Psykedeelit tekevät nousua vuosikymmenen paheksunnan ikeestä. Mitä siitä pitäisi ajatella ja miten olla vajoamatta hypen tai huolen ääripäihin? Me selvitimme!
Pahaakin pahempi paha? Vastuuttomiin tekoihin syöksevä menolappu? Vaiko unohdettu ihmelääke, jonka mahdollisuudet on hysteria hukuttanut?
Niin. Mitä psykedeeleistä, noista huumaavista ja aisteja vääristävistä aineista oikein pitäisi ajatella? Kiinnostus niihin nimittäin kasvaa kovaa vauhtia. Myös Suomessa.
Vuodesta 1992 vuoteen 2018 huumaavien sienten kokeilumäärät ovat THL:n tutkimuksen mukaan yli kymmenkertaistuneet 0,3 prosentista 3,3 prosenttiin, LSD:n 0,2 prosentista 2,7 prosenttiin. Vielä vuonna 2014 vastaavat luvut olivat sienissä 2,2 prosenttia ja LSD:ssä 1,3 prosenttia. Vaikka määrät ovat edelleen pieniä, kannattaa kasvuun kiinnittää huomiota.
Kaikkiaan suomalaisten huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien. Yhä useammalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta huumeista.
Mitä ovat psykedeelit?
- Psykedeeleiksi, tai hallusinogeeneiksi, sanotaan huumeita, jotka saavat ihmisen kokemaan tajunnantilojen muuntumista, aistien vääristymiä ja jopa hallusinoimaan. Psykedeeliä käyttänyt voi kokea myös voimakkaita tunne-elämyksistä tai syviä pelkotiloja.
- Osa yhdisteistä löytyy luonnosta, osa valmistetaan joko osittain tai tyystin synteettisesti.
- Tunnettuja ja usein tässä jutussa kuvatuissa terapia- ja mikroannostelutarkoituksissa käytettyjä huumeita ovat LSD, niin sanotuista taikasienistä saatava psilosybiini ja MDMA, eli ekstaasi (joka lasketaan myös stimulantteihin).
- Psykedeelit ovat laittomia aineita.
(Lähde: Päihdelinkki)
– Toivoisin enemmän realiteettien hyväksymistä. Tilanne on se, että kiinnostus ja käyttö lisääntyvät. Miten voimme vastuullisesti vastata siihen? sanoo Henry Vistbacka, aiheesta "monipuolista" keskustelua herättelevän Psykedeelisen sivistyksen liiton (PSL) varapuheenjohtaja. Vistbacka nähdään myös kauden viimeisen Docventures Talk Show'n vieraana.
Vastaukseksi alun kysymyspatteristoon Vistbacka ei halua sanoa mitään yksiselitteistä.
– Yksi tyypillinen psykedeelien vaikutus on, että ainakin oikeissa olosuhteissa, rakentavasti käytettynä ne voivat auttaa hahmottamaan sitä, ettei moniin kysymyksiin ole yhtä oikeaa vastausta, vaan monia perspektiivejä. Ne voivat auttaa ymmärtämään jotakin puolta asiasta, hän sanoo.
Sepäs sopivaa! Näistä lähtökohdista sukeltakaamme tajunnan muuntelun syövereihin pohtimaan, mistä itse asiassa puhumme, kun puhumme psykedeelien renessanssista? Psssaikkedeelian keskeltä hohkaavat ainakin nämä kysymykset:
Ei trippiä, vaan boostia! Noin vuosikymmenen ajan on puhuttu paljon psykedeelien mikroannostelusta, microdosingista. Niin sanottu mikrottaja ei halua paeta todellisuutta, vaan hän haluaa huumaavasta aineesta arkiseen todellisuuteen lisävoimia.
Mikroannostuksessa käytetään päihdettä vain pieni osa siitä, mitä niin sanottuun normaaliin aistitravellaukseen käytetään. Yleisesti ottaen termi tarkoittaa sen verran pieniä annoksia, että vaikutukset ilmenevät välittömien fiilisten sijaan pidemmällä aikavälillä.
Kuten niin moni muukin ilmiö, myös mikroannosteluhype heräili Piilaaksossa teknologiaedelläkävijöiden ja startupmiljardöörien parissa, mutta ilmiö on nähtävissä myös muualla. Suomessakin!
– Se on riittävästi yleistymässä oleva aihepiiri, jotta sitä on perusteltavaa myös tutkimusnäkökulmasta pyrkiä seuraamaan, Vistbacka määrittelee pyynnöstä arvionsa mikrottamisen yleisyydestä.
PSL:n lisäksi Vistbacka toimii aihepiirin parissa myös toisen suhteellisen tuoreen järjestön, Psykedeelitutkimusyhdistyksen, hallituksessa sekä Humaania päihdepolitiikkaa ry:n hallituksen jäsenenä. Hän haluaa korostaa tässä jutussa puhuvansa nimenomaan PSL:n hattu päässään.
Suomalaisessa mediassa mikroannostelukokemuksista on kerrottu muun muassa Ylioppilaslehden jutussa.
Haastatteluissa kotimaiset mikrottajat kertovat, kuinka säännöllinen mikroannos on tehnyt heistä tehokkaampia, luovempia, keskittyneempiä ja hyväntuulisempia.
Ylioppilaslehden haastattelema "Mikko" kertoo mikroannosten toimineen jopa pelottavan hyvin, tosin hän toteaa myös: ”Suhtauduin mikroannosteluun varauksella, koska sen pitkäaikaisvaikutuksia ei ole tutkittu."
Mikroannostelusta on vasta vähän tieteellistä tutkimusta. Tässä Psykedeelisen sivistyksen liiton julkaisemassa jutussa tohtoriopiskelija Aleksi Hupli kertoo esimerkein, kuinka hypevaiheesta ollaan etenemässä kohti plasebokontrolloitua tiedettä.
Psykedeeleissä on jo 1960-luvulta lähtien tietynlainen älykköleima, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.
– Haetaan uusia näkökulmia todellisuuteen. Se on aika erilaista kuin vain bilettäminen ja hauskanpito. Tietyllä tapaa vakavahenkistä maailman, elämän ja oman itsen tutkimusta, aika intellektuaalisesti virittäytynyttä huumeiden käyttöä.
Itsensä kehittäminen ja tajunnan muokkaaminen tehokkuuden nimissä sopivat aikamme kuvaan. Optimoimme jo liikuntaa, syömistä ja unta esimerkiksi erilaisten älysormusten avulla. Haluamme tulla paremmiksi ja paremmiksi. Tämä "ajan henki" tarjoaa Hakkaraisen mukaan yhden mahdollisen pohjakerroksen psykedeelejä kohtaan heränneeseen kiinnostukseen.
– Jos ruumista treenaat hyvin tarkoilla mittareilla, tämä on mielen treenaamista.
Päihteet ja riippuvuudet -yksikön päällikkönä toimiva Hakkarainen kertoo, että THL:n tutkimusprojektissa on noussut esille selkeä ajatus siitä, että päihteiden yhteiskäytöllä saatetaan pyrkiä lisäämään tehokkuutta mielen ja ruumiin manipuloimiselle.
– Näimme tämän osana oman itsen muokkaamista – tarkoittaa sillä sitten lävistyksiä, tatuointeja, treenaamista tai mindfulnessia.
Luovien ammattilaisten ja teknologia-alan pöhisevän tunnelman lisäämiseksi mikroannostelusta on noussut julkiseen keskusteluun muitakin tarinoita. Yhdysvaltalainen äiti on tullut tunnetuksi kerrottuaan, kuinka kuukauden kokeilu LSD:n mikroannostelusta auttoi häntä "pelastamaan avioliittonsa" ja pärjäämään masennuksen kanssa. Onpa jopa uutisoitu, että monet parit uskovat MDMA:n käytön pelastaneen heidän parisuhteensa, koska sen avulla he ovat kyenneet syventämään kommunikaatiotaan.
Uutisointi mikroannostelusta on usein viboiltaan hyvinkin positiivista. Siksi Vistbacka haluaa muistuttaa teeman herättämästä kritiikistä: Ei ole hyvä, jos mikroannostelua päädytään käyttämään lyhytnäköisesti tehokkuuden maksimoinnissa. Se saattaa johtaa pidemmän päälle ongelmiin, esimerkiksi oman jaksamisen rajojen hämärtymiseen.
Haluammeko luoda esimerkiksi opiskelukulttuurin tai työelämän, jossa ei pärjää ilman psykedeelien tai muiden aineiden avustusta?
Jos psykedeelien tutkimus pysähtyi lähes tyystin joitakin vuosikymmeniä sitten, nyt se on taas vauhdissa. Viime vuosina on selvitetty ainakin, olisiko psykedeeleistä apua...
- Vakavasta masennuksesta toipumiseen
- traumaperäisen stressihäiriön parantamiseen
- syöpää sairastavien ahdistuksen ja masennuksen hoitamiseen tai
- anoreksian oireiden hoitoon
Etenkin masennuksen ja traumaperäisten stressihäiriöiden hoidossa tulokset ovat olleet lupaavia, ja tiedeyhteisö sekä media ovat olleet aiheesta aikamoisen liekeissä. Vuonna 2017 arvioitiin, että MDMA:n ja psykoterapian yhdistelmästä voisi tulla reseptillä määrättävä hoito Yhdysvalloissa jo vuonna 2021.
Toistaiseksi tutkimuksia on tehty vielä suhteellisen pienillä ryhmillä, mutta niissä psykedeelien vahvistamasta terapiasta apua ovat saaneet monet, joita muut lääkehoidot tai terapiat eivät ole auttaneet.
Yhden vaikuttavan mekanismin on ajateltu olevan siinä, että psykedeelit ravistelevat ihmisen käsitystä todellisuudesta. Vitsbacka kertoo, että tuoreissa masennusta ja addiktioita käsittelevissä tutkimuksissa näyttää olevan potentiaalia ongelmien hoitamisessa siksi, että psykedeelit saattavat tarjota mahdollisuuden katsoa ihmisen elämää toisenlaisesta perspektiivistä.
– Esimerkiksi masentuneella ihmisellä on usein hyvin kielteisesti urautunut minäkuva ja todellisuuskäsitys. Yksi keskeinen hoitopotentiaalin lähde näyttää olevan, että [psykedeelit] löysyttävät iskostuneita ajattelun malleja, Vistbacka sanoo.
Tämänsyksyisen uutisen mukaan Suomessa psykedeeliavusteiseen terapiaan on erikoistumassa vain yksi lääkäri. Kotimaassa on pyritty käynnistämään tutkimusta sen selvittämiseksi, olisiko psilosybiinista apua masennusoireisiin. Lupa liittyä monikansalliseen tutkimukseen oli kuitenkin syyskuun tiedon mukaan hylätty kahdesti.
Koska terapiaa on toistaiseksi tarjolla vain tutkimusten yhteydessä, on medioiden mukaan Yhdysvalloissa moni epätoivoinen hakeutunut toivoa herättävien uutisten innostamina laittomasti psykedeeliavusteiseen terapiaan.
Innostus on suurta, mutta tarkempia tuloksia odottaa myös suuri joukko ratkaistavia kysymyksiä.
– Ketkä saavat käyttää terapeuttisissa tarkoituksissa psykedeelejä laillisesti hyväksytyissä puitteissa ja ketkä tekevät sitä omin päin? Tähän liittyy mielenkiintoisia ristiriitoja. On selkeää, että tarve masennuksen paremmalle hoidolle on suuri, Vistbacka sanoo.
Terapian onnistumisessa olennaista on konteksti, jossa psykedeeliä käytetään. Kyse ei ole siitä, että ainetta saisi reseptillä kotiin.
Lupaavia tuloksia antaneissa tutkimuksissa on ollut kyse psykedeeliavusteisesta terapiasta, eli ainetta on otettu pitkien valmistelujen jälkeen, tiukassa valvonnassa sairaalaolosuhteissa ja läsnä on ollut asiaan kouluttautuneita terapeutteja. Itse terapiasession jälkeen on järjestetty erilaisia tapaamisia sen pohtimiseksi, mitä kokemuksesta voi saada irti. Toteutustavat ovat keskenään erilaisia, etenkin sen mukaan, käytetäänkö terapiassa esimerkiksi MDMA:ta vai psilosybiinia.
– Vanha tarina on, että ne [psykedeelit] ovat kaikissa tilanteissa haitallisia, eikä niillä ole käyttöarvoa missään. Tilalle on tulossa tarina siitä, että käyttöarvoa on. Minusta ei vielä ole kovin selkeää ymmärrystä siitä, millä edellytyksillä ja missä puitteissa käyttöarvoa on, Vistbacka sanoo.
Docventures-yhteisö saattaa muistaa Rikun ja Tunnan Madventures-menneisyydestä erään matkan Amazonille, jonka uumenissa tehtiin erittäin kuumottava ja huuruinen matka myös syvälle itseen.
Tuolloin television välityksellä monen todistaman kaltaisia ayahuasca-seremonioita ja muita vastaavia psykedeelisten aineiden käyttöä ryhmissä seremoniallisiin ja uskonnollisiin tarkoituksiin on tapahtunut tuhansia vuosia eri kulttuureissa. Ayahuasca on psykedeelinen aine, voimakkaasti psykoaktiivinen kasvisuutejuoma.
Seremoniat ovat yleistymässä paitsi Yhdysvalloissa ja Piilaaksossa (kuten New Yorker raportoi 2016) myös täällä, lähinnä alkoholin sävyttämiin rituaaleihin tottuneessa Pohjolassa.
– Suomesta matkustaa ihmisiä säännöllisesti esimerkiksi Amazonille osallistumaan näihin seremonioihin, ja niitä järjestetään ympäri Eurooppaa enenevissä määrin, Vistbacka sanoo.
THL:n Pekka Hakkarainen kertoo, että ilmiö on tuttu myös alan tutkijoiden parissa.
– Tanskassa toimii muutamakin varsin organisoitunut ayahuasca-ryhmä, joiden sessioihin tanskalaisten tutkijoiden mukaan tullaan ulkomailta asti, esimerkiksi Britanniasta käy ihmisiä. Siellä on opastaja ja nautitaan [ayahuascaa], katsotaan ja analysoidaan kokemuksia.
Hakkarainen ajattelee seremonioiden olevan yksi lisämerkki siitä, että psykedeeleistä haetaan terapeuttista käyttöä myös lääketieteen ulkopuolelta, vaihtoehtoparantamisen ja itsetutkiskelun kautta.
MTV:n uutisten alkuvuodesta 2017 julkaiseman jutun mukaan ayahuasca-seremonioita järjestetään myös Suomessa.
Vistbacka ajattelee seremoniallisten tapahtumien yleistymisen johtuvan ainakin osin siitä, että monet aikamme keskeisistä kriiseistä "kytkeytyvät rikkinäisiin yhteyksiin". Yhteiskunta vaatii meiltä paljon, muttei tarjoa selkeää polkua sille, kuinka itse kukin voisi tuntea itsensä arvokkaaksi ja saada arvostusta omassa yhteisössä.
– Voisi ajatella, että ihmiset kaipaavat yhtä lailla kuin aina evoluutiohistoriassa tervettä yhteisöllisyyttä, olemista yhdessä, kivuliaiden asioiden jakamista yhdessä, tervettä juhlistamista, hän sanoo.
Mutta seremoniat itsessään eivät ole mikään ihmelääke kadonneen yhteyden, rikkinäisen yhteisöllisyyden tai vaikkapa kestävämmän luontosuhteen löytymiseksi. Vistbacka näkeekin psykedeelien keskeisimmän potentiaalin asioiden ratkaisemisen sijaan ongelmiemme luonteen hahmottamisessa.
– Jotta pystymme kysymään parempia kysymyksiä, kehystämään ongelmiamme uudenlaisella luovalla tavalla ja hahmottamaan, mistä ongelmassa todella on kyse, hän sanoo.
– Jos ihmiset kokevat seremonioissa voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, voisi toivoa, että herää kysymys, millä keinoilla voimme elämässä lisätä sitä. Minkälaisia muutoksia pitäisi tehdä, jotta voisimme kokea kuuluvuutta?
Keskustelussa psykedeelien käyttötarkoituksista on Vistbackan mielestä edelleen nähtävä melko vivahteeton kahtiajako: perinteinen 1960-luvulta periytyvä käsitys ehdottomasta haitallisuudesta ja tälle vastaliikkeenä hehkutus taikalääkkeestä, joka auttaa kaikkiin mahdollisiin vaivoihin.
– Tämä on vaikea kysymys. Miten puhua näiden aineiden vastuullisemmasta käytöstä ilman, että kuulostaa siltä, että kehotamme käyttämään päihteitä? Etenkin kun kyse on asiasta, joka on tabu, Vistbacka sanoo. Hän vertaa aihetta seksuaalivalistukseen, jossa vastuullisuudesta on jo aiempaa helpompi puhua.
Kaikkiaan huumekeskustelu vaikuttaa olevan murroksessa. Niin YK:n alainen Maailman terveysjärjestö kuin kotimaassa THL ovat ottaneet kantaa siihen, että huumeiden käytöstä rankaiseminen ei ole järkevää. Ja esimerkiksi perinteikäs ehkäisevän huumetyön yhdistys Youth Against Drugs neuvoo päihteiden vastuullista käyttöön.
Vastuulliseen käyttöön kuuluu Vistbackan mielestä ihmisten riskitietoisuuden lisääminen, sillä:
– Priorisoivatko ihmiset elämässä riskien välttämistä kaiken muun yli? Eivät tietenkään.
Esimerkiksi MDMA:n käyttöön kuuluu merkittäviä riskejä, sillä sen käyttö ja fyysinen rasitus nostavat kehon lämpötilaa ja voivat aiheuttaa nestehukkaa, mikä voi olla hengenvaarallista. Laittomilla markkinoilla on aina myös suuri vaara, ettei ostettu aine ole sitä mitä pitäisi ja ihminen voi saada vaarallisen annostuksen.
Esimerkiksi LSD ja psilosybiini voivat muuttaa voimakkaasti käsitystä todellisuudesta. Harkitsemattomien tekojen lisäksi vaarana on se, että tämä voi olla pelottava, jopa traumaattinen kokemus. Siksi usein korostetaankin sitä, että psykedeelien vastuullisen käytön pitäisi tapahtua turvallisessa ympäristössä ja oikeanlaisessa mielentilassa. Kaikille nämä aineet eivät myöskään sovi. Asiaan vaikuttavat niin ulkoiset puitteet, odotukset kuin käyttäjän persoonallisuus – myös kokemuksen jälkeisissä valinnoissa.
– Usein kun puhutaan miten valmistautua psykedeelikokemukseen nostetaan esiin ajatus, että vaikka kokemuksen jälkeen tuntuu, että haluaisi tehdä todella suuren elämänmuutoksen, tsiigaa kaikessa rauhassa, näyttääkö se kuukaudenkin päästä hyvältä idealta, Vistbacka sanoo.
Mitä tästä kaikesta siis seuraa? Ovatko taikasienet ja psykedeelien sävyttämä meno tulevaisuudessa ihan normaalia arkea? Tietävätkö muutaman vuoden päästä kaikki, miltä trippailu tuntuu? Hoidetaanko jopa kansantaudiksemme tituleerattua masennusta pian psykedeelien avustuksella?
Sitä on vaikea, ellei jopa mahdoton sanoa.
Pekka Hakkarainen muistuttaa, että psykedeeliavusteisen terapian päätyminen tunnustetuksi terapiamuodoksi Suomessa vie pitkään ja kulkee hitaan prosessin kautta.
– Voiko jossain erityistapauksissa saada sairaanhoitokorvauksen tällaisesta terapiasta, en tiedä. Jos tulokset kokeista ovat hyviä? Ehkä.
Terapiakäytön osalta odotetaan nyt tiedon karttumista.
Vistbacka vie pohdinnan seuraavalle tasolle. Mitä kehittyvä teknologia tuo tullessaan tajunnan laajentamisen tai mielen muokkaamisen näkökulmasta? Jo nyt digitaalisessa rinnakkaismaailmassa voidaan kokea äärimmäisen addiktoivia ja minäkuvaa sekä keskittymiskykyä muuttavia asioita tai virtuaalielämyksiä.
– Ne kysymykset, joiden edessä ollaan nyt kemiallisten päihteiden kanssa, saattavat moninkertaistua sen myötä, kun viestintäteknologia ja tekoälyteknologia jatkavat kehittymistään.
Docventures jatkaa teemaan syventymistä tiistaina 19.11. klo 21 Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa kauden päätösjaksossaan.
