Hyppää pääsisältöön

Kuoleman käsittely vei Tiisun Levylautakunnan voittoon

Levylautakunnan vieraina olleet Pauli Hanhiemi, Tuuli Saksala ja Timo Löyvä valkean seinän edessä.
Levylautakunnan vieraina olleet Pauli Hanhiemi, Tuuli Saksala ja Timo Löyvä valkean seinän edessä. Kuva: Raine Laaksonen / YLE Pauli Hanhiniemi,Levylautakunta,Kolmas Nainen,Timo Löyvä

Levylautakunnassa uutta musiikkia arvioimassa olivat Kolmas Nainen-yhtyeen Pauli Hanhiniemi ja Timo Löyvä, sekä Ylen Tuuli Saksala.

1. Tiisu: Kuollaan me kaikki (H.Illikainen) 28 pistettä

Parisen vuotta hiljaiseloa viettänyt kieroutunutta suomirockia soittava Tiisu tekee jykevän paluun tällä kuolemaa käsittelevällä laululla. Ensi vuonna julkaistaan Tiisun kolmas albumi.

2. Mara Balls: Kylmä sää (M.Mattila) 25 pistettä

Perusarvojen äärellä paahtava tamperelainen Mara Balls valmistautuu kolmosalbumin julkaisuun. Kylmä sää-kappaleen musiikkivideolla näkyviin pääsevät Mara Balls-fanit.

3. Pegasos: Anna vielä aikaa (T.Blom) 17 pistettä

Pari vuotta kasassa ollut helsinkiläinen Pegasos valmistelee parhaillaan esikoisalbumia. Anna vielä aikaa kertoo niistä yön pimeistä hetkistä, kun on varoituksista huolimatta menty riidoissa nukkumaan.

4. Panic! At The Disco: Into the Unknown (K.Anderson-Lopez, R.Lopez) 17 pistettä

Nyt mennään kovaa ja korkealta! Frozen 2 -elokuvassa soiva Panic! At The Discon Into the Unknown esittelee laulaja Brandon Urien mielettömän kovaa lauluääntä.

5. Anna Of The North: Dream Girl (A.Lotterud, J.Lister, J.Record) 14 pistettä

Norjalainen Anna Lotterud on pohjoisen Anna. Hän on hiljattain julkaissut kehutun kakkosalbumin Dream Girl, jonka nimiraita on sen viimeisin single.

6. Leo: Kultaa (L.Stillman, L.Kurki) 13 pistettä

Emma-tulokkaana palkittu Leo ensiesitti Kultaa-kappaleen Nenäpäivä-showssa ja se on taattua Leo-materiaalia. Kakkosalbumin valmistelu on parhaillaan käynnissä.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi