Laila Tarpila
Yle
Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Muutaman vuoden kuluttua Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami totesi julkisesti Viipurin olevan johtava uuden musiikin kaupunki Suomessa. – Osa 13/26.
Säveltäjäksi Helsingin Konservatoriosta valmistunut Sulho Ranta muutti Viipuriin syksyllä 1926. Hän oli 25-vuotias ja saanut paikan teorian ja historian opettajana Viipurin Musiikkiopistossa ja työskenteli myös kapellimestarina Viipurin Näyttämöllä ensin Eino Jurkan johtajakaudella 1925–1928 ja sen jälkeen Sven Hildénin toimiessa Näyttämön johdossa. Kaupunkiin asetuttuaan Sulho Ranta meni ensi töikseen naimisiin kihlattunsa laulajatar Elli Kaislarannan kanssa.
Viipuri oli hyvä paikka molemmille nuorille muusikoille. Elli Ranta sai kehittyä laulajana ja Sulho Ranta sai säveltää, opettaa ja toimia kapellimestarina. Säveltäjänä Ranta jatkoi aloittamaansa radikaalia suuntaa, mutta hänen tyylinsä alkoi saada uusia, värikkäitä sävyjä. Ranta joutui pakostakin myös monipuolistumaan, sillä hänen työpaikallaan Viipurin Näyttämöllä tarvittiin jatkuvasti uutta materiaalia.
Sulho Rantaa kymmenen vuotta vanhempi säveltäjäkollega, luonteeltaan sulkeutunut Väinö Raitio muutti Viipuriin samoihin aikoihin kuin Ranta, heti Pariisissa suorittamiensa opintojen jälkeen 1926. Hän asui Viipurissa kuuden vuoden ajan ja Sulho Rannan tapaan hänkin oli saanut paikan Viipurin Musiikkiopistossa. Raitio toimi sävellyksen ja teoreettisten aineiden opettajana.
Ennen Viipurin vuosiaan Raitio oli saanut jo nimeä säveltäjänä. Hänen teosluettelossaan oli suuria orkesteriteoksia, kuten Fantasia estatica, Antigone, Kuutamo Jupiterissa ja Fantasia poetica.
Kun Boris Sirobin perustama Viipurin Musiikkiopiston suuri orkesteri joutui lopettamaan toimintansa vuoden 1923 lopussa, Sirob perusti välittömästi jousikvartetin kaupunkilaisten konserttinälkää tyydyttämään.
Kvartetissa soittivat keväällä 1924 Musiikkiopiston omat voimat, viulua Eero Selin ja Onni Suhonen, joka oli vielä opiston oppilas, alttoviulua Boris Sirob itse ja selloa Väinö Raitamaa. Kun tarvittiin pianistia, mukana oli opiston opettaja Andrej Rudnev.
Jo toisena toimintavuotenaan kvartetti lähti konserttimatkalle Helsinkiin vahvistamaan Viipurin Musiikkiopiston mainetta pääkaupungissa. Ja ehkä myös päinvastoin. Viipurilaisia oli hyvä vahvistaa sillä tiedolla, että kaupungissa oli maanlaajuisesti varteenotettavaa musiikkitoimintaa.
Kolmannen konserttikauden keväällä kvartetti koki jymymenestyksen, pienessä mittakaavassa, mutta saavutettu jymymenestys syntyi ehkä yllättävältä suunnalta, uudesta kotimaisesta musiikista. Kvartetin helmikuussa 1927 pitämä Viides kamarimusiikki-ilta sisälsi vain viipurilaissäveltäjien Väinö Raition ja Sulho Rannan teoksia, ja sai jo ennakkoon huomiota lehtien palstoilla.
Tähän mennessä Sirobin jousikvartetin kokoonpano oli muuttunut alkuperäisestä. Muun muassa Onni Suhonen oli lähtenyt ulkomaille opiskelemaan. Kvartetti oli vakiintunut muotoon Eero Selin ja Alois Harpf, viulu, Boris Sirob, altto, ja Vilho Koponen, sello. Pianoa kvartetin kotimaisessa konsertissa soitti Åke Elg.
Konsertin jälkeen Karjala-lehdessä ilmestynyt arvostelu oli pelkästään ylistävä. Siinä isänmaallisuus kohotettiin jalustalle erityisen juhlavin sanakääntein. Olihan itsenäinen Suomi vielä kovin nuori, muutamaa kuukautta vaille kymmenvuotias ja nämä säveltäjät olivat suomalaisia.
"Eilen illalla vallitsi lämmin mieliala, joka esteettä suuntautui nuoriin säveltäjiin Väinö Raitioon ja Sulho Rantaan. Kiitollisuuteen siitä, mitä ilta tarjosi, liittyi voimakkaana tietoisuus ja ajatus siitä, että luotujen teosten säveltäjät ovat oman kansan säveltäjiä. … Väinö Raition kvartetti op. 10 on vuolaan inspiration tulos, sanonnassaan selväviivainen ja eheyttä rakentava. … Sulho Ranta toi yhdellä iskulla kuulijat modernisen musiikin piiriin… Jo opuksensa nro 8 "Kirjeitä" ilmaisi selvästi, minkä hengen lapsia nuori lahjakas säveltäjä on. Hän ei kuulu niihin säveltäjiin, jotka suorastaan etsimällä etsivät uutta, mikä muka saattaa vanhemman musiikin varjoon…"
Konsertti sai niin suuren suosion, että se uusittiin paria viikkoa myöhemmin täydelle salille.
Sävellyskonsertin tuoma menestys innosti Sulho Rantaa ja Väinö Raitiota niin paljon, että he ryhtyivät puuhaamaan uutta konserttia seuraavalle keväälle. Nyt mukaan otettiin myös kaksi muuta viipurilaissäveltäjää, Väinö Haapalainen ja Felix Krohn. Tapausta hehkutettiin ja lippujen myyntiä edistettiin neljän viipurilaissäveltäjän konserttina.
Konsertissa ei esitetty enää ainoastaan kamarimusiikkia, vaan mukana oli muun muassa Väinö Raition pianokonsertto. Konserttiin tarvittava sinfoniaorkesteri koottiin viipurilaismuusikoista sekä muutamista ulkopaikkakuntalaisista soittajista.
"Luonnollisesti jokainen tahtoo olla tässä arvokkaassa tilaisuudessa läsnä…" kirjoitti Karjala-lehti.
Säveltäjät johtivat konsertissa omia teoksiaan. Ainoastaan Väinö Raitio ei noussut orkesterin eteen. Hänen pianokonserttonsa kapellimestarina toimi Boris Sirob.
Tällä huhtikuun 1. päivänä 1928 pidetyllä konsertilla oli merkittävä vaikutus erityisesti kahteen henkilöön, Sulho Rantaan ja Boris Sirobiin. Ranta sai vahvistusta omalle säveltäjyydelleen niin että hän halusi pian ryhtyä järjestämään omaa sävellyskonserttia maan haastavimpaan kaupunkiin Helsinkiin.
Konsertti vaikutti merkittävästi myös viipurilaisten orkesterihaaveisiin ja sitä kautta Sirobiin. Eräässä arvostelussa esitettiin nimittäin vakava vetoomus vakinaisen orkesterin saamiseksi pikaisesti kaupunkiin.
Jo kahden kuukauden kuluttua konsertista kaupunginvaltuusto myönsi tarkoitukseen 200.000 markkaa ja Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri saatettiin herättää henkiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Kaupungin musiikkiväki taisi olla innoissaan. Aluksi orkesteria johtamaan kutsuttiin Helsingistä Väinö Raition veli, viulisti ja orkesterinjohtaja Eino Raitio. Mutta pian, vain yhden kevätkauden jälkeen johtaja vaihdettiin ja kapellimestarin korokkeelle nousi Viipurin oma, kiistelty mies, Musiikkiopiston johtaja Boris Sirob, ja hänen uransa kapellimestarina saattoi alkaa.
Väinö Raitiolla, 35-vuotiaana Viipuriin muuttaneella säveltäjällä alkoi kaupungissa uusi kausi. Hän ryhtyi säveltämään näyttämöteoksia. Viipurissa valmistuivat ensimmäinen ooppera Jeftan tytär ja baletti Vesipatsas. Myös puolet toisesta oopperasta, Prinsessa Ceciliasta valmistui.
Prinsessa Cecilian säveltämisen aikaan 1931 Raitio tutustui sisarensa luona Riihimäellä tulevaan puolisoonsa Hildur Pouruun, joka oli ammatiltaan hammaslääkäri. Hildurista tuli Väinön auttaja ja tukija.
Raitio siirtyi Helsinkiin 1932, solmi avioliiton Hildur Pourun kanssa seuraavana vuonna ja eli loppuelämänsä vapaana säveltäjänä pääkaupungissa. Avioliitto oli Väinö Raitiolle jo toinen, sillä ensimmäinen, Enne Palménin kanssa 1925 Helsingissä solmittu avioliitto oli epäonnistunut ja lyhyt.
Väinö Raition vahvoihin tukijoihin lukeutui myös Boris Sirob. Kun Sirob 1930-luvun puolivälissä vei taitavan Musiikkiopiston Kamariorkesterinsa esiintymään Helsinkiin, kuultiin konsertin ohjelmassa muun muassa edellä mainittu Raition pianokonsertto.
Karjala-lehdessä 15. helmikuuta 1927, samassa jossa hehkutettiin edellä kuvattua Rannan ja Raition sävellyksistä koostunutta kamarimusiikkikonserttia, Väinö Raitio sai myös henkilökohtaisen huomion säveltäjänä.
Uusia nuotteja -otsikon alla oli pitkä juttu Raition pianokvintetosta. Jutun mukaan Raitio oli väärinymmärretty säveltäjä, jonka pianokvintetossa "teoksen voima ja kauneus ilmenee niissä useimmiten uusissa soinnuissa, sointuyhdistelmissä, joilla säveltäjä aikaansaa miltei orkesterillisen vaikutuksen kuitenkaan sivuuttamatta teoksen kamarimusiikillisia periaatteita".
Pieni ongelma tässä Raition, kuten myös Rannan hehkutuksessa oli, että heidän sävelkielensä ei ollut aivan helposti sulavaa, turvallista kansallisromanttista tyyliä. Näiden nuorten säveltäjien herkät korvat olivat kallistuneet kohti eurooppalaisia uusia tuulia.
Siksi Karjala-lehdessä oli hyvä ohjata valistumaton kuulija ystävällisin sanoin modernin musiikin tielle: "Tottumaton kuulija takertuu ensikuulemalta kenties liiaksi tavallisuudesta poikkeaviin yksityisseikkoihin, mutta uudenaikaista musiikkia onkin kuultava n.s. perspektiivissä, s.o. matkan päästä…"
Edellä mainituista lehtijutuista ei käy ilmi kuka kirjoitti Karjala-lehteen Raitiosta ja Rannasta, sillä jutuista puuttuvat allekirjoitukset tai nimimerkit.
Joka tapauksessa Viipurin asema uuden musiikin kaupunkina nousi 1930-luvun alussa niin vahvaksi, että "kuullakseen uutta musiikkia, oli matkustettava Viipuriin". Näin totesi säveltäjä Uuno Klami, joka saapui Helsingistä kuuntelemaan Boris Sirobin johtaman Musiikkiopiston Kamariorkesterin konsertin toukokuun 18. päivänä 1931.
– Kun sitä ei kuule muualla kuin Viipurissa. Kenenkään näiden säveltäjien, Rannan, Hindemithin ja Tochin teoksiin ei juuri saa Helsingissä tutustua. Näyttää siltä, että vain Viipurissa uskalletaan ja osataan esittää uutta musiikkia.
Sulho Rannan ohella muusikon ammattia Viipurissa harjoitti myös hänen laulajatar-puolisonsa Elli Ranta. Elli lauloi lukuisissa konserteissa, ja esiintyi näyttämöllä operetti- ja oopperarooleissa.
Näyttelijöiden palkat olivat pienet. Erityisesti naisnäyttelijöiden taloudellista asemaa koetteli vielä se, että he joutuivat itse kustantamaan asut, joiden piti näyttää haute couturelta salonkikomedioissa. Ja komedioita esitettiin paljon, sillä ne olivat hyvin suosittuja.
Pulavuosina ennen Viipurin teattereiden Työväen Teatterin ja Viipurin Näyttämön yhdistymistä, talot kärsivät pienenevistä valtion avustuksista ja hupenevista kassatuloista. Näyttelijät joutuivat esiintymään oman talon puolesta muuallakin kuin näyttämöllä.
Erään kerran kun Espilässä järjestettiin teetanssiaiset teatterin merkeissä, Elli Ranta valmisti kollegansa Arvo Lehesmaan kanssa tilaisuuteen oman esityksensä. Siinä ravintolavieras nautti pöydässään kovaa teetä, ja uskaltautui sitten tanssilattialle.
– Kun vielä on mielessä nuoren Arvo Lehesmaan operettibuffot, ei ole vaikeaa kuvitella, miten herkullinen on ollut karikatyyri tuosta kaikessa hiljaisuudessa pöydässään "kovaa teetään" nauttineesta ravintolavieraasta, joka sitten uskaltautuu tanssilattialle, mutta ei arvaakaan etukäteen kuinka pehmeät hänen polvensa ovat, on teatterikriitikko ja kirjailija Katri Veltheim muistellut.
Rannan ja Lehesmaan Hiljaisen humalaisen tanssin yksinoikeus jäi Espilälle.
Rannan rakastetuin laulu Taas kaikki kauniit muistot julkaistiin ensimmäisen kerran Viipurissa sanomalehti Karjalan joululiitteessä 1931. Runon kirjoittanut Viljo Kojo toimi Karjala-lehdessä toimittajana.
Saatuaan riittävästi vahvistusta omalle säveltäjäidentiteetilleen Viipurissa, Sulho Ranta halusi kokeilla menestystään Helsingissä.
– Keräsin ensimmäisen sävellyskonserttini ohjelman yksinomaan vuosien 1924–28 väliselta ajalta ja tietyn tyylin tuotteista. Siinä jo tosin eräät laulut viittasivat impressionistis-eksoottiseen päin – Rarahu oli syntynyt varhaisina opiskeluvuosina – mutta soitinteokset olivat, tunnustetaan suoraan, jotenkin “atonaalisia”, hän kirjoittaa.
Ensimmäinen sävellyskonsertti 1929 Helsingissä ei mennyt ollenkaan hyvin. Se tuotti 7000 markkaa tappiota ja yksimielisen haukkumisen.
Toinen konsertti kahta vuotta myöhemmin, joka sisälsi vain orkesterimusiikkia, sai jo suopeat arviot ja sai Rannan miettimään siirtymistä Helsinkiin. Hän halusi kilpailla.
Niinpä Sulho Ranta muutti 1932 perheineen pois Viipurista asuttuaan siellä seitsemän vuoden ajan. Perheeseen kuului silloin Elli-puolison lisäksi jo kaksi pientä tytärtä, Eila ja Rauni. Rauni Rannasta (1928–2019) tuli sittemmin näyttelijä ja ohjaaja, joka oli muun muassa Radioteatterin ehkä legendaarisimman kuunnelmaklassikon Knalli ja sateenvarjo löytäjä ja sen toinen ohjaaja.
Sulho Rannalla ei kuitenkaan mennyt Helsingissä kuten hän oli toivonut. Rahapula iski. Perheen ahdingosta kuultuaan viipurilainen ystävä Boris Sirob näytti parhaat puolensa. Hän sähkötti Rannalle, ojensi auttavan kätensä ja pyysi tätä palaamaan takaisin. Viipurin Musiikkiopistossa olisi ollut juuri Sulho Rannan kokoinen aukko täytettävänä.
Ranta ei kuitenkaan tarttunut tarjoukseen vaan jäi perheineen Helsinkiin, mutta kävi myöhemmin johtamassa Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteria.
Elli Ranta piti ensikonserttinsa Helsingissä 1933 ja toimi laulajana sekä näyttelijänä eri teattereissa. Lauluopettajaksi hänet kiinnitettiin Sibelius-Akatemiaan 1946.
Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi Viipurin vanhan musiikkiruhtinaan Emil Sivorin kuolemasta ja elämästä! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut! – Lue myös nuoresta kapinallisesta Sulho Rannasta Musiikin syntymäpäiväkalenterista 15. elokuuta.
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
