselkään ristiluuhun, josta lähtee hermotus lantionpohjaan ja emättimeen.
  • Lantionpohjan fysioterapeutti http://www.pelvicus.fi/fysioterapeutit.asp tai seksuaalineuvoja voi neuvoa erilaisia yhdyntäasentoja, jotta kivuttomin tapa yhdyntään löytyisi.
  • Jos muista hoidoista ei ole apua, voidaan harkita leikkausta, jossa kivulias limakalvoalue poistetaan pinnallisesti ja peitetään emättimestä otetulla limakalvolla. Emättimen limakalvo ei sisällä imukudosta eikä kipuhermoja, joten alue jää kivuttomaksi.
  • Usein tarvitaan myös seksuaaliterapeutin apua, koska vulvodyniasta voi kehittyä seksuaaliterveys- ja parisuhdeongelmia. Toisaalta psykososiaaliset syyt voivat myös olla yksi syy vulvodyniaan.

Lue lisää:

Yhdyntä kuin puukonisku? – Yhdyntäkipu on vaiettu vaiva, joka voi lopettaa seksin ja saada naisen elämän umpisolmuun

Lääkäri: Endometrioosi on yhtä yleinen kuin astma ja diabetes

Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!