Hyppää pääsisältöön

Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Luulen, että hän tarvitsikin rehellisiä tovereita monien seuraavien vuosien aikana, sillä hänellä oli aivan tarpeeksi vastustajia ja kadehtijoita, ehkäpä ennen kaikkea vierasmaalaisen syntyperänsä vuoksi, Jaakko Leppo on kertonut Boris Sirobista. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

Jo ennen kuin Karjala-lehden uusi toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin laulunopettaja Dagmar Hagelberg-Raekallion teekutsuilla talvella 1928 Boris Sirobille, Leppo oli kuullut Sirobista paljon.

Syksyllä 1928 oli tulossa kymmenen vuotta siitä, kun Sirob oli perustanut Viipurin Musiikkiopiston. Opiston lahjakkaita ja taitavia soittajia kuuli Viipurissa tuon tuosta. He konsertoivat, esiintyivät erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja soittivat radiossa. Kun Viipurin Radioyhdistyksen radioasema oli aloittanut lähetystoimintansa 1926, Sirob oli järjestänyt oitis musiikkiopistolaisensa mukaan suoriin lähetyksiin.

Viipurin Musiikkiopiston osoite Kannaksenkatu 1.
Viipurin Musiikkiopisto toimi komeassa Otson jugendtalossa osoitteessa Kannaksenkatu 1. Viipurin Musiikkiopiston osoite Kannaksenkatu 1. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Karjala esitteli Musiikkiopiston 10-vuotisjuhlakonsertin solistit 6. lokakuuta 1928. Viulisti Onni Suhosen ja pianisti Mikko von Deringerin nimet ovat menneet väärinpäin eli Suhonen oikella. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Tammikuussa 1928 Boris Sirob oli pitänyt Suomen Musiikkipedagogien Liiton vuosikokouksessa huomiota herättäneen puheen, jossa oli painottanut erityisesti yhteissoiton merkitystä. Musiikkiopiston johtajalla oli syynsä korostaa yhteissoittoa, sillä jälleen kerran hän oli perustanut opistoon kamariorkesterin.

Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesteri 1928.
Talvella 1928 Boris Sirob perusti Viipurin Musiikkiopistoon kamariorkesterin ja vei soittajat heti menestyksekkäälle konserttimatkalle Lahteen ja Helsinkiin. Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesteri 1928. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo
Väliotsikko: Lounaspöydässä odotti yllätys
Väliotsikko: Lounaspöydässä odotti yllätys kuvitus

Hyvin pian esittelyn jälkeen Boris Sirob kutsui toimittaja Jaakko Lepon kotiinsa lounaalle.

Kun toimittaja Leppo saapui Boris Sirobin kotiin Hotelli Finlandian yksityiseen ensimmäiseen kerrokseen, hän pani merkille, että asunto oli vaatimaton, mutta virheettömällä maulla sisustettu. Boris ja Greta Sirobin koti oli taiteilijakoti flyygeleineen ja nojatuoleineen. Seinille oli ripustettu taidetta ja laakeriseppeleitä.

Boris ja Greta Sirpon koti Viipurissa Hotelli Finlandian yksityisessä kerroksessa 1926.
Joulunviettoa Sirobien taiteilijakodissa Hotelli Finlandiassa 1920-luvun lopulla. Vasemmalta herra Uuskallio, Gretan sisar Ellen Kari, Edit Uuskallio, Ellenin aviomies Elias Kari ja Greta sylissään sisarenpoikansa Leo. Boris ja Greta Sirpon koti Viipurissa Hotelli Finlandian yksityisessä kerroksessa 1926. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Boris Sirpo

Jaakko Lepon yllätykseksi lounaalle oli kutsuttu myös nuori espanjalainen viulutaiteilija Yvonne Canale äitinsä kanssa. Suomeen konserttikiertueensa ulottanut Canale oli kuuluisan Otakar Ševčíkin oppilaita, eikä liene sattumaa, että myös Boris Sirob oli aikoinaan opiskellut Ševčíkin johdolla.

Boris Sirob (myöh. Sirpo) ja opettajansa Otakar Sevcik Pishekissä 1929.
Boris Sirob vieraili entisen opettajansa Otakar Ševčíkin luona Tšekkoslovakian Pišekissä kesällä 1929. Boris Sirob (myöh. Sirpo) ja opettajansa Otakar Sevcik Pishekissä 1929. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo

Yvonne Canale oli erittäin ihastunut opettajaansa Ševčíkiin. Konsertoidessaan Tampereella Canale oli majoittunut insinööri ja rouva Bengt Ignatiuksen kotiin. Ignatiusten 17-vuotias tytär Anja opiskeli parhaillaan Pariisin konservatoriossa. Canalen ylistäessä Ševčíkiä Eva Ignatius päätti lähettää tyttärensä seuraavaksi Ševčíkin luo Tšekkoslovakian Pišekiin, minkä hän sitten tekikin.

Väliotsikko: Hilpeää keskustelua ilman kielitaitoa
Väliotsikko: Hilpeää keskustelua ilman kielitaitoa kuvitus

Lounasta seuraavana päivänä Yvonne Canalen oli määrä konsertoida Viipurissa. Leppo ymmärsi pyytää taiteilijattarelta valokuvan, jonka Canale antoi suosiollisesti omistuskirjoituksen kera.

– Sirob oli ihastuksissaan ja piti yllä mitä hilpeintä keskustelua – hän kykeni siihen ilman kielitaitoakin – espanjattaren ja hänen äitinsä kanssa. Mutta kun nousin kahvini jälkeen ja aloin hyvästellä, hän vaikutti pettyneeltä. Selitin, että toimitusvuoroni alkaa, ja minun on kiiruhdettava työhön kuten teinkin, Leppo on muistellut tilaisuutta myöhemmin.

Karjalan toimituksessa hän taittoi seuraavan päivän lehteen Yvonnen Canalen kuvan ja kirjoitti alle ”pariisilaishenkisen pakinan”.

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Karjala 13.3.1928. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Kun konserttipäivän Karjala ilmestyi, Sirob soitti heti:

– Suurenmoinen juttu, suurenmoinen juttu! Meillä on talossa sanomalehtimies, joka on tullut haastattelemaan ulkomaalaista kuuluisuutta, eikä hän koko aikana ota muistilehtiötään esille. Ja minkälainen haastattelu!

Omasta mielestään Jaakko Leppo oli mennyt lounaalle, ei haastattelemaan ulkomaista viulutaiteilijaa. Eikä hän myöskään ollut tehnyt haastattelua. Nuori toimittaja sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ollut.

Seuraavaksi Leppo sai Boris Sirobilta kutsun Yvonne Canalen konserttiin ja konsertin jälkeen illalliselle tutun pöydän ääreen Sirobien kotiin.

– En tietystikään voinut muuta kuin kiittää ja luvata saapua. Eikä minun tarvinnut katua, paitsi ehkä sitä, että talon antimien virkistämänä en ollut köyhä enkä kipeä ja hyvästellessämme kutsuin koko seurueen ravintola Espilään illalliselle.

Ravintola Espilä Viipurissa.
Ravintola Espilän hovimestari ja tarjoilija valmiina palvelemaan. Ravintola Espilä Viipurissa. Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo. Viipuri,Espilä
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Illallinen Espilässä koko seurueelle maksoi aloittelevalle toimittajalle puolen kuukauden palkan.

– Mutta miksi katuisin sitäkään, sillä vaikka senorita Yvonne Canale arvoisan senora äitinsä kanssa seuraavana päivänä olikin Viipurista poissa, olivat Greta ja Boris Sirob jääneet jäljelle.

Boris Sirob sai Jaakko Leposta erittäin tarpeellisen luotettavan ystävän.

– Luulen, että hän tarvitsikin rehellisiä tovereita monien seuraavien vuosien aikana, sillä hänellä oli aivan tarpeeksi vastustajia ja kadehtijoita, ehkäpä ennen kaikkea vierasmaalaisen syntyperänsä vuoksi.

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
"Erinomaisesti alkaneen tulojeni jatkuvan kohoamisen katkaisi äkkiä 20-luvun lopussa alkanut taloudellinen pulakausi. Tuloni suorastaan pienenivät. Maailmanpula oli pahimmillaan, tuotanto ja kauppa kärsivät kaikkialla, pakkohuutokauppavasarat paukkuivat koko maassa ja pankinjohtajat sanoivat: ei ole rahaa", Jaakko Leppo on kertonut lamakaudesta New Yorkin suuren pörssiromahduksen, "mustan torstain" 24.10.1929 jälkeen. – Kuva sanomalehti Laatokassa 31.10.1929. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus
Väliotsikko: Intohimoinen taideharrastaja Boris Sirob
Väliotsikko: Intohimoinen taideharrastaja Boris Sirob kuvitus

Jaakko Leppo vieraili myöhemmin myös Sirobien uudessa, avarassa kodissa Myllyaukion varrella ja huomasi kuinka kodin seinät täyttyivät tauluista. Boris rakasti intohimoisesti kuvataidetta ja oli kiinnostunut sijoittamaan taiteeseen. Hän oli onnistunut hankkimaan laajan kokoelman venäläistä kuvataidetta, ennen kaikkea Ilja Repinin maalauksia.

Sirobit omistivat kesähuvilan Karjalankannaksella Perkjärvellä. Huvila oli kuulunut ensin venäläiselle kenraalille, jolta Gretan äiti Anna Ollberg oli ostanut sen itselleen. Annalta huvila oli siirtynyt Gretalle ja Borikselle. Lomaillessaan Perkjärvellä Boris Sirob kävi tervehtimässä naapuriaan taidemaalari Repiniä ja osti tältä tauluja.

Väliotsikko: Kuokkalan mestari Ilja Repin
Väliotsikko: Kuokkalan mestari Ilja Repin kuvitus
Taidemaalari Ilja Repin kotonaan Kuokkalassa 85-vuotissyntymäpäivänään 1929.
Taidemaalari Ilja Repin kotonaan Kuokkalassa 85-vuotissyntymäpäivänään 1929. Taidemaalari Ilja Repin kotonaan Kuokkalassa 85-vuotissyntymäpäivänään 1929. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Ilja Repin

Venäjän kuuluisimpiin taidemaalareihin kuuluva Ilja Repin oli asunut huvilassaan Penatyssa Terijoen Kuokkalassa jo 30 vuotta. Repin oli juurtunut Suomeen, eikä halunnut muuttaa Neuvosto-Venäjälle, vaikka vallankumouksen jälkeen uusi valtiovalta häntä sinne erikseen kutsui. Taiteilijan kaksi tytärtä ja pojan perhe olivat jääneet Neuvosto-Venäjälle, mutta poika Juri, taidemaalari kuten isänsä, ja tytär Vera, näyttelijä, olivat paenneet Suomeen ja asuivat isän luona.

Repinillä oli joka keskiviikko Penatyssa vastaanotto, jolloin huvilassa vieraili ostajia. Muut päivät mestari työskenteli. Repin teki töitä viimeisiin elinvuosiinsa asti ja jätti jälkeensä suuren määrän luonnoksia.

Viipurin Näyttämön näyttelijä Emmi Jurkka vietti kesiään Terijoella. Kerran hän oli vuokrannut huvilan aivan Repinin naapurista ja uskaltautui Penatyyn vastaanotolle.

– Vieraita oli paljon ja muistan, että mestari itse ainoastaan käväisi salissa, keskusteli hetken ja vetäytyi sitten sisähuoneisiin. Hän vaikutti hyvin hienolta ja arvokkaalta herralta. Ennen poistumistamme ovi avautui vielä uudelleen viereiseen saliin ja ehdin omin silmin nähdä Repinin kuuluisan pöyrivän ruokapöydän.

Taidemaalari Ilja Repin perheineen kotonaan Kuokklassa 1920-luvun lopulla.
Repin perheineen Kuokkalan Penatyssa 1920-luvun lopulla. Taidemaalari Ilja Repin perheineen kotonaan Kuokklassa 1920-luvun lopulla. Kuva: Karjalan Liiton kokoelma / Museovirasto Ilja Repin

Vaikka vallankumouksen jälkeen Repinin huvilassa elettiin hiljaiseloa, kerääntyi joka viikko joukko köyhtyneitä emigrantteja pyöreän pöydän ääreen puhelemaan ja laulamaan. Samovaari porisi ja Jurin balalaikka soi, mutta tunnelma ei kohonnut enää samalla tavalla kuin ennen vallankumousta.

Ilja Repin kuoli kotonaan 86-vuotiaana 29. syyskuuta 1930. Toivomuksensa mukaisesti hänet haudattiin Penatyn puutarhaan.

Väliotsikko: Repinin lasten kova kohtalo
Väliotsikko: Repinin lasten kova kohtalo kuvitus

Juri ja Vera jatkoivat elämäänsä Penatyssa, ja kerran vuodessa Vera matkusti Helsinkiin mukanaan salkku täynnä isänsä luonnoksia. Vera asettui hotelli Kleinehiin kauppatorin varrelle ja myi Repinin piirustuksia kiinnostuneille – pilkkahintaan. Ostajien joukossa oli muun muassa galleristeja, jotka käyttivät Veran tietämättömyyttä ja hädänalaista asemaa hyväkseen.

Uskonnollinen Juri muuttui ajan myötä aina vaan hartaammaksi, ei syönyt lihaa, keräsi kuolleita kaloja merenrannalta ja suolasi niitä talven varalle. Juri ei uskonut, että sotaa tulisi, siksi talvisodan syttyminen marraskuussa 1939 oli hänelle järkyttävä tapahtuma.

Juri joutui evakkojen mukana Helsinkiin, missä herätti ihmetystä kulkemalla pakkasessa sandaaleissa ilman sukkia. Juri valitsi kuoleman oman käden kautta.

Väliotsikko: Viipurin sivistynyt Taidekerho
Väliotsikko: Viipurin sivistynyt Taidekerho kuvitus

Intohimoisena kuvataiteen ystävänä Boris Sirob kuului Viipurissa Taidekerhoon, missä häneen tutustui muun muassa kirjailija Lempi Jääskeläinen.

– Tämä Taidekerho, joka oli oikeastaan Kristillisen Taideseuran alaosasto, oli hyvin vireä. Meistä tuntui, että oli sopivaa lyhentää nimi vain Taidekerhoksi, sillä Viipurissa ne kirjat, joita otettiin selostettavaksi kirjallisuuspiirissä, valittiin etupäässä taiteellisuutensa perustalla enemmän kuin siksi, että ne olisivat “puhdashenkisiä”. Lisäksi Taidekerhoomme kuului taiteilijoita ja sivistyneitä eri piireistä, kuten Sirpo, joka oli kreikkalaiskatolinen, ja eräs asessori, joka ei tunnustanut mitään uskontoa, Lempi Jääskeläinen on kertonut.

Viipurin taidemuseo 1930-luvulla.
Viipurin uusi Taidemuseo valmistui Pantsarlahden bastionille 1930. Viipurin taidemuseo 1930-luvulla. Kuva: Helios / Lappeenrannan museot Viipurin taidemuseo
Viipurin taidemuseo 1930-luvulla.
Portaat nousevat Taidemuseoon. Viipurin taidemuseo 1930-luvulla. Kuva: Lappeenrannan museot Viipurin taidemuseo

Jos konserttitalo oli vielä vuosien päässä viipurilaisten toivomuslistalla, kirjastosta kaupunki oli julistanut arkkitehtikilpailun 1927. Alvar Aallon suunnitteleman uuden kirjastotalon avajaisia päästiin viettämään lokakuussa 1934.

Ensimmäiseksi viipurilaiset saivat uuden Taidemuseon. Viipurin Taiteenystävien ylläpitämän taidemuseon ja piirustuskoulun uusi rakennus avattiin 12. lokakuuta 1930. Vihkiäisissä oli paikalla arvovieraita, muun muassa presidentti Lauri Kristian Relander, entinen Viipurin läänin maaherra, ja taidemaalari Akseli Gallén-Kallela.

Viipurin taidemuseon avajaiset syksyllä 1930.
Arvovieraita Taidemuseon avajaisissa, edessä istumassa viipurilainen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander puolisoineen ja seisomassa vasemmalla taidemaalari Akseli Gallén-Kallela. Viipurin taidemuseon avajaiset syksyllä 1930. Viipuri

Taidemuseon arkkitehti oli paljasjalkaisen viipurilainen Uno Ullberg.

– Viipurilaiset vetivät syvään henkeä, kun he näkivät Ullbergin taidemuseon ja taidekoulun valkean funkkisrakennuksen valmiina taiten kohdilleen asetettuna Pantsarlahden bastionilla vanhojen harmaakivimuurien päällä, entinen viipurilainen koulutyttö, myöhempi kulttuuritoimittaja Katri Veltheim o.s. Paavolainen on muistellut.

Jaakko Lepon aloitteesta Karjala-lehti järjesti Taidemuseossa keväällä 1931 yksityiskokoelmien näyttelyn. Lepon onnistui saada viipurilaisista kodeista näyttelyyn yli 300 työtä. Mukana olivat sellaiset keräilijät kuin Boris Sirob ja Felix Krohn.

Karjala-lehden järjestämä yksityiskokoelmien näyttely Viipurin uudessa Taidemuseossa keväällä 1931.
Yksityiskokoelmien näyttelyä pystyttämässä keväällä 1931 hovioikeuden presidentti J.F. Selin, taiteilija Eero Lehikoinen, arkkitehti Uno Ullberg, toimittaja Jaakko Leppo, arkkitehti K.S. Schultz, neiti Mary Relander, rehtori Rurik Lindqvist, taiteilija Joel Räisänen, rouva Liisi Leppo, taiteilijat Nils Wikberg ja Toni Alfthan-Grönroos. Karjala-lehden järjestämä yksityiskokoelmien näyttely Viipurin uudessa Taidemuseossa keväällä 1931. Kuva: Jaakko Lepon teoksesta Viipurilaisia Viipurin taidemuseo

Kaikki näytteillepanijat olivat läsnä avajaisissa, ja Sirob oli järjestänyt tilaisuuteen musiikkiesityksiä.

– Tämä näyttely oli arvokkain kotimaisen klassisen maalaustaiteen katselmus ja se sai osakseen valtavan huomion ja yleisön suosion. Tämä ei tietysti ollut kovinkaan suuri ihme – jo uteliaisuus pani ihmiset liikkeelle, saatiinhan tietää mitä kukakin omisti, Katri Veltheim on kertonut.

Viipurin Musiikkiopiston opettajat tutustumassa uuteen taidemuseoon keväällä 1931.
Musiikkiopiston opettajat tutustumassa uuteen Taidemuseoon keväällä 1931. Viipurin Musiikkiopiston opettajat tutustumassa uuteen taidemuseoon keväällä 1931. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Viipurin taidemuseo
Väliotsikko: Boris Sirobin herrakerho
Väliotsikko: Boris Sirobin herrakerho kuvitus

Jaakko Leppo oli sitä mieltä, että Boris Sirob tarvitsi vastustajien ja kadehtijoiden keskellä luottomiehiä. Lepon itsensä lisäksi Sirobin ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa poliisimestari Juuso Miettinen ja kaupunginjohtaja Arno Thuneberg. Jaakon, Boriksen ja Arnon ystävyydestä kertoo muun muassa se, että kerran he onnistuivat voittamaan pienen summan rahaa yhteisellä raha-arvalla.

Viipurin kaupunginjohtaja Arno Tuurna ja poliisimestari Juuso Miettinen daameineen 1930-luvulla.
Viipurin kaupunginjohtaja Arno Thuneberg ja poliisimestari Juuso Miettinen rouvineen. Viipurin kaupunginjohtaja Arno Tuurna ja poliisimestari Juuso Miettinen daameineen 1930-luvulla. Kuva: Jaakko Lepon teoksesta Viipurilaisia Viipuri

Varatuomari Arno Thuneberg oli puoluekannaltaan kokoomukselainen ja muun muassa Karjalan Kansalaisseuran jäsen. Hän oli naimisissa kauppaneuvos Juho Hallenbergin tyttären Sirkun kanssa ja työskenteli ennen valintaansa Viipurin kaupunginjohtajaksi 1929 apulaisjohtajana appensa yrityksessä Tammisuon tehtailla.

On mahdollista, että Boris tutustui Arno Thunebergiin Felix Krohnin kautta, sillä Krohn ja Thuneberg olivat langoksia. Krohn toimi Sirobin Musiikkiopistossa tuntiopettajana samalla kun työskenteli appensa kauppaneuvos Hallenbergin yrityksessä.

Viipuri sai Arno Thunebergistä persoonallisen kaupunginjohtajan. Hän oli kulttuuri-ihminen, kirjoitti runoja, piti vauhdikkaita puheita, tanssi rumbaa Espilässä ja soitti pianoa korvakuulolta.

Kalevalan 100-vuotisjuhlavuonna 1935 suuren nimenmuutosliikkeen myötä Arno Thunebergistä tuli Arno Tuurna ja Boris Sirobista Boris Sirpo. Jaakko Ahlbergistä oli tullut Jaakko Leppo jo vuonna 1925.

Boris Sirpoa piikiteltiin nimensä “suomentamisesta”. Sanottiin, ettei “hän sillä kuitenkaan voinut itseään muuttaa suomalaiseksi”. Sirpo vastasi arvostelijoilleen:

– Olen tahtonut siten osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta tälle suurenmoiselle kansalle, jonka keskuudessa on suotu mahdollisuudet menestykselliseen työskentelyyn.

Väliotsikko: Kotimusisointia Ukko-Pekalle
Väliotsikko: Kotimusisointia Ukko-Pekalle kuvitus
Presidentti Svinhufvud puolisoineen on saapunut Viipurin rautatieasemalle 1932.
Presidentti ja rouva Svinhufvud ovat saapuneet Viipurin rautatieasemalle 1932. Presidentti Svinhufvud puolisoineen on saapunut Viipurin rautatieasemalle 1932. Kuva: Lappeenrannan museot P. E. Svinhufvud

Korkeaan tasoon ja ammattiin tähtäävän musisoinnin ohella Boris Sirpo halusi edistää kotimusisoinnin harrastamista. Kun hän kuuli, että presidentti Svinhufvud seurueineen oli tulossa vierailulle ystävänsä kaupunginjohtajan kotiin, hän alkoi harjoituttaa perheen lapsia viikkoja etukäteen.

Tuurnan lapset ja pieni kasvatti Vuokko Rastas esittivät presidentille viuluduettoja pianon säestyksellä. Esitys lavastettiin Sirpon ohjeiden mukaan ex tempore –esiintymiseksi ja onnistui niin hyvin, että Ukko-Pekka lausui sen johdosta aivan erityisen tyytyväisyytensä.

Väliotsikko: Perkjärven omenatarha
Väliotsikko: Perkjärven omenatarha kuvitus
Boris Sirpon anoppi Anna Ollberg tyttärineen huvilallaan Perkjärvellä kesällä 1926.
Päiväkahvit Perkjärven huvilalla kesällä 1926. Vasemmalta Mauri Hämäläinen, Willy Sirob, Ellen Kari, Anna Ollberg, Leo Kari ja Greta Sirob. Boris Sirpon anoppi Anna Ollberg tyttärineen huvilallaan Perkjärvellä kesällä 1926. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Boris Sirpo

Kerran Boris Sirpo tuli ylistäneeksi Jaakko Lepolle ja muille ystäville kesäpaikkaansa niin, että herraseurue päätti lähteä Perkjärvelle heti seuraavana lauantaina.

– Sirpo muisti vasta perjantaina asian, ja sitten hän muisti harmikseen, että oli tullut kerskuneeksi erinomaisista omenaviljelyksistään. Silloin hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä Rehellin siirtomaatavarakauppaan, ostaa pari laatikollista kauneimpia omenia ja sopivanväristä ripustamislankaa. Perjantai-iltana hän matkusti Perkjärvelle, ja lauantaina puolenpäivän aikana olivat omenaviljelykset kunnossa ottamassa vastaan vieraita Viipurista, Leppo on muistellut.

Ahlqvistin hedelmä- ja siirtomaatavarakauppa Viipurissa osoitteessa Pantsarlahdenkatu 4.;
Myös Ahlqvistin siirtomaatavarakaupassa myytiin omenia. Osoite Pantsarlahdenkatu 4. Ahlqvistin hedelmä- ja siirtomaatavarakauppa Viipurissa osoitteessa Pantsarlahdenkatu 4.; Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Väliotsikko: Teatteritalon kello viiden tee
Väliotsikko: Teatteritalon kello viiden tee kuvitus

Jaakko Leppo säilyi poikamiehenä Viipurissa neljä vuotta, kunnes tutustui viipurilaiseen Liisi Hyväriseen. Jaakko Leppo ja Liisi Hyvärinen menivät naimisiin 1931.

Kulttuurista kiinnostuneella valtalehden toimittajalla oli paljon kysyntää viipurilaisessa taide-elämässä, ja Leppoa pyydettiin mukaan moniin johtokuntiin, muun muassa teatterin hallitukseen.

Syksyllä 1931 kello viiden teetä ryhdyttiin nauttimaan Teatteritalon lämpiössä. Liisi Leppo emännöi rattoisia tilaisuuksia, joissa tutut tapasivat, näyttelijät esiintyivät, ja kerättiin rahaa puvuston hyväksi. Liisin luokkatoveri, kirjailija Lempi Jääskeläinen viihtyi näillä teekutsuilla mainiosti.

– Lisäksi pari syyshämärää iltapäivätuntia vierähti siten rattoisasti, Lempi kiitteli.

Viipurin Linnankatu 1930-luvulla.
Kieltolain aikaan 1919-1932 Viipurissa nautittiin ahkerasti teetä. Teesalongin kyltti Linnankadulla. Viipurin Linnankatu 1930-luvulla. Kuva: Eino Partanen / Lappeenrannan museot Viipuri
Väliotsikko: Leppojen kalakukkoillalliset
Väliotsikko: Leppojen kalakukkoillalliset kuvitus

Kun Lempi Jääskeläinen tammikuussa 1936 törmäsi kadulla Liisi Leppoon, sai hän kutsun Leppojen ”improvisoiduille kalakukkoillallisille”. Jaakko ja Liisi Leppo asuivat Lempi Jääskeläisen naapurissa Vahtitorninkadulla, vanhassa Krohnien talossa.

Kirjalija Lempi Jääskeläinen vierailulla viipurilaisessa kulttuurikodissa.
Viipurilaiskirjailija Lempi Jääskeläinen (kolmas vasemmalta) on vierailulla viipurilaisessa kulttuurikodissa. Kirjalija Lempi Jääskeläinen vierailulla viipurilaisessa kulttuurikodissa. Kuva: Lappeenrannan museot Lempi Jääskeläinen

Leppojen kalakukkoillallisilla Lempi esiteltiin kaupunginjohtaja Tuurnalle, posliinia maalaavalle Sirkku Tuurnalle ja muille seurapiireille.

– Sinne tuli sinä iltana joukko vieraita yhtä välittömästi kuin minäkin. Poliisimestari, tukeva mutta hauska Juuso Miettinen Sirkka-rouvansa kanssa. Sitten saapui nuori oopperalaulaja Thure Bahne, siten häntä siihen aikaan tituloitiin. Thure Bahne siirtyisi syksyllä Viipurin kaupunginteatteriin, ja Lepot olivat päättäneet jo etukäteen näin hänet tutustuttaa joihinkin viipurilaisiin. Puolen yön maissa ilmestyi sievä Tuovi Hirvisuo kaupunginteatterista, jossa oli esiintynyt sinä iltana. Tornikello soitti jo monta lyöntiä, kun oli lopetettu kalakukkoillallinen ja siirrytty vierashuoneeseen takan ääreen.

Näyttelijä ja laulaja Thure Bahne 1933.
"Tyttövuosieni ainoa todellinen suuri rakkaus oli Thure Bahne, aikansa romanttisin operettisankari, loistavasti laulava, tumma käkkärätukkainen ja mustakulmainen mies. Hän ja hänen kamelinkarvaulsterinsa, koko olemuksen eleganssi, eivät koskaan lähde mielestäni", näyttelijä Liisa Tuomi on muistellut myöhemmin kouluvuosiensa suurta idolia. Näyttelijä ja laulaja Thure Bahne 1933. Kuva: Tenhovaara / Museoviraston historian kuvakokoelmat Thure Bahne

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka Viipurista tuli Suomen nuorten modernistien kohtauspaikka! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Espilän soittolava Torkkelin puistossa 1920-luvulla.
Espilän soittolava Torkkelin puistossa. Espilän soittolava Torkkelin puistossa 1920-luvulla. Kuva: Mauno Oksala / Lappeenrannan museot Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Keskustelu sulkeutuu 12.12.2019.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?