Hyppää pääsisältöön

Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa? – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Kanttori Oskari Tilli Kalevi-poikansa kanssa istumassa puiston penkillä Terijoella 1925.
Kanttori Oskari Tilli Kalevi-poikansa kanssa istumassa Terijoen huvilan puiston penkillä 1925. Kanttori Oskari Tilli Kalevi-poikansa kanssa istumassa puiston penkillä Terijoella 1925. Kuva: Tillin perheen kuva-arkisto. Terijoki,puistot

Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella.

Kanttorin Oskari Tillin ja Kalevi-pojan lisäksi tässä artikkelissa seikkailevat sokealta äidiltään alkeisopetuksen saanut pianisti Cyril Szalkiewicz, opiston vahtimestariksi kiinnitetty reipas Hulda Puustell, viulunsoittoa opiskellut olympianyrkkeilijä Valle Resko, pianoa soittanut Jaakko Paavolainen, josta tuli poliittisen historian professori ja Rauhalan Matti, myöhemmin Lahden Launeen seurakunnan kanttori.

Vielä tavataan kansainvälisen uran tehnyt laulajatar Dagmar Hagelberg-Raekallio, jonka johtaja Boris Sirob onnistui tiukan piirittämisen jälkeen kiinnittämään opettajaksi Musiikkiopistoonsa. – Toinen Dagmarin pojista, Yrjö, oli pianotaiteilija, professori Matti Raekallion isoisä. Sukupolvien jatkumoon liittyy Matti Raekallion jälkeen myös hänen poikansa, tanssija ja koreografi Valtteri Raekallio.

Väliotsikko Mihin kanttori Tilli tarvitsi Subrovkaa?
Väliotsikko Mihin kanttori Tilli tarvitsi Subrovkaa? kuvitus

– Opittuani että c-sävel oli nuottiviivastolla kolmannessa välissä, en mitenkään voinut käsittää, että bassoklaavissa c olikin viivaston toisessa välissä, muistelee Kalevi Tilli.

– Tästä syntyi heti kova kina minun ja isän kesken. Kiista huipentui siihen, että sain pahan kerran tukkapöllyä ja julmistuneen isäni ennestäänkin korkea verenpaine nousi maksimilukemiin. Näin minun pianonsoittotuntini kotona loppuivat lyhyeen.

Asia ei kuitenkaan päättynyt Kalevin tukkapöllyyn vaan sai seuraamukset, jotka olisivat voineet koitua kohtakokkaiksi Oskari-isälle.

Muutoin raitis isä halusi riidan jälkeen ottaa kulauksen Subrovka-viinaa rauhoittaakseen sydäntään. Pullo oli piilossa keittiön yläkaapissa, elettiinhän silloin kieltolain aikaa. Ylettyäkseen pulloon isän piti asettaa kaapin eteen ensin pöytä ja sen jälkeen pöydälle vielä tuoli.

Juuri kun isä oli saamaisillaan pullon käteensä, tuoli liukui pöydän laidan yli ja isä putosi lattialle. Hän löi takaraivonsa uunin nurkkaan, verta valui virtanaan ja isä oli kiidätettävä nopeasti ommeltavaksi Viipurin lääninsairaalaan.

Kanttori Oskari Tilli.
Onnettoman tapauksen päähenkilö kanttori Oskari Tilli. Kanttori Oskari Tilli. Kuva: Tillin perheen kuva-arkisto. Viipuri,oskari tilli

Parin tunnin kuluttua Oskari Tilli palasi kotiin pari tikkiä päässään eikä mitään sen pahempaa todettu tapahtuneen. Koska sairaalareissu oli vienyt voimia, isä halusi rauhoittaa sydäntään uudelleen Subrovkalla. Pullo oli edellisen kurottelun jälkeen yhä keittiön yläkaapissa, mutta nyt isä haki varmuuden vuoksi tikapuut kellarista.

Kaikki näytti jo sujuvan hyvin. Tavoittaakseen Subrovka-pullon kurottelijan piti ensin siirtää syrjään mustikkapullo, johon oli säilötty edellisen kesän marjoja. Kun isä koski pulloon, se räjähti ja kaikki mehut ja mustikat lasinsiruineen lensivät tämän kasvoille.

Edessä oli uusi sairaalareissu, eikä poliklinikalla ollut lääkäri voinut olla irvistelemättä kanttori Tillille. Onneksi silmät eivät vaurioituneet. Yksi lasinsiru oli viiltänyt poskeen haavan ja molemmista silmistä ongittiin vain mustikankappaleita.

Tillin perheen nuorimmainen Kalevi aloitti sittemmin viulutunnit Viipurin musiikkiopistossa, mutta vaihtoi isän suunnitelman mukaan selloon. Isän tähtäimessä oli kotitrion kasvattaminen. Kotona olivat jo pianistisisko Tellervo ja viulistiveli Olavi.

Viipurilaisen kanttori Oskari Tillin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi vuonna 1928.
Tillin perheen trio Tellervo, Kalevi ja Olavi. Viipurilaisen kanttori Oskari Tillin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi vuonna 1928. Kuva: Kalevi Tillin perhearkisto Viipuri
Väliotsikko Alkeisopetusta sokealta pianistiäidiltä.
Väliotsikko Alkeisopetusta sokealta pianistiäidiltä. kuvitus

Viipurin Musiikkiopistossa opiskeli myös erittäin lahjakas pikku pianisti, Impilahdella 1914 syntynyt Cyril Szalkiewicz. Cyrilin isä oli diplomi-insinööri Stanislaw Leliwa-Szalkiewicz ja äiti venäläinen emigrantti Lydia Dobroumowa.

Szalkiewiczin musikaalinen perhe asui Pietarinkatu 22:ssa vastapäätä synnytyslaitosta, emigranttieversti Sergei Ginken-Bogajevskin omistamassa puutalossa.

Lydia-äiti oli lahjakas pianisti, jota oli kohdannut onnettomuus. Hän oli kaatunut luistinradalla entisessä kotikaupungissaan Pietarissa ja saanut niin pahan aivovamman, että oli sokeutunut. Näkö ei koskaan palautunut, mutta pianonsoittoa hän ei jättänyt koskaan.

Äiti opetti kuusivuotiaalle pikku Cyrilille pianonsoiton alkeet ja kun perhe muutti Impilahden Neuvosen mäeltä Viipuriin, pääsi Cyril 1920-luvun alussa Viipurin Musiikkiopistoon. Poika oli tuolloin yhdeksänvuotias ja koesoiton jälkeen hänet otettiin suoraan vapaaoppilaaksi.

Cyril oli paitsi lahjakas, myös sympaattinen ja kohtelias nuori mies. Hänestä pitivät kaikki. Hän oli aina valmis auttamaan äitiään, milloin tällä oli asioita toimitettavanaan. Varsin usein Cyrilin nähtiin kuljettavan sokeaa äitiään käsipuolesta kaupungilla.

Szalkiewiczin kodin pihanpuolella oli ihana puutarha syreenipensaineen. Usein keväisin ennen maalle menoa sinne pääsivät myös Cyrilin ystävät kanttori Tillin pojat Olavi ja Kalevi juomaan teetä ja mutustelemaan maukkaita piirakoita.

Lehtiarvosteluja Musiikkiopiston kevätnäytteistä 1928.
Lehtikritiikkejä kevään 1928 oppilasnäytteistä. Huomiotaherättävät soittajat viulisti Olavi Tilli ja pianisti Cyril Szalkiewicz olivat 14-vuotiaita. Lehtiarvosteluja Musiikkiopiston kevätnäytteistä 1928. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. sanomalehdet,arvostelut (tuotokset)

Musiikkiopistossa Cyril oli konsulinna Eleonore Friskin oppilas. Mutta opetusluokkaan saattoi milloin vain tulla tupsahtaa johtaja Boris Sirob.

– Boris Sirob opetti m u s i i k k i a ! muisteli taiteilija myöhemmin. – Hän opetti sitä kaikille, niin laulajille kuin pianisteille, vaikka hänen oma instrumenttinsa olikin viulu. Hän saattoi kesken kaiken tulla mille tunnille tahansa ja ruveta opettamaan. Aivan erityisesti olivat lapset hänen sydäntään lähellä. Hän opetti meille dynamiikkaa, agogiikkaa, rytmiä.

Boris Sirob opettaa lapsia 1926.
Boris Sirob opettaa lapsia 1926. Seinältä katsoo Joseph Haydn. Boris Sirob opettaa lapsia 1926. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Boris Sirpo,Viipuri

– Hän oli armoitettu kasvattaja, todellinen oppi-isä. Väsymättömällä innolla hän järjesti opistossa musiikki-iltoja, joissa oppilaat saivat tervetullutta harjoitusta esiintymisessä ja joihin aina kutsuttiin myös taiteen ystäviä ja harrastajia sekä arvostelijoita. Miten kiitollinen olenkaan hänelle siitä, että hän pani minutkin alusta alkaen esiintymään julkisesti sekä solistina että säestäjänä.

Cyril Szalkiewicz kehittyi soittajana rakettimaisesti. Hän oli vasta 12-vuotias polvihousuinen koulupoika, kun jo soitti Helsingissä ja Turussa kansansinfoniakonsertin solistina Griegin Karnevaalin

Väliotsikko Valle Reskon viulistiura alkoi ja päättyi.
Väliotsikko Valle Reskon viulistiura alkoi ja päättyi. kuvitus

Viipurin musiikkiopiston pitkäaikaisiin viuluopettajiin lukeutui persoonallinen pietarilaisemigrantti Tatjana von Rippas. Yksi hänen oppilaistaan, Walfrid Resch tuli kerran soittotunnille etusormi turvoksissa.

Kun Rippas kysyi, mitä pojan sormelle oli tapahtunut, tämä vastasi olleensa nyrkkeilemässä Viipurin Voimailijoissa. Rippas kauhistui ja käski pojan jättää joko nyrkkeily tai viulunsoitto. Walfrid jätti viulunsoiton. Hänestä tuli sittemmin kuuluisa nyrkkeilytähti, pesäpalloilija ja urheilujohtaja Valle Resko, joka muun muassa edusti Suomea kaksissa olympialaisissa.

Eka Karppasen pilapiirros Valle Reskosta 1936.
Eka Karppasen pilapiirros Valle Reskosta. Eka Karppasen pilapiirros Valle Reskosta 1936. Kuva: Kuvitusta Eka Karppasen kirjasta Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. pilapiirrokset,Valle Resko
Väliotsikko Uusi reipas vahtimestari Hulda Puustell.
Väliotsikko Uusi reipas vahtimestari Hulda Puustell. kuvitus
Katukuva Kannaksenkatu 1 Viipurissa.
Musiikkiopisto muutti keväällä 1924 uusiin tiloihin Kannaksenkatu 1:een. Katu oli ennen nimenmuutosta Pietarinkatu. Katukuva Kannaksenkatu 1 Viipurissa. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Viipuri

Musiikkiopiston vahtimestariksi kiinnitettiin syksyllä 1923 neuvokas ja aikaansaapa, nuori, kaksikymppinen Hulda Puustell. Hulda jaksoi aina jutella oppilaille ja sai nämä tuntemaan itsensä tervetulleiksi.

Huldan tomerat lausahdukset jäivät elämään. Kun opetustiloista oli aina pulaa ja opettajat riitaantuivat vapaista luokista, Hulda puuskahti:

– On tää varsinaine luokkataistelu!

Kerran 20-luvun lopulla talvella sellotunnille tullut pieni Kalevi Tilli oli joutunut matkalla kiusatuksi. Poika oli varmuudeksi puristanut taskuun pari lumipalloa, jotka olivat sitten unohtuneet sinne.

Soittotunnin päätyttyä opiston eteisen lattialla oli päällystakin alla iso vesilammikko.

– Parkettiha tuost iha pilall männöö! Olkooki viimene kerta ku tuollast teet, oli tuhahtanut vahtimestari Puustell.

Väliotsikko Täs on siun opettaja.
Väliotsikko Täs on siun opettaja. kuvitus

Vahtimestari Puustell ohjasi 11-vuotiaan Matti Rauhalan oikealle opettajalle, kun ujo Matti-poika oli lähetetty 1930-luvun puolivälissä ensimmäiselle pianotunnille aivan yksin.

Musiikiopiston käytävällä häntä lähestynyt vieras täti oli kysynyt mihin sie olet menoss. Kun Matti sai kakistettua opettajan nimen suustaan, täti sanoi:

– Oota vähän, mie vien siut.

Luokassa odotti pitkä ja arvokkaan näköinen mies, Sergei Kulanko, silloin ehkä vielä Kulikoff, sillä hän suomensi nimensä noihin aikoihin 30-luvun puolivälissä. Kulangolle Hulda sanoi:

– Täs on siulle tää Rauhalan Matti, ja Mattiin kääntyen Hulda totesi, täs on siun opettaja.

Sergei Kulangon pyytäessä näytettä Matin soittotaidosta, tämä soitti viihteellisen kappaleen Persialaisella torilla, josta itse piti kovasti ja joka oli hänen mielestään oikein hieno taidonnäyte. Kappaleen rauhassa kuunneltuaan Kulanko totesi:

– Kuulehan sie Matti, me ei soiteta täällä opistossa salonkimusiikki, me soitetaan vaan konserttimusiikki.

Boris Sirpo ja liuta Musiikkiopiston oppilaita kevätretkellä Huusniemessä 1933.
Boris Sirob ja liuta Musiikkiopiston oppilaita kevätretkellä Huusniemessä noin vuonna 1933. Sirob seisoo kolmantena oikealta. Kuudes vasemmalta, vaalea poika on Leo Kari, Sirobin Greta-vaimon sisarenpoika. Boris Sirpo ja liuta Musiikkiopiston oppilaita kevätretkellä Huusniemessä 1933. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Boris Sirpo,Viipuri
Lehti-ilmoitus Karjala-lehdessä 1933: Espilän Venetsialaisessa illassa viulusoolon soittaa Sirob.
Sirobin viulusoolo kuultiin Venetsialaisessa illassa 1933. Lehti-ilmoitus Karjala-lehdessä 1933: Espilän Venetsialaisessa illassa viulusoolon soittaa Sirob. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Espilä restaurant in Vyborg,Boris Sirpo

Rauhalan Matti piti piano-opettajaansa Sergei Kulankoa erittäin miellyttävänä ja ystävällisenä, jonka tunneilla ei tarvinnut pelätä. Mutta kerran Matti joutui ahtaalle.

– Jos sie et ruppee harjoittelemaan vähän tehokkaammin, mie en ennää opeta sinnuu, oli Kulanko sanonut.

Matti säikähti ja aloitti kovan harjoittelun, minkä johdosta hän pääsi ensimmäisen kerran esiintymään Musiikkiopiston julkisissa oppilasnäytteissä keväällä 1939. Oppilasnäytteet pidettiin Viipurin Keskuskansakoululla ja niihin pääsivät vain hyvin edistyneet oppilaat.

Prima vista -soittamiseen Rauhalan Matti sai oppia Andrej Rudnevilta. Rudnevin selostuksista, kuinka hän sovittaa orkesteriteoksia kahdelle pianolle, Matti ei vielä silloin ymmärtänyt mitään, mutta oli vaikuttunut opettajan innostuksesta ja muisti sen aina jälkikäteen.

Väliotsikko Matti saa palkinnon Sirpolta.
Väliotsikko Matti saa palkinnon Sirpolta. kuvitus

Myös johtaja Boris Sirpo, silloin jo nimensä "suomentanut", jäi Matin mieleen. Johtaja oli erikoinen tumma mies, joka herätti heti huomiota. Hän kulki usein luokissa jututtamassa oppilaita ja kyselemässä kuulumisia.

Kerran Rauhalan Matti osallistui alkeisteorian yhteydessä järjestettyyn pieneen sävellyskilpailuun. Matin isä, autokauppias mutta innokas amatöörimuusikko, kirjoitti puhtaaksi pojan sävellyksen Joulukirkko.

Opistossa Boris Sirpo kuitenkin epäili Matin osuutta sävellystyöhön ja laittoi pojan kirjoittamaan sävellyksen uudelleen muistista. Koska Matti onnistui tehtävässä ja Sirpo piti kappaleesta, Matti sai pääpalkinnon. Sirpon antama kymmenen markan kolikko on hänellä yhä tallessa.

Lahden Launeen seurakunnan kanttori emeritus Matti Rauhala kuvattuna kotonaan Lahdessa vuonna 2019.
Lahden Launeen seurakunnan kanttori emeritus, 94-vuotias Matti Rauhala kotonaan Lahdessa 2019. Matti Rauhala on muun muassa Lahden Kamarikuoron perustaja. Lahden Launeen seurakunnan kanttori emeritus Matti Rauhala kuvattuna kotonaan Lahdessa vuonna 2019. Kuva: Tiina-Maija Lehtonen / Yle kanttorit,matti rauhala

Talvisodan puhjettua Rauhalan perhe asettui lukuisten viipurilaisten tapaan Lahteen.

– Silloin tuntui, että täällä ei ole mitään! Viipurissa oli satama, kaupungilla kuuli ja näki usein Kaartin soittokunnan marssivan kadulla, ja me pojat saimme leikkiä ja seikkailla Havin valleilla.

Väliotsikko Ihmelapsia synnyttävät mammat.
Väliotsikko Ihmelapsia synnyttävät mammat. kuvitus

Jaakko Paavolainen oli Matti Rauhalan luokkatoveri. Jaakon äiti oli syntyjään viipurilainen ja isä Erkki Paavolainen toimi Kanneljärven kansanopiston johtajana. Isä oli myös kokoomuksen kansanedustaja ja toimi muutamaan otteseen Karjala-lehden päätoimittajana.

Aluksi Jaakko otti pianotunteja neiti Toini Alatalolta, joka asui Punaisenlähteentorin varrella. Jaakon vanhemmat kuitenkin huumaantuivat 1930-luvun puolivälissä Sirpon demonisesta lahjakkuudesta niin paljon, että veivät Jaakko-pojan tämän luokse koesoittoon tahtoen tietää, olisiko Jaakosta johonkin taiteen alalla.

Sally Westerdahlin pianoluokka ehkä 1930-luvulta.
Sally Westerdahlin pianoluokka ehkä 1930-luvulta. Sally Westerdahlin pianoluokka ehkä 1930-luvulta. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Pianonsoiton opetus,Viipuri

– Tällaisiin ihmelapsia synnyttäneisiin mammoihin Sirpo oli luultavasti hyvin tottunut, on Jaakko Paavolainen muistellut.

– Sirpo esitti äidilleni, että minussa oli kyllä taiteellista lahjakkuutta, mutta olin aloittanut liian myöhään tullakseni merkittäväksi taiteilijaksi.

Jaakko aloitti kuitenkin Musiikkiopistossa Sergei Kulangon oppilaana. Jaakkokin teki havaintoja Kulangon olemuksesta, jotka kertoivat tämän venäläistaustasta. Kulanko oli juuri aavistuksen verran kohteliaampi kuin suomalainen olisi ollut toiselle suomalaiselle.

Suuri muutos Jaakko-pojan opinnoissa oli siirtyminen yksityiskodista opetusluokkaan, jossa soittovälineenä oli häikäisevän kiiltävä flyygeli.

Erään kerran alkukeväästä Kulanko alkoi selittää Jaakolle opiston kevätnäytteistä. Työn alle otettiin Voigtin sävellys Im Buchenwald. Jaakko kauhistui, muttei voinut mitään sille, että päätyisi ensimmäisen kerran esiintymään julkisesti. Kappalekin oli opeteltava ulkoa.

Juhlatilaisuus Viipurin Keskuskansakoululla 1940-luvun alussa.
Juhlatilaisuus Keskuskansakoulun koristellussa salissa. Juhlatilaisuus Viipurin Keskuskansakoululla 1940-luvun alussa. Kuva: Lahden kaupunginmuseo. Viipuri

– Tilaisuus oli Keskuskansakoulun suuressa juhlasalissa, joka oli täynnä esiintyjien isiä, äitejä, serkkuja ja sukulaisia. Esiintyjiä oli paljon, sillä kappaleet olivat korkeintaan parin minuutin mittaisia.

– Olin lähes huumeenkaltaisessa mielentilassa odotellessani vuoroani monien muiden kanssa takahuoneessa. Kysymys ei ollut vain esiintymiskuumeesta, vaan ikään kuin syvällisemmästä tuskasta. En luottanut ulkomuistiinikaan.

Jaakko selvisi esityksestä ilman merkittäviä kömmähdyksiä ja luki arvostelusta, kuinka oli soittanut kappaleen vankalla teknisellä taidolla. Arvosteluun hän oli pettynyt, sillä jokainenhan odottaa mainintaa edes jonkinlaisesta taiteellisuudesta.

Seuraavana keväänä edessä oli jälleen sama koettelemus. Coopin Serenatellaa harjoitellessa pojan sisäinen vastarinta käynnistyi niin voimakkaana, että Kulankokin huomasi vähitellen ettei teos ollut kypsynyt riittävästi. Vaikka Jaakko koki tuottaneensa Kulangolle pettymyksen, tämä ei silti ollut pojalle epäystävällinen.

Väliotsikko Uhraus isänmaan hyväksi
Väliotsikko Uhraus isänmaan hyväksi kuvitus

Syksyllä 1925, kun Boris Sirob oli seitsemän vuoden ajan tehnyt hartiavoimin töitä perustamansa Viipurin Musiikkiopiston eteen, hän sai jälleen uuden sulan hattuunsa. Sirob teki tärkeän kiinnityksen opettajakuntaansa, kun kansainvälisen uran tehnyt laulajatar Dagmar Hagelberg-Raekallio aloitti syksyllä 1925.

Laulajatar Dagmar Hagelberg-Raekallion nuoruudenkuva. Otettu ennen vuotta 1910.
Nuori Dagmar Hagelberg-Raekallio. Laulajatar esiintyi viimeisen kerran julkisesti vuonna 1914. Hän tuli kuuluisaksi siitä, että antoi täysin suomenkielisiä konsertteja. Laulajatar Dagmar Hagelberg-Raekallion nuoruudenkuva. Otettu ennen vuotta 1910. Dagmar Hagelberg-Raekallio

Dagmar oli asunut Viipurissa jo 1800-luvun puolella tyttönimellä Sarlin. Viitasaarelta kotoisin ollut Dagmar oli aloittanut musiikkiopinnot Viipurissa Anna Forsténin johdolla tämän vuonna 1886 perustamassa musiikkikoulussa.

Anna Forstén oli Suomen etevimpiä laulupedagogeja, jonka opettajaura oli kyllä ollut välillä vaakalaudalla liikarasituksen, vaikean veriyskän ja kurkkumädän takia. Esiintyvän taiteilijan urasta Anna Forstén oli joutunut luopumaan jo sen alkutaipaleella, sillä hän oli papin tytär.

Dagmar muutti Viipuriin toisen kerran 1919, kun hänen miehensä Johannes Hagelberg nimitettiin Viipuriin köyhäinhoidon tarkastajaksi.

Hagelberg-Raekallio liikkui suomalaisittain korkeissa musiikkipiireissä. Tähtäinkin oli ollut korkealla. Talvikaudeksi 1902–1903 hän oli saanut stipendin lauluopintoja varten Pariisiin, jonne hän lähti Emmy Achtén ja tämän tyttären Irma Achtén kanssa asuen heidän kanssaan samassa täysihoitolassa. Kotiin Helsinkiin olivat silloin jääneet aviomies Johannes ja kaksi pientä poikaa, Ilmari ja Yrjö.

Kuvat Dagmar Hagelberg-Raekalliosta 50-vuotiaana 1921 ja 15-vuotiaana perheensä kanssa 1886.
Dagmar Hagelberg-Raekallio 50-vuotiaana vuonna 1921 ja Dagmar Sarlin 15-vuotiaana perheensä kanssa 1886. Perhekuvassa Dagmar on vasemmalla kädessään laukku, jossa lukee suurin kirjaimin "Musik". Kuvat Dagmar Hagelberg-Raekalliosta 50-vuotiaana 1921 ja 15-vuotiaana perheensä kanssa 1886. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Dagmar Hagelberg-Raekallio

Kun Dagmar saapui toisen kerran Viipuriin, hänen laulajanuransa oli ohi. Sen katkaisi kilpirauhaskasvain, joka oli niin vaikeassa paikassa, että sen leikkaus vahingoitti äänijänteitä.

Taitava ympäripuhuja Boris Sirob iski silmänsä laulajattareen. Kun Dagmar Hagelberg-Raekallio Viipuriin muutettuaan antoi kotonaan yksityisiä laulutunteja, Sirob oli usein nähty vieras hänen luonaan. Musiikkiopiston johtaja kävi tunnustelemassa maaperää. Hän halusi saada Dagmarin opettajaksi omaan opistoonsa.

Yksi syy Dagmarin kieltäytymiseen oli mukavuudenhalu. Hänen kotinsa edusti topeliaanis-kansallista henkeä kaupungin melkoisen kansainvälisessä musiikkielämässä eikä hän ei ollut halukas vaihtamaan kotona antamaansa yksityisopetusta toisenlaiseen tapaan.

Toinen syy oli Dagmarin entinen opettaja, jo korkean iän saavuttanut Anna Forstén. Dagmar oli hienotunteinen ja koki ettei voinut lähteä kilpailemaan entisen opettajansa kanssa, joka opetti nyt Sirobin Musiikkiopistossa.

Väliotsikko Kunnes Sirob löysi oikean sävelen.
Väliotsikko Kunnes Sirob löysi oikean sävelen. kuvitus

Lopulta Sirob veti oikeasta narusta. Hän vetosi suureen kansalaisvelvollisuuteen yksinlaulun kohottamiseksi Viipurin Musiikkiopistossa, jossa opettajat tekivät lähes palkatonta työtä nuoren opiston hyväksi. Silloin Dagmarin veri kuohahti:

– Minäkö en haluaisi uhrata voimiani siinä missä muutkin suomalaisen musiikkikulttuurin hyväksi! Jos siihen vedotaan niin lähden kuin lähdenkin tälle työmaalle. Uhraan ilolla vaikkapa viimeiset voimani silloin, kun on kysymyksessä työ oman kansani hyväksi.

Syyskuun 15. päivänä 1925 Dagmar Hagelberg-Raekallio istui luokkahuoneessa Viipurin musiikkiopistossa vastaanottamassa oppilaita. Terveyssyistä hän oli pyytänyt Sirobilta, ettei hänen tarvitsisi ottaa kuin kymmenen oppilasta. Vaan kuinka kävikään.

– Innokas johtaja pyytämällä pyysi minua ottamaan nuoren opiston hyväksi kaikki minulle pyrkivät oppilaat ja sain puolta suuremman määrän kuin olin halunnut.

Dagmar Hagelberg-Raekallion laululuokka Viipurin Musiikkiopistossa vuosina 1926–27.
Dagmarin laululuokka Viipurin Musiikkiopistossa vuosina 1926–27. Kuvitusta laulajattaren muistelmakirjasta Kaiu Suomen laulu vuodelta 1934. Dagmar Hagelberg-Raekallion laululuokka Viipurin Musiikkiopistossa vuosina 1926–27. Dagmar Hagelberg-Raekallio,Viipuri

Kolmannen työvuoden jälkeen Dagmar oli työstä niin rasittunut – hän piti musiikkiopiston lisäksi myös yksityisoppilaita – että hän päätti jättää sadonkorjuun lupaavalle oraalle nousseesta kylvöstä muille. Dagmarilla oli laululuokka Viipurin Musiikkiopistossa vuosina 1925–28.

Viipurin musiikkiopiston opettajia kevätretkellä Monrepos'n puistossa 1927.
Musiikkiopiston opettajia kevätretkellä Monrepos'n puistossa 1927. Eturivissä vas. Karin Ehder, Dagmar Hagelberg-Raekallio, Sally Westerdahl ja Inkeri Saarinen. Takana vas. Boris Sirob, Andrej Rudnev, Ole Höckert, Sulho Ranta, Vilho Koponen ja Robert Haertel. Viipurin musiikkiopiston opettajia kevätretkellä Monrepos'n puistossa 1927. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Boris Sirpo,Sulho Ranta,Andrej Rudnev,Dagmar Hagelberg-Raekallio,Karin Ehder

Dagmar ja Johannes Hagelbergin esikoispoika Ilmari Raekallio oli asettunut myös Viipuriin. Hän toimi Karjala-lehden toimittajana ja oli myös valokuvaaja. Jälkipolvien tappioksi ja suureksi suruksi hänen silmäteränsä, mittava lasinegatiivien kokoelma tuhoutui kokonaan Viipurin pommituksissa kevättalvella 1940.

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka lehtimies Jaakko Leppo tutustuu kieltolain ja teekutsujen kulttuurikaupunkiin! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Hagelberg-Raekallion perhe koolla Viipurissa.
Perhe koolla Viipurissa: Dagmarin ja Johanneksen sylissä lastenlapset Ritva ja Jyrki, takana pojat Ilmari ja Yrjö. Hagelberg-Raekallion perhe koolla Viipurissa. Kuva: Kuvitusta Dagmar Hagelberg-Raekallion muistelmakirjasta Kaiu Suomen laulu vuodelta 1934. Dagmar Hagelberg-Raekallio,Ilmari Raekallio,Jyrki Raekallio
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?